Siilitukkaisten ihmisten olemassaolo loukkaa minua ja saa minut pahoittamaan mieleni.
Siilitukkaiset ovat luonnonvastaisia. Luonto ja taivaan valtias ovat luoneet tukan kasvamaan, ei leikattavaksi. (Jotkut biologit ovat muka löytäneet eläinkunnasta siilitukkaisia lajeja, mutta kyllä ne ovat poikkeuksia, eivätkä mikään normaalitilanne.)
Vastustan myös median luomaa siilitukkaatiota. Nykyään joka tuutista esitellään siilitukkaisia muka normaalina ihmistyyppinä. Nuoret ovat vaikutuksille alttiissa iässä, ja pian jokainen nuori haluaa leikata tukkansa. Mitä siitäkin seuraa? Pitkätukkaisten vuosituhantinen kampausperintö on tuhoon tuomittu.
Sitä paitsi miltä siilitukkaisuus tuntuu aidosti kaljuista? Oikeat kaljut menettävät joitain keskeisiä oikeuksiaan, kun jotkut leikkaavat tukkansa huvin vuoksi.
Lisäksi siilitukkaiset voisivat ajatella lapsiaan. Jälkeläisiä kiusataan koulussa vanhempien siilitukan vuoksi.
Missään tapauksessa en kannata adoptio-oikeutta siilitukkaisille. Tällaisesta kamalasta lapsuudesta jäisi taatusti jokin jälki viattoman lapsen mieleen.
Nyt pitää ymmärtää, että Suomi on alun perin pitkätukkaisten kulttuuri. Tämä maa ja lainsäädäntö on luotu pitkätukkaisten pohjalta, eikä täällä mitään siilitukkaisia tarvita.
Sitä paitsi siilitukkaistenkin on mahdollisuus eheytyä. Tähän löytyy kyllä sopivia kursseja. Siilitukkaisuushan on psykologinen kehityshäiriö – tämän todistaa moni tutkimus. En nyt tähän laita lähteitä, mutta kyllä niitä on vaikka kuinka. Googlaa ite.
Enhän minä toki siilitukkaisia vihaa, mutta en vain halua, että he tulevat minun lähelleni siileilemään. Meidän pitkätukkaisten on saatava olla rauhassa ilman lähelle tunkevia siilitukkaisia. Se on ihan siilitukkaisen oma asia, millaiset hiukset hänellä on, mutta ei tarvitse tulla sitä minulle tyrkyttämään.
Ja jos urheiluseuraan olisi tulossa siilitukkainen, siitä pitää kyllä jutella yhteisön kesken. Sopiiko kaikille varmasti se, että sekaan tunkee joku siilitukka?
Kyllä siilitukkainen saa elää yhteisössämme, jos pitää pipoa päässä. Eikä sitten postimerkkeihin mitään siilitukkaisten kuvia, yäk.
Totta! Postimerkkikulttuurista tulee ala-arvoista, jos siihen sekoitetaan siilitukat.
Jokaisesta Korpelan kommentista oikein huokuu se, miten kieli keskellä suuta ne on muotoiltu, että voitaisiin näennäisesti antaa neutraaleja kannanottoja. Tätä jo omassa tekstissäsi kauniisti karrikoitkin. Huolimatta siitä, miten Korpela puhuu neutraalista suhtautumisesta, viittaa hän tähän ”häiriötekijänä”. Kokonaisuutena uutinen on suorastaan iljettävä kiertelyssään ja kaartelussaan, kun ei voida sanoa asioita suoraan, sillä pelätään mainostajien ja fanien kaikkoamista.
Minua ihmetyttää, että miten kenenkään mielestä voi olla ratkaisu nostaa yksi henkilö ristille ja alistaa tämän yksityiselämä yhden joukkueen (tai liigan, tai valtion) riepotteluun, jotta saavutettaisiin muka jokin ymmärrys siitä, onko tämä tällainen nyt meidän miesurheilussa ok. Nyt kuitenkin toimitaan kuin oltaisi menossa katsomaan sirkuksen parrakasta naista: ”Kattokaa ny, onhan se ny ihan tosi outo! Aika kummaa, ei tollasia naisissa näy muuten!”
