Olin tänään Pikkuyrittäjät-palkintogaalan tuomarina Koru-Arvin ja Taalerin Karri Haaparinteen kanssa. Pikkuyrittäjät on opettajavetoinen hanke, jossa lapset saavat perustaa koulussa omia firmojaan ja opetella tienaamaan euroja. Toinen vastaava mahdollisuus on 4H-yritys, jossa samaa tehdään harrastuksen parissa.
Tämänpäiväisessä tapahtumassa valittiin Vuoden Pikkuyritys. Voittajaksi selvisi Sagan ja Ilonan omistama Ilsa Summer. Ilsa Summer myy Tampereella hiusrusetteja, koristepantoja ja avaimenperiä. Omistajat ovat nelosluokkalaisia.
Muut finalistit olivat siilinjärveläinen keppihevosyritys Kepparivarusteet sekä pirkanmaalainen koristetarvikefirma SekaMega. Näidenkin yrittäjät olivat aktiivisia alakouluikäisiä.
Oma muksuni perusti toiminimen 11-vuotiaana. Hän myy opettajille salaatteja, tuottaa pieniä tapahtumia, leipoo tilauksesta, toimii lapsenvahtina ja tekee puhekeikkaa. (Ei, en aio linkittää häntä tähän. Hän saa hoitaa oman markkinointinsa.)
Toivottavasti nämä kaikki lapset jaksavat jatkaa yritystoimintaansa. Kun he ovat 18-vuotiaita ja pitäisi seistä omillaan, heillä on takanaan vähintään seitsemän vuoden yrittäjäkokemus.
Miksi ihmeessä saarnaan tästä? Perusteluja on useita. Katso sinua koskeva otsikko ja lue siitä eteenpäin.
Lapsiyrittäjyyden hyödyt koululaisille itselleen
- Saat omaa taskurahaa, jonka käytöstä saat päättää itse. Voit säästää johonkin isompaan kuten hevoseen, läppäriin tai mopoautoon. Tai voit tuhlata kaikki karkkiin. Päätös on sinun, ja vastuu on sinun.
- Matikan taidot paranevat. Lisäksi matikkaa on helpompi oppia, kun sitä saa tehdä ihan oikeasti eikä vain paperilla. Väitän, että yhden yrittäjyysvuoden jälkeen matikannumeron saa nostettua yhtä hyvin nelosesta viitoseen kuin ysistä kymppiin.
- Asiakaspalvelutaidot paranevat, eli opit toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtämään heidän toiveitaan. Näitä taitoja tarvitaan aivan jokaisessa ammatissa tai harrastuksessa. Toistan: aivan jokaisessa.
- Opit tuntemaan ihmisiä ja juttelemaan vieraittenkin tyyppien kanssa. Se tarkoittaa sitä, että sosiaaliset taitosi kehittyvät, osaat vastata yllättäviin kysymyksiin etkä arkaile vieraita ihmisiä.
- Opit hallitsemaan omia raha-asioitasi. Tiedät, milloin kannattaa säästää, mikä on fiksu ostos ja miten kannattaa suunnitella eurojen käyttöä.
- Opit kilpailuttamaan ja vertailemaan hintoja. Tiedät, mikä on halpaa ja mikä kallista. Tiedät, mistä kannattaa ostaa ja mistä ei.
- Opit myös epäonnistumista. Joskus homma menee pieleen, mutta opit selviämään siitä ja keksimään uusia ratkaisuja.
Lapsiyrittäjyyden hyödyt Suomelle
- Pikkuyrittäjyys, 4H-yrittäjyys ja lasten harkitut toiminimet ovat turvallinen tapa aloittaa yrittäminen. Lapsiyrittäjät ja nuoret yrittäjät ovat aikuisina niitä kansalaisia, jotka vievät yhteiskuntaamme eteenpäin.
- Mitä aiemmin aloittaa yrittämisen, sitä paremmaksi ehtii opetella.
- Yhteiskuntamme hyötyy positiivisesta yrittäjäasenteesta, koska sen avulla syntyy myös työpaikkoja ja verokertymää.
