Feministit tajusivat uhrin syyttämisen väärin

Katleena Kortesuo

Uhrin syyttäminen eli victim blaming on pirullinen ilmiö. Sen mukaan rikoksen uhri on jotenkin syyllinen rikokseen: raiskauksen uhri oli provosoinut tekijää, väkivallan uhri oli provosoinut hakkaajaa, koulukiusattu oli provosoinut kiusaajaa.

Victim blaming on ilmiö, jota ei saisi tapahtua. Uhri on uhri, ei syyllinen.

MUTTA.

Siinä vaiheessa kun rikosta yritetään ehkäistä, ei ole vielä uhria.

Silloin on järkevää sanoa, että älä jätä lompakkoasi vartioimatta kahvilan pöytään, älä kulje yksin kännissä epämääräisillä alueilla, älä kävele paljain varpain huumeidenkäyttäjien suosimilla hiekkarannoilla.

Silloin on myös järkevää sanoa, että älä kulje kadulla minihameessa kännissä keskellä yötä. Niin minäkin sanoisin tyttärilleni.

Victim blamingia ei voi sattua ennen rikosta, koska silloin ei vielä ole uhriakaan. Silloin kyse on varoittamisesta.

Näinhän vakuutusyhtiökin tekee: älä jätä kotiasi lukitsematta, älä jätä kynttilää palamaan yksinään, älä arvotavaroita hotellihuoneeseen.

Jos siis sinulle sanotaan *etukäteen*, että varo tekemästä asiaa X, älä ota sitä victim blamingina. Ei ole vielä rikosta, joten ei ole uhria. On vain varoittaja, joka toivottavasti tarkoittaa hyvää ja jonka motiiveja voit toki punnita. On omassa vallassasi päättää, otatko varoitusta vastaan.

* * *

Sen sijaan jos joku sanoo rikoksen jälkeen, että uhri oli syyllinen, hän on väärässä. Uhri ei ole koskaan syyllinen, vaan rikollinen on aina vastuussa omista teoistaan.

Edit: korjattu kirjoitusvirhe 24.4.2016 klo 17.07.

Edit 26.2.2016 klo 16.30: Suuret kiitokset kaikille keskustelijoille! Joudun nyt sulkemaan kommentoinnin, koska uusia näkökohtia ei ole enää noussut esille eikä aikani riitä moderointiin. Olen erityisen iloinen siitä, että keskustelu on pysynyt tosi asiallisena. Jouduin moderoimaan pois vain pienen murto-osan kommenteista. Suomalainen keskustelukulttuuri elää ja voi hyvin.

177 kommenttia

  1. Sä voit sanoa niin tyttärellesi, mutta sulla ei ole mitään oikeutta jaella neuvoja tuntemattomille ihmisille miten niiden pitäisi elää elämäänsä.
    Seksuaalinen väkivalta on sensitiivinen aihe, ja mua hämmästyttää että et näe sitä tässä ollenkaan.

    Raiskaus tapahtuu todennäköisemmin kotona sellaisen ihmisen toimesta, johon uhri luottaa ja on tietoisesti päästänyt kotiinsa, tai hän asuu siellä valmiiksi. Kaikenlaiset pukeutumisohjeet naisille ja muut eivät juurikaan auta.
    Joskus tilanteet johtaa siihen, että on pakko kävellä yksin öisillä kaduilla päästäkseen kotiin. Ei siinä paljon mitkään neuvot auta, että ei kannattais tehdä noin jos ei ole muuta vaihtoehtoa (viimeinen bussi mennyt, ei rahaa taksiin jne).

    Vaikka tässä potentiaalisessa raiskauksessa,josta varoitetaan, ei kukaan ole uhri, tälläinen neuvo julkisesti lausuttuna kantautuu kaikkien niiden oikeiden uhrien korviin ja viestittää heille, että he käytöksellään olisivat voineet estää seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumisen. Ja SE on victim blaimingia

    1. Saara, hyviä kommentteja.

      Kärjistän vähän ja esitän kysymyksen:
      Jos mulla ei ole oikeutta jakaa tuntemattomille ihmisille neuvoja siitä, kuinka heidän pitäisi elää elämäänsä, miksi sulla on oikeus jakaa neuvoja mulle, kuinka mun tulisi kirjoittaa blogia?

      Mun pointtini on: jokaisella on oikeus varoittaa toisia, eikä siitä tarvitse hermostua. Jokaisella on myös oikeus olla ottamatta neuvoja vastaan. Sama pätee niin sinuun kuin minuunkin.

      Tässä pitää ensisijaisesti erottaa aikamuoto. Jos joku varoittaa jotakuta *tulevaisuuden varalta*, ei sen tarvitse vaikuttaa keneenkään muuhun, joka on kokenut saman rikoksen.

      Ja on itsestään selvää, että jos rikos tapahtuu, rikoksen tekijä on syyllinen.

    2. Oli aika, kun suomalaisessa pääkaupungissa ja pienemmässäkin kaupungissa saattoi nuori nainen hauskan humputteluillan jälkeen kävellä kotiin korkkareita kädessä kantaen, kesäyön pikkutunneista nauttien – ilman pelkoa omasta turvallisuudesta, mieli täynnä hilpeän illan tapahtumia ja odotusta omaan sänkyyn pääsemisestä hyvillä mielin.

      On tullut aika, jolloin nuori nainen ei pääkaupungissa eikä enää siinä pienemmässäkään kaupungissa voi hauskan humputteluillan jälkeen kävellä kaupungin katuja kotiin korkkarit kädessä. Tai jos kävelee, mielessä on jatkuva pelko ahdistelijasta, seuraajasta, mahdollisesta raiskaajasta. Suomalaisen naisen elintila ja liikkumavapaus turvallisisin mielin on alkanut kaventua ja rajoittua kovaa vauhtia. Poliisin tilastot tukevat tätä asiaa surullisin lukemin (juuri tänään julkaistiin järkyttävät prosentuaaliset nousut seksuaalirikoksissa pääkaupungissa). Kyse ei ole siis naisten ylidramatisoinnista tai kevytmielisyydestä. Etenkin viimeisen vuoden aikana tilanne on todella mennyt huonompaan suuntaan.

      Olen pitkin kevättä odotellut, kuka sisäisestä turvallisuudesta vastaavista henkilöistä tai naisjärjestöistä tarttuu asiaan jämäkästi – kehityssuunta ei voi jatkua näin. Vielä on ollut kovin hiljaista 🙁 Vastuunotto asiantilasta näytetään sysänneen naisille itselleen; parempi että ette liiku illalla yksin kaupungilla, parempi, että hame, korkkarit ja humputteluillat jätetään väliin.

      Ei tämä näin saisi mennä.

      1. Laura, minäkään en pidä tästä todellisuudesta, jossa elämme. On väärin, että ihminen ei voi nykyaikana mennä kotiinsa vaikka alasti hyppykepillä, jos siltä tuntuu.

        Pointtini olikin nimenomaan ennakoinnissa: kun tiedostan todellisuuden, pystyn varautumaan siihen.

      2. Kylmä tosiasia on se että pitkään kulttuurimme oli seksuaalisuuden vapauttamisen suuntainen. Oli yhä hyväksyttävämpää olla avoimen seksuaalinen kadullakin, ja avoimen haavoittuvainen. Kulttuurimme opetti että näitä ihmisiä korkeintaan autetaan taksiin, eikä heitä käytetä hyväksi. Monet ovat alkaneet pitää tätä kehitystä itsestäänselvyytenä, ymmärtämättä että tämä kehitys on itse asiassa maailman tasolla tarkastattuna poikkeuksellinen äärisuuntaus.

        Kylmä tosiasia on kuitenkin se että meille on saapunut paljon sellaisia ihmisiä jotka eivät ole tätä prosessia käyneet ja jotka ovat paljon lähempänä maailman keskiarvoa kuin me. Ja tämä on tosiaan pitkä prosessi jota täytyi kotimaassa käydä vuosisatojen ja monien sukupolvien ajan. Kukaan järkevä ihminen ei voi olettaa että nämä ihmiset automaagisesti muuttaisivat maailmannäkemyksensä meidän äärinäkemykseksi. Erittäin harva ihminen on kykeneväinen tuollaiseen murrokseen lyhyen ajan sisällä. Tämä muutos vaatii keskiverrossa ihmisessä edes pinnallisella tasolla helposti vuosikymmeniä eikä mene välttämättä ikinä syvemmälle perille Vrt iäkkäät mummot jotka sättivät busseissa tummaihoisia poikia, eli meillä on ihan yhtä paljon tätä kuin muillakin, sillä olemme kaikki vain ihmisiä.

        Tämän vuoksi meidän on valitettavasti muututtava niin että otamme ne vanhat varotoimenpiteet takaisin käyttöön. Naiset alkavat kävellä yöllä kotiin lähinnä tuttujen miesten kanssa, koska edes naisporukka ei välttämättä enää tarjoa suojaa hyväksikäytöltä ja ahdistelulta. Tämä ei ole potentiaalisten uhrien syyllistämistä, vaan riskienhallintaa. Riskienhallinta on osa jokaisen normaalia elämää. Toinen esimerkki samasta asiasta on se että katsot vasemmalle ja oikealle ennen kuin ylität kadun vaikka olisit ylityspaikan kohdalla ja autoilla on velvollisuus väistää sinua. Ei ole tässäkään tapauksessa potentiaalisen uhrin syyllistämistä antaa ohje katsoa vasemmalle ja oikealle. Se on tervettä järkeä ja normaalia riskienhallintaa.

        Tämä on näitä ikäviä tosiasioita kun kauniit kuvitelmat siitä mitä ihmisten pitäisi olla ja ruma todellisuus kohtaavat. Todellisuus ei yleensä ole se puoli joka tässä törmäyksessä särkyy.

        1. Kiitos kommentista! Mä itse en tarvitse miestä saattajaksi, mutta otan taksin kaupungilta kotiin.

          En osaa ottaa kantaa ilmapiirin muutokseen (en ole selvittänyt raiskaustilastojen mahdollista lukumäärän nousua), mutta olen aina suositellut sekä miehille että naisille tiettyä varovaisuutta pimeällä.

      3. ”Oli aika, kun suomalaisessa pääkaupungissa ja pienemmässäkin kaupungissa saattoi nuori nainen hauskan humputteluillan jälkeen kävellä kotiin korkkareita kädessä kantaen, kesäyön pikkutunneista nauttien – ilman pelkoa omasta turvallisuudesta”

        – Oliko tosiaan? Milloin tämä taianomainen ajanjakso on vallinnut ja mihin tämä tieto perustuu?

        Se sen sijaan saattaa pitää paikkansa, että ”ennen” pelättiin raiskauksia vähemmän, vaikka niitä tapahtuikin ihan niin kuin nykyään. Ei ollut mediaa, jossa asiasta kohkata, hävetystä asiasta ei kerrottu, ja raiskattu nainen oli (ja on edelleen) huonossa jamassa oikeuden edessä.

      4. ..njoo..kyllähän se suomalainenkin raiskaa.. niin mies, kuin nainenkin.

      5. Tämä ei ole totta. Kuulemme toki enemmän tapauksista, mutta tutkimusten mukaan väkivaltaa kaduilla tapahtuu Suomessa merkittävästi vähemmän kuin aiemmin. Toki voi tuntua että on enemmän tuntemattomien tekemää väkivaltaa, kun raiskauksista puhutaan avoimemmin ja varoittelemme toisiamme koko ajan.

        Ennen ei voinut sinkkunainen kävellä yksin Suomessa, vaan aina oli oltava seuralainen mukana. Eipä päässyt naiset yksini ravointoloihinkaan 30 vuotta sitten. Äitini kertoo kauhistuttavia tarinoita yksinkävelystä kaupungeissa 60-80 luvulla ja hänet on useaan kertaan yritetty raiskata tuolloin – myös joukkoraiskata – kun hän käveli töistä tai yliopistosta kotiin illalla. Onneksi hänellä oli tuuria ja joku pääsi aina apuun.

        1. Laura, katujen turvallisuus on tosiaan parantunut, kun tarkastelemme pitkää aikaväliä. Onneksi näin on. Suomi on varsin turvallinen yhteiskunta kansainvälisellä mittapuulla.

  2. ”Vaikka tässä potentiaalisessa raiskauksessa,josta varoitetaan, ei kukaan ole uhri, tälläinen neuvo julkisesti lausuttuna kantautuu kaikkien niiden oikeiden uhrien korviin ja viestittää heille, että he käytöksellään olisivat voineet estää seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumisen. Ja SE on victim blaimingia”

    Minä en harrasta irtoseksiä ensiksikään siksi, että täysin vieraiden ihmisten lääppiminen on minusta inhottavaa.

    Toinen ihan todellinen syy on kuitenkin se, että en tahdo altistua tilanteelle, jota saatetaan joutua selvittämään jälkikäteen ja josta humalatilan vuoksi kummallakaan osapuolella ei ole oikein selvää käsitystä.

    Raiskausilmoituksista yli viidennes on perättömiä. Todennäköisyys sellaisen kohdalle osumiseen ei ole miehellä aivan pieni. Siksikään en harrasta irtoseksiä.

    Pystyn siis omalla käytökselläni vaikuttamaan siihen, tulenko syytetyksi perusteetta raiskauksesta vai en. Kun en lähde humalassa vieraan naisen matkaan, en myöskään tule syytetyksi.

    Miksi nainen ei voisi omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, tuleeko hän raiskatuksi vai ei? Kun ei liiku humalassa syrjäisillä paikoilla eikä lähde vieraiden matkaan, raiskauksen todennäköisyys pienenee selvästi.

    http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/142571/Raiskausilmoituksista+yli+viidennes+perattomia

    1. Allekirjoitan tämän tismalleen, niin kauan kuin puhutaan rikosten ehkäisystä.

      Sen sijaan jos rikos tapahtuu, syyllinen on tietenkin tekijä, ja silloin uhrin vaatetuksella tai humalatilalla ei saa olla mitään tekemistä asian kanssa.

    2. ”Kun ei liiku humalassa syrjäisillä paikoilla eikä lähde vieraiden matkaan, raiskauksen todennäköisyys pienenee selvästi.”

      Väärin. Tuo ei vaikuta raiskatuksi tulemisen todennäköisyyteen juuri lainkaan, koska suurin osa Suomessa tapahtuvista raiskauksista tekee uhrin tai tekijän kotona tuttu mies. Uhkakuvat pahasta vieraasta (maahanmuuttajasta?) vaanimassa puskan takana ja hyökkkäämässä vähäpukeisen naisen kimpuun ovat lähes keinotekoisesti luotuja poliittisiin tarkoituksiin. Ylipäänsä pukeutumisella ei ole merkitystä koska raiskauksella on vähän tekemistä seksuaalisen himon kanssa, kyse on vallankäytöstä naista kohtaan.

      Ainoa aidosti tehokas tapa naiselle vähentää raiskatuksi tulemisen todennäköisyyttä olisi yksinkertaisesti miesten ja etenkin tuttujen miesten välttäminen, mutta tietenkään sitä ei kovin moni nainen ole valmis tekemään.

      1. Matti, tämä teksti ei käsitellyt yleisintä raiskaustyyppiä (yksityisasunnossa tehtyä), vaan teksti käsitteli ulkona tapahtuvia väkivallantekoja.

  3. Onko olemassa jotain näyttöä siitä, että naisen pukeutuminen vaikuttaa siihen, joutuuko hän raiskatuksi? Esim. tutkimus asiasta auttaisi aika paljon. Tätä ohjetta toitotetaan naisille tosi usein, mutta en ole koskaan kuullut, että raiskaaja olisi raiskannut, koska uhri oli niin hyvännäköinen tai viehättävästi pukeutunut.

    En olisi halunnut lukea näin kevyttä mutuun tukeutuvaa tekstiä tästä blogista.

    1. Anna, kiitos kommentista!

      Erityisesti pohdin humalatilaa: me jokainen toimimme ja puolustaudumme rationaalisemmin selvin päin. On aivan fiksua varoittaa jo etukäteen nuoria siitä, että älä kävele kännissä kotiin. Selvin päin aistit ovat kirkkaampia.

      1. Erityisesti pohdit humalatilaa, mutta mainitsit kuitenkin (viestinnän ammattilaisena) myös minihameen.

        1. Se oli kärjistys, jonka sinäkin viestinnän kokeneena kommentoijana toki ymmärrät. Yhtä hyvin olisin voinut puhua korkeista koroista, joilla on vaikea juosta. Humalatila on kuitenkin se, joka on erityisen vaarallinen – ihan jo tapaturmienkin takia.

    2. En ymmärrä miten voit sanoa, että jos rikos tapahtuu, uhrin vaatetuksella tai humalatilalla ei saa olla mitään tekemistä asian kanssa. Kuitenkin blogikirjoituksesi pointti oli se, että jos pukeutuu oikein tai käyttäytyy oikein, voi välttyä raiskaukselta Tästä loogisesti seuraa se, että raiskauksen uhriksi joutunut on pukeutunut tai käyttäytynyt väärin.

      1. Anna, nyt olet käsittänyt väärin. Kyse on todennäköisyyksistä. Selitän asian lottovoiton avulla.

        Jos joku häviää lotossa, hän ei ole ”toiminut väärin”. Hän on vain lotonnut. Kukaan fiksu ei syytä lottoajaa siitä, että mitäs menit lottoamaan.

