Postasin päivällä kurjan epäilyksen Hesarin uutisesta, joka koski vainoharhaisuutta. Toimittaja Petri Mäenpään kirjoittama juttu haiskahti kauas.
Jutussa puhuttiin suomalaisista haastatelluista ”Annasta”, ”Timosta” ja ”Sannasta”. Kuitenkin haastateltujen repliikit vaikuttivat huonoilta käännöksiltä – eivät lainkaan aidon suomalaisen puheelta.
Otin kuvakaappaukset jutusta ja pyysin blogin lukijoita selvittämään, löytyisikö jutun alkuperäisiä lähteitä.
EOT:n lukijat olivat jälleen kerran aktiivisia. Suuret kiitokset heille!
Muun muassa Duukkis löysi alkuperäiset lähteet:
Tämän linkin takaa löytyi ”Timon” esikuva:
Tätä kannattaa verrata Petri Mäenpään ”omaan” tekstiin:
Upeaa toimittajantyötä Petriltä.
Duukkis löysi myös ”Annan” käyttämän epäsuomalaisen tryffelisikavertauksen muualta. Mäenpää on pitänyt metaforasta niin paljon, että hän on sijoittanut sen ”Annan” suuhun.
Mitä Mäenpää on tullut tehneeksi? Hän on rikkonut ainakin kolmea journalistin ohjetta:
7. Myös toisen työtä käytettäessä on noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja.
8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.
En vielä tiedä, jaksanko valittaa asiasta Julkisen sanan neuvostoon, vai tyydynkö vain antamaan palautetta Hesarin päätoimittajalle.
Joka tapauksessa tällainen toimittajantyö on ala-arvoista. Se halventaa sekä tekijänoikeuksia että lukijan älyä.
Vastenmielistä.
Edit 23.10.2012 klo 13.10:
Hesari on julkaissut asiallisen pahoittelun klo 10.41. Suuret kiitokset ripeästä toiminnasta!
Kantelin Loviisan Sanomien päätoimittajan kirjoituksista JSN:lle viime vuonna, koska päätoimittaja oli mm. pääkirjoituksessaan väittänyt minun syyttävän Loviisan kaupunkia kohtelustani. En ole missään vaiheessa syyttänyt ketään mistään. Olen tehnyt työsuojeluviranomaiselle ja poliisille tutkintapyyntöjä, mihin minulla on ollut laillinen velvollisuus.
Liitteekseeni JSN:n kanteluun lähetin seuraavansisältöisen sähköpostin 21.11.2011: ”Painostetaanko Loviisan Sanomia?”
”Arvoisa Ilkka Vänttinen,
[Katleena poisti kommentin loppuosan 24.9.2014, koska
a) kommentti oli tolkuttoman pitkä, eikä liittynyt postaukseen
b) kommentissa esitettiin kolmanteen osapuoleen liittyviä syytöksiä, joiden todenmukaisuutta en pystynyt tarkistamaan.]
Jälleen ”esimerkkejä totuudesta”. Ansaitsemme parempaa journalismia.
Nolointa on se, että Mäenpäällä olisi ollut kaikki mahdollisuudet tehdä asiallinen juttu. Hän olisi voinut yksinkertaisesti viitata ulkomaisiin nettikeskusteluihin – vaikka tokikaan se ei olisi ollut niin vakuuttavaa kuin ”suomalaisten” haastattelut.
Olisiko toimittajalla tosiaan ollut mahdollisuus tehdä tällainen juttu? Tässäkin blogissa on puhuttu siitä, kuinka tärkeänä lehdet pitävät haastatellun näkökulmaa, sekä freelancereiden huonosta sopimusasemata. Entäpä jos HS on antanut freelancerille tehtäväksi tuottaa jutun, jossa on suomalaishaastateltuja?
Toki jos Hesari on vaatinut suomalaisia haastateltavia, niitä pitäisi kaivaa esiin. Sen sijaan haastateltavien keksiminen ei ole se paras keino.
HS:n päätoimittaja Mikael Pentikäisen haastattelusta (video Ylen uutisessa) käy ilmi, että jutun luontiprosessin aikana lehti pyysi jutun kirjoittajalta aihepiiristä ihmisten kokemuksia. Pentikäisen kertomuksesta ei käynyt ilmi, haluttiinko nimenomaan haastatteluja.
Oikeastaan sillä ei ole enää tässä vaiheessa väliä, koska jutussa annetaan ymmärtää, että kyse on ollut ainakin jonkinlaisista haastattelunomaisista tilanteista.
Minua tämä koko tapahtumaketju vain naurattaa, koska Katleenahan ei ole mediateollisuuden myllyssä mitään. Hän on niin sanoakseni ”nobody”. Toisaalta hän ei ole pahanilkinen tai vihainen kansalainen, vaan vaatii pelisääntöjen ja hyvien tapojen noudattamista. Mikä tässä on liikaa vaadittu?
Luulisi Hesarinkin heräämään tähän todellisuuteen, jossa sen valta on rapistunut ja faktat tsekataan kyllä viimeistään jonkun blogistin toimesta piiruntarkasti.
Tästä aiheesta voisi melkein jo kirjoittaa pamfletin toimittajille otsikolla: ”Miksi some on sinua miljoona kertaa fiksumpi ja filmaattisempi? Tapausesimerkkejä 2000-luvun mediakentältä”.
Timo Harakalla oli Facebook-sivullaan naseva kommentti asiaan:
”Ainoa arvoitus on enää kuolinsyy. Tappoiko netti printin, vai oliko kyseessä itsemurha?”
Voisikohan tuon yliopistojen paljon puhutun plagioinnin esto ohjelmiston valjastaa tähän toimittajien ”lainaamisen” esto ohjelmaan… Ei meinaan tunnu mitenkään yksittäistapaukselta tämäkään.
Hesarista hei, selvitän asiaa ja palaan, kunhan olen puhunut jutun kirjoittajan kanssa.
yst. t.
Reetta Räty, HS:n toimituspäällikkö
Reetta, kiitos kun selvität asiaa!
Kyseessä on Katleenan tarkalla silmällä havaitsema tietoinen sepitelmä-plagiaatti, jonka päätyminen lehteen on tietysti itsessään varmasti ollut toimitukselta vain virhe. Petri on tietääkseni ihan hyvä toimittaja, mutta meni mokaamaan – kerta nyt sallittakoon kunhan ei enää tulevaisuudessa keksi juttuja päästään.
Hesarin toimituksen olisi nyt erinomaisen hyvä tilaisuus korjauttaa epäeettisesti kirjoitettu juttu ajoissa, viitata Katleenan esille nostamaan aiheelliseen epäilyyn sepitelmä-plagiaatista, ”Timon” löytämään oikeaan nettikeskusteluun ja pahoitella ihan oikaisun muodossa.
Jäädään odottamaan!
Tietonikkari, kiitos kommentista ja tervetuloa EOT-blogiin!
Asiasta tulee varmasti järkevä oikaisu huomenna aamulla. Tänään tuskin Hesari ehtii enää reagoida.
Harmillista, että journalistin ohjeita on menty rikkomaan näin vähäisen uutisen takia. Kyseessä ei sentään ollut mikään skuuppi vaan laajalti maailmalla levinnyt tutkimustulos.
Lähestyt asiaa mielestäni terveestä näkökulmasta, Katleena. Juuri tällaiset pienet jutut osoittavat selvästi sen, että nyt ei isojen lehtien toimituksessa ole kaikki intiaanit kanootissa tai kanootti ainakin vuotaa pahasti. Kun HS puolustaa maksumuureja ”laatusisällöllä” ja ”taustoituksilla”, niin kyllähän tällaiset pienet säröt osoittavat selvästi, että paljon on vielä parannettavaa.
Sinänsä itse juttuhan ei käsittääkseni ollut plagiaatti, vaan toimittaja keksi väliin haastattelut nettilähteestä. Tai siis oikeastaan tässä jutussa on linkittynyt toisiinsa kaksi hyvin vakavaa virhettä: plagiointi (toisen jutun olennaisen sisällön esittäminen pokkana omanaan ilman viittaamisen yritystäkään) JA haastattelun sepitys (”Timo” ei edes ole kukaan oikea ihminen, jota toimittaja olisi itse haastatellut, vaan toimittaja pölli jutun toisaalta ja yritti sovittaa sen omaan juttuunsa sopivaksi).
Tässä ei enää auta mikään järkevä oikaisu, vaan toivottavasti HS:n toimitus ottaa tästä onkeensa ja opettaa toimittajansa kirjoittamaan sitä niin paljon kaivattua ”laatujournalismia”.
Kiva kuulla, että pidit postauksestani.
Synteesisi oli osuva: kaksi virhettä tässä on tosiaan tehty. Erikseen on plagiaatti, ja erikseen on kuvitteellisen henkilön esittely oikeana ihmisenä.
Näitä ei enää voi kutsua lipsahdukseksi, vaan toiminta on ollut tietoista.
Ja kun puhuin alussa hyvästä toimittajasta, niin en enää tiedä mitä oikeastaan ajatella…
Katsotko nämä lyhyesti läpi ja sanot mielipiteesi samalla kieli-/silmäkorvallasi? Pitäisikö jo… huolestua vai olenko vain vainoharhainen?
http://www.tiede.fi/artikkeli/1382/algoritmi_ostaa_ja_myy_porssissa
vs.
http://www.thedailybeast.com/newsweek/2010/06/01/fast-loose-and-out-of-control.html
Plagiaattihan se!
Alkaa viitata toimintatapaan.
En ihan suoraan pitäisi tuota plagiaattina, koska suurin osa juttuelementeistä oli erilaisia.
Sen sijaan jutusta puuttuvat ilman muuta lähteet. Tuskin toimittaja on koko artikkelia kirjoittanut ulkomuistista ja omasta kokemuspiiristään.
Tuossa on ainakin hyvin paljon lähes identtisiä elementtejä. Lehtijutusta ei tule uniikki sillä, että kierrätetään pari pätkää tänne ja toinen kappale tonne.
Paras oli tämä ”digitaalinen piraija”, joka kyllä paljastaa heti sen, mistä Petri on juttuaan lähtenyt rakentamaan.
Mäenpäätä on muuten kritisoitu ennenkin: http://kuvataideopettajuus.wordpress.com/2011/03/08/keskustelua-facebookista-helsingin-sanomien-kanssa/
Pyydän anteeksi Mäenpäältä tästä hätäisestä tuomiostani.
Ei ole kyseisen artikkelin plagiaatti. Muutamat samat luvut ja samalta vaikuttaneet lauseet hämäsivät minut.
Artikkelissahan on muutamakin Suomeen viittaava kohta, joten toimittajan työtä on tehty.
Enkä löytänyt hakemalla artikkelia joka olisi voinut olla edes osa kopioinnin kohde.
Toivottavasti saamme laatuartikkeleita tältä toimittajalta vielä jatkossakin.
Uskotko tosiaan hänen vain jotenkin ”löytäneen” lähes samanlaiset tekstinpätkät ja digitaalipiraijat?
Enpä usko, mutta kai ihmismieli pystyy ihmeellisiin suorituksiin.
Luin tuon pitkäpiimäisen kritiikin jälkeen Mäenpään jutun, johon myös itse muistan törmäneeni aiemmin.
Myös tuo juttu näyttää epäilyttävältä, koska se näyttää leikkaa-liimaa -tekniikalla toteutetulta tekeleeltä. Vaikuttaa hyvin keinotekoiselta.
Jokin haiskahtaa, taas.
Tietonikkari sanoi että ”Hesarin toimituksen olisi nyt erinomaisen hyvä tilaisuus korjauttaa epäeettisesti kirjoitettu juttu ajoissa”, mutta näinhän ei kyllä ole. Käsittääkseni tuo juttu ilmestyi jo sunnuntain Hesarissa eli siis ihan paperiversiossa, siellä työelämäsivuilla. Vahinko on siis jo tapahtunut. Siinä olet toki ihan oikeassa, että asia on Hesarin toimituksen selviteltävä ja tarpeellisiin kohtiin julkaistava oikaisu.
Voi hitsi. :-/
Olen samaa mieltä kanssasi, että nyt on enää vain kakan siivoamisen aika. Voi näitä tuulettimia.
Oho! Seurailin tätä koko keskustelua päivän mittaan suurella mielenkiinnolla. Olet haistanut epäilyksen käryn loistavilla sieraimilla – ihan kuka tahansa ei olisi osannut epäillä mitään. Hienoa bongausta ja vaivannäköä myös lukijoilta! Hyvä, että totuus asioista tulee julki.
Hesaria on kritisoitu aiheellisesti myös muualla, vähän eri näkökulmasta. Julkisuudessa olevat lääkärit ja toimittajat ovat ihmetelleet sitä, miksi HS julkaisee juttuja vain tietyntyyppisistä tutkimustuloksista lääketieteen saralta, samalla kun monesta muusta hyvin hyädyllisestä tiedosta vaietaan. Tämän takia eivät pidä lehteä enää riippumattomana tiedonvälittäjänä.
Minä jatkan tilanteiden seuraamista…
Uutisten puolueettomuus on monesti kaksipiippuinen juttu. Puolueetonta mediaa ei kai ole olemassakaan, mutta siihen pitäisi silti pyrkiä.
En yhtään kadehti minkään sanomalehden päätoimittajan roolia: toisaalta pitäisi saada paljon sisältöä nopeasti ja toisaalta säilyttää laatu.
Mikään ei silti selitä tätä rimanalitusta. Moka on moka, eikä tässä ole pyritty laatuun millään tasolla.
Todella mielenkiintoista. Olen itse yrittänyt jo pidemmän aikaa saada Hesaria uutisoimaan laiton irtisanomiseni Loviisan kaupungin elinkeinovastaavan tehtävistä. Kaikki faktat ovat mustaa valkoisella, mutta Hesari ei syystä tai toisesta ole halunnut asiaan tarttua.
Onneksi Vantaan Sanomilla ei ollut vastaavaa sulkua päällä…
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/163716-poliisi-epailee-elinkeinopomo-koki-tyosyrjintaa
Tiina, tervetuloa blogiini! Kurja kuulla, että olet joutunut työpaikkakiusaamisen uhriksi.
Yksi tapa muuten saada jutut läpi mihin tahansa lehteen, on käyttää välittäjää, joka tuntee toimittajan. Toimittaja ei nimittäin kovin helposti ota juttuvinkkiä vastaan kummaltakaan osapuolelta. Sen sijaan jos juttuvinkin esittelee joku toimittajan tuttu, jonka tämä kokee puolueettomaksi, vinkki voi hyvinkin mennä läpi.
Jos siis tuttavapiiriisi kuuluu toimittajien tuttuja, käytä heitä juttuvinkin välittäjinä.
Suoraselkäistä toimintaa Reetta Rädyltä kuitata selvittävänsä asiaa. Siitä propsit.
