Tapasin äskettäin opiskelijatiimin, johon kuului viisi nuorta naista. He haastattelivat minua ryhmätyöhönsä. Kutsutaan heitä nyt vaikka Kiiaksi, Kiraksi, Kirsikaksi, Kristiinaksi ja Kristeniksi.
Kiialla oli suoraksi föönatut pitkät tummat hiukset. Hänellä oli kapealahkeiset housut, mustanharmaa neuletakki ja kaulassaan beessi huivi. Kiialla oli myös hopeanvärinen rannekoru.
Kiralla oli suoraksi föönatut pitkät vaaleat hiukset. Hänellä oli kapealahkeiset mustat housut, musta pitkä neuletakki ja kaulassaan harmaa huivi. Kiralla oli myös hopeanvärinen hiuspanta.
Kirsikalla oli suoraksi föönatut pitkät tummat hiukset. Hänellä oli kapealahkeiset siniset farkut, musta neulejakku ja kaulassaan vaalea tuubihuivi. Kirsikalla oli myös hopeanvärinen rannekoru.
Kristiinalla oli suoraksi föönatut puolipitkät ruskeat hiukset. Hänellä oli kapealahkeiset tummat housut, tummanharmaa jakku ja kaulassaan musta huivi. Kristiinalla oli myös kullanvärinen rannekello.
Kristenillä oli suoraksi föönatut pitkät tummat hiukset. Hänellä oli kapealahkeiset mustat farkut, musta neuletakki ja kaulassaan pitkä hopeanvärinen ketju. Kristenillä oli myös hopeanvärinen rannekoru.
Nämä viisi nuorta naista olivat kaikki sympaattisia. He olivat aikaansa seuraavia, sosiaalisia, positiivisia ja päämäärätietoisia.
Mutta persoonan kehittyminen oli vasta siinä vaiheessa, että he olivat käyneet ostamassa sellaisen kaupasta.
Niin, kyllä aikuisillakin naisilla – 30 plus – usein on valtavan yhtenäinen pukeutumistyyli. Ehkä joku haluaa sulautua massaan, toisella ei ole ihmeempää kiinnostusta vaatteisiin (ja hän vetää siksi normivermeet niskaansa), joku sattuu pitämään hajuttomasta ja mauttomasta pukeutumistyylistä.
Pukeutuminen ei vättämättä kerro persoonasta juurikaan. Usein kylläkin ihmiset, jotka pukeutuvat huomiota herättävästi, ovat ihmisinä rasittavan huomionhakuisia.
Sanna, ilman muuta samaa ilmiötä näkee muillakin. Tässä oli esimerkkinä nuorten naisten ryhmä, mutta kyllä 50-vuotiaat miesinsinööritkin pukeutuvat hämmästyttävän usein omaan univormuunsa: vaaleansiniseen kauluspaitaan, sangattomiin silmälaseihin ja farkkuihin.
Jostain syystä otit heti esille ”huomiota herättävän pukeutumisen” ääriesimerkkinä. Minulle olisivat jääneet nuo nuoret naiset persoonina mieleen, jos heillä olisi ollut edes yksi poikkeava yksityiskohta asussaan: värikäs kukka hiuksissa, erottuvat silmälasit, kukkaprintti huivissa tai iso sormus.
En siis tarkoita, että pitäisi pukeutua kuin dadaistinen taideteos, vaan lisätä neutraaliin bisnesasuun yksi itselle mieleinen detalji, joka erottuu.
Ääriesimerkkien kautta – niinhän sinäkin teit! Harva viiden naisen porukka on pukeutumiseltaan melkein täysin identtisiä.
Totta, että pienillä asioilla voi ilmentää persoonaansa – jos haluaa – ja varmaan nekin naiset tekevät niin sitten, kun heillä on sen verran itseluottamusta, että ei tarvitse väenvänkään vääntäytyä muottiin.
Viisikymppiset insinöörit ovat pääasiassa miehiä ja sitä ikäluokkaa, jota pukeutuminen ei keskimäärin ihmeemmin kiinnosta, oletan. Ainakaan insinöörejä. Tai sitten he ovat juuri niin tylsiä kuin viisikymppisen insinöörin voi mielessään kuvitella olevan. Laji on minulle vieras.
Olen vähän hidas, joten tämä asia tuli mieleen vasta nyt.
Jos olisit tavannut ryhmän taideopiskelijoita, heidänkään persoonansa ei olisi jäänyt mieleen vaatteista, koska se olisi ollut yhtenäisen ”taiteellinen”.
Sanna, on äärimmäisen hienoa, että jaksat ymmärtää ihmisten pukeutumista ja nuorten naisten valintaa.
Itse olen sen verran kriittinen vanha akka, että toivon ihmisten viestivän pukeutumisellaan omaa persoonaansa.
Varmasti nämäkin nuoret naiset kehittyvät vuosien varrella omaksi itsekseen. Tässä vaiheessa heidän persoonallisuutensa on vasta kasvamassa.
