Esikoiseni oli leirikoulussa viisi päivää ilman hammasharjaa. Hän oli tehnyt itselleen pakkauslistan, rastittanut siitä hammasharjan, lähtenyt hakemaan hammasharjaa mutta ryhtynyt kesken kaiken tekemään muuta. Rastittaminen kuitenkin viestitti hänen aivoilleen valheellisesti, että homma on hoidossa.
Teen jatkuvasti itse samaa. Ajattelen aamupalan ääressä, että illalla pitää muistaa lähteä kävelylenkille, ja olen tyytyväinen päätökseeni. Se tyytyväisyys signaloi aivoilleni, että homma on hoidossa. Illalla sängyssä muistan, että se helkutin lenkki jäi tekemättä.
Vastaava ilmiö näkyy paraikaa Facebookissa, jossa kiertää taas mysteeristatuksia. Niillä kampanjoidaan rintasyöpätietoisuuden puolesta. Valitin samasta rintasyöpäkampanjasta täällä EOT:ssa jo kolme vuotta sitten.
Pelkään, että mysteeristatuksen kirjoittaminen antaa saman väärän signaalin aivoille kuin pakkauslistan rastittaminen etukäteen. Facebookin rintasyöpäpäivitys antaa ihmiselle sen uskon, että ”nyt olen tehnyt asialle jotain”. Epäilen, että lahjoituksia jää saamatta, kun ihminen kokee tehneensä jotain asian hyväksi.
Mikä sitten toimisi? Jotainhan pitää tehdä. Syöpää ei saa lakaista maton alle, ja syöpätutkimus tarvitsee tukea.
Oma ratkaisuni oli tänään tällainen:
Mä reagoin facessa tällä tavalla:
Hei taas te raaputusarpojen voittajat tai Inariin muuttajat tai käsilaukun pöydälle laittajat. Ihan voin näin tosikkona keskiäkäisenä tätinä kertoa, että nää meemit EI edistä mitään tietoisuutta.
Naiset: tutkikaa rintanne kerran kuussa.
Miehet: mittauttakaa PSA-arvonne.
Siinä se. Piis änd laav.