Olimme eilen Liisa-Marian kanssa kustantajamme Kariston syyskauden avajaisissa.
Illan avasivat Stella Polariksen Elina Stirkkinen ja Sari Siikander. He improvisoivat upeita kohtauksia ja kävivät samalla läpi esiintymistaitojen perusteita. Heidän tärkein viestinsä oli, että moka on lahja.
Liisa ja minä testasimme tätä väitettä välittömästi pääruoan jälkeen: kaadoimme punaviinilasin Kariston kirjaesittelypöydän päälle. Tulos näytti tältä.
Kaikki tuijottivat. Hetken aikaa hävetti, mutta sitten päätimme muuttaa mokan lahjaksi ja tehdä asiasta valtavan numeron:
– Voi kamalaa! Joku kaatoi tähän punaviiniä! Onneksi me tulimme paikalle ja siivoamme toisten jäljet.
– Joillakin ei ole sitten mitään tajua siitä, miten käyttäydytään toisten kutsuilla!
– Minä näin syylliset. Tämän tekivät ne kaksi pitkää miestä, joista toisella oli puujalka ja toisella silmälappu. Ne menivät tuonne.
– Hajaantukaa! Täällä ei ole mitään nähtävää!
Samalla kun mekastimme, pyyhimme jokaisen kirjan erikseen puhtaaksi. Myöhemmin esittelimme kaikille tekemämme sotkun. Meitä ei ainakaan voi syyttää siitä, että lakaisisimme ongelmat maton alle.
Jos olisimme Liisan kanssa julkkiksia, meistä olisi saanut mehukkaan lööpin: "Tietokirjailijat törttöilivät humalassa* kohujuhlissa!"
Liisa huomautti myöhemmin Facebookissa, että olemme hyviä vieraita, koska järjestämme tauko-ohjelmaa aulatiloissa. Tästä kannattanee lähettää lasku Karistolle.
*Emme tosin olleet humalassa, mutta mitäpä ei iltapäivälehden toimittaja tekisi hyvän lööpin eteen.
Kuva oli vakuuttava, mutta tapahtuiko tätä episodia oikeasti, sillä sitä ei näy Kirsti Ellilän rapotissa tapahtumasta (http://kirstiellila.blogspot.com/2011/09/terveiset-kariston-kirjajuhlista.html ) eikä Jennikään sitä mainitse (http://kokolaillakirjallisesti.blogspot.com/2011/09/kariston-houkuttelevat-lastenkirjat.html ) ja vaikka otsikko ”Käsien roikottamisen vaikeudesta” kuullosti lupaavalta, niin Kirstikin keskittyi tapahtumassa aivan muuhun (http://grafomania.wordpress.com/2011/09/01/kasien-roikottamisen-vaikeudesta/ )
Ah, muut ovat olleet joko kauniin korrekteja – tai he eivät nähneet episodia, joka sattui aulassa.
Kaadoimme punaviinit Sanin keikan toisella puoliajalla. Kello oli todennäköisesti 21:n ja 22:n välillä.
Kiitos muuten hyvästä linkkilistauksesta. Oli kiva nähdä blogeista, keitä oli paikalla.
Totta tämä oli 😉
Suorittamista!
Ikävä kyllä aika moni näki tilanteen. 🙂
Terveisiä muuten Mirandalle – hän oli loistava.
Taputan tälle asenteelle! Tässä on vähän jotain samaa mitä siinä, kun talvella jää liukastumisen jälkeen maahan makaamaan. Mokasta ja vahingosta voi saada hyvät muistot!
Kiitokset! Eihän siinä oikein voinut muuta tehdä kuin myöntää moka äänekkäästi. Syntyipähän tosiaan muisto. 🙂
Kaikkein typerintä olisi ollut liueta paikalta ja jättää lammikko tarjoilijoiden urakaksi. Joskus näkee sitäkin, ja minua ainakin riepoo, jos ihminen ei siivoa omia sotkujaan.
Ehkä ensi vuonna Karisto a) hankkii muoviliinat b) ei tarjoile punaviiniä c) ei kutsu Liisaa ja minua.
Jos kaikki paikallaolijat eivät kerran saaneet tapahtunutta tietoonsa, meidän täytyy ensi kerralla mesota enemmän, kun kaatelemme punaviinimme kirjojen päälle. Muutenhan hyvä moka menee jonkun tarjoilijan ansioksi.
Vai pitäisikö kompastua juhlasalin puolella niin, että viinit lentävät jonkun osallistujajoukon päälle?
Hyvä ehdotus oli sekin, että pöydälle olisi rakennettu kollaasi aiheesta ”Kirjailijaelämä ennen ja nyt” tupakantumppeineen ja rikottuine prilleineen (eikä saa unohtaa maurikunnaslaisia koipia!). Mutta sanataiteellinen performanssi oli tietenkin kirjailijoilta varsin luonnollinen reaktio tilanteeseen. 🙂
Hauskat pippalot!
Mokat kannattaa myös kirjoittaa ylös (näinä aikoina luonnollisesti julkisiksi nettiin), jotta eivät pääse unohtumaan. Itseäni riepoo suunnattomasti, etten enää muista mitä lohkaisin pudotettuani puoliksi täytetyn samppanjalasin lattialle kun olin juontamassa kirjanjulkkareita. Jotain sopivaa se oli, sillä julkkkareiden tähti huomautti siihen ”ja sirpaleet tuovat onnea”. Tunnelma vapautui kummasti.
Paikan päällä hävetti, mutta pomoni kertoi myöhemmin, että hänelle oli kommentoitu tilaisuutta ”en ole koskaan ollut yhtä hauskassa julkistamistilaisuudessa”.
Hah! Ehtymätön luonnonvara tuo mokaaminen! Kirjoittelin itse viime vuoden lokakuulla joistain omista sattumuksista… Nyt pitäisi varmaan jo kirjoittaa osa2. http://satujatosi.blogspot.com/2010/10/tosi-mokia.html