Koiramme herätti keskellä yötä ja pyysi ulos. Sen ajatukset kulkivat selvästikin tätä rataa:
Pakko päästä ulos, en kestä, kamala hätä. Huomaako emäntä? Pakko päästä ulos. Jes, nyt se tulee avaamaan oven. Kamala kiire ulos, en voi tehdä mitään muuta, nyt se avaa oven, hirveä hätä, en pysty ajattelemaan mitään muut-
KISSA! Siinä meni kissa! Mitähän se teki täällä? Nyt on nuuskittava perin pohjin. Missä se oli? Mitä se teki? Söikö se jotain? Jättikö se jotain? Tämä on juuri nyt tärkein asia maailmassa.
Mitä se emäntä komentaa? Ai niin, mullahan oli hätä.
Koiramme keskittymiskyky on täysi nolla. Se lopettaa kaivamisen, kun huomaa leikin. Se lopettaa leikin, kun näkee ruoan. Se lopettaa ruoan, kun näkee toisen ruoan. En tiedä toista luomakunnan oliota, jolla olisi yhtä surkea fokus arkeensa kuin koir-
MEILI! Mulle tuli meili! Keneltäköhän se tuli? Mitä asia koskee? Kuka sen lähetti? Mistä se tuli?
Minun toinen koirani, terrieri, on juuri tuollainen. Joskus jää pissakin kesken jos joku haju tulee nenään. Toinen koirani, lapinporokoira on ihan eri maata, hitaampi, harkitseva, keskittynyt, varovainen, epäluuloinenkin. Terrierillä on taatusti ADHD. Ehkä siksi ymmärränkin sitä niin hyvin, koska niin on minullakin. Siinä on hyvät ja huonot puolensa…
Kati, joskus vanha sanonta on yllättävän osuva: ”Millainen koira, sellainen omistaja.”
Meidän koiramme on ihan vilpittömästi typerä. Se on ilmeisesti pentueestaan ns. hitain kanootti.
Koirilla on erilaisia funktioita. Oma koirani oli todellakin blondi noutaja, jonka funktio tässä maailmassa oli rakastaa, edistää rauhaa ja onnellisuutta. Sen se teki täysillä. Koetapa esim. teini-ikäisenä raivota vanhemmillesi, kun päällesi kiipeää 30 kiloa koiranlihaa tassut hartioilla.
Mutta toisaalta sen ongelmaratkaisukyvyttömyys oli jo liki legendaarinen. Sitä sai pelastaa milloin mistäkin pinteestä, johon kaverin sekarotuinen neropatti ei olisi ikinä edes joutunut, koska se tajusi asioita. Mutta ei meidän dorka. Maailma oli jännittävä paikka ja sinne kannatti mennä etupainotteisen positiivisesti tutkimaan. Luotto pelasi siihen, että joku lauman ihmisistä sitten irrotti sen juuttuneen pään mm. mattotelineestä ja pyykkinarusta.
Kaikki koirat tuntuvat olevan samaa kastia, äly loppuu kun vaistot alkaa. Pikkuinen ärsyke, niin ajatus karkaa aina muualle. Toisaalta, ne ovat onnellisia ja elävät hetkessä.
Vähän niinkuin ihmisetkin, hyvä työinto onnistutaan katkaisemaan pienillä ärsykkeillä. Maililla, skypellä jne. Ja sitten ihmetellään kuinka tietotyöläisen tuottavuus lähenee nollaa kun hukkatyön määrä on lähes 100% työajasta.
Jos mailia ei osaa sulkea, niin kannattaa alkaa koiraksi 🙂
*reps* Erittäin tipauttava viimeinen rivi 😀
Sama koskee myös fesekommentteja…
Tämä on kuin suoraan meidän walesinspringerspanielin elämästä. 😀 Piti laittaa jakoon Facebookissa, kun on niin osuva. Kaikki ystäväni tietävät, että koirani olen kuin minä.. Ja sinä! 😀
Hauskasti kirjoitettu juttu, joka on täyttä totta. Meilläkin jää joskus jopa tarpeiden tekeminen kesken jostakin kuuluvan risahduksen takia. Ainoa mihin keskittyminen riittää, on ruoan kerjääminen 🙂
”Belgianpoliisikoira” malinois ei jätä kesken mitään. Se hoitaa Tärkeän Tehtävän napakasti loppuun, oli tehtävä sitten omenapuun repiminen juuriltaan, virallinen tottistreeni tai ihmisen päättäväinen ohjaaminen jääkaapin ääreen (siellä porkkana, porkkana = hyvä).
Minulla sen sijaan on koko ajan auki Lync, Skype, kuusi keskeneräistä sähköpostia, useampi tekstiyritelmä ja karkkiaski. Syöksähtelen tehtävästä toiseen ja takaisin kuin hysteerinen, paluuperiä rakenteleva jäniini. Kofeiinin lisääminen kuvioon nostaa kierroksia entisestään. Valmista toki syntyy, mutta epämääräinen syyllisyys tempoilevasta työskentelytavasta vaivaa.