Minä olen taas kiukkuinen vastarannankiiski ja totean, että kyllä jokaisen ihmisen pukeutuminen ilmentää hänen persoonaansa jollakin tavalla paitsi niiden, jotka eivät lääketieteellisistä syistä kykene valitsemaan omia vaatteitaan (esimerkiksi kehityshäiriöiset). Jos pukeutuu massaan hukkuvaksi niin se kertoo persoonasta, joka haluaa hukkua massaan, on konformisti, ei ole erityisen mielikuvituksekas tai ei ainakaan halua tuoda sitä esiin jne. Enkä siis tarkoita, että nämä ovat huonoja ominaisuuksia. Tarkoitan vain, että jokaisella on syynsä omiin vaatevalintoihinsa ja nämä syyt liittyvät henkilön persoonaan. Sekään, että viidellä naisella on samanlaiset vaatteet, ei tarkoita, että nämä viisi ihmistä ovat kaikin tavoin persoonaltaan samanlaisia, mutta tietty osa persoonallisuutta on sitten hieman samankaltainen, jos pukeudutaan samalla tavalla.
Osuvasti määritelty. Uskon ihan samoin.
Minä olen hieman sitä mieltä, että kyllä melkein jokaisen ihmisen pukeutuminen ilmentää hänen persoonaansa jollakin tavalla paitsi niiden, jotka eivät lääketieteellisistä syistä kykene valitsemaan omia vaatteitaan (esimerkiksi kehityshäiriöiset). Jos pukeutuu massaan hukkuvaksi niin se kertoo persoonasta, joka haluaa hukkua massaan, on konformisti, ei ole erityisen mielikuvituksekas tai ei ainakaan halua tuoda sitä esiin jne. Enkä siis tarkoita, että nämä ovat huonoja ominaisuuksia. Tarkoitan vain, että jokaisella on syynsä omiin vaatevalintoihinsa ja nämä syyt liittyvät henkilön persoonaan. Sekään, että viidellä naisella on samanlaiset vaatteet, ei tarkoita, että nämä viisi ihmistä ovat kaikin tavoin persoonaltaan samanlaisia, mutta tietty osa persoonallisuutta on sitten hieman samankaltainen, jos pukeudutaan samalla tavalla.
Tämähän oli mielenkiintoinen aihe 🙂
Nuorena naisena pukeudun aika samalla tavalla kuin nuo mainitsemasi naiset ja siihen on monia syitä. Ensinäkin, pidän ihan oikeasti sellaisesta siististä ja klassisesta tyyliistä johon kuuluu bleiserit, suorat housut/siistit tummat farkut, neuleet ja huivit. Huivit ovat myös harvinaisen käytännöllisiä, sillä ne voi kietoa ympärilleen, jos neukkarissa sattuu olemaan vähän liian tehokas ilmastointi.
Toisekseen, kyseistä tyyliä näkee paljon monissa suosituissa muoti/lifestyle blogeissa, joita monet nuoret naiset seuraavat, on sinällään mielestäni aika normaalia, että vaikutteita omaan pukeutumiseen otetaan näiltä bloggareilta.
Pukeutuminen on mahdollisuus viestiä omaa persoonaansa, mutta myös mahdollisuus viestiä omaa ammattitaitoansa. Minä ainakin pukeudun työtapaamisiin tai vähänkin virallisimpiin opiskelujuttuihin siististi, mustaan bleiseriin ja tummiin siisteihin farkkuihin ja usein matkassa on myös joku huivi. Siisti, hieman aikuisempi vaatetus osoittaa, että olet oikeasti fiksu tyyppi ja osaat tarvittaessa pukeutua tilaisuuden tms. vaatimalla tavalla. Se myös osoittaa kunnioitusta vastapuolta kohtaan. Siisti, asiallinen ja neutraali pukeutuminen antaa myös itsevarmuutta, mikä nuorilta voi olla monessakin asiassa vielä vähän hukassa.
Tämän asian voi kääntää myös toisinpäin, entäpä jos naiset olisivat tulleet tapaamiseen bilemekot tai rähjäiset farkut ja revitty paita päällä? Mitä olisit itse ajatellut heistä tällöin? Olisivatko he olleet silloin persoonallisia pukeutujia vai jotain muuta? Jos esim. lukee muotiblogeja tai seuraa nuorten naisten pukeutumista niin sieltä löytyy myös aika paljastavaa pukeutumista, mitä sellainen pukeutuminen osoittaa työtapaamisessa? Minusta se osoittaisi aika huonoa makua ilmestyä revityissä vaatteissa työ / opiskelutapaamiseen eikä antaisi opiskelijasta ammattitaitoista ja fiksua kuvaa. Se, että pukeutuu siististi ja hieman tavallisesti ei kerro mitään ihmisen persoonasta, minusta tuollainen tyyli on aika neutraali, ja työtapaamisissa on mielestäni fiksua olla suht neutraali – ainakin ennen kuin on vakiinnuttanut asemansa työelämässä ja on näyttöä omasta ammattitaidosta.
