Tiedäthän sen turhauttavan tunteen, kun olet havainnut jonkin ilmiön, jolle et tiedä olevan sanaa? Sitten hapuilet selityksessäsi ja mietit, saako kuulija hoipertelustasi kiinni.
Ja aina joskus saa kokea ilon tunteen, kun toinen ihminen antaa sanan kyseiselle ilmiölle. Nyt siitä muodostuu käsite, jonka avulla pystyn viestimään asiaani.
Kokosin yhteen Lillyn työpajasta termejä, joiden kuvaamat ilmiöt me kaikki tunnemme mutta joille ei ehkä ole ollut sanaa.
(Tai siis minulla ei ole ollut oikeita sanoja näille.)
Information underclass = ihmisjoukko, jolla ei ole varaa hankkia tietoa muualta kuin huonolaatuisista lähteistä. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa on suuri määrä ihmisiä, jotka saavat tietonsa vain Daily Mailista. Heitä uhkaa pimeän keskiajan kaltainen maailma, jossa tietämättömyys ja huhupuheet leviävät. Suomessa on lukuisia verkkojulkaisuja, jotka täyttävät Daily Mail -kriteerit.
Linkittynyt mediajulkisuus = ilmiö, jonka myötä yhden osapuolen maine voi mustata koko systeemin. Esimerkiksi jos yksi lääketehdas tunaroi, epäilys kohdistuu koko toimialaan.
Media casting = oikeantyyppisten ihmisten valitseminen viestimään tiettyä asiaa. Kyseessä on siis keino, jolla organisaatio voi vaikuttaa viestinsä perillemenoon. Jokaiselle viestille on saatava uskottava ja hyvin medioituva viestijä.
Medialisaatio = pitkäaikainen historiallinen ja yhteiskunnallinen prosessi, jossa median toimintalogiikka on muuttunut, ja niiden vaikutus yhteiskuntaan voimistuu.
Ei niitä sanoja vieläkään oikein ole, jos suomenkielisessä tekstissä täytyy käyttää englanninkielisiä sanoja kotimaiseen kotoistettujen sijaan. Information underclass voisi varmaan ihan hyvin olla vaikka informaatioköyhälistö ja media casting mediaroolitus.
Ilman muuta termit olisi voinut suomentaa, mutta Lilly on monikielinen, eikä hänelle välttämättä tule ensimmäisenä mieleen suomenkielistä vastinetta. Tämä ei ollut työpajassa mikään ongelma, koska kaikki osallistujat hallitsivat englannin ja ruotsin.
”Information underclass = ihmisjoukko, jolla ei ole varaa hankkia tietoa muualta kuin huonolaatuisista lähteistä.”
Näiden vastapainoksi on olemassa suuri akateemisten joukko, joka tietää, vaikka ei tiedäkään. Tieto on muodostunut samalla tavalla kuin kouluttamattomien ihmisten tietämys eli toistamalla sitä mitä oma viiteryhmä toistaa.
Valitettavan usea akateeminen on auktoriteettiuskoinen. Suuret ovat maisterien laumat, jotka korvaavat tieteellisen lähestymistavan auktoriteettiuskoisella lähestymistavalla. Tälle jengille tieteellisyys on sitä, että käsityksen asiasta esittää joku tieteellisen koulutuksen saanut tai asiantuntijana esiintyvä.
Auktoriteettiuskoisuudella tehdään runsaasti bisnestä. Liittyy bisnes sitten liikuntaan, syömiseen tai viestintään, niin aina sen lähtökohtana on se, että on olemassa ihmisiä, jotka tahtovat luottaa jonkun näkemykseen.
Ymmärrän näkemyksesi, mutta ymmärrän myös, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat:
Meillä kenelläkään ei ole aikaa saati asiantuntemusta ottaa itse selvää kaikista maailman asioista. Eikä kaikista asioista edes ole olemassa tieteellistä tutkimusta.
Mitä silloin pitäisi tehdä? Itse ainakin luotan silloin asiantuntijaan, joka on käytännössä havainnut jonkin metodin toimivan. Edellytyksenä on toki se, että kyseinen asiantuntija on laajasti tunnustettu asiantuntijaksi eikä ole huuhaatohtori.
Annan esimerkin eilisestä Retoriikan kesäkoulusta:
Meillä oli puhumassa Oxfordista Richard Mullender, joka on toiminut panttivankineuvottelijana ja myöhemmin Scotland Yardin panttivankineuvottelijoiden pääkouluttajana. Hän ei ollut akateemikko, vaan tiukka pragmaatikko.
