Pidän Hesarista lehtenä, siis painettuna lehtenä. Aivan erityisiä suosikkejani ovat Nyt-liite ja Kuukausiliite. Sen sijaan inhoan Hesarin hs.fi-sivustoa ja erityisesti sen vastenmielisiä, anonyymejä vihakommentteja, jotka leimaavat koko portaalia.
Miksi ihmeessä Hesarin paperilehti vaatii mielipidepalstan kirjoittajilta omalla nimellä esiintymistä, mutta verkkoversiossa saa huudella anonyyminä mitä tahansa?
Erityisen kiinnostavaa tämä on brändin näkökulmasta. Hesarin toiminta ei ole johdonmukaista, joten vaurioituuko lehden brändi?
Vai pitäisikö brändiopetuksille sanoa piutpaut ja todeta, että iso brändi voi olla juuri niin epälooginen kuin haluaa? Turvallinen Volvo voi tehdä urheiluauton, universaali Nestle voi tukkia vastustajiensa suut ja laadukas Hesari voi pitää roskakeskustelupalstaa.
(Tämä postaus kuuluu sarjaan synttärijuhlapostaukset, joita rustaan koko päivän.)
Saako brändi olla epälooginen? En osaa sanoa, mutta Volvon kohdalla mielestäni ainoa mielenkiintoinen tuote oli juuri nimenomaan autovalmistajan ainoa urheiluauto 1960-luvulta (”Pyhimys-Volvo”). Ehkä oikeanlainen epäloogisuus voisi tuoda muuten tylsään brändiin mukavaa särmää?
En usko, että tuo roskapalsta Hesarin linnoitusmaista brändiä pystyy vaurioittamaan, mutta anonyymi kommentointi pilaa kyllä koko keskustelufoorumin. Uusi Suomi on hoitanut homman selvästi paremmmin vaatimalla rekisteröintiä.
Minustakin tuntuu, että HS:n brändi on sellainen, että hyvin piilotettu keskustelupalsta ei sitä juuri hetkauta. Aika nopeasti kyllä oppii olemaan klikkaamatta kommentteja auki.
Myös minulle tuli jatkoajatuksena Uusi Suomi mieleen. En ole Usarinkaan kommentteja kamalasti lukenut, mutta olen vähän hämmentynyt siitä, miten aika isosti lanseerattu, perinteikkään nimen itselleen ottanut nettilehti on profiloitunut (osaksi) sekavaksi blogipalveluksi.
Usarin puheenvuoro-osiossa on varmasti hyviä itsenäisiä kirjoittajia, siellä on myös ”virallisia” kolumnisteja (tällä hetkellä etusivun poiminnoissa ainakin Jukka Relander ja lehden pt. Markku Huusko) ja sitten hieman kompuroiden sosiaaliseen mediaan pikku hiljaa saapuvia poliitikkoja. Kuitenkin kokonaisuutta leimaa toisten ohi käyty keskustelu kunkin osallisen omasta aiheesta, jota aiemmin näki vain nimimerkkien takaa foorumeilla ja blogeissakin.
Tietenkään blogipalvelu ei ole toimituksellista aineistoa. Pidän myös ihan positiivisena sitä, että nettilehti perustuu noin suuressa määrin lukijoiden osallisuuteen, mutta tykkäisin systeemistä enemmän, jos satunnaisenakin lukijana löytäisin joukosta helpommin lukukelpoiset jutut.
Olen sen verran nuori, että en lukenut alkuperäistä Uutta Suomea, jota lapsuudenkotiini ei missään nimessä tilattu. Voihan olla, että sekin oli yhtä yleisönosastoa ja kolumnia…
Minä henkilökohtaisesti itse näen HS.fi:n kokonaan eri tuotteena kuin paperilehden. Aiemmin minua ärsyttivät verkkohesarissa olleet viihdeuutiset, katsoin niiden alentavan Hesarin arvoa ja uskottavuutta.
Mutta ulkoasu-uudistuksen jälkeen viihdeuutiset luokiteltiin selvästi omaan osioonsa. Toki vieläkin viihdeuutiset ovat keskeisellä sijalla etusivun uutisvirrassa, mutta nyt minä olen hyväksynyt ne osaksi verkkohesaria.
Uutisten ja juttujen kommentointimahdollisuus lienee välttämätön paha. Ja on tosiaankin hyvä, että keskusteluketju avautuu vasta erillisellä klikkauksella, sillä onhan noiden nimettömien kirjoittajien kommenttien lukeminen useimmiten varsin tuskallista.
Siitähän varmasti kaikki ovat yhtä mieltä, että kun keskusteluun osallistutaan omalla nimellä ja jopa omilla kasvoilla, niin keskustelun taso paranee selvästi. Olen myös omassa mielessäni pohtinut sitä, että verkkouutisten keskustelupalstat toimivat massiivisena terapiakoneistona, jossa moni kansalainen voi purkaa tuohtumustaan verraten vaarattomasti.
Kiitos kommenteista!
Mä epäilen, että brändin epäjohdonmukaisuus on tosielämässä paljon sallitumpaa ja mahdollisempaa kuin mihin tiukimmat brändinvartijat uskovat.
Ja niinhän sen pitää ollakin. Ihminen on pohjimmiltaan melko epälooginen olio, joten brändit – yritykset, tuotteet ja tuotemerkit – vain seuraavat sitä toimintatapaa.
Mitä tulee traumojen terapeuttiseen ja nimettömään purkamiseen, niin on tosi hyvä, että sillekin on olemassa paikkansa. Jotenkin silti luulisi sen paikan löytyvän iltapäivälehtien verkkoversioista sekä suomi24:stä. Mutta on ehkä markkinatalouden kannalta ymmärrettävää, että Hesarikin haluaa siivunsa suomalaisesta trauma-arsenaalista.