Tuohon, että miksi kaikilla sattui olemaan samankaltainen tyyli saattaa vaikuttaa esim. se, että ihmiset hakeutuvat kaltaistensa seuraan ja pukeutuminen saattaa helposti olla nuorilla naisilla yksi yhteisistä mielenkiinnon kohteista ja näin ollen siitä pukeutumisesta tulee helposti samankaltaista. Ja en olisi yhtään yllättynyt, että naiset olisivat keskustelleet, että ”Mitäköhän sinne pitää laittaa päälle?” ”No, mä ajattelin laittaa sellaset siistit, joku bleiseri/neule tms” ”Okei, no sit mäkin laitan” jne. jne… Ja tietysti asiaan saattaa vielä vaikuttaa, että jos on kovin nuori opiskelija, ei sieltä vaatekaapista ehkä löydy kuin se yksi vaatekerta minkä kokee olevan sopiva työhaastatteluun / tapaamiseen, jossa haastatellaan ammattilaista, varsinkin jos se oma tyyli sattuu olemaan hyvinkin erilainen kuin yleinen käsitys asiallisesta työpukeutumisesta.
Jos tämä vähän avasi asiaa ja monikerroksisia syitä (nuorten) naisten pukeutumismaailmaan 🙂 Pointti taisi olla se, että mielestäni noin neutraalin pukeutumisen perusteella ei voi todeta, että persoona on ostettu kaupasta (en tosin tiedä, että saitko esim. keskustelun perusteella naisista jollain lailla sellaisen kuvan, mutta postauksen perusteella tuli sellainen kuva). Ja ihan rehellisesti sanottuna, ei välttämättä olisi kauhean kiva lukea kyseisenlaista kommenttia itsestä netissä, vaikka anonymiteetti säilyisikin. Ainakaan minusta ei olisi kiva lukea, että ammattilainen, jota haastatelin opiskelujuttuun, toteasi, että persoonani on kehittymätön, ja eikös meidän kaikkien persoona kehity koko ajan oli sitten 50-vuotias tai 20-vuotias? 🙂
Ja vielä sellainen, että aika harva loppujenlopuksi ajattelee omaa henkilöbrändiään niin pitkälle, että miettisi tarkkaan pukeutumisensa – luulen, että suurin osa ihmisistä ei mieti omaa henkilöbrändiään millään lailla, aika harvalle pukeutuminen on tapa ilmaista omaa persoonallisuuttaan, varsinkin jos ei ole mitenkään ”tavallisesta” erityisemmin poikkeava persoona. Ei minun ystäväpiirissäni ainakaan ole ihmisiä, jotka miettisivät omaa pukeutumistaan kannanottona johonkin asiaan tai oman henkilöbrändinsä rakentamisena, vaikka ystäväpiirissäni brändeistä ja muusta markkinoinnista tuleekin puhuttua usein.
No tämä siisti, tavallinen pukeutuminen on paljon pienempi paha (jos paha ollenkaan, persoonasta sen perusteella ei todellakaan päätellä mitään) kuin tarkoituksellinen, muka erilainen ja persoonallinen tyyli, jos ajatukset kuitenkin ovat kuin suoraan jonkin viiteryhmän, esim. uusliberalististien, raamatusta.
Aika karmaisevakin tämä blogijuttu. Kertoo kyllä enemmän kirjoittajasta kuin näistä nuorista naisista.
Kati, kiitos kommentistasi ja tervetuloa EOT-blogiin!
Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi siitä, että pukeutumisen kannattaa heijastella kantajansa tyyliä, luonnetta ja ajatusmaailmaa. (Minun on vain vaikea kuvitella, että nuo viisi tyttöä olivat niin samanlaisia luonteita, että heidän piti pukeutuakin samalla tavalla.)
PS. Sinun ei tarvitse puhutella minua kolmannessa persoonassa ”kirjoittajaksi”, vaan saat ilman muuta sinutella.
Apukuski, kiitos laajasta kommentistasi!
Otit esille ääripääesimerkin, mikä on varsin yleistä debateissa. En tietenkään tarkoita, että jakkupukujen tilalla olisi pitänyt olla ”bilemekot tai rähjäiset farkut ja revitty paita”.
Sen sijaan noihin asiallisiin asuihin olisi kannattanut lisätä *yksi* mielenkiintoinen yksityiskohta (erikoiset silmälasit, punainen huivi, iso sormus, näyttävä nuttura, kiharat, turkoosi kukka rintaan tai vaikka pinkki käsilaukku).
En siis tarkoita mitään äärikikkailua, mutta bisneksen kannalta on tehokasta jäädä toisen osapuolen mieleen. Sen voi hoitaa hyvin pienellä yksityiskohdalla, ei pukeutumalla pelleksi.
Kiva, että täsmensit asiaa 🙂 Mitä tulee ääriesimerkkiin, niin kyllä, sellainen löytyi vastauksestani, mutta olen Sannan kanssa samaa mieltä siitä, että itsekkin esittelit aika ääriesimerkin postauksessasi.
