Auta kirjailijaa mäessä: kaipaan esimerkkejä poliitikkojen ja mielipidevaikuttajien tunnesanelusta

Katleena Kortesuo

Viimeistelen paraikaa tietokirjaa Tunteet tapissa. Se kertoo tunteiden vaikutuksesta yhteiskuntaan ja päätäöksentekoon. Kustantaja on Into, ja kirja tulee ulos ensi keväänä.

Yksi kirjan luvuista käsittelee tunnesanelua. Tässä pieni ote luvun alusta, niin pääset kärryille termistä.

Yhteiskuntaamme on tullut ikävä ilmiö, jota kutsun tunnesaneluksi. Tunnesanelussa tulkitsija – vaikkapa poliitikko, kolumnisti, tutkija tai toimittaja – arvaa ulkoapäin toisen ihmisen tunteen ja nimeää sen. Tämän jälkeen tulkitsija ryhtyy hyödyntämään omaa arvaustaan, vaikkei hän voi edes tietää, sujuiko tunnesanelu oikein vai menikö se päin mäntyä.

Eräät tutkijat haastattelivat kansanedustajia keväällä 2022, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan. Helsingin Sanomat julkaisi syksyllä tutkimuksesta artikkelin, jossa kerrottiin näin:

”Muutama kansanedustaja itki haastattelussa, mutta kukaan ei kertonut pelkäävänsä. [– –. Tutkija] miettii, johtuuko pelosta vaikeneminen kansanedustajan roolista. Siihen pelokkuus ei kuulu.”

Käytännössä siis yksikään kansanedustaja ei sanonut pelkäävänsä – mutta tutkija keksii sen olevan pelon kätkemistä. Tämä on hurja esimerkki tunnesanelusta. Tutkija päättää itkevän kansanedustajan puolesta, että kyse on pelosta, vaikka haastateltavan tunne on voinut olla yhtä hyvin hämmennystä, stressiä, vastuun raskautta, kiukkua tai epävarmuutta. Miten tutkija voi siis todeta, että pelkoa piiloteltiin, kun pelko on hänen itsensä arvaama tunne?

Nyt kaipaan enemmän esimerkkejä tunnesanelusta. Millaisissa tilanteissa olet huomannut, että joku mukatunnistaa ulkoapäin toisen tunteen – ja ryhtyy sitten toimimaan oman päätelmänsä mukaan?

Erityisesti kaipaan esimerkkejä julkisuudessa toimivilta henkilöiltä kuten poliitikoilta, toimittajilta ja mielipidevaikuttajilta. (Yksityishenkilöt voivat arvailla toisten tunteita ihan rauhassa.)

Arvon tietenkin yhden kirjan kaikkien esimerkkejä lähettäneiden kesken. Isot kiitokset avusta jo etukäteen!

 

9 kommenttia

  1. ”Miltä nyt tuntuu?” -kysymys esitetään usein kilpailutilanteen jälkeen. Kuinka vastaus sanattomuudesta tai uskomattomasta tunteesta tulkitaan?

    Mielensäpahoittamisen -aikakaudella törmätään myös mielipiteisiin, joilla vältetään herättämästä tunteita. Ollaan jotain mieltä, mutta ei ollakaan sitä mieltä näkökulmaa vaihtaessa. Tunteisiin liittyen koetaan palaute henkilöön itseensä menevänä.

    Tunteita voidaan herättää esimerkiksi ulkonäkökeskeisesti. Halutaan herättää tunteita räväkkyydellä, alastomuudella (myös henkinen) ja olemuksella, mutta samalla kielletään heränneiden tunteiden käsittely, jos se ei vastaakaan toivottuun tunne-elämykseen, kuten ihailuun, rakastamiseen tai innostumiseen.

    Yhteisöllisyyden tunnetta pyritään herättämään kaikissa, mutta samalla siinä odotetaan yhteisöllisyyden tukevan yksilöllisiä tavoitteita. Kaikki ollaan samassa veneessä, kun tehdään päättäjien toiveiden mukaisesti, mutta muiden ohjatessa ollaankin eri veneessä.

    Esimerkkejä varmaan löytyy hallitusneuvottelujen ja hallituksen edustajista. Ulkonäkökeskeisyyteen taas menestyvistä SoMe-vaikuttajista sisustamisen, OnlyFansin ja reality-ohjelmien parista.

    Vastaa

    1. Erinomaisia pointteja.

      Mä tunnistan hyvin tuon kuvaamasi ulkonäkökeskeisen ”toisten tunteiden toiveikas herättely” ja ”pettymys, kun syntyikin eri tunteita” -prosessin. Ihminen olettaa, että omat tunteet ovat samoja kuin muillakin, ja sitten onkin suuri järkytys, kun toiset kokevat asian eri tavoin.

      Vastaa

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.