Tänään somessa on pyörinyt jännä episodi.
Kaikki alkoi siitä, kun Kauppalehden toimittaja Kaija Ahtela kirjoitti kolumnin Kokoomuksen pj-kisasta. Kolumnissaan hän keskittyi vain Stubbiin ja Orpoon – ja ohitti täysin Elina Lepomäen.
Kirjoitin Ahtelalle palautteen Twitterissä, mutta hän ei vaivautunut vastaamaan.
Hei @KaijaAhtela1, muuten hyvä kolumni, mutta missä on @elinalepomaki? Kovan luokan asiantuntija on ohitettu. https://t.co/KNUV2K7vRp
— Katleena Kortesuo (@katleena) 1. kesäkuuta 2016
Vastausta ei tullut, joten kohautin olkiani. Ehkä Ahtelalla oli kiire.
Seuraavaksi someen levisi meilikeskustelu, jossa Kauppalehden lukija oli kritisoinut Ahtelalle samaa kuin minä. Ahtelan vastausmeili oli hätkähdyttävä:
”Lepomäki ei olisi tuonut mitään lisäarvoa” ja ”Lepomäen kannatus Kokoomuksessa on parin prosentin luokkaa”.
Tähän olisi kiinnostavaa saada perustelut. Omassa kuplassani Lepomäen kannatus on huikean paljon suurempi – toki otanta on äärimmäisen puolueellinen. Silti vaivaisen parin prosentin kannatukseen on tosi vaikea uskoa.
Ilmeisesti myös Lepomäki itse oli nähnyt saman meilikeskustelun, sillä hän vaati Twitterissä Ahtelaa tilille:
Ahtela ei tässä vaiheessa tajua, että hänen meilikeskustelunsa on julkaistu. Niinpä hän ihmettelee pokkana asiaa, eikä seiso sanojensa takana:
Lepomäki linkittää kuvan meilikeskustelusta, jolloin Ahtela ärsyyntyy. Hän luulee, että meilikeskustelun julkaiseminen on lainvastaista – vaikka meilin vastaanottaja on itse julkaissut keskustelun ja pistänyt sen jakoon. Laki sallii tämän menettelyn täysin.
Ahtela syyttää Lepomäkeä lain rikkomisesta nähtävästi siksi, jotta voisi harhauttaa keskustelun pois nolohkosta meilistään. Syyte rikoksesta on tietenkin absoluuttisen väärä.
Lepomäki muistutti olevansa oikealla asialla, mutta hän poisti meilikuvakaappauksensa Twitteristä – ilmeisesti kohteliaisuuttaan. (Itse olisin todennäköisesti jättänyt sen näkyviin, koska viestin vastaanottaja oli sen julkaissut.)
Tämäkään ei riitä Ahtelalle. Hän menee asiattomuuksiin ja viittaa alentuvasti Lepomäen ”nuoruuteen”.
Tästä älähti jo moni muukin kuin minä. Twitterissä alettiin vastata Ahtelalle samalla mitalla.
@KaijaAhtela1 @elinalepomaki Varsin asiaton kommentti liittyen henkilön ikään. Menköön vanhuutesi piikkiin.
— Matias Pajula (@PajulaMatias) 1. kesäkuuta 2016
@KaijaAhtela1 @elinalepomaki Olen sanaton. Mutu-tuntumalla prosentit, turhia syytöksiä ja ikäkortti. Kaikki samassa spektaakkelissa. — Josefiina Kauppila (@JaninaKauppila) 1. kesäkuuta 2016
@KaijaAhtela1 Laittaisin sinun toimintasi vanhuuden höperyyteen lähinnä. Tunnusta tappiosi. @elinalepomaki
— Jan Tuominen (@joukeri) 1. kesäkuuta 2016
Tilanne siis tällä hetkellä:
- Kauppalehden toimittaja on jättänyt kolumnissaan kolmesta pj-kandidaatista yhden mainitsematta. Tälle toiminnalle ei löydy perusteita.
- Toimittaja perusteli meilissä ratkaisuaan prosenteilla, jotka oli ilmeisesti löydetty stetsonin hikinauhan takaa.
- Toimittaja syytti kansanedustajaa lain rikkomisesta väärin perustein.
- Toimittaja harrasti julkista ikärasismia alentuvaan tyyliin.
Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?
Ilmainen vinkkini Kauppalehdelle: ottakaa nyt helkutissa tuo toimittajanne pois linjoilta. Antakaa hänelle opastusta toimittajan työstä ja vastuusta.
Toruus on, että Lepomäki on täysin marginaaliehdokas. Toki kannatuksensa on enemmän kuin pari prosenttia, mutta kukaan ei ole Lepomäkeä ottanut missään vaiheessa vakavasti.
Kyllä puheenjohtajuustaistelu käydään Orvon ja Stubbin kesken.
Tomi, en itse käyttäisi tässä sanaa ”totuus” ja ”marginaali” yhdessä. Toki se on selvää, että Lepomäki on altavastaajana.
MUTTA toimittajan olisi pitänyt perustella ratkaisunsa. Yksi lause kolumnissa olisi riittänyt: ”Ehdolla on myös Elina Lepomäki, mutta tekstissäni käsittelen vain kärkikaksikkoa.” Nyt nimittäin teksti näytti tältä: ”Aurinkokuntamme planeetat ovat Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Uranus ja Neptunus.” Kolmasosa faktoista siis puuttui, joten ihmisille tuli tarve oikaista virhe.
(Mutta tuo kolumnin faktavaje oli virheistä pienin. Sen sijaan rikossyytökset ja ikäsyrjintä olivat ne pahemmat.)
Aurinkokunnassamme on tämänhetkisen käsityksen mukaan 8 planeettaa. Minkä matematiikan perusteella niistä kaksi on kolmasosa planeettojen lukumäärästä? Vähän lähemmäksi olisi osuttu vertauksella vaikkapa sadun seitsemään kääpiöön joista olisi puuttunut kaksi. Tämäkään ei siis aivan eksakti =)
Passo, koeta kestää ontuva vertaukseni. Mä en keksinyt mitään tarkkarajaista ja yleisesti tunnettua joukkoa, jossa ois 6 tai 9 jäsentä. Siksi menin planeettojen suhteella 6/8.
Osa faktoista tosiaan ontui, joten mulle tuli tarve oikaista asia 😉 Muuten, yksi ihan hyvä kolmella jaollinen luku on kolme. Mulla tuli mieleen heti Aku Ankan ”veljenpojat” esimerkiksi.
Haa, toi olisi ollut hyvä. Aina ei tule mieleen osuvaa esimerkkiä, silloin kun sitä kaipaisi.
Unohti ammattietiikan? Mietitääs nyt.
1. Miten niin ei ollut perusteita? Kolumni on näkemyksellinen kirjoitus. Siinä kirjoittaja käsittelee juuri niitä asioita, joita hän haluaa. Tässä Kaija Ahtela käsitteli Orpo vs. Stubb. Se on ihan perusteltu valinta. Joku toinen voisi valita toisinkin, mutta silloin näkökulma ei ehkä olisikaan kova peli kokoomuksessa tms.
2. En osaa arvioida kannatuksia, mutta joskus kauan sitten näitä kai mittailtiinkin?
3. Se ei tietysti ollut kovin fiksua. Lakihan muuttui yli vuosi sitten. Toimittaja olisi voinut todeta, että kansanedustajan ei kannattaisi levitellä viestiä, jota ei ole tarkoitettu julkisuuteen.