Totta, bisneksen kannalta on tehokasta, että visuaalisesti on joku yksityiskohta, jolla jää vastapuolen mieleen, mutta se, kuinka äärimmäisyksiin yksityiskohdalla kannattaa mennä on eri asia. Tuli mieleen myös, että persoonan esille tuominen on hyvin yksilöllinen asia, ja kaikki kokevat ”persoonallisuuden” erilaisena asiana ja käsitteenä. Postauksen tapauksessa naiset itse ovat voineet kokea, että huivi on se yksityiskohta, jolla jäädään mieleen – se mikä on jollekulle toiselle ”tylsää” pukeutumista voi toiselle olla jo hieman normaalia enempää tälläytymistä ja ulkonäön miettimistä.
Ja voihan myöskin olla, että oli ihan pelkkää sattumaa, että kaikki olivat pukeutuneet juuri tuona haastattelupäivänä samankaltaisiin asuihin 🙂
Itseä jaksaa aina hämmästyttää itseni ikäisten (50+) miesten tyyli etsiä nuoruutta samalla kaavalla. Joko bändi- tai harrikkapaidalla, harrikkatakilla ja jos rahat riittää niin rebelmäisellä moottoripyörä,farkut ja nahkarotsityylillä.
Harvoin näkee ihmisiä joilla on ihan oikea oma tyyli. Varsinkin miehet etsivät sitä määrättyä sotisopaa, joilla viestitään omaa identiteettiä. Useinmiten se sotisopa on melkoinen klooni.
Harvoin näkee ns. persoonallista pukeutujaa, joka tuntee oman tyylinsä. Yksi tälläisistä persoonallisista pukeutujuista on itä-helsingissä asuva vaatturimies, jonka tunnistaa kaukaa. Puvut on komeita ja asut muutenkin viimeisteltyjä ja tyylikkäitä. Mutta suurin osa meistä muista on melkoisia kooneja, jotka yritämme viestiä yleisten normien mukaan omaa erikoisuuttamme.
Harva osaa kuitenkaan rakentaa ns. viralliseen asuun mitään pikku kikkaa, jolla saa kerrottua itsestään. Itsellä tuo tyyli on aika johdonmukainen rähjääntyneen nörtin tyyli eli puen niinkuin ammattiylpeä nörtti tekee eli välittämättä muista ja pukeutumistandardeista. (Juu, osaan pukeutua asiallisestikkin)
Eli oman tyylin rakentaminen on kohtuulllisen tärkeää. Siitä tyylistä tunnistaa helposti ihmisen. Eli tyyliin kuuluu pukeutuminen, esiintyminen ja myös käytöstavat. Liian usein hyvä tyyli jää huomioimatta huoneojen tapojen takia.
Pitkä ja sekava kommentti. Itselle tyyli on kokonaisuus, jossa on mukana pukeutuminen, käytös ja esiintyminen. Ehkä ainakin itsensä kohdalta noita kaikkia pitäisi treenata.
Kari…
Kari, osut ihan oikeaan: useimmilla sukupolvilla (ja sukupuolilla) on omat vakiounivormunsa, johon koko ikäluokka pukeutuu. Se on pahuksen harmillista.
Kannustan yleensä asiakkaitani etsimään pukeutumiseen jonkin yksityiskohdan, joka on *itselle mieluinen*. Räväkkä hankkii useita ja värikkäitä elementtejä, mutta rauhallisempi ostaa vaikkapa erikoisen solmioneulan, silkkisen taskuliinan tai isosolkiset kengät.
Mitä vähemmän paheksuu ja mitä enemmän kehuu muiden pukeutumista, sen parempi kaikille, väitän. Neutraali pukeutuminen ei välttämättä tarkoita persoonattomuutta, yhtä vähän kuin persoonallinen pukeutuminen on automaattisesti mukaerikoista tai kertoo kantajansa olevan rasittava ääliö. Onhan se minullekin joskus vaikea tajuta, miksi jotkut tyytyy beigeen, kun maailma on täynnä värejä, tai haluaa nimenomaan näyttää samalta kuin muutkin, mutta siitä on sitten vaan päästävä yli.
Usein neutraalia pukeutumista perustellaan toisten kunnioittamisella ja/tai hyvillä tavoilla. Tilannetajuahan tarvitaan aina, mutta on aika helppoa mennä ylivarovaisuuden puolelle. Ikään kuin ihminen vaikuttaisi sitä fiksummalta / aikuisemmalta / muuten ookoommalta tyypiltä, mitä neutraalimmin hän pukeutuu. Kovin on kuitenkin vaikea kuvitella, että kohtuullinen erikoisuus oikeasti loukkaisi tai pelästyttäisi ketään, ainakaan niin paljon kuin sitä tunnutaan pelkäävän. Joissain tilanteissa on jopa parempi jäädä mieleen, visuaalisestikin.
