Tapasin viikko sitten naisen, jolla oli kaunis nenä. Se oli kapea, suora ja sopusuhtainen – jos nyt nenällä niin on väliä.
Nainen kertoi säästävänsä pienestä palkastaan rahaa nenäleikkausta varten. Leukani lävähti alas, ja kysyin leikkauksen syytä.
Mulla on katsos tää mun vaarin nenä, ja se on ruma. Vaari sanoo niin, ja mun velikin on aina kiusannut mua vaarinenästä.
Yritin tolkuttaa totuutta väliin. Halusin esittää kaksi näkökulmaa:
- Ensinnäkään yhdenkään ihmisen ei tarvitse leikellä nenäänsä siksi, että muut arvostelevat häntä. Arvostelijat voisivat mieluummin mennä leikkaamaan kielensä.
- Kaiken lisäksi nenä oli kaunis. Siitä olisi vaikea saada enää sopusuhtaisempaa.
Nainen katsoi minua kankea hymy kasvoillaan:
Kiitos kun sä oot niin kiltti. Mutta kyllä mä tiedän totuuden mun nenästä. Se vaan on niin ruma.
Keskustelu tyrehtyi siihen, koska naisesta näki, että hän uskoi vilpittömästi olevansa oikeassa. Enkä minä pysty muuttamaan kenenkään minäkuvaa viidessä minuutissa, kun perhe on tehnyt hurjan pohjatyön neljänkymmenen vuoden aikana.
Jäin miettimään omaa suutani. Sehän on pirun vino. Olen joskus saanut kuulla siitä koulussa ja kaupungilla. Kun olin lukiossa, jotkut tuijottivat suutani kummeksuen kaupassa ja osoittelivat minua.
Oma perheeni ei ole kuitenkaan ikinä sanonut mitään suustani. Ei ikinä. Minulle ei ole kerrottu, että ”sulla on ruma kasvohalvauksen synnyttämä suu” tai että ”pidäs vähän lusikkaa vinossa, niin se osuu paremmin suuhun”.
Jostain syystä onnistuin kouluaikana uskomaan enemmän perheeni näkemystä kuin vieraitten. En siis huolehtinut asiasta.
Aikuisena en ole kertaakaan ajatellut suuleikkausta, vaan olen uskotellut itselleni olevani vähän niin kuin naispuolinen Taneli Mäkelä. Hänhän on pirun karismaattinen olio, ja vino suu vain lisää vetovoimaa.
Siinä me juttelimme, kaksi naista. Toinen piti kaunista nenäänsä rumana, ja toinen piti rumaa suutaan kauniina.
Tajusin vetäneeni pitemmän korren, eikä se ollut omaa ansiotani, vaan taustani ansiota. Minulla on ollut armeliaampi perhe.
* * *
Haluan lähettää terveiset kahdelle taholle.
1) Terveisiä tapaamani naisen perheelle:
Jos tunnistatte tästä tekstistä itsenne, voitte rauhassa suuttua itsellenne tai minulle. (Todennäköisesti suututte minulle, jos ette halua myöntää toimineenne väärin.) Sen sijaan älkää kiukustuko tapaamalleni naiselle. Hän puhui perheestään hyvin rakastavasti ja välittäen. Hän uskoi väitteet vaarinenästä ja piti niitä tosina ja asiallisina. Minä olin se, joka nosti väitteet kritiikin kohteeksi.
2) Terveisiä jokaiselle, joka arvostelee toisen ulkonäköä:
Lopeta se. Sinulla ei ole oikeutta mittaroida toisen ulkonäköä. Ihmisillä ei ole velvoitetta a) olla nätti b) näyttää sellaiselta kuin sinä haluat c) muuttaa ulkomuotoaan kenenkään takia. Ihmisellä on oikeus omaan ruumiiseensa, ilman että joku kritisoi sitä.
Vahvistan positiivista minäkuvaa: Hieman vino hymy tosiaan tuo ilmeeseen luonnetta ja sopii kokonaiskuvaan tässä tapauksessa loistavasti. Jatka vaan vinosti hymyilemistä.
Kiitos Toni! <3 Mulla on ollut onni saada kaveripiiri, joka on tukena perheen lailla.
Haha!!! ”naispuolinen Taneli Mäkelä” Sä oot ihan huippu, Katleena. 😀
Paitövei, en oo koskaan lukenu, et Tanelin sukkikset ois hajonnu(*). Jos joskus tapaat hänet, kysäsepä silleen nopsaa mistä se omansa ostaa.
(*) enkä kyllä oikein mitään muutakaan
Hahaa, kiitokset!
Mulle olisi kunniaksi olla naispuolinen Taneli Mäkelä, mutta Taneli Mäkelälle ei olisi kunniaksi olla miespuolinen Katleena.
Taas kerran olen kanssasi samaa mieltä. Jokainen ihminen on omalla tavallaan kaunis, varsinkin, jos on vielä lisäksi sisäistä kauneutta. Katsookaa luonnon luomia eläimiä varsinkin koiria, kissoja ja lintuja sekä muutkin eläimet. Eivät tarvitse kauneusleikkauksia ja ovat aina oikein pukeutuneita.
Toisaalta mainosmiehet ja -naiset luovat vääriä roolimalleja, joita heikot ihmispolot yrittävät matkia.
Harri, hyvä vertaus. En ole koskaan kuullut kissasta, joka haluaisi leikkauttaa häntänsä kaartuvammaksi.
Hitaana hämäläisenä kommentoin tuota juttuasi ulkonäöstä ja siitä miten perhe siihen vaikuttaa.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja tutkija Marjo Kamila kerää tutkimusaineistoa lähisukulaisten vaikutuksesta ulkonäköön lapsena ja nuorena. Itseäni aihe kiinnostaa erityisen paljon, koska kosmetologin työssäni joudun törmäämään niin tiukkoihin käsityksiin omasta ulkonäöstä ettei mikään järkiperuste sitä muuta. Valitettavasti ne yleensä ovat negatiivisia käsityksiä ja lähtöisin lapsuudesta. Sisaruksistakin joku joutuu olemaan se ruma sisar ja se vaikuttaa moneen asiaa elämässä.
Käykää vastaamassa tuohon tutkimukseen.
Inkeri Valtonen
Kiitos Inkeri vinkistä! Tutkimuksen linkki on tässä: http://www.finlit.fi/fi/arkisto-ja-kirjastopalvelut/hankinta-ja-kokoelmapolitiikka/keruut/oma-ulkonako-muistoissani#.VajFWrfPrOo
PS. Siirsin kommenttisi uudemmasta postauksesta tähän, johon se liittyi.
Loistava teksti! Jaoin sen heti luotsaamilleni vaeltajille saatesanojen kera. Kiitos näistä sanoista!
Kiitos Lotte. Mahtavaa että viesti kulkee.