Olen tämän viikon Suomi-areena-tapahtumassa oppimassa uutta. Tänään seurasin Tuomas Enbusken vetämää keskustelua median murroksesta.
Keskustelemassa olivat Allerin toimari Pauli Aalto-Setälä, toimittaja Maria Pettersson, Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen, Maikkarin toimari Heikki Rotko sekä asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen.
Huomioni kiinnittyi ministeri Viitasen elekieleen ja viestintään.
Ilmeisesti ministeriyden tuoma uskottavuuden aura ei ole vielä laskeutunut hänen ylleen. Viitasen viestintä oli lähinnä pikkutyttömäistä. Hän nyökytteli alituiseen, vilkuili sivuilleen, hymyili arasti, piti päätään olkapäiden välissä, eikä pyytänyt mikkiä. Muut olivat äänessä, ja Viitanen kuunteli.
Lisäksi Viitanen – toki ainoana poliitikkona – väisteli kysymyksiä. Muut vastasivat suoraan ja hieman haastoivatkin, mutta Viitanen viesti ympäripyöreästi.
Kaikki tämä saamattomuus näkyy esimerkiksi siinä, että Viitasta ei ole siteerattu lainkaan Elina Lappalaisen kirjoittamassa Marmain jutussa. Viitanen ei nimittäin sanonut juuri mitään.
Kuulemma Suomi-areenan parhaat keskustelut käydään jälkikäteen terasseilla. Tilaisin Viitaselle ison tuopin napakkuutta, kiitos.
Jossain Tom Clancyn romaanissa on ajatus, että politiikolle on tärkeintä näkyä säännöllisesti päivän polttavissa asioissa. Eli sanoa oma tiukka mielipiteensä, joka tukee kannattajien ajatusmaailmaa. Pommi-iskun jälkeen pitää kannattaa raaka-aineiden ostamisen rajoittamista, itsemurhien jälkeen korostaa pääsyä mielenterveyspalveluiden piiriin jne.
Mutta harva politiikko osaa oikeasti otaa asioihin kantaa, koska se antaa silloin mahdollisuuden virhetulkintoihin ja se estää uralla eteenpäinpääsyn. Eli paneelikeskusteluissa on aika haastavaa keskustella asiantuntijoiden kanssa, kun ei pääse antamaan räväkkää ja iltapäivälehdissä näkyvää moraalista sanomaa siitä, että otan asiat vakavasti 🙂
Kari…
Kari, hyvää pohdintaa. Poliitikon tehtävänä on turvata uransa, ja se tehdään kulkemalla kultaista keskitietä ja olemalla ympäripyöreä. Vasta noissa mainitsemissasi ääriesimerkeissä poliitikko voi vaatia parempia mielenterveyspalveluita ja räjähdeainesten saatavuuden rajoittamista. 😀
Olisin kuitenkin kaivannut Viitaselta napakampaa viestintää ja oma-aloitteisuutta. Mutta ehkä toiveeni ovat turhia. On helpompaa olla napakka asiantuntija kuin napakka poliitikko.
PS. Korjasin nimimerkkisi oikeaksi ja poistin jälkimmäisen korjauskommenttisi. 🙂
Kääntöpuolena ovat sitten ne keskustelijat, joilla on napakkuutta yli tarpeen muttei mitään sanottavaa.
Toki näitäkin tyyppejä on, mutta itse kaipaan puhujalta molempia: sekä laadukasta sisältöä että hyvää ilmaisua.
No niin. miten pelastaisit tilanteen, jos lähetit työhakemuksen niin, että hakemuksessa keskellä tekstiä oli ihan väärän yrityksen nimi. Ei vissiin mitenkään. Ei liity tähän tekstiin muuten kuin että lisää laatua ja hyvää ilmaisua tänne itsellekin, kiitos. Voi nolo.
Voi apua! Kuulostaa pahalta mokalta. Toki on olemassa työnantajia, jotka eivät ota nokkiinsa, mutta moni saattaa heittää hakemuksesi saman tien ö-mappiin.