Mitä tulee ”taideopiskelijoiden” (millä varmaan viitataan laajempaan erikoisestipukeutujien ryhmään) erottuvuuteen, niin onhan se loogisesti ajatellen helpompaa erottaa toisistaan viisi tyyppiä, jotka pyrkivät erottautumaan toisistaan, kuin viisi, jotka pyrkivät olemaan saman näköisiä. Ja voi että, pukeutuisivatpa taideopiskelijat oikeasti niin erikoisesti kuin kuvitellaan, niin oppisin minäkin kurssilaisteni nimet ennen viimeistä kurssipäivää! Ehkä!
Kylläpäs täällä on puolestaloukkaantumisen makua ilmassa! 😀
Se, että pukeutuu ”tehtävän vaatimalla tavalla” on varmaan itsestäänselvyys (ellei ole asunut koko ikäänsä luolassa, mikä sekin voi toki olla ihan mielenkiintoista). Mutta kuten Katleena totesi, ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että pukeutuu epämielenkiintoisesti.
Itselläni on työn sanelemana vaatteena puku, piste – siitä ei tingitä, varsinkaan jos pitää tavata asiakkaita. Se ei tarkoita, etteikö siitä saisi persoonallista – veikkaan, että kauhean monella alalla toimivalla ei kuitenkaan ole kuuttikravattia ja -kalvosinnappeja. Pyhän solmio – taskuliina – sukat -kolmiyhteyden voi valita mätsäävällä tavalla (ja sukkien ei tarvitse olla mustat!). Jos haluaa oikein lähteä kikkailemaan, kauluspaidan värillä ja kuosilla, solmionpidikkeellä, em. kalvosinnapeilla tai jopa kengillä (jos tahtoo oikein revitellä) saa myös kaikenlaista jännää aikaan.
Noh. Eipä silti. Kyllä tuo vaatekikkailu on itselläni tullut vasta sen jälkeen, kun työllistyin Alan Töihin – opiskeluaikoina asu oli puku, vaaleansininen kauluspaita, joku hyvin hillitty solmio, mustat sukat – jne. Kikkailu on helpompaa kun on ylimääräistä rahaa taskunpohjalla. Toisaalta, useat ystäväni ovat pukeutuneet hyvinkin tyylikkäästi (siis nimenomaan omalla tyylillään) jo opiskeluaikoina, eli ei se sitä katso.
Toisaalta opiskelijana – tai minkä tahansa alan junnuna – helposti pelaa varman päälle; ei halua, että ainakaan pukeutuminen on se asia, minkä takia heitetään pihalle. Eikä se ole minusta väärin; ”säännöt pitää osata, jotta niitä voi rikkoa”. Mikä toisaalta tarkoittaa sitä, että oma persoona on vasta kehittymässä, mikä onkin tilanne monilla parikymppisillä! Ei siinä ole mitään pahaa. 😀
Jussi, sanoit ääneen sen, mitä minä ajattelin. Osa ilmeisesti otti postaukseni henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka postauksen kohteita ei ollut millään tavalla erotettavissa.
Ja kuten sanottu – parikymppisillä oma persoona on tosiaan hakusessa. Eiköhän se sieltä vielä löydy.
PS. Tapasin tänään Haaga-Helian opiskelijoita. Yhdellä oli voimakkaan turkoosi kauluspaita, ja toisella tummansiniruutuinen lyhythihainen kauluspaita. Kumpikaan ei ollut mitenkään tyrkky, vaan he olivat asiallisia nuoria, jotka erottuivat silti hyvällä tavalla.
Luin tämän blogitekstin jo eilen. Tänään olin kaupungilla, kuljin mm. erään lukion ohi, pisti kyllä naurattamaan, kun järjestään JOKAISELLA naispuolisella opiskelijalla oli suora tukka, bleiseri, ne mustat kapeat housut ja huivi kaulassa, kaikki eri yhdistelmiä harmaan ja beigen sävyissä… 😀
Onneksi näin sitten ne toisinpukeutujatkin lukion pihalla, persoonallisuutta näkyi rutkasti. 🙂
Muistan, kun nuorena kävin avoimessa yliopistossa muutaman arkkitehtuurikurssin, ainoat kurssilla pukeutumisen puolesta erottuneet olivat taideopettaja kokovalkoisessa puvussa, minä ja eräs toinen avoimen opiskelija (jostain syystä molemmat kumminkin violetissa/luumunvärisissä) ja sitten opintojaan täydentänyt n. 50 v. rakennusinsinöörimies harmaassa tai ruskeasta pikkutakissa, arkkitehtuuriopiskelijat olivat kaikki kokomustissa…
Sanna K., taisit juuri kuvata aika osuvasti suomalaisen pukeutumiskulttuurin pääsuunnan lukioissa ja arkkitehtuurialalla. 😀
Hei!