        Sen sijaan *ennen lottoa* fiksu ihminen voi sanoa pelaajalle, että ei kannata lotota. Voiton mahdollisuudet ovat mitättömät. Rahat kannattaa laittaa johonkin muualle.

        Summa summarum:

        ENNEN rikosta ei ole uhria, siispä ei ole victim blamingia. On vain varoituksia.

        JÄLKEEN rikoksen on uhri, ja silloin victim blaming on v*ttumaisinta mitä voi tehdä.

      2. Tavallaan joo. Minulta vietiin tässä yhtenä päivänä päiväkodin parkkikselta autoon unohtunut käsilaukku. Voin syyttää tapahtuneesta itseäni (miten saatiinkin unohtaa ja jättää vielä auton ovetkin lukitsematta, tarkkaa muistikuvaa ei ole).

        Olen silti sitä mieltä, että varas oli se, joka tässä teki väärin. Ei toisen autosta saa käydä viemässä mitään, vaikka ovi kuinka olisi lukitsematta. Mutta olen kyllä silti tä!än tapauksen jälkeen ollut tarkempi niiden ovien kanssa enkä jättänyt reppua autoon…

        1. Riitta: tismalleen näin: rikoksen *jälkeen* vain rikollinen on syyllinen. Hän on päättänyt, että hänellä on oikeus viedä käsilaukku.

          1. Mutta nyt puhutaan ihmisten kehoon kajoamisesta eikä käsilaukkuloista

  4. Raiskauksessa harvoin tilaisuus tekee varkaan, vaan tekijä raiskaa koska hän tykkää raiskaamisesta. Siinä ei paljon vaatetus ja tiettyjen kaupunginosien vältteleminen auta, varsinkin kun todennäköisesti raiskaaja löytyy omasta tuttavapiiristä. Sanomalla että naisten pitäisi pukeutua eri tavalla tai olla olematta humalassa välttääkseen uhriksi joutumisen kalskahtaa väkisinkin uhrin syyttelyltä, koska sinun käsityksesi on ilmiselvästi että uhriksi joutumisen voi välttää tekemällä tietyt asiat ”oikein” josta loogisesti seuraa, että se joka uhriksi joutuu on tehnyt nuo asiat ”väärin”.

    1. Asta, huomaa nyt aikamuotojen ero:

      Jos rikos on jo tapahtunut, raiskaaja on syyllinen. Siitä olen samaa mieltä kanssasi, eikä siitä liene mitään erimielisyyttä.

      Sen sijaan jos puhumme teoreettisesta rikoksesta (siis mahdollisesta vaaratilanteesta), on aivan oikein varoittaa lastaan asiasta. Se ei ole victim blamingia, koska uhria ei onneksi ole.

    2. Minusta tässä väittelyssä ei ole ongelmallista niinkään uhrien syyttely, vaan naisten liikkumisvapauden rajoittaminen naisten oman turvallisuuden nimissä.

      1. Liikumisvapaus on OK, mutta kenenkään (ei miesten eikä naisten) kannata kulkea pitkin katuja kännissä. Yleensä siitä ei seuraa mitään hyvää. Jos vastaan ei tule rikollista, voi kaatua ja lyödä päänsä.

      2. Mitä tekemistä liikkumisvapaudella on tämän kanssa? Onko joku kieltänyt tai estänyt naisia liikkumasta missä haluavat?

        Ajatellaan, että on huonosti hoidettu jalkakäytävä, joka on talvella liukas. Jos jotain ihmistä *varoittaa* tästä liukkaudesta, rajoitetaanko hänen liikkumisvapauttaan? Vaikka mahdollisen liukastumisen syynä pohjimmiltaan olisi laiska talonmies eikä jalankulkija, tekeekö se varoittamisesta jollain tavalla väärin?

  5. Hei!

    Olet ehkä itse ymmärtänyt victim blamingin nyt hieman väärin. Kyse on koko siitä ilmiöstä, jossa oletetaan, että yksilö (raiskatuksi voi tulla kuka tahansa sukupuolesta, iästä yms seikoista täysin riippumatta) voi omalla toiminnallaan ennaltaehkäistä raiskatuksi tulemista, eli victim blaming on myös velvoittamista kantamaan vastuuta (mahdollisen) raiskaajan toiminnasta omaa toimintaa rajoittamalla/kontrolloimalla. Pukeutuminen vaikuttaa hyvin harvoin raiskatuksi tulemiseen: ensisijaisesti siihen vaikuttaa joutuminen tilanteeseen, jossa raiskaaja päättää raiskata. Tätä on mahdoton ennaltaehkäistä. Lompakon voi aina jättää kotiin kassakaappiin, oma keho kulkee aina mukana. Raiskatuksi voi joutua (ja usein joutuukin) vaikka ei ole millään ilmeisellä tavalla seksuaalisesti haluttava. Ainoa, aivan ainoa keino välttää raiskaus on se, että raiskaaja päättää olla raiskaamatta. Tähän taas voi vaikuttaa raiskauskulttuuria ja sitä tukevia rakenteita ja asenteita purkamalla, lisäämällä tietoisuutta raiskauksesta rikoksena, kasvattamalla lapsista empaattisia ja lähimmäistä kunnioittavia ihmisiä. Kaikki muu on pelkkää sanahelinää.

    1. Pauli, kiitos kommentista!

      Tietenkin on itsestään selvää, että jokainen fiksu kasvattaja huolehtii siitä, että oma lapsi ei ole väkivaltainen. Samoin kuin fiksu yhteiskunta tuomitsee rikokset. On itsestään selvää, että raiskaus ja kaikki muutkin väkivaltarikokset ovat rikoksia, eikä niihin uhri ole millään tapaa syyllinen.

      Mutta nyt puhutaan ennaltaehkäisystä.

      Minä ajattelen, että hyvää tarkoittavat varoittajat on käsitetty väärin. Miksi ihmiset eivät raivostu vakuutusyhtiöille siitä, että ”kynttilänpolttovapauttani loukataan”. Miksi varoitus käsitetään loukkauksena?

      1. Siksi, että tässä kohtaa perusteettomasti rajoitetaan naisten pukeutumista ja liikkumista. Liiallisesta alkoholinkäytöstä onkin ihan hyvä varoittaa ja naiset humaltuvat vähemmästä kuin miehet.

        1. En ole mielestäni rajoittanut naisten liikkumista. Isoin huomioni on siinä, missä kunnossa ihminen on. Ihannetilanteessa ihminen on kykenevä puolustamaan itseään (sillä maailmamme ei valitettavasti ole turvallinen).

          Annan siis etukäteen vinkkejä, mutta jälkikäteen puolustan uhria.

  6. Minua lähenneltiin työpaikalla kollegan toimesta. Käsi työnnettiin vaatteiden alle väkisin, minua suudeltiin ja pääsin vasta kovasti rimpuilemalla tilanteesta pois. Ajattelin, että olin jotenkin käyttäytynyt niin, että tekijä koki oikeudekseen tulla väkisin iholle. Olinko hymyillyt liikaa tai ollut kutsuva? Olinko jotenki antanut ymmärtää, että olisin kiinnostunut. Oliko ensimmäinen ”Hei älä koske enää” ollut liian epäröivästi sanottu?

    Lopulta vaihdoin työpaikkaa, koska jostain syystä minua hävetti enemmän kuin tekijää.

    Nykyään uudessa työpaikassa huomaan käyttäytyväni välillä kohtuuttoman jäykästi. Joskus pelkään, että liiallinen vitsailu tai miespuolisten kollegojen kanssa ystävystyminen johtaa taas samaan kammottavaan tilanteeseen. En halua olla työpaikalla ”se nainen, joka antaa ymmärtää”.

    Ymmärrän hyvin pointtisi, mutta varmasti älykkäänä ihmisenä ymmärrät, että tietynlaista diskurssia luomalla, me kaadamme vastuuta myös uhrille. Niin kauan, kun annamme ymmärtää, että raiskaus on uhrin vältettävissä, me syytämme myös uhria tapahtuneesta tai ainakin huonosta suojautumisesta.

    Itse en edelleenkään pysty täysin käsittämään, että minä en ollut toiminut väärin tai provosoivasti, vaikka minuun käytiin kiinni. Ja niin… olin pukeutunut kauluspaitaan ja farkkuihin. Vieläkin koen tarpeelliseksi kertoa tämän kaikille, joiden kanssa tapaus tulee puheeksi – muutenhan ne voisivat luulla, että se oli minun vikani.

    1. Tärkeä kommentti, kiitokset!

      Huomaa nyt aikamuoto: rikos on jo tapahtunut.

      Sinun lähentelijäsi on syyllinen. Hän on tehnyt rikoksen, josta hänet pitäisi tuomita. Sinä et ole syyllinen, eikä se ollut sinun vikasi. Kyseessä on ollut idiootti, joka on rikkonut hyvän maun rajat ja ylittänyt lain rajat.

      Puolueeton mielipiteeni on, että lääppijät ovat p*skoja.

      1. Mutta ei ole vielä tapahtunut muiden miespuolisten kollegojen kanssa ja silti jo rajoitan olemistani. Enkä ole ainoa. Yksi naispuolinen tuttu kertoi, ettei koskaan osallistu työpaikan pikkujouluihin, koska ei halua joutua kiusallisiin tilanteisiin. Toinen kertoi, että työpaikalla on ”ne miehet, joita kannattaa vältellä”. Fiksut, korkeastikoulutetut ja rohkeat naiset rajaavat liikkumistaan TYÖPAIKALLA, jotta ennaltaehkäisevät heihin kohdistuvaa häirintää – oli sen pelko realistista tai ei. Mutta jos jotain tapahtuu, helposti sitä syyttää itseäänkin.

        1. Kuvaamasi kaltaiset työyhteisöt pitää ehdottomasti saada tolkullisiksi. On väärin, jos ihminen menettää työkykynsä ja mielenterveytensä ahdistelijoiden takia.

          Suurin osa raiskauksistahan sattuu tuttujen kesken, ja sitä on yleensä mahdoton estää.

          Ja vielä kerran: jos sinua tai kollegaasi on kähmitty, te ette ole syyllisiä. Suosittelen rikosilmoituksen tekemistä.

          1. Mutta sitten taas yhtälailla, kun voi tyttöjä neuvoa, ettei kannata mennä minihameessa ulos ja kannattaa varoa ruotsinlaivoja ja muita vastaavia, niin voi neuvoa aikuisia naisia ”Hei älä mene pikkujouluihin, jos et tahdo kättä perseelle”. Samanlaista ennaltaehkäisyä ja varoittelua. Luultavasti työkaverin käden vaeltelu perseelle pikkujouluriehoissa on tilastollisesti todenäköisempää kuin tulla raiskatuksi minihameen takia. Mutta onko tällaiseen lähteminen se paras keino ehkäistä kehen tahansa kohdistuvaa häirintää ja väkivaltaa?

            Ongelmana on se, että jo ennen kuin mitään rikosta tai epäsopivaa ehtii tapahtua, moni rajoittaa omaa olemistaan, koska ei tahdo joutua ikävään tilanteeseen – oli se miten todennäköistä tahansa.

            Ennen omaa kokemustani kuvittelin, että minä vahvana naisena nostaisin kauhean mylläkän, jos kukaan kehtaisi kajota minuun työpaikalla. Kun tilanne oikeasti tuli eteen, aloin pelätä, että työpaikalla aletaan spekuloida paljonko annoin ymmärtää ennen tilannetta ja miten paljon olin itse vastuussa tapahtuneesta. Muistan jopa käyneeni läpi, olinko joskus kyseisen henkilön kanssa heittänyt rivoa läppää tai naureskellut jollekin tyhmälle vitsille. Pelkäsin, että jos hommasta tulee isompi juttu, työyhteisö alkaa muistella, että ”no sähän sillon pikkujouluissakin tanssit ihan lähellä tota tyyppiä” tai ”Kyllähän sä joskus sanoit Makelle, että sillä on tosi tyylikäs kravatti ja sopii sen silmien väriin. Mikä ihme, jos Make käsitti väärin.” Tietysti myös se huolestutti, että miten jatkossa työllistyn, jos minulla on hankalan naisen maine.

            No nostin mylläkän ja onneksi ei tullut keltään mitään syyllistystä minun suuntaani. Mutta kokemuksen jälkeen (onneksi oli näin lievässä mittakaavassa) ymmärrän paremmin, miksi niin moni jättää raiskauksen ilmoittamatta. On varmasti todella ahdistavaa kertoa, että itse pussaili baarissa vieraan miehen kanssa ja vielä meni vapaaehtoisesti sen kanssa kotiinkin, missä raiskaus tapahtui. Helposti sitä lähtee ajattelemaan, että ”minua on varoitettu vieraista miehistä ja humalassa toisen kotiin menemisestä ja siitä ja tästä ja tästä”. Tämän vuoksi ei voi ajatella, että esimerkiksi virallisilta tahoilta tulevat varoittelut eivät vaikuttaisi uhrin takaraivossa, vaikka miten yrittetäisiin sanoa, että tällä ei ole tarkoitus syyllistää uhria.

            Pakko kuitenkin todeta, että kuka tahansa sukupuoleen tai mihinkään liittymättä hyötyy siitä neuvosta, että ei kannata juoda liikaa – ainakaan, jos sitä ei hallitse. Väitän, että aika moni on kaatunut, hukannut lompakon, tapellut, käyttäytynyt nolosti tai oksennellut vain siksi, että on vedetty alkoholia liikaa.

            Kaikenlainen varovaisuus on totta kai tarpeen. Mutta varoittelun tulee tapahtua tavalla, joka ei luo sellaista ajattelumaailmaa, jossa minihame tai alkoholi ovat raiskaukseen johtavia tekijöitä. Itse esimerkiksi toivoisin, että olisi laajempaa tietoa ja julkista keskustelua siitä, mitä voit tehdä, kun sinua on työpaikalla ahdisteltu tai jos sinut on raiskattu. Miten voit tukea ihmistä, joka on joutunut väkivallan uhriksi. Ei miten vältät vaan mitä teet, jos sinulle tai tuttavallesi tehdään väärin. Miten saadaan tekijä vastuuseen ja miten saadaan ympärillä olevat ihmiset ymmärtämään, että vastuu on tekijällä, ei uhrilla.

            Tämä on kuitenkin tärkeä keskustelu ja olen tyytyväinen, että Katleena lähdit rohkeasti ottamaan asiaan kantaa. Ymmärrän myös hyvin, että vanhempana on mahdoton olla varoittelematta omaa tytärtään (tai poikaansa) kaikista vaaroista ja inhottavista ihmisistä, joita tuolla liikkuu. Kun on oman lapsen hyvinvointi kyseessä, sitä mielummin laittaa rajoja kuin ottaa sen riskin, että jotain sattuu. Kyllähän sitä itsekin välillä sanon tutuille, että ”hei ota taksi kotiin niin et kävele tuolla pimeässä yksin”. En usko, että kukaan ei olisi koskaan varoittanut ketään mistään.

          2. Erinomainen tiivistys. Teit oikein, kun otit lääppimisen puheeksi työpaikallasi. Mikään tilanne ei oikeuta ketään kähmimään kollegaansa ilman tämän lupaa.

  7. Aamen ja kiitos.

    Tätä olen mm. muutamalle feministille yrittänyt kertoa jokusen kerran. Vähältä on pitänyt, että ei ole suoraan syytetty joko itsekin seksuaalirikolliseksi tai vähintään sellaisten puolustelijaksi.

    Kaikilla muilla elämän osa-alueilla me kyllä toteutamme jonkunlaista arjen riskienhallintaa. Katleenan mainitsemien esimerkkien lisäksi olen käyttänyt esimerkkejä siitä, kuinka emme jätä lompakkoamme baaritiskille lähtiessämme tanssilattialle tai mene kertomaan pohjanmaalaisessa baarissa siitä kuinka paini ja pesäpallo ovat miehistä tykkäävien miesten lajeja.

    Ei siksi, että kenelläkään olisi oikeutta lompakkoamme viedä tai meitä mielipiteidemme (edes loukkaavien sellaisten) takia pahoinpidellä. Vaan siksi, että todellisuudessa kuitenkin on ihmisiä, jotka niin tekevät.

    Seksuaalirikokset muodostavat tässä kuitenkin poikkeuksen. Ne ovat tabuja, joissa moista ennaltaehkäisyä ei saisi edes harkita. Sen lisäksi, että naisella on täysi oikeus käyttäytyä asian suhteen kuinka riskialttiisti tahansa, on vähintään raiskaajien ymmärtämistä edes vihjaista, että omalla käytöksellään voisi vähentää riskiään joutua seksuaalirikoksen uhriksi.

    Rikollisen tulee toki saada rangaistuksensa, eikä seksuaalirikos ole yhtään sen hyväksyttävämpää oli uhrin edeltävä käytös kuinka riskiä nostattavaa hyvänsä. Tällaisen uhria ei voi siinä vaiheessa syyllistää.