Katleenalle thumbs up kielen tajusta. Nyt kun luen tätä juttua niin onhan täällä näitä luonnottomia sanajärjestyksiä ”Huomaan ihmisten ympärilläni kasvattavan ..”
Ei taida silti mennä kiireessä tehtyjen käännösmokien piikkiin Nazisintaistelun hengeessä, jos epäilys siis osoittautuu todeksi.
Tuija, Nazisintaistelu oli kyllä legenda!
Sen sijaan tämä Timo-juttu ei tosiaan mene kiireisen käännösvirheen piikkiin, vaan toiminta on ollut ihan tietoista.
Olen ihan samaa mieltä kanssasi Reetan reagoinnista. Hienoa toimintaa!
Hei Katleena,
kiitos tervetulotoivotuksistasi. Kyseessä on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen tapaus. Minut irtisanottiin Loviisasta, koska toin julkisuuteen ydinvoimalakaupungin valmiussuunnittelun puutteet. Tunnen monia toimittajia, ”kaikki” tuntevat tapaukseni. Kannattaa googlata. Kukaan ei uskalla asiasta uutisoida, koska ydinvoimaturvallisuus ja poliittinen peli näin ennen kuntavaaleja aivan liian kuuma peruna. Mm. Suomen Kuvalehden päätoimittaja perui tarjoamansa lounastapaamisen viime syksynä aivan yllättäen….
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä järjesti työpaikkakiusaamisaiheesta Pikkuparlamentissa kansalaisinfon viime maaliskuussa. STT:n toimittaja teki tilaisuudesta hyvän jutun, jota siteerattiin medioissa laajasti. STM:n työsuojeluosaston päällikkö Leo Suomaa sanoi tilaisuudessa, että ”tehtävänämme ei ole täyttää Suomen vankiloita”. STT:n johdolta tuli käsky poistaa uutinen työpaikkakiusatut.net sivustolta pari päivää jutun julkaisemisen jälkeen. MOT
Kiinnostava keissi! Toivottavasti saat asiasi esille mahdollisimman laajalti, niin tapaus saataisiin käytyä kunnolla läpi.
Syvä hiljaisuus jatkuu. Loviisan Sanomien päätoimittaja Arto Henriksson poisti minut jo aiemmin syksyllä Loviisan Sanomien FB-palstalta, FB-ystävistään ja blokkasi minut etten näe mitään kirjoituksiaan. Sittemmin Journalisti-lehden toimitus otti yhteyttä tehdäkseen jutun menestyvästä Loviisan Sanomat -lehdestä. Kun toimitin heille aineistoa jutuntekoon, päätti toimitus (puhuin Marttisen kanssa puhelimessa) kuitenkin olla tekemättä juttua viitaten resurssipulaan…
(Henriksson taisi voittaa jonkun journalistipalkinnon tuossa männä syksynä…)
Helsingin kaupungilta irtisanottiin viime tammikuussa (2012)laittomasti kulttuurikeskus Caisan johtaja Johanna Maula. Hesari kirjoitti siitä silloin parin artikkelin verran. Nyt Maulan juttu on siirtynyt poliisitutkintaan Helsingin väkivaltarikosyksikköön (sama, joka käsitteli Ahde/AKT/Räty sotkun). Miksi Hesari ei nyt yhtäkkiä uutisoikaan yhtään mitään? Niinkuin ei omaa irtisanomistanikaan Loviisan elinkeinovastaavan tehtävästä vaikka juttu on siirtynyt jo poliisilta syyteharkintaan.
Varsinainen vallan vahtikoira tämä suomalainen media.
Ei oo totta…
Tiina, kiitos kommentistasi! Muistathan että tämä blogi ei ole tarkoitettu lukijakunnan henkilökohtaisten asioiden ajamiseen?
Suosittelen lämpimästi, että perustat oman blogin, johon keräät havaintojasi ja lausuntoja tapauksestasi. Asiasi varmasti ansaitsee oman foorumin.
Tämä postaukseni koskee kuitenkin Hesaria, joten meidän ei kannata kommentoinneissa livetä pois aiheesta.
Tarkennan Tiina Keskimäen kirjoittamaa kohtaa ”STT:n johdolta tuli käsky poistaa uutinen työpaikkakiusatut.net sivustolta pari päivää jutun julkaisemisen jälkeen”. STT:n uutispalvelu on maksullinen, eikä työpaikkakiusatut.net-sivusto ole asiakkaamme. Jutun poistamiseen oli siis tekijänoikeudellinen syy, ei journalistinen. Keskimäen mainitsema STT:n uutinen on luonnollisesti edelleen luettavissa jutun julkaisseiden asiakkaidemme verkkosivuilla.
Yst. terv. mediapalvelupäällikkö Pihla Lehmusjoki, STT-Lehtikuva
Pihla, tervetuloa blogiini ja kiitos tarkennuksestasi! Hyvä kuulla asian kaikki puolet.
Haluan myös tarkentaa, että Keskimäen kommentit ovat hänen omia mielipiteitään ja näkemyksiään, eivätkä ne edusta Työpaikkakiusatut.net sivustoa millään muotoa.
Hyvä tarkennus. Keskimäen viestit menevät itse asiassa jo pitkähkön tilityksen puolelle.
Hän – kuten me kaikki muutkin yksityishenkilöt – edustaa vain omaa kantaansa.
STT:n jutut ovat vapaasti niiden tiedotusvälineiden käytössä, jotka maksavat STT:n palveluksista. Jos työpaikkakiusatut.net ei kuulu STT:n maksaviin asiakkaisiin, on selvää, että STT haluaa juttunsa pois sivustolta. Niin minäkin haluaisin.
Ei tässä maassa ole tahoa, joka pystyy komentelemaan tiedotusvälineitä ja määräämään niitä olemaan käsittelemättä joitain aiheita. Pienellä paikkakunnalla paikallislehden kiristys voi ehkä joskus onnistua, mutta isompia tiedotusvälineitä ei voi uhkailulla ohjata.
Kyse ei ollut siitä, että työpaikkakiusatut.net ei ole STT:n asiakas.
Jutun kirjoittanut Piia Leino otti 23.3.2012 ensin yhteyttä jutussa haastateltuun kertoen, että juttu oli työpaikkakiusatut.net -sivulla väärässä muodossa ja yksi haastatelluista oli ottanut siitä jo yhteyttä.
”Pyytäisin, että poistaisitte jutun pikimmiten tai vaihtakaa se ainakin oikeaan versioon, joka löytyy ainakin verkkouutisten sivuilta. Käyttämässänne versiossa on virheitä. Kiitos!”
Juttu oli julkaistu tyopaikkakiusatut.net-sivustolla sellaisessa muodossa kuin Leino sen haastatellulle alunperin toimitti.
Samainen toimittaja Leino soitti 24.3.2012 haastatellulle ja sanoi, ettei edes muokattu versio saa olla tyopaikkakiusatut.net -sivustolla, vaan hänen esimiestensä käskystä juttu pitää poistaa heti.
Tämä oli siis tapahtumien kulku.
Alla linkki Kalevan versioon STT:n uutisesta:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/stmn-ylijohtaja-tyosuojeluviranomaisen-tehtava-ei-ole-tayttaa-suomen-vankiloita/571818/
Uumoilen tietäväni kuka haastatelluista otti yhteyttä STT:n johtoon…
Keskimäen kommentit ovat hänen omia mielipiteitään ja näkemyksiään, eivätkä ne edusta Työpaikkakiusatut.net sivustoa millään muotoa.
Valitettavasti, jos tällä kertaa on tekaistuja ’haastatteluja’ niin on pakko epäillä ettei ole eka kerta kun lukijaa vedätetään suomalaisissa lehdissä. Ko. toimittajan aikaisemmat jutut menee vähän kyseenalaisiksi myös. Hesari tekisi fiksusti jos kävisi koko sopan toimittajan kanssa läpi ennen kuin muita juttuja some löytää ja riepottelee (toivattavasti sellaisia ei olisi…) Lomauttaminen sisäisen tutkinnan ajaksi voisi tulla kyseeseen.
No toimittajille ja päätoimittajille tulee motivaatiota välttää/estää moista kun ainakin tämän lukeneet ovat valppaampia ja kiinnijäämisen riski on suuri.
Disciplescientist, tervetuloa blogiini! Nimimerkkisi on muuten kaikkien lukihäiriöisten kauhu. 😀
Minulle tuli aivan sama mieleen kuin sinullekin: tuskin tässä ollaan ekaa kertaa asialla. Jos uutisaineistoa kaivaisi, sieltä voisi löytyä samanlaista tavaraa lisääkin.
Pari kommenttia:
1. Olen aivan samaa mieltä siitä, että SanomaWSOY:n olisi nyt syytä laittaa toimittaja hetkeksi jäähylle ja tutkia tapaus tarkemmalla kammalla läpi. Minulle ei ole vielä muodostunut mitään erityistä ennakkokäsitystä, mutta muistan lukeneeni tältä samaiselta toimittajalta myös aiemmin varsin kummallisia juttuja, joita pidin aikanaan vähintäänkin hyvinä. Nyt tulee hyvin petetty olo.
2. En usko, että tällaisella tuuletuksella saadaan mitään sen suurempaa villakoiraa kaivettua sängyn alta, mutta ainakin pieni itsetutkiskelun paikka HS:n toimitukselle.
Olisi todella hyvä, jos HS käsittelisi asian mahdollisimman avoimesti tilanteen selkiydyttyä ja pölyn hieman laskeuduttua. Näin saadaan toivottavasti myös laajempaa keskustelua aiheesta.
Pieni tarkennus: ei ole olemassa yritystä nimeltä SanomaWSOY.
Kiitos kiinnostavasta havainnosta! Mielenkiintoista seurata, miten HS mahdollisesti kommentoi asiaa.
Minusta näyttää, että nykyaikana journalistin ohjeiden noudattaminen on hiukan hakusassa ajoittain niin toimittajilta kuin myös julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaltakin, kun JSN:n puheenjohtajan Risto Uimosen mielestä tiedotteen uskollinen toistaminen on hyve, eikä tarkistaminen muualta ole tarpeen. Kirjoitin asiasta blogikirjoituksen, http://jyrkikuoppala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/119295-risto-uimonen-uutinen-vain-tiedotteesta-noudattaa-hyvaa-journalistista-tapaa
Jyrki, tervetuloa blogiini!
Olen ollut huomaavinani, että Uimosen sakki antaa vapauttavia päätöksiä varsin usein. On runsaasti tilanteita, joissa arkijärki sanoo median toimineen väärin, mutta silti JSN:n päätös on vapauttava. Olen itsekin tehnyt yhden kantelun JSN:lle ja törmännyt samaan ilmiöön.
Mitä virkaa on elimellä, joka on pelkkä puudeli?
Kyllähän JSN:llä selvä virka on – kuten Jukka Kemppinen sen muotoili:
”Julkisen Sanan Neuvoston toimena on varjella sanoma- ja aikakauslehtiä oikeudenkäynneiltä”, tiivisti juristi Jukka Kemppinen: ”Se tarkoittaa varjeltumista ikäviltä seuraamuksilta, kuten vahingonkorvauksilta ja sakoilta.”
lähde: http://turmiojaperikato.blogspot.fi/2012/09/jalkisanat-annan-tuomioni.html – muistan kyllä lukeneeni suoraan Jukka Kemppisen blogistakin. Joo nyt löytyi kirjoituksesta ”Miksi et jo kuole, JSN?”, http://kemppinen.blogspot.fi/2007/05/miksi-et-jo-kuole-jsn.html
Minulle yllätys oli, että JSN on merkittävässä määrin veronmaksajien rahoittama, kirjoittelin tästä jotain taannoin: http://jyrkikuoppala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/87030-voiko-sananvapauden-toteutuminen-edellyttaa-keskustelun-lopettamista
Hehee, Kemppinen osui kyllä täysin oikeaan. JSN kaipaisi terävämpää otetta, joka myös toisi uskottavuutta.
Pitkäänhän JSN:n puheenjohtaja oli tapana valita mediamaailman ulkopuolelta, esim. virkamies, poliitikko ja/tai juristi – tämä antoi ainakin jonkinlaista riippumattomuuden vaikutelmaa. Jacob Södermanin ja Kalevi Kivistön erojen myötä ja jälkeen perinteeksi on muodostunut pikemminkin eroaminen enemmän tai vähemmän ovet paukkuen. Tätä perinnettä jatkoi myös toimittaja Pekka Hyvärinen. Hyvärisen jälkeen sitten valittiin puheenjohtajaksi toinen mediamaailman nimi.
JSN:n tehtävä on valvoa hyvää journalistista tapaa, joka määritellään neuvoston laatimissa journalistin ohjeissa. Kaikissa ja kaikessa on aina parantamisen varaa, mutta en missään nimessä sanoisi jsn:a puudeliksi. Hyvin harvoin olen törmännyt mielestäni aiheelliseen kanteluun, joka ei olisi johtanut langettavaan päätökseen. Rajatapauksia on silloin tällöin.
On hyvä muistaa, että virhe vain harvoin itsessään on osoitus hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Jos virhe jätetään korjaamatta, silloin tulee aiheestakin langettava, poikkeuksetta.
Usein törmään käsitykseen, jonka mukaan jutusta aiheutunut paha mieli on osoitus hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Se on harhaluulo.
Yleistyvä harmituksen aihe on yleisellä paikalla otetun kuvan julkaiseminen. Jostain Suomeen on pesitymässä käsitys, että sellaisen kuvan julkaisemiseen tarvitaan kuvassa olevien lupa. Kun ei ole kysytty, mennään sitten neuvostoon tai käräjille. Ja tappiohan sieltä tulee, aina.
Näitä erilaisia väärinkäsityksiä hyvästä journalistisesta piisaa.
Suomalainen journalismi on supersiistiä ja erittäin ammattitaitoista menneisiin vuosikymmeniin verrattuna. Virheitä tulee, ja ylilyöntejä, mutta yleiskuva on hyvä.
Tekaistuilla haastatteluilla on muuten voitettu Pulizerin palkintokin.
Reijo Ruokanen: ”Jos virhe jätetään korjaamatta, silloin tulee aiheestakin langettava, poikkeuksetta.”
Ei toki aina. JSN:lle on jätetty hyvinkin paljon liikkumavaraa, journalistin ohjeissa nimittäin virheen korjaamisen edellytyksenä on, että virhe on _olennainen_. Ote ohjeista alla.