Tai sitten sen ei ole tarkoituskaan olla mikään ratkaisu, vaan osa jotain savustusta, jolla tehdään henkilön elämästä vaikeampaa ja vaikeampaa.
Sami, sen vuoksi Korpelan kommentit nostetaan ristille, koska hän on päättävässä asemassa. Hänen piiloasenteensa viestii, että todennäköisesti homoseksuaaleja ei laajemminkaan suvaita HPK:ssa.
Mutta Korpela on onneksi jo ymmärtänyt kannanottonsa eettisen ongelman: http://yle.fi/uutiset/hpkn_pukukopista_tuli_suvaitsevainen_alue__toimitusjohtaja_pyytaa_anteeksi_homolausuntojaan/7514451
Olen näemmä kirjoittanut tökerösti ja epäselvästi, pahoittelut. Tarkoitukseni oli siis ihmetellä sitä, että Korpela tuon alkuperäisen uutisen perusteella haluaisi nostaa homoseksuaalin ristille kaiken kansan pällisteltäväksi ja tuomittavaksi.
Hahaa, tulkitsin aiemman kommenttisi väärin – anteeksi!
Joo, Korpela tosiaan halusi nostaa yhden joukkueen jäsenen ristille vain tämän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Onneksi Korpela tajusi perua puheensa ja pahoitella asiaa.
Meissä kaikissa asuu pieni siilitukka. Tai jos ei asukaan, saattaa kuitenkin hieman hirvittää, että asuisi.
I’m just kidding. Olemmehan kaikki täysin rationaalisia henkilöbrändejä eikä panssarin alta löydy mitään. Eihän tiedostamattoman mielen kapasiteettimme olekaan kuin 249000-kertainen rationaliseen etuotsalohkoon verrattuna (jonka kapasitetti sumenee yhden kaljan jälkeen).
Muistetaanhan opettaa viisautemme myös lapsillemme. Unohda, että larppaan täällä kovassa maailmassa, sinä saat kyllä olla ihan mitä vain, tää larppi on nääs aikuisten juttu.
Hyvä Katleena,
Kyllä minua näin siilitukkaisena tälläinen ahdasmielisyys hivenen ahdistaa. Vaadin että kaikilla siilitukkaisilla täytyy olla kaikki samat oikeudet kuin pitkätukkaisillakin.
Näihin oikeuksiin kuuluu vähintään seuraavat asiat:
– Oikeus heiluttaa tukkaa hevikonsetreissa. …ja muissakin konserteissa missä tukkaa heilutetaan.
– Oikeus saada parturissa (tai kampaajalla) hyvää palvelua. Mukaanlukien histenleikkaus saksilla sekä loppun föönaus.
– Oikaus käyttää värillisiä hiuslenkkejä
– Oikeus tukkia hiuksilla yleisten tilojen suihkujen viemärit.
Ilman näitä oikeuksia koen että oikeuttani olla siilitukkainen rajoitetaan siinämäärin että sitä voi kutsua jo syrjinnäksi.
PS. Viemeisen lauseen saa korjata kieliopillisesti oikeaksi.
Entäpä lyhyttukkaisuus? Se on vaiettu asia yhteiskunnassamme. Kyllä on aina joku kiintiösiilitukka televisiossa puhumassa, ja pitkätukat täyttävät hallitukset ja missuomikilpailut, mutta olepa lyhyttukkainen, niin et ole lainkaan olemassa. Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin lyhyttukkaisena naisena.
Hyvä Katleena,
ensin luin tekstisi humoristisessa mielessä, mutta sitten sen takaa paljastui oma luonteesi. Se ei ollutkaan kouluttajan kepponen meitä siilitukkaisia kohtaan. Vaan se oli jyrkkä ja julma hyökkäys kohti meitä harvenevien hiuksien omistajia.
