Parin päivän ajan netissä on taivasteltu Per Looks -blogia. Kyseisessä blogissa julkaistaan Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaiden kuvia. Vain kuvia. Ei minkäänlaisia tekstejä tai kommentteja.
En nyt ota kantaa siihen, onko blogi mauton vai asiallinen, turha vai tarpeellinen.
Sen sijaan kiinnostuin poliitikkojen kommenteista. Miten he ottavat kantaa blogiin? Kiukkuisesti? Analyyttisesti? Rauhallisesti?
Kokosin viestinnälliseltä kannalta kaksi pahinta epäonnistumista ja parasta onnistumista.
Esimerkki 1
Sivuston sanoma on ilmeinen: katsokaa nyt näitä rumia juntteja. Sivustolle kerätyt ihmiset näyttävät minun silmissäni aivan normaaleilta suomalaisilta. – Helena Eronen
Äh. Nyt meni pieleen. Jos ensin haukkuu puoluetovereitaan "rumiksi junteiksi", on turha kieltää asia seuraavassa virkkeessä. Nyt on tärkeää oivaltaa, että Per Looks -blogin pitäjä ei ole kommentoinut ehdokkaita yhtään mitenkään. Ilkeä tulkinta syntyi vain ja ainoastaan Helena Erosen päässä.
Esimerkki 2
Se on todella raukkamaista ja erittäin luuserimaista toimintaa. [Syyttää puhelinhaastattelussa blogin perustamisesta demareita.] – Matti Putkonen
Ja metsään menee. Yksi viestinnän peruslaeista on se, että ikinä ei saa syyttää, ellei ole varmoja todisteita. Ikinä ei myöskään kannata haukkua vastapuolta, jos haluaa antaa itsestään fiksun kuvan.
Esimerkki 3
Mielestäni sivustolla oli valokuvia tavallisista ihmisistä, joten pikaisen vilkaisun perusteella en näe mitään erikoista tai loukkaavaa niissä. – Pirkko Ruohonen-Lerner
Tämä oli viestinnällisesti osuva ratkaisu. Ruohonen-Lerner suhtautuu rauhallisen ammattimaisesti tilanteeseen, mikä on loistava tapa vetää matto pilkkaajien alta. Tässä seisotaan järkähtämättä ehdokkaittensa ja heidän kuviensa takana.
Esimerkki 4
Suomihan on täynnä kaltaisiani rumankomeita miehiä. Yleensä ovat luotettavia. – Timo Soini
Taattua Soinia. Pienestä ei hetkahdeta, vaan nälvijöille kohautetaan olkapäitä. Taitavaa retoriikkaa on sekin, että rinnastaa itsensä muuhun ryhmään.
Mitä tästä opimme?
On olemassa perussääntöjä, joilla poliitikko selviää loanheittäjistä:
- Älä ikinä raivostu haastattelussa tai blogissa. Se vaikuttaa siltä, kuin et osaisi hallita tunteitasi. Aggressiot herättävät yleisössä torjuntareaktion.
- Älä koskaan syytä muita, ellei sinulla ole päteviä todisteita.
- Älä lähde mukaan loanheittoon. Jätä haukkumiset muille.
- Kohauta olkiasi pilkanteolle ja anna anteeksi – vaikka mieli tekisi tehdä jotain ihan muuta. Anteeksi antaminen on jaloa ja ihailtavaa: yleisön sympatiat kääntyvät helposti suurisydämisen puolelle.
- Voit myös näyttää loukkaantumisesi. (Tätä optiota ei kukaan tainnut käyttää valtakunnan tasolla.) Itkeminen on sallittua, jos loanheitto kohdistuu sinuun henkilönä. Vaikka itkisit, älä silti raivoa. Muista varoa epäaitoa uhriutumista, koska marttyyrius ei herätä sympatioita.
- Astu loukattujen puolelle. Rinnasta itsesi heihin ja kohauta olkiasi loukkaajille.
- Älä koskaan vaihda leiriä loukatuista loukkaajien puolelle. Per Looks -gatessa olisi ollut katastrofaalinen moka, jos joku Perussuomalaisista olisi todennut "No kyllä niiden kuvattujen pitäisi tosiaan harkita tukkatyylejä ja vaatteita paremmin." (Tällaista kommenttia en onneksi nähnyt valtakunnan tasolla.)
