Pieni on mediassa aina vahvoilla

Meissä on vaistomainen tarve suojella pientä, olipa se sitten ihminen, eläin tai yhteisö. Niinpä me sallimme pienille enemmän vapauksia kuin isoille.

(Tässä yhteydessä pieni tarkoittaa sitä, jolla on vähemmän valtaa tai mahdollisuuksia. Iso tarkoittaa sitä, jolla on hallussaan enemmän valtaa tai voimaa. Kysymys ei siis ole fyysisestä koosta tai ihmisjoukon väkimäärästä.)

Tämä ilmiö näkyy kaikkialla, sillä kyseessä on meihin sisäänkirjoitettu moraalikoodeksi. Päiväkotilapsella on oikeus kiukutella hoitajalle, mutta hoitaja ei saa kiukutella takaisin. Kansalainen saa arvostella julkisuudessa viranomaisen toimintaa nimeltä mainiten, mutta viranomainen ei missään nimessä voi arvostella yksilöitä mediassa. Pieni kahvila voi kritisoida rankastikin naapurin ketjuravintolaa, mutta ketjuravintolan edustaja ei voi maksaa samalla mitalla takaisin.

Useimmat meistä ymmärtävät ja hyväksyvät ylläolevat tapaukset, mutta unohdamme helposti, että sama logiikka vaikuttaa muuhunkin.

Jos olet valkoihoinen julkisuuden henkilö ja julkaiset rasistisen vitsin, olet rikkonut moraalista koodeksiamme. Edustat isoa ja solvaat pientä. Sen sijaan jos musta julkisuuden henkilö julkaisisi valkoisia solvaavan vitsin, siitä ei juuri syntyisi kohua. Ihmiset ehkä ihmettelisivät huonoa makua, mutta eivät syyttäisi rasismista.

Tässä kohtaa olisi helppo vedota kaksinaismoraaliin tai kaksoistandardiin: miksi tuo saa tehdä asian X, mutta minä en?

Kysymys ei kuitenkaan ole kaksinaismoraalista tai double standardista. Lähtöasetelmat ovat nimittäin erilaiset. Kautta aikojen vähemmistö on voimauttanut itseään pilkkaamalla enemmistöä: teinit halveksuvat vanhempiaan, alaiset naureskelevat pomolleen ja kansalaiset solvaavat poliitikkoja. Sen sijaan jos äiti halveksuisi lastaan, kyseessä olisi vastuuton ja ilkeä vanhempi. Jos pomo naureskelisi tiimiläisilleen, hän saisi huomautuksen omalta esimieheltään. Jos poliitikko solvaisi kansalaisia, mediakohu olisi taattu.

Annan kolme esimerkkiä, jossa tämä Daavid–Goljat-ilmiö näkyy:

1) Ruokakeskustelu. Yleisö näkee vaihtoehtoisten ruokavalioiden kannattajat pienenä, taistelemassa isoa pahaa viranomaiskoneistoa vastaan. Tämä selittää sen, miksi vaihtoehtoiset ruokavaliot ovat niin suosittuja: suhtaudumme myötämielisesti pieniin toimijoihin. Samasta syystä terveysviranomaiset eivät voi kritisoida kovin tiukasti vaihtoehtoisia ravintosuosituksia, mutta paleoon tai atkinsiin uskova ruokabloggaaja voi arvostella hyvinkin rankoin ilmaisuin viranomaisia.

2) Timo Soini ja Perussuomalaiset. Niin kauan kuin Perussuomalaiset olivat pieni puolue, heillä oli enemmän vapauksia räksyttää, kärjistää ja arvostella. Nyt kun Perussuomalaiset on hallituksessa, he joutuvat miettimään enemmän sanojaan. Timo Soini on nokkelana miehenä ymmärtänyt tämän.

3) EOT-blogi. Niin kauan kuin tällä blogilla oli vain vähän lukijoita, saatoin arvostella pientä yrittäjää tai huonoa palvelua. Sittemmin kun blogin vaikutusvalta on kasvanut, joudun miettimään tarkkaan, mistä kirjoitan. Jos kirjoitan kriittistä tekstiä, voin mainita nimeltä vain itseäni isommat toimijat. Olisi epäreilua käydä pienempien kimppuun.

Miksi sitten kirjoitan tämän tekstin?

En yritä muuttaa maailmaa, mutta annan vinkkejä valtamediassa ja sosiaalisessa mediassa esiintymiseen:

Jos olet iso ja tarvitset jostain syystä myönteistä mediahuomiota, älä koskaan solvaa pienempiäsi. Silloin saat yleisön ja median vihat päällesi, koska olet rikkonut moraalista käsikirjoitustamme. Järkevämpää on suhtautua rakentavasti pieneen – joka voi olla esimerkiksi pienempi yritys, tavallinen kansalainen, vähemmistön edustaja tai organisaatiokaaviossa sinua alemmassa laatikossa istuva työntekijä.

Jos olet pieni, sinulla on vapaus naureskella tai jopa käyttäytyä asiattomasti. En välttämättä kehota tekemään sitä, mutta tosiasia on, että moraalinen koodeksimme sallii sen helpommin kuin isoille.

Kun pienestä tulee iso, silloin liikkumavara on ahtaampi. Tätä vastaan on turha taistella, vaan olosuhteisiin pitää osata sopeutua.