Disclaimer: tämä teksti on tilitystä heteronormatiivisista arvoista – ja pelkässä heteronormatiivisessa viitekehyksessä.
Viikonlopun juhlissa joku kysyi minulta: ”Mitä sä toivoit häälahjaksi?” Kysyjä tiesi, että pian on seitsemästoista hääpäivämme, ja hän oletti, että toivon mieheltäni lahjoja.
Jostain syystä yhteiskunnassamme sinnittelee varsin omituinen odotusarvo: miehen pitää ostaa hääpäivän kunniaksi jotain vaimolle, ja miehen pitää muulloinkin tuoda kukkia kotiin.
Miksi ihmeessä miehestä on tehty lahja-automaatti? Miksei kukaan kysy naiselta, mitä tämä osti miehelleen häälahjaksi ja milloin tämä viimeksi vei kukkia miehelleen?
Hyvä ihmissuhde perustuu vastavuoroiseen kumppanin huomiointiin. Mutta sellainen suhde ei ole onnellinen, jos osapuoli A odottaa koko ajan saavansa osapuoli B:ltä jotain ja jos osapuoli B kokee velvollisuudekseen täyttää nämä odotukset.
Siis nouskaa kanssani barrikadeille tasa-arvon puolesta:
- Nainen, jos et saa koskaan kukkia, älä harmistu. Oletko itsekään ostanut niitä miehellesi? Ja jos haluat kukkia, kerro siitä puolisollesi.
- Nainen, osta puolisollesi häälahja merkkipäivänänne.
- Mies, sinun pakollisena tehtävänäsi ei ole ostaa vaimolle häälahjaa. Toki saat ostaa sellaisen, mutta älä hanki sitä velvollisuudentunnosta tai murjotuksenpelossa vaan siksi, että rakastat puolisoasi.
- Mies, jos et koskaan saa vaimoltasi spontaania lahjaa, ota asia puheeksi. Huomiointi on vastavuoroista.
- Te molemmat osapuolet, ostakaa hääpäivänänne kimpassa jotain yhteistä. Se voi olla mitä tahansa kalapullista Kanarian-reissuun, kunhan hankitte sen yhdessä toisillenne.
Kiitos vinkistä, Katleena. 40-vuotishääpäivämme lähestyy, annan kimpun ruusuja puolisolleni. Hän on ne ansainnut, kun on minua kestänyt.
Oi jee, mahtavaa – iloista hääpäivää!
Ei hääpäivä- mutta häälahjaksi viety helevetin kallis moottorisaha oli sulhasen mielestä upea (sulhanen katosi heti kulman taakse testaamaan), mutta morsian oli meille raivoissaan, kun lahja oli ostettu hänen laatimansa lahjalistan ulkopuolelta. Laski kaason kanssa nyreänä ääneen, kuinka monta puuttuvaa osaa Pentikin astiastoon olisi kalliin moottorisahan hinnalla täydentynyt. Oli siinä ja siinä, etten lainannut sahaa ja irrottanut sillä morsiamen päätä.
Voi jösses mikä morsian. Meille saa ainakin tuoda lahjaksi moottorisahan. Jos ei ole puita millä paistaa karjalanpaisti uunissa, niin ei niillä lautasillakaan mitään tee.
Niiiiin ja omalle miehelle olen hommannut hääpäivälahjaksi mm. Messerschmitt-simulaattorikeikan Ilmailumuseoon.Yllätyksinä nuo tuommoiset eivät tosin koskaan tule, kun kykenen innoltani pitämään salaisuuden korkeintaan puoli vuorokautta.
Oi joi, tuo on muuten hyvä lahjavinkki. Pistän korvan taakse.