- Yhteiskuntamme tarvitsee aktiivisia ja oppimishaluisia yksilöitä.
Lapsiyrittäjyyden hyödyt lasten vanhemmille
- Muksusi oppii vastuun ja päätöksenteon merkityksen.
- Muksusi oppii matematiikkaa, huolellisuutta ja sosiaalisia taitoja.
- Muksusi oppii rahan merkityksen ja ymmärtää sen ansaitsemisen vaivan. Hän ymmärtää, että omaan tulevaisuuteensa ja unelmiinsa voi vaikuttaa.
- Muksusi laajentaa verkostoaan ja oppii itsenäisyyttä.
- Muksusi ymmärtää, miten yhteiskunta toimii ja mistä yhteiset tulot tulevat.
Lapsiyrittäjyyden hyödyt lasten opettajille
- Yrittäjyyden avulla pystyt tuottamaan nk. ilmiöpohjaisia opintokokonaisuuksia.
- Yrittäjyyden avulla pystyt helposti konkretisoimaan laskutehtäviä, kirjoitustehtäviä, digitreenejä ja esiintymisharjoituksia. Myytävän tuotteen mukaan pystyt keksimään sisältöjä myös käsityötunneille ja kotitaloustunneille.
- Lapset oppivat tekemällä, ja lisäksi taskurahat ovat hyvä bonusmotivaattori.
Tämä on muuten yksi syy, miksi kannatan perustuloa, perustiliä, kansalaispalkkaa tai vastaavaa käytäntöä. Jokaiselle pitää mahdollistaa osa-aikayrittäjyys ja ajoittaiset lisätulot ilman sanktioita. Kun lapsiyrittäjä lähtee aikanaan opiskelemaan, hänelle pitää sallia yrityksensä tuomat lisätulot.
* * *
Mikä sitten on yrittäjyyden alaikäraja? Opetetaanko tässä kohta kolmevuotiaitakin laskuttamaan halauksista? Otetaanko muka vauvallekin y-tunnus?
Kuka tahansa sopii yrittäjäksi, kunhan ymmärtää matematiikan peruslogiikan, jaksaa keskittyä yhteen asiaan pitempään kuin vartin sekä osaa lukea ja kirjoittaa sujuvasti ja ilmaista itseään selkeästi. Käytännössä useimmat kolmos- ja nelosluokkalaiset täyttävät jo nämä kriteerit.
* * *
No miksi lapsi ei saa olla rauhassa lapsi? Miksi yrittäjyyttä pakkosyötetään? Pitääkö kohta muksulle ostaa liituraitapuku ja salkku?
Lapsi saa ilman muuta olla lapsi. Siksi yritysidea lähtee muksusta itsestään. Keppihevosharrastaja perustaa kepparitallin ja innokas leipuri ryhtyy myymään mokkapaloja. On itsestään selvää, että lasten yritystoiminta on osa-aikaista ja sitä tehdään silloin kun on aikaa ja haluja.
* * *
Miksi yrittäjä on muka arvokkaampi kuin tavallinen työntekijä? Pitääkö kaikki aina mitata rahassa? Eikö ensin pidä opettaa lapselle arvoja?
Yritystoiminta opettaa lapselle nimenomaan arvoja: alennusta voi antaa tarvitsevalle, toinen ihminen pitää huomioida, ja ansaitsemallaan rahalla voi tehdä hyvää. Jokainen ihminen voi omalla kohdallaan mitata haluamansa asiat haluamillaan arvoilla, mutta yhteinen arvon mittarimme on itse asiassa raha.
Jos joku tekee toiselle pellillisen mokkapaloja viidellätoista eurolla, toinen saa rahat ja toinen saa syötävät. Silloin myydyn tuotteen ja maksetun rahan arvo on tasapainossa. Ostaja sai haluamiaan herkkuja, säästi aikaansa ja vaivaansa ja käytti rahojaan. Myyjä sai rahaa – ja vuorostaan käytti vaihtokaupassa omaa aikaansa ja vaivaansa.
