Mainoksissa käytetään usein yksikön toista imperatiivia eli sinuttelevaa käskymuotoa: osta, tule, kokeile. Tämän on todettu tehoavan lukijaan – ja niinhän se tehoaakin. Olisi kornia sanoa ”voisitko mitenkään ostaa”, ”asiakas voi tulla” tai ”olkaa hyvä ja kokeilkaa”.
Mutta käytettyjen verbien valikoima on muuttunut. Nykyään mainoksissa ei kehoteta vain tahdonalaiseen toimintaan, vaan myös tunnetoimintaan: innostu avokadosta, kiinnostu uudesta urheilulajista ja motivoidu liikunnasta.
Suhtaudun näihin tunneverbien käskymuotoihin hieman nihkeästi. Voiko tunteita käskeä? Eikö se ole epäloogista ja keinotekoista?
Tänään viestintäalan tapahtumassa Elonmerkissä pohdittiin samaa, mutta työnantajan kannalta. Leif Åbergin ja Elisa Juholinin puheenvuoron yhteydessä mietittiin, voiko ketään oikeasti sitouttaa tai motivoida? Vai pitäisikö vain luoda olosuhteet, ja ihmiset sitten sitoutuvat ja motivoituvat, jos siihen on aihetta?
Tunnereaktiota ei voi käskeä, komentaa eikä ohjata, vaan se syntyy, jos olosuhteet ovat oikeat.
Onko siis edes järkeä puhua ”sitouttamisesta” ja ”motivoinnista”? Voiko niitä millään tavalla hallita?
Odotan kauhuissani seuraavaa vaihetta. Kun motivoiminen ja sitouttaminen on hoidettu, on kohteen vuoro reagoida niin kuin käsketään.
Innostu visiosta, motivoidu strategiasta ja sitoudu tulostavoitteeseen. Suoritus alkaa nyt.
Haa, tästä samasta asiasta keskusteltiin johtamistaidon koulutuksissa jo 15 vuotta sitten. Motivaatiota ei voi lusikalla ihmisille syöttää.
Sitten toisaalta tuli heti mieleen, että yksi syväjohtamisen kulmakivistä on nimenomaan inspiroiva tapa motivoida. Jotkut siis vain löytävät ja osaavat käyttää keinoja, mitkä motivoivat ihmisiä sellaisissakin tehtävissä, jotka eivät niin kovin motivoivia ole. Jopa siinä määrin, että saavat toiset ihmiset uhraamaan tarvittaessa oman henkensä.
Usein ne keinot ovat juuri niitä tunteisiin vetoavia keinoja, joissa ikävistäkin tehtävistä seuraa mukava tunnepalkkio: sosiaalista hyväksyntää, selkääntaputuksia, joukkoon kuulumista, tunnustusta, arvostusta, kannustusta. Ja näitähän ihmisille voi kyllä ns. syöttää, jos motivaatiota sellaisenaan ei voikaan. Ja toisaalta nämä ovat myös sellaisia asioita, joita ihminen ei voi itse itselleen antaa. Ja nämä myös sitouttavat varsin tehokkaasti.
Hyvä yhteenveto! Kyllähän motivaatiota voi pohjustaa hyvin ja huonosti.
Lähinnä mietin sitä, miten asiasta puhutaan organisaatiossa. Pelkään, että joissain taloissa oletetaan (kuten mainostajakin tekee), että motivaatio on käskettävissä.
Joo.
Kävimme jokin aika sitten keskustelua asiakaspalveluhenkisyydestä ja asiakkaan huomioonottamista. Eli puhuimme siitä yrityksen asiakslähtöisyydestä.
Sitäkään ei pelkällä sanonnalla aikaansaada. Varsinkaan, että asiakaskin sen uskoo tai edes huomaa nettisivulta ta brosyyrin otsikosta. ”Olemme luotettava palveluntoimittajanne”.
Pitää olla eikä sanoa. Antaa asiakkaan itse huomata.
