Sunnuntaina minun ja monen muun silmiin osui Mari Niinikosken koskettava Facebook-päivitys, jossa hän kertoi pojastaan Lennistä. Lenni nauttii vaaleanpunaisista vaatteista, mutta jotkut ajattelemattomat tollot puhuvat pojasta halveksuvasti tämän pukeutumisen vuoksi.
Pian myös media huomasi jutunaiheen, ja uutista alkoi pukata:
- MTV-uutiset: Äiti tuskastui aikuisten pilkasta: ”Pinkkiin pukeutuva 4-vuotias poikani ei ole drag queen – hän on Lenni”
- Josefiina Baraka, Iltalehti: Aikuisten tölväisyt suututtivat äidin: Miksi poika ei saa olla poika omalla tavallaan?
- Pekka Ruissalo, Iltasanomat: ”Nyt tarttee avautua” – aikuisten kommentit pienen pojan pukeutumisesta suututtivat äidin
Maikkarin uutinen referoi Niinikosken päivitystä ilman mitään ylimääräistä sisältöä. Iltapäivälehdet olivat sentään pyytäneet Niinikoskelta pari hassua lausetta.
Petyin silti jokaiseen juttuun.
Aktiivisena somepyöriäisenä olin tietenkin nähnyt Niinikosken päivityksen jo aikaisemmin. Niinpä toivoin, että journalistit olisivat tuoneet uutiseen hieman lisäarvoa. Odotin, että jutuissa olisi haastateltu vaikkapa varhaiskasvatuksen ammattilaista, urheilujoukkueen valmentajaa tai kiusattujen auttamiseen erikoistunutta psykologia. Tai ehkä Niinikoskista olisi yritetty saada laajempi haastattelu. Tai ehkä juttuun olisi lisätty sosiologin huomioita erilaisuudesta ja sen ymmärtämisestä.
Mutta ei. Pelkkä somepäivityksen kopiointi ja muutama ylimalkainen repliikki.
Onneksi löysin esimerkin myös laadukkaasta jutusta:
- Laura Airola, Kaleva: Miksi pinkistä tuli tyttöjen väri? Taustalla käytännön selitys
Kiitokset Laura Airolalle. Hän oli tehnyt sitä työtä, josta toimittajalle maksetaan. Yksi pieni kiinnostava näkökulma avaa asiaa laajemmin.
* * *
Median ahdinkoon on monta syytä, mutta yksi on lisäarvon puute. Miksi lukisin toimittajan referaattia päivän myöhässä, kun luin alkuperäisen tekstin jo eilen?
* * *
Edit 3.6.2016 klo 23.41:
FB-keskusteluissa minulle vinkattiin toinenkin järkevä artikkeli:
- Heidi Väärämäki, Hesari: Miksi pinkki poika tuomitaan helpommin kuin autoilla leikkivä tyttö? Asiantuntijat vastaavat
Kiitos vinkistä!
Ihailen hevostoimittaja Margit Tickléniä. Hän yrittää kaikissa kohuissa löytää ilmeisen tapauksen lisäksi vastapuolen näkökannan. Olen pyrkinyt samaan ja huomannut, miten totuus ei aina ole kohujutussa. Bloggaajan on vain vaikeampi saada lausuntoa kuin toimittajan, kun on ns. tuntematon. Kirjoitapa siitä joku kerta. Meitä omatoimijournalisteja vähätellään oikein kunnolla, vaikka yritän tehdä aina perusteellisen uutisjutun.
Ellikki, hyvä vinkki. En itse lue hevosalan lehtiä, mutta Ticklénin toimintatapa kuulostaa ammattimaiselta.
Ja mitä tulee toiseen mainitsemaasi ilmiöön, niin totta puhut: bloggaajan on joskus vaikeampi saada lausuntoa kuin toimittajien. Veikkaan, että tilanne on kuitenkin muuttumassa. Ainakin itse olen jo saanut haastatteluita tehtyä ihan bloggaajan ominaisuudessa.
Jari Leino, jouduin poistamaan tästä kommenttisi, koska se ei noudattanut EOT-blogin kommentointiohjeita. Alatyylisyydet ovat kiellettyjä, ja tekstisi taisi rikkoa ennätyksen siinä suhteessa.
Yritäthän uudelleen, mutta tyylikkäämmällä kielenkäytöllä.
Voi Katleena parka, eikö Suomessa ja maailmassa ole paljon suurempia onkelmia, kuin nelivuotias, joka pukeutuu pnikkiin?
Harri, miksi käytät noin alentuvaa puhuttelua?
Postaukseni aihe ei ollut nelivuotiaan vaatteissa, vaan postaus käsitteli journalismin laatua. Ensi kerralla voit kommentoida sitä.
PS. Käsittelin argumenttisi jo taannoisessa postauksessani: https://eioototta.fi/pettamaton-argumentti/ Ei ole olemassa ”liian pientä asiaa” keskusteltavaksi. Muutenhan ainoa luvallinen puheenaihe olisi maailmankaikkeus, ja kaikki muut olisivat liian mitättömiä.