Kaikille meille ei voi kasvaa paksuja pehkuja, ei kauniita rastoja. Vaan meillä on hentoista, silkinomaista harmaantuvaa hiusta, jotka kertovat meidän elinvoiman vähentymisestä ja hiljaisesta muuttumisesta kohti vanhuutta ja höperyyttä.
Antaisit meidän siilitukkien nauttia siitä kuinka herkkien käsien silitys tuntuu siilin läpi taivaallisen pehmeältä. Hiuksemme eivät ikinä ole toisen nenässä, suussa tai kutita korvaa. Mutta kait se on siltikin pakko uskoa, me siilitukkaiset olemme kummajaisia ja pelottavia.
Onneksi jäin miettimään hiusten merkitystä ja en ole vielä keksinyt niille muuta syytä kuin jäänne evoluutiosta. Pipoilla pystymme pitämään päämme lämpiminä ja miksi siis kasvattaisimme karvoja päähämme. Emmehän niitä ihannoi muuallakaan. Tai ainakaan eivät naiset ihannoi.
Niinpä vastaan sinun provokaatioosi Terry Pratchettin ajatuksin. Jos siilitukkainen elää liian pitkään tässä maailmassa, niin ennenpitkää hän päätyy laulamaan duettoa rastatutakan ja muiden metsäneläinten kanssa eikä sellaista pysty enää korjaamaan kuin liekinheittimellä.
Kari…
P.S. On muuten hauska lukea kirjailijaa, joka kirjoittaa sekä aikuisille että lapsille. Suosittelen kaikille insinööreille ja hiukan muillekkin Terry Pratchettiin tutustumista.
Kirjoituksen kirjoittaja on selvästi rasisti ja rikkoo räikeästi eläintensuojelulakia.
Tasa-arvon nimissä vaadin siilitukkaisille yhdenvertaista oikeutta avioliittoon.
Kunhan menevät visusti naimisiin vain keskenään. Eivätkä hanki lapsia. Eivätkä omi toisten lapsia. Eivätkä kerro asiasta kenellekään eikä ainakaan lapsille ja pitävät peruukkia julkisilla paikoilla ja pesevät ettei haise.
Niin ja tekevät ahkerasti töitä 68-vuotiaiksi ja maksavat veronsa mutteivät vie muiden työpaikkoja eivätkä vokottele meidän naisia.
Tasa-arvo ennen kaikkea!
Kyllä! Ei mitään media-siilarointia eikä siilisaatiota! Pysykööt kaapissa, nuo siilitukkaiset!
Melkein jo pitää ihan vain yhteenkuuluvuuden tunteen takia leikata ainakin sivusiili!
Minun lapsuudessani 50-luvulla siilitukkaa kutsuttiin jenkkitukaksi. Kun naapurin poika, jonka tukka muistutti lähinnä Seitsemän veljeksen hampusta tehtyä teatteriperuukkia, leikkautti itselleen parturissa jenkkitukan, niin minunkin piti saada samanlainen. Parturi sanoi, että ei näin ohutta hiuslaatua saa pysymään pystyssä millään. Mutta kun vaatimalla vaadin, niin leikattiinhan se mittaansa ja hierottiin päänahkaa kyntävällä kovalla suksivoiteen kaltaisella vahatangolla kivun kanssa pystyyn. Parturi kyllä sanoi, että pystyssä pysymisen takuu loppuu sitten parturiliikkeen oven taakse. Kotiin päästessäni jenkkitukka olikin jo lässähtänyt, eikä matkaa ollut 200 metriä enempää.