    Kuitenkin naisella, joka vaikkapa lähtee eräiden naisen seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen vähemmän vakavasti suhtautuvien kulttuurien edustajien kotiin baarireissulta tai keikkuu niillä pahamaineisilla puistoalueilla minihameessa tuhannen päissään, on seksuaalirikoksen uhriksi jouduttuaan kyllä syytä vähän samanlaiseen itsetutkiskeluun kuin etelänmatkan ajaksi kotinsa lukitsematta jättäneellä ja siten koko irtaimistonsa kadottaneella tai autonsa keskustorille avaimet virtalukkoon jättäneellä ja siten autonsa kadottaneella henkilöllä. Syyllinen tulee saattaa ankaraan vastuuseen, mutta olisiko hieman järkevämmin toimien kuitenkin koko tilanne voitu välttää?

    Ei rikosta koskaan tule ymmärtää eikä hyväksyä sillä perusteella mitä riskejä uhri on ottanut uhriksi tulemisesta. Mutta ei mikään rikollisuuden osa-alue, edes seksuaalirikokset, voi olla mikään tabu, johon normaali arjen riskienhallinta ei ulottuisi.

    Jokaisella on oikeus koskemattomuuteen, yhteiskunnan tulee se parhaansa mukaan turvata. Mikään valvonnan määrä tai rangaistusten koventaminen ei kuitenkaan rikoksia kokonaan poista, eikä se edes ole realistinen lainsäätämisen ja lainvalvonnan tavoitekaan. Asia jää aina vähintään jonkin verran potentiaalisten uhriensa omien toimien varaan, kaikilla rikollisuuden osa-alueilla.

    1. Oleellista on jälleen aikamuoto:

      *Ennen* rikosta meillä on velvollisuus varoittaa toisia. (Minuahan aikanaan helsinkiläiset työkaverit varoittivat, että Kaisaniemen puiston läpi ei kannata mennä asemalle. Kiitän varoituksesta vielä tänäkin päivänä.)

      *Jälkeen* rikoksen on v*ttumaista moralisointia mennä sanomaan uhrille, että ”sä teit väärin” tai ”sullakin on vastuuta”. Jos rikos on tapahtunut, uhri ei ole syyllinen.

  8. Vanha juttu, mutta pointti on tämä:

    New rule for 2012: No more ad campaigns and public service announcements targeted at women to teach them how to avoid rape. It’s not effective, it’s offensive, and it’s also a lie. Telling women that they can behave in a certain way to avoid rape creates a false sense of security and it isn’t the most effective way to lower the horrible statistics which show that 1 in 5 women will become victims of a completed or attempted rape in their lifetime. The numbers for African American women are even higher at nearly 1 in 4.

    http://www.ebony.com/news-views/stop-telling-women-how-to-not-get-raped#axzz46actR5kr

    Kuten Pauli tuossa sanoi, olet itse ymmärtänyt victim blamingin käsitteen väärin. Se ei tarkoita sitä, että syytetään yhtä nimenomaista raiskauksen uhria, vaan victim blaming on koko tämä kulttuuri, jossa naisten (tai kenen tahansa, joka raiskauksen uhriksi voi joutua) pitäisi rajoittaa toimintaansa, jotta uhriksi joutuminen olisi epätodennäköisempää. Vaikka läheisiä voi totta kai varoittaa esim. kaupungilla humalassa liikkumisen vaaroista, on tällaiset laajemmat varoitukset victim blamingia, ymmärsit sinä sitä tai et.

    Tässä vielä muutama linkki, joiden kautta voit tutustua aiheeseen:
    http://msmagazine.com/blog/2013/05/28/rape-splaining-10-examples-of-victim-blaming/
    http://www.thenation.com/article/asking-it/

    1. Kiitos lukuisista linkeistä!

      En itse ymmärrä, miksi ”victim blaming” -käsitettä yritetään laajentaa tilanteisiin, joissa uhria ei ole. Jos uhria ei ole, kyseessä ei faktisesti voi olla victim blaming.

      Tämä postaukseni ei koske yksityistiloisssa tapahtuvia raiskauksia, joita on suurin osa. Niitä ei voi estää pukeutumisella tai selvin päin olemisella – mutta niistä en nyt puhunutkaan.

      Kirjoitukseni pointti, vielä kerran:

      1) Se, että joku varoittaa etukäteen, ei ole pahansuopaa victim blamingia. Se on vain olosuhteisen ymmärtämistä ja niihin sopeutumista.

      2) Se, että joku viisastelee jälkikäteen, on nimenomaan victim blamingia.

      1. En minä tiedä, mihin käsitettä yritetään ”laajentaa”. Sinä itse olet ymmärtänyt käsitteen väärin, se ei ole VAIN yksittäisen uhrin syyttämistä, vaan kuten sanottua laajempi ilmiö. Missä olet tähän victim blamingiin ja sen ”väärin” ymmärtäneisiin feministeihin aiemmin törmännyt?

        Viestintäammattilaisena kannattaa tosiaan tutustua ensin aiheeseen josta kirjoittaa, eikä huitaista vain mutulla jotain. Vaikka sinun mielestäsi käsite ”victim blaming” tarkoittaa yhtä asiaa, meille muille se tarkoittaa toista. Kumpi siis on oikeassa ja kumpi väärässä?

        1. Anna, kiitos kommentista!

          Viestijänä tulkitsen sanoja niiden merkityksen perusteella. Victim = uhri. Jos ei ole uhria, voiko olla uhrin syyllistämistä?

          1. No, käsitteet eivät aina ole niin kirjaimellisia, kuten varmasti tiedät. Kannattaa lukea esimerkiksi ihan Wikipediaa, niin käsittteet voivat aueta uudella tavalla:

            Also, while there is generally not much general discussion of rape facilitated in the home, schools, or government agencies, such conversations may perpetuate rape culture by focusing on techniques of “how not to be raped” (as if it were provoked), vs “how not to rape.”
            This is problematic due to the stigma created and transgressed against the already victimized individuals rather than stigmatizing the aggressive actions of rape and the rapists.

            https://en.wikipedia.org/wiki/Rape_culture#Victim_blaming_and_slut_shaming

          2. Anna, mä en lähde tuohon keskusteluun, jossa yksinkertainen varoittaminen on yhtäkkiä raiskauskulttuurin ylläpitämistä. Päättelyketju on hieman liian pitkä ja hutera.

          3. Ihan ihmeellistä venkoilua aikamuotojen ja merkitysten kanssa! Mistä lähtien merkitykset on olleet noin kapeita ja yksiselitteisiä? Mitä tulee lompakon tai asunnon ja ihmisen vertaamiseen… Kaikki varmaan ymmärtää mikä siinä menee vikaan? Tilaisuus tekisi mustakin helposti varkaan kun näkisin lompakon kadulla, ei se raiskausten kanssa edes mene niin! Ei minihame tee kenestäkään raiskaajaa. Ja jos nyt aikamuotoihin tartutaan, ehkä ymmärrät jos kutsumme tätä ennakoivaksi uhrin syyllistämiseksi? Älä tee itsestäsi uhria tulevaisuudessa toiminnallasi?

          4. Iida, kiitos kommentista! Yleensä kielen tavoitteena on pitää sanojen merkitykset varsin suppeina. Mitä laveampi merkitys, sitä vaikeampaa on keskustella.

            Ajankohdalla on valtava merkitys. Jälkikäteen neuvominen on puhdasta viisastelua ja victim blamingia.

          5. Jos et voi lähteä tästä keskustelemaan, se kertoo aika paljon sun argumentoinnista.

          6. Helena, jos jätän jotain sanomatta, se ei itse asiassa kerro mitään argumentointitaidoistani. Se, mikä on näkymättömissä, voi silti olla olemassa.

            Perustelen toisaalla ketjussa väitettäni, mutta tänne hännän huipuksi se ei enää mahdu.

      2. Olosuhteet vain ovat sellaiset, että miehet raiskaavat, jos uskallat ilmaista omaa itseäsi. Selvä.

        1. Mervi, älä kärjistä, äläkä syyllistä miehiä. Minäkään en syyllistä uhreja.

          Itseilmaisu on aivan eri asia kuin humalassa kulkeminen.

          Oleellista on se, että meillä jokaisella on oikeus valita, mitä varoituksia otamme huomioon. JOS päätän kulkea kadulla kännissä alasti, se on minun valintani. JOS joku tekee väkivaltaisen teon, se on hänen valintansa ja hän on syyllinen.

          Minä en ole uhrina syyllinen, vaan olen vapaasti valinnut toimintamallini. MUTTA se ei ollut victim blamingia, että minua neuvottiin ennen tilannetta. Sen sijaan se on victim blamingia, jos joku sanoo jälkikäteen, että ”minähän sanoin”.

          1. Mutta eikö tämä juuri syyllistä miehiä, että ne tulee ja raiskaa, jos kämäröit kadulla kännissä? Entäpä jos tulee vaikka huumatuksi. Ähh en edes jatka tuolla tiellä. Koska siis siinähän tähän vihjataan, että ottaa tarpeettomia riskejä.

            Itelle melkein toivottiin sitä, että kyllä sulle jotain sattuu, kun uskaltauduin liikkumaan kylillä. No ei sattunut, kotona sitäkin enemmän. Kyllähän sitä perään huudellaan, mutta yleensä keskellä kirkasta päivää.

          2. Nyt en osaa ottaa kantaa, mutta hyvä juttu, että et jäänyt kotiin vaan uskalsit liikkua kylillä. Niin pitääkin.

    2. Anna, koko tuo kuvailemasi logiikka on toimimaton. Tuolle tielle kun lähdetään, ei mitään omatoimista rikoksentorjuntaa voida neuvoa kenellekään, koska tällaisen omatoimisen rikoksentorjunnan keskeinen piirre on se, että se vaatii ihmisiä toimimaan tai jättämään toimimatta tietyllä tavalla. Väistämättä se myös aiheuttaa ikäviä tuntemuksia ihmisissä, jotka joko varomattomasti toimien tai varovaisesta toiminnastaan huolimatta ovat joutuneet kyseisen minkä tahansa rikoksen uhriksi.

      Ei, ongelma on vain se valtava tunnelataus, joka seksuaalirikoksiin liittyy. Se estää osaa ihmisistä ajattelemasta omatoimista rikostentorjuntaa tässä kontekstissa järkevästi ja loogisesti.

      1. Joo, ymmärrän ilman muuta tunnelatauksen. Se estää pohtimasta omaa tilannetta objektiivisesti. Otetaanpa esimerkki vaikkapa huoltajuuskiistasta.

        Otetaanpa mies M ja nainen N, jotka kiistelevät lapsista eronsa jälkeen. Jos he kuulevat toisesta vastaavasta tilanteesta, kesimäärin mies M sympatisoi toisen pariskunnan miestä ja nainen N ymmärtää naista.

        Meidän kaikkien on tosi vaikea erottaa omaa vaikeaa tilannetta muiden vaikeista tilanteista.

        Itse näen, että rikoksentorjunnassa uhrin osuus voi olla etukäteen 0-20 %. Silti haluan itse käyttää tuon osuuden täysimääräisesti, vaikka itse rikollinen tekee valinnan ja päättää rikoksen tekemisestä.

        1. Poistin tästä Manselaisen kommentin, jossa tarkennettiin edellisen kommentin kohdetta. Tein Manselaisen pyytämät muutokset suoraan hänen kommenttiinsa.

  9. Hei Katleena,

    ”Miksi ihmiset eivät raivostu vakuutusyhtiöille siitä, että ”kynttilänpolttovapauttani loukataan”. Miksi varoitus käsitetään loukkauksena?”

    Ihmiset eivät loukkaannu vakuutusyhtiölle kynttilävaroituksista siitä syystä, että vastuuttomalla kynttilänpolttamisella ja tulipaloilla on selkeä korrelaatio ja kausaalisuhde. Samantapaista suhdetta vaatetuksen/liikkuvuuden ja raiskauksien välillä ei ole. Luulen, että se on syynä loukkaantumiselle sillä kyseinen varoittaminen kohdistuu perusteettomasti henkilöön jolla ei todellisuudessa ole mahdollisuuksia vaikuttaa raiskatuksi tulemisen riskiin. Varoituksien seurauksina syntyy illuusio siitä, että raiskauksen kokenut henkilö olisi voinut vaikuttaa ennaltaehkäisevästi rikokseen. Aikamuodolla ei tässä tilanteessa ole suurta merkitystä sillä varoitukset sortavat uhreja sisimmällä periaatteellaan.

    1. Sara, hyvä kommentti!

      Älä kuitenkaan takerru vaatetukseen. Mä itse ajattelen, että kysymys on ihmisen valmiustilasta kokonaisuudessaan. Jos kohdalle sattuu raiskaaja/hakkaaja/ryöstäjä, me emme voi vaikuttaa häneen. Hän haluaa päästä päämääräänsä. Sen sijaan jos minä olen paremmassa valmiustilassa ja selvin päin, minulla on paremmat mahdollisuudet selvitä, juosta karkuun, kiljua tai käydä päälle.

    2. Oletko oikeasti sitä mieltä, että raiskaukset ovat vain kohtalon sanelema juttu, jonka uhriksi joutumiseen ei missään tapauksessa voi ihminen itse vaikuttaa?

      Uskallan olla eri mieltä.

      Korrelaation ja kausaalisuuden vahvuus erilaisen käyttäytymisen ja erilaisten onnettomuuksien tai rikosten välillä tietysti vaihtelee, ja varomattoman tulenkäsittelyn suhteessa tulipaloihin se on varmasti vahvimmasta päästä toisin kuin pukeutumisen tai liikkumisen suhde raiskaukseen.

      On kuitenkin melkoista kohtalonuskoa sanoa, että raiskatuksi tulemiseen ei mitenkään voi itse vaikuttaa. Jos vaikkapa ei lähde baarista umpihumalassa tuntemattoman miehen asunnolle jatkoille, ei varmasti ole missään vaarassa joutua tämän raiskaamaksi. Sen sijaan jos lähtee, on todennäköisyys varmasi ainakin jonkunlainen. Ei siinä ole kyse mistään turvallisuuden illuusiosta, vaan ihan tosielämässä vaikuttavasta omatoimisesta riskienhallinnasta. Sellaisesta, jota muissa konteksteissa teemme jopa ihan refleksinomaisesti joka päivä.

      1. Joo, minäkin näen, että meillä on vaikuttamisen mahdollisuus *kaikkeen*. Se mahdollisuus on joskus häviävän pieni, mutta se on silti olemassa.

        Se on sitten oma valinta, paljonko haluaa ottaa vastuuta omiin käsiinsä.

  10. Suuri osa tulipaloista alkaa sähkölaitteista. Ei kannattaisi pitää kotona sähkölaitteita.

    Moni kuolee tai loukkaantuu auto-onnettomuuksissa. Ei kannattaisi matkustaa autolla. Itse asiassa ei kannattaisi liikkua kävellen tai pyörälläkään, sillä mikä tahansa liikenteessä liikkuminen lisää riskiä kuolla liikenneonnettomuudessa.

    Nämä tällaisina hyvää tarkoittavina neuvoina.

    1. Heh, hassu kärjistys. Tuo olisi validia kritiikkiä, jos olisin neuvonut naisia pysymään kotona.

      Sen sijaan sanon, että noudata sähköturvallisuutta, aja varovasti ja ennakoi vaaratilanteet.

      1. Katleena näemmä tunnistaa keskeiset argumentaatiovirheet kuten olkiukon…

  11. Tämä on tulehtunut aihe, jossa pitää olla kieli keskellä suuta. Omiin ennakko-oletuksiin tai ideologiaan tukeutuen keskustelijoiden on helppoa löytää rivien välistä konnotaatioita tai intentioita joita toinen kirjoittaja ei ole tarkoittanut. Tällä en tarkoita, etteikö esimerkiksi varoitteluun verhottua naisten moralisointia tapahtuisi.

    Tässä minun pohdintaani:

    RISKIEN MÄÄRITTELY

    Yöllä yksin humalassa liikkuessa ihminen altistaa itsensä 1) tapaturmille, 2) omaisuusrikoksille, 3) väkivaltarikoksille, 4) seksuaaliväkivaltarikoksille, 5) marginaalisesti jopa henkirikoksille. Toisin sanoen riski näiden rikosten uhriksi joutumiselle on kohonnut.

    RISKIEN ANALYSOINTI

    Riskit 3) ja 4) ovat selkeän sukupuolittuneita. Miehen riski joutua öisen väkivallan uhriksi on moninkertainen naiseen verrattuna. Tuntemattoman toimesta tehtyä seksuaaliväkivaltaa tapahtuu taas lähinnä naisille. Tässä kontekstissa kyseessä on siis ns. puskaraiskaukset – mukaanlukien asuntoon tai ajoneuvoon pakottamiset tai tiedottomassa tilassa olevan hyväksikäyttö.

    Muiden kontekstien seksuaalirikokset sivuutettakoon aiheen kannalta irrelevantteina (kuitenkaan tietysti unohtamatta ylemmän kommentoijan huomautusta siitä, että puskaraiskaukset edustavat raiskausten vähemmistöä).

    Kaupungeissa on usein alueita, joihin omaisuus-, väkivalta- ja seksuaaliväkivaltarikokset keskittyvät tai ovat siihen otollisia. Esim. heikosti valaistut alueet, pankkiautomaattien edustat, nakkikioskijonot ja puistoalueet. Lisäksi poliisin tietoon tulee silloin tällöin myös ajankohtia jolloin henkilö tai henkilöt tekevät tietyllä alueella rikoksia.