Politiikka on ennen kaikkea viestintää. Se joka ei hallitse viestintää, ei pärjää.
Edit 9.10.2012 klo 17.30: Lasse Hauerwaas muistutti, että Helena Eronen ei ole perussuomalainen, vaan sitoutumaton.
Ensimmäisen esimerkkisi tulkinta on mielestäni virheellinen. Eronen ei väitä kuvagalleriassa esitettäviä henkilöitä rumiksi junteiksi vaan esittää tulkinnan gallerian tarkoituksesta. Erosen tulkinta ei myöskään ole sattumanvarainen tai ainoastaan hänen oman ilkeän mielensä aikaansaannosta, vaan galleriaan valitut elementit johtavat tietynlaisiin tulkintoihin, joista jotkut ovat todempia kuin toiset. Visuaalisessa kulttuurissa on myös kielioppinsa, eikä Eronen tässä esimerkissä ole osoittanut kuvanlukutaidottomuuttaan – toisin kuin Putkonen.
Mikkoli, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!
Voimme kaikki ilman muuta tehdä omat päätelmämme Per Looksin ja Hel Looksin yhtäläisyyksistä ja sen myötä ironiasta.
Silti Erosen kommentti on aivan liian voimakas. Hänen noin rankkaa tulkintaansa ei pysty perustelemaan mitenkään – ellei samalla paljasta omaa kantaansa siitä, mitä mieltä on kasvokuvien onnistuneisuudesta.
Ja sitten kun Eronen on perustellut väitteensä kuvien rumuudella, hän onkin jo astunut bloggaajan ansaan. Bloggaaja voi silmät kirkkaina todeta: ”Ai, minun mielestäni nämä ehdokkaat olivat oikein kauniita. halusin vain esitellä PS-muotia. Piditkö sinä heitä sitten rumina?”
Oletko muuten todella sitä mieltä, että Erosen kommentti oli viestinnällisesti yhtä toimiva kuin Ruohonen-Lernerin ja Soinin?
Riippumatta siitä, onko Helena Erosen tulkinta oikea tai alkuperäisen tarkoituksen mukainen, pohtisin myös sitä, kannattaako itselle epäedullista viestiä vahvistaa toistamalla?
Mielikuvat syntyvät hyvin pienistä viittauksista usein jopa asiayhteydestä irrallaan. Toisaalta luemme toistemme viestejä melko huolimattomasti, jolloin lyhyenkin viestin loppu saattaa jäädä kokonaan huomiotta.
Janne, osuit asian ytimeen. Koskaan ei saa toistaa vastapuolen solvauksia, vaan niiden tilalle pitää esittää oma vastineensa.
Sitä paitsi esimerkki kolmosessa ollut Aamulehden uutinen siteerasi Erosta *vain sen ensimmäisen, ilkeän virkkeen osalta*. Ei siis kannata kirjoittaa itselle epäedullista väitettä, koska joku poimii lainaukseen juuri sen.
Ohhoh, neljä seitsemästä säännöstä alkaa sanalla ”älä”. Sillä on kolme vaikutusta:
* Kielteiseen ilmaisuun suhtaudutaan helpommin negatiivisesti kuin positiiviseen ilmaisuun. Viesti siis torjutaan helpommin. Jos haluaa sanomansa paremmin perille, kannattaa käyttää positiivista kieltä.
* Kielto estää toimintaa eli se halvaannuttaa ja passivoi kuulijaa/lukijaa. Jos haluaa kuulijan toimivan, kannattaa käyttää kehotteita kieltojen sijaan. Tämä itse asiassa toimii myös lapsiin kieltoja paremmin.
* ”Älä” onkin helposti kuin pitäisi vastaanottajaa lapsena. Äidit ja isäthän ovat niitä, jotka aina kieltävät kaiken kivan lapsilta. Harva aikuinen haluaa tulla kohdelluksi lapsena. Kai. (Välillä en ole kyllä ihan varma…)
Taidanpa haastaakin sinut kääntämään ilmaisut positiivisiksi ja kehotteiksi! Onnistuuko? Tai siis onnistuuhan se ammattilaiselta tietysti.