Nyt kun päälaella on enää vähän hiuksia, ajan ne yleensä itse käyttäen leikkuukoneen asentoa 2 (lyhyin sänki tulee asennolla 1). Vaikka hiuksia on vähän ja ne ovat yhtä hentoja kuin kuin yli 50 vuotta sitten, niin viiden millin pituus pitää ne aika hyvin, jos nyt ei ihan pystyssä, niin ainakin yläviistossa. Kauan sain siis jenkkitukkaa odottaa, mutta hyvää kannattaa odottaa pidempäänkin. Silloinen naapurinpoika on muuten nykyään täyskalju.
Ahhahaa, ihana tarina!
Jotenkin tuntuu että media nyt tarttuu yhteen lausuntoon ja tieten tahtoen missaa koko pointin ja haluaa vain naulita hahmon ristille ja kärventää hiljaisella tulella. Tämä on lähinnä älyllisesti ala-arvoista että kuvottavaa toimintaa.
Jääkiekkojoukkue on bisnes. Jokainen pelaaja on edustustehtävissä edustaen ensisijaisesti joukkuettaan niin kentällä kuin kentän ulkopuolella. Kun katsoo tätä sillä perspektiivillä että sopimuksissa on jos jonkinnäköisiä pykäliä joiden perusteella seura työnantajana voi lätkiä sakkoja väärästä käytöksestä, työsuoritusten laiminlyönnistä ja näin edespäin. Eli tässä on sitten se ”yhteisö” eli palkan maksaja. Jos Karalahti sekoilee huumeissa, niin ”yhteisö” rankaisee. Jos joku edustuspelaaja ryhtyisi nykystandardinmukaiseen media-homotukseen joka on tuttu lähinnä BB-talon tasoisilta ihmisiltä, niin totta hemmetissä se olisi keskustelun paikka onko tämän henkilön toiminta yksityisasioiden ulostuonnissa yhteisön linjan mukaista. Ei ammattimies mene lässyttämään mistään muustakaan perversiosta.
Eli jokainen uskontoonsa, seksuaaliseen suuntautumiseensa ja mihin tahansa on oikeutettu ja hyväksytty ihmisenä jääkiekkomaailmassa kunhan ei ala hörhöilemään sen selässä mediassa.
Vai onko useilla työpaikoilla jotain avoimesti homppalinjaa vetäviä räikeitä julkihomoja. Kuuluuko työpaikalle seksuaalinen suuntaus, uskonnot tai poliittiset mielipiteet noin muuten kuin kahvipöytäkeskusteluun? Itse ainakin toivoisin työntekijöiden keskittyvän tuottavaan työntekoon kuin vatvomaan käytävillä onko joku homo vai nussiiko se naurista.
Erwald, kommenttisi tyylilaji on niillä rajoilla, jätänkö sen näkyviin. EOT-blogin kommentointiohjeissa kielletään alatyylisyys, ja ”nussia”-verbi menee tähän kategoriaan.
Mutta antaa sen nyt olla. Kumoan pari epäloogisuutta, jotka kommentissasi oli:
1) Et voi verrata homoutta huumeidenkäyttöön, sillä toinen on ihmisen yksityisasia ja toinen on Suomen lain mukaan rikos. Ilman muuta jääkiekkojoukkue keskustelee jäsenensä tekemästä rikoksesta, mutta sen ei tarvitse eikä se saa puhua yksityisasiasta.
2) Seksuaalisuus on asia, jonka perusteella työpaikalla ei saa olla syrjintää. Itse asiassa asiaa ei saisi edes kysyä saati ottaa puheeksi. Niinpä se ei myöskään saa olla keskustelunaihe tyyliin ”hyväksytäänkö me tänne homo vai ei”. Tämä on laki, ei mielipide.
Mitä tulee termiisi ”media-homotus”, se on samaa sarjaa kuin ”homosaatio”. Jos eläisimme 1900-luvun alussa ja keskustelisimme naisten äänioikeudessa, puhuisit todennäköisesti ”media-naisetuksesta”. Ymmärräthän, että media on sitä varten, että saamme asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun? Seksuaalinen epätasa-arvoisuus on yksi tärkeä epäkohta, joista nykyään on pakko puhua.