    RISKIEN KÄSITTELY

    Yllä mainittuja rikosten uhriksi joutumisen riskiä voidaan vähentää poliisitoiminnalla (rikollisten kiinniottaminen ja läsnäololla rikosten ennaltaehkäiseminen), riskeistä tiedottamalla (poliisi, tiedotusvälineet) ja yksilöiden omalla toiminnalla.

    Kun riskeistä 1), 2), 3) ja 5) varoitetaan, ei tyypillisesti nouse älämölöä, vaan asia nähdään riskienhallintana. Riski 4) taas aiheuttaa usein reaktion, jonka mukaan riskienhallinta onkin vain tekosyy hallita naisten agenttiutta. Usein tähän banaalisti todetaan perään, että rikoksia ehkäistään parhaiten opettamalla ihmisille ettei rikoksia saa tehdä ja että rikosten tekeminen on väärin.

    Nähdäkseni tämä reaktio on siinä mielessä oikeilla jalanjäljillä, että raiskaajan motiivina voi olla naisen alistaminen. On kuitenkin järjetöntä johtaa tästä, että nämä ajatukset siirtyvät asiasta varoittavalle esim. Katleenalle.

    Epämukava totuus on, että lakia noudattavat. viattomat ihmiset joutuvat mukautumaan siihen, että on ihmisiä jotka eivät sitä noudata.

  12. Tästä keskustelusta näkyy, miten ”rakenteellisen ongelman” idea on lyönyt läpi Suomessa. Sehän on vasemmistolaisten suosima kiertoilmaisu, joka tarkoittaa, ettei yksilö ole itse vastuussa juuri mistään. Sen sijaan hän on jonkin pahantahtoisen tahon rakentaman koneiston tahdoton uhri.

    1. Jari, hyvä pointti. Mä tosiaan sovellan itsevastuun periaatetta kaikkeen. En näe mitään syytä, miksi seksuaalirikokset kuuluisivat itsevastuun ulkopuolelle, jolloin voisin yhtäkkiä hylätä vastuuni.

  13. Onko tämä kirjoitus vastine johonkin tiettyyn tilanteeseen/asiaan, vai ihan yleinen huomio?

    Näkisin, että vertaukset ovien lukitsemiseen ja arvotavaroista huolehtimiseen ovat aina aika kaukaa haettuja. Kuten sanottua, on kuitenkin kyse melko eri asteen asioista ja rajoituksista elämään.

    Ja tuohon ajoituskysymykseen sanoisin, että tuskinpa nykypäivänä löytyy sellaista naista, joka ei tiedä niitä riskejä jotka liittyvät julkisiin paikkoihin yöaikoihin. Ei taida vain olla inhimillistä olla aina 100 prosenttisessa valmiustilassa. Ja nämä ”varoitukset” ovat vain usein kiertoteitä sanoa, että no oma vikahan se on.

    1. Tämä postaus ei ollut vastine, sillä olisin sanonut sen jo etukäteen.

      On hassua, jos näet neuvomisen syyllistämisenä. Eihän missään muussakaan kontekstissa neuvon antamista nähdä syyllistämisenä. (Esimerkiksi perehdytys työpaikalla on perehdytystä, ei syyllistystä. Samoin liikennevalistus on valistusta, ei syyllistystä.)

      Millä argumentilla juuri tässä kontekstissa neuvoista tulee uhrin syyllistystä?

    2. ”Ja nämä ”varoitukset” ovat vain usein kiertoteitä sanoa, että no oma vikahan se on.”

      Eikö se sitten osittain ole? Minulle miehenä on itsestään selvää, että jos valitsen mennä tietyssä tilassa tiettyyn paikkaan, kasvatan riskiäni joutua väkivallan kohteeksi.

      Miksi tämä on naisille niin vaikeaa hyväksyä? Miksi miehet hyväksyvät riskienhallinnan osaksi elämäänsä, mutta naiset eivät?

      1. Mainitsen vielä, että juuri luin jenkkiläiseltä expat-sivustolta, kuinka joku oli tullut ryöstetyksi Moskovassa. Hän totesi, että ihan oma moka. Liikuin paikassa aikaan, jolloin paikassa ei olisi pitänyt liikkua.

        Jos itse matkustelette, niin viittaatteko kintaalla erilaisille suosituksille ja varoituksille liikkua tietyillä alueilla? Kun mulla on oikeus…

  14. Jotenkin huomioitavaa on se, että keskustelua käydään näinkin kiivaasti maassa jossa mahdollisuus joutua tuntemattoman tekemän rikoksenuhriksi on lähes olematon. Suomihan on todella turvallinen maa ja täällä voi heilua lähes miten haluaa ilman että tapahtuu mitään. En ole ikinä pelännyt, että saisin nokan kipeäksi yöllä nakkijonossa. Toki sen saisin, jos käyttäytyisin provosoiden. Ja tiedoksi muille, että minun mielestä naisten seksikäs pukeutuminen ei ole provosoimista ainakaan Suomessa.

    Jos suunnittelisin lomamatkaa Syyriaan tai Irakiin niin varmasti alkaa tulemaan varoittavia kommentteja aiheesta. Noissa maissa aika suurella todennäköisyydellä voi jotain sattua. En pidä kovinkaan järkevänä liikkua yksin turistina järjestelmäkamera kaulassa Rion slummissa – mahdollisuus tulla ryöstetyksi on todella korkea. Todennäköisyys naisena tulla raiskatuksi yöaikaan Helsingin keskustassa on lähes olematon, kun vertaa tilannetta vaikka Intian alueisiin joissa joukkoraiskaukset ovat lähes arkipäivää.

    Yleensä siinä vaiheessa kun riski kasvaa niin itsesuojeluvaisto alkaa toimimaan ja neuvot otetaan vastaan muuten kuin syyllistämisenä.
    Jos minut pahoinpideltäisiin jossain suurkaupungin hämärillä kujilla varoituksista huolimatta, niin kyllä se olisi aikalailla minun oma syy. Mutta jos se tapahtuu Helsingin keskustassa nakkijonossa, niin en pitäisi sitä omana syynä.

    Tämä minusta kuvaa hyvin miten asioista keskustellaan ja miten niihin suhtaudutaan turvallisessa ja vaarallisessa ympäristössä.

    Koskaan uhri ei ole syyllinen. Ei Helsingissä, ei Riossa eikä Mumbaissa. Näissä kaupungeissa ei kuitenkaan voi käyttäytyä ja liikkua samalla tavalla – jos omasta hyvinvoinnista on kiinnostunut.

  15. On täysin ok opettaa lapsilleen, että humalassa ja yksin on turvattomampi, siksikin maltillinen juominen on parempi. Mutta tätä opetetaan järjestään (ainakin julkisessa keskustelussa) tyttölapsille, vaikka suomalaiset miehet joutuvat humalapäissään hakatuiksi snägärijonoissa. Tätä ei ennakoivasti pyritä ehkäisemään puuttumalla asianomaisten käytökseen.

    Valitettavasti yksin kulkeminen ei edes ole naisen suurin riski. Suurimman riskin tekee parisuhde ja tuttavuudet.

    Mitä tulee minihameisiin, ei ne edes vaikuta asiaan.

    1. Katja, kyllä mä esitän samoja varoituksia myös miehille. Tekstin pääpointtina oli victim blamingin väärinkäsitys, joka usein kiteytyy naisten varoitteluun.

  16. Pienen tytön äitinä on tullut pohdittua aika paljon, millaiseen Suomeen lastani olen kasvattamassa.

    Uskon, että tulen antamaan omalle lapselleni mainitsemasi neuvon olla kulkematta kadulla minihameessa kännissä keskellä yötä, ainakaan yksin. Mitä laajemmin tämä aletaan nähdä ns. järkevän ihmisen käytösnormina, sitä useammat äidit näin tekevät. Ja sitä vähemmän humalaisia ja vähäpukeisia tyttöjä ja naisia kadulla kulkee öisin.

    Kysymys joka minua jäi mietityttämään on se, tuleeko tämä vähentämään raiskausten määrää? Vai valikoituuko uhriksi sitten helpommin tavallisesti pukeutuneita tai ei-humalaisia yöllä kulkijoita? Tai vähänpukeisia päivällä kulkijoita? Tulisiko näitä riskejä neuvoa välttämään seuraavaksi?

    Vertaustasi käyttäen: jos pidän oman kodin paloturvallisuudesta oikein tarkkaan huolta, niin voiko seurauksena ollakin se, että muualla naapurustossa palo leimahtaa herkemmin?

    1. Hyvää pohdintaa!

      Itse uskon, että väkivallantekijä ei ole enää minkään järkeilyn tavoitettavissa. Hänellä on epäinhimillinen lähestymistapa toiseen yksilöön. Hänen kanssaan ei voi keskustella, eikä hänellä ole kykyä empatiaan. Siksi pelkään pahoin, että hän valitsee vinksahtaneille teoilleen toisen kohteen. 🙁

  17. ”Jos siis sinulle sanotaan *etukäteen*, että varo tekemästä asiaa X, älä ota sitä victim blamingina. Ei ole vielä rikosta, joten ei ole uhria.”

    Hyvä Katleena, harkitsepa hetken verran, että sen puoleen sinä ja tyttäresi kuin kukaan muukaan ”hyväntahtoinen” neuvoja tai neuvottava *ei asu tyhjiössä*. Joten kyllä, rikos ON JO tapahtunut; raiskaus ei ole mikään uusi rikoksen muoto. Tietty keskustelu saattaa olla kahdenkeskinen, mutta se ilmiö, ajatus, on olemassa ja sitä tarkastellaan ulkopuolisten silmin koko ajan sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla.

    Joten: *Miksi* varoitat tekemästä asiaa X? Todennäköisesti olet kuullut / lukenut / nähnyt väittämän, että se johti henkilön B raiskaamiseen. ”Uhri raiskattiin paikassa X, välttäkää paikkaa X.” ”Raiskaus öisessä Helsingissä. Uhri pukeutunut vaatekappaleeseen X.” Tai omaa neuvoasi käyttääkseni: “Yksin kännissä ollut nainen raiskattiin.” Jos nyt neuvo ei ole niin suoraan tullut vastaan, se on hyvin upotettu myös median diskurssiin ja TV:n ohjelmatarjontaan.

    Sanot, että ymmärrät raiskaajan olevan syyllinen niissä tilanteissa, joissa uhri on olemassa, ja että totta kai uhrin syyllistäminen on silloin väärin. Mutta mihin ihmeeseen sitten perustat etukäteisvaroituksen asian X tekemisestä, jos et aikaisemmin uhreiksi joutuneiden käyttäytymiseen/pukeutumiseen/tvs.? Ja jos perustat varoituksen siihen, etkö silloin nimenomaan *sijoita vastuun tapahtumasta* uhrin niskoille – eli syyllistät uhria? Sitä uhria, joka on jo olemassa. (Ja muista se tyhjiön puute, eli se olemassa oleva uhri _on_ relevantti sille keskustelulle tyttäresi kanssa.)

    Itse olemme vastuussa itsestämme, mutta ongelma on nimenomaan siinä, että nykytilanteessa jaksetaan muistutella siitä, missä ja mihin pukeutuneena nainen voi kulkea, sen sijaan, että esimerkiksi edistettäisiin käsitystä suostumuksellisesta seksistä. Eli ongelma johtuu siitä, että neuvotaan välttämään minihameen käyttöä sen sijaan, että opetettaisiin, ettei ole oikein olettaa, että on ok panna jotakuta siksi että sillä on minihame ja verkkosukkikset. Tai se on kännissä.

    Itsestään on ilmeisesti vastuussa vain uhri, ei rikoksen tekijä.

    Sivuhuomautuksena vielä, että suurin osa raiskauksen uhreista on jonkinlaisessa ihmis-/sukulais-/kaverisuhteessa tekijään tai muuten tuntee tekijän etukäteen. Toisin sanoen pukeutumisesta ja kännin tasosta varoittelu on ihan turhaa, koska todennäköisemmin raiskaaja on tuleva poikaystävä, joka painostaa seksiin, eikä puskasta kimppuun käyvä jantteri.

    Ennen kuin kiistät perustavasi varoituksen uhrin tekemiseen tai tekemättä jättämättömyyteen, harkitsepa sitä, että jos kerran varoitus ei perustu siihen, olisi yhtä järkevää neuvoa, että kävelemällä takaperin ei joudu raiskatuksi, tai pukeutumalla siniseen ei joudu raiskatuksi. Kärjistäen sanottuna raiskatuksi tulemista ei voi eikä tule vältellä, koska se ei ole potentiaalisen(kaan) uhrin tehtävä, vaan raiskaajan. Brittikamppista vapaasti kääntäen, ei “älä tule raiskatuksi” vaan “älä raiskaa”.

    (Vielä lisäyksenä: se, että juo itsensä hallitsemattomaan humalaan ja sen takia kaatuu tai muuten loukkaantuu tapaturmaisesti, on oma vika. Se, että olet paikassa X kännissä ja *joku muu* vahingoittaa sinua, ei ole. Kännitilan hankkiminen ei välttämättä ole terveyden kannalta fiksua monesta syystä, muttei myöskään mikään tekosyy sille, että kännisen voi raiskata. Eli kännin tasosta varoittaminen on ihan tasan tarkkaan uhrin syyllistämistä.)

    1. Katri, kaksi täsmennystä:

      ”Itsestään on ilmeisesti vastuussa vain uhri, ei rikoksen tekijä.”

      Väärin. Älä pistä sanoja suuhuni. Jokainen on vastuussa omista teoistaan.

      Ja toinen täsmennys: tekstini ei koskenut yleisintä raiskaustyyppiä (eli kotona tapahtuvaa ja tutun tekemää), vaan tekstini käsitteli ulkosalla tapahtuvia väkivallantekoja.

      1. 1) En väittänytkään, että olet sanonut näin. Viittasin lauseella juuri edellisessä kappaleessa kuvaamaani tapaan jakaa vastuuta uhrin ja tekijän kesken: ”ongelma on nimenomaan siinä, että nykytilanteessa jaksetaan muistutella siitä, missä ja mihin pukeutuneena nainen voi kulkea, sen sijaan, että esimerkiksi edistettäisiin käsitystä suostumuksellisesta seksistä. Eli ongelma johtuu siitä, että neuvotaan välttämään minihameen käyttöä sen sijaan, että opetettaisiin, ettei ole oikein olettaa, että on ok panna jotakuta siksi että sillä on minihame ja verkkosukkikset.”

        2) Toistan vielä FB:ssä tekemäni huomautuksen: otsikkosi mukaan tekstisi käsittelee uhrin syyttämistä, ja tekstissä huomautat toistuvasti, ettei varoittelu ole uhrin syyllistämistä, koska uhria ei ole olemassa siksi, ettei rikosta ole tapahtunut. Yksittäisen epämääräisesti puskaraiskaukseen viittaavan kohdan lisäksi käsittelet omaisuusrikoksia ja tapaturmia. Ja, myöskin kuten sanoin, raiskaustapauksiin liittyvä victim blaming ei rajoitu vain puskaraiskauksiin, eikä se maagisesti toimi tai näyttäydy ilmiönä eri tavalla niissä kuin muissakaan raiskaustapauksissa.

        1. Katri, kiitos kun jaksat selventää ajatuksiasi.

          1) Kyllä minäkin kannatan sitä, että lapsille opetetaan consent-käsite ja ylipäätään väkivallaton toimintatapa. Kaikki eivät kuitenkaan ole ikävä kyllä päässeet tämän kasvatustavan piiriin. Niinpä yhä on olemassa se tosiasia, että varoittamisella voidaan todennäköisesti vähentää uhrien määrää. Yksikin vältetty raiskaus on tämän kaiken keskustelun arvoinen.

          2) En olekaan väittänyt, että victim blaming rajoittuisi vain puskaraiskauksiin. Olen siitä kanssasi samaa mieltä.

  18. Katleenan kannattaisi nyt
    1) pyytää anteeksi, vaikka kokisi olevansa syytön
    2) kiittää kaikkia osapuolia
    3) pyytää yleisöltä apua ja
    4) kertoa, miten toimii jatkossa.
    Ihan vain vinkkinä.

  19. Eli jos lähdetään kaveriporukalla juhlimaan, kannattaa seurueen naispuolisten olla juomatta, käyttää polven alle ulottuvaa hametta ja poistua baarista ennen puoltayötä? Koska jos ei noudata näitä ohjeita ja joutuukin kadulla raiskatuksi, niin silloinhan joku voisi vaikka ajatella että mitäs et ollut säädyllisemmin lumppu…

    Komppaan edellisiä kommentoijia, tämä kirjoituksesi on nimenomaan sitä victim blamingia.

    1. Maria, syyllistyt nyt olkiukkojen rakenteluun. En ole kehottanut olemaan juomatta, en ole kehottanut poistumaan baarista ennen puoltayötä enkä ole kutsunut ketään lumpuksi. Käsittääkseni tuo sana ei kuulu sanavarastooni lainkaan.

