Meillä suomalaisilla on kansallinen häpeän trauma, joka estää meitä olemasta terveellä tavalla ylpeitä itsestämme.
Olemme olleet milloin Ruotsin ja milloin Venäjän vallan alla, ja aina on jouduttu pelkäämään hyökkäystä idästä. Kylmä sota ja suomettuminen viimeistelivät nöyryyskulttimme.
Meillä on satojen vuosien kansanperinne siitä, että ylpeys ja vaurastuminen ovat pahoja asioita. Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
On ollut parempi piilottaa omaisuus (jottei kukaan tule ryöstämään). On ollut parempi piilottaa omat vahvuudet (jottei kukaan kadehtisi). Kateushan vie kalatkin vedestä, joten siltä pitää suojautua.
Tämä vuosituhantinen prosessi on tehnyt meidät nöyriksi, jopa nöyristeleviksi. Suomessa oman kotimaan haukkuminen on hyve, ja me toivomme että muut kehuisivat meitä nöyryydestämme. Ei mun takia tartte kahvia keittää. Pieni on kaunista.
Jos tutkimusten mukaan olemme maailman onnellisin maa, me kiellämme sen välittömästi. Ei voi pitää paikkaansa. Täällähän on loskaa ja naisvihaa nurkat täynnä. Meillä jopa metsät ovat hiilipäästön lähde.
Meitä hävettää myös kielemme ja kulttuurimme. Kieli on niin kamalan vaikea, että kukaan ei voi oppia sitä. Sitä paitsi kaikki kuulostaa englanniksi tai ranskaksi paljon paremmalta. Maailmalla muuttaa ihmisiä ristiin rastiin valtiosta toiseen ja kaikki oppivat uuden maansa kielen – mutta suomi on aivan mahdoton omaksua.
Olemme valmiita luopumaan myös Suvivirrestä ja Sylvian joululaulusta. Hesarissakin sanottiin, että amerikkalainen joulu on parempi, ja me nyökyttelemme tietäväisinä.
Kehtaako edes puhua mitään suomalaisista perinneherkuista? Myös ruokakulttuurimme on nimittäin ihan kamala. Luovumme ilman muuta mämmistä ja joulukinkusta, koska eihän kukaan voi pitää näistä meidän oudoista jutuista. Hävettää tämä meidän ruokapöytämme. Ihanaa kun keskustaan tuli just espanjalainen tai ranskalainen ravintola. Mannermainen ruokakulttuuri on niin paljon parempaa kuin mikään junttien hernekeitto.
Olemme silti toiveikkaita, että pärjäisimme edes jossain. Kun Suomi mainitaan hyvässä valossa, lähdemme torille. Jokainen MM-kulta ja Euroviisu-voitto on mannaa rikkinäiselle sielullemme.
Meille on kovin tärkeää se, mitä muut meistä ajattelevat. Olemme onnellisia, kun meillä on johtajia, jota ihaillaan ja valokuvataan ulkomailla. Sanna Marin ja Alexander Stubb ovat Suomelle yhtä tärkeä saavutus kuin viisi Nobeliamme. (Huomaathan, että Nobelimme pitää kirjoittaa me-muodossa, koska yhden suomalaisen saama tunnustus on meidän kaikkien tunnustus. Meidät on nähty ja arvostettu.)
Samaan aikaan jos joku sanoo meistä edes puolikkaan pahan sanan tai tekee meistä ikävän uutisen, me uskomme olevamme katastrofin partaalla. Kaiken lisäksi sen pahan uutisen on oltava totta, koska lähtökohtaisesti me epäilemme itseämme, emme muita.
Meillä on valtava hylätyksi tulemisen pelko. Niinpä toivomme, että kaikki tykkäisivät meistä, vaikka meillä hirveitä vikoja onkin. Kukaan ei tullut auttamaan meitä syksyllä 1939. Sitä emme halua toistaa, ja sen vuoksi Trumpin puheet kylvävät epävarmuutta. Ei kai Nato hylkää meitä? Ei kai EU hylkää meitä? On hyväksyttävä idiooteinkin elpymispaketti, koska muuten joku katsoo meitä pahasti Brysselissä.
Me maksamme siitä, että joku hyväksyisi meidät. Olemme kuin epävarma koululainen, joka ostaa luokkakavereille karkkia, jotta nämä edes vähän tykkäisivät karkin ostajasta. Ottakaa rahamme, jos me saamme vastineeksi kannustavan nyökkäyksen tänne pohjoisen suuntaan.
Ajattelumallimme menee näin:
- Meidän pitää haukkua itseämme, koska se suojaa meitä pahalta. Vahvuudet on pidettävä piilossa.
- Jos joku kritisoi meitä, se on katastrofi, koska silloin tulemme hylätyiksi.
Koko tämä sielunmaisema näkyy meidän puheissamme. Olemme ihan kamala ja väkivaltainen paikka. Toki tilastoissa näkyy pitkä eliniänodote, mutta sen on oltava jotenkin väärin mitattu.
Älkääkä tulko sanomaan, että suomalainen kulttuuri olisi arvokas juttu sinällään. Se on pelkkä keksintö ja konstruktio. Oikein hävettää sekin historia.
Hyvää syntymäpäivää, Kattis!
