Monet luulevat, että romaani ja tietokirja tehdään samalla tavalla ja että kirjailijan tärkein ominaisuus on kirjoitustaito.
Pieleen meni.
Kaunopuolellahan on toki pakko osata kirjoittaa (paitsi jos on jo valmiiksi julkkis). Sen sijaan tietokirjailijan täytyy vain koota tieto jostain. Kirjoitustaito on hänelle täysin toissijainen ominaisuus.
Tietokirjaprojekti etenee yleisimmin niin, että kirjailija menee kauppaamaan ideaa kustantajalle. Siis ideaa, ei valmista tekstiä.
Kustantaja ostaa idean – tai oikeammin yhdistelmän ideasta, tiedosta ja kirjailijasta. Kirjoitustaidolla ei ole mitään väliä, koska sitä varten ovat kustannustoimittajat.
Kun kustannussopimus on tehty, tietokirjailija laatii kustannustoimittajan kanssa sisällysluettelon ja ryhtyy kirjoittamaan. Kustannustoimittaja tukee* kirjoitustyössä.
* Tukeminen tarkoittaa työläimmillään koko tekstin uudelleen toimittamista, lyhentämistä, järjestelyä ja oikolukua.
Olen vuosien mittaan kahlannut läpi tietokirjojen käsikirjoituksia, joihin kustannustoimittaja ei ole vielä koskenut. Ne ovat yllättävän usein tulvillaan alkeellisia mokia: epäloogista tekstiä, ylipitkiä virkkeitä, epäolennaisuuksiin uppoamista, epäsymmetrisiä luetteloita, vajaata aiheen käsittelyä ja monimutkaista virkakieltä.
Mutta ei hätää. Sitä varten on kustannustoimittaja. Hänen tehtävänään on saada kirjasta edes summittaisen ehjä kokonaisuus. Tästä seuraa kolme ilmiötä:
- Kustannusalalla menee valtavasti rahaa kustannustoimittajien palkkoihin, koska yhden kirjan tekemiseen uppoaa viikkojen työ. Ja silti homma jää kesken.
- Monet tietokirjat ovat surkeita, joten ne myyvät vain vähän. (Näitä itse asiassa kutsutaan salaa kustannusohjelman täytteiksi. Kustantajan pitää julkaista tarpeeksi kirjoja per vuosi ollakseen uskottava. Niinpä osa opuksista on väistämättä pelkkää kustannusohjelman täytettä.)
- Moni kirja ei sopparista huolimatta koskaan valmistu, koska projekti on epätoivoinen kuin journalisti median murroksessa.
Jos sinulla on siis idea tietokirjaksi, soita kustantajalle. Kirjoitustaito on silkkaa bonusta.
Millainen on epäsymmetrinen luettelo?
Joskus (jatkuvasti) jopa tuntuu siltä, että ne kustantajien kesto- ja takuusuosikit, eli oppikirjat ovat lähes aina luokattoman huonoja. Sekin ongelma on omassa koulussani hyvin pitkälti ratkottu opettajien toimesta lopettamalla kirjojen käyttö itse opetuksessa. Niistä on tullut lähinnä omatoimisen, syventävän opiskelun apuvälineitä.
Juu, oppikirjat ovat tosiaan aivan oma lukunsa. Parasta on, että yliopistossa opettaja voi kirjoittaa huonon kirjan ja määrätä sen pakolliseksi kurssivaatimuksiin. Ihanan kätevää!
Postaan erikseen epäsymmetrisestä luettelosta. Hyvä aihe!
Uskon, että helvetissä on ihan oma paikkansa näille opettajille.
Olen kyllä ihan viime aikoina ilokseni kohdannut 2 opettajaa, jotka totesivat, että omassa kirjassa on virheitä, eikä sitä käytetä opetuksessa ennen uutta painosta. Ihailtavaa suoraselkäisyyttä.
Ooo, tuollaisia opettajia tarvitaan enemmän.
Itse olen muuten ollut koko talven digivallankumouksen järjestämällä e-kirjakurssilla, joka on ollut tosi hyvä 🙂 kirjoitan siinä alani ammattikirjaa, enkä varmasti olisi saanut kirjaa valmiiksi ilman tätä kurssia. Jos siis kynäily on mielessä, voin suositella tätäkin vaihtoehtoa (uuden kurssin ilmoittautuminen on nyt auki!). http://www.ekirjamastermind.fi/video4.html?a_aid=52efb7b73537c
Saskia, hyvä vinkki. Kiitokset!
Ei tietokirjan tekeminen ole pelkkää tiedon kokoamista. Täytyy hallita tutkimusmetodit, ja johtaa niistä tutkimustulokset. Monesti myös arkistotyö on tarpeen. Hyvä tietokirja on myös hyvä tutkimus. Hyviä kirjoittajiakin löytyy. Kustannustoimittaja on aina tärkeä. Kunnia kaikille alan ihmisille.
Daalia, nyt sä puhut tieteellisistä tietokirjoista. Tietokirjoja on paljon muitakin: askartelukirjoja, keittokirjoja, omaelämäkertoja, bisnesoppaita, rakennusoppaita, lautapelikirjoja ja vaikka mitä. Suurin osa Suomessa myydystä tietokirjallisuudesta on ei-tieteellistä.
Joo, totta. Tieteellisistä puhuin (ja muista en tiedä), mutta hyvä että tulevat tässä erotelluksi nyt.