On uljaan ja syvällisen vuosikatsauksen aika. Google Analytics kertoo, että Ei oo totta -blogissa oli tämän verran liikennettä vuonna 2014:
EOT tilasto 2014

Vuosi oli kiireinen, joten ehdin kirjoittaa vain 163 postausta. Aiempina vuosinahan olen kirjoittanut enemmän:

  • 163 postausta vuonna 2014
  • 193 postausta vuonna 2013
  • 245 postausta vuonna 2012
  • 267 postausta vuonna 2011
  • 266 postausta vuonna 2010
  • 221 postausta vuonna 2009
  • 3 postausta joulukuussa 2008

Blogin aktiivilukijat huomauttelivat hitaasta postaustahdistani vuoden mittaan, ja ihan aiheesta. Täytyy huolehtia tänä vuonna siitä, että otan kalenteriin vähemmän töitä. Olen jo päättänyt, että vuonna 2015 kirjoitan vähemmän kirjoja kuin aiemmin.

Mutta jatketaan viime vuoden tilastoilla.

Viisi luetuinta postausta on hankala saada, koska etusivullani näkyvät postaukset kokonaisuutena. Niinpä etusivun osoite on tietenkin katselluin. Suorilla linkeillä mitattuna eniten katseluita sivuilla oli seuraavasti:

EOT postaukset tilasto 2014

Etusivulla on näkyvissä kolme tuoreinta postausta kerrallaan. Tilaston toinen ja kahdeksas kohta viittaavat siis kävijöihin, jotka ovat ryhtyneet lukemaan postauksia etusivulta järjestyksessä taaksepäin kelaten. Näiden kävijöiden innostus tietenkin loppuu vähitellen, joten blogin kakkossivun katseluita on 15 000, mutta kolmossivun katseluita enää vain 6 800.

(Fun factina kerrottakoon, että EOT:n lukijoista löytyy 26 hullua upeaa tyyppiä, jotka ovat viime vuoden aikana kahlanneet kaikki 453 alasivua läpi. He ovat siis lukeneet järjestyksessä 1358 postausta.)

Jos kaipaat muita tilastotietoja, kysy ihmeessä. Avaan lukuja mielelläni.

19 kommenttia

  1. Ei sillä, käydäänkö kakkossivun jälkeen vielä kolmossivulla, ole mitään tekoa innostuksen kanssa. Yleensä katson vain uudet jutut etusivulta, mutta joskus olet kerinnyt kirjoittaa enemmän kuin kolme juttua edellisen käyntini jälkeen. Silloin täytyy kurkata myös kakkossivu. Sen verran innokkaasti tätä tulee seurattua, että hyvin harvoin lukemattomia juttuja on enää kolmossivulla.

    1. Hyvä pointti! Se selittää tietenkin askelmat kakkossivulle ja ehkä vielä nelossivullekin asti.

      Btw, jos haluaa pysyä kärryillä postauksista, niin kannattaa tilata itselleen syöte tuolta etusivun oikeasta yläkulmasta. Silloin saa aina uusimmat postaukset suoraan itselleen.

    1. No niin minäkin olisin luullut. Mutta:

      1. desktop: 184 067 (65,82 %)
      2. mobile: 62 681 (22,41 %)
      3. tablet: 32 908 (11,77 %)

      Tämä johtunee siitä, että vielä iso osa tietotyöläisiä on kiinni omassa pöytäkoneessaan. Esimerkiksi julkisella sektorilla ja isoissa yrityksissä ei vielä etätyötä saati mobiilityötä tunneta muuten kuin poikkeustapauksena. Vain pienet ja modernit yritykset ovat niitä, jotka tekevät tietotyötä oikeasti mobiilina. (Tai siis näin veikkaan.)

  2. Täällä yksi niistä 26:sta hull…upeasta tyypistä kiittää kiinnostavista ja viihdyttävistä kirjoituksista. En enää muista mitä kautta blogisi viime vuonna löysin, mutta jonkin aikaa seurattuani päädyin vähän kerrassaan lukaisemaan kaikki postaukset aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

    Mahtaako muuten osa 26:sta olla botteja? Ainakin jos yhdessä istunnossa on selattu kaikki läpi, niin lienee hakurobotti. Näetkö tarkempaa jakaumaa sivuista per istunto?

    1. Mahtavaa, kiitos että olet ollut mukana!

      Olen tosi huono tulkitsemaan Analyticsin tilastoa, mutta jos oikein katsoin, niin kukaan ei ole yhden istunnon aikana selannut kahtatoista klikkiä pitemmälle. Lukija on siis kahlannut läpi 12 x 3 postausta ja sitten pitänyt taukoa. (Minkä kyllä ymmärrän.)