Häpeä on voimakas tunne. Vien erinomaisen kirjoituksesi pidemmälle toteamalla, että häpeä saa suomalaiset tekemään moraalisia valintoja, joiden moraaliset ulottuvuudet kielletään. Kielipolitiikka on kärkiesimerkki. Häpeä saa suomalaiset jopa korvaamaan suomen englannilla, esim. korkeakouluissa, mutta suomalaiset jättävät ajattelematta, kenet muutos panee etusijalle ja kenet se sulkee pois. Englanti on kuten mainitsemasi karkit: tapa ostaa tunnustus. Käännetään suomi englanninkieliseksi, jotta ulkoinen maailman tykkäisi meistä. Valitettavasti, kuten kaikki ostokset, tälläkin ostoksella on hintansa, ja se on moraalinen – paremmin englantia osaavat hyötyvät ja huonommin osaavat häviävät. Mutta suomalaiset eivät myönnä, että häpeästä kumpuavat päätökset johtavat hyötyjiin ja häviäjiin.
Jo tuo,ei tartte mun takia keittää,kalskahti heti korviini.
Mitätöintiä,mitäpä se hyvejää,ei uskalleta vaatia vaikka haluttais,jo vanhempirn kasvatusmetodi karsi monia haluttuja asioita.
Itse sodan jälkeen syntyneenä vieläkin kaikuu sanat mielessä.
Mitään ei kerrottu,kieltoja kyllä oli,maailmalta sai kuulla asioita joita jo mielessään ounasteli.
Eipä siyä kerrottu kun ei heillekkään oltu.
Kun sitten kohtasi ”suuren maailman” ja uskalsi astua ulos kieltojen ja rangaistusten maailmasta,pidettiin erikoisena.
Luonnollinen uteliaisuus elämään aukee tavalla tai toisella,kantapääkin kautta.
Lähtee pois ahtaista ympyröistä
tuntematonta kohti,joku vietti vaan vie.
Sen on elämä!
Veljeskansamme virolaiset olivat tanskalaisten, saksalaisten, ruotsalaisten ja moskoviittien alamaisuudessa maaorjuuteen alistettuina ennen itsenäisyyttään, jonka menettivät Kylmän sodan ajaksi joutuen Neuvosto-Moskovian miehitetyksi osaksi.
Silti virolaisilla ei ole samanlaista pakonomaisen nöyristelyn ja orjailun tarvetta kaiken vieraan edessä, päinvastoin ylpeys omasta kansakunnasta.
Miksi olemme niin erilaisia?
Tämä on erittäin hyvä kysymys. Mä en tunne tarpeeksi Viron historiaa tehdäkseni kovin kummoisia johtopäätöksiä, mutta sen verran tiedän, että Virossa oltiin salaa ja puolisalaa kapinallisia koko neuvostovallan ajan.
Meillä oli useita virolaisia ystäväperheitä 1980-luvulla, kun olin lapsi. He kaikki haukkuivat venäläisiä ja vihasivat neuvostosortoa sydämensä pohjasta. Ilmeisesti edes kymmenien vuosien miehitys ei tuhonnut kapinahenkeä.
Jos saa leikkiä mutu-historioitsijaa, niin virolaiset ovat olleet aktiivisempi ja kansainvälisempi kauppakansa. Onko silloin kansanluonteessa enemmän haastamistaitoja, neuvotteluosaamista ja kykyä pitää puolensa? Onko kauppias tarkempi omista eduistaan, jolloin hänen ylitseen on vaikeampi kävellä?
Me taas olemme olleet alustalaisia ja raaka-ainetoimittajia, ja Suomen rannikon kauppiaat ovat kai olleet useammin ruotsalais- ja saksalaistaustaisia?
Hyvä kymysys! Minulle hernekeitto on herkkua ja eihän sitä mämmiäkään ympäri vuoden syödä. Ruotsalaisia en vihaa, vaikka turhan ylimielisiä joskus ovatkin. Mutta ryssät!? Tälläkin hetkellä vanhat neuvostovalheet on tuotu takaisin. Esimerkiksi Mainilan laukaukset.
Armeijassa, rannikkojääkärinä, näin mitä neukkulaisuus oli käytännössä: Meidän ulkosaaristo oli vain heidän leikkikenttäänsä.
Armeijasta päästyäni ostin suoraputkisen Winchester xsp 12/76 Defenderin ja Ruger 357: Vain siksi, jos neukut alkavat lähestyä rantaamme. 357 ja 8mm haulit ovat tehokkaita pitämään naapurin kurissa.
Minusta tuo luonnehdinta ei täysin pidä paikkansa. Otetaan kuka tahansa pohjalainen, varsinkin eteläpohjalainen, niin tuo luonnehdinta tuntuu siinä kontekstissa todella kaukaiselta.
Tämä teksti olikin katsaus suomalaisen sielunmaisemaan, ei yksittäisen alaryhmän toimintaan.
(Tosin tunnen sellaisiakin pohjalaisia, jotka istuvat hyvin tähän kuvaukseen. On absurdia väittää, että jos otetaan ”kuka tahansa” pohjalainen, hän muka olisi aina erilainen kuin tekstini edustama prototyyppi. Et varmaankaan tunne aivan kaikkia pohjalaisia – tai sitten ne aremmat haluavat pysyä kaukana sinusta.)
Olet oikeassa. En voi väittää, että kuka tahansa pohjalainen. Enhän tosiaan tunne kaikkia. Ehkä tarkoitin sanoa, että luonnehdinta sopii huonommin keskiarvopohjalaiseen kuin keskiarvohämäläiseen 😉 tai muihin suomalaisiin.