* * *
Hus yrittämään siitä. Asenne on tärkeintä, ja osaaminen kasvaa tehdessä.
Minä olen vähän eri mieltä. Tai paljon, mitenvaan.
Syynä on Kela ja TE-keskus. Kun kerran on ollut yrittäjä, noiden mielestä on aina yrittäjä eikä tarvitse työttömyyskorvauksia tai muita tukia. On riski aloittaa ”osa-aikayrittäjänä” ja sitten joskus yrittää laajentaa. Jos kepparit ovat nyt muotia ja joku saa pikkuisen tuloja niiden tarvikkeita myymällä, miten laajentaa toimintaa 10 v kuluttua? Entä, jos asiakkaita ei riitäkään kokopäiväyrittäjyyteen? Ehkä pitäisi vaihtaa alaa kukkakauppiaaksi, mutta sekään ei ole helppoa.
Minusta parempi olisi, että vanhemmat perustaisivat osakeyhtiön. Sitten lasten kanssa tehtäisiin virallinen sopimus. He voivat vastata toiminnasta kuten olisivat itse omistajia, mutta tulot tulisivat yhtiöltä palkkaa vastaavalla tavalla. Lasten työnteossa on tietysti rajoituksia, mutta niiden puitteissa palkanmaksu on mahdollista ja jopa suotavaa.
Jotta yhtiötä ei laskettaisi lapsen yhtiöksi tai muuta siihen suuntaan, pitäisi yrityksen saada pikkuisen tuloja myös muualta, esim vanhempien toiminnasta. Vanhempien yritys voi myös rekisteröidä aputoiminimen, jonka alaista toimintaa lapsi hoitaa itsenäisesti. Tällainen menettelytapa jättää selkeämmin juridiset vastuut vanhemmille. Alkupääoma on helppo järjestää jne.
Yrittäminen voi olla hyödyllistä, mutta tällainen ”kevytyrittäjyys” karsii osan haitoista. Alle 16 vuotias ei välttämättä ymmärrä edes näiden yrittämisen muotojen eroa. Jossain vaiheessa, jos yrityksen laajentaminen lasten kesä- tai osa-aikatyöstä täyspäiväisyyteen onnistuu hyvin, yrityksen voi myydä lapsilleen.
Katleenan tapauksessa olisi helppo myös toteuttaa sama asia siten, että nykyinen yritys perustaa uuden yrityksen. Perustaminen on nimittäin helppoa. Osakeyhtiön edut olisivat silloin alusta alkaen käytettävissä.
Pertti, itse asiassa me ollaan hyvinkin samoilla linjoilla: yrittäminen on fiksua. Nyt sitten pitää vain pohtia, miten se kannattaa tehdä.
Itse päädyin lapseni kanssa y-tunnukseen ja toiminimeen, koska emme voi tietää, millainen tukijärjestelmä Suomessa on seitsemän vuoden päästä, kun muksu on täysi-ikäinen. Tukijärjestelmä uudistuu varsin todennäköisesti. Ei ole järkevää jättää yrittäjyyskasvatusta kesken siksi, että olettaa järjestelmän olevan sama kuin ennenkin.
Mä veikkaan, että Suomeen on tulossa perustulotyyppinen järjestelmä, jolloin yrittäjyys ei haittaa yhtään. Ja jos ei tule, yritys tietenkin myydään pois tai pistetään konkurssiin.
”Mä veikkaan, että Suomeen on tulossa perustulotyyppinen järjestelmä”
Täh? Eikös kokoomuslainen mantra kuulu: ”Ei riitä rahat millään mihinkään kansalaispalkkoihin, ja sittenhän työttömät vasta makaakin eikä edes yritä töihin kun raha tulee kuin ellun kanoille!” raakkuvan vinkuvasti lausuttuna?
Jenna, mikä ihme sinut on saanut viettämään sunnuntai-iltaasi kärttyillen minun blogissani?
Tiedoksesi:
– Minulla ei ole Kokoomuksen jäsenkirjaa.