Journalistin ohjeet edellyttävät myös virheen korjaamista heti tiedotusvälineen verkkosivuilla. Myös tähän Journalistin ohjeiden kohtaan JSN on valmis suhtautumaan varsin joustavasti, ote yhdestä ratkaisusta:
”Virheet ja otsikointi: Julkisen sanan neuvoston mielestä lehti korjasi jutusta kantelijan osoittamat kiistattomat ja olennaiset asiavirheet. Muut kantelijan osoittamat virheet ovat tulkinnanvaraisia. Kuvalehden olisi pitänyt korjata virheensä verkkosivuillaan mahdollisimman pian, mutta tässä tapauksessa viivästyksellä ei ollut olennaista merkitystä asiakokonaisuuden tai kantelijan kannalta.”
Ote journalistin ohjeista:
”20. Olennainen virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla ja lisäksi julkaisussa, jossa virhe on alun perin ollut. ”
http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/
Tietoa ratkaisusta josta lainaus:
http://www.rokotusinfo.fi/yhd/kirjeenvaihtoa/jsn_111027_html
Tässähän voi katsoa niinkin, että jos JSN nauttii päätoimittajien luottamusta, se enemmänkin vahvistaa kuin kumoaa Jukka Kemppisen näkemystä JSN:n roolista tiedotusvälineiden eduksi toimivana asiamiehenä.
Olen jo kauan sitten menettänyt uskoni Hesarin suhteen. Tiedeuutiset, joita ammatin takia erityisesti seuraan, ovat siellä järjestään suoria käännöksiä niin että muutama freestyle-virhe on heitetty sekaan.
Viime syksynä laitoin palautetta, että yksi HS:n nettikolumneista oli suora plagiaatti eräästä Ted Talkista. Oletin, että syytös plagiaatista olisi toimittajan moraalilla sellainen, että siihen pitäisi jotenkin reagoida. Ei tullut koskaan vastausta. Muutamaa päivää myöhemmin kolumniin oli tullut lisäys ”NN jonka ajatuksiin tämä kolumni nojautuu”. Aika lievä ilmaus puheen suorasta nappaamisesta.
Näitä tapauksia on todennäköisesti lukuisia.
Netti on siitä ihmeellinen, että ainakin silloin tällöin jotain saatetaan ehkä muistaakin. Toisaalta on kyllä ihan hyvä, että joskus asioita unohdetaankin… 😀
PS. Puheen litterointi ja esittäminen omanaan ei vaadi taitoa, koska harvoin esim. TED:n puheita löytyy suoraan netistä transcriptinä. Näiden jäljittäminen vaatii isompaa yleisöä ja kiinnostusta.
Tästä oli transcripti. Mikä tekee kirjoittajasta minun silmissäni paitsi epäluotettavan, myös tyhmän ja/tai laiskan.
Luin nyt alkuperäisen jutun (siis kolumnin) ja transcriptin.
Todella ”yllättäviä” samankaltaisuuksia. Onko kenelläkään tietoa korjauksista ja miten ne on tehty? Miksi juttuun ei ole laitettu korjauskommentteja?
JOS on totta, että toi kolumni on otettu suoraan TED:stä ja korjattu myöhemmin, niin Hessarin pitäisi jo herätä; ongelmia on nähtävästi ollut jo useita vuosia tai ainakin pari vuotta.
Mitä sanotte? Pitäisikö tostakin laittaa kommenttia Pentikäiselle ja/tai toimituspäällikölle (joka täälläkin on viihtynyt)?
Hesarin ”tiedejuttujen” suosikkejani ovat olleet halvaantumisen ja aivohalvauksen sekoittaminen sekä painetun lehden tiedesivuilla (olikohan se nyt D1 sitten?) muutamia vuosia sitten seikkaillut ”norovirusbakteeri”.
Jep. Todella hölmöä ja niin… ilmeistä.
Haluatko paljastaa, mistä jutusta oli kyse? :-))
Jos et, kerrotko, saitko HS:sta mitään vastausta palautteeseesi?
MInua jäi kiinnostamaan tämä, joten googletin *ajatuksiin tämä kolumni nojautuu*. Löytyi.
Olen pettynyt. Muistan kun luin kolumnin ja ajattelin että taitavasti rakennettu juttu, jossa on hienoa omaa ajattelua. Ja nyt kun vertasin tuohon Ted Talkiin niin sieltähän se kaikki löytyy.
Nojautumista? Vai niin.
Tuleepa tästä jälleen mieleen eräs lautakasajuttu toisesta suuresta suomalaisesta mediatalosta. Osataan sitä muuallakin.
”Toisen nikkarin” mainitsemassa lautakasajutussa ei ollut tekaistuja lähteitä. Sen sijaan ohjelmassa oli nimetön lähde, joka oli toiminut suuren rakennusyhtiön johtotehtävissä. Hän oli lisäksi allekirjoittanut sitoutumuksen tulla todistajaksi oikeuteen, mikäli asia olisi johtanut oikeuskäsittelyyn.
Tapaus ja tilanne olivat siis aivan toisenlaiset kuin tässä keskusteltavana olevassa jutussa.
Olisko syytä erottaa kaksi todellisuutta. Se minkä kerrotaan pitävän paikkaansa ja se mikä osoitetaan pitävän paikkaansa. Vanhasen lautakasajutussa YLE Korvolan suulla kertoi sillä olevan rakennusyhtiössä työskennellyt lähde, joka oli lupautunut tulla esiin, jos asia menee oikeuskäsittelyyn. Pokeria paljon pelanneena tiedän, että piilossa olevat kortit voivat olla mitä vain. Vanhasella oli varmaan omat syynsä olla katsomatta piilossa olevat kortit, mutta ei katsomattomuus takaa sitä, että Korvolan kortit olisivat olleet voittokäsi.
Nyt hesarin nettiuutiseen on lisätty ”Päälähde”. Se ei silti ihan selitä, että juttuun voidaan ottaa toisten ”kommentteja” ja kääntää ne Suomeksi ja keksiä eri henkilöt niitä sanomaan… Pienellä vaivalla olisi voinut saada ihan oikeita kommentteja työpaikan kyttäyskulttuurista ja vainoharhaisuudesta.
Aino, tervetuloa blogiini!
Tuo ”päälähde”-maininta oli jutussa alun pitäenkin, mutta se ei selitä mukahaastatteluita. Sitaattien oikeat lähteet oli mainitsematta, ja niiden lähde oli vääristelty suomalaiseksi.
Todella hyvä pointti, Aino.
Hesari julkaisi todella kauniisti muotoillun ”anteeksipyynnön”, jossa puhuttiin jotain alkuperäisistä lähteistä. Pari olennaista faktaa jäi kuitenkin kertomatta: eihän tässä ollut mitään haastatteluja tai alkuperäisiä lähteitä, vaan lukijaa johdettiin tietoisesti harhaan.
Vähän borderline-plagiaatti… sanoisin että tossa referoitiin ”todellista tapausta” netistä, ei niinkään lainattu kirjoitusta tms. teosta; totta kai korrektia olisi linkittää Timo tuohon lähteenä käytettyyn kommenttiin. Vertautuu siihen, että ”silminnäkee” ja raportoi tapahtuman.
Uuden median lainauskäytännöt ovat ehkä vielä toimittajalla hakusessa. Suosittelen tutustumaan Wikipedian käytäntöihin.
Sensaatiohakuista myös EOT:lta lytätä Hesaria lehtenä moisesta. Tuntuu, että juuri Hesarin kimppuun on käynyt oikein valivalivalittajien heinäsirkkalauma. Tehkääpä hiukan kansainvälistä vertailua, kyllä se vielä näitä yksittäistapauksia lukuunottamatta on aika hyvin pintansa pitänyt.
Ei kyse ole mistään bordeline-plagiaarista, Sig. Silminnäkijän tapauksessa olet itse todistanut tapahtumia tai lainaat jonkun muun kuvausta tapahtumasta. Nyt lukijaa kuitenkin johdettiin tietoisesti harhaan antamalla ymmärtää, että jotain haastatteluja olisi suoritettu. Toimittaja on yrittänyt nimimuutoksilla johtaa lukijaa harhaan, mutta kuitenkin tyytynyt vain twiikkaamaan tekstiä vain todella huonolla käännöksellä jääden siitä kiinni.
Mitä tekemistä tällä on valittamisen kanssa? Tämä on ollut toimittajalta aivan ilmeinen kömmähdys, joka ansaitsee tulla kritisoiduksi.
Sigmundur Hakkarainen, kiitos kommentista ja tervetuloa EOT-blogiin!
Nyt täytyy tarttua väitteeseesi: ”Sensaatiohakuista myös EOT:lta lytätä Hesaria lehtenä moisesta.”
Lehti on ilman muuta vastuussa jutuistaan, joten syytin lehteä. Myös Hesarin ryhdikäs anteeksipyyntö viestii, että lehden toimitus tietää syyn olevan itsessään.
Olisi ollut epäeettistä syyttää yksittäistä toimittajaa (vaikka hän on itse sylttytehdas), sillä vastuussa on julkaisu ja sen päätoimittaja.
Huomaatko muuten, että teit itse saman mitä minäkin? Syytit julkaisua (EOT-blogia) etkä kirjoittajaa (siis minua)? Todistit siis juuri toimintani oikeaksi.
”Tehkääpä hiukan kansainvälistä vertailua, kyllä se vielä näitä yksittäistapauksia lukuunottamatta on aika hyvin pintansa pitänyt.”
Mielestäni valtakunnan johtavan sanomalehden jutuilta voidaan lähtökohtaisesti odottaa laatua ilman poikkeuksia. Laaduksi voidaan tietysti lukea monenlaista, mutta tietoinen pyrkimys johtaa lukijaa harhaan on ainakin omasta mielestäni laadusta kaukana.
Tämän jutun kaltaiset journalistiset rimanalitukset eivät myöskään tule hyväksyttäväksi ”no tekeehän sitä kaikki muutkin” -argumentilla. ”Fair play” -sääntöjen rikkominen on väärin, vaikka kaikki muut sitä tekisivätkin – olipa kyse sanomalehtiartikkelin kirjoittamisesta tai terveydenhuollon yritysten veroparatiisikikkailusta.
Kiitos hyvästä blogikirjoituksesta!
Tuo on totta, journalismin taso on laskenut ihan ala-arvoiseksi. Ja tuollaisesta touhustako pitää Hesarin nettisivuilla pian maksaakin?
Olen (toistaiseksi) Hesarin tilaaja, mutta päivä päivältä tulen epäilevämmäksi. Huono puoli asiassa on se, että tässä maassa ei ole toista, yhtä laajaa sanomalehteä. Eli tilanne on vähän sama kuin ruokakaupassa, sillä erotuksella että siellä on kaksi suurta peluria 🙁
Ulkomaalaisena luen vain Hesarin sunnuntain näköislehden netistä.
Siinä näkyy olevan kasvava määrä ”oletko masentunut/ mielisairas” -ilmoituksia.
Oireellista?
Hei! Hienosti selvitetty tapaus, joka oli erittäin aiheellista nostaa esiin. Toivottavasti Reetta saa selvyyden asian taustoihin, eikä tällaista tapahdu Hesarissa enää.
Tuli tästä mieleen viime aikoina Yhdysvalloissa suurta huomiota saaneet plagiointitapaukset. Esimerkiksi Jonah Lehrerin kohdalla paljastuminen johti siihen, että kaikki hänen juttunsa kammattiin rivi riviltä läpi.
Kirjoitin taannoin aiheesta kolumnin: http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2012/14/kolumnit/totuuden-torvet/
Itsekin blogasin sekä Jonah Lehrerin tapauksesta (ja sen yhteyksistä suomalaiseen journalismiin) että aiemmasta Johann Hari -keissistä:
http://www.ilmestykset.net/2012/09/copypastetoimittajien-etiikasta/
(linkki jm. aiheeseen yo. tekstissä – kahden linkin laittaminen samaan blogikommenttiin vie helposti spämmifiltteriin…)
Jos suurten lehtien huipputoimittajilla menee noin kauan jäädä kiinni, kuinka kauan Suomessa voi toimia vastaavalla tavalla ilman, että joku huomaa?
Johannalta ja Maijalta thumbs up-kirjoitukset! Todella hyviä havaintoja jenkkitapauksista.
Massiivisessakaan juttujen uudelleenkierrättämisessä ja -käytössä ei minusta ole sinänsä mitään vikaa, mutta lähteitä ja viitteitä pitää osata käyttää oikein. Pitää myös huomata, että sepittäminen vs. plagiointi ovat kaksi aivan eri asiaa.
Pidän itse sepittämistä huomattavasti vaarallisempana kuin plagiointia, vaikka kumpikaan ei ole oikeutettavissa ”paineilla” tai ”kovalla stressillä”.
Voihan tryffelisika! Vertaus pisti minunkin silmääni juttua lukiessani, mutta enpä olisi arvannut, mitä kaikkea sen takana piilee. Hienoa salapoliisityötä! Kiinnostavaa nähdä, miten HS reagoi ja millaiseksi muodostuu vastuunjako toimittajan ja HS:n välille.
Vastuunjako on selvä. Sanomien freesopimuksessa kaikki vastuu on freetoimittajalla – siis mentäisiin käräjille toimituksen tekemän muutoksen takia, vastuu on silti freetoimittajalla. Siksipä suuri joukko viestinnän freelancereita on kieltäytynyt allekirjoittamasta Sanomien kohtuutonta sopimusta ja siksi alalle pääsee nyt helpommin ja heppoisampia toimittajia. Surullista.
Äh…ei. Sananvapauslaki säätelee ihan tarkkaan sen, kenelle vastuu virheestä kuuluu. Lakia ei voida sopimusteitse ohittaa.
Päätoimittaja on aina vastuussa kaikesta, mitä lehdessä julkaistaan. Jos päätoimittaja on siirtänyt vastuunsa julkaisupäätösten tekemisestä muille päällikkötoimittajille ja valvonta on järjestetty asianmukaisesti, päätoimittaja voi välttyä syytteeltä. Sen saa häntä edustanut päällikkötoimittaja. Käytännössä päätoimittaja saa aina sytteen.
Julkaisupäätöksen tekijän lisäksi syytteeseen voi joutua ja usein joutuukin jutun tekijä. Jos virhe on syntynyt jutun käsittelyvaiheessa, toimittaja ei saa syytettä.
Jos toimittaja on keksinyt haastateltavia ja kopioinut lausunnot netistä, hän itse on tähän syypää. Turha siitä on avustajasopimusta syyttää.
Tyypillinen tapaus lienee STT:n doping-juttu, jossa päätoimittaja ja toimittaja saivat molemmat sakkorangaistuksen. Lisäksi tuli aika mojovat vahingonkorvaukset. Oli toimittajan ja STT:n välillä millainen sopimus tahansa, niin päätoimittajan sakkoja se ei olisi kattanut. Sen sijaan mahdollisesti vahingonkorvaukset olisivat saattaneet jäädä yksin toimittajan vastuulle.
No tässä lopulta kävi kuten kävi. Marssijärjestys käännettiin.
Mun käsittääkseni Petri Mäenpää on freelancer. Ja Sanoman free-sopimuksethan on mitä on..
