Liisa-Marian kanssa rustaamani etunimikirja ilmestyy Karistolta vuodenvaihteessa. Kirjoitin juuri käsikirjoitukseen näin:
Pitääkö sisaruksilla olla samankaltaiset nimet?
Sisarussarjan nimet on kytketty yhteen jo muinaisgermaanisessa ja muinaisskandivaavisessa kulttuurissa. Katajala.net-sivuston mukaan sisarten nimissä saattoi olla sama alku (Sigmar, Sigvard, Sigrid) tai sama loppu (Torvald, Sigvald, Ragnvald).
Kannatan perinnettä lämpimästi.
Nyky-Suomessa yleisin tapa kytkeä sisarusten nimet yhteen on sama alkukirjain. Muitakin tapoja on silti tarjolla. Nimillä voi olla myös samantyyppinen merkitys (Kaisla, Pihla) tai yhteinen äännerakenne (Kielo, Soila, Pietu).
Olisi ehkä jopa omituista, jos perheen lapsilla olisi absoluuttisen erilaiset nimet: Kai, Wilhelmina ja Jare. Onko vanhempien nimimaku todellakin noin ailahteleva?
Toki jokin raja samankaltaisuudellakin kannattaa olla. Jos lapset ovat Kiisa, Miisa ja Iisa, muksut kuulevat jatkuvasti nimensä väärin eivätkä tiedä, kenelle nyt puhutaan. Erityisesti kun lasta kutsuu luokseen toisesta huoneesta, sieltä juoksevat joko kaikki kolme tai ei ainuttakaan. (Todennäköisemmin ei ainuttakaan.)
Erityisen tärkeää nimien samankaltaisuus on uusperheissä, joissa nimillä osoitetaan yhteenkuuluvuus.
Kuvitellaanpa tilanne, jossa äidillä on aiemmasta liitostaan Anna ja Antti, ja isällä on aiemmasta liitostaan Sebastian. Nyt jos yhteinen lapsi saa nimekseen Alma, nimenannolla on selkeästi viitattu Sebastianin erillisyyteen. Toisaalta taas jos uusi tulokas saa nimekseen Samantha, silloin Anna ja Antti ikään kuin irrotetaan perheyhteydestä.
Niinpä uusioperheillä on kaksi vaihtoehtoa: a) aloittaa täysin uusi nimiperinne tai b) keksiä nimi, joka yhdistää molempien nimiperinteen. Edellisessä esimerkissä yhteisen vauvan nimen pitäisi joko olla täysin erilainen kuten Fiina tai toisaalta vaikkapa Adalmiina, joka yhdistää äidin puolen nimien a-kirjaimen ja isän puolen nimen pituuden ja nostalgisuuden.
Jotkut eivät usko, että sisarusten nimien samankaltaisuus on tärkeä viesti. Mutta kyllä se on.
Kuvittelepa perhe, jonka vanhimmat sisarukset ovat nimeltään Eleonoora, Emiliano ja Elisabet. Heille syntyy iltatähti, jonka nimeksi annetaan Pate.
Jokin viesti siinä kyllä piilee.
Lieneekö urbaani legenda, mutta paras kuulemani esimerkki sisarussarjan nimeämisestä on Matteus, Markus, Luukas ja Pasi. Usko loppui kolmannen lapsen jälkeen? 😉
Ahhahaa! Olipa totta tai ei, mutta tarina on loistava.
Tunnen sisarussarjan, jossa on Jari, Sari, Kari, Mari, Vuokko, Anna, Ari. Vuokko ja Anna varmaan ovat ymmärtäneet, että heidän sukupuolelleen ei vain kertakaikkiaan ole löytynyt rimpsuun sopivaa vaihtoehtoa. Uskon kyllä, että vanhemmat ovat kerran toisensa jälkeen saaneet joko väärän lapsen eteensä huutelunsa jälkeen (tai sitten ei sitä ensimmäistäkään), mutta itsepä ovat nimet pilteilleen valinneet.
Joku logiikka täytyy nimissä mielestäni olla. Itselläni on neljä poikaa Paulus, Petrus, Daniel ja Benjami. Ei tarvitse olla Einstein keksiäkseen mikä se punainen lanka on. Pojille ei ole raamatullisista nimistä ollut haittaa. Mitä nyt Danielilta on kyselty oliko mukavaa siellä leijonien luolassa. Mutta kun asiasta ei ole kokemusta kysymyksen on voinut jättää aivan omaan arvoonsa.
