Mainostamisen arvoista
- Paikallisen ruokakaupan tiskissä on lähitomaatteja Lepaalta.
- Hämeenlinnalainen kuntavaaliehdokas korostaa olevansa Kaurialasta.
- Tyylikäs muotivaate on suoraan Pariisista.
- Kallis häränliha on brasilialaisesta pihvikarjasta.
- Monet suomalaiset lihatuotteet ovat jäljitettävissä alkuperäiselle tuotantotilalle.
Anteeksipyynnön arvoista
- Enkeli-Elisan tarina ei ollutkaan isän suusta.
- Hesarin työelämäartikkelin sitaatit eivät olleetkaan suomalaisilta haastatelluilta.
- Sandy-myrskyn valokuvat eivät olleetkaan aidosta tilanteesta.
* * *
Nykyään alkuperä on tärkeämpää kuin itse sisältö.
Sillä ei ole mitään väliä, oliko Enkeli-Elisan tarina hätkähdyttävä, Hesarin työelämäartikkeli kiinnostava tai Sandy-myrskykuvat pelottavia.
Jos sisällön alkuperä on valehdeltu, sisältö on arvotonta.
Ja sama toisinpäin:
Jos pystyt kertomaan ja todistamaan sisällön alkuperän, tee se ihmeessä. Sisällöstä tulee arvokkaampaa.
Ja juuri tässä päästään siihen, mihin osittain viittasit tuossa kaverikärhämässäsi.
Olisitko voinut jättää Hesarin toimittajan nimen mainitsematta? Varmasti olisit, mutta kirjoitus muuttuu arvokkaammaksi (myös ja nimenomaan lukijalle!), kun höpöhaastattelut on lehteen laittanut toimittaja Tötterö Tötterström.
Samoin on vakuuttavampaa sanoa, että ”viestintäkonsultti Katleena Kortesuon mukaan…” kuin ”erään viestintäkonsultin mukaan…”.
Samoin ”eräässä tutkimuksessa vuonna 2009 sanottiin…” vrt. ”Vuonna 2009 Helsingin Yliopistossa tehdyn tutkimuksen (Virtanen & Korhonen) mukaan…”
Lähteen nimeäminen tekee tekstistä huomattavasti uskottavampaa. Sen lisäksi se myös antaa lukijalle mahdollisuuden kontrolloida itse tekstin todenmukaisuutta, sillä aina on mahdollisuus soittaa nimetylle toimittajalle, ottaa yhteyttä nimettyyn viestintäkonsulttiin tai hankkia nimetty tutkimus käsiinsä.
Jussi, olet ihan oikeassa. Lähde on tärkeä oikeellisuuden vahvistus.
Postasin juuri äsken Aamulehden uutisoinnista, mutta jätin tällä kertaa toimittajan nimen mainitsematta. Sehän löytyy heti linkin takaa.
Saa nähdä, miten asia vaikuttaa keskusteluun. Nouseeko esille Aamulehden vastuu vai toimittajan vastuu?
Hyvä pointti. Mutu-tuntumalla olenkin tätä miettinyt, mutta puit taas kerran sanoiksi hatarat ajatukseni. Tämän takia tuotteen (oli se mikä tahansa) ympärille kannattaa rakentaa selostusta raaka-aineista, valmistusprosessista jne. Samalla rakennetaan tarinaa, ja koko tuote muuttuukin hokkus pokkus myyvämmäksi. Todella mielenkiintoista. Mikä tämä ilmiö on pohjimmiltaan?
Luulen, että alkuperän kertomisella taklataan se valtava epäaitouden riski, joka nykymaailmassa on.
Nykyäänhän kuka tahansa voi kopioida tietoa mistä vain. Kuka tahansa voi myös valmistuttaa design-tuotteiden näköistä tavaraa halvalla Aasiassa. Lisäksi kuka tahansa voi värjätä sianlihaa punaiseksi tai kääntää toisten lauseita suomeksi ja väittää tekstiä omakseen.
Pidin vähän aikaa antiikkiliikettä. Sain silloin myyntiin 1930-luvun kahviastiaston, jolla oli todistettavasti kestitty Mannerheimiä Mikkelissä sodan aikana. Aito tarina nosti astiaston arvoa. On aivan eri asia ostaa tavallinen säröinen kahvikuppisarja kuin ostaa säröinen kuppisarja, jolla on kestitty Marskia.
Pahinta on, jos tuotteen alkuperä osoittautuukin valeeksi. Silloin koko tuotteen arvo romahtaa. Niin kävi Enkeli-Elisalle ja Hesarin työelämäartikkelille. Niin kävi myös suomalaisesta kartanoputiikista ostamalleni viinimarjamehulle, joka olikin – suureksi pettymyksekseni – tehty Virossa.
Sama ilmiö on muuten myös valelääkäreissä ja valejuristeissa. Vaikka tutkinnosta puuttuisi mitätönkin osa ja vaikka ammattitaito olisi priimaa, petos on silti petos. Sisältö murenee, kun alkuperä on valehdeltu.
Joo, ihan totta. No mä meinasinkin kirjoittaa tuohon kommenttiin, että jos kertoo tarinaa, on viisaampaa puhua totta.
Valelääkärijupakan aikana oli mielenkiintoista se, että jotkut toivat esille vahvasti toista mielipidettä. Sitä, että valelääkäri oli kuunnellut ja ottanut potilaan tosissaan, ja se oli tuntunut hyvältä. Sitten alkuperällä ei ollutkaan niin enää merkitystä.
Tossa varmaan ihmisen voimakkaat tunteet ohjasivat toiseen suuntaan, ja samalla saatiin haistatettua pitkät perusterveydenhuollon ”tavallisille” lääkäreille, jotka vain ynähtelevät pöydän takana ja joista kaikilla on huonoja kokemuksia. Niinpä valelääkärit saivatkin yhtäkkiä sympatiat. Itse terveydenhuollon ammattihenkilönä jäin miettimäät tätä, ja tajusin, että asiakkaan saama tunne ratkaisee. Eli on asialla kääntöpuolensakin: Ollaan valmiita hyväksymään vaikka mitä, jos vaan itsestä tuntuu hyvältä. Historiassa varmaan miljoona esimerkkiä tälläisestä käytöksestä.