Voi Harri parka, eikö Suomessa ja maailmassa ole paljon suurempia onkelmia, kuin Harri, joka nitisee Katleen blogissa asian vierestä? Ja nyt kun kysyn, niin onhan niitä, esimerkiksi Syyrian sota, ilmastonmuutos ja keväisin koirankakat.
Somepyöriäinen… Miten ihanan kuvaava sana!
Hahaa, kiitokset! Käytin sitä ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten, mutta nyt olen jo paljon syvemmällä somedelfiiniydessäni. 🙂
https://eioototta.fi/sosiaalisen-median-pyoriaiset-ja-niiden-harhaluulot/
Välillä tosiaan tuntuu, ettei toimittajilla ole enää mitään ammattitaitoa, -ylpeyttä tai -etiikkaa. Onneksi virkistäviä poikkeuksiakin on. Itseäni ärsyttää erityisesti toimittajien tapa uutisoida tieteellisestä tutkimuksesta. Hyvin yleistä on, että laajasta tutkimuksesta poimitaan esiin ainoastaan joku itsestäänselvyys, mikä tietysti antaa suurelle yleisölle aiheen ärhennellä siitä, kuinka yhteiskunnan rahoja tuhlataan nollatutkimukseen. Mutta yllättävän usein sattuu sitäkin, että tuloksista kerrotaan suorastaan harhaanjohtavasti. Uutista lukiessaan sitä ajattelee, että eihän tuo voi pitää paikkansa, ja kun etsii käsiinsä alkuperäisen tutkimuksen, huomaa, että siellä sanotaankin aivan päinvastaista.
Itse taas näen asian niin, että toimittajien laatu on polarisoitunut. Toisaalla ovat laatujournalistit kuten Long Playn väki, Jani Kaaro tai Ilkka Malmberg. Toisaalla taas on halpa klikkijournalismi, joka vain kopioi, kääntää ja k*settaa.
En siis yleistäisi liikaa, että toimittajat ovat ammattitaidottomia, mutta alalle on tullut kyllä paljon huonoja tekijöitä.
Karkeasti jaettuna on kahdenlaisia toimittajia. Niitä joilla on medialukutaitoa sekä ymmärrystä eri lainalaisuuksista. Ja niitä joilta tämä sama taito puuttuu.
Osa toimittajista tekee sitä toimittajan perustyötä eli tarkistaa tietojen oikeellisuuden ja antaa vastapuolelle mahdollisuuden kertoa kantansa. Ja osa toimittajista julkaisee lähes kaiken pohtimatta tarinan todellisuutta tai ymmärtämättä lukemaansa.
Tällä hetkellä nettijulkaisemisessa vain taitaa tuo jälkimmäinen ammattikunta olla voitolla. Ehkä syynä on se, että ei keritä tarkistamaan faktoja ja omat yleistiedot eivät riitä vielä kyseenalaistamaan näkemäänsä.
Tai sitten kyse on yksinkertaisesta asiasta. On kivempaa tehdä sensaatioita kuin ihan oikeaa kovalla työllä tapahtuvaa tiedonjulkaisua.
Kari…
Kari, näen asian aivan samoin. Verkon julkaisukynnys on matalalla, joten ääneen pääsee huonompikin toimittaja.
Nyt tuli niin hedelmällinen keskustelunaihe, että oli pakko tarttua siihen omalla blogikirjoituksella.
Lyhyesti sanottuna syyttäisin enemmän toimittajien työnantajia kuin itse toimittajia. Sen lauluja laulat, jonka leipää syöt.
http://emmirossi.blogspot.fi/2015/06/tyonantaja-anna-toimittajille-lisaarvoa.html
Työskentelin aikaisemmin sisätöä eri medioille toimittajana, ja nyt yhä enemmän omaa sisltöäni suoraan lukijoille myyvänä bloggaajana. Syy on yksinkertaisesti se, että toimittajan työssä palkka ja työpanos eivät kohtaa, liksat laskevat ja mediatalojen alihankkijoille tarjoamat sopimukset ovat päättömän huonoja. Tällaisia Katleenankin tekstissä mainittuja paperinohuita juttuja tehdään, koska on pakko olla tosi nopea ja saada ne isoimmat some-jaot (juttua ei ehdi kirjoittaa kolmea tuntia, koska silloin klikkausrahat ovat menneet kilpailijatalolle) ja työn määrä per toimittaja on noussut niin paljon, että yksinkertaisesti ei ehdi.
LP:ssä on hyvää sisältöä, koska paitsi että on taitavat tekijät on aikaa perehtyä, kaivella taustoja ja oikesti perehtyä siihen työn alla olevaan juttuun. Ei yllätä että LP on isoista mediataloita riippumaton julkaisu…
Kun toimittaja kirjoittaa ’XXX twiittasi sitä ja tätä’ niin hän tuottaa tasan saman verran lisäarvoa kuin uudelleentwiittausnapin painaminen Twitterissä.
Ennen toimittajilla oli monopoli tietoon ja tiedonvälitykseen. Nykyään enää kovin vähän tiedosta on sellaista, että se on vain toimittajien käytössä.