– Kannatan perustuloa/perustiliä/kansalaispalkkaa.
Älä tee oletuksia minusta. En minäkään tee niitä sinusta.
Hah! Yrittäjyyttä ”kevytyrittäjänä” siinä kymmenen-yhdentoista ikävuoden pinnassa kokeilleena allekirjoitan monta kohtaa tuosta listastasi. Suurimpia haasteita on kuitenkin lasten kyky sitoutua itse toimintaan, alasta riippuu kuinka paljon haittaa tästä on liiketoiminnalle, ja tietysti vanhempien sekaantumimen asioihin (itse sain onneksi tehdä virheeni ihan itse).
Itsekin yritän lapsilleni opettaa vähän yrittäjyyttä, ja mitä haasteita on näiden kanssa tullut eteen: käytännössä katsoen urheiluseurassa harrastavat koululaiset joutuvat valitsemaan urheiluharrastuksen ja yritysharrastuksen välillä pitkien koulupäivien, suurten läksymäärien ja harkka/peli/esitysreissujen takia. Porukalla tehdessä ”silloin kun sattuu nappaamaan” odotetaan kaiken olevan valmista, että päästään kuorimaan kermat pinnalta (ja monesti näin käykin).
Kyllähän se yrittäjyyteen sitoutuminen enemmän opettaisi kuin läksyjen tekeminen tai urheiluharrastuksissa ravaaminen, mutta jos tarkoituksena on suorittaa joku ammatillinen pätevyys joskus, niin olisihan ne läksytkin tehtävä.
Tuosta perustulosta sen verran, että se on taas näitä asioita mitä on helppo kannattaa niin kauan kuin ei ole mitään konkreettista ehdotusta mitä kannattaa tai vastustaa. Tottakai on aina helppo kannattaa esimerkiksi verojen laskua ja julkisten palveluiden parantamista jos puhutaan asiasta ilman konkretiaa.
Totta puhut: lapsen ja nuoren elämä on valintoja sen suhteen, mihin käyttää aikansa. Ei kukaan pysty jakamaan aikaansa niin, että tuloksena on NHL-tason lätkänpelaaja, joka on myös menestyvä yrittäjä, joka on myös juhlittu kuvataiteilija ja joka on myös ansioitunut poliitikko.
Mä itse näen niin, että yrittäjyyskasvatukseen satsaaminen edesauttaa lapsen selviämistä eniten: monessa lajissa huipulle pääsy on lähes mahdotonta, mutta yrittäjyydessä menestyminen on todennäköisempää. Lisäksi jos osaa yrittäjyyden alkeet, pystyy muuttamaan unelmapuuhansa yritykseksi, jolloin ei ole koskaan tylsää työpäivää.
Olet ihan oikeassa. Mutta kyse oli siitä millaista sitoutumista seuraharrastaminen vaatii, siinä kun ei oikein ole järkevää välimuotoa ”täysillä mukana” ja ”ei ollenkaan mukana” välillä. Nyt kirjoitan sekä entisen seura-aktiivin että lapsia harjoituksiin kuskaavan vanhemman näkökulmasta.
Lasten ja nuorten liikuttamisessa on iso markkinarako, mihin kiilaamista on itsekin tullut jo pitemmän aikaa kunhan kiireemmät projektit väistyvät.
Osuvaa analyysia kyllä. Yrittäjyyttä voi harrastaa monellakin ”asteella” tai teholla, mutta urheilussa on usein joko-tai-meininki.
Jos kolmos-/nelosluokkalaisen yritystoiminta on leikinomaista näpertelyä, se antaa lapselle nimenomaan väärän kuvan yrittäjyydestä. Jos taas kyseessä on ammattimainen yritystoiminta, se häiritsee väistämättä koulunkäyntiä ja muuta lapsen normaalia tekemistä.
Miksi Suomessa on tällainen hype kaikesta elinkeinonharjoittamisesta, jolla ei varsinaisesti elä?