4. Se oli aivan pösilö letkautus.
Mutta missä toimittaja unohti ammattietiikan? Ammattiaan hän harjoitti kolumnissaan. Ei se ole etiikan unohtamista, että jättää kolumnista Lepomäen pois. Ei tietenkään.
Niinettä missä se etiikka unohtui?
Twitterissä esittämänsä heitot eivät ole kauhean hienot, mutta missä Kaija Ahtela unohti toimittajan työn vastuun? Siinäkö, että hän protsestoi yksityiseksi tarkoitetun viestin julkaisemista.
Miksi hän ei saisi siitä kimpaantua? Miten se on toimittajan työn vastuun unohtamista?
Vai mikä on?
Etiikka ja vastuu, missä ne unohtuivat?
T. Reijo
–
Reijo, hyviä kysymyksiä.
Kolumnissa yksi lisälause rajauksesta olisi riittänyt: ”Ehdolla on myös Elina Lepomäki, mutta tekstissäni käsittelen vain kärkikaksikkoa.” Nyt nimittäin teksti näytti tältä: ”Suomen merenrantakaupungit ovat Pori, Hanko, Helsinki ja Oulu.” Listauksesta siis puuttui osa faktoista, joten ihmisille tuli tarve oikaista virhe.
Toimittajan työtä ei ole pelkästään jutun kirjoittaminen vaan myös jutusta käytävä keskustelu. Se on toimittajan ammattietiikkaa, että hän suhtautuu julkiseen kritiikkiin asiallisesti eikä heitä rikossyytöksiä tai ikäsyrjintää. (Kyse ei siis ole pelkästään journalistin eettisistä ohjeista, vaan muustakin ammattietiikasta ja korrektista julkisesta käytöksestä.)
Asia ei itselleni mitenkään kuulu, mutta kommentoin kuitenkin. Olettaakseni jokseenkin kaikki kokoomuksen puoluejohtopeliä käsitteleviä juttuja tällä hetkellä lukevat tietävät, että ehdokkaita on ainakin kolme. (Teoriassa puoluekokouksessakin voi vielä ehdokkuuksia ilmaantua, mutta käytännössä näin tuskin nyt käy).
En näe mitään journalistista pakkoa kirjoittaa kolumniin edes yhden lauseen vertaa siitä, että ehdokkaita on muuten myös kolmaskin. Kauppalehti on kyllä uutisjutuissaan sen asian jo moneen kertaan kertonut, ja tehnyt monta erillisjuttuakin kolmannesta ehdokkaasta. Silloin, jos kolmannesta ehdokkaasta olisi tyystin tai lähes tyystin muutoin vaiettu, tilanne olisi erilainen, mutta nyt tilanne tuntuisi olevan (nopean hakukonetestailun perusteella) se, että Kauppalehti on tainnut kirjoittaa enemmän juttuja vuoden 2016 viiden ensimmäisen kuukauden aikana kyseisestä kansanedustajasta kuin mitä lehdessä on tehty joidenkin pienempien Eduskuntapuolueiden kaikista kansanedustajista yhteensä koko tähän astisella eduskuntakaudella.
Mitä ”pariin prosenttiin” tulee, niin se väite perustui oletettavasti HS:n tekemään kyselyyn, jonka tuloksia esimerkiksi Iltalehti uutisoi 11.5.2016 otsikolla ”Kannatus pari prosenttia – Lepomäki ei silti luovuta”. On kuitenkin ehkä syytä taustoittaa sen verran, että kyseisessä kyselyssä ei selvitetty vain puolueen virallisten puheenjohtajaehdokkaiden kannatusta. Kyselyssä eniten kannatusta saanut puolueen puheenjohtajaehdokas Orpo sai 24 prosentin kannatuksen. Vaaleissa, joissa on vain kolme ehdokasta, äänet jakaantuvat vain ehdokkaiden kesken, ei sen perusteella, ketä kokoomuslaiset ensisijaisesti kannattavat. Siksi vaaleissa ääniosuudet ovat ensisijaisia kannatuksia korkeampia: ehdokkaat kun saavat ensisijaisten kannattajiensa lisäksi ääniä myös muilta, koska monen äänestäjän ensisijaiset ehdokkaat eivät ole mukana vaaleissa lainkaan.
Ikäperusteinen vähättely on typerää.
Hyvää analyysia! Itsekin olen sitä mieltä, että alkuperäinen kolumnin rajaus olisi ollut pikkujuttu, jos sen olisi perustellut. Tilanne eskaloitui oman toiminnan kieltämisellä, laittomuussyytöksillä ja ikäsyrjinnällä.
Ilman tuota julkitullutta sähköpostiviestiä kyse olisikin voinut olla näkemyksellisestä kirjoituksesta ja kohteen rajaamisesta kahteen oletettuun kärkihahmoon. Sähköpostiviestin mukaan syy kuitenkin oli se, ettei toimittaja pitänyt kolmatta ehdokasta relevanttina. Tuo herättää kysymyksiä siitä, millä perusteilla rajaus kahteen oli tehty.
Totta. Varsinkin kun meilissä mainittu prosenttiluku oli väärin.
Mailissa mainittu prosenttiluku perustui oletettavasti Helsingin Sanomien joitain viikkoja sitten raportoimaan kyselyyn, jonka tuloksia moni media uutisoi. Helsingin Sanomat julkaisi 11.5.2016 tiedot teettämästään kyselystä. Jutussa luki näin:
”Kolmas ehdokas, kansanedustaja Elina Lepomäki, on jäämässä miesten varjoon. Hänen kannatuksensa kansan keskuudessa on kaksi prosenttia.”
”Kokoomuksen äänestäjistä vain neljä prosenttia olisi antanut äänensä Lepomäelle.”
Kysely perustui 1005 haastatteluun, joista puolet oli tehty 18.-22.4. ja puolet 3.-8.5. Orpo ilmoittautui ehdokkaaksi 4.5. Orpon kannatus oli kyselyn jälkimmäisessä osassa (34 %) selvästi enimmäistä puolikasta (17%) korkeampi, eli ehdokkaaksi virallisesti asettuminen johti hänen saamansa kannatuksen kaksinkertaistumiseen. Kysely oli tehty 15-78 -vuotiaille suomalaisille.
Kokoomuksen puoluekokouksen äänioikeutettujen kannat voinevat olla jonkin verran toisenlaisetkin kuin kansan tai kokoomuksen keskimääräisen kannattajakunnan kanta.
Tismalleen. Puoluekokouksen äänioikeutettujen kannat ratkaisevat, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä sen kanssa, mitä kadulta tavoitettu demari sanoo asiaan.
Ottamatta muuhun kantaa: mikä laki muuttui yli vuosi sitten, ja miten se vaikutti sähköpostin vastaanottajan (tai lähettäjän) oikeuteen julkaista viesti?
Mainittu sähköisen viestinnän tietosuojalaki toki kumottiin reilu vuosi sitten, ja jos tarkkoja ollaan, se tosiaan määritteli viestinnän luottamukselliseksi, mutta tasan kaikki aihetta koskevat pykälät koskevat käytännössä kolmannen osapuolen velvollisuutta pitää viestit luottamuksellisena. Tämä on siinäkin mielessä luonnollinen tulkinta, että kirjesalaisuudenkin käsitetään koskevan nimenomaan ulkopuolisia, ei lähettäjää ja vastaanottajaa.
Sami, mäkin olen ollut siinä käsityksessä, että viestin vastaanottaja on *aina* saanut julkaista saamansa viestit, ellei esteenä ole lait yksityisyydensuojasta (esim. nakukuvat) tai vaikkapa liiketoiminnan haittaamisesta (bisnessalaisuudet). Tässä tapauksessa muut lait eivät estäneet, joten toisen harrastaman töhöilyn sai paljastaa.