Tällaisilla avustajaehdoilla saa tällaista.
HS julkaisi juuri oikaisun ja anteeksipyynnön:
http://www.hs.fi/tyoelama/Korjattu+Työelämä-sivun+juttu+Vainoharhaisuus+johtaa+hyljeksintään+työpaikalla/a1305609177701
http://www.hs.fi/kotimaa/HS+pyytää+anteeksi+Työelämä-sivun+harhaanjohtavaa+kirjoitusta/a1305609176772
Hienoa tutkivaa journalismia journalismista! Kerroin äsken fb:ssä Päivi Tiilikan seinällä oman kokemukseni siitä, miten vaikea on joskus löytää juttuun tuottajan vaatimaa tavista kertomaan omalla nimellään ja kenties kuvallaan aiheesta. Hesarin Elämä-sivusto tilasi minulta taannoin jutun miesten seksuaalisesta haluttomuudesta. Haastateltavaa ei tahtonut löytyä ei niin millään. Kukapa mies hinkuisi paljastamaan Hesarissa, että ei seiso. Jos olisin käyttänyt netistä kopsattua kommenttia, olisin ilman muuta kertonut lähteen. Ihmettelin, ja ihmettelen edelleenkin, miksei joskus voi rakentaa juttua pelkästään asiantuntijoiden haastattelujen varaan. Aina pitää kaivaa pari kolme tavista kommentoimaan. Ikävän kaavamaista.
Vuokko, tervetuloa blogiini!
Hyvän pointin esitit. Minkä ihmeen takia tarvitaan aina tavis kommentoimaan juttua? Eivätkö ihmisten omakohtaiset kokemukset välity myös vaikkapa lääkärin kautta?
Sanomien free-sopimusten tulkinnassa tuntuvat puurot ja vellit olevan monilla sekaisin. Selvennettäköön tässä.
1. Julkaisija on aina vastuussa julkaisemastaan materiaalista. Se on lakiin kirjattua eikä sitä voida ohittaa millään keskinäisellä sopimuksella. Pertiaatteessaa ihan sama asia, että murhaa ei voi sälyttää toisen kontolle tekemällä siitä bulvaanin kanssa sopimuksen.
2. Sanomien sopimuksessa lukee, että avusta vastaa kolmannen osapuolen vaatimista korvauksista, oikeudenkäyntikuluista ja muista kustannuksista. Se on eri asia kuin olla vastuussa julkaisun sisällöstä – vaikka olisi sen kirjoittanut tai kuvannut.
Ylellä uutinen blogin asiasta: ”Bloggaaja paljasti Helsingin Sanomien valehaastateltavat”
http://yle.fi/uutiset/bloggaaja_paljasti_helsingin_sanomien_valehaastateltavat/6345878
Hitsi! YLE ottaa sentään rehellisen lähestymistavan, kun taas HS ei uskalla myöntää.
Kyse on *valehaastateltavista*, ei mistään harhaanjohtavasta tekstinpätkästä.
Hyvä YLE! 😉
Sehän oli asiallinen korjausliike Hesarilta. Hienoa oli minusta myös julkaista alkuperäinen juttu ja korjattu juttu, jolloin lukija voi itse nähdä mitä on muutettu.
Tuon tavan soisi yleistyvän laajemminkin. Artikkelien päivittäminen verkossa saa aikaan varsin kummallisia tilanteita, kun linkittämisen tai kommentoinnin jälkeen sisältö saattaa muuttua päinvastaiseksi ilman mitään vihjettä muutoksista. HS:nkin harrastama ”päivitetty ” -maininta ei juuri auta, kun ei tiedä, mitä on päivitetty.
Verkkoonhan tuota sisältöä mahtuu, ja kun meillä on käytössä niinkin hieno keksintö kuin hyperlinkit, alkuperäisen ja päivitetyn uutisen voi näppärästi sitoa yhteen. Samalla saa lehtikin lisää niitä paljon kaivattuja otsikoita.
Minusta HS:ltä olisi ollut paikallaan myös julkaista linkki uutisen (siis HS:n valehaastateltuja koskevan uutisen) alkuperäislähteeseen eli tämän blogin kirjoituksiin sekä HS:n alkuperäisessä jutussa käytettyyn lähteeseen.
Hei, Hesari pahoittelee ja pyytää anteeksi tapahtunutta. Mitään hyviä selityksiä tälle keissille ei ole. Lukijalle annettiin harhaanjohtavaa tietoa, eivätkä selittelyt nyt auta. Toimintatapojen muuttamista nimettömien haastateltavien ja esimerkkien suhteen harkitaan toimituksessa ja mietitään, mikä olisi paras tapa ottaa opiksi tästä.
Muuta hyvää tässä ei ole kuin että asia selvisi tämän blogin ansiosta.
http://www.hs.fi/kotimaa/HS+pyyt%C3%A4%C3%A4+anteeksi+Ty%C3%B6el%C3%A4m%C3%A4-sivun+harhaanjohtavaa+kirjoitusta/a1305609176772?ref=tw-share
Ko. artikkelin kirjoittajalle oikea seuraus olisi pakkokatsella The Wire-sarjan (’Langalla’) viides tuotantokausi joka keskittyy journalismiin ja mediaan.
Kiitos Reetta tilanteen perinpohjaisesta selvittämisestä! Näit asiassa paljon vaivaa.
Hesarin tilaajana olen iloinen, että HS ottaa asiallisen ja oikean julkisen kritiikin vakavasti. Malliesimerkki hyvästä huonon julkisuuden hallinnasta – tunnustetaan virhe, ei selitellä ja luvataan ottaa opiksi.
Menee ohi pääasiasta, mutta kysynpä silti, että minkä vuoksi missään ei nykyään ole enää sääntöjä, vaan joka paikassa on ”pelisäännöt”. Niin kuin nyt esimerkiksi Hesarilla ”journalistiset pelisäännöt” Mikael Pentikäisen kirjoituksessa.
Olen tätä ihmetellyt jo jonkin aikaa.
Hyvä kysymys! Epäilen, että yritykset haluavat viestiä rennommin ”pelisäännöt”-sanalla, koska henkilöstöhallinto pelkää, että ”sääntö”-sana on liian pelottava.
Tosin silloin kyllä pitäisi käyttää rehellisesti sanaa ”sääntö”, jos kyseessä on aito ohjeistus, jota on noudatettava.
Hei! Hienoa työtä – ensi kerralla kun jokin artikkeli jää vaivaamaan (kuten aina joskus jää), täytyykin vähän miettiä, onko kyseessä vain toimittajan omaperäinen köpelyys vai hämäräperäisempi käännöskömpelyys.
En voi muuta sanoa, että jos toimittaja olisi oikeasti osannut kääntää englantia suomeksi sen sijaan, että vaan kuvitteli osaavansa, hän tuskin olisi jäänyt kiinni. Tai jos olisi edes osannut kunnollista suomea, mikä ilmeisestikään ei ole toimittajantyön vaatimus enää nykyaikana? Halvalla, nopeasti ja ”kuka tahansahan tuon osaa” -asenteella ei tämän parempaa jälkeä valitettavasti synny. Nykyään kun siivoamiseenkin vaaditaan tutkinto, kääntämistä ja kirjoittamista saa harjoittaa päiväkotipohjalta.
Tuosta lähteen mainitsemisesta.. viime vuonna äitienpäivänä hesarin kulttuurisivulla julkaistiin koko sivun kritiikki/juttu Amy Chuan Tiikeriäidit-kirjasta. Teksti oli referoitu ja käännetty melkein sanatarkasti The New Yorkerin kritiikistä (http://www.newyorker.com/arts/critics/books/2011/01/31/110131crbo_books_kolbert), mutta vaikka tutkin jokaisen millin hesarin sivusta, en löytänyt viittausta lähteeseen.
Jäi aika kakka maku tästä. Onko tämä sitten journalistisesti oikein tai hyvien tapojen mukaista? Vai onko jutun kääntänyt vain kuvitellut, ettei kukaan kuitenkaan lue The New Yorkeria?
Ottaisiko HS myös tämän asian käsittelyyn?
Hei taas,
Välitän tässä HS-toimittaja Katri Kallionpään vastauksen yo. perättömään väitteeseen Tiikeriäiti-jutuista. Toivottavasti täällä kommenttiketjussa pysytään asiallisena, kun alkuperäinen aihe on kuitenkin niin olennainen journalistisesti.
T. Reetta
Katleena Kortesuon blogissaan esittämä väite, että Kulttuurisivuilla 8. toukokuuta 2011 julkaistu juttu Tiikeriäiti vai tukipylväs perustuisi New Yorkerin artikkeliin on täysin perätön.
Artikkeli perustui pääasiallisesti balettitanssija Tiina Myllymäen ja hänen äitinsä Seija Seppälän haastatteluun siitä, miten äiti voi tukea lapsensa kasvua taiteilijaksi.
Seppälän ajatuksia oli verrattu yhdysvaltalaisen Amy Chuan ajatuksiin, joita tämä esittää kirjassaan Tiikeriäidin taistelulaulu.
Kirjassa on käytetty lähteenä yksinomaan Seppälän haastattelua sekä Chuan kirjaa, jonka sain kustantajalta luettavakseni ennen sen ilmestymistä.
New Yorkerin artikkelia en ollut edes lukenut.
Katri Kallionpää
toimittaja
Helsingin Sanomat
Kiitos Reetta viestin välittämisestä!
Kerrothan Katrille, että itse en tätä väitettä esittänyt, sillä en ole lukenut Katrin artikkelia? Väite tuli esiin nimimerkiltä ”Lukija”.
Olen kanssasi täysin yhtä mieltä siitä, että keskustelun on hyvä pysyä asiallisena. Poistan kaikki mahdolliset alatyyliset ja asiattomat kommentit.
Katleena, olisi varmaan hyvä, että tarkistaisit kommentteja erityisesti tämäntyyppisiin blogimerkintöihin, ettei tapahtuisi tällaista kuin tuo äskeinen nimimerkki ”Lukija”n perätön väite. Lienee selvää, että jos anonyymit kommentoijat esittävät blogissasi plagiointisyytöksiä, niin siitä saa sen kuvan, että sinä pidät tällaista väitettä perusteltuna.
Anonyymi014, tuo on kaunis ajatus, mutta käytännössä mahdoton. Blogiin sataa juuri nyt niin iso määrä kommentteja, että pystyn poistamaan vain selkeät asiattomuudet. En kuitenkaan pysty tarkistamaan faktoja.
En silti usko, että kukaan luulee minun allekirjoittavan kommentoijien ajatukset. Olisi absurdi ajatus, että bloggaaja ja sata kommentoijaa olisivat kaikki samaa mieltä.
Nyt ollaan asian ytimessä. Aivan samoin kuin blogin pitäjä (liekö oikea termi) ei käytännössä voi lukea kaikkia kommentteja riittävän ajoissa, tai varsinkaan tutkia niiden asianmukaisuutta ja oikeellisuutta, ei toimitus tai päätoimittajakaan voi varmistua jokaisen yksittäisen toimittajan tuottaman aineiston virheistä, puutteista tai asiattomuuksista. Laillisesti päätoimittajalla on tämä vastuu. Jutun kirjoittaja kuitenkin vastatkoot ainakin tahallisista virheistä, hänen valintahan on valita valheellinen tieto, jättää lähteet kertomatta ym.
Joka toimialalla on asiantuntijoita ja sellaisiksi tekeytyviä. Tiedonvälitys ei ole poikkeus. Ei näistä pidä hesaria sen kummemmin syyllistää, samaa tapahtuu jokaisessa mediassa. Toiminnan havaitseminen on tärkeää, kiitos siitä Katleenalle. Ehkä näin saadaan karsittua niitä toimittajia, joiden taito ei hommiin riitä. Valitkoot itselleen paremmin sopivia töitä.
Vertauskuvasi ontuu hieman:
Bloggaajan ja kommentoijan suhde ei ole sama kuin päätoimittajan ja avustajan. Ensinnäkään välillämme ei kulje rahaa, ja toisekseen välillämme ei ole sopimusta.
Bloggaajan ja kommentoijan suhde on kuin päätoimittajan ja mielipidekirjoittajan.
Lehti ei ole vastuussa mielipidekirjoittajan valehtelusta, mutta se on vastuussa toimittajan valehtelusta. (Kurjaa toki päätoimittajan kannalta, että hän joutuu vastuuseen toisen virheistä. Näin asia silti on.)
Ymmärsit väärin. Vertauksella tarkoitin sitä, että julkaisusta vastuullisella ei ole käytännön mahdollisuuksia todentaa oikeellisuutta ja aitoutta sataprosenttisesti. Näinhän itsekin sanoit. Ei voi olettaa, että jokaisen toimittajan jokainen juttu käy läpi täyden katselmoinnin enne julkaisua. Ja vaikka kävisi, silti näitä juttuja pääsisi ajoittain läpi.
Siksi on hyvä, että virheet tuodaan esiin. Virheetöntä julkaisua ei ole. Tarkoitukseni oli korostaa, että yleistäminen ”toimittajien taso laskee” perustuen yksittästapauksiin on turhaa. Sen sijaan tapausten esiin tuominen ja laadun ulkoisesti parantaminen ei.
Korjaus vielä. Päätoimittaja on viime kädessä vastuussa kaikesta julkaistusta materiaalista, oli sopimus tai ei. Jopa verkkosivuston ylläpitäjätkin voivat joutua edesvastuuseen sivustoilla julkaistuista vihakirjoituksista.
Öööh… Katleena toimisi väärin, jos lähtisi täällä kommentaattoreita ennakolta sensuroimaan ja/tai niitä satunnaisesti poistelemaan.
Jos esittää väitteitä, ne on hyvä perustella – nimettömänä tai ei.
Tässä tapauksessa nähtiin, että kyllä nimettömät ja/tai nimelliset osaavat myös tyrmätä toiset nimettömät ja/tai nimelliset.
Tämä blogikeskustelu on ollut erittäin asiallista.
Moi taas (taas) Reetta!
Sinun kannattaisi joko kertoa toimittajalle itselleen tästä blogista tai sitten lukea näitä kommentteja vähän tarkemmin ennen niiden levittelyä, kun kerran vielä toimituspäällikkökin olet. Älä anna perättömien väitteiden levitä, että Katleena olisi jotain yo. väittänyt tähän NY-juttuun viitaten.
Katleena ei ole väittänyt, että Tiikeriäiti-juttu perustuisi NY:n artikkeliin, vaan näin teki nimimerkki ”Lukija”.
Kun kerran meitä kiinnostaa tietää, niin kyllä meillä tietysti on oikeus kysyä kysymyksiä ja myös esittää oletuksia – aivan niin kuin sinäkin teet siellä toimituksessa. Nämä kommentit ovat hyvin aiheellisia ja asiallisia, jotta ihmisille ei jää väärinkäsityksiä.