Nyt kyllä logiikkasi ontuu pahasti. Tuolla perusteella lapselle ei saisi opettaa ekoilla englanninkielen tunneilla ABC-lauluja, koska ”se antaa väärän kuvan englannin kielen käytöstä”. Sen sijaan lapsille opetettaisiin heti kolmannelta luokalta alkaen työelämän englantia. Vastaavasti ekalla luokalla ei opetettaisi aakkosia ja tikkukirjaimia, vaan heti pistettäisiin tekemään viisisivuista esseetä kaunokirjoituksella.
*Tietenkin* lapsi opettelee yrittäjyyttä pehmeästi. Se on lasten tapa oppia asioita turvallisesti.
Nyt kommentoisin tähän sen verran, että leikki on lapsilla eläinlajista riippumatta pääasiallinen tapa opetella asioita, toisekseen Suomessa mennään perse edellä puuhun juuri siinä, että täällä kaikki on ”11-vuotiaiden aikuisten” touhua ja kolmanneksi jos et satu perimään yritystä tai joudu yrittäjäksi pakon edessä (palkkatöitä ei tarjolla), niin yrittäjäksi kannattaa ryhtyä joka tapauksessa sivutoimisesti. 11-vuotiaana perustettu yritys on ehtinyt hankkia mukavasti asiakkaita kun opiskelut alkavat, ja vaikka yliopiston (tai missä nyt opiskeleekin) jälkeen kiinnostaisi jokin muu kuin mikä silloin 11-vuotiaana oli kivaa, niin firmalla on jo asiakkaita keitä käyttää ponnahduslautana. Ainoa olennainen asia liiketoiminnassa on asiakkaiden hankkiminen (ja firma on juuri niin arvokas kuin sen asiakkaat).
Jos yritys olisi noppa, sen joka sivulla lukisi ”asiakas”.
Olisi mukavaa, jos kertoisit, mitä Sami Hedbergin olisi pitänyt tehdä:
http://www.is.fi/viihde/art-2000005219966.html
http://www.is.fi/viihde/art-2000005220426.html
http://www.is.fi/viihde/art-2000005220592.html
Pahus, mä en voi kommentoida siksi, että mulla ja Hedbergillä on yhteisiä ystäviä. Mä olen siis välillisesti jäävi, vaikkei Hedberg ole mun asiakkaani eikä edes tunne mua.
Yleisenä kommenttina voin kyllä sanoa, että keskimäärin viihdemaailman ihmiset ovat tosi hämmästyneitä mainekriiseistä. Heitä kohdellaan yleensä mediassa ja somessa suitsuttaen ja innostuen, joten he eivät ole tottuneet laajaan yleisökritiikkiin tai kattavaan mediariepotteluun samoin kuin vaikkapa poliitikot tai yritysbrändit. (En laske riepotteluksi satunnaista keskustelupalstojen kritiikkiä tai yksittäistä ”X kohelsi humalassa” -uutisointia. Sen sijaan omaan työhön kohdistuva kolmepäiväinen kritiikki on taatusti aika kurjan tuntuista.)
Asia ok. Hyvä, että haluat olla objektiivinen.
Tää on paras blogi, jota luen :-).
Ooh, susta kyllä huomaa, että olet poikkeuksellisen älykäs ja tyylikäs ihminen.
Kiitos :-).
Harmi, että ei asuta Hämeenlinnan lähistöllä. Olisin muuten tilannut heti lapseltasi leipomis- ja lastenhoitopalveluita!
Melkein harmittaa, että mulla ei ole ollut sellaista ympäristöä lapsuudessa, joka olisi tiennyt yrittäjyyden mahdollisuudesta. Saahan tuossa huimasti etumatkaa, jos lähtee jo lapsesta asti pienimuotoisesti mukaan.
Sanon muksulle, että asiakkaita olisi laajemmaltikin. 🙂
Mäkin elin lapsuuteni ympäristössä, jossa *kukaan* ei ollut yrittäjä. Yrittäjyyttä ei siis vastustettu, mutta sen olemassaoloa ei kukaan oikein muistanut. Vanhemmat olivat virkamiehiä, ja kaikki tutut ja sukulaiset olivat virkamiehiä, duunareita ja maanviljelijöitä.