Kirjesalaisuus koskee nimenomaan sitä, että *kolmas osapuoli* ei saa mennä ronkkimaan toisten viestejä.
Poistin tästä anonyymin kommentin, johon oli jätetty väärät yhteystiedot. Kommentissa epäiltiin, että minä olisin levittänyt kyseisen meilin.
Twitteristä voi kuka tahansa tarkistaa, että meiliä ovat levittäneet muut tahot. En linkkaa niihin tviitteihin, koska niissä näkyvät meilaajan nimi ja yhteystiedot.
Olen saanut kahdesta lähteestä tiedon, että meili jaettiin alun perin suljetussa Facebook-ryhmässä, josta se siirtyi Twitteriin. Siellä se osui omiin silmiini.
Uutisoitaessa Yhdysvaltojen tulevista vaaleista keskityttään lähes poikkeuksetta demokraattien ja republikaanien tuleviin ehdokkaisiin. Kuitenkin ehdokkaan asettavat, tai yrittävät asettaa monet muutkin, mm. kieltolakipuolue, Yhdysvaltojen kommunistinen puolue, vihreä puolue, libertaaripuolue jne. Millään näillä ei toki ole realistista kannatusta, mutta onko USA:n vaaleista uutisoiminen kahden kauppana planeettojen määrään rinnastettava virhe?
Hyvä vertaus! Mun käsittääkseni (korjaa jos olen väärässä) muiden puolueiden kannatus USA:n presidentinvaaleissa on puolen prosentin luokkaa. Silloin on jo perusteltua jättää ne mainitsematta.
Mutta isoin ongelma ei missään nimessä ollut kolumnin faktavaje. Tässä on nähtävissä klassinen kriisin rakenne: usein alkusysäys on varsin harmiton, mutta toimijan *oma käytös* pahentaa asiaa. Tällä kertaa kiihdyttäjänä olivat rikossyytökset ja ikäsyrjintä.
Sama ilmiö näkyy monessa muussa kriisikeisissä:
* Hans Välimäen ravintolan kallis vesikannu olisi ollut pikkujuttu, ellei ravintola olisi kohdellut palautteen antajaa töykeästi Facessa.
* Postininja-keissi olisi ollut nopea selvittää, ellei Posti olisi tuottanut ensin byrokraattisia mukavastauksia, joissa unohdettiin asiakkaan tyylilaji.
(Nämä keissit löytyvät googlaamalla, jos ovat vieraita.)
Vielä kerran: kolumnissa ei ollut faktavajetta.
Lainaus Katleenan listasta:
”1. Kauppalehden toimittaja on jättänyt kolumnissaan kolmesta pj-kandidaatista yhden mainitsematta. Tälle toiminnalle ei löydy perusteita.”
Tietysti löytyy. Kolumni ei käsitellyt Lepomäkeä vaan Stubbia ja Orpoa.
Kolumni on näkemyksellinen kirjoitus. Kirjoittaja valitsee näkökulmansa ja analysoi tilannetta sen valossa. Kolumnissa ei ole tarpeen listata kaikkia niitäkin asioita, joita kolumnin ei ole tarkoitus käsitellä.
Kaija Ahtela ei kolumnissaan väitä, että Stubb ja Orpo ovat ainoat ehdokkaat. Hän vain keskittyy heihin. Seon kolumnistin oikeus eikä tee vääryyttä kenellekään.
Ymmärrän tämän pointin, mutta se ei ollutkaan kohun isoin syy.
Tästä olisi päässyt helposti yli vastaamalla kyselijöille kohteliaasti ja antamalla ajantasaisemmat prosenttiluvut perusteeksi ratkaisulleen.
Noloahan toiminnasta tuli vasta listani kohdassa 2 ja varsinkin 3 ja 4, joissa Ahtela itse eskaloi kriisiään. Siinä epäeettinen toiminta löi jo kaikkien silmille.
Tuanoin. Ei.
Kolumnissa Kaija Ahtela ei suinkaan luetellut kokoomuksen pj-ehdokkaita kuten rannikkokaupunkeja. Hän käsitteli Stubbin ja Orpon välistä tilannetta. Ei siihen tarvitse tasapuolisuuden nimessä lisätä, että kolmas ehdokas on Lepomäki. Kolumni ei mitenkään käsitellyt Lepomäkeä. Kyseessä ei ollut uutinen kokoomuksen pj-ehdokkaista. Siinä ei listattu ehdokkaita. Mitään eettisesti väärää kolumnissa ei ollut. Nichts.
Toimittajan työn määrittely on tietysti hieman hankala juttu, mutta ei ole eettisesti väärin olla väärässä. Ei ole eettisesti väärin luulla, että Lepomäki rikkoi lakia, joka muuttui reilu vuosi sitten. Se ei ole viisasta eikä fiksua. Olisi hyvä tuntea laki. Ahtela on väärässä, mutta virhe on virhe. Ei sillä ole mitään tekemistä etiikan kanssa.
Ikäletkautus? Se on huonoa käytöstä, mutta en oikein löydä siitä mitään toimittajan etiikan vastaista. Ei ole eettisesti väärin olla tahditon.
Ja minne asti se toimittajan etiikkavaatimus yltää? Minusta se pysähtyy journalistiseen työhön. Onko twitter-piikittely journalistista työtä? Ei minusta. Jos sama keskustelu olisi käyty Kauppalehden sivuilla, tilanne olisi toinen. Rajanveto ei ole helppoa, se on selvä.
Itse peruskysymys on helpompi: onko toimittajan etiikan vastaista erehtyä? Ei ole.
Onko toimittajan etiikan vastaista letkauttaa hölmöjä twitterissä? Ei ole.
Onko tahallinen väärän tiedon levittäminen vastoin toimittajan etiikkaa, vaikka se tapahtuisi twitterissä? Kyllä se taitaa olla, vaikka kyseessä ei olekaan se julkaisu, mitä toimittaja työkseen tekee. (Tässä tulee taas se rajanvedon vaikeus). Ainakin se on tosi typerää ja tuomittavaa.
Levittikö Kaija Ahtela tahallaan väärää tietoa? Ei. Rikkoiko hän journalistin ohjeita (jotka eivät yllä twitter-keskusteluun)? Ei.
Olivatko hänen twitter-kommenttinsa fiksuja? Eivät, mutta se ei tee niistä epäeettisiä.
Reijo
Mä vedän ammattietiikalle rajat eri paikkaan. Ihminenhän tekee silloin työtään, kun hän keskustelee työstään julkisesti työprofiilillaan. Kun on meneillään julkinen keskustelu omasta duunista, mun mielestä on epäeettistä a) syyttää toista rikoksesta ja b) harrastaa ikäsyrjintää.
Mutta toki nämä ovat määrittelykysymyksiä. Ymmärrän, jos olet eri mieltä.
Sähköisen viestinnän tietosuojalain kanssa asialla ei olisi ollut tekemistä, vaikka sellainen olisi vielä voimassakin. Ellei sitten Ahtela kuvittele Lepomäen saaneen viestin käsiinsä ”hakkeroimalla” tai jotain vastaavaa. Tässä on kyseessä ihan perinteinen ”kirjesalaisuus”, jonka pitäisi olla toimittajalle selvää kauraa.
Tällainen käsitys myös mulla on, joskin olen maallikko asian suhteen.
Kun noita ’ei kuulu etiikkaan’ perusteluja on kovin paljon, niin mitä siihen toimittajan etiikkaan sitten kuuluu?
