Olen joskus aiemminkin tilittänyt huonosta kasvomuististani ja esitellyt keinoja selättää sen.

Ilmiölle on nimi! Prosopagnosia eli kasvosokeus! (Jostain syystä kreikankielinen nimi antaa sille aivan eri uskottavuutta.)

Omani ei onneksi ole pahin mahdollinen. Tunnistan sentään perheenjäsenet, kaverit, pitkäaikaiset asiakkaat, harrastuskontaktit ja suurimmat julkkikset. Yleensä opin muistamaan ihmisen kasvot kolmen tai viiden tapaamisen jälkeen.

Mutta en tunnistanut keväällä kaveriani, joka yöpyi alakerrassamme, koska hän oli vaihtanut vaatteet. En tunnistanut kesällä vanhaa keskiaikatuttuani, koska se ruoja oli kasvattanut parran. En tunnistanut syksyn seminaarissa kevään asiakastani, koska hän oli eri ympäristössä kuin yleensä.

Kaikkien meidän kasvosokeiden puolesta toivon kainoimmin seuraavaa:

  • Kun tulet moikkaamaan, sano nimesi minulle vielä neljännen kerran.
  • Pidä seminaareissa ja työssäsi henkilökorttia näkyvillä, niin että voin luntata nimesi vaivihkaa.
  • Esittele itsesi silloinkin, vaikka olisit kaikkien tuntema julkkis.

Sekä kaikkein tärkein:

  • Älä koskaan vaihda vaatteitasi äläkä kampaustasi.

Me kasvosokeat emme kumartele kuvia. Koska emme tunnista niitä.

13 kommenttia

  1. Täällä toinen! Työtapahtumat ovat jatkuvaa tasapainoilua ja diplomaattista hymyä, eikä se helpota vapaa-ajallakaan. En kerran meinannut löytää _parasta ystävääni_ hotellin aamiaiselta, kun en muistanut oliko tällä tummat housut ja vaalea paita, vai toisinpäin. Toinen ystävä taas loukkaantui verisesti, kun en ollut tervehtinyt, vaikka kuulemma olin kävellyt ja katsonut suoraan kohti. Pippaloissa ystävät mutisevat suupielestään, että ”ootte tavanneet jo kolmesti”, kun olen käsi ojossa suuntaamassa kohti itselleni ihkauutta henkilöä. Näitä esimerkkejä on loputtomiin.

    Huoh. Ja tsemppiä!

    1. I feel ya, sis!

      Monesti huomaan, että tutun ihmisen tunnistaminen on perustunut minulla vain tukkatyyliin tai tapaamisympäristöön. Sitten kun sama ihminen tulee vastaan eri ympäristössä tai hänen hiustyylinsä on muuttunut, hän on yhtäkkiä aivan ventovieras.

      1. Juu, voisin ihan hyvin ohittaa äitini, jos tulisi vastaan ”ihan väärässä paikassa”. Myös pipot ja uudet silmälasit pitäisi kieltää, kuten myös kohtaamiset meikittä ja hiukset päätä pitkin märkänä uimahallissa. Viimeisessä en tosin muutenkaan halua kohdata yhtäkään tuttua. Tai ylipäätänsä ketään. Uimapuvussa.

        1. Juu, uimahallit ovat kaikkein pahimpia!

          Aiemmin pystyin vetoamaan siihen, että ”ai sori mä en näe täällä ilman silmälaseja”, mutta sittemmin olen käynyt silmäleikkauksessa.

  2. Yritin tuota viimeistä, käytin erikoisen väristä bleiseriä koko viikon mittaisen konferenssin ajan. Mutta kävin myös esittäytymässä monille joita olin tavannut edellisessä konferenssissa… tuon ykköskohdan moni tulkitsee ”minä en muista sinua (koska olet minulle yhdentekevä)” vaikka viesti olisi ”sinä et ehkä muista minua (autan sinua jos olet prosopagnikko)”

    1. Enna, hyvä esimerkki!

      Mä koen aina tarpeelliseksi selitellä, että huono kasvomuistini ei johdu välinpitämättömyydestä, vaan synnynnäisestä hahmotusongelmasta. Ja sekös vasta kuulostaa selittelyltä.

      Onneksi suurin osa ihmisistä on ymmärtäväisiä: ”Ei haittaa – sä varmaan tapaat niin paljon ihmisiä työssäsi.” Mun työnkuvani siis auttaa ihmisiä antamaan anteeksi ilmiön, joka mulla olisi joka tapauksessa, vaikka tapaisin yhden ihmisen vuodessa. 😀

  3. Tuo toisessa ympäristössä vastaan tuleminen on kuulemma sellainen, että ihan normaaleillakin kestää hetken ennen kuin yhdistää. Korufriikkinä olen opetellut tunnistamaan ihmisiä sen mukaan. Havaintoni mukaan kaiken lisäksi ihmisillä on melkein aina samat korut, vaatteet vaihtuvat paljon useammin.

    1. En (ainakaan vielä) ole diagnosoinut itselläni kasvosokeutta, mutta siitä huolimatta meni useita kuukausia ennen kuin tajusin, että eräs naapurini on töissä työpaikkani läheisessä kaupassa. En kerta kaikkiaan tunnistanut häntä työvaatteissa.

        1. Minä sain 59%. Olen ennenkin miettinyt kasvojentunnistusongelmiani, mutta en ole mieltänyt itseäni kasvosokeaksi. Tunnistan todella helposti ja hyvin ihmisiä elekielestä ja ilmeistä, mutta juuri tuollainen pelkästään kasvojen näkeminen aiheuttaa ongelmia.

          Tunnistuskeinona myös ääni on tehokas. Lisäksi minulla on hyvä nimimuisti, joka paikkaa kasvojentunnistusongelmaa hyvin.

          Mieheni alkaa jo kyllästyä kaikkiin niihin ”ketäs noi oli” -kysymyksiin.

  4. Sattumalta luin juuri työn puolesta aiheesta kertovan suomenkielisen kirjan. Kati Tiirikainen: Tunnistatko kasvot, Finn Lectura. Kelpo vinkkejä kasvosokeille.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.