Kirjoitin esseen Maria Ohisalon ja Arno Kotron toimittamaan kirjaan Sinua on petetty. Esseeni oli varsin kriittinen intersektionaalisten feministien viestintää kohtaan. Olen huolissani uhriutumisesta, sedättelystä ja syyttelystä, sillä ne eivät edistä tasa-arvoa – vaan ne itse asiassa polarisoivat.
Esseessä totesin, että parhaita keinoja tasa-arvoiseen vaikuttamiseen ovat positiivinen huumori, oman esimerkin näyttäminen ja toisten reilu kohtelu.
Sain eräältä kirjan lukijalta erinomaisen lukijakysymyksen:
Hei Katleena,halusin kirjoittaa sinulle antaakseni palautetta Sinua on petetty -kirjaan kirjoittamastasi luvusta. Se oli yksi mielenkiintoisimmista esseistä koko teoksesta. Sain siitä paljon uutta ajateltavaa ja näkökulmia. On varmasti totta, että feministien olisi syytä pohtia viestintäänsä enemmän saadakseen viestinsä perille. Kirja on muutenkin hyvin kiinnostava ja tarpeellinen.
Luku jätti minulle myös aika paljon kysymyksiä. Ehkä lähinnä se, että miten tasa-arvosta oikein kannattaisi keskustella. Hienoisesti tuli jopa olo, että saako edes käyttää sanaa ’epätasa-arvo’. Mutta miten ongelmasta sitten keskustellaan, jos ei saa antaa ilmi, että ongelma on? Eivätkö suuret muutokset vaadi kuitenkin sen, että joku on rohkea ja uskaltaa sanoa ääneen, että tämä ei ole oikein? Ymmärrän kyllä jollain tasolla pointtisi. Kyllähän sen näkee, että ihmisillä yleensä nousevat karvat pystyyn sanasta ’feminismi’, ja kaikki kanavat menevät tukkoon, eikä vastapuoli ole kiinnostunut kuuntelemaan. Monet myös kokevat feministit jankuttajina. Feministit sitten ”jankuttavat” kahta kauheammin, kun tulee olo, ettei ole tullut kuulluksi ja ymmärretyksi, ja sitten vastapuoli ärsyyntyy entisestään. Kehä vain vahvistuu.
Minunkin tavoitteeni on tasa-arvo, mutta en jotenkin saata uskoa, että se saavutetaan niin, ettei sanota yhtään mitään. Tätä et toki varmasti tarkoittanut, vaan taisit viitata enemmän kielen alitajuiseen vaikuttamiseen. Olen työnkin puolesta kiinnostunut viestinnästä ja erityisesti tasa-arvosta viestimisestä. Olisi mukava kuulla sinun ajatuksesi näistä.
Päätin kirjoittaa julkisen vastauksen, koska kysymys oli helkutin hyvä.
Suhtaudun epätasa-arvoon kuin omaan vinoon suuhuni: toimin aivan kuin sitä ei olisikaan – ja silloin sitä ei oikeasti ole.
Minulla on ollut vauvasta asti tosi vino suu. Se ilmeisesti tuli kasvohalvauksesta synnytyksen yhteydessä. Teininä en kestänyt edes katsoa omia kuviani, koska näytin mielestäni aina tyhmältä. Minut pelasti vain oma kasvosokeuteni. En muistanut miltä näytän, joten unohdin suun, kunnes näin itseni peilistä tai valokuvasta.
Onneksi tuohon aikaan ei ollut Instagramia.
Vasta aikuisena tajusin, että jos Elvis ja Taneli Mäkelä ovat karismaattisia vinoine suineen, miksi minä en voisi olla? Päätin tietoisesti unohtaa suuni ja toimia aivan kuin se olisi tavallinen suu. Käytän nykyään jopa huulipunaa, jota en ollut aiemmin uskaltanut käyttää.
Saatko kiinni vertauksestani? Jos säälittelisin kaikki päivät suutani ja puhuisin siitä voivotellen, vajoaisin koko ajan syvemmälle itsesääliin enkä pystyisi enää toimimaan. Samalla alitajuntani oppisi pitämään suutani hirviömäisenä – vaikka analyyttisesti ajatellen se on kai aika tavallinen suu. Ei meistä kukaan ole symmetrinen, joten on turhaa maalata itsestään mörköä. Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista, joten on turhaa maalata siitä mitään Vihan Valtiota tai Kauhujen Kansaa.
Hassu suuni on metafora sille, millainen tasa-arvoinen toimintamalli toimii nykyelämässä. Kun sivuuttaa pikkuseikan, pääsee aika pitkälle. Olen toki puoliso ja perheenäiti, mutta minut tunnetaan yrittäjänä, tietokirjailijana, mediakommentoijana ja ehkä mielipidevaikuttajanakin (joskin lapseni nauravat tälle ajatukselle).
Onko epätasa-arvoa olemassa?
Lukija kysyi myös, että eikö saa käyttää sanaa ”epätasa-arvo”. Toki saa, mutta vain silloin kun se on totta.
On epätasa-arvoista, että vain miehillä on asevelvollisuus. On epätasa-arvoista, että vain naisten työnantajat maksavat isot vanhempainlomakustannukset. Sen sijaan esimerkiksi palkkaus ja etenemismahdollisuudet ovat Suomessa tasa-arvoisia. On harhaanjohtavaa puhua ”naisten eurosta”, koska jokainen meistä voi itse valita, lähteekö pienipalkkaiselle alalle vai ei. On myös harhaanjohtavaa puhua lasikatosta, koska johtajan 14-tuntiset työpäivät kiinnostavat ilmeisesti enemmän keskimääräistä miestä kuin keskimääräistä naista.