Voisiko ajatella siten, että ammattiylpeys ohjaisi toimimaan hieman paremmin, kuin ns. ’minimi etiikalla’ toimiminen. Tällöin joku voisi erehtyä arvelemaan, että kyseessä on laatujournalismi ammattitaidolla tehtynä.
Se a-kirjaimella alkava sana on paikallaan, kun on tehnyt virheen tai loukannut toista. Mutta se a-kirjaimella alkava sana lienee kategoriassa ’ei kuulu toimittajan etiikkaan’?
”Marginaaliehdokas” on vähän huono peruste millekään. Samaa sanottiin esim . puolueesta Perussuomalaiset. Senpä takia muiden puolueiden ei kannattanut huolehtia siitä että tämä marginaaliehdokas veisi kenenkään muun äänestäjiä.
Osuva vertaus!
Toimittaja on vähän m*lkk*, menköön sukupuolen piikkiin.
Aahahhaahhaaa!
Onpa erikoista, etteivät toimittajat itse tunne viestintäsalaisuutta ja siihen liittyviä lakeja. Niissä ei ole tapahtunut mitään muutoksia.
Joo, tämä oli mulle tosi iso yllätys. Kyse on kuitenkin oman alan lainsäädännöstä.
Myös Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi vetosi Twitterissä siihen, että ”yksityistä viestintää on julkistettu luvatta”.
No luvattahan sitä jaettiin. Se oli yksityiseksi tarkoitettu viesti, jonka julkistamiseen ei kysytty lähettäjältä lupaa.
Laitonta julkistaminen ei ollut.
Siinä toimittajia arvosdtellessasi voisit Katleena kokeilla sisälukuharjoituksia. Autan hieman:
”Luvatta” on eri sana kuin ”laittomasti”.
Molemmat alkaa samalla kirjaimella, mutta älä anna sen hämätä.
Reijo, älä ole turhaan pisteliäs.
Normaalissa viestinnässä ei käytetä ”luvatta”-termiä, jos tekoon ei ylipäätään tarvita lupaa. Emme siis kirjoita ”kaupunkilainen käveli luvatta torilla” – ellemme halua indikoida, että *lupa olisi pitänyt kysyä*. Kun siis joku käyttää luvatta-sanaa, hänellä todennäköisesti on mielessään teoria luvan kysymisestä. (Ja lupaahan ei tässä meilikeississä tarvita.)
Käytän esimerkkinä jokamiehenoikeuksia:
”Joku sytytti luvatta nuotion.” -> Normaali virke, koska nuotioon tarvitaan maanomistajan lupa.
”Joku keräsi luvatta suppilovahveroita metsästä.” -> Omituinen väite, sillä suppilovahveroita saa kerätä vapaasti. Kanssakeskustelija todennäköisesti täsmentäisi tässä kohtaa, että eihän tuohon tarvitakaan lupaa.
Jos Reijo Ruokanen ja Kaija Ahtela eivät tunne viestintäsalaisuuden sisältöä, se ei tarkoita, etteivät ”toimittajat” keskimäärin tuntisi lainsäädäntöä. Tuo on peruskauraa meille media-alalla työskenteleville.
Kyllä mäkin luotan siihen, että alalla yleisesti tunnetaan tämä fakta. Suomalainen journalismi on ylipäätään tosi laadukasta, mutta joskus oman alan mokissa on se sokea piste.
Hiljattain A-studiossa oli helppo nähdä sama asetelma. Pojat siinä jorisivat keskenään mitätöntä diibadaabaansa. Elina Lepomäki sai joskus armosta kommentoida jotain. Puuttui tosiaan enää, että toimittaja olisi pyytänyt Lepomäkeä hakemaan lisää kahvia keittiöstä.
Helkutti, multa on jäänyt tuo katsomatta. Käyn kaivamassa esille.
Poistin tästä Tomin kommentin, jossa vähäteltiin Lepomäkeä ”kahvityttönä”.
Se oli tarkoitettu vitsiksi.
Aaaa, hyvä tietää. Mä en osannut tulkita sarkasmia – ehkä siksi etten tunne sun viestintätapaa vielä kovin hyvin.
Toimittajan ammattietiikkaan kuuluu myös faktantarkastus. Prosenttilukujen ja lakien heittely omasta päästä on vähintäänkin arveluttavaa.
Yhdessä twiitissä Ahtela yritti luistella tilanteesta myös sillä, että meilistä ei käynyt ilmi, mihin juttuun sillä täsmälleen viitattiin. Vaikea ymmärtää, miksei toimittaja voinut vain alun alkaen seistä kolumninsa takana ja sanoa yksinkertaisesti, että käsitteli vain kärkikaksikkoa. Helpointa olisi ollut lisätä kolumniin alun alkaenkin Katleenan ehdottama virke, mutta myöhemminkin asian olisi voinut esittää aivan samoin.
Joo, tää on erinomainen esimerkki siitä, että alkuperäinen kolumni ois parantunut pienellä lisäyksellä – ja sen olisi voinut tehdä keskusteluissa jälkikäteen.
Mutta nimenomaan Ahtelan antamat väärät prosentit ja oman alan huono lakituntemus ovat aika arveluttavia ammatillisen uskottavuuden kannalta.
Miten niin väärät prosentit? Onko teillä sitten tarkempaa tietoa Elinan kannatuksesta?
Kokoomus on sen verran sovinistipuolue, että Elinaa parempikaan naisehdokas ei pärjäisi.
Jos kenelläkään ei ole tietoa prosenteista, niin sitten toimittajan ei kannata heittää mitään lukua ja käyttää sitä perusteluna.
En itse näe Kokoomusta sovinistisena, vaikka toki joillain yksilöillä voi olla tuollaista ajattelua.
Kolmen viikon takaa kannatusta:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1462857827355
Joo, tämä on nyt jonkinlainen tarttumapinta, mutta ongelmiahan tässä on:
* Neljä viikkoa vanha aineisto, ja Lepomäki on kampanjoinut tällä välin runsaasti. (Siksi hän itse oli valmis Twitterissä lyömään Ahtelan kanssa tonnista vetoa siitä, ettei kahden prosentin kannatus pidä paikkaansa.)
* Neljä viikkoa sitten oli Lepomäelle neljän prosentin kannatus koko puolueen kesken, mikä ei tietenkään ole sama kuin puoluekokouksen äänestäjien kesken. Ja tätä jälkimmäistä porukkaahan ei ole vielä haastateltu ollenkaan, jos oikein käsitän.
* Näyttää siltä, että Ahtelan muistikuva ”kahden prosentin kannatuksesta” oli luettu Hesarista koko kansan keskuudesta tehdystä kyselystä. Se on aivan väärä luku, koska pj-äänestyksessä ei ole mitään väliä sillä, mitä demari tai vihreä äänestäisi.
Mutta yhä: isoin pointtini ei ole se eka kohta eli kolumnin sisältö. Isommat ongelmat ovat kohdassa kolme ja neljä eli rikossyytöksissä ja ikäsyrjinnässä.
Ahtela työskentelee kaiketi Brysselissä, missä Lepomäkeä ei tunneta. Nimi voi yksinkertaisesti unohtua. Silloin pitäisi vain myöntää lipsahdus tai olla edes hiljaa, kolumnissa ei tarvitsekaan olla journalistisen tasapainoinen.
Vastahyökkäys julkisilla, virheellisillä syytöksillä oli sen sijaan pahin mahdollinen vaihtoehto.
Totta. Se vastahyökkäys oli noloin episodi.
Selasin kirjoituksen läpi ja huomasin, että käytit termiä ikärasismi. Tämän jälkeen ajattelin, että kirjoitus ei ole lukemisen arvoinen. Ikäsyrjintä on oikea termi tässä tapauksessa tai anglistinen ageismi.
