En ikinä koskaan milloinkaan laita talteen ”henkilökohtaisia koodeja”, en siirrä ”erikoistarroja niille varattuihin kohtiin”, en raaputa esille ”kolmea samanlaista avainta” saadakseni auton. Mokoma puuha on lähinnä naiivia ajantuhlausta.
Uppoaako tällainen näennäistekeminen oikeasti ihmisiin? Tuloksena on järjetön määrä paperijätettä, josta on eroteltava pois tarrat, pahviset autonavaimet ja äänestämiseen tarkoitetut tussit.
Tämä kaava upposi varmasti 1980-luvulla kuin kukkahattu tätiin, mutta onko se enää paras tapa toimia? Olisiko yhtä hyvä teho esimerkiksi tarpeeksi räväkällä tekstillä, erikoisella kuvalla tai personoidulla viestillä? Onko ihmisillä oikeasti aikaa raaputella, liimailla ja etsiä pareja?
Yksi ilo näistä paksuista mainoskuorista on: kaikki tarrat, tussit, liimamerkit ja raaputustehtävät päätyvät meillä muksujen askartelulaatikkoon. Ehkä kirjakerhot ja lehtitalot luulevat kohderyhmänsä olevan aikuisissa, mutta tosiasiassa kirjeillä tavoittaa lähinnä askarteluun addiktoituneet lapset.
Onneksi, ainakin meillä, tuollaiset ovat vähentyneet. Olemmeko "viisastuneet" 30 vuodessa? Kai niihin roskaposteihinkin joku vastaa, pyramidit ja muut rahantekohuuhaat saavat ihmisiä mukaansa jne. jne. Oma päätelmäni on, että emme ole viisastuneet tarpeeksi, olemme vain hajauttaneet "tyhmyyttämme" moneen suuntaan.
Meillä nuo lehtimainokset ovat lisääntyneet lasten tulon myötä. Kun VRK tietää, että meillä on muksuja, niin johan pukkaa nallepuhia, prinsessakerhoa, maurikunnaskerhoa sun muuta.Kyllä kai ihmiskunta on yhä varsin tyhmä, koska joku vastausprosentti noilla prujuilla ja pyramidihuijauksilla on oltava. 🙂
Kai se tarrojen liimailu ja arpojen rapsutus on harrastus yhdelle siinä kuin scrap bookit tms. jollekin toiselle 🙂 Erään koulukaverini perhe osallistui aina kaikkiin mahdollisiin kilpailuihin. Päävoittoa ei koskaan tullut, mutta kassikaupalla mainoskrääsää, muutama asiallinen astia tai ruokapalkinto ja jokunen Tallinnan-risteily kuitenkin…
Eipäs nyt väheksytä suurta osaa kansasta! :)Meillä on varmaan verissä askarteluinnostus, ja aikuinen ihminen pääsee harvoin toteuttamaan sitä puolta. Tällaiset askartelumainokset ilmeisesti vastaavat tähän tarpeeseen. Ja kun on limaa, leikkaa, raaputa -vaivan nähnyt, on enää pieni juttu laittaa arvonta- tai tilauslippu postiin.Sen verran olen 90-luvun lopulla mainosalaan tutustunut, että ainakin silloin tällaisilla askartelumainoskampanjoilla oli niin kova vastausprosentti, että sellaisia kannatti tehdä. Ja mieluusti kirjekuoren kannatti olla sydämenmuotoinen tai muuten erikoinen…Ehkä asia on kymmenessä vuodessa muuttunut, kun ihmiskunta on kehittynyt – vai onko? 🙂