  20. Järkipuhetta taas Katleena, jos sinuttelu sallitaan.

    Kyseessähän on ihan selvästi kaksi eri asiaa, mikro- ja makrotodellisuus. On ihan eri asia puhua suurista ilmiöistä, kuin antaa neuvoja henkilökohtaisesta turvallisuudesta kussakin turvallisuusympäristössä. Ei poliisi puhu rasistisia tai seksistisiä, jos se neuvoo naisia välttämään Kaisaniemen puistoa umpihumalassa neljältä aamuyöllä. Se on ihan käytännön neuvo. He tietävät tilanteen kentällä ja omien resurssiensa rajallisuuden.

    Uteliaana ihmisenä ja aktiivisena matkailijana on minullakin epäilemättä oikeus työntää nokkani vaikkapa Afganistanin, Somalian tai Jemenin heimoalueille. Miksi en niin saisi tehdä? Ihmisiähän sielläkin vain asuu, ja kaikilla meillä on samat ihmisoikeudet. Mutta jos sitten päädyn panttivangiksi istumaan pussi päässä johonkin luolaan, on siinä pikkuriikkisen omaa syytäkin mukana.

    Se, millainen maailman pitäisi olla, ja se millainen se tällä hetkellä on, ovat kaksi ihan eri asiaa.

    Toisaalta voidaan pohdiskella, onko feminististen liikkeiden tarkoituskin vetää kaikki överiksi. Ehkä se on strategia. Jos haluaa tulokseksi viisi, on tietyllä tavalla järkevää meuhkata suu vaahdossa, että mikään vähempi kuin kymmenen ei missään nimessä riitä. Tällainenhan taitaa lobbareiden kyllästämän nykymaailman viestintätodellisuus valitettavasti olla.

    1. Kiitos Tomi! (Anteeksi kommenttisi hidas julkaisu. Se oli jostain syystä lipsahtanut roskapostikansioon.)

      Olen samaa mieltä mikro- ja makrotodellisuuksista. Voimme yrittää vaikuttaa molempiin, mutta vaikutuskeinot ovat erilaiset ja niiden aikajänne on erilainen. Tämä postaukseni käsitteli mikrotodellisuuteen vaikuttamista kymmenen minuutin aikajänteellä.

      Erittäin hyvää pohdintaa myös viestintästrategiasta. Joskus vaaditaan tarkoituksellisesti mahdottomia, jolloin voi olla tyytyväinen siihen, jos pääsee puolivälin tavoitteeseen. Tätä tekniikkaahan käytetään aktiivisesti esimerkiksi kolmikantaneuvotteluissa.

  21. Olen aivan eri mieltä Katleenan kanssa. Juuri tällainen ”hyvää tarkoittava varoittelu” on juuri victim blamingia. Se syyllistää kollektiivisesti kaikki maailman potentiaaliset uhrit. Näin luodaan sitä kulttuuria, jossa on syytetään uhria. Näin luodaan kulttuuria, jossa ihmisten tulee rajoittaa omaa olemistaan ihan varmuuden vuoksi. Näin luodaan sitä kulttuuria, jossa uhri häpeää tapahtunutta ja syyttää siitä itseään.

  22. Itsehän en ole viestintäasiantuntija, mutta kuvittelisin tekstin menneen pahasti pieleen, jos sitä kritisoivia moititaan ”someraivosta” ja käytännössä kerrotaan, että luitte väärin, enhän minä sitä noin tarkoittanut, ymmärtäkää se nyt eri tavalla, älkää nyt takertuko tuohon asiaan mitä sanoin.

    1. Onko joku käyttänyt termiä ”someraivo”? Ehkä se on mennyt silmieni ohi.

      Itse en ole nähnyt raivoa missään.

      1. Hyvä niin. Miten kommenttini loppuosan kanssa? Koetko itse viestintäasiantuntijana, että tekstisi onnistui välittämään asiasi toivotulla tavalla?

        1. Sawa, viestini ymmärrettiin juuri niin kuin ajattelinkin. Siitä olin toki yllättynyt, että illan aikana tuli vain parikymmentä kommenttia: vyöry tuli paljon myöhemmin kuin oletin.

  23. Opetan lapsilleni, mistä tunnistaa humalaisen tai narkkarin, mitä alueita ja aikoja kannattaa vältellä liikkuessaan yksin, kenelle avataan ovi, kenelle annetaan omia yhteystietoja, mitä tehdään onnettomuuden sattuessa, miten vähennetään erilaisten onnettomuustilanteiden syntymistä jne.

    Opetan myös, että toisiin ihmisiin ei kosketa ilman lupaa, painotan, että tämä pätee sekä itseen että muihin. Kerron, kuinka kannattaa toimia, jos joutuu sellaiseen tilanteeseen. Opetan lapsilleni, kuinka liikenteessä liikutaan, miten rullaportaita tai hissejä käytetään turvallisesti.

    En oleta, että muut ihmiset opettavat omille lapsilleen samaa, ja tämän selitän myös lapsilleni. Kaikki eivät tiedä, mikä on sallittua ja mikä ei. Näitä ihmisiä on turha lähteä opettamaan, vaan heidät kannattaa opetella tunnistamaan ja välttämään. Jos tämä ei ole mahdollista, kannattaa opetella poistumaan sellaisiin kohdatessaan. Jos tämäkään ei onnistu ja jotain kamalaa tapahtuu, hoidetaan asia yhdessä.

    Ymmärrän hyvin tuon minihame-kritiikin, jota Katleena olet saanut osaksesi. Pukeutumisella ei ole väliä raiskatuksi tulemisessa, koska raiskaaja ei tarvitse erikseen mitään provosointia.

    Kuten edellä mainittiin, on miehillä suurempi riski joutua väkivallan kohteeksi, joten myös siitä aion lapsiani varoittaa. Kärjistetysti sanoen ”yritän rajoittaa poikalapseni liikkumista” varoittamalla vaaranpaikoista. Jos kuitenkin käy niin, että hän tai joku muu saa turpiinsa kännissä snägärillä, en siitä kuitenkaan syytä uhria, vaan pahoinpitelijää. En ymmärrä, miksi vastaavanlainen maalaisjärjen käyttö tyttöjen ja naisten kohdalla on pahempi asia. Kukaan ei ole sulkemassa tyttöjä sisätiloihin, vaan kehoitetaan varovaisuuteen tietyissä tilanteissa.

    1. Ehkä ongelma olikin juuri tuossa minihamejutussa. On eri asia varoittaa menemästä tiettyihin paikkoihin tiettyyn kellonaikaan. Sama koskee todennäköisesti kumpaakin sukupuolta, ja vaikkei koskisikaan, niin ainakin yleisesti naisia tai miehiä. Mutta tuomalla mukaan henkilökohtaisen elementin kuten pukeutumisen, hyvää tarkoittaa neuvo ei ole enää niin neutraali. Yhtä hyvin voisi varoittaa miespuolisia punkkareita ja pitkätukkia menemästä snägärijonoon. Ainakin omalla kotipaikkakunnallani he olivat erilaisuutensa vuoksi skinien suosikkikohteita. En usko, että sekään saisi riemastunutta vastaanottoa.

      Lisäksi varoitukset ja tapahtumat eivät ole erillisissä maailmossa. Jos yleinen ilmapiiri ja tietoisuus on se, että punkkarimiesten ja minihamenaisten ei tulisi turvallisuutensa vuoksi liikkua öisin, niin silloin myös häiriintyneet yksilöt voivat nähdä heitä kohtaan hyökkäämisen legitiimimpinä. Olisi heidän tullut tietää paremmin.

      Sen sijaan yleinen varoitus, että öiseen aikaan liikkuessa kannattaa pitää tietty valppaus ja toimintakyky on aivan validi varoitus kelle hyvänsä.

      Ja luonnollisesti ihmisiä, joilla on taipumusta aggressiivisiin purkauksiin ja muihin rikoksiin tulisi neuvoa välttämään tilanteita, joissa he menettävät tilanteen hallinnan. Täten esimerkiksi puskaraiskaajaa voitaisiin kollektiivisesti syyttää, ei pelkästään siitä, että raiskasi jonkun, vaan myös siitä, että hänen olisi pitänyt ymmärtää pysytellä kotosalla.

      1. Sunnuntailukija, on harmi, jos kaikki väärinkäsitys kietoutuu yhteen sanaan: minihameeseen. Ei sillä asulla ole yksinään niin suurta väliä, mutta asun ja humalatilan kombinaatio voi olla vaarallinen. Näin sanoin myös tekstissäni.

        On hyvä juttu, että pidät varoitustani validina. Niin minäkin pidän, mutta suuri osa feministisestä keskustelusta pitää validejakin varoituksia victim blamingina.

  24. Sanot, että tämän tekstin varoitukset eivät ole uhrin syyllistämistä perustellen asiaa varoituksen ajoituksella. Tämä on mielestäni todella yksinkertaistava tapa ajatella sosiaalisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti risteävää ja muovaantuvaa diskurssia. Sanot myös kommenteissa, että sanojen merkitykset tulisi pitää suppeina, jotta niitä voisi ymmärtää. Etkö itse tee päinvastoin, kun sanot identtisten ilmausten (esim. paikassa X ei kannata kulkea pukineessa Y) muuttavan täysin merkitystään siitä riippuen, puhutaanko post-uhrille (”syyllistäminen”) vai potentiaaliselle pre-uhrille (”varoittelu”)? Millaisesta puheesta sitten on kyse, jos puhutaan samanaikaisesti sekä post- että pre-uhreille?

    Kerron omista kokemuksistani, jotta voisin paremmin perustella, miksi tekstissäsi kuvaama varoittelu vahvistaa uhrin syyllistämisen diskurssia.

    Muutama vuosi sitten join juhlissa liikaa alkoholia. Oli hauskaa, booli maistui enemmän limsalta kuin viinalta ja omaa humalatilaa ei edes oikein ymmärtänyt ennen kuin oli menty liian pitkälle – tämä on suomalaisessa opiskelijakulttuurissa äärimmäisen tavanomaista. Minuun pakkomielteisen ihastunut mies onnistui eristämään minut ystävistäni ja viemään minut kotiinsa, jossa käytti minua seksuaalisesti hyväkseen. Olin aikaisemmin vältellyt häntä ja sanonut hänelle, että hänen yhteydenpitonsa ahdistaa minua. Silti hänen luotaan herättyäni syytin ainoastaan itseäni: Join liikaa. En torjunut miestä tarpeeksi hanakasti, olin liian kiltti. Tein hänen elämästään vaikeampaa, kun hän varmaan luulee nyt, että meidän välillämme voisi olla jotain. Kaikki nämä ennakkovaroitukset, joita varsinkin tyttöjen aivoihin survotaan pienestä pitäen, olivat heti mielessäni. Miehelle puolestaan tuli järkytyksenä, kun myöhemmin kerroin, etten muista tilanteesta mitään ja että koen hänen hyväksikäyttäneen humalatilaani. Hän jopa sanoi ”herrasmiesmäisesti pitäneensä omat housunsa jalassa”.

    Pitkän ja traumaattisen pohdinnan jälkeen ymmärsin, että vika oli miehessä ja siinä, ettei hän ymmärtänyt koskemattomuuteni merkitystä. Jopa humalatilastani syyllistäminen tuntuu yksilötasolla kohtuuttomalta, sillä siinäkin on kyse yhteisössä ja kulttuurissa tapahtuvasta toiminnasta, johon on koko nuoruuteni ajan suhtauduttu sosiaalisella tasolla sallivasti aina siihen asti, kunnes jollekin käy huonosti ja aletaan syyllistää. Syyllistäjiä ovat jopa ne, jotka myös ovat olleet todella humalassa. Suomessa keskustelu alkoholikulttuurista on hyvin kaksinaismoralistista — sanotaan yhtä ja tehdään toista. Kyseisissä juhlissa monet olivat todella humalassa, enemmän humalassa kuin minä. Silti minä olin se, joka sai osakseen syyttelyä, koska minulle kävi näin. Näin ollen mielestäni keskustelu alkoholin kohtuullisesta käyttämisestä ja alkoholin suhteesta hyväksikäytön riskiin ovat usein kaksi eri asiaa, sillä toinen on valistamista ja toinen syyllistämistä.

    Kun luen tekstiäsi, nämä vuosien takaiset muistot ja syyllisyyden tunteet nousevat pintaan. Ei paljon lohduta se, että painotat sitä, että tässä on nyt kyse ennen rikosta tapahtuvasta varoittelusta. Sanasi ovat niitä samoja, joita ajattelin välittömästi herättyäni miehen luota ja joita sain kuulla hyväksikäytön jälkeen. Ne sanat olivat minuun jo etukäteen sisäänrakennettuja, ne olivat kuin ituja, jotka olivat valmiita tekemään minusta syyllisen saadessaan siihen mahdollisuuden. En tosiaan ymmärrä, miten aikamääreet muuttaisivat tätä diskurssia merkittävästi erilaiseksi.

    Rakentava tapa puuttua raiskauksiin ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön on miettiä, kuinka ne turvattomat paikat voisivat olla turvallisempia ja kuinka ihmisiä voisi valistaa suostumuksellisesta seksistä, ihmisarvosta ja toisen koskemattomuuden kunnioittamisesta. Potentiaalisten uhrien vastuullistaminen on aina osa uhrin syyllistämisen diskurssia, eikä sitä asiaa kellotaulun tuijottelu muuta.

    1. MM, sinä et tietenkään ollut syyllinen toisen tekemään rikokseen. Olen tosi pahoillani kokemastasi ja toivon, että rikollinen on saanut rangaistuksensa.

      1. Ihan mielenkiinnosta, jäin pohtimaan sitä minkä rikoksen ajattelit tilanteessa tapahtuneen ja millainen rangaistus sinusta on asiassa aiheellinen. MMkun sanoo, että tilanteen ”herrasmies” sanoo pitäneensä housunsa jalassaan eikä MM itse muista illasta mitään. Hänen viestinsä perusteella selvää on vain, että hän heräsi kyseisen herran luota seuraavana aamuna eikä kyseisen viestin perusteella varsinaisesti voida vetää johtopäätöstä rikollisen toiminnan tapahtumisesta.

        Tämä ei kuitenkaan mitenkään poista sitä, että MMn kokemus on ollut traumatisoiva eikä yhteikunta ja yhteisö tarjoa tällaisissa tilanteissa olleille mitään erityistä apua. MMllekin sanottiin jälkikäteen, että mitäs olit niin humalassa, että läksit ja tilanteen jälkeen MMn mielessä pyöri kaikki se ennakkovaroittelu, joka mielestäsi on täysin oikeutettua. Kuinka omasta mielestäsi tämä varoittelu käytännössä auttoi mitään, kun todellisuus on se, että sitä käytetään erottamaan hyvät ihmiset huonoista, kun jotakin tapahtuu vaikka itse tapahtuma onkin sattuman kauppaa eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko ihminen sisäistänyt ohjeet vai eikö ole.

        Sinunkin kommenttisi tapahtumaan oli toivo siitä, että toinen osapuoli on saanut rangaistuksen, mikä osaltaan kertoo siitä kuinka vaikea ihmisten on ylipäätänsä käsittää tämänkaltaisten tapausten moninaisuutta ja sitä mitä ne tekevät uhreille.

        1. En tietenkään tiedä, mitä on tapahtunut, mutta MM kertoi, että mies ”käytti minua seksuaalisesti hyväkseen”.

          Käsittääkseni seksuaalinen hyväksikäyttö on rikos, ja toivon, että rikoksentekijä on saanut siitä rangaistuksensa. En ole oikeuskäytännön asiantuntija (enkä ollut kyseisessä tilanteessa läsnä), joten en tiedä, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut ja millaisia rangaistuksia siitä myönnetään.

          1. Ensiksi haluan pahoitella MMää siitä, että käytän sinun viestiäsi eräänlaisena keppihevosena keskustelussa: en tiedä ollenkaan mitä sinulle on tapahtunut enkä myöskään halua tuottaa sinulle tätä viestiä enempää epämukavuutta.

            Seksuaalinen hyväksikäyttö on kuitenkin sellainen asia, josta ihmisillä Katleenan esimerkin mukaisesti tuntuu olevan mustavalkoinen kuva: ”Sehän on laitonta ja rangaistavaa!” Todellisuus ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen ja siksi ”victim blaming” aina aiheuttaa ”mielipahaa” niissä, jotka ovat uhreja, vaikkei sitä Katleenan toiveiden mukaisesti kohdistettaisikaan suoraan uhreihin.

            Seksuaalinen hyväksikäyttö mielletään usein, kuten Katleenakin vastauksessaan, yksiselitteisen rikolliseksi toiminnaksi, jossa on aina osallisena rangaistuksen ansainnut rikollinen. Kuitenkin yöelämä on täynnä tilanteita, joissa ei tapahtu pakotettua yhdyntää eikä toinen osapuoli ole välttämättä huomannut toisen olevan humalan johdosta vailla omaa harkintaa.

            Nämä tilanteet voivat viattomillaan johtaa sohvalla halailuun ja ne voivat siitäkin huolimatta täyttää seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkit. Kuitenkaan ketään ei tulla koskaan tuomitsemaan siitä, että on baari-illan jälkeen pelehtinyt toisen täysi-ikäisen kanssa sohvalla – etenkään jos yhdyntää ei ole tapahtunut ja tilanne on ns. ”yhden yön juttu”, jolloin mitään vainoamisen kaltaista tilannettakaan ei ole muodostunut.