Daria, osuvia esimerkkejä! Aivan varmasti Mari, Kari ja Ari ovat kiroillen kuunnelleet lastenhuoneesta, että ”ketä siellä olkkarissa oikein huudettiin?”
Omien poikiesi nimissä näkyy looginen sarja mukavalla tavalla. Nimen raamatullisuushan on yksi nimien mahdollisista teemoista, samoin kuin luontonimet tai muinaissuomalaiset nimet tai R-alkuiset nimet. Jokainen valitsee oman nimeämisperusteensa.
Olen muuten penkonut nimistöstä ikivanhoja raamattutaustaisia ja antiikin aikaisia nimiä. Miltä kuulostaisivat Eligius, Eusignios, Broderus ja Agatangelos? 😀
Kuulostaisivat sukunimiltä. 🙂
Minusta taas jokainen lapsi täytyy nimetä sen mukaan, mikä tuntuu juuri hänelle oikealta. Tyttäreni on Tuuli. Pojan nimeksi ehdotettiin mm. Pyryä, mutta hän ei näyttänyt Pyryltä, enkä edes tykkää tuosta nimestä.
Niinpä poika sai nimensä ihan muilla perusteilla kuin sillä mikä on hänen siskonsa nimi. Nimet ovat eri mittaiset, alkavat eri kirjaimella, eivätkä muutenkaan muistuta toisiaan. Molemmat nimet tosin päättyvät kirjaimeen i. Ja molemmat nimet tarkoittavat jotakin konkreettista.
Jos meille olisi syntynyt kolmas lapsi, niin hänkin olisi saanut nimensä yksilöllisistä lähtökohdista. Ei sen perusteella mitkä ovat vanhempien sisarusten nimet.
Jos vanhemmat haluavat antaa lapsilleen täysin toisistaan poikkeavat nimet, niin se on mielestäni myös erittäin hyvä valinta, sillä lapset ovat yhtälailla yksilöitä, kuin sisarussarjan osia.
Marika, itse asiassa olet tehnyt juuri niin kuin ehdotin: sisarusten nimissä kannattaa olla jotain yhteistä. Sinulla se on loppu-i ja konkreettinen merkitys.
Nimien ei ole pakko alkaa samalla kirjaimella, sillä on muitakin keinoja luoda linkki nimien välille.
On itsestään selvää, että lapset ovat yksilöitä. Juuri siksi kehotin postauksessani välttämään Iisa-Kiisa-Miisa-tyyppisiä nimisarjoja.
Moi,
Kiinnostava keskustelu ja kirjan aihe. Kerronpa oman lapseni nimeämistarinan.
Emme vain voineet jättää näin loistavaa mahdollisuutta käyttämättä ja yhdistimme pojan nimen omista nimistämme. Kas näin:
Marjut + Julius = Marius
Pari kertaa tätä kertoessa on kuulijan ilmeestä nähnyt, että ilmeisesti Marius ei ole nimenä aivan tuttu ja ehkäpä on luultu että tämä onkin vain näin yhdistelemällä keksitty nimi.
Mutta tämän esimerkiksi Norjassa todella yleisen nimen juurethan taitavat olla siellä antiikin ajoissa, kuten nuo mainitsemasi.
Nuorempi poika taas sai nimekseen Linus, joka on hieno nimi itsessään, mutta sopii myös yhteen veljensä nimen kanssa.
Melkeinpä tätä yhteenrimmausta tärkeämpää on, että pojille annettiin enemmän ”yleismaailmalliset” nimet.
Loistava tarina! Juuri tällaista nimeämistapaa ihailen.
Meille ehdotettiin Mariusta Pauluksen ja Petruksen jatkoksi. Kyllä myös meillä on pidetty sitä tärkeänä, että nimi on lapsen näköinen, viittaan aiempaan kommenttiin. Esimerkiksi Danielin piti olla Anton, mutta synnyttyään hän ei näyttänyt yhtään siltä. Hänen toiset nimensä ovat Pyry-Petrik, koska Turun seudulla sattui vuonna 1994 olemaan erityisen luminen talvi hänen syntyessään helmikuussa. Petrikin tempaisin mukaan siitä syystä, että se taas rimmaisi jollain lailla Pauluksen ja Petruksen kanssa ellei Daniel puhuttelunimenä miellyttäisikään. Benjami taas on veljessarjan nuorin kuten luultavasti kuuluisin kaimansa. N-kirjain jätettiin lopusta pois, nimen taivuttamisen helpottamiseksi.