Nyt jos haluat pistää kaiken yhden kortin varaan, niin lähetä perään humoristinen korjausviesti (jos siis hakuaikaa on vielä jäljellä). Siinä voisi lukea jotain tähän tapaan:
”Lähetin teille työpaikkahakemuksen 24.6.2013. Siihen oli putkahtanut onneton virhe: väitin haluavani töihin Yritys X:ään, vaikka tietenkin haluan töihin juuri teille.
Tämä virhe ei missään nimessä ollut onneton vahinko, vaan halusin sen avulla osoittaa teille rohkeuteni, innovatiivisuuteni ja huumorintajuni.
Onnistuinko?”
Tällainen viesti on toki uhkapeliä: jos vastaanottaja on tosikko, viestisi lentää roskiin. (Tosin hakemuksesikin lensi roskiin joka tapauksessa.) Mutta jos työnantaja on humoristinen, saatat päästä tämäntyyppisellä lisäviestillä jonon kärkeen.
Itse tein saman mokan, mutta vielä pahemmin, jätin vahingossa väärän yrityksen yhteystiedot hakemukseen eli Maija yritys A:ssa sai hakemuksen, joka oli osoitettu Matille yritys B:hen.
En tiedä, ratkaisinko mokan tyylikkäästi, mutta ainakin toimivasti. Hakuaikaa oli vielä jäljellä ja luotin siihen, että ensimmäinen hakemus on lentänyt suoraan roskakoriin. Lähetin muutaman päivän kuluttua uuden hakemuksen oikein tiedoin.
Pääsin haastatteluun ja tulin valituksi tehtävään. 🙂 Ensimmäisestä hakemuksesta en ole koskaan kuullut mitään.
Hei Katleena ja Paula!
Tein hieman tylsähkön ratkaisun, vaikka mieleni teki lähettää heti perään ”tän siitä saa kun sählää yöllä hakemusten kanssa,
kiitos ja anteeksi!” Sen sijaan lähetin hakemuksen perään uuden meilin otsikolla ”päivitetty hakemus” ja viestikenttään laitoin: ”Hei, vielä selvennykseksi, nyt taisi lähteä viesti väärällä nimellä, vaikkakin oikeaan paikkaan.
Olen erittäin kiinnostunut työskentelystä xx:ssä, ja odotan vastaustanne.”
Ajattelin, että se oli varmaankin siinä, mutta pääsinkin jatkoon videohaastatteluun. En ole ihan varma, mitä tästä pitäisi ajatella. Eikö se ole niin tarkkaa, jos haetaan rekryfirman takana vai painoiko cv sitten kumminkin enemmän.
Kiitos avusta molemmille!
Tsemppiä videohaastatteluun! Kerro sitten, kuinka kävi.
Ikuisesti on jäänyt mieleeni vuosien takainen kuuntelemani radio-ohjelma, jossa silloinen kansliaministeri Ilkka Kanerva sekä kansanedustaja Esko Seppänen olivat haastateltavana. Tuolloin studioon soittaja esitti kysymyksen/mielipiteen verotuksesta eräästä varauksesta. Kanerva kommentoi painavin sanakääntein, mutta täysin väärin faktoin, Seppänen korjasi Kanervaa kahteen otteeseen, mutta koska muut (toimittaja, kysyjä ja Kanerva) eivät asiaa ymmärtäneet, siirryttiin muihin kysymyksiin.
Itse punastelin vastaanottimen äärellä Kanervan tietämättömyyden puolesta, mutta luin myöhemmin maakuntalehdestä häntä kiittävän artikkelin ko. haastattelun johdosta.
Eli: toisinaan ei ole tärkeää mitä sanot, vaan miten sen sanot.
Vanha Pirkko, kiitos napakasta kommentista ja tervetuloa EOT-blogiin!
Osuit esimerkissäsi naulan kantaan: tapa on vaikuttavampaa kuin sisältö.
Ihannetilanne on toki se, että sekä sisältö että ilmaisutapa ovat kunnossa. Se onneksi on mahdollista.