Itse ajattelen niin, että raivostumisella, haukkumisella ja syyttämisellä on vain ihan erilaiset seuraukset kuin viileän hillityllä ja steriilin asiallisella käyttäytymisellä. Tuloksena on yleensä sellaisia asioita kuin puolten jako puolustajiin ja vastustajiin, fleimisota tai sitä voi joutua itse nurkkaan ajetuksi ja kiusatuksi. Riippuu kuka raivostuu ja mistä asiasta on kyse ja millä puolella itse seisoo ja kuinka monen puolesta räyhää. Isommassa mittakaavassahan voi tuloksena olla sopivassa tilanteessa mellakka tai mielenosoitus.
Olet ihan oikeassa – myönteinen on usein tehokkaampaa kuin kielteinen.
Tässä käytin tietoisesti älä-rakenteita, koska niillä osoitin, mitä mokia lausunnoissa oli tehty.
Entäpäs jos Matti Putkosella onkin pätevät perusteet syyttää loanheitosta demareita? Hänhän oli itse aktiividemari siihen aikaan kun ahtikarjalais-, paavoväyrys- ja annelijäätteenmäki-vitsejä ja -juoruja pursusi aika ajoin kansan keskuuteen. Tuttavapiirissäni arveltiin, että niitten lähde sijaitsi jossain sosdemnuorison keskusliiton suunnalla. Tarkempaa tietoa minulla ei asiasta tietenkään ole, enkä ole tullut lukeneeksi esim. Lasse Lehtisen muisteloita, josko niistä jotain ilmenisi.
Siinä tapauksessa Putkosen kannattaisi ottaa todisteet esille, mutta pelkkä spekulaatio ei riitä.
Ja vaikka syylliset olisivat tiedossa, silti on ansiokkaampaa omaksua Soinin ja Ruohonen-Lernerin asenne: olan kohautus ja omien takana seisominen on tällaisessa tilanteessa tehokkain viestintämetodi.
Muuttaisin viidennen kohdan viimeistä lausetta vähän – marttyyrius saattaa kyllä oikealta tuntuessaan tuoda sympatiat puolellesi, mutta marttyyriutta ei voi ”ottaa osakseen” tai ”ansaita”, se on ulkopuolisten antama määrite.
Olet oikeassa. Yleensä sellainen ihminen, joka tieten tahtoen vonkaa sympatiaa ja huomiota, koetaan kiusalliseksi marttyyriksi, eikä hän saa empatiaa.
Onko liian aikaista arvioida Putkosen kommenttia? Ehkä hän halusi muokata mielikuvaa demareista ja kuka tietää ettei onnistunut? Putkonenhan liitti sivun demarien lehden kirjoitteluun jossa väitti olleen samankaltaista pilkallista asennetta jota tulkitsi tässäkin olleen.
Lisäyksenä vielä: vaikka Putkonen siis joutuisi jossain julkisesti myöntämään, ettei demareilla ole sivun kanssa mitään tekemistä (kuten ei olekaan) hänen paljon huomiota saanut kommenttinsa väitti monille demarien olleen joka tapauksessa pilkallisia persuja kohtaan. Ei ehkä korrektia viestintää mutta ehkä Putkonen toimi tässä poliittisesti tehokkaalla tavalla?
Ano Nyymiläinen, kiitos kommentistasi ja tervetuloa blogiini!
Teoriasi on hieman liian monimutkainen viestintätilanteeseen. Yleisön tulkinta on usein suora ja välitön: ”Tuo suuttui” > ”Ei osaa hillitä itseään”. Siinä on turha rakennella mutkikkaita poliittisia kuvioita.
Helena Eronen ei ole Perussuomalainen, vaan sitoutumaton.
Hyvä tarkennus – kiitos! Korjaan asian tekstiin.
Voi olla näin, kiinnittänemme huomioita vähän eri aspekteihin.
Mutta mistä sitten tiedämme kuinka kuulijat tulkitsevat Putkosen kommenttia ja millaisia merkityksiä he sille antavat? Jos vaikka jotkut kuulijat kokevat hänen suuttuneen syystä ja vieläpä pitävän tiukasti omiensa puolta hänen viestintänsä lienee toiminut onnistuneesti heidän kohdallaan. Joku kuulija saattaa kaivata vaikkapa enemmän suoraa puhetta ja kokee sitä tässä olleen? Tulkinnallisia vaihtoehtoja on kai monia.
