Olin kouluttamassa asiakkaan luona someläsnäoloa. Asiakas on viranomainen, jolla on tärkeä viesti vietävänään, mutta heillä on ehkä hieman liian vähän keinoja, aikaa ja osaamista urakan suuruuteen nähden.
Käytin koulutuksessa metaforaa, joka taisi kolahtaa läsnäolijoihin: julkisuuden vaalijärjestelmä. Julkisuudella tarkoitan sekä somenäkyvyyttä että medianäkyvyyttä vaikkapa haastatteluiden muodossa.
Tavoitteenani oli viestiä, että julkisuuden vaalijärjestelmä ei ole reilu. Suomen poliittisessa vaalijärjestelmässähän jokaisella on yksi ääni, ja jos oman äänen jättää käyttämättä, ei sitä kukaan muukaan ota.
Sen sijaan julkisuuden vaalijärjestelmään kuuluu kolme harmillista ominaisuutta:
- Jokaisella on juuri niin monta ääntä kuin haluaa käyttää.
- Jos sinä et käytä ääntäsi, joku muu ottaa sen.
- Julkisuuden vaalijärjestelmän tulos ei ole demokraattinen, vaan se on spiraalimainen ja itseään vahvistava.
Tämä vaatinee esimerkkejä – ja niitähän piisaa:
- Toimittaja tarvitsee juttuunsa yleensä haastateltavia. Jos sinä et suostu, toimittaja joutuu pyytämään lausuntoa joltakulta muulta. Tämä ”joku muu” ei välttämättä ole ammattilainen. Hänellä voi olla värittyneet mielipiteet tai vanhentunutta tietoa.
- Jos sinä et tuota oman alasi asiantuntijasisältöä verkkoon, voit olla varma, että joku huuhaahiippari tekee sen. Kun sivullinen sitten googlaa vaikkapa rokotteita, hänellä on suuri riski päätyä hörhöjen sivustoille.
- Todennäköisesti sinunkin alallasi on joku nimi, jonka suuri julkisuus tuntee. Sinua ehkä sapettaa se, että tämä nimi ei ole alasi paras edustaja. Pahimmillaan kyseinen nimi on pelkkä tyhjänpuhuja. Olipa miten tahansa, tämä nimi on toiminut julkisuuden vaalijärjestelmän mukaan: hän on käyttänyt kaikkia saatavilla olevia ääniään, mutta sinä ehkä et.
- Aina haastatellaan samoja nimiä samoista asioista, vaikka muitakin osaajia olisi tarjolla. Julkisuuden vaalijärjestelmä ei ole reilu. Julkisuus kieputtuu spiraalimaisesti samojen nimien ympärille, ja julkisuus ruokkii itseään.
- Julkisuuden vaalijärjestelmä on myös sikäli spiraalimainen, että pyörteestä on vaikea uida pakoon. Jos olet kerran ollut julkkis, aina välillä sinut kaivetaan esille ja tehdään juttu aiheesta ”mitä entiselle näyttelijälle kuuluu nyt”.
Nämä julkisuuden vaalijärjestelmän ominaisuudet pitää tunnistaa ja tajuta. On turhaa olla pihlajanmarjoja kaipaava kettu ja selittää, että ”en minä kyllä tuollalailla lähde itseeni tyrkyttään”, jos samalla harmittelee, että oma viesti ei mene läpi.
* * *
Jokaisen asiantuntijan moraalinen velvollisuus on käyttää julkisuuden vaalijärjestelmää hyväkseen, jotta asiatieto saadaan esille. Voit nimittäin olla varma, että huuhanterit ja käsinheiluttelijat tekevät sitä jo, ja he ovat pitemmällä.
Ihanaa miten tähän kirjoitukseen saatiin ympättyä libertaristinen (”jokaisella niin monta ääntä kuin itse haluaa”), utilitaristinen (”jotta saamme asiatiedon esille”) ja kantilainen (”sinulla on moraalinen velvollisuus”) moraalikäsitys yhteen samaan syssyyn.
Tuohon ei muuten moni pysty.