Pierre, on ilman muuta sinun oikeutesi päätellä tekstin laatu yhdestä sanasta. Se on täysin OK.
Sen sijaan täällä blogin kommentointialueella pysytään aiheessa. Jos haluat jostain syystä kertoa minulle, mikset lue tekstejäni, voit lähettää siitä minulle vaikka meiliä tai pistää Twitter-viestin.
Annan toimittajalle lisäpisteen tuosta ”ole ystävällinen” -pyynnöstä, ja vastauksen saatuaan epäystävälliseksi äitymisestä.
Taisi toimittajalla olla huono päivä.
Joo, mä luin sen ”ole ystävällinen ja kerro minullekin” -pyynnön tosi sarkastisena. Ja niinhän se taisi ollakin, koska Ahtela ei itsekään ollut sen jälkeen ystävällinen, vaan piikittelevä.
Jos tämä keskustelu ei muuta paljasta, niin Reijo Ruokanen vahvistaa (Ahtelan ja omien kokemusteni lisäksi) sen miten vaikeaa toimittajien on ottaa vastaan kriittistä palautetta.
Hyvä Katleena!
No itse asiassa meidän kaikkien on vaikea ottaa vastaan kriittistä palautetta. 🙂
Reijo ajattelee selvästikin vain journalistin ohjeita, joka toki on yleinen mittapuu *juttujen ja jutunhankinnan* arviointiin. Mun mielestä ammattietiikka on silti muutakin: se on asiallista ammattiviestintää ja argumentointia, omien mokien myöntämistä, oman alan lainsäädännön tuntemista sekä fiksua toisen osapuolen kohtaamista julkisessa keskustelussa. (Ja tätä edellytän kaikilta julkista työtä tekevältä – en vain toimittajilta.)
Poistin tästä kommentin, jossa epäiltiin Reijo Ruokasen pudonneen kelkasta. Ei hän ole pudonnut. Reijo on skarppi oman alansa ammattilainen.
Haluan pitää EOT-keskustelun fiksuna, eikä täällä heitellä solvauksia toisia keskustelijoita kohtaan.
Kauppalehden siilipuolustus päätyi siihen, että sähköpostiviestin julkaiseminen ei ollut sopivaa. Lisäksi päätoimittaja saivarteli, että kun sanoo toiselle ”Rikot lakia” se ei tarkoita sitä että syytettäisiin lain rikkomisesta.
Olennaista on kuitenkin se, että tuo sähköpostiviesti tuli laajemmin julki vasta sen jälkeen, kun toimittaja kiisti Lepomäelle että hänen vain pariin prosenttiin jäävä kannatuksensa olisi ollut syy poisjättämiseen kolumnista. Tuo sähköpostiviesti oli osoitus siitä, että toimittaja oli näin lukijalle kirjoittanut. Siksi sen julkaisemiseen oli erityinen peruste, sillä kumottiin väärä väite. Jos tällaisen väärän väitteen esittäjä olisi poliitikko ja toimittajalle päätyisi sähköpostiviesti jossa poliitikko esittäisi toisenlaisen totuuden, sähköpostiviestin julkaisemisen ”sopivuudessa” ei olisi mitään miettimistä. Joskus vaan on kahdet standardit.
Erinomainen huomio.
Myös mun mielestäni on itsestään selvää, että meilin jakaminen oli Lepomäelle ainoa keino todistaa, mitä Ahtela oli oikeasti sanonut. Ei siinä ole mitään arveluttavaa tai ”sopimatonta”.
Sekin on tärkeä huomio, että meilin alkuperäinen saaja ja jakaja on yksityishenkilö. On kohtuutonta, että Kauppalehden päätoimittaja moittii julkisesti yksityishenkilöä ”sopimattomasta toiminnasta”. Henkilön nimihän oli esillä Twitter-kuvakaappauksissa, joten hän ei ollut tunnistamaton taho. (Tästä EOT:n kuvakaappauksesta editoin itse nimen pois.)
Koska olin tämän alkuperäisen toimittaja – yksityishenkilö keskustelun alullepanija, voinen todeta tännekin että mitään rikosta tai sellaiseen viittaavaa ei asiassa ole yksiselitteisesti tapahtunut. Tähän on jo tänään ehtinyt rikosoikeuden professorikin ottaa kantaa…
Vaikkakin sellaisesta on mm. minua ja muutamia muitakin kovasanaisesti sähköpostitse ko. toimittajan psta syytelty. Mitä tulee meilin jakamiseen, niin se jaettiin alunperin täysin artikkeliin liittyvään keskusteluun, suljetussa ryhmässä. Mutta kuten aina, lähti viesti sen herkullisuuden vuoksi liikenteeseen aikalailla heti.
Kiitos kuitenkin Katleenalle hyvästä tapahtumaketjun purusta, tämä meni 100% noin ja vähän enemmänkin.
Raine, kiva kuulla että tilannekatsaukseni oli oikeanlainen.
Kiinnostavaa kuulla sekin, että sähköpostitse on tullut henkilökohtaisia hyökkäyksiä. Toivottavasti asiat selviävät.
”Mitä tulee meilin jakamiseen, niin se jaettiin alunperin täysin artikkeliin liittyvään keskusteluun, suljetussa ryhmässä. Mutta kuten aina, lähti viesti sen herkullisuuden vuoksi liikenteeseen aikalailla heti.”
Kirjeen/sähköpostin viestiryhmään laittanut ei ole rikkonut lakia. Se on selvää. Sen sijaan se ei ole yhtä selvää, onko suljetusta ryhmästä viestin julkiseen levitykseen laittanut henkilö toiminut laillisesti. Kirjesalaisuus sallii ei-yksityisen kirjeen julkaisun muille, mutta tämä oikeus koskee vain lähettää ja alkuperäistä vastaanottajaa. Muut saavat edelleen esimerkiksi linkittää jo julkiseen levitykseen annettuun viestiin. Mutta silloin jos sähköpostiviesti levitetään suljetusta ryhmästä (joka on salasanojen takana, ja voi vertautua esimerkiksi siihen, että näyttää kirjeen jollekin kaverilleen) laajempaan levitykseen, kirjeen julkaisuoikeus ei kai päde, koska julkaisija ei ole enää silloin alkuperäinen (vrt. tilanne, jossa henkilö on näyttänyt ensin kirjettä kavereilleen, ja joku heistä jakaa kuvan kirjeestä kaikkien nähtäväksi).
Rikosoikeuden professori, joka asiaa kommentoi, kommentoi nimenomaan sitä, onko kirjeen vastaanottajalla laillinen oikeus julkaista kirje. Mutta häneltä ei kysytty kantaa siihen, onko kolmannella osapuolella oikeus laittaa suljettuun nettiryhmään lähetetty, /ryhmään kuulumattoman henkilön alunperin lähettämä) kirje julkiseen levitykseen. Se on oikeudellisesti vähän monimutkaisempi asia.
Tässä tosin ei ole syytä huoleen. Alkuperäisen meilin saaja ja jakaja (tässä kommenttiketjussa Raine) on hyväksynyt viestin jakamisen. Sitä en tiedä, onko hyväksyntä annettu etu- vai jälkikäteen.
PS. Tein pyytämäsi korjauksen kommenttiisi.