Sinulle sanoisin: Tutki, älä hutki!
Katleena Kortesuon blogissa esitetty väite, että Kulttuurisivuilla 8. toukokuuta 2011 julkaistu juttu Tiikeriäiti vai tukipylväs perustuisi New Yorkerin artikkeliin on täysin perätön.
Juttuni perustuu pääasiallisesti balettitanssija Tiina Myllymäen ja hänen äitinsä Seija Seppälän haastatteluun siitä, miten äiti voi tukea lapsensa kasvua taiteilijaksi.
Seppälän ajatuksia oli verrattu yhdysvaltalaisen Amy Chuan ajatuksiin, joita tämä esittää kirjassaan Tiikeriäidin taistelulaulu.
Kirjassa on käytetty lähteenä yksinomaan Seppälän haastattelua sekä Chuan kirjaa, jonka sain kustantajalta luettavakseni ennen sen ilmestymistä.
New Yorkerin artikkelia en ollut edes lukenut.
Katri Kallionpää
toimittaja
Helsingin Sanomat
Hei!
Johan tänne Reetta teiltä toimituksesta pastetti sinun kommenttisi, jossa mitä ilmeisimmin asiaan sen enempää tutustumatta syytit Katleenan väittäneen tällaista.
Asia tuli jo selväksi yhdellä viestillä.
Kuten joku jo kommentoi HS:n anteeksipyyntöä, Hesarissa tykätään passiivista. Tässä Katri Kallionpään viestissä oli aiempaan sellainen ero, että nyt Katri Kallionpää kirjoitti ”Katleena Kortesuon blogissa esitetty väite”, kun aiemmassa viestissä hän kirjoitti ”Katleena Kortesuon blogissaan esittämä väite”.
Passiivilla lienee tarkoitus häivyttää Katri Kallionpään alkuperäisessä kirjoituksessa ollut virhe, ohjata huomio pois siitä, kuitenkin samalla säilyttäen satunnaiselle lukijalle tuleva vaikutelma, että väitteen esittäjä olisi ollut Katleena Kortesuo. Tämähän on varsin tavanomainen toimintatapa – esimerkiksi toisin kuin esim. YLEn uutinen, HS:n anteeksipyyntö ei suoraan kertonut valehaastateltujen käytöstä vaan kertoi asiasta varsin epämääräisesti passiivissa.
Erittäin hyvä näpäytys, Jyrki! Minulla kävi tuollainen ajatus mielessä luettuani alun alkaen Katrilta mutkan takaa tulleen kommentin vs. tämän viimeisimmä heiton.
Olen täysin samaa mieltä, että Katrin viesti(t) ovat todella. Todella hyvä, että korjasi tuon aiemmin esille nouseen epäilyksen Tiikeriäiti-asiasta, mutta samalla tuli jälleen osoittaneeksi toisen suuren ongelman: yritykset häivyttää tehtyjä mokia. Nyt kun faktoja ei ole itse tarkistettu, vaan toimituksessa on juostu kuin päättömät kanat ja näpytelty kovasanaisia vastineita johonkin kuulopuheisiin perustuen, ei edes kukaan harjoittelija ole voinut tarkistaa sitä, mistä täällä on keskusteltu. ”Pääasia on, että meistä kirjoitetut virheet korjataan”, toimituksessa on varmaan ajateltu. Tämä nyt vasta näitä tiedostavia toimittajia ärsyttääkin, kun tätä kanavaa ei voi suoraan moderoida.
Toinen oppitunti toimittajille: Älä välitä samasta asiasta erityylisiä viestejä eri kanavissa.
”En voi muuta sanoa, että jos toimittaja olisi oikeasti osannut kääntää englantia suomeksi sen sijaan, että vaan kuvitteli osaavansa, hän tuskin olisi jäänyt kiinni. Tai jos olisi edes osannut kunnollista suomea, mikä ilmeisestikään ei ole toimittajantyön vaatimus enää nykyaikana?”
Mutta miksi tässä oletetaan, että kirjoittaja on toimittaja? Ei kai juttujen kirjoittaminen tee kenestäkään toimittajaa? Minusta toimittajan (tai journalistin) nimike vaatii ihan oikeasti opintoja, vastuuta, tietoa, kokemusta. Eniten varmaan vastuuta.
Vaikka totta on, että kaikkihan me ollaan ”kirjoittajia” ja ”toimittajia”.
Jos tiedotusväline ostaa halvalla juttuja keneltä tahansa ihmiseltä, sitä saa mitä tilaa. Oikeat toimittajat saavat kenkää, taitamattomat freelancerit vahinkoa aikaan. Kuten joku mainitsikin, Sanoman free-soppari on ollut omiaan pitämään oikeat frelancerit hiljaisina.
En ole varma googlasinko oikein, mutta minusta esimerkiksi IT-firman toimitusjohtaja ei ole oikea toimittaja, vaan asiantuntija, joka kirjoittelee huvikseen.
Jutun ostanut päällikkötoimittaja on tässä se, jonka valvonta taisi pettää. Ei ole kiva, että koko talon taitavat kollegat saavat tästä ikävää niskaansa – taas.
Miksei näistä kommenteista voi tykätä? Tämä oli taas todella hyvä puheenvuoro, koska toimittajalla ja kirjoittelijalla on vissi selvä ero.
Tietonikkari, hyvä pointti. EOT-blogi uudistuu tammikuussa, joten lisään kommenttitykkäystoiveesi uudistuslistalle.
Pyydän anteeksi, olet oikeassa. Kirjoittaja, ei toimittaja. Kiitos kun tartuit tuohon väärinnimeämiseeni. Olen kanssasi hyvin pitkälle samaa mieltä.
Kun fiktiota kirjoittava ”kirjoittaja” luo hahmot kirjalliseen kokonaisteokseensa (ja kertoo siitä kyllä blogeissaan), tarina perustuu oikeisiin faktoihin, ja omakustanteena julkaisee ”kirjan” – maan suurin päivälehti saa aikaan valtakunnan suurimman ajojahdin. Skuuppisylki suusta valuen toimittajahyeenat jatkavat tarinaa toinen toistansa kopioiden – kukaan tarkastamatta 100%:sesti alkulähteitä. Viimeinen ”kuolinilmoitus” kirjoittajan uralle tehtiin virheellisesti – JSN mukaan lukien. Nyt Hesarin soisi saavan saman kohtelun. Poliisi!
Hesarin valehtelu onkin ”harhaanjohtavaa kirjoitusta”. (Suurin ero asiassa se, että isossa talossa hallitaan kriisiviestinnän alkeet.) #enkelielisa
Kiinnostava ajatus. Jos Hesarille anniskeltaisiin samalla mitalla kuin mainitulle kirjailijalle, julkaistaisiin sopivan neutraali tapahtumien taustoilla spekuloiva juttu, jossa kerrottaisiin toimittajan, toimituspäällikön ja miksipä ei myös päätoimittaja Mikael Pentikäisen toiminnasta ja pohdiskeltaisiin motiiveja. Samaan yhteyteen sitten liitteittäisiin kuvausta jostakin mielenterveyden häiriöstä. Juttua voitaisiin maustaa vaikkapa yleisen tason maininnalla, että tiukoissa uskonnollisissa yhteisöissä on usein henkisesti sairaita ja mielenterveyden häiriöille altistavia toimintamalleja.
Nämä kaksi kommenttia pitäisi nostaa välittömästi kärkeen, koska tähänhän tämä koko homma oikeastaan tiivistyy.
Case Enkeli-Elisa tulee väistämättä nyt mieleen, vaikka kyse on nyt tietysti VALTAKUNNAN päälehdestä ja eihän tällaisia täysin irrallisia asioita saa missään nimessä yhdistää! Kyse on ollut hirvittävän kamalasta virheestä, jota ei ole koskaan aiemmin tapahtunut eikä tule enää koskaan tapahtumaan. ANTAKAA JO IHMISILLE anteeksi! Case Enkeli-Elisa oli ihan eri mittaluokan juttu ja senhän kehitti joku satunnainen kirjoittelija – se on ainakin tuhat kertaa pahempi juttu kuin tää!
Viimeiseen kappaleeseen voisi tägätä [irony] [/ irony]. 😉
Juuri näin. Paljastetaan Mäenpään Münchausen-syndrooma ja perustetaan FB-sivu, jossa vihaiset, pettyneet, petetyt kansalaiset saavat meuhkata loppuelämänsä. Vertaistukiryhmä kyllä nyt tarvitaan kaikille meille, jotka olemme tulleet höynäytetyiksi. Ei ollut Timoa, ei Annaa eikä Simoa. Valhetta kaikki!
Mä purskautin melkein kolat näppikselle.
Todella hyvä! Nyt on aika lynkata kaikki ja ryhtyä vihaisiksi. AAAARRGGHH! Unohdetaan mittasuhteet ja ollaan vain kamalan vihaisia!
Milloin perustamme Petetyt, Vihaiset ja Pahanilkiset Sanomalehtien ja Muiden Ikävien Medioiden Lukijat ry:n (PVPSMIML). Meille pitäisi maksaa myös riittävä määrä kuvaterapiaa ja masennusnapit ainakin kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Tarvitsemme vain Erittäin Vihaisen Puheenjohtajan (EVPJ) ja Erittäin Vihaisen Hallituksen (EVH).
Tämän säikeen paras! 😀
PVPSMIML – yhdistys perustettakoon. Voin adminata FB-pagea 🙂
Otetaan yhdistyskokoukseen PMMP laulamaan.
Jep.
Kunniapuheenjohtajiksi voidaan kutsua sitten joukko ammattivalittajia.
(((Höh. Kun noita oikean reunan kommentteja klikkailee, niin ainakaan mulla tämä ei siirry siihen itse kommenttiin, vaan pitää etsiä se näiltä kahdelta kommenttisivulta.)))
Tietonikkari, blogissani on tosiaan pieni bugi: kun kommentit menevät toiselle sivulle, oikean laidan linkki ei enää kytkeydy suoraan kommenttiin. Niinpä oikean kommentin joutuu itse metsästämään toiselta kommenttisivulta.
Pahoittelen ylimääräistä vaivaa. 🙁
Liukuhihnalla tehtävässä journalismissa tulee välillä tällaisia kappaleita. Ei journalismi ole enää käsityötä vaan mahdollisimman vähällä ihmismäärällä tehtävää bulkkia, jonka lopputulos on burnout.
Käyttäjälle Niko:
Jouduin poistamaan kommenttisi, koska käytit alatyylistä ilmaisua Hesarista. Muotoiletko asian uudelleen?
Piilotetut agendat, vaikuttimet, tosiseikat ovat tulleet maan tavaksi. Uutisten lisäksi tärkeitä asioita ja ’uudistuksia’ tuodaan päätettäväksi yllättäin, ilman keskustelua, ilman vaikutusarvioiteja ja ilman todellisten perustelujen (tai perusteiden puuttumisen) ilmaisua.
Kuntauudistuskin ja etenkin sen älytön 70 kunnan kartta on Raimo Sailaksen hanke. Velipoika Harri sen jo lausui v. 2008 osuvasti: ”Tehdään niin raju esitys että se on vesittyneenäkin hyvä” täällä: http://www.talouselama.fi/uutiset/tosi+sailasta/a2046746
Miksi piilotellaan, että kyse on Sailaksen kuntauudistuksesta ja että älyton kuntamäärä 70 on vain taktinen ei perusteltu lukumäärä.
Sailaksen kansan kyykyttämislinja ja pääomavarakkaiden verottomuuden junailulinjan tuntien pääomapiirit ovat tässäkin ”SAILAKSEN KUNTAUUDISTUKSESSA” takana.
Sailas on edustanut ja ajanut nykyistä salailushakin käytäntöä jo v.:sta 1971 VVM:n kautta. Valitettavasti samaa menoa näyttää tarttuneen tarttunut journalismiin lippulaivaankin.
Kuka muuten valitsee Sailaksen seuraajan? Radiohiljaisuus lehdistössä on hiiskumaton.
Hei!
Minusta on hienoa, että joku huomaa tällaisia epäkohtia ja lähtee niitä korjaamaan. Kuitenkin minua häiritsee näiden kirjoitusten mässäilevä asenne. Kun kyse ei ole siitä, että ketään olisi raiskattu tai tapettu, en ymmärrä mistä moinen suuri intohimo hesarin ja jutun tekijän täydelliseen mollaamiseen. Jo otsikot ovat hyvin provosoivia, vaikka asia on jo huomattu, eikä moiseen enää liene tarvetta.
Toki asia on vakava journalismin etiikan kannalta, mutta viesti mennee perille myös vähemmällä mässäilyllä ja pysyen itse asiallisena. Itseäni alkoi häiritä enemmän tämä suomalainen mentaliteetti, johon kuuluu muiden virheiden ja tekemisten kiihkeä esiin nostaminen ja niiden suurentelu. Ei ihme, ettei tässä yhteiskunnassa kukaan uskalla tehdä edes inhimillisiä, tahattomia virheitä, kun täällä ei todellakaan sellaisia sallita. Kyllä kansa aina sylkykuppinsa ja syntipukkinsa tarvitsee omassa pahassa olossaan, olipa kyseessä hesari tai vr, tai mikä tahansa soveltuva kohde.
Tarkoitatko blogikirjoittajan kirjoituksia vai kommentoijien kirjoituksia?
Anteeksi mahdollisesti tyhmä kysymys, mutta kun en ole näitä blogiympyröitä kovin paljon seurannut ja harvoin näin vilkkaasti kommentoituun olen tutustunut, niin kysyn mieluummin kuin arvaan.
Sulla menee nyt Catriina vellit, puurot ja myslit sekaisin. Ve
Kukaan ei ole mässäillyt täällä millään, vaan tietysti polveilevassa keskustelussa nousee erilaisia teemoja ja mielipiteitä esille. Et voi myöskään asettaa raiskauksia/tappamisia rinnakkain valheellisen ja vääristelevän uutisoinnin kanssa, vaan syyllistyt erittäin vakavaan kategoriavirheeseen ja täysin epä-älylliseen vertailuun.
Sinun kannattaa nyt ihan ensi alkuun lukea nämä kaksi keskusteluketjua läpi oikein luupin kanssa ja miettiä uudelleen, onko kyse a) pahantahtoisesta ja ilkeästä provokaatiosta vai b) perinteisten medioiden vallan murenemisesta.
Jokainen saa tehdä virheitä ja epäonnistua, koska vain virheiden kautta voimme oikeasti oppia jotain uutta. Tässä ei ole kyse vain Hesarista, vaan laajemmasta teemasta, joka liittyy ennen kaikkea somen nousuun erittäin tärkeäksi tiedon tasapuolisuuden ja vertailtavuuden mahdollistajaksi.
