Tuoreena bloggaajana luen runsaasti muiden blogeja ja poimin niistä sekä ideoita että epäideoita. Ohessa on oppimaani: lista niistä teemoista, joista ei kannata kirjoittaa.
1) Uuden blogin eka postaus, jonka teemana on uuden blogin eka postaus
”Olen juuri aloittanut uuden blogin! Jee! Mitähän tästä tulee? No saa nähdä. Onpas jännää. Mitäs tuo tekee? Oho, se tekee tällaista vinoa! Montakohan uutta lukijaa tämä blogi saakaan? Ja mistä saan tän tekstin suoristettua uudelleen?”
Uskomattominta on, että tätä näkyy myös ammattiblogeissa (tai sellaisiksi haluavissa).
2) Postaus, jonka teemana on teemattomuus
”Mitäs sitä tänään kirjoittaisi? Enpäs tiedä, mutta aina sitä aiheen jostain keksii. Vaikka tämä bloggaaminen, se se vasta on kivaa. Yksi tärkeä juttu on postata säännöllisesti. On ihan OK, vaikkei aina olisi sanottavaa. Kuten näet, joku tätäkin sontaa lukee.”
Tällaisia tekstejä näkee onneksi lähinnä niissä blogeissa, joita lukevat ainoastaan perhe ja kaverit. Mutta miksi ihmeessä sellaisetkin blogit ovat avoinna kaikille?
3) Sisustusblogin postaus, jossa kerrot lähteväsi reissuun kahdeksi viikoksi
”Nonni, nyt tämä huusholli täällä Tampereen Pispalassa Kotikadulla tyhjenee loppukuuksi, koska meidän perhe lähtee reissuun. Postaan taas ensi kuussa lisää kuvia taide- ja antiikkikokoelmastamme, kun olemme tehneet uusia hankintoja. Hitsi, varashälytinkin meni rikki, mutta ostamme uuden sitten reissusta. Onneksi sisko lupasi kastella kukkia. Jätin hänelle vara-avaimen kuistin kukkaruukun alle. Iloista pääsiäistä kaikille!”
Sisustusblogeilla on runsaasti vakiolukijoita, ja porukka tuntuu ystävystyneen keskenään. Nähtävästi kaikki kirjoittajat eivät muista, että suurin osa blogin seuraajista on tuiki tuntemattomia. Tosin yllä oleva postaus on helppo tapa selvittää empiirisesti, onko lukijoissa varkaita.
Ja sitten loppuu huumorivaihde:
4) Postaus, jossa laitat nettiin omien lastesi tunnistettavia kuvia
Oletko varma, että lapsesi haluaa olla isompana julkinen eläin? Jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta tunnettuudestaan ja pärstävärkkinsä jakelusta. Niin kauan kuin lapsesi ei pysty tätä päätöstä tekemään itse, käytä mieluummin valokuvia, joista lasta ei tunnista.