En ole koskaan ymmärtänyt sisarusten samankaltaisia nimiä. Isälläni ja hänen sisaruksillaan oli kaikilla M:llä alkavat nimet. Kysyin joskus mummoltani siihen syytä ja hän vastasi, ettei itse huomannut sitä aikoinaan. Hän myönsi, että varsinkin kolmen pojan nimet menivät helposti sekaisin.
Olen samaa mieltä Marikan kanssa, että nimi pitäisi valita lapsen perusteella. Veljeni sai nimensä isoukkiensa mukaan, minut taas nimettiin Reetaksi, koska olin ihan Reetan näköinen. Toinen nimeni on sama kuin mummoni toinen nimi.
Minusta on kuitenkin hauskaa, jos lapset on nimetty jonkin teeman mukaisesti. Tiedän pari perhettä, joiden lapsilla on luontoon liittyvät nimet. Teema voi toisaalta olla myös sellainen, jonka vain lähimmät ihmiset tajuavat. Esimerkiksi minun ja veljeni nimet eivät muistuta toisiaan, mutta kummallakin on suvussa kulkeva (toinen) nimi.
Taidamme olla aivan samaa mieltä: nimissä yhteinen teema on hyvä asia. Lasten nimien ei siis tarvitse alkaa samalla kirjaimella – kuten tuossa postauksessa kerroin – vaan yhteinen teema voi löytyä myös aihepiiristä tai tavurytmistä.
Ystäviemme kaksostytöt ovat Roosa ja Iiris, jotka sopivat mielestäni kauniisti yhteen, mutta ovat kuitenkin tarpeeksi erilaisia, mutta aivan ihanat ovat heidän kokonimensä, joka sitten sitookin kaksoset yhteen: Roosa Lilja ja Iiris Lila. Kukkaa ja väriä… 🙂
Kata, hyvä esimerkki. Nimet Roosa ja Iiris erottuvat selkeästi toisistaan, mutta niissä on silti sukunäköä.
Meidän muksumme saivat Tolkien-faneilta kalevalaiset nimet, mitä nyt yksi nimistä on kantelettaresta, jotka vielä sattuvat olemaan suosikkirjailijani ja hänen puolisonsa nimet. Ja suvussakin näitä nimiä ja niiden väännöksiä on nähty. Näitä kaikkia yhteyksiä ei varmaankaan kukaan ole oivaltanut.
Riitta, nimien merkitysketjun ei tosiaan tarvitse avautua ulkopuoliselle. Esimerkiksi eräs kansatieteen professori antoi kolmelle tyttärelleen pyydysten nimet. Sarja taisi olla Ansa, Ina, Rita.
Harva edes tietää noista, että nimet tarkoittavat pyydystyyppejä.
Tässähän pitää aina mainita Otso Tähtivalo, Viena Karma Sirkka Salama Kesäheinä Saarenruusu, Jormo Gabriel Sotavalta ja Marjatta Iltatähti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Kianto
Ilmari Kianto perheineen on klassikko! 🙂
Enpä minäkään ymmärrä, miksi lasten nimet pitäisi alkaa samalla alkukirjaimella tai rimmata yhteen. Vanhempien viisautta on valita lapselle hyvä nimi jolla hän pärjää elämässä, varsinkin aikuisena. En pidä ihan täysin terveenä sitä, että ”perheytymistä” pitäisi korostaa nimivalinnoilla. Perheen yhdistävät tekijät pitäisi löytyä vähän syvemmältä. Hauskin (tai tragedisin) esimerkki jonka muistan: vanhemmat olivat antaneet tyttölapselleen kolme etunimeä, jotka ovat kaikki Disney’n sankarittaria.
Nämä tavoitteethan eivät sulje toisiaan pois: nimi voi osoittaa perheyhteyttä ja silti olla sellainen, jolla pärjää loppuelämänsä.
Huonoja nimisarjoja on helppo keksiä: tuo mainitsemasi Disney-prinsessasarja kuulostaa pahalta, samoin postauksen esimerkki Iisa, Kiisa, Miisa tai sitten omituinen aihepiiri kuten Mari, Pilvi ja Unikko.