Tahattomat ja tahalliset virheet ovat kaksi eri asiaa. Jos toimittaja ei tiedä, miten viittauksia käytetään ja haastattelu oikeasti suoritetaan, niin se pitää myöntää ajoissa ja käydä selvittämässä jonkun kanssa. Virhe olisi se, jos ei ottaisi haastatteluja johonkin ylös, vaan sopertaisi jotain päästään. Valheellista tahallista kusetusta on keksiä juttuja omasta päästään, väittää niitä omikseen ja olla olevinaan muka joku toimittaja. Miksi? Koska se on helppoa ja tietoturvallisuuden puolella on jopa esitetty väite, että kun nigerialaiskirje on hieman ”epäkuranttia” kieltä, niin ihmiset tarttuvat siihen helpommin. Sama juttu on taustalla tässä: ihmiset voivat luulla toimittajaa hieman kokemattomaksi ja antaa tällaiset kielivirheet anteeksi, mutta nythän on kyse ihan toisesta asiasta! Porukka on saatu uskomaan, että toimittaja olisi muka tehnyt jonkun haastattelun, vaikka halusi juttunsa väliin vain jotain vaaleanpunaista kuorrutusta – nyt kuorrutus kuitenkin rävähti tuulettimeen Katleenan tarkan kielikorvan ansiosta, erittäin hyvä niin!
Aiemmin esille on tullut myös case Enkeli-Elisa. Vertaa tätä vaikka siihen, koska tällaiset tapaukset osoittavat selvästi meidän kaikkien olevan ihmisiä. Osa meistä on vain vähän erilaisempia kuin toiset.
Kiitos vastauksesta Tiikeriäiti-jutussa. Lienee sitten pelkkää sattumaa. Toivottavasti kyseisen jutun kirjoittanut toimittaja pystyy ymmärtämään, että jos New Yorkerin monisivuinen kritiikki on ilmestynyt 3-4 kk aikaisemmin ja siinä on kutakuinkin samat lainaukset kirjasta ja samat johtopäätökset, on hankala olla vetämättä yhtäläisyysmerkkejä näiden kahden jutun välille.
Minulla ei ole printtiversioita enää käsillä, joten en voi tehdä tämän parempaa vertailua tällä hetkellä, luin artikkelit rinnakain silloin 1.5 vuotta sitten ja asia jäi häiritsemään minua. Ehkäpä siksi, että mielestäni Hesarin taso on laskenut ja jutut ovat olleet toisinaan hyvin puolivillaisia, nopeasti kirjoitetun oloisia, ja kyseinen tapaus tuki näkemystäni.
Länsimaiseeen oikeuskäsitykseen kuuluu käsite todistustaakka. Sen katsotaan olevan väitteen tai syytöksen esittäjällä. Tämä koskee myös nimimerkki Lukijaa.
Tietysti voi olla, että kommentti onkin vain trollaus, jonka varjolla hesari käänsi siilipuolustuksensa ärhäkäksi vatgahyökkäykseksi.
Että piti tämäkin vielä nähdä ennen hautausurakoitsijaa! Ammattitaidolla tehty blogi, jossa keskustelu pysyy asioissa, eikä heti hypi toisinajattelijoiden silmille. Harvalla on niin tarkka tekstisilmä kuin Katleenalla. Lehteä selatessa ei tule ajatelleeksi, että hei; tämähän on kummallista suomea.
Hesari oli laatulehti vielä 20 vuotta sitten, mutta nyt se tosiaan muistuttaa edesmennyttä Pravdaa.
Timo, onko siis niin, että kuluttajan asemassa oleva henkilö ei saa esimerkiksi esittää julkisesti havaintoaan kahden tuotteen samankaltaisuudesta sanoen myöhemmin valmistuneen todennäköisesti plagioivan aikaisemmin markkinoille tullutta? Jos vaikka sanoisin, että Samsung on kopioinut Applen puhelimia, en pystyisi viittaamaan muuhun kuin omaan kokemukseeni ja havaintooni, sillä en ole asiantuntijan asemassa. Sama pätee lehtijutuissa, olen lukija, en journalistiikan asiantuntija. Olen edelleen sitä mieltä, että nämä kaksi kritiikkiä, joihin viittasin, muistuttavat häiritsevän paljon toisiaan, mutta jos toimittaja sanoo, että asia ei ole näin, en väitä vastaan, koska en pysty väitettäni sen tarkemmin perustelemaan.
Hesarin nettisivuilla oli tällainen juttu.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tiikeri%C3%A4idille+kelpaa+vain+paras/1135265973850
En näe, että ”Teksti oli referoitu ja käännetty melkein sanatarkasti…” tästä alkuperäisestä.
http://www.newyorker.com/arts/critics/books/2011/01/31/110131crbo_books_kolbert
Jos väittää plagiointia tapahtuneen, niin kyllä se pitäisi jotenkin yksilöidä. Silloin toisetkin pysytyvät ottamaan kantaa väitteen pätevyyteen.
Eipä ole Mäenpään toiminta mitenkään puolusteltavissa, mutta ennen kuin ylen määrin hutkitaan, niin pari huomiota.
Tällaisissa ihmisen yksityisyyden piiriin kuuluvissa jutuissa on toimittajan joskus aiheellista muunnella haastateltaviensa kertomaa, jottei saata tätä vaikeuksiin. Kovasti loukkaantunut ja vihainen ihminen kun saattaa kertoa toimittajalle asioita, joita kaikkia ei ole syytä painaa sanomalehtiin kymmeniksi tuhansiksi kappeleiksi. Niinpä silloin toimittaja muokkailee tarinoita siten, ettei niistä tunnista ihmistä, esimerkiksi sukupuolen voi vaihtaa toiseksi, jos se ei ole asian kannalta oleellista.
Ei ole sekään aito puolustus, että kiire ja matalat palkkiot ajavat toimittajia tekemään työnsä huonosti. Mutta enpä ihmettelisi, etteivätkö vastaavat tapaukset lisääntyisi. Kun monen päivän työstä maksetaan kenties yhden päivän palkka, niin kiusaus mennä alta riman, kasvaa.
Mielenkiintoinen sivujuonne on myös Sanomien vaatima sopimus avustajiltaan, jossa heidän pitää kertoa haastateltavilleen, että suostuessaan lehden haastateltavaksi, kansalaisen odotetaan hyväksyvän nimensä ja kuvansa esiintymiseen myös muualla. Kaikkea sitä, mitä haastateltavat sanovat ja näyttävät, voidaan käyttää missä ja milloin vain.
Jos haluaisi olla hieman ironinen, niin mitenkähän kävisi keksittyjen haastateltavien sanomisten kanssa…
Mutta loppujen lopuksi, on ennen kaikkea hienoa, että joukkoistamalla tällainen plagiaatti ja huijaus paljastui!
Mielenkiintoista.
Hesarin pitkäaikaisena lukijana olen ihmetellyt juttujen tason laskua: Faktoja ei tarkisteta, jutut on ovat kovasti vasemmalle kallellaan,(esim. jotain yritystä lyödään kuin vierasta sikaa, eikä anneta mahdollisuutta kommentoida), jutuista paistaa joskus täydellinen asiantuntemattomuus ja usein pidetään melua asioista, joista näkee päälle, että toimittajalla on oma agenda.
Olen harkinnut lehden tilauksen lopettamista, mutta taidanpa kirjoitella tänne ja vinkkailla omituisuuksista. Lähes joka lehdestä löytyy aineistoa, esim. tämän päivän 23.10.2012 lehdestä D1 tiedepalstan ingressissä on ’Aina kun kieli kuolee, ihmiskunta tyhmenee vähän.’ Jos toimittaja Tuomo Tamminen olisi hieman miettinyt tarkemmin, niin ei ehkä olisi vedelty mutkia noin suoriksi. Jos tuo kiteytys pitäisi paikkansa, niin silloinhan ihmiskunta olisi älykkäimmillään kun jokainen yksilö puhuisi omaa kieltään… mutta mitenkäs kommunikoitaisiin? Saattaisi älykkyydellekin käydä köpelösti, kun tietoja ei voisi vaihtaa…
Jatkanpa tätä edellisessä postauksessa mainitsemaani faktojen tarkistus -aihetta.
Tänään 28.10.2012 jälleen Hesarissa D2 toimittajien Anssi Miettinen ja Jussi Konttinen jutussa aivan lopussa:
’Tämä näkyy palvelujen kohdentamisessa: terveyskeskuksen kurjistuvat, kun julkista tukea on ohjattu työterveyshuoltoon ja yksityisiin terveyspalveluihin.’
Asia todetaan toimittajan tekstissä faktana, ei siis mikään lainaus jonkun haastateltavan sanomisista. Asia on juuri päinvastoin: Työterveyshuoltoon ei käytetä euroakaan julkista tukea, vaan se on kokonaan työnantajayritysten maksamaa. Yritysten saamat Kela-korvaukset ovat yritysten itsensä maksamia sotu-maksuja, jotka kiertävät Kelan kautta. Kyseessä on yritysten keskinäinen tasausjärjestelmä. Yksityisiä potilaan itsensä saamia Kela-korvauksia ei taas ole nostettu 23 vuoteen. Kumpikaan ns. fakta jutussa ei pidä paikkaansa.
Miksi sitten terveyskeskukset eivät toimi kunnolla? Syytä voisi etsiä mm. yhden lääkärin päivän aikana vastaanottamien potilaiden määrästä vuosien aikana. Terkkarit ovat aivan itse aiheuttaneet ongelmansa. Asia on varsin hyvin th-kentässä tiedossa.
Tuokin olisi voitu tarkastaa, tai sitten ei tarkoitushakuisesti haluttu.
Harvoin pääsee blogi ja blogisti tv-uutisiin. Onneksi olkoon!
Vau, olenko ollut uutisissa? Milloin? Mitä sanoin?
Et sinä mitään siellä sanonut, mutta sinut mainittiin nimeltä ja näytettiin kuva blogistasi. Katsopa kuuden uutiset areenasta.
Kiitos vinkistä – tsekkaan asian.
Hyvä, Katleena! Tähänkin juttuun toimittaja olisi löytänyt mehukkaita tositapauksia kotimaasta todella helposti. Mutta, hyvä kun ne säästyvät parempaan käyttöön.
Jokaisella meistä on varmaan aihealue mistä tiedämme enemmän kuin 99,5% ihmisistä. Kun luemme ’oman’ aihealueemme juttuja mediasta niin yleensä tunnistamme lähes jokaisesta kappaleesta räikeitä virheitä. Ajatelkaapa sitä, että koko lehti tai muu media on täynnä yhtä huteria juttuja kaikkine virheineen. Virheet perustuvat joko tietämättömyyteen tai yhä useammin ne on tarkoituksella tehtyjä koska yleensä faktat pilaisivat hyvän jutun….
Asiantuntemattomuus vs. sepittely on kaksi aivan eri asiaa.
Jos otetaan esille esimerkiksi HS:n toimituksen ehdoton helmi, talousrikoksiin ja muuhun talouselämän rötöstelyyn ansiokkaasti puuttunut Tuomo Pietiläinen. Ei hän ole koulun penkillä oppejaan ammentanut, vaan kovalla työllä ja oikealla vainulla.
Lehtijutuissa on varmasti paljon samaa, mutta jos se on ankka, niin se on ankka – ei se tästä parane!
Plagiointia enemmän minua ottaa päähän mediassa tapahtuva turha pelottelu. Jatkuva, käytännössä valheisiin perustuva, ydinvoimalla ja säteilyllä pelottelu käytännössä estää ydinvoiman massiivisen lisärakentamisen niin Suomessa kuin maailmalla.
Fukushiman katastrofin (mielestäni onnettomuus olisi parempi sana, koska vaikutukset olivat minimaaliset verrattuna maanjäristykseen ja tsunamiin) uhriluku on tällähetkellä noin 600, joista liki kaikki evakuoinnin takia. Laskennallisesti oletetaan 130 kuolemaanjohtavaa syöpätapausta tulevaisuudessa ja mikäli evakuointia ei olisi tehty niin kuolettavia syöpätapauksia olisi tullut 250 lisää, eli vähemmän kuin mitä paniikkievakuinti aiheutti. Nämä kuolemantapaukset ovat täysin median aiheuttamia. Mikäli media jakaisi oikeaa tietoa säteilystä ja sen vaikutuksista tälläistä paniikkia ei olisi syntynyt. Linkkejä tieteelliseen tietoon asiasta löytyy täältä: http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112384-fukushiman-vaikutukset-130-kuolemaa-50-vuoden-aikana
Lisäksi säteilyllä ja geenimanipulaatiolla pelottelu on jo aiheuttanut terroritekoja. Epävakaat ihmiset, jotka luulevat puolustavansa maapalloa, ovat aloittaneet terrorikampanjan tiedemiehiä vastaan. http://www.nature.com/news/anarchists-attack-science-1.10729
Pelottelu ja vaarojen liioittelu on aivan toinen asia, johon ei välttämättä kannata tässä keskustelusäikeessä lähteä.
Ihmiset ovat luonnostaan pelokkaita sellaisia ilmiöitä ja asioita kohtaan, joita eivät joko ymmärrä tai jotka ovat liian kaukana. Marko Hamilo on kirjoittanut tästä vähän aikaa sitten SK:ssä – se juttu kannattaa lukea!
Ehdin vasta nyt kuunnella Hesarin Pentikäisen kommentit YLE:lle.
Pentikäinen puhuu todella kauniisti sisäisistä pelisäännöistä, lähteistämisestä ja prosessista. Miksei hän rehellisesti myönnä sitä, että ”pitkäaikainen avustaja” ja juttujen tarkastusprosessi on mokannut todella pahasti ja kyse on ollut äärimmäisen vakavasta journalistisesta virheestä (plagiointi, sepittely ja lukijoiden harhaanjohtaminen). Tarina ”nettilähteestä” ja sen vääränlaisesta siteeraamisesta on yksinkertaisesti… väärä. Ei toimittaja ole haastatellut ketään ”Timoa”.
Kukakohan häntä on prepannut ennen haastattelua? Saisi prepata paremmin.
Vilpin mahdollisuus on olemassa niin kauan kuin toimitukset käyttävät pelkällä etunimellä tai muutetulla etunimellä esiintyviä haastateltavia aroissa aiheissa tai esimerkiksi alaikäisten suojelemiseksi. Pitäisikö pyrkiä käytäntöön, jossa haastateltavan oikea nimi olisi saatettava päätoimittajan tai toimituspäällikön tietoon, vaikka jutussa käytettäisiin pelkkää etunimeä? Mielipideosastoissa näkee aika usein käytettävän nimimerkkiä, mutta niissäkin oikea nimi on päätoimittajan tiedossa. Toimituksessa paraskaan tarkastusprosessi ei voi seuloa plagioituja tai tekaistuja haastatteluja jutuista, joissa haastateltavat esiintyvät pelkällä etunimellä ja jutun tekijä on ainoa, joka tietää, keitä he oikeasti ovat – jos edes ovat olemassa.