Se ei ole epätasa-arvoista, jos johtajien tai lähihoitajien prosentuaalinen suhdeluku – olkoon se mikä tahansa – on itsenäisten yksilöiden vapaan valinnan lopputulema. Sen sijaan se on äärimmäisen epätasa-arvoista, jos yksilöillä on erilaiset, lainsäädännön rajaamat mahdollisuudet.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Mitkä ovat toimintavinkkini kirjan lukijalle? Mitkä toimintatavat ovat itsevastuullisia tasa-arvon rakentajia ja ylläpitäjiä?
- Jos minulta kysytään haastattelussa ”uran ja perheen yhdistämisestä”, laajennan keskustelun kaikkiin vanhempiin: ”Meillä kaikilla – iseillä ja äideillä – on mahdollisuus olla sekä hyviä vanhempia että tehdä uraa”.
- Jos minua kysytään tyyli- ja vaatekaappihaastatteluun, en lähde mukaan.
- Jos minua kysytään kiintiönaiseksi tai statistiksi, en lähde mukaan.
- Jos minua kysytään puhumaan ilmaiseksi, en lähde mukaan (ellei kyseessä ole hyväntekeväisyys tai ellei tilanteesta ole muuta, mitattavaa hyötyä).
- En halua kuulua ”miehiltä pääsy kielletty” -yhdistyksiin, koska vastustan myös ”naisilta pääsy kielletty” -yhdistyksiä.
- En koskaan sano omille tyttärilleni tai kenellekään naiselle, että ”meillä naisilla on niin vaikeaa”. Ensinnäkään se ei ole totta – ja toisekseen tuollainen toteamus kasvattaa vain uhreja ja marttyyreita.
- En koskaan sano kenellekään, että ”naiset ovat nalkuttajia” tai ”te miehet ette tajua” tai ”naiset huolehtii paremmin ulkonäöstään” tai ”sedät ovat rasittavia” tai ”naiset ovat hoivaajia”. Inhoan sukupuolistereotypioita, enkä usko niihin. (Toki on tilastotietoa siitä, että keskimääräinen nainen saattaa olla enemmän hoivaajaluonne kuin keskimääräinen mies. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että läheskään kaikki naiset olisivat hoivaajia tai että juuri tapaamani nainen olisi keskimääräinen hoivaajaluonne.)
- Suosittelen kaikkia perustamaan oman yrityksen. Silloin lasikattoa ei ole, koska omassa yrityksessä eteneminen on itsestä kiinni. Puhun usein julkisesti siitä, että yrittäjyyttä pitäisi helpottaa lainsäädännöllisesti, koska se auttaa kaikkia etenemään elämässään.
- Autan nuoria opiskelijoita – kaikkia sukupuolia – tosi usein ja tosi mielelläni. Annan haastatteluita ja lukaisen tarvittaessa lopputyön läpi. Näin heillä on mahdollisuus edetä urallaan.
- Aina kun joku vähättelee jotain toista sukupuolta, nauran päin naamaa ja annan esimerkkejä päinvastaisesta. Ajatus siitä, että joku olisi yhtä kuin edustamansa ryhmä, on typerä ja naurettava.
- Aina kun kaverilla on ongelma, olen tukena ja kuuntelen. Mikään ei ole tärkeämpää kuin tukiverkosto. Ilman sitä kukaan meistä ei pystyisi tekemään yhtään mitään. (Tarvittaessa kuuntelen myös vieraitten murheita. Eräskin huoritteluviestejä lähettänyt ihminen osoittautui mielenterveysongelmaiseksi alkoholistiksi, joka pyysi anteeksi käytöstään ja kertoi vaikeuksistaan. Minä tsemppasin, rohkaisin ja annoin anteeksi.)
- Jos joku kysyy minulta opiskeluvinkkejä, ohjaan aina miettimään myös tulevaisuuden palkkioita. Raha ei ole tärkeintä maailmassa, mutta se on perusturva, jota kohti kannattaa pyrkiä. Jos lähtee opiskelemaan idealistisesti kaakkoisslovenialaisia käsityötekniikoita, ei ole ihme, että oman pankkitilin saldo katsotaan tulevaisuudessa todennäköisemmin työttömyyskassan laskelmasta kuin palkkanauhalta.
- Ja ennen kaikkea – kirjoitan tällaisia tekstejä. Tavoitteenani on yhteiskunta, jossa sekä sedättely että tytöttely nähdään aivan yhtä idioottina ja vähättelevänä toimintana. Tavoitteenani on mieluummin voimaannuttaa nuoria naisia kuin kertoa heille, kuinka kauheaa kaikki on.
Ja jos toimintani auttaa edes yhtä nuorta saavuttamaan tavoitteensa, silloin olen tyytyväinen.
Terveisin nimimerkki
Vino, vahva ja onnellinen suu
[Edit 3.5.2019 klo 12: Se on Taneli Mäkelä, ei Tapani. Kiitos Timolle korjauksesta!]
Hyvä kirjoitus! En taida olla kaikesta samaa mieltä, mutta mietityt toimintatavat ovat hyviä. Minullakin on joitakin elämänkokemuksen myötä vakiintuneita tapoja, joiden avulla toivon joko purkavani stereotyyppisia sukupuolirooleja tai ainakin olevani aktiivisesti vahvistamatta niitä.