Kukaan ei tietenkään voi ottaa kantaa *yksittäisen* ihmisen tulkintaan. Yksittäinen perussuomalainen saattaa olla Putkosen kommentista innoissaan, ja yksittäinen demari saattaa raivostua. Kolmas saattaa masentua ja neljäs pelästyä.
Käytännössä kuitenkin ”yleisreaktio” eli median ja suuren yleisön reaktio on arvattavissa. Tämän pysyy myös todistamaan: voimme seurata keskustelua mediassa ja katsoa, kenen kommentteja siteerataan ja tuetaan eniten. Ainakin esimerkissä 3 Aamulehti tuntuu kannattavan Ruohonen-Lernerin kommenttia.
(Ennustin muuten oikein myös taannoisen Ahde-Räty-lopputuloksen: https://eioototta.fi/2012/03/opi-viestintaa-ahteelta-ja-radylta.html )
Katleena, komppaan aiempaa kommentoijaa: minusta haksahdat ojaan Erosen kohdalla.
Eronen perustanee ”Sivuston sanoma on ilmeinen: katsokaa nyt näitä rumia juntteja” -kommenttinsa sosiaalisessa mediassa jyllänneisiin ”Hyi h***o, kun on rumia persuja” -kommentteihin.
Ruohonen-Lernerin kommentti on minusta varovaisella tavalla hyvä mutta aika epäuskottava. Kai Ruohonen-Lernerkin on oikeasti sitä mieltä, että näissä kuvissa on hitusen keskitasoa rokonarpisempia miehiä. Minusta hänen kommenttinsa muuttuisi uskottavammaksi yhden sanan lisäyksellä: ”Mielestäni sivustolla oli valokuvia tavallisista ERI-IKÄISISTÄ ihmisistä, joten pikaisen vilkaisun perusteella en näe mitään erikoista tai loukkaavaa niissä.”
Sivumennen sanoen on todettava, että en jaksa uskoa sivuston perustajan tarkoituksen olleen kovin jalo. En ole persujen äänestäjä, mutta toivon, että vaaleissa äänestetään asioista ei ulkonäöstä.
Hienoa että kannatat Erosta.
Itse en missään nimessä olisi käyttänyt Erosen sanavalintaa, jossa ensin siteerataan vastustajia ja vasta sitten esitetään oma kanta. Kuten Aamulehden uutisesta näimme, media siteeraa vain alkua, ja jättää Erosen oman näkemyksen sanomatta.
Ruohonen-Lernerin toiminta on upeaa. Hän seisoo järkähtämättä omiensa puolella. Hän ei latista sanomisiaan, vaan hän kuvailee otoksia tavallisten ihmisten kuviksi. (Se olisi ollut jo epäuskottavaa, jos Ruohonen-Lerner olisi kehunut kuvia kauniiksi, eikä hän sitä väitäkään.)
Ihan vaan sivuhuomautuksena, että eiköhän vaaleissa äänestetä ihan minkä tahansa aiheen perusteella. Tiedän ihmisiä, jotka äänestävät ihan vaan kaveria tai tuttua, vaikka eivät ole edes samaa mieltä asioista sen kaveriehdokkaan kanssa. Osa veivaa noita vaalikoneita, ja antaa silloin ikään kuin vaalikoneen ratkaista ehdokkaan (onhan siellä toki nuo ehdokkaan mielipiteet mutta vain vaalikoneen määrittelemistä asioista). Ehdokkaita valitaan myös iän, koulutuksen, ammatin ja asuinpaikan perusteella. Osa sen mukaan, ketä kaverit suosittelevat. Itse pohdin tuossa leikilläni – ehkä tämän kohunkin tiimoilta – että mitä jos äänestäisi puoluetta oman lempivärin perusteella ja ehdokasta ihan vaan ulkonäön perusteella tai koska sillä on joku hauska ehdokasnumero. Ja sitten kun pohdin, niin totesin, että eihän se maailma varmaan siihen kaatuisi. Pikemminkin ajatusmaailma ehkä avartuisi, että niinkin tosiaan voi tehdä…
Näinhän se on. On olemassa uskomattomia äänestysperusteita, joille me emme voi yhtään mitään:
”Se oli lapsuusaikana mun naapuri.”
