Älä alistu – anna syrjinnälle mahdollisuus!

Katleena Kortesuo

Joku kristillisten nuorten porukka laati Älä alistu -kampanjan. Sen mukaan jokaisella on oikeus päättää itse omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan ja olla oma itsensä (kunhan ei ole homo). Jokaisella on myös oikeus torjua ulkopuolelta sanellut käyttäytymismallit (kunhan ei torju kristinuskoa).*

Asiaa ruotivat jo ansiokkaasti Mikko Rautalahti ja monet muut, mutta pakkohan minunkin on kantaa korteni kekoon.

Aikaisemmin luulin, että eettisten kampanjoiden tarkoitus on auttaa syrjittyjä ja suojella vähemmistöä. Nyt tajuan, että ajatteluni on ollut rajoittunutta. Enemmistön (tai valtaa käyttävän ryhmän) kannattaa ilman muuta ottaa niskoilleen marttyyrin viitta ja vaatia itselleen enemmän oikeuksia.

Tämän vuoksi toivon saavani rahoituksen seuraaville kampanjoille:

  1. Älä hellitä – oikeuksia koulukiusaajille.
  2. Älä lannistu – oikeuksia narsisteille.
  3. Älä taivu – oikeuksia parittajille.

Jos haluat tulla kanssani välittämään näitä arvokkaita sanomia, pääset puhumaan pimeässä huoneessa kameralle. Olen jo kirjoittanut sinulle repliikitkin valmiiksi.

*Disclaimer:
1) Tämän postauksen tarkoitus ei ole arvostella uskontoa. Kommentteihin en siis kaipaa perusteluita kristinuskon puolesta tai sitä vastaan.
2) Tämän postauksen päämäärä ei ole myöskään pohtia sitä, mikä on "oikea" seksuaali-identiteetti. Tästäkään ei siis kannata keskustella.
3) Sen sijaan tämän postauksen aiheena ovat epäloogiset perustelut, tahaton komiikka sekä surkuhupaisa, selittelyä vaativa kampanja.

13 kommenttia

  1. Disclaimerin tarkoituksena on siis osoittaa oma ehdottomuutensa ja torpata kaikki keskustelu perfektionismia tavoitellen?

    1. Kiitos kommentistasi! Rajaukseeni on kaksi syytä:

      1) Netissä on miljoona foorumia, joissa voi keskustella uskonnosta ja seksuaalisuudesta. Se on pitkä ja hedelmätön keskustelu, jossa ei ole lopullisia ratkaisuja.

      2) Tämän blogin tarkoituksena on keskustella viestinnällisistä mokista ja siitä, miten ne saisi korjattua. Uskonto- ja seksuaalisuuskeskustelut kuuluvat muualle.

      Tämän vuoksi rajaan keskustelun koskemaan kampanjan loogisuutta ja perusteluita – siis viestintää.

      PS. Otan paljon vakavammin sen negatiivisen palautteen, joka ei tule anonyymisti. Käytit kärkevää tyyliä, joten olisi suoraselkäisempää ja rehellisempää kirjoittaa se omalla nimellä. Jätän tällä kertaa kommenttisi näkyviin, koska se ei sentään ole alatyylinen ja koska joku muukin haluaa ehkä tietää syyn rajaukselleni.

  2. Hyvää settiä. Itseäni häiritsee se, että kyseisen kampanjan taustalla olevia järjestöjä rahoitetaan esim. koulujen taksvärkkipäivien tuotoilla. Tuttu äiti sai vääntää kunnolla koulun rehtorin kanssa, että edes hänen lapsensa taksvärkkimaksu saatiin ohjattu SPR:lle näiden järjestöjen asemesta.

    1. Jyrki, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!

      Tuo taustarahoitus on aivan erityisen ärsyttävä asia. Harva perhe haluaisi rahoittaa moista kampanjaa. Meidän perheessä ei ole vielä koululaisia, mutta aion kyllä tarkkaan syynätä taksvärkkirahojen käytön.

