Katselin eilen asiakastilaisuudessa bisneskirjojen kansia. Niistä 60 % oli surkeita.
Väitteeni vaatii tietenkin perustelua, joten kokosin yhteen esimerkkejä ja selityksiä.
Bisneskirjojen kansikuvien laamat ja leijonat, olkaa hyvä:
1) Liian pieni pistekoko
Jos kirjan nimi on kirjoitettu pienellä pistekoolla, se ei erotu kännykän ruudulla verkkokaupassa. Älä siis tee laamaa:
Yllä olevasta kannesta ei erota, mitä siinä myydään. Tee mieluummin leijona:
Selkeä nimi isolla pistekoolla toimii myös pienillä ruuduilla ja kaukaa katsottuna.
2) Liikaa värejä sotkettu keskenään
Usein kahden värin yhdistelmä on visuaalisesti tehokkain, ja miksei sekaan mahtuisi myös kolmas väri tehosteeksi. Älä kuitenkaan tee näin:
Yllä oleva kansi näyttää kelta-persikka-oranssi-sini-valkoisuudessaan lähinnä 1990-luvun sohvaryhmältä. Tee mieluummin näin:
3) Epäselvä fontti
Kirjan kannessa ei kannata kikkailla fonteilla. Älä tee näin:
Kirja on ”Saiturin jotain”, mutta mitä? Valitse mieluummin selkeä perusfontti:
4) Lattea nimi
Jos et keksi kirjalle kunnon nimeä, siltä puuttuu markkinointikärki. Opus ei saa kuulostaa keskiasteen oppilaitoksen peruskurssien pakolliselta tenttikirjalta. Älä siis tee näin:
”Vaikuttava työterveystoiminta – opas yrityksen ja työterveyshuollon yhteistyöhön” kuulostaa penseältä koulukirjalta, joka on pakko lukea. Tee mieluummin näin:
Tietenkin olen täysin jäävi ja puolueellinen kehumaan Jannen kirjan nimeä, mutta on se pirun hyvä. Kirjan nimessä pitää olla potkua.
5) Huono kontrasti
Jos kirjassa on keltaista valkoisella tai harmaata mustalla, kontrasti on helkutin huono. Älä siis tee näin:
Vaan tee näin:
Jälkimmäisen kirjan nimi erottuu jo kaukaa, mutta ylempää opusta joutuu tihrustamaan läheltä.
6) Epäinformatiivisuus
Kirjan nimen tai edes kansikuvan pitää kertoa jotain kirjan sisällöstä. Viisi ympyrää ja kolme neliötä ei kerro yhtään mitään. Jos ihminen selaa verkkokaupasta kirjoja, hän ohittaa epäinformatiivisen kannen. Älä siis tee näin:
Yllä olevan kirjan ulkoasu on yhtä elävä ja vivahteikas kuin hiekkasäkki. Nimi on kankea, eikä se ole edes kovin isolla kirjoitettu. Tee siis mieluummin näin:
Tässä kontrasti on hyvä, ja kirjan idea lyö välittömästi itsensä läpi lukijalle.
7) Omat mokat
Nämä kaikki säännöt olen oppinut itse kantapään kautta. Alkuperäisessä Tekstiä ruudulla -kirjassa oli opuksen nimi aivan liian pienellä pistekoolla, eikä kansigrafiikka kertonut yhtään mitään kirjan sisällöstä. Tulos oli laama:
Vieläkin värisyttää.
Toinen huono kansi oli Uuden työelämän aakkoset. Siinä on mahtavan Lindan kuvitus, mutta kokonaisuus ei toimi pienenä kuvana. Meidän olisi pitänyt kirjoittaa kirjan nimi jollain perusfontilla ja isolla pistekoolla. Lisäksi meidän olisi pitänyt tilata Lindalta sellainen kuva, joka ei olisi ollut näin yksityiskohtainen. Tuon kansikuvan olisi sitten voinut liittää esipuheeseen tai takakanteen.
Myöskään Sano se someksi -kirjan alkuperäinen kansi ei toiminut. Kuvitus ei kertonut mitään asiasta, ja kirjan nimi olisi saanut olla isommalla. Kontrastikaan ei ollut paras mahdollinen.
* * *
Kuka näistä kaikista kansista on vastuussa? Kenen ansiota on se, jos kansi on hyvä? Ketä pitää haukkua, jos kansi ei toimi?
