YT-neuvotteluita on siellä täällä. Pitäisikö tässä itsekin säästää pahan päivän varalle?
Matkassa on vain yksi mutka: en osaa säästää. Siis yhtään mitään.
Palkkani menee joka kerta kun se on tullutkin. Minulla ei koskaan ole herkkuja kaapissa vierasvaraksi, koska olen syönyt ne jo. Polttoaineen säästäminen on mahdotonta, sillä minun pitää aina ajaa suurinta sallittua nopeutta (tai ihan pikkiriikkisen yli).
Minä tuhlaan jopa blogitekstejä. Joka kerta ajattelen kirjoittaessani, että nyt kun tällä viikolla jo tehty kuusi postausta, niin tämän tekstin voisin säästää ensi viikolle. Kun teksti on valmis ja pitää valita Julkaise tai Tallenna, aivan varmasti julkaisen.
Jos minulla on rahaa tilillä, keksin sille takuulla käyttöä. Tässä kohtaa on syytä huomioida, että en edes harrasta shoppailua. Rahani menevät arkielämän lisäksi antiikkiin, muka-antiikkiin ja remonttiin. Pystyn säästämään vain suoraveloitusten avulla, ja on turha kuvitella, että muistaisin oma-aloitteisesti siirtää rahaa jollekin jemmatilille.
Mikä siinä säästämisessä on niin vaikeaa? Jälleen kerran pitää kääntää katse peiliin. Olen tuhlaileva ja ylitsepursuava luonne, ja haluankin olla sellainen. Satsaan paljon työhön, liioittelen usein ja olen ekstrovertti.
Ja niin löytyi bugi: olen ohjelmoinut itseeni koodin, jonka mukaan säästäminen on pikkutarkkaa ja pikkusieluista. Niinpä minä – koska olen suurpiirteinen ja avarakatseinen – en voi säästää. Muutenhan en olisi oma itseni.
No niin, valmista tuli. Nyt on helmikuun 9. päivä, ja olen jo postannut seitsemän tekstiä tässä kuussa. Julkaise vai Tallenna?
Julkaisin.
Aivan! Ei itseään tarvitse vararikkoon tuhlailla, mutta pitää myös muistaa, että ei siinä viimeisessä palttoossa taskuja ole.Itse ihmettelen sellaista suuresti, kuinka ihmiset säästävät joissain ihan mitättömän kokoisissa asioissa. Ikäänkuin niistä pienistä puroista oikeasti syntyisi valtameri — ei synny. Jos haluaa säästää, kannattaa leikata joistain isommista menoeristä. On helpompi juoda lauantaina yksi tuopillinen vähemmän kuin ostaa 50 pakettia kymmenen senttiä edullisempaa jauhelihaa!Ja se iänikuinen markkoihin muuntaminen: ”Joo, 50 senttiä viikossahan on… hei, kolme mummoo! Ja vuodessa yli sataviiskymppiä, sehän on jo iso raha!” Ihan kuin se sataviiskymppiä olisi suurikin raha. Ihmisiltä unohtuu, että ihan tavallinen kouluja käynyt pulliainen saa helposti käteen niitä mummoja toistakymmentä tuhatta kuukaudessa. Ja sitä paitsi, miljoonassa vuodessahan se olisikin jo… hei, 150 miljoonaa!Sehän on jo iso raha!
Hyviä näkökulmia!Kyllä markat kannattaa tosiaan jo unohtaa. Vaikka kahvikuppi maksaa nykyään 15 markkaa, niin on se tuntipalkkakin kovempi.Omituisinta on, että ihan järkevätkin ihmiset syyttävät euroa hintojen noususta. Kuitenkin hinnat nousivat ja inflaatio eteni, ennen kuin euroa oli edes keksitty. Ei tarvitse kuin lukea 1900-luvun alkupuolen sanomalehtiä, niin huomaa suorastaan liikuttavia hintoja: sanomalehti 20 penniä, vuokra 80 markkaa, tuntipalkka 3 markkaa…Mutta asiaan eli säästämiseen: lohduttavaa kuulla muistutus siitä, ettei puupalttoossa ole taskuja. 🙂 Kiitos siitä!
Ala pelaamaan osakkeilla. Päätä jokin summa kuukaudessa, jonka olet valmis sijoittamaan lisää. Sijoita yrityksiin, joilla on konkreettista omaisuutta, ei pelkkää odotusarvoa.Tuosta muodostuu pitkäaikaissijoitus, jolloin ei ole jatkuvaa stressiä vekslata osakkeita, odottelee vain osinkojen kirjautumista.Samalla kun voi tehdä luonteelleen sopivaa ”shoppailua”, syntyykin sijoitus pahanpäivän varalle.
Kiitos kommentista!Nyt pitäisi tietää, mitkä yritykset ovat sen verran vakaita, ettei sijoitus katoa taivaan tuuliin. Olisiko lääkeala tai hoitoala, koska sairaudet ja vaivat tuntuvat vain lisääntyvän? Mutta onko niillä konkreettista omaisuutta?- Tosin mikäänhän tässä elämässä ei ole varmaa. Nykyisistä sijoituskohteistani antiikin arvo vaihtelee jonkin verran, ja asunnon arvo vielä enemmän.
Jos sijoituskohteeksi valitsee eläkevakuutuksen, kannattaa sen salkunhoito jättää ”ammattilaisten” käsiin. On tavallaan varma säästötapa, kun tililtä katoaa automaattisesti sovittu europotti kuukausittain.Tässä on vain se ”vika”, että oletan projektisi tarvitsevan myös ”älyllisia haastetia” ja ”vaaran tunnetta”.Yritysten vakaudella tarkoitan eroa ”uusmediayritysten” (hyi kuin inhoan määritelmää) ja ”valmistavan teollisuuden” välillä. Jos yrityksen koko arvo perustuu yrittäjien ja henkilökunnan ”korvien välissä olevan tiedon arvoon”, voi se haihtua nopeastikin olemattomiin. Kun taas jokin metsäyhtiö, jolla on tehtaita ympäri maapalloa, ei voi yhdessä yössä lakat olemasta.
Parrakas, arvasit oikein: säästäminen tuntuu onnettoman pitkäveteiseltä. Onneksi suoraveloitus pitää huolen jatkuvasta sukanvarren täyttämisestä, koska en voi luottaa itseeni missään pitkäjänteisyyttä vaativassa asiassa.Epäilit minun myös kaipaavan vaaran tunnetta ja älyllisiä haasteita. 🙂 Vaaran tunteesta en tiedä, mutta vaihtelua pitää projektissa olla. Älyllisiä haasteita onneksi riittää siinä, kun tulkitsee omia muistiinpanojaan jostain palaverista.Metsäteollisuus kuulostaa hyvältä ajatukselta: paperia ja puuta tarvitaan aina. Kiitos vinkistä!Summa summarum: Pelkään olevani ihminen, jonka tekisi mieli vastata nigerialaiskirjeisiin ihan vain kokeilemisen ilosta.