            Mutta tilanne (voi) jättää silti sen haluttomana kokeneeseen pelkotiloja ja tunteen siitä, että häntä on käytetty seksuaalisesti hyväksi. Ja tätä ei missään nimessä auta yhtään se, ettei tilanteessa saa omasta lähipiiristä tukea (mitäs joit itsesi siihen kuntoon?) ja yhteiskunta muistuttelee tasaisin väliajoin, että vastuullinen ihminen osaa kantaa vastuun itsestään eikä joudu tuon kaltaisiin tilanteisiin.

            Ja tämän vuoksi ”victim blaming” on paha asia.

          2. En valitettavasti voi keskustella juuri tuosta asiasta enempää, koska en halua puhua MM:n tilanteesta ulkopuolisen silmin. En koe sitä korrektiksi toiminnaksi.

          3. Tästä voimme olla samaa mieltä ja haluan vielä painottaa, että viestini pohjautuivat täysin omiin kokemuksiini ja havaintoihin siitä kuinka vastaaviin tilanteisiin on muutenkin suhtauduttu.

  25. Tässä näitä kommentteja lukiessa huomaa että on syyllistytty slipery slope, olkinukke, ad hominen, ”ei testattavaan argumenttiin”, kehäpäättelyyn, dogmatismiin vai pariin muuhunkin argumenttivirheeseen. joku oli myös oikeen lapiolla kaivanut hiekkaa ja tunkenut housuihinsa ja tahallaan väärinymmärtänyt sekä olkinukkeillut tämän vastakirjoituksen jossa ohitetaan kätevästi se että tässä kyseisessä kirjoituksessa puhutaan yleisissä tiloissa tapahtuvasta asiasta, ei kotona tapahtuvasta http://ammat.fi/blog/protip-raiskauksen-ehkaisyyn/

    Kyseinen kirjoittaja kirjoittaa aiheesta myös niin että miehiä ei selkeästi voi raiskata vain miehet raiskaavat. Minua miehenä on kähmitty baarissa sekä firman bileissä ja jos siitä jotain sanon niin kommentit ovat lähinnä: ”no halusit kuitenki vaan sitä” niin miehiltä kuin naisilta.

    1. Joo, tämän kirjoitukseni aiheena oli tosiaan puskaraiskaukset, eivät kotona tapahtuvat. (Tiedän, että yksityiskodeissa tapahtuvat ovat yleisempiä, mutta silti en puhunut niistä. Niiden suhteen ei oikein edes pysty antamaan varoituksia.)

      Jos siis puhun mopoista, on turha vetää keskusteluun autoja, vaikka autot olisivatkin yleisempiä.

      PS. En pidä seksistisestä ilmauksesta ”hiekkaa vaginassa”, johon implisiittisesti viittasit. Menköön nyt tämän kerran, koska viittausta oli pehmennetty.

      1. Lähinnä viittasin asialla siihen että henkilö on itse tahallaan väärinymmärtänyt ja itse kilarinsa aiheuttanut. Ei auta valittaa naapurin omenamehusta kun on itse kaatanut maitoa omalle pöydälleen.

        Aiheesta neutraalisti ja faktoilla puhuminen ei saisi somessa vastakaikua koska viha myy. Kannattaa lukea mm. Trust Me, I’m Lying: Confessions of a Media Manipulator jossa kirjan kirjoittaja on hyväksikäyttänyt tälläistä kilari käyttäytymistä myydäkseen tuotteita.

        PS. kyllä se hiekka on todella ikävää miestenkin housuissa, siksi kyseinen neutraali versio kyseisestä ilmaisusta.

  26. Kävelin toissapäivänä pikkuisen aamuyön puolella Rautatieasemalta Rautatietorin bussipysäkille. En ollut erityisemmin päihtynyt, en ollut pukeutunut provosoivasti. Kuljin etäältä, väistäen toisia ihmisiä, etenkin miehiä. Tarkkailin ympäristöäni. Silti yht’äkkiä eräs mies oli kiinni minussa selkäpuolella, puristeli peppuani ja huohotti korvaani. Puolustauduin, huusin ja pakenin bussille.

    Tuon jälkeen täristessäni minulle tuli juuri nuo ajatukset eli mitä tein väärin. Enkö ollutkaan ollut riittävän varovainen? Olin etukäteen miettinyt, paljonko juon alkoholia, olin tarkkaillut ympäristöä, oliko iso keski-ikäinen peppuni jotenkin kuitenkin provosoiva housujen ja reiteen ylettyvän työvillapaidan alla? Victim blamessa ei ole kyse vain siitä, miten toiset syyttävät uhria, vaan myös tuon kaiken ”ystävällismielisen” varoittelun jälkeen uhrikin jää miettimään omia ”virheitään” ottaen syyllisyyttä rikoksen tekijän rikoksesta. Tuo lisää uhrin syyllisyyden ja häpeän tunteita, estäen asiasta puhumisen julkisesti, rikosilmoituksen tekemisen. Uhri voi jopa vähätellä kohtaamaansa rikosta oman syyllisyydentunteen vuoksi, koska kokee rikkoneensa jotain aiemmin annettua neuvoa.

    Minut puskaraiskattiin nuorena. Olin pienessä flunssassa ja pukeutunut toppahousuihin ja toppatakkiin. Kuljin kuuden aikaan illalla ihan julkisella ja suht keskeisellä paikalla jalkakäytävällä kohti opiskelijakämppääni. Minuun tartuttiin kiinni, enkä itsepuolustuskurssista, etukäteen mietityistä jutuista, huudosta ja niin edelleen huolimatta kyennyt estämään minua vahvempaa miestä tekemästä haluamaansa. Syytin tuosta myös osittain itseäni. Oli talvi, joten oli jo pimeää. Miksen kävellyt seurueessa? No, harvoin sitä iltakuuden aikaan ottaa apteekkireissulle kaveria mukaan. Enkö ollut riittävän valpas? Olinko antanut vaikutelman, että olen seksikäs tai jotain? Itseasiassa tyyppi saattoi olla ihan hiljaa vaanimassa vain ketä tahansa tai juuri minua, joten vaikka mitä olisin tehnyt tai ollut tekemättä hän olisi tehnyt sen teon. En koskaan saanut tietää, miksi minut valittiin teon kohteeksi.

    Tuon tapahtuneen jälkeen aina, kun olen kuullut näitä ”hyvää tarkoittavia” ohjeita, miten välttyä raiskatuksi tulemiselta, olen joutunut taas kohtaamaan oman syyllisyyden. Olinko tosiaan niin paljon hölmömpi, huonompi ja varomattomampi kuin muut naiset, jotka eivät ole varoittelun jälkeen tulleet raiskatuksi? Katleena. Puhut koko ajan aikamuodosta, ettei uhria ole ennenkuin rikos on tapahtunut. Tässä uutinen. Rikokset ja uhrit ovat jo olemassa. Vaikka jotakuta ”ei vielä” ole raiskattu, minut ja tuhannet muut ihmiset on jo raiskattu. Meidän tarinamme on jo olemassa. Kun varoittelet meidän esimerkkitarinoilla toisia ihmisiä, kerrot meidän toimineen jotenkin väärin. Että minun ratkaisuni ovat olleet virheellisiä, joten olen tullut raiskatuksi. Ja samalla luot tarkoittamatta mielikuvaa, että raiskatuksi tulee lähinnä humalassa olevat minihameelliset naiset puskaraiskaajien tai muiden pelottavien tuntemattomien toimesta.

    Kuten totesitkin, rikos on aina rikoksentekijän oma aktiivinen valinta. Rikoksesta tuomitseminen on yhteiskunnan asia ja tuomioilla määritellään tekojen moitittavuus. Mielestäni kuitenkaan seksuaalirikoksia ei kulttuurissamme oikeasti tuomita ja moitita, niin kauan kuin seksuaalirikoksesta saa kevennettyä rangaistusta, kun tekijällä on vakituinen työ, tekijä on tehnyt teon monta kertaa, tekijä on ensikertalainen ja mitä muita lieventäviä asianhaaroja onkaan ollut oikeudenpäätöksissä. Niitä ei myöskään tuomita yhteiskunnassamme niin kauan, kuin keskitytään missä, missä kunnossa tai milloin teot tapahtuivat/tulevat tapahtumaan. Meidän tulee aktiivisesti puhua tekijän roolista ja tuomita tekijät. Myös ne kantasuomalaiset, lähipiirissä olevat lääppijät, jotka kuitenkin on niin mukavia kavereita, mutta riittää kun varoitetaan etukäteen uusia ihmisiä siitä, että sillä on vähän liian aktiiviset kädet.

    Seksuaalirikoksia ei millään tavalla voida verrata varastettuihin käsilaukkuihin muihin pieniin rikoksiin tai tapaturmiin. Lähin rikoksen vertauskohta on raa’at väkivaltarikokset. Raiskauksessa tuhotaan ihmistä niin monella tavalla, että sitä kokematon ei ymmärrä koskaan sitä laajuutta. Sen vuoksi siitä saatetaankin käyttää lottoarvonta -tyyppistä vertausta, vaikka kyseessä ei ole niin puhtaasti todennäköisyyslaskelmaa, vaan enemmänkin tekijän tekemää valintaa. On raiskaajia, jotka valitsevat uhrinsa ja valintaperusteita on monenlaisia. Joillekin tekijöille sukupuoli, ikä, ulkonäkö, saatavuus, tietty asenne voivat olla valintaperusteita. Eli tekijän ohitse voi kävellä kymmenen yksinäistä, minihameista ja täysin päissään olevaa teinityttöä, mutta se järkevästi pukeutunut blondilenkkeilijä onkin se haluttu uhri. Uhrit siis aina aktiivisesti valitaan, eikä uhriksi jouduta, kuten sattuman varaisesti pyörähtävä lottonumerot osivat kohdalle. Ymmärrätkö eron, jota kömpelösti yritän esittää?

    Meillä ja kaikkialla maailmassa seksuaalirikosten käsittelyssä vähätellään tekijöiden roolia, kun jaetaan vain varoituksia potentiaalisille uhreille ihmisten seksuaalikasvatuksen ja kunnollisten tuomioiden (juridisten ja sosiaalisten) sijasta.

    1. Lottovoittaja, tosi kurjaa että olet joutunut läpikäymään hirveitä asioita. Toivottavasti syylliset on saatu kiinni.

      1. Katleena. Olen todella pettynyt, että keskityit vain minulle tapahtuneeseen kommentissasi. Ohitit täysin asialliset, perustellut kommenttini, miksi käyttämäsi aikamuotoväite ei toimi. Eikö seksuaalirikoksen läpikäyneet saakaan osallistua keskusteluun?

        Ja vastauksena toiveeseesi. Ei. Yksikään minut raiskannut, lääppinyt tai ahdistellut tai hyväksikäyttänyt mies ei ole saanut tuomiota. Heitä ei ole löydetty, poislukien entistä avopuolisoani. Hänestä tekemääni rikosilmoitusta ei lähdetty edes otettu vastaan kolmisivuisesta ja valokuvin todistetusta läkärintodistuksesta huolimatta. Ikääntynyt poliisisetä oli sitä mieltä, että jos nyt pikkurouva menisi kotia, kokkaisi vähän ja selvittäisi asiat miehensä kanssa. Jostain syystä en mennyt kotiin.

        Mä olen aina joutunut noiden ”minihame-kännissä-yöllä” -tarinoiden, käsitysten ja varoitusten vuoksi kertomaan, että minulla kokemukset ovat erilaisia. Ja että itseasiassa noin 80 prosentilla raiskatuista tilanne on ollut erilainen. Olen siis joutunut puolustautumaan näitä hyväätarkoittavien varoitusten aiheuttamia ennakkoluuloja vastaan jokaikinen kerta, kun olen avautunut minulle tapahtuneesta. Minä olen kestänyt sen, minä olen jaksanut selittää. Hyvin harva on. Ja sitä varten tulee puhua victim blamesta, kansakuntamme asenteesta seksuaalirikoksiin ja seksuaalikasvatuksen merkityksestä.

        Olen samaa mieltä kanssasi, että kännijuominen altistaa taoaturmille, mokille ja muille ongelmille. Sen vuoksi meidän tulisi keskittyä alkoholikulttuuriin ja alkoholikasvatukseen. Ei uhkailuun ja syyttämiseen, että jos olet kännissä niin sinut raiskataan.

        1. Lottovoittaja, en valitettavasti osaa keskustella kanssasi teemasta sen enempää, sillä en halua ottaa varoituksia esille ikään kuin jälkiviisasteluna. Se olisi juuri sitä victim blamingia, jota en arvosta.

          Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi tästä teesistä: ”Sen vuoksi meidän tulisi keskittyä alkoholikulttuuriin ja alkoholikasvatukseen. Ei uhkailuun ja syyttämiseen, että jos olet kännissä niin sinut raiskataan.”

          Itsehän en ole koskaan sanonutkaan, että ”jos olet kännissä, niin sinut raiskataan”. Väite olisi absurdi.

  27. Ehkä victim blaiming on helpompi ymmärtää, kun ajattelee, että mitään keskustelua ei käydä tyhjiössä. Otetaan vaikka sinun esimerkkisi, sanot että voisit neuvoa tyttärellesi, ettei kannata kulkea kännissä minihameessa kaupungilla keskellä yötä.

    Entä jos tyttäresi olisi juuri edellisellä viikolla raiskattu? Hän oli kännissä, hame oli vähän lyhyempi, oli yö… Hän ei ole uskaltanut kertoa asiasta, koska on lukenut vastaavia neuvoja lehdistä ja netistä, epäilee että vika oli hänen omansa. Poliisikin varoitteli siitä minihameesta, ja samoin koulu.

    Tässä kontekstissa hyvää tarkoittava neuvo syyllistäisi tytärtäsi, vaikka se ei ollutkaan tarkoitus.

    Kun tämä neuvo tapahtuu julkisesti, lehdistössä tai poliisin tiedotteessa, ei puhuta pelkästään potentiaalisista tulevista raiskauksista, vaan niistä jotka ovat jo tapahtuneet.

    1. Vaapuska, erittäin hyvä pointti.

      Tässä kuvitellussa keississä toivon erästä asiaa: että lapseni uskaltavat puhua minulle kaikesta kokemastaan. Tämä taas voisi mahdollistua sillä, että olen rohkaissut heitä aina kertomaan kokemistaan vääryyksistä.

      En kuitenkaan voi lopettaa varoittamistani sillä perusteella, että joku (edes oma lapseni) saattaa kokea negatiivisia tunteita. Minun on pakko ottaa vastuu kasvattajana ja tukea lapsiani varomaan kumpaakin roolia: toista ei saa lyödä, toiseen ei saa kajota – ja toisaalta omaa itseä kannattaa suojella.

  28. Mites sitten on noi feministiset itsepuolustuskurssit? Eikö niillä neuvota naisia varautumaan ko. tilanteisiin?
    Onko kirjoituksen kritiikissä kyse siitä, että neuvot olisivat huonoja vai onko otsikointi laittanut nutturat liian kireälle?

  29. Katleena, vertaatko sinä todellakin minun kehoani, koskemattomuuttani ja itsemääräämisoikeuttani tavaraan? Lompakkoon ja kynttilään? Todellakin??

    Siinä vaiheessa, kun rikosta yritetään ehkäistä, on oikean ja väärän opettamisen paikka. Toiseen ei kosketa ilman lupaa. Piste. Vaatetuksella tai humalatilalla ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä. -vai mistä johtuu, että niin moni pystyy kesällä hillitsemään itsensä, kun terassit on täynnä paidattomia miehiä? Sehän on silkkaa provokaatiota ja raiskauksen anelemista, logiikkasi mukaan.

    1. KP, en vertaa sinun kehoasi mihinkään, sillä tämä teksti ei käsittele sinua. Tätä ei siis kannata ottaa kovin henkilökohtaisesti.

      Olen täysin samaa mieltä siinä, että lapsia pitää valistaa ja kasvattaa siihen, ettei rikoksia tehtäisi. Olisi ihannetilanne, jos rikollisia ei olisi. Tämä saattaa kuitenkin olla varsin utopinen haave.

      Siksi opetan omia lapsiani siihen, miten toimia siltä varalta, että vastapuolta EI ole kasvatettu.

  30. Tähän mennessä keskustelu on pysynyt tosi asiallisena. Kiitos siitä kaikille.

    Jouduin kuitenkin poistamaan tästä kommentin, jossa minua kutsuttiin ”dorkaksi” ja ”saatanan idiootiksi”. Kommentti kertonee enemmän kirjoittajasta kuin minusta. Tällaiset kommentit eivät pääse seulasta läpi, sillä haluan pitää keskustelun siistinä.

  31. Hmm. Minulle sanottiin joskus lapsena, kun pelkäsin luokkalaisteni väkivaltaa, että älä välitä, ole kuin et huomaisi, juokse karkuun. Kun minua heitettiin päähän jalkapallolla, kampattiin ja lyötiin, ainoa asia, jonka sain päähäni: minun olisi pitänyt olla paremmin välittämättä, olla enemmän vielä huomioimatta ja juosta kovempaa karkuun. Minua oli jo etukäteen syyllistetty siitä, että on minun oma vikani, että minua satutettiin. En kertonut enää kotona väkivallasta, koska oma vikanihan se oli. Minuahan oli jo ohjeistettu toimintatavoista.