En itsekään usko, että asiasta mitään tuomioita kenellekään tulisi. Mutta jäin vain miettimään sitä, että miten suljettuun keskusteluryhmään lähetettyjen kolmannen osapuolen viestien edelleen julkaiseminen (jonkun muun kuin alkuperäisen viestin lähettäjän tai vastaanottajan ollessa julkaisijana) oikein oikeudellisesti Suomessa nykyisin menee. Rikoslaissa asiaan liittyy sana ”oikeudetta”, eli jos julkaisuun on alkuperäisen viestin lähettäjän tai vastaanottajan lupa, julkaisu ei tosiaan ole lain mukaan kiellettyä.
Joo, tämä on kiinnostava pohdinta.
Käytännössähän oikeudessa on tulkittu, että julkkiksen tai poliitikon *vain kavereilleen jakamaa* FB-statusta saa levittää ja käyttää esimerkiksi mediassa aineistona. Toisen ihmisen FB-statuksen julkaisu ei ole yksityisyydensuojan loukkaamista (ellei sisältö faktisesti ole sitä). Veikkaan, että vastaavasti jos joku julkaisee suljetussa tai salaisessa FB-ryhmässä, silloin isona kriteerinä on ryhmän koko. Varsinkin jos ryhmässä on satoja ihmisiä, niin silloin ryhmän sisältöjä saa vuotaa ulospäin. (Mutta en ole asiantuntija, joten tämä on puhtaasti arvailua.)
Ahkerana Kauppalehden lukijana pyysin Kaija Ahtelalta (cc: Arno Ahosniemi, Jari Saario) kommenteja hänen toimintansa objektiivisuudesta. Samalla ehdotin 1000 EUR vetoa siten, että:
– jos Lepomäen kannatus on alle 2% maksan Ahtelalle 1000 EUR
– jos Lepomäen kannatus on 2% tai enemmän Ahtela maksaa minulle 1000 EUR.
Sääs nähdä, uskaltaako Ahtela ottaa vedon vastaan.
Markku,
en tiedä, toimitko Suomesta vai ulkomailta käsin, mutta voimassa olevan Suomea koskevan Arpajaislain 11 §:n mukaan ”Veikkaus Oy:llä on yksinoikeus raha-arpajaisten sekä veikkaus- ja vedonlyöntipelien toimeenpanemiseen”?
Vedonlyönti muiden vedonlyöntiä järjestävien tahojen kuin Veikkaus Oy:n kanssa on Suomessa sisällä siis kriminalisoitu.
Heh, kyllä ihminen saa lyödä vetoa kenen kanssa huvittaa. Se ei ole vedonlyönnin järjestämistä vaan siihen osallistumista.
Nykyinen laki ei kiellä vedonlyönnin järjestämistä, vaan vedonlyöntipelien toimeenpanemisen. Vedonlyöntipeli tarkoittaa Arpajaislain mukaan arpajaista, jossa pelataan jonkin kilpailun tulosten arvaamisesta.
Arpajaislaista en ainakaan minä löydä mitään ”kahden ihmisen” laajuisen arpajaisen poikkeusta. En myöskään ainakaan heti ymmärrä tulkintaa, että vedonlyönti toisen ihmisen kanssa tapahtuisi vain ”osallistuen”. Ainakin oma vaikutelmani on se, että vedonlyönneissä kyseessä on yleensä ihan normaali tarjous-tarjouksen hyväksyntä -tyyppinen sopimustilanne, jossa ainakin toinen osapuoli tekee tarjouksen kertoimista (olkoot sitten vaikka 1:1) ja toinen sitten hyväksyy kertoimet ja vedonlyönnin ehdot.
Kun kahden ihmisen vedonlyöntien sitovuutta on riitautettu tuomioistuimeen, on ilmeisesti tuloksena ollut aika usein se, että sopimusta ei ole pidetty pätevänä. Vapaaehtoisesti voi varmaan käytännössä kyllä vetoa toisen yksityisen ihmisen kanssa lyödä ilman, että kukaan siitä oikeuteen haastaa ja tuomitse. Mutta voittorahoja ei välttämättä saa, jos toinen ei halua maksaa. Kahden ihmisen välisten vedonlyöntien maksamisesta voi kieltäytyä sillä perusteella, että lain mukaan Veikkauksella on Suomessa yksinoikeus veikkauspelien toimeenpanemiseen.
Jos toinen vedonlyöjä vapaaehtoisesti kuitenkin suostuu voittorahat maksamaan, kyseisistä tuloista pitäisi kai maksaa veroa.
No nyt menee saivarteluksi. Televisiossa lyödään julkisesti vetoa tuon tuostakin (vaikkapa Elina Lepomäki toimittaja Marko Junkkarin kanssa: http://www.hs.fi/kotimaa/a1464845164055) Haluaisin nähdä ihmisen, joka tuosta yrittää tehdä rikosilmoitusta, tai poliisin, joka tuota alkaa tutkia.
Se on itsestään selvää, että tuskin vedonlyönnissä hävinnyttä voi pakottaa maksamaan yhtään mitään. Kyseessä onkin enemmän ihmisten välinen viihde, haastaminen ja sanojensa takana seisominen – ei juridinen sopimus.
Lyön vetoa tonnista, että tästä virkkeestäni ei nosteta syytettä. Rikosilmoituksen voit toki tehdä halutessasi.
”Heh, kyllä ihminen saa lyödä vetoa kenen kanssa huvittaa. Se ei ole vedonlyönnin järjestämistä vaan siihen osallistumista.”
Itseäni ei hirveästi tuo vastaus naurata. Mihin väitteesi perustuu? Nykyisessä arpajaislaissa ja rikoslaissa kielletään aika yksiselitteisesti vedonlyönnin ”toimeenpano” Suomessa muilta kuin erikseen viranomaisilta luvan hakeneilta tai laissa erikseen luetelluilta tahoilta. Sääntöön on laissa kuitenkin yksi poikkeus: miniatyyriarpajaiset, jotka työyhteisö tai vakiintunut harrastusryhmä voi toimeenpanna ilman lupaa. Ehtona on se, että palkintona ei saa olla rahaa, vaan niiden pitää olla tavarapalkintoja ja arpavoittojen enimmäisarvo saa olla 500 euroa. Miniatyyriarpajaisista kertyvä tuotto on käytettävä yleishyödylliseen tarkoitukseen, kuten työyhteisön tai harrastusryhmän virkistys- tai harrastustoimintaan. 1000 euron yksityiset vedonlyönnit ilman erillisen luvan hakemista ovat voimassa olevan lain mukaan kiellettyjä.
Vedonlyöntiä toki siinä mielessä ”saa” harrastaa ihan vapaasti, jos kantaa vastuun teoistaan. Käytännössä yksityisestä vedonlyönnistä ei voi kovin helposti saada tuomiota arpajaisrikoksesta, koska poliisi harvemmin yksityisistä vedonlyönneistä tietoa saa, ja jos saa, niin sopimukset tuppaavat olemaan suullisia, jolloin näyttökysymys on helposti hankala, jos osapuolet kiistävät vedonlyönnin. Tuomion saamista helpottaa, jos vedonlyönnin osapuoli itse ilmoittautuu poliisille, ja esittää kirjalliset sopimusasiakirjat, ja sanoo, että on rikkonut rikoslain 16 b § vastaan, jossa on kriminalisoitu mm. se, että toimeenpanee arpajaiset ilman arpajaislaissa tarkoitettua lupaa, tai että laiminlyö arpajaisten toimeenpanoon kuuluvan tilitysvelvollisuuden.