En valitettavasti tunne toimitusprosesseja juuri nimeksikään, joten todella vaikeaa sanoa.
Jotain tällaista on todennäköisesti pakko keksiä, koska kyllähän tämä nimettömät haastattelut aika pitkälti kyseenalaistaa.
Vuokko, tuo ajatus kuulostaa erittäin hyvältä. Näin päätoimittaja pystyisi varmistamaan, että etunimiesiintyjät ovat oikeita henkilöitä.
Anteeksipyynnöllä ja pahoiteluilla lehti näistä aina selviää. Prosesseissa tapahtui moka. Ja seuraavana päivänä sama meno jatkuu: artikkeleissa useita asiavirheitä, valehaastatteluita ja nimettömiä lähteitä. Eikö siitäkin selvitty anteeksipyynnöllä kun nimettömiin lähteisiin vedoten oli väitetty Hilkka Ahteella ja Timo Rädyllä olleen suhde. Ei siinä mikään moraali mitään merkitse, kun lehteä myydään.
En haluaisi kompata, mutta pakkohan se on, kun olet aivan oikeassa ja kitetytät monien mietteet.
Osa ihmisistä yksinkertaisesti nauttii siitä, että voi lukea muiden ihmisten vastoinkäymisistä ja onnettomuuksista.
Oikeastaan minua ei enää naurata, vaan saan lapsellisia itkupotkuraivareita.
Niklas Herlin Usarin Puheenvuoro-blogin keskusteluosiossa:
”Monessa liemessä keitettynä en kyllä heitä ensimmäistä enkä toistakaan kiveä. Näitä plagiaatteja on tehty suomalaisessa mediassa maailman sivu.
En haluaisi muistella 1980-90-vaihteen Business Week -lehtiä, mutta muistelen kuitenkin. Olin yksi harvoista suomalaista, joka luki lehden kannesta kanteen kerran viikossa. Ja mitä nuori Kauppalehden pörssitoimittaja teki? Plagioi, ystävät, plagioi.
Mutta minua ei hävetä. Kaikki tekivät samaa. Myös Hesarissa ja Ylessä ja muualla. Ja Kauppalehden käytäntöjä, jopa minun luomiani, plagioitiin ruotsalaiseen Dagens Industrihin.
Sosiaalinen media on lisännyt kiinni jäämisen riskiä. ”Varastaa saa, jos ei jää kiinni”, entinen poliisi sanoi.”
Tällaiseksikö tämä maailma on nyt journalismin osalta menossa? Voi hyvä luoja.
O tempora, o mores
No tuota – jos Niklas Herliniin on uskominen, ja miksei olisi, tästä kai pitää ymmärtää, että toimittajien käytännöissä ei ole mikään muuttunut. Eli miten niin ”millaiseksi maailma on menossa”?
Toisaalta, jos uskomme Niklas Herliniä, ja miksi emme uskoisi, niin silloin kyseessä on hiukan samankaltainen ilmiö kuin se, kun Ruotsi sääti lain, jonka nojalla Ruotsin signaalitiedustelu saa seurata Ruotsin alueella kulkevaa tietoliikennettä. Tuskinpa on ollenkaan epätavallista se, että valtion tiedusteluorganisaatio seuraa valtion (ja muiden valtioiden) alueella kulkevaa liikennettä. Sen sijaan on epätavallista, että tällainen toiminta tehdään näkyväksi säätämällä siitä laki ja kertomalla siitä. Internet-viestinnän nousu on ehkä hiukan samantyyppinen muutos – toiminta ei (Niklas Herlinin kirjoituksesta päätellen) ole muuttunut, mutta aiempaa useammalle on tullut mahdollisuus tietää siitä.
Niklas Herlin ei edes kerro kaikkea. Entisessä elämässäni olin free-lancekuvaajan ominaisuudessa tunnetun ulkomaantoimittajan kanssa lähi-idässä. Mies jututti taksikuskia matkalla hotelliin ja jutussa sitten kertoivat taksikuskin suulla sekä ”Ali” että ”Ahmed” käsityksiään maan tilanteesta. Hotellin englanninkielisestä lehdestä hän poimi passelit sukunimet ja löysi lehdestä vielä jonkun sopivan naisenkin, jota oli ”haastatellut”.
Näitä ”aitoja” haastatteluja on tehty niin Suomessa kuin ulkomaillakin tuhansittain, eikä koira ole perään haukkunut.
Katleenan tempauksen jälkeen ulkomaanlehdistä varastetut kommentit vain suomennetaan huolellisemmin vastaamaan meikäläistä sanankäyttöä, mutta en usko itse tavan katoavan minnekään. Hesarin kustantajayhtiö pistää taas kymmenittäin toimittajia pihalle. Eivät ne harvat taloon jääneet ehdi ketään haastatella. Napataan netistä mielipiteet ja eikun lehteen!
En haluaisi uskoa, että tämä on maan tapa, mutta nyt alkaa pelottaa.
Täytyy ryhtyä lukemaan juttuja entistä kriittisemmin.
Uuden Suomen keskusteluissa tuli vielä lisäksi erään Financial Timesiä lukeneen keskustelijan toimesta ilmi, että myös mitä ilmeisimmin YLE:n ex-toimittaja ja nykyinen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa osaa sekä ALT+C- ja ALT+V-taidot että tekstin sopivan muokkauksen.
Tässä on hyvin paljon ainakin samanlaisia elementtejä kuin nyt käsitellyssä Hesarin tapauksessa. Tällä kertaa on vain huonoja sanavalintoja, turhia korostuksia ja ovelia uudelleensijoitustemppuja.
Voi, voi… Mikä ihmisiä oikein vaivaa vai onko vaiva nyt minun päässäni? Alan tulla kohta vainoharhaiseksi näiden juttujen kanssa, kun näitä tuntuu tulevan nyt joka puolelta vastaan. :///
http://www.ft.com/intl/cms/s/0/eb37cc7e-19d5-11e2-a379-00144feabdc0.html
vs.
http://petrisarvamaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/121915-suomi-on-ytimessa
Kumotkaa nyt joku nämä, nopeasti!
Ymmärsit väärin. Vertauksella tarkoitin sitä, että julkaisusta vastuullisella ei ole käytännön mahdollisuuksia todentaa oikeellisuutta ja aitoutta sataprosenttisesti. Näinhän itsekin sanoit. Ei voi olettaa, että jokaisen toimittajan jokainen juttu käy läpi täyden katselmoinnin enne julkaisua. Ja vaikka kävisi, silti näitä juttuja pääsisi ajoittain läpi.
Siksi on hyvä, että virheet tuodaan esiin. Virheetöntä julkaisua ei ole. Tarkoitukseni oli korostaa, että yleistäminen ”toimittajien taso laskee” perustuen yksittästapauksiin on turhaa. Sen sijaan tapausten esiin tuominen ja laadun ulkoisesti parantaminen ei.
Korjaus vielä. Päätoimittaja on viime kädessä vastuussa kaikesta julkaistusta materiaalista, oli sopimus tai ei. Jopa verkkosivuston ylläpitäjätkin voivat joutua edesvastuuseen sivustoilla julkaistuista vihakirjoituksista.
Pettääkö Pentikäisen muisti?
Hesarin päätoimittaja Mikael Pentikäinen sanoi tv-uutisissa, ettei tiedä lehtensä syyllistyneen vääristelyyn tms. ennen nyt paljastunutta tapausta. Olisiko niin?
Niinkin läheisessä menneisyydessä kuin 22.1.2008 lehti kirjoitti, että Lapissa tapetaan suhteellisesti enemmän ihmisiä kuin Länsi- ja Keski-Afrikassa. Toisin sanoen hiihtokeskuksissa on suuremmassa hengenvaarassa kuin vaikkapa Nigeriassa. Perusteluina käytettiin WHO:n tilastoja.
Et usko vai? Lue tästä:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lapissa+tapahtuu+henkirikoksia+enemm%C3%A4n+kuin+Keski-Afrikassa/1135233452548
Valppaat bloggaajat etsivät WHO:n tilastot, samat, joita HS oli käyttänyt ja kas kummaa: kun Lapissa tapetaan 5 ihmistä 100 000 asukasta kohden niin Nigeriassa vastaava luku on 23.
WHO.n tilaston mukaan Länsi-Afrikassa tapetaan keskimäärin 17 ihmistä väkiluvun 100 000 henkeä kohti ja kun mukaan lasketaan sodissa kuolleet, on lukema 24 henkeä/ 100.000. Keski-Afrikan luvut ovat jotakuinkin samat.
Suomessa tapetaan vuosittain keskimäärin 3,2 henkeä sataa tuhatta asukasta kohden, Lapissa 5 ihmistä/100 000. Lappi siis on Suomen vaarallisin maakunta, mutta ei se sentään vedä vertoja Afrikalle.
Maakohtaiset luvut ja tarkemmat lähteet löytyvät tästä blogista: http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2008/01/pravda-neuvoo-ja-opastaa.html
Vielä neljä vuotta sitten ei lehden räikeiden vääristelyjen paljastaminen kaikunut Hesarin johdon korviin. Tai jos kaikui, siitä ei piitattu. Olisiko tuuli nyt kääntynyt Katleenan tarmokkuuden myötä. Toivokaamme niin. Oli jo aika ”vallan vahtikoiran” saada oma vartijansa.
Tuota, olen miettinyt muutaman kollegan kanssa, että tunteeko joku tämän toimittaja Petri Mäenpään?
Google antaa tämän keskustelun lisäksi vain yhden toisen erikoisen oloisen tiedejutun. Journalistiliiton free-luettelossakaan hän ei ole. Onko hän oikeasti olemassa, vai onko pseudonyymi? Yleensä tällaisissa tapauksissa pyydetään uutisiin kommentti myös syytetyltä osapuolelta, mutta en ole nähnyt…
Tässä keskustelussa on aiemmin kiinnitetty huomiota tuon nimiseen Sysart Oy:n toimitusjohtajaan, mutta jossain aiemmassa kirjoituksessa mietittiin, onko kyseessä henkilö joka on Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian dosentti. En tiedä, mutta tuonpa esille, jospa vaikka joku haluaa tarkistaa.
http://www.helsinki.fi/teoreettinenfilosofia/henkilosto/Maenpaa.htm
Toimittajan nimi on sen verran yleinen, että en ole varma hänen taustoistaan. Pääasia on, että Hesari kantoi asiasta hienosti vastuunsa.
Enpä nyt tiedä. Minusta Pentikäinen jäi kiinni housut kintuissa. Ei siinä tilanteessa kannata esittää, että tämä ei ole sitä miltä se näyttää. Korkeintaan voi yrittää vakuuttaa, että oli ensimmäinen kerta ja ei tule toistumaan. Näitä on nähty suurissa ja pienissä piireissä. Ei mene minulle lävitse. Miten muutenkaan Pentikäinen olisi voinut reagoida? Polkea jalkaa ja uhota, että nyt katsotaan luupilla, mitä free-sopimuksessa lukee freen vastuista?
Eipä tuo henkilöllisyys/tausta asian kannalta oleellinen ole, ja HS:n avustajalla Petri Mäenpäällä on myös oikeus yksityisyyteen, voi olla valinnut ettei asiassa halua julkisesti kommentoida. Näköjään monenlaista spekulointia herättää kuitenkin, pseudonyymiarvelunkin – jota tosin on vaikea pitää merkittävänä esitetyillä perusteilla.
Katleena, tuo on totta. Julkaisija vastuussa toki Journalistin ohjeiden toteutumisesta. Mutta näin ammattitoimittajana kiinnostaisi tietää, onko tämä ”pitkäaikainen avustaja” professioltaan ihan joku muu kuin toimittaja.
Minua kyllä kiinnostaa sama. Itse arvelen, että Mäenpäällä ei ole journalistisia opintoja. Illuusioni nimittäin on, että aito toimittaja ei väärentäisi lähteitä. Mutta mitään perusteluja minulla ei ole arvelulleni.
Hei Katleena. Kylläpä sivuillasi keskustellaan! Hienoa, että jaksat vastata niin monelle. On myös hienoa, että pidät hiukan jöötä etkä päästä henkilökohtaisuuksiin meneviä törkyjä julkisuuteen.
Sanoit illuusiosi olevan, ettei aito toimittaja väärentäisi lähteitä. Voin vakuuttaa: kyllä voi. Olen seurannut alaa sen verran läheltä, että asiasta ei ole epäilystäkään.
Kerroin tuolla ylempänä blogistista, joka paljasti Hesarin tilastovääristelyjä jo vuonna 2008. Hän ei ollut ensimmäinen. Sen kunnian saavat keskiolutveljet, täällä:
http://www.middlebeercommando.com/?p=656
Kaljaveikkojen hiukan moittiman jutun oli kirjoittanut ammattitoimittaja, joka työskentelee maan suurimmassa lehdessä. Siinä yksi naula lisää illuusioittesi arkkuun.
Kiitos palautteesta! Haluan tosiaan pitää keskustelun positiivisena, niin uudetkin uskaltavat kommentoida.
Mutta voi aargh, illuusiolinnani on siis sortumassa. Olisin halunnut uskoa, että ammattitoimittaja ei sorru epäeettisyyksiin, mutta ehkä olin liian naiivi.
Ehkä tässä asiassa on syytä herätä tähän epätäydellisten ihmisten maailmaan. Meillä tuppaa olemaan käsitys, että tietyn ammattiryhmän edustajat olisivat jotenkin sisäsyntyisesti korkeamman moraalin omaavia kuin ihmiset keskimäärin. Papit, lääkärit, opettajat, toimittajat. Vastaavasti sitten on huijareitten ja koijareitten ammatit. Juristit, poliitikot, autokauppiaat…
Kun korkean moraalin ammatissa toimiva hairahtuu, niin siitäpä riemu nousee. Voiko herkullisempaa syntiinlankeemusta olla kuin Nokia-mission Koiviston homoseksuaalinen aviorikos alaikäiseen. Siinä pudottiin korkealta jalustalta ja kovaa. Toki Herra ”joka on armollinen ja antaa kaikki synnit anteeksi (lukuunottamatta ) Pyhän Hengen pilkkaa”. Näin ainakin vakuutellaan Nokia mission sivuilla Koiviston tapauksesta keskusteltaessa.
Mitä tällä on tekemistä Hesarin narahtamisen kanssa? Molempien takaa ei paista todellinen katumus ja parannuksen teko, vaan syvä harmistuminen siitä, että on jääty kiinni housut kintuissa. Koivisto kai käytännössä kirjaimellisesti. Näin ihminen vain tuppaa käyttäytymään. Jokainen voi palauttaa mieliinsä sen, kun jäi viimeksi kiinni jostain sopimattomasta. Kumpi harmitti enemmän? Sekö, että tuli tehtyä sopimatonta vai se, että tuli jäätyä siitä kiinni. Jos isoja syntejä ei muistu mieleen, niin lähdetään vaikka parkkisakoista liikeelle.