– Kun esittelen itseni, en aloita esittelyä kertomalla olevani ”niin ja niin monen lapsen äiti”. En usko äitiyden pätevöittävän minua vaikkapa työ- tai harrastusroolissa mihinkään erityiseen enkä halua luoda vaikutelmaa, että naisen tärkein rooli on äitiys. Olen äiti vain omalle jälkikasvulleni. Toki lapsiasioista voi yleisellä tasolla puhua ja joskus lapset ovat kätevä keppihevonen small talkin aloittamiseen.
– Jos joku kertoo minulle, miten ”naiset ovat toisiaan kohtaan *jotain negatiivista*”, pyrin vastaamaan, että minusta on mukava työskennellä naisyhteisöissä ja kertomaan kuinka hyviä kokemuksia minulla on naisten kesken toimimisesta.
– Jos joku antaa minulle positiivista palautetta, pyrin kiittämään siitä. Pyrin välttämään itseni vähättelyä palautteen yhteydessä.
Erinomaisia lisäyksiä! Mä teen noita samoja. En myöskään kirjoita mihinkään Twitter-bioon esittelyksi, että olen äiti tai vaimo.
Hei, aivan mielettömän hyvä kirjoitus. Kuvaisit minunkin ajatukseni, ne mitä olen yrittänyt useasti selittää, mutta jotenkin ilmeisesti tosi huonosti. Mutta juuri näin olisin halunnut sanoa…
Kiitokset, mahtava kuulla!
Kun kirjoitin tätä, olin aivan varma että meitä on monta. Emme taida olla ihan pieni joukko.
Kiitos kirjoituksesta. Näin keski-ikäisen setämiehen näkökulmasta loistava kirjoitus. Kuvittelen kannattavani tasa-arvoa, haluan tukea hyviä ihmisiä heidän sukupuolestan riippumatta, mutta – pakko tunnustaa – olen loputtoman kyllästynyt intersektionaalisten feministien uhriutumisnillitykseen – mitä tasa-arvoisemmaksi yhteiskunta kehittyy – sitä äänekkäämmäksi tuntuu käyvän valitus entistä pienemmistä asioista.
Kiitos Nikolajevith – ja tervetuloa EOT-blogiin!
Kiva kuulla, että tekstistä oli iloa.
Mä tiedostan hyvin, että maailmassa on yhä paljon seksismiä ja oikeaa epätasa-arvoa. Silti on väärin, jos ulkomaalaiset tutkimustulokset yleistetään koskemaan Suomea. Tämä maa on yksi tasa-arvoisimmista maista koko maailmassa. Täällä nainen pääsee halutessaan presidentiksi tai pääministeriksi tai pörssiyhtiön johtoon.
Se on superhienoa, jos Suomi auttaa muita maita samaan suuntaan. Kehitysyhteistyössä pitää painottaa tyttöjen koulutusta ja naisten yrittäjyyttä.
Mutta se luulo, että Suomessa olisi ”sortoa ja patriarkaalisia rakenteita” on kyllä helkutin vanhentunut ja yksipuolinen.
Voinko mie peukuttaa täällä jotenkin Katleena?
?
Saat kirjoittaa niin monta ihkua hymiötä kuin haluat. 🙂
Ehkä meillä viellä on jossain jotain sukupuoleen perustuvan syrjinnän jäänteitä, mutta tämän päivän Suomen merkittävin syrjintäilmiö on kyllä työmarkkinoiden IKÄRASISMI. Tässä asiassa on oikeasti niitä intersektionalistien rakastamia ”rakenteita”: Yritykset ovat osavastuullisia työntekjänsä sairaseläkkeen kustannuksista kunnes sairastunut tulee vanhuuseläkeikään. Tämä on aivan järjetöntä. HR-ihmiset kyllä tietävät, että yli viisikymppisillä terveydelliset riskit kasvavat.
Olen kuullut useamman rekrytoijan sanovan, että töihin halutaan ”kokeneita kolmekymppisiä”. Viiskytplussat ovat elämää nähneet sen verran, että tietävät, että äänekäs uhriksi julistautuminen vain entisestään pienentää heidän mahdollisuuksiaan tulla rekrytoiduksi.
Olen onneksi nyt onnellisesti eläkkeellä. Viimeisinä työvuosinani sain nähdä, kuinka oman ikäisestäni tuttavapiiristä suurin osa on tavalla tai toisella siivottiin ulos tehtävistään asinatuntijoina tai keskijohdossa. Mutta eihän tällaiset setämiesten ja -tätien huolet kiinnosta ketään kun elämme maailmassa, jossa jotkut naiset saattavat jopa joskus joutua tytötellyiksi.
Joo, ikäsyrjintä on ilman muuta sekin ongelma. Tosin tällä kertaa mun tekstini ei käsitellyt sitä, vaan keskityin sukupuoliin liittyviin uskomuksiin.
Ymmärsin kyllä, että juttusi ei käsitellyt ikärasismia. Halusin vain rinnastaa tämän todellisen ja merkittävän ilmiön jutussasi käsiteltyihin ilmiiöhin. Ymmärsin, että myös sinun mielestäsi syrjintää nähdään joskus kärkkäästi sellaisissalin paikoissa joissa sitä ei ole. Halusin lisätä, että joskus todellisen syrjinnän vastustaminen ei kiinnosta ketään, koska siitä ei heru somepisteitä.