Jos vedonlyönnin toinen osapuoli jättää hävityn vedon maksamatta, ei velkaa käsittääkseni saa nykyisen oikeusjärjestelmän kautta yleensä ulosmitattua. Jos asiasta nostaa kanteen, tuomioistuin tarkastelee ensimmäiseksi sopimuksen pätevyyttä ja toteaa todennäköisesti, ettei vedonlyöntisopimus ole laillisesti sitova, koska Suomessa sellaisia sopimuksia ei laillisesti voi tehdä kuin Veikkaus yms. sekä erikseen luvan hakeneet tahot.
Joo, siitä olen samaa mieltä, että kaverusten välinen vedonlyönti ei ole juridinen sopimus. Sen sijaan vedonlyönti on ajanvietettä, joka ei ainakaan toistaiseksi ole laitonta. (Tai muuten poliisi saisi juosta viihdeohjelmia sakottamassa, koska niissä lyödään vetoa milloin mistäkin, ja todisteetkin ovat julkiset.)
Arpajaislaki ei kiellä kahden ihmisen keskinäistä vedonlyöntiä, sillä kyseessä ei ole ”vedonlyöntipeli, joka laitetaan toimeen.”
Jouduin poistamaan tästä kaksi pitkähköä kommenttia, joissa nimimerkki ”Kommentti” jankkaa yksityisen vedonlyönnin laittomuutta.
Varmistin asian juristilta, ja nimimerkki on väärässä.
Yksityinen *vastikkeeton* eli ilmainen vedonlyönti on täysin sallittua.
Arpajaislain soveltamisalaan kuuluu vain toiminta, jota tehdään *vastiketta vastaan* – eli ihminen maksaa päästäkseen osalliseksi vedonlyönnistä: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20011047
Summa summarum: jos keräät porukalla rahaa pottiin vedonlyöntiä varten, se on todennäköisesti arpajaislain vastaista toimintaa.
Sen sijaan jos lyöt vetoa jostain asiasta ”kättä päälle” -metodilla, saat rauhassa tehdä sen.
(Lyödäänkö vetoa, että kommentointi ei pääty vielä tähän?)
Olisi varmaan hyvä ottaa kanta Julkisan sanan neuvostolta ainakin näihin asioihin:
”Rikot lakia.”
”20. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.”
”Menkööt nuoruutesi piikkiin.”
”26. Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.”
”Lepomäki ei olisi tuonut mitään lisäarvoa” ja ”Lepomäen kannatus Kokoomuksessa on parin prosentin luokkaa”.
”21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaan esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksensä jo samassa yhteydessä.”
Koskeeko Journalistin ohjeet Twitteriä varsinkin, kun Kauppalehti itse Twitteriä käyttää tyyliin ”Jaa juttu” ja ”Kauppalehti Twitterissä”.
Hienoa olisi, jos Kauppalehdellä olisi selkärankaa ottaa Julkisen sanan neuvoston kanta ihan itse.
Markku, journalistin ohjeistus koskee valitettavasti vain median sisältöjä, ei toimittajan tviittejä. Sen vuoksi puhuin postauksessani *ammattietiikasta*. On hassua, jos faktat vahditaan kuntoon vain lehtijutuissa, mutta omissa tviiteissä faktoilla ja asiallisuudella ei enää ole niin väliä.
No, onhan nuo tviitit sisältöä. Varsinkin, kun kyseinen media vartavasten suosittelee sisällön jakoa ja twitteriä, joten ehkäpä tuo rajanveto olisi tarpeen. Eikö kansanedustajan syyttäminen lainrikkojaksi ole sisältöä? Ei kai eri kommunikointivälineen käyttö vapauta toimittajaa journalistin ohjeistuksesta varsinkin, kun aihe on toimittajan oma artikkeli, toimittaja käyttää työnantajansa suosittelemaa/linkittämää työkalua ja toimii keskustelussa median edustajana.
Valitettavasti JSN:n toimialaan eivät kuulut mitkä tahansa toimittajan tuottamat sisällöt (tviitit, meilit, tekstarit tai onnittelukortit). JSN tuomaroi vain jäsenmedioidensa sisältöjä – eli käytännössä lehtijuttuja, verkkouutisia sekä tv- ja radiolähetyksiä.
Journalistin ohjeistus koskee vain näitä tiedotusvälinesisältöjä, ei mitä tahansa toimittajan tekemää tekstiä.
Juuri siksi puhuin ammattietiikasta. Olisi nimittäin hyvä noudattaa fiksua käytöstä ja faktoissa pysyttelemistä myös työtviiteissä.
Mielestäni hieman outoa, jos kyseessä ei ole jäsenmedian sisältö, sillä Journalistin ohjeista todetaan, että ”Ohjeet koskevat kaikkea journalistista työtä.”
Siis: kaikkea journalistista työtä.
Eikös kyseessä ole työtä tekevä toimittaja, työnantajansa edustajana, keskustellut työkseen tekemästä kolumnistaan käyttäen työnantajansa sallimaa ja mahdollistamaa työvälinettä? Arvatenkin palkkaa saaneena ja tuskin itse maksanut työvälineiden käytöstä.
Mikä tuossa tekisi sen, että kyseessä ei olisi jäsenmedian sisältö? Mikä tuossa tekisi sen, että kyseessä ei olisi ’journalistinen työ’? Mikä rajaisi tuon ulos kategoriasta ’kaikki journalistinen työ’?
Aiheen sisältö?
Käytetty kommunikointiteknologia?
Osallistujien määrä?
Ikä?
Sukupuoli?
Kellonaika?
Ulkolämpötila?
Ehkäpä kenties ei mikään?
Jos kyseessä ei ole jäsenmedian sisältö, niin miten ja milloin toinen osapuoli tulee tietoiseksi siitä, että hän keskusteleekin yksityishenkilön eikä toimittajan kanssa? Tai miten ja milloin toinen osapuoli tulee tietoiseksi siitä, että Journalistin ohjeet eivät olekaan voimassa?
Tässähän on riski siitä, että osapuolet luulevat keskustelevansa samojen pelisääntöjen alaisuudessa, vaikka niin ei olekaan.
Mutta ehkäpä JSN:n päätös selkiyttää, mitä JSN tarkoittaa ’kaikella journalistisella työllä’ ja mikä tässä nimenomaisessa tapauksessa rajaisi pois Journalistin ohjeiden voimassaolon, sillä asiasta on jätetty kantelu JSN:ään.
Erityisen vakavana pidän kansanedustajan syyttämistä lainrikkojaksi.
Todettakoon lopuksi, etten tunne kumpaakaan osapuolta eikä tämä ollut mikään kannanotto mistään mediasta, politiikasta, puolueesta eikä kansanedustajasta.
Jes, pian nähdään, mitä JSN sanoo kantelusta. Veikkaanpa, että tviittailua ei käsitetä journalistiseksi työksi, mutta rajanvedosta on varmasti hyötyä.
Ketä vastaan kannellaan? Kauppalehteä? Se olisi kovin outoa, koska Kauppalehti ei ole julkaissut noita tviittejä. Kauppalehti ei myöskään voi niiden julkaisua estää.
Toimittajaa vastaan kannellaan? Äh. Ei. Toimittaja on luonnollinen henkilö. Hän ei ole jsn:n tarkoittama julkaisu.
Mutta olennaisin: miksi keskusteluun pitäisi löytyä ylituomari jostain? Jotta enää ei tällä lailla keskusteltaisi? Jotta toimittaja ymmärtäisi olla hiljaa? Jotta muilla olisi keskustelussa eri säännöt kuin toimittajilla? Jeesus. Oletteko ajatelleet soittaa poliisille? Valittaa presidentille?
Reijo, älä teitittele. Mä olen jo moneen kertaan sanonut tässä keskustelussa, että journalistin ohjeita ei ole rikottu. Jos joku on tehnyt JSN:lle kantelun, en todellakaan usko, että se menee läpi.