Kansi on aina kirjailijan, graafikon ja kustannustoimittajan yhteistyötä. Vastuussa on tämä kollektiivi yhdessä. Kun katsoo huonoa kirjankantta, ei voi syyttää ketään tiettyä tahoa, ellei tunne prosessia ja kannesta käytyä keskustelua.
Kolmesta viimeisestä kannesta otan itse syyt niskoilleni. En alunperinkään pitänyt Tekstiä ruudulla -kannesta, mutten kehdannut sanoa mitään. Lindan piirustukseen taas ihastuin, mutta minun olisi pitänyt tajuta kokeneimpana kirjantekijänä, että se ei toimi pienellä näytöllä. Minun olisi pitänyt pyytää uutta versiota myös Sano se someksi -kannesta: en ajatellut lainkaan verkkokauppaa ja kannen epäinformatiivisuutta.
Kun miettii huonojen kansien prosenttiosuutta tuotannossani, taidan itse johtaa Suomen surkeimmat kirjankannet -kisaa.
Suomen surkeimmat kirjankannet taitaa kyllä julkaista Marketiimi. Varoitus: voi aiheuttaa esteettistä kärsimystä ja eksistentiaalista angstia.
APUA! Mä googlasin ne. Ei olisi kannattanut. Kannet näyttävät siltä, kuin niiden tekijä olisi värisokea ja käsien vapinasta kärsivä gorilla.
Aargh, olin lähtiä syränhalavauksen saada, kun oman nimeni ja tekeleeni Katleenan blogissa näin..!
Nyyh, heittelen tuhkaa ylleni ja reväisen villahousuni, mutta sitä ennen totean: totta, ei tuo piirrostyylilleni ominainen yksityiskohtaisuus välttämättä ole otollisinta kannessa.
Täältä tähän. Nyyh.
Linda, kuva oli kyllä upea, mutta se ei tosiaan toimi verkkokaupassa. 🙁 Muakin sapettaa, kun kuva ei ole edukseen pienellä ruudulla.
Kansien kanssa saa tapella aina. 🙂 Itse olen jo aika alusta saakka päätynyt siihen, että kanneksi valitaan sellainen joka edistää kirjan myyntiä – omilla fiiliksillä kannen suhteen ei ole niin paljon väliä. Kirjailijana saa kyllä tahtonsa läpi jos vain tajuaa pyytää ja vaatia. Ja jos ei tajua, kanneksi tulee helposti mitäänsanomaton raapaisu. Kannessa kannattaa aina panostaa noihin listattuihin piirteisiin: luettavuuteen (kontrasti, pistekoko, selkeä fontti) ja selkeyteen (nimi, myyntilupaus). Jos kansi on vielä hauska, mieleenpainuva ja erottuva, se on plussaa. 🙂
Ja tästähän oli sulla postauskin taannoin: http://www.jannejaaskelainen.fi/blogi/kansi-vaihtoon-eli-luottaako-tunteisiin-vai-testiin/
Kannen pitää tosiaan olla selkeä ja myyvä. Omat visiot tulevat vasta sen jälkeen.
https://verkkokauppa.duodecim.fi/6476.html
Samalla tyylillä on Duodecimilla muitakin kansia. Joo, alkoholismi on ikävä sairaus, mutta ei kannen tarvi silti olla noin mustanpuhuva.
Älkää klikatko Riitan linkkiä! Siellä vaanii ruma kansi!
Perinteisestihän ne kirjat ovat aina olleet rumimpia, joita myydään lääkäreille ja juristeille. Olisi kiva tietää syy.
Luultavasti pätee myös siltainsinöörien kirjoihin. Nämä ovat ”objektiivisia” ammatteja, joissa epä-kauneus viestii rehellisyyttä ja faktapohjaisuutta; se tukee siis ostajan identiteettiä, kertoo kyseessä olevan ”ammattikirjan” jne… Ostaja samaistuu tekijään, kun kansikin on aivan kuin itse olisi piirtänyt.
Vaikkapa johtajuuskirjallisuudessa ovat käsillä ja kuvissa aivan toisenlaiset ideaalit, arvot ja samaistumiskohteet, jolloin lopputulos on väistämättä toisenlainen. Vakava johtamiskirjallisuus menee näiden väliin.
Photoshop tappoi graafikon.
Ongelma saattaa myös olla laajempi — 2000-luvun arkkitehtuuri. Ainaki meil päi Turus on rakennettu aivan järkyttävän näköisiä taloja. Ehkä on jo kauneuskin kuollut?
Hahaa, voi olla. Kauneus on niin last season.