Sen sijaan hyvin valittu nimisarja toimii sekä yhdessä että erikseen – ja korostaa lasten yksilölisyyttä.
Ei.
Ihmiset, sisaruksetkin ovat omia yksilöitään, eikä nimien tarvitse rimmata muiden nimien kanssa.
En minäkään rimmausta kannata: Elina, Helina ja Melina on vähän korni sarja.
Sen sijaan kannatan jonkinlaista yhteistä tyyliä tai otetta.
Kuvitellaanpa, että sinulla olisi sisko nimeltä Taru ja veli nimeltä Tuure. Olisitte silti itsenäisiä yksilöitä, vaikka nimenne alkaisivat samalla kirjaimella. (Jos samalla kirjaimella alkaminen veisi jotenkin yksilöllisyyden pois, silloinhan emme pystyisi toimimaan työyhteisössä, jos kollegallakin olisi samalla nimellä alkava etunimi.)
Voi miten ihanaa, rakastan nimiä ja niiden miettimistä! Pitää heti tutustua tuohon teidän tekemään nimikirjaan 🙂
Meillä lasten nimet sointuvat yhteen, mutta ovat kuitenkin riittävän erilaiset. Minusta nimet saa valita yksilöllisesti, mutta itsekin ihmettelen, jos nimet ovat tosiaan tuota Katleenan mainitsemaa ”Kai, Wilhelmina ja Jare”.
Tiedän paljon hauskoja nimitarinoita. Eräs suomalainen kapellimestari halusi, että kaikkien lasten nimiin sisältyy hänen nimensä (Ari) ja aika monta oli sen perusteella keksittykin. Eräässä toisessa perheessä esikoinen oli Ilona ja seuraavat lapset oli nimetty siten, että etukirjaimista muodostui sitten uudestaan tuo Ilona (eli 2. lapsen nimi alkoi L-kirjaimella, 3. O-kirjaimella jne). En tiedä onko muille lapsille kovin kivaa tosin olla osa ”Ilona-klaania”.
Jäin oikein miettimään tätä nimiasiaa. Äidilläni on kahdeksan sisarusta. Kaikilla (yhtä jo edesmennyttä tätiäni lukuunottamatta, ja tarkemmin ajatellen häntä taidettiinkin kutsua toisella nimellä……) on kaksitavuinen nimi. Sarjaan sisältyy kahdet kaksoset, joiden nimet alkavat samalla kirjaimella ja päättyvät samalla kirjaimella, siis toiset J &A ja toiset M & I.
Minulla ja sisarellani on nimissä keskellä kaksi N-kirjainta.
Omien lasteni nimet ovat aivan erilaisia, mutta kaksi tavua molemmissa ja sointuvat mielestäni yhteen.
Miesystäväni (ei lasteni isä) tyttären nimi sopii hyvin samaan sarjaan ja vielä olisin keksinyt hyvin pari kolme nimeä samaan rimpsuun, jos olisi yhteistä iltatähteä puuhattu….
Kieltämättä ajatus vaikkapa Kiasta ja Jani-Petteristä lasteni niminä tuntuisi oudolta.
Nimeämisen miettiminen on virkistävää… Itselläni vain yksi lapsi, joten sisarusvertailua en voi tehdä. Mutta olen itse Maarit Hannele, ja nimipäivät perättäisinä päivinä. Liekö sattuma?
Vanhat nimet ovat hienoja, joskin kadonneita. Itselläni oli ensimmäisellä ja toisella luokalla opettaja, joka oli nimeltääb Sievä Unelma Poikkeus. Todistukset on tallella, allekirjoitettu vanhalla kunnon käsialalla: Sievä Poikkus.
Mitä lie siinä sisaruskatraassa ulkomuodoltaan muut olleet?
Nimet, ne herättävät aina intohimoja :). Äitini perheessä oli 12 lasta, kaikkien muiden nimessä on r-kirjain, paitsi äitini. Aika erikoista, r-kirjain kun ei ole mikään kauhean yleinen nimissä. Vanhemmat tuskin olivat asiaa huomanneetkaan.