Mielenkiintoinen teksti ja tasokasta kommentointia. Luettuani jutun ja kommentit (erityisesti Kortesuon vastaukset), minusta vaikuttaa, että tiivistelmä ja johtopäätökset voisivat mennä ennemminkin näin:
—
1. Toimittaja ei maininnut kirjoituksessaan Lepomäkeä, mikä aiheutti lukijoissa ihmetystä ja kysymyksiä.
2. Toimittaja vastasi kritiikkiin siedettävällä, joskin ei parhaalla mahdollisella perustelulla (prosentit).
3. Lepomäen mielestä vastaus ei ollut tyydyttävä, minkä hän kertoi Twitterissä – toimittaja nähtävästi ”veti herneen nenään” ja antoi virheellisiä sekä sopimattomia kommentteja laittomuudesta ja iästä.
4. Kun virheet ja asiattomuudet tulivat ilmi, toimittaja ei antanut korjauksia tai pahoitteluja. Sen sijaan Kauppalehden päätoimittaja antoi hänelle tukensa.
—
Ilmainen vinkkini Kauppalehdelle: Antakaa hänelle opastusta toimittajan työstä ja vastuusta. Sen sijaan en ottaisi tuota toimittajaa pois linjoilta.
—
Hahaa, tämäkin listaus käy vallan hyvin.
No jaa. Olisiko myös Yhdysvaltain presidentinvaaleissa pitänyt muistaa aina mainita Romneyn ja Obaman lisäksi kymmenet muut ehdokkaat, jotka kisasivat loppuun asti? Ymmärrän etteivät Lepomäki-fanit pidä rinnastusta osuvana, mutta kyllä se on.
Joose, tämä argumentti on jo esitetty aiemmin keskustelussa, ja siihen on myös vastattu.
Mutta kuten olen jo aiemmin sanonut, kolumnin aiherajaus oli pikkuseikka. Pahinta olivat Ahtelan laittomuussyytteet, ikäsyrjintä ja anteeksipyytämättömyys.
Jostain syystä blogisti ryhtyi seuraajakseni twitterissä???? Enhän minä edes kirjoita sinne enää. En osaa nuolla, mielistellä jne oikeassa olijoita, taiu hyökätä niiden kimpuun joiden kimppuun pitää hyökätä—joten annoin olla.
Jaksan ihmetellä tätä valtavaa hinkua lyödä journalisteja. Journalisti on vain töissä, kuten putkiasentaja..pahempaa jälkeä putkimiehen mokasta tulee kuin toimittajan..
Näin sanoo blogisti
”Ilmainen vinkkini Kauppalehdelle: ottakaa nyt helkutissa tuo toimittajanne pois linjoilta. Antakaa hänelle opastusta toimittajan työstä ja vastuusta.”
————————
No jopas jotakin. Jos joku näkyy itsenään, hänestä tulee heti vapaan rankaisun kohde. Jippii, kuka tänänään telataan. Ihanaa nyt uusi tyyppi mokasi, kimppuun kaikki.
Laki sanoo paljonkin. Mutta moraalin suhteen laki on aika vaitonainen. Minusta emailin jakaminen julkisuuteen on huonoa käytöstä. Ja…se on laitonta jos tieto asettaa jaetun henkilön halveksittavaan asemaan. Huonosta käytöksestä ei saa tuomiota oikeudessa kuitenkaan. Vaikka pitäisi. Nykymaailma on raaka ja piittaamaton, ennenvanhaan ihmisiä kunnioitettiin, ainakin hiukan.
Casella on tietysti hyötyjä, hän on Ilja Janitskin, joka on hyökännyt journalisteja vastaan kaksi vuotta. Hänen syynsä on vuonna 2002 samantien kaatunut 2002 Absolut lehti. Kun sitä syystä kritosoitiin tuli hänestä journalistien vihollinen nro 1. Hän on niin HS:n ulkomaantoimittajien kadehtija, kuin Möttömäen Sanomienkin toimittajan. Kaikkihan he ovat samaa..toimittajia. Jotka tekevät sitä mitä Janitskin kaikin tavoin haluaisi tehdä.
Tuomioistuimet tuomitsevat, blogisti on perustanut sellaisen tähän. Kaikki mitä webiin kirjoitetaan jää sinne ikuisesti.
Hyvä, että tuomitaan, pitää lyödä, rangaista, tuhota heikompi, löytää kaikki virheet, saattaa niistä vastuuseen, hakata ja suomia. Nostaa tikun nokkaan, pilkata ja ivata, nauraa ja solvata. paljastaa kaikki heikkoudet, repiä maan tasalle. Huutaa julkia ja ilakoida haudalla.
Niin maailma pelastuu? vai pelastuuko……..
Jore, kiitos kommentistasi! Ei sinun tarvitse kutsua minua kolmannessa persoonassa ”blogistiksi”. Voit hyvin sinutella.
Kysyit, miksi ryhdyin seuraamaan sinua Twitterissä. Kyseessä oli kaverini suositus. En tiedä, miksi sisältöihin pitäisi liittyä mielistely, kimppuun hyökkääminen tai ”nuoleminen”.
Kiitos joka tapauksessa näkemyksestäsi.
”Kiitos jokatapauksessa näkemyksestäsi.”
——————-
Suomalainen keskustelu parhaimmillaan.
Ensin käyt journalistin kimppuun ja kun saat kritiikkiä -vastaat kiitikivahei tyyliin.
Tämäntakia en enää ole twitterissä enkä juuri muuallakaan somessa josta on tullut kansalaistuomioistuin, syyttäjä ja tuomari ja tuomion toimeenpanija yhtaikaa.
Vain mielistelijät pelastuvat kimppuunkäynniltä.
Jore Puusa
Jore, minun analyysini Ahtelan käytöksestä oli perusteltu. En harrasta mielivaltaisia heittoja tällaisissa asioissa.
Sen sijaan sinun väitteesi oli seuraava: ”Jos joku näkyy itsenään, hänestä tulee heti vapaan rankaisun kohde. Jippii, kuka tänänään telataan. Ihanaa nyt uusi tyyppi mokasi, kimppuun kaikki”. Tätä en allekirjoita miltään osin, joten lienee vain parempi kiittää näkemyksestäsi.
En usko, että pystyn muuttamaan ennakkoluuloasi minusta, joten voinemme lopettaa keskustelun. (Jos haluat muuttaa ennakkoluuloasi itse, voit lukea blogistani enemmän tekstejä. Niiden avulla huomaat, että kritisoin vain aiheesta, en huvikseni.)
Suomalainen journalismi on laadukasta, mutta yleisön velvollisuus on tarttua epäkohtiin. Ahtela ei tuntenut oman alansa lainsäädäntöä, syytti kansanedustajaa aiheettomasti laittomuuksista, harrasti ikäsyrjintää ja jätti pyytämättä anteeksi. Tätä en voi ohittaa millään tapaa.
Voisitko ohittaa, jos toimittaja syyttäisi putkimiestä?
Tuskinpa voisin ohittaa, jos muut elementit olisivat samoja: julkinen syytös, loukkaaminen ja asiantuntemattomuus. Ihan sama, ketä kohtaan se tapahtuu.
Poistin tästä kaksi saman kirjoittajan kommenttia, jotka eivät liittyneet asiaan vaan minuun. Kommentoijan meiliosoite oli alapääterminologiaa, ja kommentoija väänteli nimeäni.
Tässä blogissa keskustellaan asiallisesti. Siihen ei kuulu nimien vääntely tai henkilöön menevä kommentointi.