Tämä siis tälläisenä hitusen sarkastisena – mutta kuitenkin pohjimmiltaan hyväntahtoisena – sivuhuomautuksena.
Jussi, kiitos kommentista ja tervetuloa EOT-blogiin!
Nyt me taidetaan puhua tosi eri kieltä. Mä tunnustan suoraan, että en ole perehtynyt kantilaiseen moraalikäsitykseen, joten mä en pysty nyt auttamaan sua sarkasmissasi. Varmasti moni mun lukija tajuaa sun viittauksen, mutta mä valitettavasti en.
Jos siis halusit jollain tapaa saada mut kiinni jostain epäloogisuudesta, sä joudut nyt käyttämään siihen maallikolle sopivia termejä. Muuten mä en hahmota sun kritiikkiä – jos siis kyseessä oli kritiikki.
Mä haluaisin jatkaa ilman sarkasmia. Mua kiinnostaa se, miltä osin sä olet samaa tai eri mieltä mun kanssani. Mä siis itse tuskastun huuhaan leviämiseen (rokotevastaisuus, yksisarvishuijarit, mutu-ratkaisut), ja sen estäminen on mulle tärkeää. Mä näen ikään kuin asiantuntijan moraalisena velvollisuutena tuoda asiallista tietoa esiin. Se ei auta yhtään, että harmittelee kollegoiden kesken, että ”tossa taas joku huuhaatyyppi on päässyt levittämään viestiään”.
Ja ei, en tarkoita ”moraalisella velvollisuudella” mitään absoluuttista ja universaalia moraalista velvoitetta, vaan kyseessä on kielikuva. Mä olen saanut yhteiskunnalta ilmaisen koulutuksen, joten mä koen olevani siitä jollain tapaa velkaa: mä haluan toimia yhteiskunnan hyväksi.
Julkisuuden vaalijärjestelmä on tosi hyvä termi.
Olen muuten itsekin naureskellut tälle samalle aiheelle. Tässä asiassa on yllättävänkin monta ulottuvuutta, esimerkiksi iltapäivälehdet uutisoivat jostain tutkimuksesta, johon kysyvät asiantuntijakommenttia joltain hienon tittelin omaavalta. Kyseinen asiantuntija aloittaa kommenttinsa sillä, että kertoo ettei tunne asiaa ja jatkaa päinvastaisella tiedolla kuin mistä tutkimus kertoo.
Ylläoleva on omiaan syömään asiantuntijoiden uskottavuutta, sillä sen antama viesti on:
1. Asiantuntijat eivät tunne asiaa
2. Mitäpä sitä turhaan hyvää uskoa lähteä tiedolla pilaamaan
Asiaa ei myöskään auta se, että lehdet kirjoittavat (Trumpin lanseeraaman termin fake news mukaisesti) useimmiten vain poimien haluamansa asiat uutisoimistaan tutkimuksista, riippumatta ovatko ne millään tapaa linjassa tutkimuksen johtopäätösten kanssa, mutta koska toimittajan poimimat asiat sopivat asiantuntijalle, kommentoi asiantuntija, että tutkimus osoittaa asiantuntijan olevan oikeassa – vaikka tosiasiassa tutkimuksen johtopäätökset ovat ristiriidassa asiantuntijan viestin kanssa. Eli:
1. Asiantuntijat antavat ristiriitaisia viestejä
2. Asiantuntijat profiloivat itsensä asiaa tuntemattomaan mediaan
Sosiaalisesta mediasta puolestaan löytyy sitten asiantuntijoita, ketkä ihan oikeasti tuntevat asian, mutta tämä johtaa siihen, että myös kaikki huuhaakirjoittelijat rinnastetaan näihin asiantuntijoihin (ja käänteisesti sitten taas asiaa tuntevat rinnastetaan huuhaaseen).
Erinomainen yhteenveto. Lisäksi koska kuka tahansa voi väittää olevansa asiantuntija (tai konsultti tai terapeutti), tittelit kärsivät inflaation. Harva lukija jaksaa selvittää, mikä on kunkin ”asiantuntijan” tausta ja oikea osaaminen.