Entisen työkaverini nimi oli tyyliä Miia, ja hänellä oli sisko, jonka nimi oli hyvin samanlainen, esim. Miisa. Jostain syystä kolmannen sisaren nimi oli täysin eri tyyliä, kuten Paula. En koskaan kuullut, oliko tähän yhdistelmään jokin syy, mutta jaksan ihmetellä nimivalintoja edelleen. Miksi kaksi melkein identtistä ja kolmas täysin erilainen? Eivätkö kaksi M-nimeä sekaantuneet jatkuvasti?
Tuollainen mietityttäisi minuakin. Muuttuiko nimimaku yhtäkkiä? Vai miksi kuopuksen nimi haluttiin varta vasten erottaa isosiskoista?
Meille syntyivät Sami, Sanni, Sini, Santeri ja Sasu. Nimet eivät menneet koskaan sekaisin ja jokaiselle valittiin itsensä näköinen nimi. Samille ja Sannille haluttiin yhteensopivat (ja tietysti itsensä näköiset) nimet. Ristiäisten aikaan emme suunnitelleet sen useampia lapsia. Sitten yksi kerrallaan lapset lisääntyivät, emmekä koskaan halunneet nimetä sitä juuri syntynyttä ”viimeistä lasta” sarjasta poikkeavaksi orpolaiseksi. Emme silloin vielä tienneet, että haluaisimme noita ”viimeisiä” noin monta.
Meillä lasten nimissä on haluttu kunnioittaa isovanhempia. Onnellisesti minulla ja miehelläni oli samannimiset isoisät, joten pojan kohdalla valinta oli helppo. Toinen nimi valittiin sen mukaan, mikä sointuu ensimmäiseen ja sopi lapselle noin muutenkin.
Tytölle lainattiin toinen nimi isän isoäidiltä ja kolmas nimi omalta isoäidiltäni. Tärkeintä minulle oli, että koko nimisarja sointuu ja sisarusten nimet ovat tyylillisesti samanlaisia. Lopputulos oli Leo Verneri ja Helmi Esteri Vilhelmiina.
Itseäni ihmetyttää suuresti, että ihmiset antavat lapselleen toisen nimen, joka ei mitenkään soinnu ensimmäisen nimen kanssa tai ovat ovat suorastaan hankalia lausua peräkkäin. Esimerkiksi Joel Lauri tai Leon Aron. Olen myös törmännyt veljeksiin, joilla muut nimet ovat tyyliä Joel, mutta sitten toisen veljeksen toinen nimi on tyyliä Antti.
Kiinnostava ja hyväntuulinen keskustelu! Tekee mieli osallistua tähän itsekin, kun meidän perheessä nimiöintiasiaa hämmensi vielä erilaiset kulttuuritaustat.
Haasteellinen tilanne ratkesi lopulta mukavasti. Marokkolainen iso-iso-äiti oli tyytyväinen ja mummi Ranskassa piti valintaa erinomaisena. Serkut Suomessa ja maailmalla muistivat ongelmitta. Poika itse on tyytyväinen, että nimi on yksi maailman yleisimpiä.
Äitinä uskon, että tulevina vuosikymmeninä työhakemuksessa nimi ei ole este työnsaamiselle. Kansainvälinen vaihtoehto sujahtaa kaikkiin kulttuureihin. Nimeksi annettiin siis Adam. Suomalaiset sukulaisten puhekielessä nimi venähti Aatamiksi. 🙂
Meillä on kaksospojat Oliver ja Rasmus. Jos saamme vielä joskus tytön, sen nimeksi tulee Siiri. Voi sitten huutaa kailottaa pihalla ”Oliverasmusiiri, syömään!” 😀
Ja aatteles, jos tulisi vielä neljäs, jonka nimi alkaisi i:llä ja päättyisi o-kirjaimeen. Silloin siitä tulisi päättymätön ketju: oliverasmusiirilpoliverasmusiirilpo…
Tosin tuo Ilpo taitaa olla vähän epäsoinnussa verrattuna muihin nimiin. 😀
Iiro!!!! Hih, mieheni tykkää, kun kerron, että yhdet tuplat vielä =)
Olen itse saanut nimeni suvun naisten mukaan: Maria, Marita, Maarit. Sisareni nimen tarinaa ei ole kerrottu eikä se muistuta omaa nimeäni.