Joo, se on selvää (ja ilmiönä kiinnostavaa), että tietynlainen syrjintä saa paljon enemmän huomiota kuin toisenlainen.
Mikä nähdään uhriutumisena ja mikä on faktojen esiin tuomista? Nykyään ei saa uhriutua, eikä ”itkeä/nillittää/valittaa”, eikä pahoittaa mieltä, koska pitäisi kestää pää pystyssä, olla itsevarma ja positiivinen jne. Mielensäpahoittaja on leima, joka mielellään feministeille annetaan, jotta heitä voi dissata (Verkonika Honkasalosta ainakin käytetään tätä). Feministin ei saisi olla myöskään vihainen. Mutta eikös se on ihan luonnollista, että vituttaa ja tekee mieli tuoda esiin epäkohtia nyky-yhteiskunnasta?
Tää on vaikea, koska sullakin on tosi hyviä pointteja. Ehkä sun ohjeita pystyy noudattaa etuoikeutettu (valkoinen) henkilö, jolla menee hyvin.
Viestinnässä monilla on kyllä hiomisen varaa. Stereotyyppiset sedittelyt ja muut sellaiset pitää kyllä jo unohtaa.
Mä kyllä sallisin vielä tunteenpurkaukset ja kannanotot, koska se on se, miltä niin monesta tuntuu. Se on inhimillistä ja todellista. Miksi sitä peittelemään? Ei se tarkoita sitä, että kirjoittaja kokisi olevan uhri tai haluaisi uhriutua. Ymmärrän myös sen, että jos ei ole valtavirran valkoinen suomalainen, voi tulla tarve räntätä vielä äänekkäämmin, että vähemmistönkin ääni ja näkökulma tulisi kuulluksi.
Katja, en ole sanonut, ettenkö ”sallisi” tunteenpurkauksia.
Mun esseeni käsitteli (muun muassa) sitä, että jos joku haluaa vaikuttaa toisiin ihmisiin, hänen ei kannata viestiä vihaisena. On nimittäin psykologinen fakta, että jos henkilö A esittelee näkemystään vihaisesti, niin muiden vastaanottokyky heikkenee. Vastaanottajat menevät puolustuskannalle, jolloin henkilö A ei saa viestiään läpi.
Tämä on vaikuttamistaitojen perusvinkki: ei kannata viestiä aggressiivisesti.
Vinkkiäni ei tietenkään ole pakko noudattaa, jos ei halua. Neuvoni nojaa kuitenkin psykologiaan, joten kannattaa miettiä, onko ensisijaisena tavoitteena A) saada ihmiset muuttamaan toimintatapojaan vai B) purkaa omia negatiivisia tunteitaan.
On nimittäin mahdotonta saada sekä A että B toteutumaan samassa viestissä.
Inhimillistähän se on, mutta kun ketuttaa, niin ensimmäisenä kannattaa pysähtyä miettimään, mistä se ketutuksen aihe johtuu. Onko omalla sukupuolella suoraan vaikutusta asiaan eli onko niiden välillä korrelaation lisäksi kausaliteetti? Jos kovasti maalaa itsestään kuvan sorrettuna, niin sen helposti näkee ainakin yhtenä osatekijänä kaikissa epäonnistumisissa. Ja koska tällaiselle tekijälle ei voi itse yhtään mitään, voi vastuun aina ulkoistaa niille patriatkaalisille rakenteille. Tämä tässä näin setäselitettynä.
Sami, mä muutin sun tekstistä v-alkuisen verbin maltillisemmaksi. 😀 Tätä blogia lukevat myös mun alaikäiset partiolaiset, joten yritän pitää kielenkäytön edes jotenkin kuosissa. Toivottavasti et pahastu.
Valitettavasti tämä kirjoittaja vaikuttaa kovin naivilta.
Esim Suomessa on perinteisillä naisvaltaisilla aloilla huonommat palkat koska meillä laki määräsi niin yllättävän myöhään. Myös laki joka määräsi Suomessa saman palkan miehille ja naisille tosi myöhään.
Meillä on myös valtavasti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa jota on vähätelty valtavasti ja siitä on vaiettu ja vaietaan vieläkin. Esim parisuhdeväkivaltaa on kokenut 33% naisista ja apua saa huonosti. Meillä on raiskauksia 50 000 vuosittain, eli jokainen suomalainen nainen on elämänsä aikana raiskattu keskimäärin 1,5 kertaa elämässään. Raiskaustuomioita on 200, puolet ehdollisia ja korvaus keskimäärin 1000e. Usein saa ehdollista jos sitäkään vaikka raiskauksia olisi useita. Kustannukset voi hyvin helposti olla uhrille kymmeniä tai jopa satoja tuhansia. Nämä on valtavan isoja lukja. Miksi? Koska varsinkin raiskaukset avioliitossa kriminalisoitiin todella myöhään, viimeisenä Euroopassa ja se tehtiin EU:n takia. Todelliset tuomiot on olleet länsimaisessa mittarilla todella alhaisia.