Mä opettelin yrittäjyyden 24-vuotiaana omin päin ja kantapään kautta. Sen takia olin surkea yrittäjä kahdeksan vuotta, ennen kuin hain kursseille. Vieläkin sapettaa ne kahdeksan vuotta, joiden aikana mä olisin voinut pärjätä paremmin.
Huomautan tähän väliin, että maanviljelijä on yrittäjä.
Joo, ovathan he yrittäjiä, mutta varsin eri tavalla kuin me ”tavalliset” yrittäjät. Mun lapsuudessa (silloin kun siis roolimalleja hain) kaikki mummolan tuottama maito meni suoraan paikalliseen osuusmeijeriin. Vilja taas kulutettiin itse ja sillä myös ruokittiin lehmät. Ei tarvittu markkinointia, brändiosaamista, viestintätaitoja, liiketoimintasuunnitelmaa saati strategiaa. Katsottiin vain, mistä saatiin halvimmat apulannat ja toivottiin vasikasta lypsylehmää.
Nykymaataloudesta mä en tiedä kovinkaan paljoa. Ilmeisesti erot ”tavalliseen” yrittäjään ovat nykyään pienemmät kuin ennen.
No niin! 😀
Nythän kuvailit vain yhden liiketoimintamallin/strategian. Periaatteessa nuo esittämäsi ongelmat koskevat ihan kaikkia sukupolvenvaihdoksen kokeneita pienyrityksiä, missä ”kaikki” on valmiina, mutta liiketaloudellinen osaaminen puuttuu. Näitä tapauksia olen itsekin seurannut läheltä muutamia ja useammalta alalta, missä lähivuosina sukupolvenvaihdoksen jälkeen aiemmin kannattava toiminta on lopetettu kannattamattomana tai toiminta on päättynyt konkurssiin.
Erot ”tavalliseen” yrittäjään ovat nähdäkseni nykyään paljon suurempia kuin vaikka 80-luvulla, syynä lähinnä tukiviidakon byrokratia ja tällä keinolla sekä tilakaupan että torikaupan tappaminen. Käytännössähän pientilat on tehnyt kannattamattomaksi vain tukijärjestelmän subventio ja interventio.
Ja siis johan sinulla on jonkilainen liiketoimintasuunnitelma olemassa kun päätät mitä tuotat ja kenelle sitä myyt. Tottakai markkinointi, viestintätaidot ja brändiosaaminen on ollut ainakin jollain tavalla hallussa, vaikket tietäisi mitä termit tarkoittavat, tai näin ainakin jokaisella joka asiakaskontaktissa pystyy jotain myymään. Ihan samalla tavallahan maatalousyrittäjä mainostaa itseään ja tuotteitaan ollessaan kontaktissa vaikka tukkuliikkeen sisäänostajaan tai K-kauppiaaseen, kuin sinäkin olessasi kontaktissa samoihin henkilöihin; sana hyvistä yhteistyökumppaneista leviää siinä missä huonoistakin.
Enkä tarkoita sitä, etteikö mummolan maitobisnes ole toiminut juuri kuten kuvasit, vaan sitä, että se on hyvin kapea katsanto alalle.
Mä luulen, että me ollaan samoilla linjoilla. Mun pointti siis oli, että mä en saanut lapsuudessa yrittäjän mallia. Maatalousyrittäjyys 1980-luvulla mummolassa ei antanut sitä ollenkaan. Yrittäjyys kun on hitusen laajempaa kuin lapsuuden kokemukseni.
Lisäksi meille lapsille ei puhuttu yrittäjyydestä ollenkaan. Meille ei puhuttu maitotileistä, koneiden huoltokustannuksista tai tilan tuloista. Niinpä olen puhunut tosi paljon omille lapsilleni yrittäjyydestä aina: mistä rahat tulevat, mitä kuluja on ja miten veroja maksetaan.