”Mun äiti sanoi, että se on hyvä tyyppi.”
”Se on töissä paikallisessa.”
Eräs politiikkaa inhoava kaverini äänesti kerran nättiä nuorta naista, koska oli ihastunut tähän. 😀
No mutta tuohan on parodinen kopio Landelooks-blogista (http://landelooks.wordpress.com/). Logokin on lähes sama. Landelooks puolestaan on parodia muotiblogeista, se keskustelee tyylin sijasta käytännön asioista, kuten vaatteiden lämpimyydestä. Kyseessä on siis lämmminhenkisen parodian parodia.
Minusta koko juttu oli mielenkiintoinen matka ihmisen mieleen. Alunperinhän oli vain otos (ehkä hieman epäedustava kuitenkin) Perussuomalaisten ehdokkaiden kuvista. Ilmaan mitään oheistekstiä. Kaikki tulkinnat kuvista, kuvien henkilöistä ja kollaasin tekijän motiiveista syntyivät katsojan korvien välissä. Minäkin olin aluksi närkästynyt vaikka en erityisemmin persuja sympatiseeraa, tosin en mitenkään demonisoikaan.
Toisaalta parempaa vaalimainosta persut eivät olisi saaneet suurellakaan rahalla. Jos Soini olisi voinut pyytää jotain lisää, niin julkaisun vielä hieman lähemmäksi vaalipäivää.
Timo, naulan kantaan. Perussuomalaisten päähahmot Soini ja Ruohonen-Lerner hoitivat viestinnän niin osuvasti, että Per Looks -gate sataa täysillä perussuomalaisten laariin.
On Perussuomalaisten onni, että Team Eronen-Putkonen ei hoida tiedotusta, koska heidän taktiikallaan puolue kahlaisi nyt erittäin syvällä.
Hesarin Saska Saarikoski oli myös sitä mieltä, että Persujen laariin tämä sataa, juu. Eikä Saska tunnetusti oli erityisemmin Persuihin päin kallellaan.
Panin merkille myös Saarikosken käyttämän virkkeen: ”Per Looksista nousi kohu, koska perussuomalaiset halusivat nostaa siitä kohun. Se kuuluu heidän poliittiseen taktiikkaansa.” Se on lehdistön retoriikkaa tyypillisimmillään. Vastustajat tekevät jotain vähemmän mukavaa kollektiivina, eivät koskaan yksilöinä. Valtapuolueiden edustajien kannanotot yleensä menevät niiden esittäjän piikkiin, ei koko puolueen. Siis: ”Yle: Katainen vastustaa EVM:n kasvattamista” eikä ”Yle: Kokoomus vastustaa EVM:n kasvattamista.”
Muuten Saska Saarikoski on oikeassa, mutta kohun synnyn tulkinta on väärä.
Kohu ei syntynyt siksi, että ”perussuomalaiset halusivat nostaa siitä kohun”. Kohu syntyi siksi, että Per Looks -blogissa oli monta kohua edistävää ainesosaa:
– parodiamuoto (taustalla Hel Looks -blogi)
– ajankohtaisuus
– poleeminen puheenaihe (Perussuomalaiset on sekä vihatuimpia että kannatetuimpia puolueita)
– monia tulkintoja mahdollistava esitystapa.
Vaikka Perussuomalaiset eivät olisi reagoineet Per Looksiin mitenkään, asia olisi silti noussut tapetille.
Hyvä kirjoitus, mutta siellä on yksi asiavirhe. Helena Eronen ei ole perussuomalainen. Hän ei ole koskaan ollut ko. puolueen jäsen, vaikka olikin James Hirvisaaren (ps) avustajana. Ennen tuota pestiään Eronen kannatti näkyvästi Muutos 2011 -puoluetta.
Kiitokset – tämä asia on jo korjattu tekstin loppuun, kun Lasse Hauerwaas huomautti asiasta neljä päivää sitten.
Valokuvaaja Pirjo Sipilä kyseli Per Looks – kuvien tekijänoikeuksista tämän päivän Hesarissa. Tekijänoikeuslaissa sanotaan näin.