Miesvaltaisilla aloilla on valtavasti räikeätä syrjintää. Siinä ei vitsit auta kun jos et suostu seksiin lähtee sinut siirretään sivuun (menee ura ja isot optiot)), et saa systemaattisesti kokouskutsuja, et saa puhua kokouksissa, kaksi miestä huutaa kurkku suorana jos avaat suusi, jos huudat takaisin se vaikuttaa sinun arviointiini muttei heidän, tärkeät työt ja ylennykset jaetaan hyvä veli verkoston kautta miehille, työt otetaan pois vaikka olisit tehnyt virheetöntä työtä, miehet tekee pahoja mokia mutta esimiehet peittelee niitä, joudut itse keksiä työsi, jne jne. 30v teknologiateollisuudessa on opettanut paljon. Koko ala on Suomessa tällainen, monessa muussa maassa paljon parempi. Faktaa ja tutkimuksia on että häirintä on laajaa muttei sille tehdä mitään. Toki minunkin työnantajana väittää olevansa ”equal opportunity”, on saanut ”eettisyysleiman” jne mutta lakeja ei todellakaan noudateta. Enkä todellakaan ole ainoa meilläkään, tiedän monta muuta samaa kokenutta ja naisten vaihtuvuus on suurta mutta mitään ei tehdä, paitsi mainosvideoita ulos. LinkedIn on niitä pullollaan.
Kiitos Anna kommentistasi! Ethän jatkossa puhuttele minua kolmannessa persoonassa, muodossa ”tämä kirjoittaja”? Kirjoitit kommenttisi minulle suoraan blogiini, joten sinun ei tarvitse puhua minusta kuin kolmannesta osapuolesta.
Sulla on selvästikin ollut helkutin kurjia kokemuksia. En lähde lainkaan kiistämään sitä, etteikö epäkohtiakin olisi. Valitettavasti joka alalta löytyy niitä mätämunia, jotka ovat asiattomia törppöjä.
Onneksi kokemuksesi ei ole valtavirtaa. Tuollainen alentava johtaminen on koko ajan vähenemässä, ja seksismiä pidetään yleisesti säälittävänä ja typeränä käytöksenä. Noiden firmojen työnantajamaine on huono ja henkilöstön vaihtuvuus suurta – joten niillä on onneksi isompi todennäköisyys hävitä markkinoilta.
Naisvaltaisilla aloilla on tosiaan historiallisista syistä huonommat palkat. Sen takia kenenkään ei kannata opiskella lähihoitajaksi – tai jos opiskelee, niin on viisaampaa ryhtyä yrittäjäksi. Palkkaus ei ole enää nykyään sukupuolesta kiinni, vaan se on täysin omasta alanvalinnasta kiinni. Yhdellekään valmistuvalle lähihoitajalle matala palkka ei voi tulla yllätyksenä.
Kerrot paljon siitä, miten Suomessa asiat olivat ennen huonommin. Kerrot hitaasta lainsäädännön muuttumisesta palkkauksen ja raiskaustuomioiden suhteen. Mennyt aika ei kuitenkaan ole tässä keskustelussa relevanttia. Me puhumme nyt nykyajasta, ja nykyään asiat ovat tosi hyvin.
Mitä tulee naisten ja miesten kohtaamaan väkivaltaan, niin tiesithän, että Suomessa naiset ja miehet kohtaavat yhtä paljon väkivaltaa? Väkivallan lajeissa on toki eroja, mutta väkivaltaa kohdistuu kaikkiin sukupuoliin yhtä paljon. Suomessa ei siis ole sellaista ilmiötä, että ”naisiin kohdistuisi enemmän väkivaltaa”. Väkivalta jakautuu tasan – vaikka toki hienointa olisi, jos kukaan ei joutuisi kokemaan sitä.
Väitit, että Suomessa raiskataan 50 000 ihmistä vuosittain. Nyt en tiedä, mistä tuon luvun sait, sillä Tilastokeskuksen mukaan määrä on noin 1400 (joista jokainen on toki liikaa). Se on selvää, että osa raiskauksista jää ilmoittamatta, mutta tuo kymmenien tuhansien raiskauksien määrä on täysin perusteeton väite sinulta. Lisätietoa täällä: https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_oikeusolot.html
PS. Tiedäthän, että jos sinulta kiristetään työpaikalla seksiä tai sinulle huudetaan, se on työsuojelurikos? Nauhoita kaikki käymäsi keskustelut livenä ja puhelimessa. Kun saat rikollisen teon taltioitua, voit saman tien tehdä rikosilmoituksen, jolloin roisto jää kiinni. Tuollaista ei tarvitse kestää kenenkään.
En päästänyt läpi nimimerkki Danielin kommenttia Annalle, koska kommentissa vedettiin keskusteluun mukaan jopa islam, joka ei mitenkään liity Annan kommenttiin.
Lisäksi Annan faktat on jo kyseenalaistettu asiallisin keinoin, joten asia ei parane enää siitä, että keskustelua viedään väärille raiteille.
Lisään vielä edelliseen kommenttiini…
Noista syistä johtuen Suomessa miesten ja naisten palkka-, eläke ja varallisuuserot on valtavat. Niitä ei Suomessa edes lasketa rehellisesti. Lasketaan esim pariskuntia varallisuus yhteen mutta ei se ole lain mukaista. Pariskunnasta sexkenen ne on saa käyttää ne niinkuin haluaa eikä toisella ole niihin kuin erittäin pieni rajallinen oikeus, lähinnä elinkustannukset saa. Sen takia meillä tuetaan paljon miesten urheilua, startuppeja jne.
Meillä myös yhteiskunnan rahanjako on miesvaltaisille yrityksille, urheilulajeille, jne.
Lait on täysin miesten näkökulmasta kirjoitettu. Tasa-arvolait on täysi vitsi. Naisuhreja syyllistetään, poliisi ja oikeuslaitos on pitkään ollut todella törkeitä naisia kohtaan. Esim yli 15v vanhoja Ihmisoikeustuomioistuinten kantoja ei noudateta, esim raiskaustuomioissa, vasta nyt on erittäin hitaasti EU:n ja kansainvälisten sopimusten takia tulossa muutos. Jne.