      Sen olen huomannut, että Googlen botit käyvät sivuillani ahkerasti, joskus parikin kertaa päivässä. Postaukseni indeksoituvat hakutuloksiin muutamassa tunnissa.

  3. Täällä myös yksi hulluista. Postaukset luin vanhimmasta uusimpaan, koska siten on helpompi seurata aiheita. Näynkö minä siis näissä tilastoissasi vai saatko lisätä yhden sulan vielä hattuusi?

    Blogisi onnistuu hienosti pitämään päätäni kasassa äitiysloman rapauttaessa aivotoimintaa. Kiitos sinulle!

    1. Mahtavaa kuulla! Kiitos sinnikkyydestä.

      Katsoin itse asiassa ne 26 lukijaa blogin sivukatseluiden perusteella: he ovat kahlanneet läpi sivulle ”page/453” asti. Järjestystä en tiedä. Sivujenhan osoitteenhan voi kirjoittaa osoiteriville ja lukea sieltä järjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

      Mutta tajusin juuri, että jos joku on kahlannut postaukset läpi arkistosta kuukausittain, se näkyy tilastoissa eri tavoin. Silloin sivu näkyy muodossa ”2009/01/page/7”.

      Sinun ansiostasi löysin 15 muutakin hull- siis upeaa ihmistä, jotka ovat ilmeisesti kahlanneet koko blogin läpi vuoden aikana.

      Teitä sankareita on siis yhteensä 31. Vau!

  4. Yksi hullu ilmoittautuu. Päädyin blogiisi vähän vahingossa kun seurasin jotain linkkiä jonka jälkeen seurasin jotain toista linkkiä. Jäin koukkuun ja luin vähän kerrallaan sinne reilusti yli 400 sivua. Jossain vaiheessa aloin itsekin tajuta olevani hullu ja päätin sitten hypätä loppuun ja luin alkuunpäin siihen kohtaan, mihin olin jäänyt. (Tämä menetelmä loogisesti teki minusta vähemmän hullun…)
    Nykyään blogisi on aina auki puhelimessani. Hyvää jatkoa!

    1. Wohoo Elma, upeaa kuulla! Tervetuloa mukaan kommentoimaan.

      Nyt kyllä tulee kirjoituspaineita. Viime vuoden tahti oli hävettävän hidas, joten täytyy palata tänä vuonna aikaisempaan kirjoitusrytmiin.

      1. Lukijoiden joukossa on myös meitä, joille rauhallisempikin päivitystahti passaa ihan hyvin. Sääli nyt edes vähän meitä poloisia infoähkyisiä, jotka emme kuitenkaan kykene vastustamaan vetovoimaasi! 😉

    2. Tällaista kahden päädyn taktiikkaa minäkin käytin. Näihin tilastoihin en nyt kuitenkaan pääse mukaan. Käytin nimittäin jo toissavuoden joulupyhät tämän blogin läpilukemiseen.

      Katleena, näkyykö muuten näissä numeroissa myös syötteen kautta blogia lukevat? T: toinen Analytics-tunari.

      1. Öh, mä en tiedä. Tämän tilaston Analytics antaa, mutta tässä ei kai näy syötettä:

        1. Organic Search: 104 948 (37,53 %)
        2. Direct: 75 179 (26,88 %)
        3. Social: 64 124 (22,93 %)
        4. Referral: 21 281 (7,61 %)
        5. Other: 14 075 (5,03 %)
        6. Email: 49 (0,02 %)

  5. Koska tulee mahdollisuus kääntää numerointi toisin päin? Muistat varmaan, että lukijasi M pyysi sitä?

    1. Aaargh, no en tietenkään muistanut. Mä en edes muista, mistä numeroinnista oli kyse. Siis tuosta sivujen numeroinnista, jolloin osoite ”eioototta.fi/page/1” veisi varhaisimpaan postaukseen?

      1. Joo, just tollanen numerointi. Nykyään kaikkien selaaminen on hankalaa, ja jatkopostausten osalta viheliäistä.

        1. Mulla ei ole aavistustakaan, onnistuuko se teknisesti, mutta kysyn asiaa. Blogihan ikään kuin rakentuu etusivunsa varaan, joten numerointi jäsentyy eri tavoin aina kun uusia postauksia tulee.

          Itse ehkä lukisin postaukset järjestyksessä niin, että kaivaisin arkistosta ekan postauksen ja sitten vain klikkaisen jokaisen alta sitä ”Edellinen postaus” -linkkiä.

          1. Jossain blogissa sellainen kuulemma on, eli pitäisi olla toteutettavissa. En kyllä tiedä, että onnistuuko WP:lle.Välitän vinkin.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.