Valokuvaaja (14.10.2005/821)
49 a § (24.3.1995/446)
Valokuvaajalla on yksinomainen oikeus määrätä valokuvasta, muuttamattomana tai muutettuna:
1) valmistamalla siitä kappaleita;
2) saattamalla se yleisön saataviin.
Yleensä kohta 2) eli levitysoikeus luovutetaan muotokuvan tilaajalle, mutta ei se mitään vapaata riistaa ole kenen tahansa käyttää. Minusta Per Looks -sivuston tekijä on tehnyt selkeän tekijänoikeusrikkomuksen. Puuttuuko sihen kukaan ja mitä siitä seuraa, on sitten ihan eri asia.
Olen äärimmäisen huono tekijänoikeuslain tuntija, mutta maalaisjärkeni sanoo, että vaalipotrettien valokuvaaja on antanut kuvattavalle täydet levitysoikeudet kuviin – todennäköisesti kertakorvausta vastaan. Ehdokashan voi käyttää kuvaa missä tahansa: painotuotteissa, tv-mainoksissa, ilmapalloissa ja vaikka t-paidoissa.
Se on sitten eri asia, onko ehdokas antanut kuvien levitysoikeutta eteenpäin. Onko kenellä tahansa oikeus kopioida ehdokkaan kuva ja pistää sitä jakoon? En usko, että se on sallittua, mutta asianomistaja on siten ehdokas, ei enää valokuvaaja.
Tämä perustuu täysin arveluihini. Mitään varmaa tietoa minulla ei ole.
Tuossa taitaa tosiaan olla kaksi mahdollisuutta.
1) Valokuvaaja on myynyt/antanut tilaajalle kaikki oikeudet – silloin niitä ei enää ole kuvaajalla itsellään.
2) Kuvaaja on myynyt/antanut tilaajalle (ehdokas siis) oikeudet käyttää kuvaa miten vain ja missä vain omiin tarkoituksiinsa, mutta ei oikeuksia edelleen myyntiin.
Ensimmäisessä tapauksessa asianomistajana on ehdokas, toisessa kuvaaja. Kummin päin vain, tekijänoikeusrikkomus on joka tapauksessa tapahtunut.
Sakari toki tietää, mutta valistetaan vähän muitakin. Erityisesti nestissä olevissa valokuvissa menee helposti sekaisin kaksi aivan erillistä asiaa. Valokuvan tekijänoikeus ja ihmisen oikeus omaan kuvaansa.
Tekijänoikeuden säädökset ovat sittenkin aika yksikäsitteiset ja yleisesti hyväksytyt. Pääsääntöisesti kuvaa saa käyttää vain tekijän luvalla. Riitatapaukset hoidetaan lakituvassa.
Ihmisen oikeus omaan kuvaansa on paljon komplisoidumpi tapaus. Tämä problematiikka liittyy kiinteästi tässä blogissa käytyyn lapsiblogi-keskusteluun. Minun mielestäni kuvaa, jonka kuvassa olija voi kokea nyt tai tulevaisuudessa kiusalliseksi tai jopa loukkaavaksi, ei pitäisi julkaista. Konfliktitilanteet saattavat olla hyvin vahingollisia osapuolille ja viive julkaisun ja konfliktin välillä voi olla pitkäkin.
Missä menee hauskan vitsin ja kiusallisuuden välinen raja? Siihen minulla ei ole vastausta. Sen vain tiedän kokemuksesta, että rajan äärilaidat ovat hyvin kaukana toisistaan. Siperia on opettanut, sekä kuvaajana että kuvassa olijana. Kannattaa miettiä kaksi kertaa, ennenkuin livauttaa ”hauskan” kuvan nettiin. Se on digitaalinen musta aukko, sieltä ei pääse edes valo(kuva) pois. 🙂
Laitoin tapaus PER LOOKS:ista bloggauksen omaan blogiini.
http://timosuvanto.blogspot.fi/2012/10/per-looks-ja-tekijanoikeus.html
Menkööt pieni kaupallinen tietoiskukin samalla. Valokuvan ostoon, myyntiin ja käyttöön liittyviä kysymyksiä olen käsitellyt kirjassani Digikuva – myynti, osto & käyttöoikeus. Näyttää olevan alennuksella kustantajalla. Suorastaan sikahalpaa.
http://www.docendo.fi/tuote/951-0-34167-3
😀 No menköön tämän kerran.