Kun Suomessa puhutaan ihmisoikeuksista, ei käytännössä koskaan puhuta naisista. Esim raiskausten tai jatkuva parisuhdeväkivallan uhreista vaikka nämä ovat todella räikeitä ihmisoikeusloukkauksia.
Näistä asioista ei edes media kirjoita rehellisesti, ei edes YLE joka on yhteiskunnan varoilla tuettua ja jonka omat eettiset säännöt
Minusta suomalaisiltq naisilta puuttuu rohkeus. Esim länsimaissa naiset ovat huomattavasti rohkeampia. Suomessa naiset ei uskalla puhua asioista rehellisesti. Toki se on myös hankalaa kun pitää seurata kansainvälistä laatumediaa ja EU:n jne tutkimuksia ja raportteja kun suomalainen mefia on niin huonoa ja hampaatonta. Naisia viedään kun pässiä narusta ?..
Anna, nyt en enää aivan saa kiinni ajatuksestasi.
Jos suomalaisilta naisilta puuttuu rohkeus, miten oikein määrittelet rohkeuden? Itselleni tulee mieleen Lenita Airisto, Paula Vesala, Seela Sella, Minna Canth, Aira Samulin, Hannele Lauri, Armi Ratia ja monet muut rohkeat naiset, jotka ovat tehneet näkyvän uran Suomessa. Jos suomalaisilta naisilta puuttuisi rohkeutta, meillä ei olisi koskaan ollut naispresidenttiä, naispääministeriä, naiskirjailijoita, naisten vetämiä tv-ohjelmia, Marttoja, Lottia – saati edes sodan aikaista kotirintamatoimintaa.
En myöskään ymmärrä väitettäsi siitä, että pariskuntien varallisuus jotenkin lasketaan yhteen. Missä näin lasketaan ja mihin lakiin viittaat?
En saa nyt kovin hyvin kiinni ajatuksistasi, joten en osaa vastata väitteisiisi tai kysymyksiisi.
Hei Anna !
Muistutan, että Suomi ratifioi YK:n työjärjestön ILO:n samapalkkaisuussopimuksen vuonna 1963 ja erillisistä miesten ja naisten palkkataulukoista luovuttiin 1960-luvun puolessa välissä eli yli viisikymmentä vuotta sitten, joten ymmärtääkseni ainakaan yli puoleen vuosisataan meillä ei ole ollut lakia miesten ja naisten erilaisista palkoista, vaikka tietääkseni tällaista ei ole voimassa.
Tiesitkö, että nykyisellään miesten ja naisten varallisuuserojen on arvioitu tasaantuvan 2030-luvulla ja on arvioitu, että naiset maailman mitassa hallitsevat tuolloin miehiä suurempaa varallisuutta. Yksi merkittävimmistä syistä on se että naiset elävät kuutisen vuotta naisia pidempään ja perivät miehensä. Pitemmän elinajanodotteen vuoksi saat myös paremman tuoton eläkerahastoon sijoitetulle rahallesi, kuin miehet.
En oikein ymmärrä, mihin perustuu väitteesi, että ”lait on täysin miehen näkökulmasta kirjoitettu”. Suomessa on reilut kolme tuhatta vankia. Näistä naisia on reilu kaksi sataa. Vankilaan joutuvista siis yli 92 % on miehiä. En tiedä myöskään yhtään lakia, jossa nainen olisi suoraan mieheen nähden etuoikeutetummassa asemassa. Sen sijaan asevelvollisuuslaissa vain miehiä koskee pakollinen asevelvollisuus – naisille se on vapaaehtoinen. Lisäksi rikoslaissa (v. 1889) on erillinen pykälä koskien lapsensurmaa, johon voi syyllistyä vain nainen ja sen rangaistusasteikko on 4 kk-4vuotta, kun miehen syyllistyessä vastaavaan tekoon, on rangaistusasteikko 4 vuodesta – 10 vuoteen. Väkivallan osalta totean, että henkirikoksien uhreista keskimäärin yli kaksi kolmasosaa on miehiä ja naisia alle kolmasosa. Ja – olen samaa mieltä että väkivalta on kurjaa.
En kiistä, että väärin kohdelluksi joutuminen on kurjaa, enkä yritä kiistää väkivalta-, uhkailu- ja painostuskokemuksiasi. Tai kokemustasi perheen sisäisestä taloudellisesta epätasa-arvoista (minulla on myös kokemusta taloudellisesti epäoikeudenmukaiseksi kokemastani kohtelusta parisuhteissani, myös väkivallasta, vaikka olen mies). Toivon kuitenkin, että pidät omat kokemuksesi erillään näistä tilastoista. En minäkään ole ollut vankilassa tai kärsinyt asunnottomuudesta, vaikka se on meilä miehillä kymmenen kertaa yleisempää.
Mutta – pyydän oikaisemaan, jos olen erehtynyt tosiasioista…
Ajatellaanpa yhteiskunta, jossa kaikista muista duuneista maksetaan pennilleen sama palkka, paitsi koripalloilijat saavat tuloksen mukaan. Jokainen voi nyt itse valita, yrittääkö huippukoripalloilijaksi vai ei, jos ei yritä, on on turha valittaa.