Itse olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että persoonan tuominen esiin pukeutumisessa on vähän… no, ei tyylikästä ainakaan. Tylsääkin jopa? Olen ajatellut, että persoonaa pystyy tuomaan esiin todella monella eri tavalla, mutta että pukeutumistyylin on hyvä pysyä mahdollisimman neutraalina. Klassisena, tyylikkäänä, hajuttomana ja mauttomana. Ystäväpiirissäni on muitakin, jotka ovat tätä mieltä.
En ole itse välttämättä kovinkaan tyylikäs, mutta kuitenkin hyvin tarkka siitä miltä mikäkin näyttää. En koe mielekkääksi pukea asiallisen työpuvun seuraksi isoa sormusta, pinkkiä käsilaukkua tms. Joskus heittäydyn hurjaksi, ja laitan työpuvun lisäksi kaulaani hopeisen vasaran, joka kyllä tuo persoonaani esiin, mutta jonka sopimattomuus sitten kuitenkin häiritsee koko päivän.
Joku ehkä muistaa kuka se oli joka joskus sanoi, että värikkäät sielut pukeutuvat mustiin.
Minä tuppaan olemaan sitä mieltä, että persoonasta ei voi pukeutumisen perusteella sanoa yhtikäs mitään, ja väitös siitä, että parikymppiset (joiden persoona todella on vasta kehittymässä) ostaisivat persoonansa kaupasta, kuulostaa varmasti monen korvaan loukkaavalta. Etenkin meidän parikymppisten, jotka vielä rauhassa kehittelemme sitä persoonaamme… 🙂
Mutta ajatus siitä, että pukeutumisella voi edesauttaa mieleenjäämistä tärkeissä tilaisuuksissa, on minulle uusi, ja oikein hyödyllinen sellainen. Joten eiköhän vasarakin pääse keikkumaan kaulalla yhä useammin.
Erikoinen kirjoitus, joka jäi päähän pyörimään pariksi päiväksi, joten kiitos siitä. Ja oikein mukavaa loppuviikkoa!
Terveisin
Anu 26v.
Anu, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!
Työelämässä kannattaa ilman muuta viestiä itsestään myös pukeutumisensa avulla. Se auttaa muita ymmärtämään, millainen olet. Jos seminaarissa on sata ihmistä, jotka pukeutuvat samalla tavalla, miten löydät kiinnostavan persoonan? Kaikkien kanssa ei ehdi jutella.
Ja toisin päin: kun erotut pukeutumisellasi – toki oman persoonan mukaisesti – jäät potentiaalisten asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden mieleen.
Eivät ne ole ainoastaan parikymppisiä tyttösiä, jotka sen persoonansa kaupasta ostavat, jos tällä tavalla ajattelee. Katsoopa mitä tahansa bisneslehteä, niin siellä vasta niitä kaupasta ostettuja persoonia onkin. Jokaisella tiettyjen brändien puvut ja paidat ja kellot, ja tietty tapa pukea ne riippuen siitä viiteryhmästä, mitä vaatteiden kantaja haluaa edustaa. Hinnat vaan ovat eri luokkaa.
Kansainvälisillä yritysjohtajilla ”kuuluu” olla räätälöity tumma puku ja sitä kirkkaamman valkoinen laatupaita, mitä korkeampaa johtoa on, bisnestrendien mukainen kravatti, kalliit kengät ja kuukausipalkan hintainen kello. ”Persoonassa” näkyy asema.
Investoijilla ”kuuluu” olla kalliin näköinen vaatetus kielimässä siitä, että massia riittää. Puvusta saa jättää kravatin pois ja paidan ylänapin auki merkiksi siitä, että ”ei tässä juosta enää jäniksen perässä operatiivisessa toiminnassa vaan keskitytään sijoitustoimintaan”. ”Persoonassa” näkyy raha.
Naisilla asu on usein merkkijakkupuku hameella ja korkokengillä, kalliit hillityt korut, hillitty meikki ja hillityn huolellisesti kammattu tukka. Ei mitään pikaponnareita, siilitukkia tai rastoja, ei mitään henkkamaukkamaista, ei tiukkoja muodot paljastavia vaatteita.
Nuoremman sukupolven johtaja voi korvata puvun housut siisteillä bisnesfarkuilla.
Kyse on oman viiteryhmän pukukoodeista. Koodareilla on omat pukukoodinsa, perusinsinööreillä omansa, lompakko perstaskussa -yrittäjillä omansa, myyjillä omansa, assareilla omansa. Tietyn alan opiskelijoilla omansa.
Puhut helkutin totta. Tuo esittelemäni tapaus oli tietenkin vain yksi kohtaaminen, mutta kyllä niitä toistensa kopioita on kaikissa ikäluokissa.
Minä pukeudun justiinsa niinkuin me keski-ikäiset insinöörimiehet tavataan pukeutua ja on täysin EVVK onko se jonkun rasta-akan mielestä persoonatonta tahi ei.
Sinänsä, Tero, tuo sun EVVK olisi ollut vakuuttavampi, jos et olisi samaan hengenvetoon puhunut rasta-akasta. Melko paljastavaa ja arvottavaa.