    Sama pätee tähän Katleenan älyttömyyteen: siinä syyllistetään mahdollista uhria etukäteen.

    Väkivaltaa ei todellakaan aina voi ehkäistä ja on typerää viljellä varoituksilla sitä ajattelutapaa, että oma vikasi. Saamme aikaan vain uhrin vaikenemista ja ympäristön asenneongelman.

    Totta kai ihmisten kanssa tulee keskustella mahdollisista riskeistä, joita jokainen kohtaa, mutta ei uhri-sanan muokkaaminen aikamuodon perusteella ole oikein.

    1. Karo, sinun vanhempiesi tai opettajasi olisi pitänyt puuttua kohtaamaasi väkivaltaan. Ero on jälleen aikamuodossa: jos lasta kiusataan, kenekään ei pidä sanoa jälkikäteen, että ”älä välitä ja olet kuin et huomaisi”. Toivottavasti rikolliset ja kiusaajat ovat saaneet rangaistuksen, sillä he ovat sen ansainneet.

      1. Anteeksi, mutta nyt on pakko heittäytyä vähän lapselliseksiseuraavan lauseen ajaksi: Vau, että ihanko ”olisi pitänyt puuttua”.

        Juuri tuo on se ongelma. Jälkikäteen syytellään ja besserwisseröidään ja jälkiviisastellaan, mitä olisi pitänyt tehdä.

        Tämä on loistava esimerkki siitä, miten näitä väkivaltakeskusteluja ei pidä käydä. Ei koulukiusaamisessa, ei perheväkivallassa, ei seksuaaliväkivallassa eikä missään muussakaan samantyyppisessä tilanteessa.

        Väkivalta on aina väärin, ja sen ehkäisyyn tarvitaan sosio-emotionaalista kasvua kaikilta. Koko mainitsemani alkuperäinen tilanne olisi estetty sillä, että lapsia ja lapsiryhmää olisi kasvatettu, opetettu ja autettu ratkaisemaan konflikteja yhdessä. Etu- ja jälkikäteen. Ei syyttämällä eikä osoittamalla sormella ”tuon olisi pitänyt tehdä noin ja noin”.

        Seksuaaliväkivallassa on usein taustalla tekijän vinoutunut suhtautuminen itseensä, valtaan, seksuaalisuuteen, empatiaan, omiin tunteisiinsa ja yhteiskunnallisiin sääntöihin. Uhrin syyttäminen on turhaa, koska oikeasti ongelma ei ole tilanteessa tai sen mahdollistamisessa, vaan syvemmällä.

        Simppelisti: ”Miksi me opetamme naisille, että älä jätä juomaasi vartioimatta, kun meidän pitäisi opettaa kaikille, että älä huumaa?”

        Katleena, sinun on ymmärrettävä, että tuolla sinun tavallasi katat pöydän valmiiksi uhrin syyllistämiselle. Vaikka sinä et näkisi sitä, monet ihmiset kykene erittelemään aikamuodollista victim blamingia.

        1. Karo, kannatan ajatustasi siitä, että meidän pitäisi opettaa kaikille, että älä huumaa. Niin minäkin teen kasvattajana.

          Todellisuus on kuitenkin se, että kaikille ei ole opetettu tätä. Me kaikki kohtaamme elämässämme ihmisiä, joille ei ole kerrottu (tai jotka eivät ole tajunneet), että älä kiusaa, älä huumaa, älä raiskaa, älä lyö. Keskuudessamme elää rikollisia, ja tulee aina elämään.

          Itse en aio elää niin, että ”kukaan ei tee pahaa minulle, koska häntä on opetettu niin”. Minun on pakko elää sen inhottavan todellisuuden myötä, että maailmassa on vastenmielisiä rikollisia.

          Ja olen yhä sitä mieltä, että aikuisten olisi pitänyt tarttua koulukiusaamiseen lapsuudessasi. Koulu on juridisestikin vastuussa kiusaamisesta ja sen seurauksista. On hävytöntä, jos asiaan ei ole puututtu.

          1. Kyllä, ongelmia ja ongelmallisia on ollut aina ja tulee olemaan. Minun tekstini oli vastine sinun tekstillesi, jossa sinä syytit käsitteen ”victim blaming” väärin tulkitsemisesta feministejä. Käsite kuitenkin kattaa juurikin sen kokonaisuuden, joka mahdollistaa uhrin syyllistämisen. Samaan hengenvetoon syyllistit itse mahdollisia uhreja etukäteen. Loit tilanteen, jossa oikea uhri kokee tapahtuman jälkeen syyllisyyttä.

            On totta, että maailma ei toimi aina oikein, mutta sinä puhuit koko käsitteen kyseenalaistamisesta. Sinun pitää ymmärtää käsite ensin kyseenalaistaaksesi sitä oikeasti.

            Ei kukaan opeta jättämään sitä lompakkoa yksin, mutta tärkeämpi opetus edelleen on se, että ei saa varastaa. Jälkimmäinen on arvokeskustelu, ensimmäinen on yhteiskunnan jäsenten arvomaailman vääristymän pakottama toimintaohje.

            Nämä useat kommentit ovat yritys saada sinut tajuamaan, että noiden vääristymien takia arvokeskustelu on victim blamingin kohdalla vaarassa. Ihmiset eivät enää näe sitä oikeaa arvoa sen toimintaohjeet takaa.

          2. Karo, kiitos kun jaksat tuoda näkökulmaasi esille. Muutama huomio tekstistäsi:

            1) Kirjoitat, että ”Ei kukaan opeta jättämään sitä lompakkoa yksin, mutta tärkeämpi opetus edelleen on se, että ei saa varastaa.”

            Sama malli pätee minun mielestäni myös raiskauksiin: tärkeämpi opetus on, ettei saa raiskata, mutta myös potentiaalisten uhrien varoittaminen on tärkeää. Ajattelen niin, että kaikkia väkivallantekoja pitää pyrkiä vähentämään ”molemmista suunnista”: rikollisten toimintaa pitää saada kitkettyä, mutta myös varautumista kannattaa lisätä.

            2) Kirjoitit, että ”Sinun pitää ymmärtää käsite ensin kyseenalaistaaksesi sitä oikeasti.”

            Juuri näinhän teenkin. Ymmärrän kyllä, että monen muun feministin näkökulmasta victim blamingin käsite kattaa etukäteen neuvomisen. Minun mielestäni victim blamingin käsite on vesittynyt, koska sen alle on tuotu merkityksiä, jotka eivät siihen alun perin kuulu. Victim blaming on todellinen ilmiö, mutta se täytyisi pitää tarkkarajaisena. Emme voi lisätä sen käsitteen alle kaikkea, jonka *väitämme* olevan epäsuorasti uhrin syyllistämistä.

            Heti jos tieteen kieli on liian laveaa, syntyy tulkinnanvaraisuuksia.

        1. Karo, tuo on upea video, jonka olen katsonut monesti.

          Se kertoo erinomaisesti seksismistä: halventavasta kielenkäytöstä ja muka-pilailusta. Nämä kaikki saattavat johtaa väkivaltaan ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

          #deardaddy-video ei kuitenkaan kertonut uhrin etukäteisestä varoittamisesta. Veikkaanpa, että useimmat isät haluavat varoittaa tyttäriään.

  32. Jouduin poistamaan tästä kommentin, jossa väitettiin, että myös kotona tapahtuvat raiskaukset pystyy estämään sillä, ettei ”seurustele renttujen kanssa”.

    Meillä ei ole kuitenkaan absoluuttista keinoa todistaa, kuka on ”renttu” jo valmiiksi ja kuka taas muuttuu yhtäkkiä mukavasta ihmisestä rikolliseksi. Toisten ihmisten mustia pisteitä on usein mahdoton aavistaa, minkä takia kommentissa ollut neuvo ei ole validi.

    1. Huomaathan, että minulla oli lauseessani kolmen tekijän yhdistelmä: 1) minihame 2) kännissä 3) yöllä. Uskon, että näistä minihame on se marginaalisin tekijä, ja humalatila (eli oma toimintakunto) on se merkittävin.

    2. Tällä Lehtien Lukija ilmeiseti yrittää kertoa ettei raiskaus olisi seksuaalisesti motivoitu vaan kyse on alistamisesta tms. Ihan kuin pankkiryöstäjällä olis motiivina paukutella pyssyä sukkahousu päässään ilman, että raha olisi vaikuttimena????

      1. Meidän feministien keskuudessa toistellaan usein sanontaa, jonka mukaan raiskauksessa on kyse vallasta, ei seksistä.

        En ole aivan varma, olemmeko oikeassa, jos ajattelemme raiskaajan motiiveja. Vallankäyttö on taatusti raiskaajalle ensisijaista, mutta väitän, että vinksahtaneelle ihmiselle se on myös seksiä, josta hän kiihottuu. Raiskaajalle homma saattaa siis hyvinkin olla valtaa JA seksiä.

  33. Katleena hyvä, olet asettunut nyt vastahankaan aikamme suurinta ideologiaa vastaan, pyhää liberaalia individualismia, johon on sekoittunut feminismin sävyjä. Seurauksena kaikki ihmiset, etenkin vähemmistöt ja naiset, ovat kukainenkin erityisen ainutlaatuisia lumihiutaleita, joiden pitää antaa leijailla vapaina tehden mitä huvittavat. Jos joku, kuten sinä blogillasi, satut olemaan eri mieltä eli väärää mieltä, sinut on some-lynkattava tai vähintäänkin doktrinoitava oikeen oppiin.

    Huomaatko kuinka kommenttiosiosi on nyt täynnä humanisteja (~veikkaisin toisen vuoden kaikkitietäviä yhteiskuntatietelijöitä + 10 opintopistettä sukupuolentutkimusta sivuaineena) kiljumassa yhteen ääneen koska kaikkein pyhintä, yksilön oikeutta on nyt loukattu. Sitä ei tule missään nimessä kyseenalaistaa, koska kuten Jari Parantainen sanoi, vika ei missään nimessä voi olla yksilössä itsessään vaan syyllinen löytyy miessukupuolesta, näkymättömistä ja alistavista valtarakenteista sekä tietty patriarkaatista.

    Yhdyn (voi eih, penetroiva sana, uusinnan raiskauskulttuuria diskurssillani!) muuten näkemykseesi ennakkovaroituksista. Olen samasta asiasta yrittänyt sievästi varoitella, mutta törmään samanlaiseen paheksunnan/raivon muuriin kuin sinä. Todellakin, tunteet lyövät loogisen ajattelun jumiin monella.

    1. Mikko, itsekin olen feministi, mutta myönnän sanasi oikeiksi.

      Osa meistä feministeistä on hylännyt käytännön toiminnan ja ryhtynyt filosofoimaan. Filosofia ja idealismi on tärkeää, mutta niiden vaikutusviive on kymmeniä vuosia. Pohdinnat lasten kasvattamisesta ja nuorten valistamisesta ovat oleellisia – mutta niiden hedelmät ovat poimittavissa vasta vuosikausia jälkeenpäin.

      Jos kohtaan pimeällä kadulla ihmisen, joka haluaa käydä kimppuuni, olen kymmenen vuotta liian myöhässä valistaakseni häntä vääristä teoista ja toisen ihmisen koskemattomuudesta. Ajallinen toimintasäteeni on sillä hetkellä kymmenen minuuttia. Siinä ajassa ei valisteta, vaan toimitaan. (Ja jos olen humalassa, toimintakykyni on alentunut.)

  34. Feministilogiikalla en voi kaiketi neuvoa poikaani olla menemättä kännissä taksijonoon etuilemaan, koska silloin voi joku suuttua ja antaa kuonoon? Olenko ymmärtänyt oikein??

    1. Esittämässäsi tilanteessa poikasi käyttäytyy väärin toista ihmistä kohtaan, jolloin suuttuminen (joskaan EI turpaanveto) on oikeutettua. Joten ”feministilogiikalla” voit ihan hyvin neuvoa poikaasi noudattamaan yleisiä kohteliaisuussääntöjä myös kännissä.

      Verrannollinen puskaraiskausvaroitteluun olisi lähinnä se, että neuvoisit poikaasi, joka ei etuile ketään, olemaan menemättä taksijonoon _ollenkaan_, ettei vaan saa turpaansa. Ihan sama, onko siellä joku, joka suuttuu tai ei suutu, mutta poikasi ei pidä mennä taksijonoon kännissä, koska siellä voi saada turpaansa ihan vaan olemalla.

      1. Katri, nyt omakin vertauksesi tuntuu ontuvan. Jos jollekulle sanottaisiin, että ”älä mene ollenkaan taksijonoon”, se olisi samaa kuin toiselle sanottaisiin, että ”älä kulje ollenkaan kaupungilla”. Tätä en ole ehdottanut.

        Toki myös Turvattoman karkulaisen analogia ontuu: jos käyttäytyy väärin toista kohtaan, se on eri asia kuin kadulla käveleminen kännissä yöllä ja vaikka oliiviöljyllä verhottuna.

        Itse haen loogisinta analogiaa tuosta välimaastosta:

        Minun kannattaa varoittaa lastani siitä, että hän ei liiku kännissä kaupungilla. Olipa hänen sukupuolensa mikä tahansa, hän voi joutua väkivallanteon kohteeksi, ryöstetyksi tai vain tapaturman uhriksi. Toivon, että lapseni pysyy toimintakuntoisena siltä varalta, että eteen saattuu ihminen, joka ei tunne lain rajoja eikä koskemattomuuden käsitettä.

        1. En edelleenkään ole väittänyt, että ehdotit kaupungilla kulkemisen kieltämistä kokonaan; enkä ole itse väittänyt, että se vertautuisi kulkemiskieltoon.

          Turvattoman karkulaisen esimerkissä neuvottiin poikaa olemaan menemättä taksijonoon etuilemaan, koska silloin voi saada turpaansa; tämä on hyvä neuvo ihan kenelle tahansa, jos käytöstavat unohtuvat kännissä. Karkulainen kuitenkin rinnasti neuvonsa naisiin kohdistuvaan puskaraiskausvaroitteluun (viittaus sen feministiseen kritiikkiin), minkä epäjohdonmukaisuutta yritin esimerkillä alleviivata.

          Kuten sanot, ihan kenelle tahansa on hyvä neuvo olla olematta hitonmoisessa kännissä sukupuolesta riippumatta, kuten sanot – mutta olet jatkuvasti esittänyt yöllä humalassa kulkevan naisen asettavan itsensä raiskausuhan alaiseksi (ja liittänyt siihen vähissä vaatteissa / ”oliiviöljyyn verhottuna” [oletan, että pysyt aiheessasi ja viittaat tällä naisoletettuun] kulkemisen, ja sitten taas esittänyt, että humalatilalla on mielestäsi suurempi painoarvo.) Samalla logiikalla kännissä taksijonoon menevä asettaa itsensä turpaanvedon uhan alaiseksi.

          Sen sijaan, että neuvottaisiin, miten tehdä itsestään vähemmän altis seksuaaliselle tai muulle väkivallalle (eli siis ottaa vastuuta siitä, käykö vai ei joku kimppuun), fiksumpi olisi neuvoa siihen, mitä tehdä, jos joku käy kimppuun. Eli: tyttären on ihan ok kävellä yksin yöllä himaan, jos matka ei ole pitkä, mutta muista mitä äiti on opettanut siitä, mitä tehdä jos joku käy päälle. Tällä tavalla ei tarvitsisi odottaa sitä kasvatuksellista toisten koskemattomuuden painotuksen vaikutusta, joka aiemmin on mainittu.

          Sillä voitaisiin vaikuttaa myös siihen, miten sekä todellisiin että potentiaalisiin uhreihin suhtaudutaan ja vähentää syyllistämistä: jos raiskausuhan pienentämistä välttämällä yöllä yksin kulkemista / känniä / minihametta painotetaan esiteini-iästä asti lapselle, mitä luulet, että hän ajattelee, kun kuulee jonkun joutuneen raiskatuksi? ”Kulkikohan se yöllä yksin? Käyttiköhän se minihametta?” Varoittelulla luodaan kausaliteettisuhde, joka ei ole todellinen, mutta joka jää ihmisen ajatteluun elämään, jos sitä ei kyseenalaisteta esimerkiksi iskemällä pöytään tilasto siitä, ettei ko. asialla ole vaikutusta.

          1. Katri olin samaa mieltä kanssasi siinä, että vertaaminen jonossa etuiluun ei ollut toimiva.

            Oli hyvä, että otit esille vaaratilanteen toimintaohjeet: mitä tehdä, jos joku käy kimppuun? Minua jäi kuitenkin mietityttämään tilanne, jossa uhri lamaantuu eikä pysty toimimaan kuten on opetettu (huutamaan, lyömään, pakenemaan)? Eivätkö siis myös vaaratilanteen toimintaohjeet – joita itse kannatat – ole uhrin syyllistämistä etukäteen?