Oma tyttäreni sattui syntymään Martan päivänä emmekä ”voineet riistää” häneltä nimppareiden juhlimista nimeämällä hänet Martaksi perinteen mukaan. Martta tuli toiseksi nimeksi, jotta hän voi ottaa sen halutessaan käyttöön. Ja onhan hänessä puolet toistakin sukua, mikä näkyy 3. nimessä. Kutsumanimi on tällä hetkellä ”hatusta vedetty” -periaatteella oleva perinteinen nimi, joka sopii teemaltaan yhteen veljen 1920-luvulla yleisenä olleen nimen kanssa. Veljen 2. nimi on sama kuin isällä ja isän isällä. Veljellä ei ole 3. nimeä, mitä hän on joskus kysynyt. En keksinyt muuta selitystä kuin et haluttiin siskolle sekä Martta että isän äidin toinen nimi, jota ei meistä voi käyttää kutsumanimenä. Joten jouduimme keksimään kolmannen nimen. Harmiksemme emme huomanneet tarkistaa, että se on syntymävuonna 7. yleisin nimi… Nyt kaimoja on koulussa ja harrastuksissa niin paljon, että olemme oikeasti harkinneet Martta-nimen käyttöön ottamista. vrt. 70-luvulla kotona lempinimeni oli Mari, mutta kouluun mennessä se oli pakko jättää pois kun kaimoja löytyi 13. tusinassa.
Aah, tunnistan tuon yleisen nimen ongelman harrastuksessani: vedän partioryhmää, ja jo pelkästään sudenpennuissa meillä on kaksi Ottoa ja kaksi Veetiä. Onneksi on partionimet, jotka usein korvaavat lasten oikeat etunimet.
Varmaan olet kuullut 80-luvun sudenpentulaumasta, jossa oli kaksi Anua. Toinen heistä tunnetaan edelleen Ankkana.
Kun molemmat lapseni ovat ystävystyneet kaimojensa kanssa, olen aina tehnyt selväksi, että se on se toinen lapsi, joka saa ”hauskan” lempinimen.
60-luvun Tiina tunnistaa hyvin tämän yleinen nimi -syndrooman. Alakoulussa luokallani oli 3 Tiinaa, 3 Jaanaa, 4 Saria, 3 Maria, 4 Jaria ja 3 Karia. Että silleen kätevää opettajallekin, pienellä huutamisella luokka melkein kasassa.
Haa, sait aikaan idean. Kurkkasin kännykkäni läpi noiden nimien kohdalta. Lopputulos:
12 Tiinaa
5 Jaanaa
9 Saria
8 Saria
11 Jaria
2 Karia
En löytänyt kännykästäni vielä yhtään Kiisaa, Kiiaa tai Viliä, koska he eivät vielä ole työelämässä. Kymmenen vuoden päästä löytyy heitäkin.
Lainasin eilen tuon kirjan kirjastosta, ja se on kyllä modernein ja hauskin nimikirja, jota olen lukenut! Pidän erityisesti siitä, että kirjassa saa lapsen nimen miettimiseen todella monipuolisia näkökulmia nykymaailmaan sopivalla tavalla.
Fiksuja ajatuksia nimistä. Itse sain kolme lasta miehen mukana. Heidän nimensä alkoivat H-kirjaimella. Ajattelin että jos yhteisiä tulee, niin en ainakaan H-lla alkavaa nimeä halua. Aikaa kului vuosia ja yhteinen sai alkunsa. En mitenkään voinut häntä erottaa eri porukaksi sisaruksiin nähden… Eli H- nimen sai vielä seuraavatkin. Pienille tuli toiset nimet A- kirjaimella äidin mukaan ja kolmannet nimet rimpsuun sopivina. Mukana on jotain nimiä suvuissa esiintyvistä nimistä. Pienet kuuluvat isompien sisarusten kanssa yhteen. Samalla omaavat ihan omanlaisen nimirimpsun. Jokaisen nimi on tullut niin rakkaaksi.
Tiedänpä perheen jossa lapset nimettiin aku ankan hahmojen nimien mukaan. Perheessä oli Aku, Roope, Hessu, Pelle, Mikki jne. 7 lasta. Joka raskauden aikana ihmiset odotti kauhulla tyttöä… Minniä tai Iinestä. En tiedä syntyikö tyttöä koskaan.
Eräässä perheessä isä ja äiti oli a-lla alkavia ja kolmikirjaimisia. Eli lapset samalla kaavalla. En muista kaikkien nimiä, mutta perheen nimirimpsu on jotain tällaista: Anu, Ari, Aki, Ani, Ali, jne.