Tekisin vielä yhden lisäyksen: minkä tahansa blogikirjoituksen aloittaminen pahoittelulla siitä, ettei ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. Tähän syyllistyvät myös kovan luokan ammattilaiset, ks. esim. Alex Niemisen Uusi renessanssi -blogi. Voi sentään…Tästä saadaankin sitten aikasarja: ensin 1, sitten pari kertaa jotain sisältöä, kuten 3 tai 4, sitten 2, sitten tauko ja pahoittelut+2, vielä pitempi tauko ja pahoittelut+2, sitten ei enää mitään ja blogi kuihtuukin alkuinnostuksen jälkeen pois.Onkin paljon fiksumpaa vain kommentoida näitä blogeja, niin ei tarvitse kantaa huolta oman bloginsa päivityksistä! 🙂
Hyvä oodi virtuaalisen Silmäroskan vähentämiseksi Katleena!Näitä välillä joo näkee ja se on ikävää mitä silmäroskaa ne usein ovat. Itse yritän pidättäytyä kirjoittamasta mitään jos ei ole mitään oikeasti sanottavaa, silläkin uhalla että menee viikko seuraavaan kertaan kun laitan mitään. Ei se trafiikki kuitenkaan siihen lopu. Pitäisikö myös postaus siitä mitä ei saa postata sisältyä tähän listaan? Vitsi. 😉
Kiitos nasevista kommenteista!Marko, silmiäni vihloi, kun kirjoitin listaani, sillä kuvitteellisiakin lainauksia oli niin kamala lukea. Itse asiassa mietin, olisiko maailma ollut parempi paikka ilman tuon postaukseni horror-esimerkkejä. 😉
Heips,Onneksi itse en nyt ihan noin räikeästi ole syyllistynyt tuollaiseen =)Tosin olen tässä jäänyt miettimään, että varmaan oikeinkirjoitus ja ymmärrettävyys olisi hyvä tarkistaa kirjoittamastaan pieteetillä. Lukijaa pitäisi kunnioittaa niin paljon, että teksti on selkeää ja ymmärrettävää… ja virheetöntä.En kyllä ihan ymmärrä, että miksi pitäisi olla sääntöjä mitä saa postata ja mitä ei. Jos kirjoitukset on huttua kuten varmaan omanikin, niin en lue niitä blogeja… enhän lue edes kaikkia lehtiä, koska ne eivät ole minulle tarkoitettuja. Tuosta edellisestä postauksesta eli asunnonvuokrauksesta muuten vinkkinä se, että tee kuten minäkin (blogiinikin siitä jotain raapustinkin) eli vaikka viraalia kehiin. Kaikkein paras vuokralainen on tuttavan lapset, koska jos jokin menee pieleen niin tuttavaa on helpompi ripittää kuin kaveria niiden lapsien törttöilystä. Lisäksi lapset eli tässä tapauksessa vuokralaiset elävät ihmisiksi ja maksavat vuokransa,koska tietävät että isukki tai äippä ”vetää kilarit” jos homma ei toimi. (Riippuu tosin kyllä vanhemmistakin)Itse poistaisin (korjaisin) ensin ihmiset, jotka eivät osaa puhua ymmärrettävästi, enkä tarkoita poliitikkoja. Esimerkkinä kolleegani (professori) ajatukset juoksevat niin nopeasti, että hänen puheensa pomppii kuin arojänis ilves töpöhännässä kiinni. Aina kun pääsen kärrylle jostain asiasta niin hän on jo kertonut viidestä muusta asiasta, tietenkin äärimmäisen epäselvästi.Tai sitten mä vaan en osaa =)
”4) Postaus, jossa laitat nettiin omien lastesi tunnistettavia kuvia”Joo, ihan hirveää. Yhtä kamalaa on, kun sanomalehdissä julkaistaan lapsien kuvia pelkästään heidän vanhempiensa luvalla. Pitäisi odottaa, että he täyttävät 18, ja julkaista juttu vasta sitten.
Lämpimät kiitokset kommenteista!Paper Clip Maker, voisin tosiaan vain jättää huttublogit lukematta ja antaa niiden olla. Piti kuitenkin puuttua tähän asiaan, kun hyvissäkin blogeissa on näitä lipsahduksia. (Teen myöhemmin listan niistä mokista, joita olen itse bloggaajana tehnyt. Niitä piisaa ja lisää kertyy.)Kiitos myös vuokra-asuntovinkeistä. Täytyy laittaa viestiä tutuille, että nyt olisi opiskelijakämppä tarjolla.Jani, itse asiassa pidän printtimediaa eri asiana kuin sähköistä, ja syitä on kaksi:1) Printtimediaa on vaikeampi kopioida ja levittää kuin sähköistä. Toki lehden sivuilta juttu voi päätyä myös verkkolehteen, mutta varsin usein perhetapahtumista tehdyt jutut jäävät vain paperiversioon.2) Kun lapsi päätyy printtimediaan, hän on yleensä jo valmiiksi julkisella paikalla ja säällisessä asussa. Sen sijaan ihmisten blogeissa on lapsia kylvyssä, vaipanvaihdossa ja kiukuttelemassa. Kaikki lapset eivät haluaisi enää murrosiässä, että näitä kuvia on julkaistu.