Me teimme aina edesmenneen mieheni kanssa hääpäivänä jotain kivaa yhdessä. Kävimme myös koko 17-vuotisen parisuhteemme ajan vähintään kerran kuussa kahdestaan treffeillä 🙂 Ja juu, kyllä mies toi kukkia, useinkin, koska tiesi että niistä ilahdun, mutta niin toin minäkin vaikkapa miehen lempisuklaata jos sellaista satuin näkemään tai hyvää teetä / kahvia tuliaisina reissuilta, tms. Lahja on mieluinen silloin, kun se annetaan spontaanisti, ei minkään Virallisen Parisuhteen Opaskirjan mukaan.
Hyvin puhuttu. Toisen huomioiminen on se oleellinen juttu.
Minulle ei ole tullut mieleenkään etten ostaisi siipalle hääpäivälahjaa. Ruusut eivät kyllä varmaan olisi mieleen, mutta esim. viime vuonna kunnon pihvi punaviineineen näytti ilahduttavan. Hyvä kun saa oikein syyn kanssa hemmotella!
Oooh, pihviä! Yhteinen ravintolaillallinen (tai kotona tehty ruoka) on arjen luksusta.
Peukku!
Me ostamme tällaisina merkkipäivinä itsellemme jotain yhteistä. Kaapin keittiöön (jota molemmat olivat käyneet kuolaamassa antiikkikaupassa useita kertoja) tai murtsikkasuksipaketit tai jonkun yhetisen pienen reissun.
Kuulostaa hyvältä. Olen aina tiennyt, että EOT:n lukijat ovat älykkäitä yksilöitä.
Viimeinkin joku kirjoittaa asiasta, jota olen itsekseni aina ihmetellyt uskaltamatta möläyttää kerettiläistä mielipidettäni ääneen. Ihmettelen sitäkin, miksi mies vie kukkia synnytyssairaalaan ikään kuin kävisi siellä vieraana, kun se vauva on kuitenkin yhteinen. Mutta kaikkein oudointa on, että miehet ostavat äitienpäivälahjan omalle vaimolleen (yöpaidan, hajuvettä). Sehän on jo vähän perverssiä semmoinen.
Virkku, olen osittain samaa mieltä. Tosin synnärille viedyt kukat voi ajatella myös kiitokseksi hyvästä kivunsietokyvystä – mutta mieluummin ehkä kuitenkin voi ostaa jotain vastasyntyneelle.
Sen sijaan isänpäivänä ostan lahjan miehelleni, koska kiitän häntä siitä, että hän on lasteni isä. Ja helkutin hyvä isä onkin. Myös siippani ostaa minulle äitienpäivälahjan samasta syystä. Kyse on siis (ainakin meillä) siitä, että kiitetään äitiydestä, eikä pelkästään omaa äitiä hänen äitiydestään.
Mutta oleellisinta on vastavuoroisuus. Sitä en tajua, jos mies ostaa vaimolleen lahjan äitienpäivänä, mutta vaimo ei osta miehelleen isänpäivänä.
Aaa, tajusin: sehän onkin itse asiassa ihan kaunis ajatus, siis kiittää ja osoittaa huomiota puolisolle hyvin hoidetusta äidin tai isän pestistä. Mutta todellakin sitten molemmin puolin.
Juuri näin. 🙂 Yksipuolisuus on epätasa-arvoa.
Sinähän olit melkein teinimorsian! 😉
Hahaa, melkein: 21-vuotiaana hölkkäsin alttarille.
Meillä on ukon kanssa tapana käydä teatterissa, syömässä tai leffassa hääpäivän kunniaksi. Siis tehdään yhdessä jotain kivaa eikä lahjota toisiamme materiaalilla.
Joskus saan kukkia ja puolisko taas herkullista ruokaa 🙂 Mä en pidä siitä, että ukko kutsuisi mua emännäksi tai mammaksi tai muuksi vastaavaksi. Mä olen akka ja puoliso on ukko, kun mentiin Ukon-päivänä naimisiinkin 🙂 Samoin kuin Skeitti te, niin me ostetaan äitien- ja isänpäivälahjat lasten kanssa yhdessä toisillemme kiitollisina siitä, että olemme yhdessä saaneet ihanat pojat.