Paitsi että yli kaksimetrisillä miehillä tuppaa olemaan paremmat edellytykset. Tätä se mahdollisuuksien tasa-arvo tuntuu tosiasiassa tarkoittavan. Jos Suomen parhaalle/huonoimmalle paperimiehelle maksettaisiin sama palkka kuin parhaalle/huonoimmalle sairaanhoitajalle, se olisi mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Ei sen paperimiehen tai hänen lapsiensa tietenkään tarvitse koskaan sairastua. Ei tarvitse sairaanhoitajaa. Oma valinta, sairastuuko vai ei.
”Ajatellaanpa yhteiskunta, jossa kaikista muista duuneista maksetaan pennilleen sama palkka, paitsi koripalloilijat saavat tuloksen mukaan. Jokainen voi nyt itse valita, yrittääkö huippukoripalloilijaksi vai ei, jos ei yritä, on on turha valittaa.”
Aika huono esimerkki, kun pituuskasvuunsa ei voi juuri vaikuttaa. Sen sijaan Suomessa on mahdollista taustasta riippumatta kouluttautua sellaiseen ammattiin kuin itse haluaa.
Joose, kiitos kommentista ja tervetuloa EOT-blogiin!
Mä en nyt täysin saanut kiinni sun kommentista, koska en tunne sun kirjoitustapaasi. Mä en hahmottanut, missä kohtaa sä olet sarkastinen ja missä kohtaa tosissasi.
Yritän silti purkaa sun näkemyksiä osiin.
Se *ei* ole mahdollisuuksien tasa-arvoa, jos kaikesta osaamisesta maksettaisiin sama palkka. Tosiasia nimittäin on, että on vaikeampaa valmistua lääkäriksi kuin lakaisukonekuskiksi – vaikka molemmat ovat toki tärkeitä ammatteja. Silti parempi palkka menee ilman muuta sille, joka on opiskellut pitempään, toimii vaikeammassa ammatissa ja tekee yhteiskunnan kannalta arvokkaampaa työtä.
Jos sinua harmittaa se, että sairaanhoitajien palkat ovat pienemmät kuin paperialalla, niin tähän on olemassa sekä ratkaisuja että väistämättömiä kehityskulkuja:
– Ensinnäkin sairaanhoitaja voi jatko-opiskella lääkäriksi.
– Kannattaa huomioida sekin, että koska paperialan palkat ovat melko isot, se itse asiassa heikentää koko alan toimintamahdollisuuksia Suomessa. Työpaikat valuvat Aasiaan, jossa palkat ovat pienempiä. Duuni paperialalla ei siis välttämättä ole pitkäikäinen ratkaisu.
– Lisäksi sekä hoitotyö että paperiteollisuus robotisoituvat. Se tietänee entistä vähemmän työpaikkoja – mutta ehkä myös kovempia palkkoja jäljelle jääneille.
– Suosittelen siis valitsemaan oman alan sen mukaan, missä palkat ovat paremmat ja kehitysmahdollisuuksia riittää.
Se on selvää, että me tarvitsemme yksilöinä ja yhteiskuntana hoitoalan ammattilaisia. Meillä ei kuitenkaan ole varaa siihen, että jokaisen sairaanhoitajan palkkaa nostettaisiin edes viidelläkympillä kuussa. Siksi mä suosittelen tavoittelemaan sellaista ammattia, jossa on paremmat mahdollisuudet. (Toinen vaihtoehto on voittaa lotossa tai periä miljonääri, mutta niiden vaihtoehtojen todennäköisyydet ovat hitusen pienemmät.)
Yllä olevan Sepin kommenttiin vastaan, että pituuskasvuunsa ei todellakaan kovin paljon voi vaikuttaa. Siksi pidän lähtökohtaisesti vääränä, että palkat sellaisilla aloilla, joihin kouluttautumiseen joillakin ihmisillä on synnynnäisistä ja ennen kaikkea sosioekonomisista syistä paremmat mahdollisuudet kuin toisilla, ovat niin moninkertaisia. Eivät niiden tietenkään tasan pidä olla, se oli hyperbolaa. Mutta ei ihan vähän minua vanhemmilla, yli 50-vuotiailla, ollut suinkaan mahdollisuuksien tasa-arvoa, mitä tulee koulutukseen. Enkä olisi varma onko vieläkään.
Katleena: tietysti hiukan hersyttelin. Mutta lääkärikin tarvitsee sen sairaanhoitajan, eikä suinkaan välttämättä osaa tehdä tämän töitä. Tätähän nyt on viimeistään Platonista lähtien funtsittu, sitä että mikä saisi olla yhteiskunnan kovimman ja alimman palkan ero, jotta ko. yhteiskunta toimisi kaikkien tyydytykseksi.
Joose, Suomen tuloerot ovat Euroopan ja maailman pienimpiä. Niinpä jos Platon-viittauksesi tavoite on pienentää Suomen tuloeroja entuudestaan, isket kirveesi kiveen. Se asia on jo kunnossa. (Lähde tuloerotietoon: https://data.oecd.org/inequality/income-inequality.htm)
Ihminen ei voi vaikuttaa pituuskasvuunsa, mutta ihminen voi vaikuttaa valintoihinsa. Meillä Suomessakin on onneksi paljon ”ryysyistä rikkauksiin” -keissejä, joten Suomessa alhainen sosioekonominen status ei johda mitenkään vääjäämättä köyhyyteen tai syrjäytymiseen aikuisena. Meillä on hyvät mahdollisuudet siirtyä yhteiskuntaluokasta toiseen sukupolvien myötä – ja hyvä niin.