Sama henkilöstölle tuo motivoituminen, on kyllä käskien vähän oudonmakuinen homma. Siinä ikäänkuin tulee helposti vähän jurnutus päälle ainakin itselleni. Sitoutuminen on toinen myrkky, joka käskettynä laittaa katselemaan mitä muilla on tarjolla.
Enkä kyllä koskaan anna itsestäni kuin enintään 40% työnantajalleni. Ne 110 % miehet ja sitä vaativat ovat pelleporukkaa eivätkä tajua ajankäytöstä ja tehokkuudesta mitään. 60% minä käytän harrastuksiini ja nukkuakin täytyy. Joskus innostuessani voin harrastuksekseni pähkiä töitäkin.
Siis motivoituneena kait silloin jostakin kiinnostavasta ja innostavasta keikasta tai ongelmasta. Se innostus syntyy jossakin sisällä oma-aloitteisesti pomotuksesta huolimatta, ei sen ansiosta.
Matti, mä uskon, että tuon näkökulman jakaa moni: työ ei ole koko elämä, eikä siitä saa yrittääkään tehdä sellaista.
Suomessakin on guruja, jotka manaavat leipätyökseen, että suomalaiset ovat niin masentavia möllejä.
”Eikö meillä kaikilla olisi niin mukavaa, jos olisimme vähän innostuneempia ja suhtautuisimme töihimme intohimoisesti!”
Noin pahasti menevät syyt ja seuraukset sekaisin periaatteessa ihan fiksuiltakin saarnahenkilöiltä.
Hahaa, tiedän puhujatyypin.
”Innostuisitte vähän enemmän, niin ette olisi niin tylsistyneitä!”
Samalla logiikalla voisi muuten sanoa näinkin:
”Rikastuisitte vähän enemmän, niin ette olisi niin köyhiä!”
Mä kaipaan aina koulutuksiin konkretiaa. Edellisten esimerkkipuhujien pitäisi kertoa, miten tylsistynyt löytää innon elämäänsä ja miten köyhä rikastuu.
Japanilaisissa mainoksissa suora käskymuoto koetaan loukkaavaksi (tietyin poikkeuksin) eikä sitä käytetä, mutta pyyntömuodot kuulostavat vastaavalla tavalla kornilta ja oudolta niin kuin suomessakin. Sen takia siellä päin sanotaan usein tähän malliin: ”Nyt 50% ale! Lähdetään vaateostoksille!” ”Kokeillaan joogaa!” Inklusiivinen me on siitä tosi kiva muoto, että se tuo mielikuvan hauskasta yhdessä tekemisestä, jossa mainostajaosapuoli ei kaupan jälkeen sano kiitti moi, vaan välittää oikeasti asiakkaastaan ja jatkaa tästä huolehtimista.
Kiinnostava kansainvälinen näkökulma!
Kielissä ja kulttuureissa on tosiaan valtavia eroja. Meillähän käskymuotoa käytetään jopa äärimmäisen kohteliaissa ilmauksissa:
– ole hyvä
– parane pian
– pidä huolta itsestäsi
– aja varovasti
– voi hyvin.
Minäkin jossain vaiheessa kummastelin mainosten käskyjä ja tulin miettineeksi niitä. Näyttää esiintyvän kahta käskytyyppiä, jotka flirttailevat toistensa kanssa: Osta arpa! Voita matka! Ensimmäinen käskee, mutta tuollainen voita matka -tyyppinen ”käsky” kätkee ajatuksen ”kun teet näin ja näin, niin voitat”. Käskymuoto on vaan jonkinlainen reipas kuori tässä. Luulen, että nämä Innostu avokadosta -käskyt ovat tätä tyyppiä. Kun teet näin ja näin, niin tulet innostumaan avokadosta, motivoitumaan liikunnasta jne.
Osuvaa analyysiä. Näin se mainostaja todennäköisesti oikoo: kehotetaan lopputulokseen eikä konkretiaan.
Ja toki mainostaja haluaa myös erottua. Jos kaikki kehottavat ”osta, liiku ja kokeile”, niin erottumista etsitään uusilla verbeillä: ”innostu, motivoidu, ihastu”.