Kysyit, onko työpaikoilla ”avoimesti homppalinjaa vetäviä räikeitä julkihomoja”. Saahan heitä olla, aivan kuin on ”avoimesti hemppalinjaa vetäviä räikeitä julkiheteroja”. Jokainen saa puhua seksuaalisuuden eri lajeista – kunhan ei ryhdy harrastamaan seksiä tai seksuaalista häirintää työpaikallaan. (Ja se taas on ihan eri asia kuin seksuaalisuudesta keskustelu.)
Minä en tuomitsisi huumeiden käyttöä vain siksi, että se on laitonta. Tuolla logiikalla kun Alan Turingin olisi aikanaan pitänyt pysyä kaapissa. Samalla tavalla kuin me kauhistelemme entisajan homovainoja, voi joku vielä ihmetellä, miksi huumeiden yksityiskäytöstä on rankaistu samaan aikaan kun valtio myi viinaa. Laki tuppaa heijastelemaan oman aikansa moraalia, ja oman aikansa tuotteena se tuleekin mielestäni nähdä.
Juu, laki voi ilman muuta muuttua – ja tässä asiassa sen itse asiassa kannattaisikin muuttua.
Pointtini oli se, että laki on kuitenkin yksi tärkeä mittari, jolla asiat nousevat tai eivät nouse kohuksi. Sen vuoksi Erwaldin vertaus ontui: ei voi rinnastaa homoseksuaalisuutta (yksityisasia, ei rikos) ja huumeidenkäyttöä (rikos).
Nykylain mukaan huumeidenkäyttö on rikos, joten seuran pitää irtisanoutua niistä. Sitten kun laki muuttuu, myös tilanne muuttuu.
Lähtökohta on se, että jokaiselta yksilöltä odotetaan että osaa käyttäytyä sekä yrityksen sisään että varsinkin ulospäin asianmukaisella tavalla. Kyllä pienessä piirissä voi ”olla oma itsensä”, hyvien ystävien, työkavereiden tai harrasteporukan sisällä, mutta kyllä minä ainakin filtteröin omia mielipiteitäni työtuttujenkin kesken kun tiedän heidän aatemaailmansa enkä lähtisi repostelemaan omaa seksuaalista suuntautumistani avoimesti.
Sehän tässä julkihomous teemassa on erikoista että tämä normaali säädyllisyys puuttuu ja on joku mystinen oikeus esittää julkisesti asioita jotka oikeasti kuuluvat yksityiselämän piiriin. Kyllä työnantajan näkökulmasta tässä on mahdollisuus haitalliseen vaikutukseen työntekijän osalta. Työnantaja voi siten vaatia mielestäni että työntekijä toimii tahdikkaasti eikä aiheuta toimillaan vahinkoa yritykselle.
Tämän johdosta maailmalla on irtisanottu työntekijöitä sosiaalisen median postausten perusteella.
Eli vaikka ammattiurheilija on tavallaan julkinen hahmo, ei se tarkoita sitä että hän voisi edustamassaan roolissa vapaasti jatkuvasti esiintyä lehtien palstoilla. Ainakaan yksityisasioista on parempi olla jakamatta. Mutta jos kuuluu vähemmistöön niin tuntuu olevan velvollisuus tuoda kaikki julki lehtienpalstoilla?
Mitä tarkoitat ”repostelulla”? Konkretisoi hieman.
Sehän ei ole repostelua, jos joku miespuolinen toteaa, että ”kävin juuri mieheni kanssa lomalla Lapissa”. Se on kuulumisten kertomista, ja joku muu sanoisi saman vaimostaan. Tämän pitää voida olla sallittua.
Se olisi repostelua, jos joku kertoisi työpaikalla tarkoista sänkypuuhistaan (olipa hän homo tai hetero tai jotain muuta). En kuitenkaan usko sellaista tapahtuneen.
Onks se siilitukka sillee niinku paha vai hyvä vai pitääks se suvaita vai eiks saakkaa suvaita? Häh?