Mullender kertoi torstaina päivällisellä, että hän ei voi työssään luottaa psykologisiin teorioihin, vaan käytännön kokemukseen. Hän on oppinut, mikä toimii neuvottelutilanteissa, kun pitää saada kaappaaja vapauttamaan uhrinsa tai itsemurhayrittäjä laskeutumaan turvallisesti alas sillalta.
Mullenderin vinkit kuuntelemiseen olivat kullan arvoisia. Niihin ei tarvita taustalle tieteellistä tutkimusta.
”Information underclass voisi varmaan ihan hyvin olla vaikka informaatioköyhälistö”
Miksi käsitettä ei voisi selittää auki ja kirjoittaa ihmisistä, jotka saavat tietonsa yksipuolisesti ja tunteellisesti asiansa esittävistä lähteistä?
Vastustan viimeiseen saakka käsitteiden luomista, jotka eivät ole luontevia ja jotka eivät vakiinnu. Niitä on ihan turha luoda.
Olet, vanhentuva vihainen mies, asian ytimessä. Uusien käsitteiden luominen tällä tavoin ”ilmiöi” asian, jolloin (usein raadollinen) todellisuus taustalla hämärtyy.
Luomalla käsitteitä on helppo unohtaa pohjalla oleva todellisuus. Yksinkertaisin esimerkki: köyhyys vrt. köyhä ihminen.
Otto, jos poliitikko sanoo, että ”köyhyys on saatava poistumaan”, hän ei silloin tarkoita, että ”köyhät ihmiset on saatava poistumaan”. Miten sanoisit saman viestin niin, että et käytä ”köyhyys”-sanaa?
Ilmaisin itseäni huonosti. Ensimmäisellä pointilla oli tarkoitus viitata juuri epäluontevaan käsitteiden luomiseen ja toinen pointti oli vain todella kehnosti valittu esimerkki. Sorry.
Vanhentuva vihainen mies ja Otto, annan asiaan toisen näkökulman:
1) Käsitteitä on pakko luoda, koska kieli ei muuten toimi. Käsitteitähän ovat sellaisetkin asiat kuin ”pöytä” ja ”ruoka”. Jos käsitteitä ei olisi eikä niitä saisi luoda, joutuisimme pyörittelemään kaiken vaikeasti: ”Annatko sitä suuhun laitettavaa ravintoainetta, joka on jaloilla seisovan puulevyn päällä?”
Käsitteitä on pakko olla, ja sitä mukaa kun opimme maailmasta uutta, niitä on myös pakko luoda.
2) Sen sijaan se mitä pitää tarkkailla, on käsitteiden *merkitys ja näkökulma*, ei niiden olemassaolo. Esimerkiksi samasta ilmiöstä saatetaan käyttää nimitystä ”leppoistaminen” tai ”laiskottelu”. Tai toisesta ilmiöstä ”pätkätyöt”, ”epätyypilliset työsuhteet” ja ”freelance-toiminta”.
Information underclass = rajoitettua tiedon hankintaa.
Itse kuvittelisin tuon käsitteen laajennettuna tarkoittavan sitä, että päätelmät tehdään liian suppean tiedonhaun avulla. Ns. määrätyllä ryhmällä maailmankuva luodaan Daily Mail- tyyppisistä lähteistä. Mutta toisaalta samaan suppeuteen sortuvat akateemiset omassa maailmassaan. Usko tieteen ja tutkimuksen kaikkivoipaisuuteen hukkaa taakseen käytännön ja maalaisjärjen. samoin käytännönihmiset eivät usko tieteeseen tai tutkimuksiin.
Itse puhuisin tuolla käsiteella yleisesti vain siitä, että tiedonhakinta perustuu liian suppeaan lahdemateriaaliin ja niiden avulla yleistetään maailmaa. Vaikkapa käsitteestä tiedonhankinnan kapeakatseisuus.
Hei Katleena,
En ole viestintäalalla, mutta kriisiviestintää näköjään tarvitaan myös blogimedioissa ja erityisesti portaaleissa! Tänään puhutti mm.
http://enceboo.blogspot.fi/2015/06/bloggaajat-kyykkyyn-blogiportaali.html
Huikea rimanalitus nähtiin ko. blogin Facebook-ryhmässä, jossa kyseinen portaali itse lähti spekuloimaan ja väittelemään lukijoiden kanssa. Toivottavasti tästä tulee varoittava esimerkki myös muille yrityksille.
Aurinkoista kesää!
Anna V.
Hehee, tämä tavoitti minunkin huomioni. Keissi on tosi kiinnostava. Itse veisin asian sopimusrikkomuksena oikeuteen, jos olisin bloggaaja.
(Tästä muuten tullaan siihen, että oma blogi paras blogi. Olen itse tosi skeptinen blogiportaaleiden suhteen, ja tietenkin poimin hanakasti tällaisen episodin oman uskomukseni tueksi.)