Tarkoitus ei ollut arvottaa tai muutenkaan olla negatiivinen, uskon rasta-akan olevan tyyliinsä tyytyväinen eikä pahastuvan kommentista.
Vaikka tietäisi (=olettaisi) jonkun olevan loukkaantumatta tökeröstä nimittelystä, voi nimittely silti olla mautonta (ja ilkeää).
Niin, Tero, sähän arvotitkin omaa pukeutumistasi kertomalla että jonkun rasta-akan mielipide ei kiinnosta = oletat, että rasta-akka ei arvostaisi sun tyyliä, nimenomaan ehkä rasta-akkaudesta johtuen.
Oma tyyli on juuri sitä, että EI tarvitse erikseen mainita, että ei kiinnosta rasta-akkojen, perusinsinöörien tai hipstereiden mielipide. Oma tyyli tuo varmuuden ja suopeuden muita kohtaan.
Kiitos Tiina, olet ihan oikeassa.
Annan Teron kommentin olla, koska kestän tuon tyylin näkemykset. Mutta jos samanlainen määritelmä osoitettaisiin toisille keskustelijoille, poistaisin sen.
Minusta on vähän kummaa tämä aika monesta kommentista välittyvä näkemys, että ihmisten ”kuuluukin” pukeutua näin – siis että persoonaa ei saisi edes tuoda esiin pukeutumisessaan, jos kärjistetään (ja joku sanoi sen suoraankin). Tai tällainen vaikutelma tulee. Persoonaa jääköön kotiin, asiallinen pukeutuminen olkoon hajuttoman neutraalia?
Tosin, kuten aiemmin itse sanoin, kaikki pukeutuminen kertoo persoonasta jotain, myös se neutraalin siisti asu. Se ei kerro kaikkea, mutta se kertoo kuitenkin jotain, koska omasta persoonasta kumpuavat ne syyt, miksi on päädytty tähän hyvin neutraaliin asuun.
Itse käytän töissä työnantajan määräämää tummansinistä housupukua, joten siinä ei ole kauheasti valinnanvaraa – kollegani käyttävät samaa, joten olemme aika klooneja. Jotkut kyllä saattavat käyttää värikästä paitaa alla tai huivia (meillä tosin on tänä päivänä vain kaksi huivivaihtoehtoa, vaaleansininen tai -punainen ja siis ihan määrätyt huivit), joten he erottautuvat hiukan. Minun persoonani näkyy siinä, että olen laiska rontti, joka ei jaksa ja siksi käytän työnantajan hommaamaa valkoista paitaa alla AINA.
Osin muuten tuon työnantajan asun vuoksi on aivan varmaa, että jos ja kun saan itse valita, en kyllä herran pieksut vieköön pukeudu tummaan jakkupukuun! Tai edes sen ”rennompaan” versioon eli mustiin housuihin ja mustaan bleiseriin. Tai JOS pukeudun, hankin jonkun neonpinkin laukun tai sateenkaaren värisen paidan sinne alle tai maailman suurimman perhosenmuotoisen hiussoljen, joka soittaa Mamma Miaa, kun sitä painaa. En siis valita työasustani, minulle on ihan ok käyttää sitä työajalla (vihaan muuten tummansinistä asuvärinä, en IKINÄ itse valitsisi sitä, mutta siis, työasu on työasu ja se on minulle yksi lysti), mutta onhan se nyt tylsä kuin ryönä, joten en rupea enää samaan vapaa-ajallani ja sitten, kun itse valitsen työasuni.
Meillä muuten näkyy töissä usein tosi nätisti ja kiinnostavasti pukeutuneita naisia, jotka ovat markkinoinnissa ja muilla osastoilla töissä ja jotka silti ovat aivan täysin asiallisia ja business-tapaamisiin soveltuvia. Jonain päivänä minäkin ehkä siellä!
Tuo työnantajan valitsema asu on kiinnostava ilmiö. Esimerkiksi VR:n uudet asuissa on oikeasti valinnanvaraa: värit ovat vihreä, harmaa ja valkoinen, mutta tarjolla on monenlaista liiviä, lippistä, huivia, kravattia, takkia ja housua. Olen seuraillut, että konduktöörit taitavat valita oman makunsa mukaan haluamansa VR-asusteet.
Jos olisin itse tuollainen ”univormutyönantaja”, haluaisin antaa mahdollisimman paljon valinnanvaraa. Vaatteissa pitäisi tietenkin olla jokin yhtenäinen väri, mutta sen alla jokainen pääsisi valitsemaan itselleen edes jotenkin sopivan tyylin.
..että jos ja kun saan itse valita, en kyllä herran pieksut vieköön pukeudu tummaan jakkupukuun! ..
Luuletteko, että sama ilmiö vaikuttaa englantilaisiin ja muihin, jotka ovat koko kouluaikansa joutuneet pukeutumaan koulupukuun (harmaa tai musta vekkihame tai housut, valkoinen kauluspaita, solmio, koulun vaakunan värinen villatakki tai bleiseri) ?
