Elonmerkki-tapahtumassa ovat nyt vuorossa Veikkauksen viestintäjohtaja Ilkka Juva sekä T-Median kehitysjohtaja ja Reputation Institute Finlandin edustaja Riku Ruokolahti. Heidän osuutensa nimi on Järki ja tunteet maineen rakentajina.
Kokoan oheen heidän kiteytyksiään ja avaan niitä lyhyesti.
Kukaan ei voi olla mainemaisteri tai julkisuusjuristi.
Juvan kiteytys kuvaa hyvin sitä, että mainetta ei voi hallita. Juvan mukaan ainoa asia, jonka voimme tehdä, on pohtia omaa tekemistämme ja vertailla sitä maineeseemme. Jos maineemme ei tunnu kuvaavan sitä, millaisia oikeasti olemme, on analysoitava mistä ero johtuu. Minkä takia ihmiset ajattelevat meistä "väärin"?
Tästä saan itselleni puuhanakin. On turha ajatella, että "tuokin käsitti väärin". Järkevämpää on pohtia, miksi joku käsitti väärin ja olisinko itse voinut toimia toisin.
Maine on tunneside, joka vakuuttaa (an emotional bond that ensures).
Ruokolan määritelmä on osuva. Tunnesiteitähän on monenlaisia, mutta vakuuttava tunneside on myös ennustus, joka toteuttaa itseään. Jos jollakin taholla on jokin maine, kaikki sen tekemiset tulkitaan olemassa olevan maineen kautta.
(Ajatelkaas vaikka Johanna Tukiaista. Kun hän meni naimisiin, kaikki ennustivat, että liitto ei kestä. Aivan. Eihän kenenkään parisuhde säily, jos puolisot saavat päivittäin kuulla ja lukea syitä siihen, miksi he kohta eroavat.)
Isoin mörkö on sosiaalinen media.
Ruokola viittaa siihen, että kun juna jättää laiturille, ihminen voi tilittää asiasta koko maailmalle esimerkiksi Facebookissa. Vaikka statuspäivityksen lukija ei itse matkustaisikaan junalla, hänen näkemänsä kolmansien osapuolten viestit vaikuttavat VR:n maineeseen huomattavasti.
Niinpä monen maineenhallinnan asiantuntijan pöksyt väpättävät, eikä ihme. Sosiaalinen media tuntuu varmasti hallitsemattomalta ja pelottavaltakin.
Ruokola kuitenkin korostaa, että yrityksen omat tekemisen tavat vaikuttavat sen näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa. Kohut eivät synny itsestään.
Haluamme olla maailman paras rahapeliyhtiö.
Juva kertoo, että tämä ajattelumalli toimii heillä sisäisenä sparraajana. Kun työntekijät pohtivat erilaisia vaihtoehtoja, he kysyvät itseltään ja toisiltaan: "Toimisiko maailman paras rahapeliyhtiö näin?"
Hyvä idea. Tämä täytyy apinoida omaan toimintatapaan.
Höh, pitääpä pistää kommentti uusiksi kun edellinen katosi jonnekin bittiavaruuteen. Toivottavasti muistan kaiken mitä olin siihen romaaniini kirjoitellut 🙂
Eli joo, monet johtajat pelkäävät somea, niin isojen rahojen pomot kuin tällaiset harrastelijatusaajatkin. Mikään ei ole pelottavampaa kuin se, että ”entäs jos sitten syntyy sosiaalisessa mediassa joku kuva että me ollaan ahneita paskiaisia” – tämä keskustelu käydään joka kerta, kun puheeksi tulee, että pääsylipun hintaa ehkä pitäisi korottaa parilla eurolla.
Useille sosiaalinen media on kuin meri, jota yritetään hallita rakentamalla patoja ja aallonmurtajia, yrittämällä kontrolloida sitä. Kovimmillaan itketään ja vaaditaan merta jäädytettäväksi pohjaan asti, jottei vesi kastelisi jalkoja. Eihän se onnistu.
Sosiaalisessa mediassa pärjääminen on kuitenkin enemmänkin lainelautailua: pitää vähän haistella tuulia, katsoa mistä tulee hyvä aalto ja lautailla sen päällä niin kauan kuin pystyy ja sitten vaihtaa aaltoa. Joskus toki voi laudan päältä tippua, mutta sitten vaan uutta yritystä peliin. (Sama muuten pätee liike-elämäänkin)
Tuohon ei ole enää mitään lisättävää – hyvin sanottu.
(Tästä muuten poiki yksi postausajatus, mutta nyt juoksen junaan ja kirjoitan sieltä lisää.)