Olen aika vankasti eri mieltä. Blogistanian kauneus on juuri siinä, että jokainen saa suoltaa ihan mitä haluaa, kunhan ei loukkaa muita.Voi provosoida, voi ärsyttää ja voi lässyttää ihan niin linjattomasti kuin haluaa. Se lukee, joka haluaa. Älyköille löytyy omansa ja hömppähelenoille omansa. Selaan välillä mielenkiinnosta murrosikäisten tyttöjen muotiblogeja – sieltä näkee nyvin, millaisessa maailmassa osa nuorista naisenaluistamme elää. Näillä blogeilla on paljon lukijoita, joten todennäköisesti omalla tyttärellänikin on samansuuntaisia ajatuksia. Antaa vain kaikkien kukkien kukkia! Olisi kamalaa, jos Blogistaniassa olisi poliisi, joka vahtii, että kaikki kirjoitukset läpäisevät laatuseulan.Lasten kuvien laittamisesta olen kyllä samaa mieltä: elämme vielä lintukodossa tässä suhteessa.
Pohojan Akka, kiitos kommentistasi! Listani olikin tarkoitettu niille, jotka haluavat kehittää omaa blogiaan.Jos blogisti kirjoittaa päiväkirjanomaisesti vain itselleen, hänen ei tarvitse ajatella kuin itseään. Sen sijaan jos haluaa huomioida myös lukijansa, kannattaa pohtia tekstejään ulkopuolistenkin näkökulmasta.Sensuuria ei varmasti kukaan kaipaa blogimaailmaan. Itsesensuuri lienee tässä kohtaa paras sensuuri.
Know where to find the information and how to use it.That’s the secret of success.- Albert Einstein -Vanha viisaus, jonka jokainen konsultti tietää, mutta joka aina välillä unohtuu liiketoiminnassa.Pätee myös blogeihin. Muiden osaamisesta tai osaamattomuudesta saa aikaan hyvän blogin kun poimii hyvät asiat ja liittää ne omiin ajatuksiin.http://kurjistamispolitiikka.blogspot.com/Kiitoksia vierailusta ja kommenteistasi blogissani.Kilotusvileistä olen elimiertä=;-) Suurin osa lukijoista ei edes huomaa kielioppi, lauserakenne tai kirjoitusvirheitä lukiessaan. Ne häiritsevät yleensä vain viestinnän ammattilaisia eikä tiedon kuluttajia.
Kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!Niinhän se on, että ideat postausten eri teemoihin nousevat usein jonkun muun kirjoittaman tekstin pohjalta. Verkon vuorovaikutuksellisuus on yksi sen hienoimmista ominaisuuksista.Kirjoitusvirheissäkin varmasti merkitsee niiden tiheys ja laatu – sekä tekstin kohderyhmä. Yhdellä tai kahdella lyöntivirheellä ei ole mitään väliä, mutta jos teksti vilisee epäselvyyksiä, alkaa yleensä jo kokematon lukijakin ärsyyntyä.Kohderyhmä ratkaisee kuitenkin eniten. Jos kirjoittaa viestinnän ammattilaisille tai äidinkielen opettajille, tekstin kannattaa olla virheettömämpää kuin vaikkapa it-alan blogissa tai poliittisessa blogissa.Itse yritän olla melko tarkka oikeakielisyyden suhteen, koska lukijoissani on paljon markkinoinnin ja viestinnän alan ihmisiä. Toki myös oma ammattiylpeyteni vaatii katsomaan omaa tekstiä suurennuslasin kanssa, ennen kuin sen julkaisee. Joskus hieromisessa menee liiankin kauan.
Viime viikolla näin erään yliopiston ilmoitustaululla ilmoituksen, jossa mainostettiin kielenhuoltopalveluita. Ilmoituksessa oli kaksi tavutusvirhettä. Ei erityisen hyvää mainosta 🙂
Mikko, kopioi se ilmoitus blogiisi – tietenkin ilman kielenkorjaajan nimeä ja yhteystietoja. Olisi kiva nähdä se 🙂