Pitää varmaan tehdä lisää googlehakuja. Tunnen kyllä yhden brittipomon joka käyttää aina lenkkareitä töissä.
Haa, hyvä kysymys! Itse ainakin saisin allergiaa kaikista koulupukuun vivahtavistakin asuista, jos olisin joutunut käyttämään koulupukua.
Juttu oli hilpeä havainto maailmasta, kiitos siitä. Joskus työmaailma tosin rajaa paljon, hyvässä ja pahassa. Yhden tutun työpaikassa oli todella tarkkaan määritelty miesten paidan mahdolliset värit (=valkoinen ja vaaleansininen). Ja toisella oli määritelty asuun kuuluviksi housujen alle tummat sukat. Kaikki olivat pyykissä, joten hän laittoi kiireessä jalkaansa punaiset sukat, joista siis tiskin takaa ei näkynyt asiakkaille mitään. Mutta esimies kuuli asiasta ja varoitushan siitä tuli.
Apua! Varoitus vääristä sukista? Siinä on jo virkaintoisuus mennyt huippuunsa.
Seura tekee kaltaisekseen.
Tällaisia univormutyyppisiä seurueita tulee vastaan lähes päivittäin ja ne huomaa kun on itse asiasta kiinnostunut. Uskoisin, että harva sitä kuitenkaan huomaa tai ainakaan noteeraa ilman harrastuneisuutta. Katleena noteerasi ja voin melkein vannoa, että huomasit sen osittain sen takia koska olet itse tietoinen siitä miten pukeudut eri tilanteisiin.
Vai miten on? 🙂
Minusta työtehtävän ja aseman mukaan pukeutuminen on erittäin jees, sehän on hyvä syy pitäytyä tietyssä kaavassa ja rakentaa oma vaatekaappinsa, sillä rahaa on harvalla rajattomasti. Tai edes valtavaa intressiä kiinnostua pukeutumisen nyansseista.
Se mitä ei sovi koskaan aliarvioida on oma fiilis. Jos tietty pukeutumistapa tuntuu hyvältä, niin se on aivan sama vaikka sadalla kaverilla olisi täsmälleen sama tapa pukeutua. Heillä voi olla yhtä lailla syynä se hyvä fiilis, jonka juuri ne suoraksi föönatut hiukset ja tiukasti istuvat housut tuovat. Sitäpaitsi, se voi olla ihan hallittu valinta, joka ei ole iästä tai persoonallisuudesta kiinni.
Matti, tervetuloa EOT-blogiin! Olet kyllä pirskatin oikeassa sen suhteen, että kiinnitän huomiota vaatevalintoihini. Käytän paljon kirppiskamaa ja perustrikoopaitoja, mutta syynään aika tarkkaan, miten niitä yhdistelen. Lisäksi minulla päähänpinttymä katseenvangitsijasta – olkoon se näyttävä huivi, leveä vyö tai iso huoparuusu tukassa.
Oma fiilis on tosiaan tärkeä tekijä. Jos tuntee olonsa kankeaksi jossain asussa, se heijastuu väistämättä käytökseen, jolloin lopputulos on huono. Toisaalta jos opettelee pukeutumaan vain piiloutuakseen massaan, sekin heijastuu käytökseen vetäytymisenä ja sivustaseuraamisena.
Kiitos hauskasta artikkelista.
Olen reilu parikymppinen nuori mies, joka kiinnittää pukeutumiseen äärettömän paljon huomiota. Sitä ei kuitenkaan näe välttämättä ulospäin. Jos katsoo vaatekaappiani sieltä näkee paljon tummansinistä, mustaa, harmaata, valkoista ja ruskeaa. Olen tehnyt ihmiskokeita oman tyylini kanssa ja tullut kerta toisensa jälkeen siihen lopputulokseen että minun päällä ei toimi värikkäät tai erikoiset ratkaisut. Minun päällä toimii laadukkaat, istuvat ja klassiset vaatekappaleet.
En usko, että erottaisit minua ikätoveristani jonka vaatteet on ostanut tyttöystävä. Siitä huolimatta, että käytän mittatilauspaitoja, kavennan kaikki neuleeni saumurilla täydellisesti istuviksi ja pidän jalassani vain laadukkaimmista materiaaleista valmistettuja kenkiä. Voit tarkasti katseltuna huomata, että vaatteeni istuvat hyvin, mutta todellinen ero halpatyötavaraan tulee vaatteiden kestävyydessä ja mukavuudessa. Toivottavasti et näe minua persoonattomana henkilönä vaikka en pukeudukaan mitenkään erityisellä tavalla vaan erittäin harkitulla ja laadukkaalla tavalla.
Make, väitän rohkeasti, että erotut eduksesi. Kyllä laadukkaat vaatteet erottuvat huonosti istuvista. Ja sekin on aika hieno ilmiö, että ensi vilkaisulla ei huomaa eroa, mutta lähempää tajuaa, että oli väärässä.