Kohdat 2 ja 5 olisi muuten estettävissä ihan sillä, että tuntisi vaikka heraldiikan alkeet wikipedia-tasoisesti. Tai olisi ajatuksella miettinyt liikennemerkkien värimaailmaa. Oikeastaan myös 1 ja 3 olisi vältetty sillä.
Onko toi muuten epäsymmetrinen luettelo, kun listataan ensin virhetyyppejä esimerkkeineen ja viimeisenä pelkkiä esimerkkejä?
Totta puhut. Liikennemerkit ja heraldiikka ovat yllättävän hyviä oppeja tässä.
Mitä tulee luetteloon, niin tuossa ei ole kyseessä varsinainen ”ranskalaiset viivat” -luettelo, koska niissä ei ole sisällä kuvia tai esimerkkejä. Lähin esimerkki löytyy numeroidusta sisällysluettelosta, jossa epäsymmetria on sallittu.
Yksi pointti on kumminkin pakko heittää; vaikka olen kirjoittamisen ohessa saanut jopa sarjakuviakin ajoittain julkaistuksi, en suurin surminkaan suunnittelisi itse nettisivuni asua. Sen saa tehdä tuttuni, joka on alan koulutuksen saanut ammattilainen. Jos joku pyytäisi minua tekemään hänen tekemäänsä, sanoisin ”Ööh… tota… kattotaan.” Järkeä vai jänistämistä?
Mun mielestä on hyvä, että jos kuvittajalta pyydetään keikkaa, hän lähtökohtaisesti hoitaa sen. Silti mukana saisi olla kirjagraafikko, joka sijoittaa kuvan kanteen muiden elementtien kanssa.
…mutta pinkki kansi toimii lähes aina!
Kyllä! <3
Valitettavasti Sturgeonin Laki ulottuu kansien lisäksi myös niihin sisältöihin..
Hahahaa, totta puhut! Saan tosi paljon bisneskirjoja luettavakseni, mutta harvoin kehtaan kirjoittaa niistä mitään arvostelua.
Tärkeitä havaintoja, joillakin kirjailijoilla on jopa kansien tasolla oma tyylinsä, mikä on toisaalta coolia ja toisaalta tuntuu melkein epäilyttävältä. Tiedän myös muutamia kaunokirjailijoita, jotka ovat ahdistuneempia sen kannen valitsemisesta kuin sisällön laatimisesta.
Pakko silti sanoa, että tuo ”Kehitä kokeillen” on vitsikkyydessään ja ilmeikkyydessäänkin mulla liian tuhnuinen. Toi ”fontti” ei saa rakkauttani osakseen, varsinkin toi ä hämmensi.
Hyvä graafinen suunnittelija on kullan arvoinen. Ja juurikin graafinen suunnittelija eikä esimerkiksi siskonpoika jolla on fotari tai tuttu taiteilija ”jolla on hyvä silmä” tai muu graafisen suunnittelun kentän laidalle jonkin muun visuaalisen tietotaidon varjolla soluttautuva taho.
Kun tekee töitä ammattilaisen kanssa, joka 1) katsoo kokonaisuutta kriittisesti, 2) kuuntelee ja ymmärtää, 3) kommunikoi selkeästi ja perustelee kattavasti miksi, 4) omaa kattavat tiedot ja taidot typografiasta, väreistä, sommittelusta ja trendeistä sekä 5) on empaattinen ja jota kiinnostaa enemmän sinun ongelmasi kuin omansa, niin on huomattavasti paremmat mahdollisuudet onnistua.
Kirjan kannet ovat vielä alueena sellainen, jossa on omat hienoutensa. (Ja kyllä minä ohjaan kansisuunnittelupyynnöt pääsääntöisesti sen alan ammattilaisille vaikka graafisen suunnittelun taustasta olenkin hommiini ponnistanut.)
Juu, varmasti ammattilainen maksaa enemmän. Mutta onhan se surullista, kun ostopäätös esim. verkkokaupassa on potentiaaliselle ostajalle helppo kun kahdesta kilpailevasta vaihtoehdosta toisen kannesta ei saa mitään selvää. Siinä on jo konkreettinen hintalappu tehdyille valinnoille.
Tismalleen.
Kirjan kansien tehoa voisi muuten testata verkkokaupassa jo etukäteen, ennen kuin kirja menee painoon. Jos jokin kansiehdokkaista myy parhaiten ennakkomyynnissä, se päätyy myös painetun kirjan kanneksi.