On selvää, että toimitukseSSA työskentelevät ammattitoimittajat kasvavat journalistiseen työ- ja tapakulttuuriin, johon ei kuulu haastateltavien keksiminen. Sellaisesta jäisi niin helposti kiinni toimituksen sisällä. Mutta riski tällaisiin etiikan irtiottoihin ja rikkeisiin kasvaa, kun juttuja ostetaan sieltä sun täältä.
En kiistä, etteikö tahattomia ja tahallisia virheitä tapahdu, mutta kun ajattelee suomalaisen journalismin suurta volyymia, niin ei kannata muutaman mustan lampaan takia leimata koko laumaa.
Kertoohan ilmiön epätavallisuudesta sekin, että valehaastateltavista tuli näin iso juttu! Monessa muussa maassa ei olis vaivauduttu korvaansa lotkauttamaan.
Nyt kärähti sitten ruotsalaisten laatulehti HBL. Näin kertoo Hesari tänään:
Sanomalehti Hufvudstadsbladet pyytää anteeksi juttuaan, joka on suurelta osin kopioitu toisesta mediasta.
Anteeksipyyntö koskee lehdessä keskiviikkona julkaistua artikkelia Qatarin emiirin vierailusta Gazaan. Hbl myöntää, että jutun kolme viimeistä kappaletta oli kopioitu suoraan Ruotsin radion jutusta.
Lehden päätoimittaja Jens Berg sanoo Hbl:n verkkosivuilla julkaistussa anteeksipyynnössä, että asiaan suhtaudutaan erittäin vakavasti.
”Tekstin lainaaminen tai kopioiminen mainitsematta lähdettä sotii sekä Hufvudstadsbladetin omia että toimittajien eettisiä sääntöjä vastaan. Lukijoilla on myös täysi oikeus tuntea tulleensa huijatuiksi. Uskottavuus on työmme kulmakiviä.”
Jutun tehnyt toimittaja on työskennellyt tuuraajana lehden ulkomaantoimituksessa.
Hbl pyytää anteeksi myös Ruotsin radiolta ja sen kirjeenvaihtajalta, jonka tekstiä lehteen oli kopioitu.
Myös Helsingin Sanomat joutui pahoittelemaan tällä viikolla harhaanjohtavaa kirjoitustaan. Kyse oli jutusta, jossa suomalaisiksi esiteltyjen haastateltavien kommentit oli otettu englanninkielisiltä nettisivuilta.
Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtaja Risto Uimonen ei vielä torstaina iltapäivällä ollut ehtinyt perehtyä Hbl:n tapaukseen. Hän on kuitenkin huolissaan tilanteesta.
”Nämä kaksi esimerkkiä ovat jo itsessään riittävän huolestuttavia. Kiinnittäisin huomiota siihen, että journalistin ohjeissa on hyvin tarkat säännöt siitä, miten toisten työtä tulee lainata.”
Uimonen kertoo huomanneensa, että toimittajan ehkä keskeisin työkalu ei ole toimituksissa enää ansaitsemassaan arvossa.
”Journalistin ohjeita ei tunneta riittävän hyvin toimituksissa eikä toimitusten käyttämien avustajien keskuudessa. Vastuu ohjeiden tuntemisesta on viime kädessä toimituksen johdolla.”
Uimosen mukaan toimitusten pitäisi olla erittäin herkkiä myös sosiaalisen median aktiivisuuden vuoksi.
”Tämänkaltaiset vilungit paljastuvat hetkessä. Siksi onkin käsittämätöntä, että näitä sattuu. Meillä on ulkomailta lukuisia esimerkkejä siitä, että tällainen menettely on johtanut toimittajan tai päätoimittajan potkuihin.”
Laitoin jutun tähän kokonaan. Alkuperäisen voi lukea osoitteesta: http://www.hs.fi/kulttuuri/Hbl+pyyt%C3%A4%C3%A4+anteeksi+jutun+kopioimista/a1305609816358
Jos ja kun Julkisen Sanan neuvoston puheenjohtajakin sanoo, että ”näitä sattuu”, voinemme uskoa, että näin on.
Ulla Järvi ihmetteli, että Hesarin vääristelyistä ”tuli näin iso juttu.” Haloo! Muistelepa kuinka hirveä haloo nousi erään Helena Erosen ”hihamerkkikaustista”, hauskaksi ja ironiseksi tarkoitetusta pilasta. Oli siinä ja siinä ettei Venäjän armeijaa pantu hälytystilaan. Turun Sanomat vielä kehui Johan Bäckmania siitä, että tämä vei Erosen jutun Venäjän lehdistön tietoon. Mahtaako lehti enää tuntea suosikkipoikaansa…
Ohhoh, nythän näitä nousee pintaan. Kyllä on mahtanut Hesaria lohduttaa se ajatus, että muutkin sortuvat samaan.
”Asiallinen pahoittelu” Hesarilta on toki sinänsä ihan asiaa, mutta miten olisi pieni analyysi siitä miksi ja miten tällaista tapahtuu. Onko kenties mitään tekoa sillä että toimittajia irtisanotaan jatkuvasti ja jäljelle jääviltä vaaditaan juttuja liukuhihnalla samalla jättäen olemattoman vähän aikaa todelliseen tutkivaan työhön? Samalla toimitusesimiehet, joiden vastuulla sisältö (päätoimittaja erityisesti) loppukädessä on, ovat täysin kykenemättömiä valvomaan sisällön laatua, eikä sitä heiltä oikein voi odottaakaan kun siihen ei käytännössä ole mahdollisuuksia. Omistajaohjaus saa sitä mitä tilaa, fast food -journalismia, jossa laatu, tuoreus ja sisältö on sitä itteensä.
Toinen juttu on journalistisen työtavan murros, ennen vanhaan toimittajille opetettiin että oma mielipide tuodaan esille vain tietyissä juttutyypeissä (esim. pääkirjoitus), muuten jutussa on objektiivisia faktoja. Uutistoimittaja ei ole stara, eikä aina saa edes nimeään näkyviin. Nykyään jokainen toimittaja tuntuu haluavan olla tähti ja vaikuttaja, oma nimi ja kuva on saatava jokaisen jutun kylkeen ja jutun tärkein sisältö on toimittajan mielipide asiasta. En sano tätä hyväksi tai huonoksi piirteeksi, mutta se on varmaa että se on muutos vanhaan.
Totta tuo kaikki! Se, mistä ei journalismin murroksessa puhuta vielä ollenkaan, on toimittajan roolin ja vaikutusvallan kaventuminen koko työprosessissa. Toimittajan nimi kyllä PITÄÄ laittaa juttuun, vaikka lopputulos kaiken editoinnin ja prosessoinnin ja hiivan laiton jälkeen voi olla hyvinkin erilainen kuin toimittajan käsistä lähtenyt uutinen.
Ulospäin näyttää, että toimittajien valta lisääntyisi, todellisuudessa kirjoittavat uutistoimittajat ovat paarialuokkaa, jonka pitää suostua kohujen rakentamiseen mediayrityksen menestymisen nimissä.
Journalismi on oikeasti muuttamassa rajua vauhtia. Jatkuvat irtisanomiset ovat vain ulospäin näkyvä jäävuori, suurin murros on siellä pinnan alla.
Ulla on varmaan oikeassa. Suurimmat muutokset muhivat alan sisällä, lukijalta piilossa.
Väen väheneminen kaikista tuotannon portaista on aiheuttanut laadun heikkenemistä. Nuori harjoittelija naputtaa juttunsa suoraan prosessiin ja lukijan silmien arvioitavaksi. Vielä 70-luvulla jokaisen jutun luki tai ainakin vilkaisi toimituksessa myös joku kokeneempi konkari, toimitussihteeri, oikolukija, työtoveri tai vaikkapa latoja.
Nuori, jonkin muodikkaan aatteen valtaama toimittaja voi nykyisin kaikessa rauhassa muokata uutisaineistoa oman agendansa mukaan. Toimituksen johtoa kiinnostaa vain ja ainoastaan taloudellinen tulos.
Marko, Ulla ja ”Wir wissen es schon, danke!”, oivallista pohdintaa.
Journalismin murroksessa on puhuttu paljon siitä, että ihmiset pitäisi saada maksamaan digiuutisista. Tai että tilauskantaa pitäisi saada lisää. Tai että kuinka kilpaillaan ulkomaisten uutisten kanssa. Tai että miten säästetään kustannukkista. Keskustelu pyörii liikaa ylätasolla ja konsernitasolla.
Kokonaan on unohtunut varsinaisten tekijöiden näkökulma: työmoraali, työtavat, kiireen luomat paineet ja laatukäsitykset.
Ehkä toimituksissa ei ole enää jatkuvuutta. Ehkä kokeneet eivät opeta nuorille alan normeja ja etiikkaa.
Tai ehkä ei ole työn seurantaa. Ehkä ihmiset joutuvat tekemään töitä yksin omassa kuplassaan. Jos vain työn lopputulosta seurataan, prosessi jää vahtimatta. ”On ihan OK kopioida, kunhan lopputulos on hyvä.”
Sama ilmiö voi muuten käydä millä tahansa alalla.
Katleena taisi heittää tikan kymppiin. Ennen vanhaan toimitusten väki vaihtui verkkaan. Vanhat opettivat uudet talon tavoille. Se kuuluisa ”hiljainen tieto” siirtyi sukupolvelta toiselle.
Nyt suositaan pätkätöitä. Nuori, vasta perheen perustanut toimittaja ei tammikuussa tiedä, onko hän vielä maaliskuussa samassa talossa töissä. Kun talo on täynnä pätkätyöläisiä se on samalla täynnä intrigejä, kilpailua, toisten tönimistä yli laidan. Kollegiaalisuus-sanaa ei edes tunneta. Potkujen uhka leijuu koko ajan ilmassa. Tänään saivat kenkää MTV:n kääntäjät.
Millaista jälkeä tällainen porukka saa aikaan?
Kun vielä itse olin lehtityössä toimituksissa vouhkattiin, että nuoret pitää saada lukijoiksi, muuten tulee kuolema. Omastakin työpaikasta nakattiin ennenaikaiselle eläkkeelle toimittajia, joiden jälki tyydytti varttuneita lukijoita jopa niin, että he sanoivat tilauksen irti kuultuaan irtisanomisista.
Eikö jumaliste kukaan huomaa, että meillä on jo noin miljoona yli 60-vuotiasta? He ovat tottuneet juomaan aamukahvinsa lehteä rapistellen ja jatkavat samaa tapaa niin kauan, kuin lehdessä on edes jotakin säällistä luettavaa. Jos (ja kun) sisältö kallistuu siihen suuntaan, että kerrotaan puolen sivun kuvin, missä baarissa on parhaat bailut ja kuka on ihquin julkkis, ikääntynyt lukija luopuu lehdestä ja alkaa katsoa aamutelkkaria. Sieltä näkee ainakin uutiset ja sään.
Eläkeläisten määrä kasvaa vielä kauan ja heitä on riittämiin elättämään monta laatulehteä vielä kymmenet vuodet. Rahaakin heillä on.
Nuoret istuvat I-padit sylissään, eivät he lehtiä kaipaa. Mutta vanha väki kaipaa yhä. Tätä vain ei ole lehtitaloissa huomattu.
Dixi.
Kaikki nuoretkaan eivät kaipaa erityistä ”nuorisosisältöä”, ainakaan jos tuo sisältö ymmärretään toimituksissa mahdollisimman kevyeksi viihde- ja baarijournalismiksi. Fiksun journalismin puute karkottaa myös nuoria.
Pravda, Minna, pravda!
Oma poikani sanoi aamuna muutamana aamukahvilla maakuntalehden ”Baana”-sivuista, että ”noilla on tosi himmee käsitys kohderyhmästään.” Kun vielä pääkirjoitussivut ovat täynnä lehteä hallitsevan puolueen propagandaa ja uutissivuille kirjoittavat ihmiset, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan Urho Kekkosesta, ei ole ihme, että hiukankin valistunut nuori menee koneelle ja avaa BBC:n sivut.
Minna tiivisti hienosti: ”Fiksun journalismin puute karkottaa myös nuoria.” Lisään siihen mielipiteeni: Fiksun journalismin puute karkottaa ennen kaikkea nuoria.
Vaalikiire taisi iskeä Ilta-sanomiin. Olikohan toimittajalta taskulaskin lainassa, kun hän kirjoitti:
Tampereen vahva demarivaikuttaja Hanna Tainio oli vuoden 2008 vaaleissa ääniharavavien listalla seitsemäntenä 4 402 äänellä. Nyt ääniä tuli 4 686, pudotusta 1 716 ääntä. Tainio ei yltänyt nyt ääniharavien top teniin.
Koko juttu löytyy osoitteesta http://www.iltasanomat.fi/kuntavaalit/art-1288512218123.html
Tätä virhettä ei toki voi sanoa tahalliseksi, mutta kovin erikoinen käsitys matematiikasta kirjoittajalla on.
Juu, tahaton virhe on varmasti kyseessä, mutta nolo kuitenkin. Noista luvuista ei voi edes arvailla, mikä pitäisi korjata.
Taannoin tämän blogikirjoituksen kommenteissa mainitsin mielestäni merkittävästä Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtajan Risto Uimosen linjauksesta, että toimittajan ei tarvitse tarkistaa tietoa muualta, kun luottaa lähteeseen. Sain tänään asiasta lisätietoa – JSN on samaa mieltä puheenjohtajansa kanssa. Silloin, kun tiedote on tiedotusvälineen mielestä ”virallinen tiedote”, ei tietoja tarvitse tarkistaa, ja asiavirheen kriteeritkin ovat aika mielenkiintoisia – asiavirhe arvioidaan sen perusteella, onko tiedotusvälineen juttu uskollinen tiedotteelle.
D-vitamiinikaplakan aikana on mielenkiintoista, että tämä kyseinen tapaus koski yliopiston tutkijan omassa asiassaan antamaa tiedotetta, jonka JSN katsoi olevan ”virallinen tiedote”.
Virallinen totuus siis elää ja voi hyvin tämän päivän Suomessa, Julkisen sanan neuvoston siunauksella.
Lisätietoja http://www.facebook.com/jyrki.kuoppala.3/posts/280886032030993
Poistin tästä kommentin, jossa paheksuttiin Hesarin toimintaa. Kommentissa viitattiin vuoden 2016 journalistien julkilausumaan, joka siis on julkaistu neljä vuotta tämän postauksen jälkeen. Kyseinen lausuma ei kyllä enää mitenkään liity tähän postaukseeni.