  3. Kirkon nuorisopuolella noita viestintäongelmia tulee yllättävän usein vastaan – ehkä sitä kohderyhmää on vaikeaa puhutella? Tuosta tuli kyllä heti mieleen elossa.fi, joka kommunikoi logovalinnallaan loistavasti elämän lähdettä, muttei niin selkeästi mitään uskonnollista vakaumusta.

    Toisaalta, onhan tämäkin loistava markkinointikikka – asia tulee taatusti esille ja viestin lähettäjä tunnetuksi. Mainostoimisto varmasti pitkään miettinyt miten kyseenalaistaa tässä tilanteessa perusolettamukset, ja pyöräyttänyt asetelman ympäri. Aivan kuin YouTubesta löytyvässä videossa ”Gay Scientists Isolate Christian Gene”.

    Mutta jos haluat vakavasti rahoitusta, sinun pitäisi lähestyä tahoja, joilla sitä rahaa voisi löytyä. Koita kerätä varoja vaikka seuraaviin kampanjoihin:

    Älä lamaannu – oikeuksia toimintojaan ulkomaille siirtyville yrityksille
    Älä unohda – oikeuksia vaalirahoittajille
    Älä itke – oikeuksia pakkoruotsin puolustajille

    1. Kiitos kommentista! Uskovaisia nuoria on varmasti vaikea puhutella siksi, että siihen joukkoon kuuluu monenlaista sakkia. Osa on tiukkapipoisempia kuin edesmennyt isovaarini, ja osalle uskonto on suvaitsevaisuutta ja armeliaisuutta.

      Videon tehnyt porukka kuuluu ikävä kyllä ensiksi mainittuun.

  4. Hyvä Katleena,
    viestintämoka on selvästi sekin, että arkkipiispaa myöten ev. lut. kirkko pyrkii sanoutumaan ”älä alistu”-kampanjasta irti samalla, kun näiden samojen äärikristillisten ryhmien toimintaa rahoitetaan edelleen kirkollisverovaroista. Tämähän on aivan perinteistä kaksinaismoralismia, eli sanotaan toista ja tehdään toista. Ylipäätään koko kirkon viestintä on todellisessa pulassa, koska saman sateenvarjon alle on kokoontunut sekalainen joukko raamatuntulkintoja ja näkemyksiä, jotka ovat hyvin paljon toisistaan poikkeavia. Kirkko yrittää tavallaan viestinnällisesti elää vielä siinä maailmassa, jossa valtakunnan virallinen totuus tuli klo 20:30 kummaltakin kanavalta. Tosiasiassa yhtenäiskulttuurin aika on ohi ja sitä myötä kirkko on ajautunut myös viestinnälliseen kriisiin: suurin uhka tuleekin itse asiassa kirkon sisältä.

    1. Hyvä näkemys. Ehkä kirkon olisi aika jakaantua useampaan ”alakirkkoon”, koska ristiriidat sanojen ja tekojen sekä eri ääripäiden välillä ovat huikeat.

      Voisin ihan mielelläni olla sen vapaamielisemmän ja suvaitsevaisemman kirkon jäsen. Sen sijaan en halua maksaa kirkollisveroa järjestölle, jonka käsistä se valuu tällaisiin ”valistus”videoihin.

  5. ”Parantuisinkohan” transsukupuolisuudesta kristinuskon avulla? 😀 Täytynee haastatella asian tiimoilta niitä, jotka tietävät paremmin muiden asiat.

    1. Vesa, ilman muuta kannattaa kysyä niiltä, joilla ei ole omakohtaista kokemusta. 🙂 Sieltä löytyy aina parasta tietoa.

      Tämähän on sama ilmiö kuin se, että lapsettomat tietävät parhaiten, kuinka lapsia tulisi kasvattaa. Aaargh.

  6. Hihhulijengiä on PALJON. Lähes 40% kepun ehdokkaista vaatii luomisoppia peruskouluun biologian opetussuunnitelmiin. Heille ie riitä että luomisoppia opetetaan koululaisile uskonnon tunneilla.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.