Koulujärjestelmämme on siitä upea, että se antaa kasvun mahdollisuuksia myös niille lapsille ja nuorille, joilla ei ole kotoa lähtevää kannustusta tai osaamista. Sen vuoksi mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu Suomessa paljon paremmin kuin valtaosassa maailman maista. (Ja tämän takia Suomen peruskoulujärjestelmä on mahtava. Kannatan lämpimästi sitä, että oppivelvollisuus jatkuisi myös toiseen asteeseen. Ne rahat voi ottaa yritystuista sekä valtion kankeasta byrokratiasta.)
Täällä toistetaan vanhaa käsitystä, että naisilla on huonompi palkka kuin miehillä. Samassa työpaikassa samalla nimikkeellä naiset saavat 98-104 % miehen palkasta. Tämä on tutkittu 30 suuryrityksessä, joista löytyy riittävästi luotettavaa aineistoa. Koko valtakunnan tasolla naisten kuukausiansiotaso on noin 84 % miesten ansiotasosta. EU:ssa palkkatasoa mitataan kuitenkin tuntipalkkana. Neljä tamperelaista työelämää tutkivaa tohtoria (3 naista!) laski vertaisarvioidussa tutkimuksessa, että naisen tuntipalkka oli vuonna 1999 noin 99 % miehen tuntipalkasta. Ylityölisät huomioiden jopa yli 100 %. Lue kirja Pasi Pyöriä (toim): Työelämän myytit ja todellisuus. Ehkä sen luettuaan ymmärtää, mitä eroa on ansiolla ja palkalla, ansiotasolla ja palkkatasolla. Kyllä joillakin naisilla voi olla huonompi palkka kuin joillakin miehillä, mutta keskiarvomatematiikan mukaan sitten löytyy varmasti myös tapauksia toisinpäin.
Niin tässä on juuri se, että sekoitetaan ansio ja palkka keskenään. Kuten sanoit, niin *tuntipalkka* on juuri se, mitä pitää mitata. Koska jos otetaan huomioon ylityöt yms, niin tilastot alkavat heittämään häränpyllyä jo sen takia, että kaikki eivät tee yhtä paljon ylitöitä. Tai saati edes ihan yhtä monta tuntia esim kuukaudessa ihan normityötä.
Koska on ihan selvä, että jos henkilöillä A ja B on sama tuntipalkka, mutta B tekee vaikkapa 30% enemmän tunteja kuin A, niin B:llä on isompi ansio kuin A:lla. Näin vaikka heillä on sentilleen sama tuntipalkka.
Alakohtaiset palkkaerot tulivatkin jo aikaisemmin hyvin esiin. Toisissa ammateissa nyt vaan on parempi palkka kuin toisissa, sellaisista syistä joissa ei nykypäivänä ole oikeastaan mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Ehkä joskus on ollut, mutta ei juurikaan nykyään.
Niinpä niin. Näitä mietin itsekin kun eduskuntavaalien jälkeen maristiin taas siitä että 47% valituista oli naisia. Itse mietin että onpa erikoista ettei kukaan kommentoi sitä, että vain 42% ehdokkaista oli naisia.
2010-luku on länsimaissa lopun alkua, kun uhripositiosta on tullut monien tavoittelema olotila.
Jotkut tosiaan tavoittelevat uhrin roolia, mutta mä en usko, että se kantaa pitkälle. Uhrin roolissa ihminen kutistuu ja pienenee, eikä hän voimaudu ottamaan vastuuta omasta elämästään.
Mä ennustan, että uhriutumiskulttuuri kaatuu vähitellen. Uhrit ovat jo nyt ryhtyneet syyttelemään toisiaan ja laskemaan erilaisilla kaavoilla, kuka on syrjityin osapuoli ja kenellä on uhripositionsa perusteella etuajo-oikeus.
Ajatuksia aiheesta:
Tasa-arvoa ei ole se, että kaikki tulevat maaliin yhtäaikaa, vaan se, että lähtevät samalta viivalta.
Palkkaan vaikuttavat tuottavuus ja omat valinnat. Sata vuotta sitten paperikone (Vanha PK1) kotikyläni paperitehtaassa tuotti yhden jaardin levyistä paperia noin kuusi kilometriä tunnissa. Koneella oli joka vuorossa kymmeniä työntekijöitä. Jokainen laakeri joka akselilla piti muunmuassa öljytä muutaman minuutin välein, rasvapoikia oli kummallakin puolen konetta viiden metrin välein.
Sairaalassa sairaanhoitaja hoiti noin kymmentä potilasta. Sairaanhoitajia oli kylässä alle tusina. Koneenhoitajan ja sairaanhoitajan palkka osapuilleen samanlaisia. Muut paperikoneen työntekijät saivat vähemmän.
Nyt vanhin paperikone tuottaa 12 metriä leveää paperia 120 kilometriä tunnissa. Vuorossa on alle kymmenen työntekijää.
Sairaanhoitaja hoitaa edelleen noin kymmentä potilasta.
Kumman ammatin tuottavuus on noussut?
Miksiköhän paperikoneenhoitaja saa nyt isompaa palkkaa kuin sairaanhoitaja, miksi muutkin paperikoneella työskentelevät. Syynä ei kenties ole sortavat patriarkaaliset rakenteet, misogynia tai toksinen maskuliinisuus.
Valinta sairaanhoitajan tai paperikoneenhoitajan uran välillä on ihan oma valinta.