Alli, ollaan siis samoilla linjoilla. 🙂
Muille muuten tiedoksi, että Skeitti on partionimeni. (Siltä varalta, että joku jäi miettimään viittausta.)
Meillä minä saan kukkia (joskus) ja mies ei. Se johtuu siitä, että mieheni ei halua kukkia, kun taas minä haluan. Lahjon miestäni sitten muilla konstein, erityisesti herkullisilla ruoilla, mutta joskus myös muilla jutuilla. Erityisesti, jos sattuu löytämään jostain jotain pientä, mistä toinen tykkää, tulee se napattua mukaan.
Sinänsä olen kyllä kanssasi samaa mieltä. Ennen kaikkea lahjatoiminnasta tulisi keskustella pariskunnan kesken. Toisille lahjat ovat tärkeämpiä kuin toisille ja molemmat näkemykset ovat mielestäni täysin ok, kunhan sitten päästään sopuun siitä, miten parisuhteessa toimitaan. Joskus luin ihmisten eri tavoista osoittaa rakkauttaan, joista yksi oli lahjojen antaminen – jos tällainen ihminen ei sitten saa lahjoja puolisoltaan, hän saattaa tulkita, ettei puoliso rakastajaan ja olla onneton. Jälleen kerran se, mikä auttaa, on keskustelu.
Mutta jos palaan meihin, minulle kieltämättä lahjat ovat tärkeitä – annan niitä mielelläni itse, mutta toivon myös saavani, erityisesti mieheltäni. Mieheni taas vähän tuskailee pakollisten joulu/syntymäpäivälahjojen suhteen, mutta olemme päässeet sopuun sillä, ettei minulle ole suurtakaan väliä enää tässä vaiheessa sillä, että MITÄ sieltä tulee. Eli mieheni voi tuoda lahjaksi vaikka banaanin, jos ei muuta keksi. Hän tietää, että pidän banaaneista. 😀
Erittäin hyvä aihe! Kuuluu samaan kategoriaan kuin se kuuluisa naisten ajama ”tasa-arvo”, jossa naisten työt jaetaan miehen ja naisen kesken, mutta miesten työt saakin yllättäen tehdä mies itse.
Meillä lahjotaan harvoin, eikä juuri ikinä merkkipäivinä. Tässä pointtina juuri se toisen huomioiminen, joka mielestämme tehdään silloin kun siltä tuntuu, eikä kalenterin osoittamina päivinä.
Tässä kirjoituksessa kulutuskriittiseen silmääni pisti lahjan ostamisen painottaminen. Onko tärkeintä tietää toisen käyttäneen rahaa sinua ilahduttaaksesi? Meillä on lahjottu toista metsäkukilla tai tarjottu hieronta tai jalkahoito kotona tutun hoitajan käsittelyssä…
Kaija, olet aivan oikeassa: lahja voi olla myös aineeton. Yrittäjänä kannatan vahvasti palveluiden ostamista lahjaksi.
Olen myös ihmetellyt sitä, miksi on naistenpäivä mutta ei miestenpäivää.
Kansainvälistä miestenpäivää on vietetty vuodesta 1999 alkaen 19.11. Eri asia tietenkin on, miten laajalle tietoisuus ja juhlinta on levinnyt – ainakaan Suomessa harva tuntee koko päivää.
Lisäksi Kaijan edelliseen viestin kohtan viitaten: ”Kuuluu samaan kategoriaan kuin se kuuluisa naisten ajama ”tasa-arvo”, jossa naisten työt jaetaan miehen ja naisen kesken, mutta miesten työt saakin yllättäen tehdä mies itse.” Ainakin tämän feministin (ja monien muiden feministien) mielestä tuo tilanne ei ole sitä ”kuuluisaa tasa-arvoa”, vaan joidenkin naisten yritys noukkia rusinat pullasta.
Hyvin tiivistetty – kiitokset!