          2. Eivät ole.

            Se, että neuvotaan, mitä voit tehdä, JOS joku muu käyttäytyy sinua kohtaan väkivaltaisesti, ei ole sama asia kuin neuvoa mitä tehdä, JOTTA joku muu ei käyttäydy sinua kohtaan väkivaltaisesti. Se ei perustu ajatukseen siitä, että potentiaalisen uhrin on tehtävä jotakin estääkseen tekijän toiminnan eikä siis syyllistä uhria.

            Huomaathan tuon tekemäni eron: vastuu on aina ja koko ajan eksplisiittisesti tekijällä, kun potentiaalista uhria neuvotaan toimimaan tilanteessa, ei tilanteen välttämiseksi. Tässä diskurssissa väkivalta syntyy ja riippuu tekijän toiminnasta, ei uhrin (potentiaalisen tai todellisen). Siksi se ei ole uhria syyllistävää neuvomista (“älä tee X jotta joku ei Y”), vaan työkalujen antoa tilanteeseen (“jos joku Y, voit X”); samalla tiedostetaan se, että tilanne saattaa tapahtua tai sitten ei uhrista riippumatta. Todennäköisyyksien hallintaa ei ole myöskään jätetty uhrin vastuulle.

            Totta kai on tehtävä selväksi, ettei ole mikään häpeä tai oma syy, jos ei pysty niin toimimaan, koska varautumisesta huolimatta toiminta on yksilökohtaista; siitä lienemme olleet samaa mieltä, että uhrin syyllistäminen on aina väärin. (Vertaa tätä vaikka elvytyksen osaamiseen tilanteessa, jossa joku sitä tarvitsee. Perusohjeet on hyvä olla mielessä ja opettaa kaikille, mutta silti iso osa ihmisistä jäätyy tositilanteessa – siitä ei heitä kukaan syyttäne.)

            Lyhyesti: joku urpo voi otaksua, että lyhyt hame tai humalatila antaa luvan tulla lääppimään; voit toimia näin mutta on ihan ok, jos et pysty.

          3. Veikkaan, että olemme moneasta asiasta samaa mieltä: vastuu on tekijällä, ja on ymmärrettävää, jos uhri ei aina pysty tekemään mitään puolustautuakseen. Joskus ei edes ehdi tehdä mitään.

            Ainoa erimielisyys lienee siinä, että minä en vieläkään näe, miksi varoittaminen olisi victim blamingia. Se on vain varoittamista, eikä siitä seuraa a) raiskausten lisääntymistä b) raiskausten hyväksymistä.

            En ymmärrä, miksi emme voisi ennaltaehkäistä koko vaaratilanteen syntymistä, jos kerran voimme antaa ohjeita itse tilanteen varalle.

  35. Victim blaming is holding the victim responsible for what has happened to her/him. Tuo lause taitaa olla vanhasta jo kateissa olevalta Safe campus projectin sivuilta.

    Eli se sanoo hyvin selvästi, että käsite tarkoittaa jälkikätteen syyllistämistä. Eli oikeuskäytännössä ja lehdistössä syyllistetään jälkikäteen uhria humalatilan, pukeutumisen tms. vaikutuksesta ja siirretään syytä hänelle.

    Eli Katleena on selvästi lähteisiin viitattuna oikeassa. Termi käsittelee jälkikäteen tapahtuvaa syyllistämistä ja syyn siirtämistä rikoksen tekijältä rikoksen uhrille. Tekijä saattaa perustella, että jos hänellä ei olisi ollut minihametta jne.

    Eli suuressa maailmassa syyllistäminen tapahtuu jälkikätteen eli uhria syyllistetään rikollisen sijaan. Mutta meidän pienessä suomenmaassa sama syyllistäminen voidaan tehdä jo valmiiksi etukäteen. Sehän on kulttuuriimme rakennettu mekanismi. Se normaalin muodon näkee kokoushuoneessa eli lauseessa: Ei tuota kannata kokeilla, koska se ei toimi.

    Samalla mekanismilla voi tehdä uhrin syyllistämisen voi tehdä valmiiksi etukäteen. On niin näppärää käyttää sitä mekanismia, jossa voi lopuksi todeta vain klassisen lausahduksen. Siis, että mitä minä sanoin.

    Eli esimerkki etukäteen tapahtuvasta syylistämisestä:

    – Menet kuitenkin kännipäissäsi nakkijonossa taasen haastamaan riitaa sen nahkapään kanssa ja saat turpiisi.

    Ja sama ohjeena:

    – Älä mene kännipäissäsi etuilemaan nakkijonossa sitä parimetristä nahkapäätä kanssa. Siinä on aika suuri vaara saada nenä kipeäksi.

    Eli kyllä se uhrin syyllistäminen onnistuu jo etukäteenkin suomalaisella menttaliteetillä. Ihan vain muuttamalla selvä ja yksinkertainen ohje moitteeksi.

    Mutta noilla kahdella lausahduksella on vissi ero. Ensimäisessä oletaan sen lisäksi, että joutuu uhriksi, myös sitä että itse toimii katalyyttinä tilanteessa. Eli kumpikin on syyllisiä. Jos provosoit, niin saatat saada nekkuusi..

    Jälkimäisessä taasen annetaan selvä ohje. Jos etuilee isomman edelle, niin se ei ole terveellistä.

    Kauniisti sanottuna ohjeen antaminen ei ole mitään syyllistämistä. Eikä välttämättä edes se, että toteaa sen että nenä tulee varmasti kipeäksi jos uhittelee toiselle kännipäissä. Se on vain realismia.

    Kuhan pohdin, Kari…

    1. Kiitos Kari! Tuo käyttämäsi esimerkkipari oli tosi hyvä: syyllistäminen onnistuu etukäteen huonolla sanamuodolla, mutta neutraali neuvo ei ole victim blamingia.

  36. Tälle, kuten hälyttävästi melkein mille tahansa nykyaikana käytävälle keskustelulle on leimallista se, että yksilöt ottavat oikeuden määritellä käsitteitä loputtomasti uudelleen perustuen omaan puutteelliseen tietämykseensä niistä. Malliesimerkki tiedon kriisistä on juuri tällainen välinpitämättömyys tutkittua tietoa kohtaan ja oman, kokemuksellisuuteen tai arkiajatteluun pohjaavan tuntemuksen nostaminen keskiöön. Tämän blogin kommenttiraidassa on jo useaan otteeseen määritelty victim blaiming oikein, on annettu myös lähteitä, joiden kautta voi laajentaa puutteellista tietämystään.

    Miksi kukaan victim blamingia todella vastustava haluaisi takertua pukeutumiseen ja humalatiloihin kun a) tutkitusti niillä ei ole juurikaan yhteyttä raiskatuksi joutumisen riskiin b) suomessa todellinen ongelma on lähisuhteissa ja tuttujen toimesta tapahtuvat raiskaukset c) on jo monesti todettu, että ennaltaehkäisevä toiminta on riskiryhmien tiedossa (naiset) ja sen jankuttaminen ei edistä raiskausten vastaista työtä. Ainoa todellinen motiivi tällaisen keskustelun käymiseksi on nimenomaisesti victim blaming. JOS haluaisimme ennaltaehkäistä raiskauksia perustuen potentiaalisten uhrien toimintaan tai käytökseen, meidän tulisi eristää naiset julkisesta tilasta ja läheisistä suhteista toisten ihmisten kanssa. Puskaraiskaukset muodostavat häviävän pienen osan raiskauksista. Uhriksi puskaraiskauksessa valikoidutaan – kuten edelläkin jo todettu – täysin ennalta-arvaamattomin perustein. Miksi haluat takertua victim blamingin yleisimpään keppihevoseen (pukeutuminen ja humala), ellet juuri pönkittääksesi koko sitä asenneilmastoa, joka keskittyy uhrin oikeuksien rajoittamiseen todellisen ongelman sijaan?

    Väitteesi ovat epäloogisia ja perustuvat mutuun. Jo otsikkosi ”feministit käsittivät uhrin syyllistämisen väärin” on huvittavan ylimielinen kun ottaa huomioon sitä seuraavan ontuvan ja epäloogisen perusteluketjun viattomista ja hyväntahtoisista varoituksista aikamuotoihin (!) ja sen, että erinomaisesti perusteltuja vasta-argumentteja ympäri somea sinulle on esittänyt aihealueen todellisia asiantuntijoita ja ammattilaisia (jollaisena sinä et todellakaan voi esiintyä), mutta joista jokaisen olet tyrmännyt vetoamalla näihin omiin uskomuksiisi.

    Kysy itseltäsi: voiko kukaan, erityisesti nainen, kasvaa tässä maailmassa olematta täysin tietoinen oman sukupuolensa ja kehonsa muodostamasta riskistä turvallisuudelle ja koskemattomuudelle? Minkälaista muutosta sinun tekstisi, viestisi, tuo tähän tilanteeseen? Viestinnän asiantuntijana osannet myös kriittisesti arvioida omaa viestintääsi. Toivottavasti.

    1. Pauli, kiitos kommentistasi! Vastaan ensimmäiseksi viimeiseen kysymykseesi:

      Viestinnän asiantuntijana toivon, että yhteiskunnallisessa ilmapiirissä tulee muutos: toivon, että varoituksia ei oteta victim blamingina vaan tarkoituksena auttaa toista. Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että raiskaaja on aina syyllinen ja että nuorisoa pitää valistaa toisen koskemattomuudesta ja consentin käsitteestä. Ajatuksenani on, että raiskauksia pitää pystyä vähentämään molemmista suunnista: ensisijaisesti tekijän taholta mutta myös potentiaalisen uhrin varautumisena.

      Tekstini aiheena eivät muuten olleet kaikki raiskaustyypit, vaan vain puskaraiskaukset, joita on helpompi ehkäistä ennakolta.

      Olen kyllä tosi kiinnostunut tutkimuksista. Voitko linkata minulle tutkimuksen, jossa todetaan, että varoittaminen ja varautuminen EIVÄT vähennä puskaraiskauksia? Minun käsittääkseni sitä on mahdoton tutkia, sillä me emme mitenkään tiedä niiden aiottujen raiskausten lukumäärää, jotka onneksi jäivät tapahtumatta.

      1. Kukaan ei varmaan ole väittänyt, etteikö itsestä huolehtiminen olisi järkevää. Ja totta kai puskaraiskaukset vähenevät, jos kukaan ei esimerkiksi liiku puistoissa yöaikaan.

        Ohjeistaminen yksilötasolla esim. läheisten kesken ei siis ole mitenkään väärin. Mutta kuten täälläkin on monessa kommentissa tullut ilmi, potentiaalisten uhrien varoittelu ei ole raiskauksien estämisessä kovinkaan tehokasta. Se valitettavasti saattaa luoda myös väärää turvallisuudentunnetta; ajatellaan, että koska en ole humalassa, koska en oikaise puiston kautta, koska minulla on asialliset vaatteet päällä, ei raiskaaja varmaankaan iske.

        Kyse ei ole siitä, etteikö jokainen (myös feministi) toimisi niin että hänellä on mahdollisimman turvallinen olla ja varmasti ohjeistaa myös läheisiään tähän. Valitettavasti vaan yhteiskunnassa, jossa naisetkin voivat käydä töissä, harrastuksissa, ulkona, nauttivat alkoholia jne. ihan täydellistä kontrollia on mahdotonta saavuttaa. Vaikka siis kuinka paljon varoiteltaisiin, on aina mahdollisuus joutua raiskaajan uhriksi. RIippumatta siitä, mitä mahdollisesti on tehnyt välttääkseen tämän tilanteen. Totta kai sitten voi ajatella, että tein kaikkeni estääkseni raiskauksen, mutta se ei auttanut ja yrittää koota itseään sen jälkeen. Tai, koska näitä varoituksia kuulee milloin mistäkin, tulee joka tapauksessa sellainen olo, että raiskaus on osittain oma vika. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa taksi, olinko liian humalassa, oliko liian lyhyt hame, liian korkeat korot, flirttailinko ravintolassa liikaa tms.? Vaikka siis sanot, että kyse on aikamuodosta, ja siinä vaiheessa kun varoitetaan, ei ole olemassa uhria mutta muistaahan se uhri ne varoitukset jälkikäteen ja siinä hyvin herkästi tulee miettineeksi, että omassa toiminnassa oli ainakin jotain vikaa, kun jouduin raiskauksen kohteeksi. Valitettavasti, mutta näin se on.

        Ja näille joillekin kommentoijille (esim. Vanhentuva vihainen mies) tiedoksi, jotka selittävät, oma vika, mitäs läksit -tyyppisesti, että totta kai raiskaukseen pitäisi varautua , niin kyllä varmasti lähes jokainen nainen niin tekee. Minäkin. Haluan kuitenkin käydä ulkona, nauttia alkoholia baarissa, ehkä jopa kävellä sieltä baarista kotiin yöllä. Olenko tällöin ottanut tietoisen riskin tulla raiskatuksi? Pitäisikö minun a) olla menemättä baariin kokonaan b) olla juomatta alkoholia c) lähteä ajoissa kotiin d) ottaa taksi kotiin (muistelen kyllä, että taksiraiskauksiakin on tapahtunut) vai e) jotain muuta, mitä?

        Paljon tehokkaampaa siis kuin hyvää tarkoittava varoittelu, joka useimmiten lipsahtaa victim blamingin puolelle, olisi huomion kiinnittäminen raiskaajiin. Toisin kuin tunnut uskovan, useimmiten (puska)raiskaajat(kin) ovat melko tavallisia ihmisiä, joita kohtaamme päivittäin. Koskemattomuuden ja suostumuksen käsitteiden opettaminen kaikille jo lapsesta alkaen on hyvin tärkeää.

        1. Olen tismalleen samaa mieltä kanssasi siitä, että koskemattomuuden ja suostumuksen käsitteiden opettaminen kaikille lapsesta alkaen on tärkeää.

          Pimeillä ja vaarallisilla alueilla voi kuitenkin liikkua ihmisiä, joille tätä ei ole opetettu. Siksi varoittaminen ei ole victim blamingia, vaan hyvää tarkoittava teko.

    2. Paulin tuska on käsin kosketeltava, satutko olemaan tutkijatohtori btw? (mutu-keittiöpsykologin arkiymmärrykseen perustuva arvaus hyvin omanarvontuntoisen kirjoituksesi pohjalta)

      Ehkäpä silmät aukeavat sinä päivänä kun kohtaa karun maailman, joka vähät välittää diskursseista, narratiiveista, sosiaalisista konstruktioista ja käsitteistä. Katleenan neuvot koskivat juuri tätä maailmaa.

      1. Mikko, annetaan piikittelemättä Paulin harmin olla. Hän tosiaan halunnee erottaa narratiivien ja diskurssin maailman siitä käytännöstä, mitä ihminen voi kohdata kadulla huonolla alueella öiseen aikaan.

  37. Palstatila kapenee, jatketaan Katleenan kommentista #137:

    Käsittääkseni en ole väittänyt, että varoittamisesta seuraa raiskausten lisääntymistä tai hyväksymistä. Se, mitä varoittamisesta seuraa, on varoitusten attribuutio todellisiin uhreihin; jos raiskauksia ehkäistään kehottamalla olemaan kulkematta yksin kännissä yöllä, raiskattu on varmaankin tehnyt näin –> oma vikansa. Varoittelu myös, kuten useampi kommentoija on todennut, yhdistyy uhrien itsesyytöksiin ja lisää niitä; varoittelulla on siis ihan konkreettinen vaikutus, eikä se ole positiivinen.

    Harvemmin varoitellaan tuttujen tekemistä raiskauksista, mikä ylipäänsä vaikuttaa käsitykseen siitä, kuka on potentiaalisesti raiskaaja ja millainen se tilanne, missä eniten kannattaa varoa. (Se ei muuten tuntematon kadulla, vaan osittain tuttu humalainen mies sisätiloissa.) Sanoin jo aiemmin, että uhrien syyllistäminen ja vastuun jakaminen uhrille puskaraiskaustapauksissa ja muissa tapauksissa eivät ole mitenkään toisistaan erillään olevia ilmiöitä. Samoja ajattelutapoja sovelletaan molempiin.

    Ennaltaehkäisy kohdistuu lähes kokonaan siihen, mitä / milloin / missä nainen eli todennäköinen uhri tekee. Tutkimusten mukaan naiset pelkäävät rikoksia miehiä enemmän (vaikkeivat olisi joutuneet niiden kohteeksi ja todellinen riski on minimaalinen), etenkin raiskausta, ja rajoittavat sen vuoksi omaa elintilaansa (missä liikkuvat ja milloin) – mikä mielestäni ei ole oikein. Tämä johtuu isolta osin siitä, miten asiasta puhutaan: yksin ulkona pimeällä liikkuva nainen on vaarassa.

    Olen tässä keräillyt tutkismusdataa aiheesta (puska)raiskaukset, alkoholi ja pukeutuminen. Toistaiseksi näyttää siltä, että tuntemattoman puskaraiskaajan tekemien rikosten yleisyys sekä niiden kohdalla uhrin humalatila tai -tilattomuus on tilastollisesti niin merkityksetön, että varoittelu kännissä yksin liikkumisesta ei perustu todelliseen dataan vaan luo turhia pelkoja.

    Sitten taas se, neuvommeko jälkikasvua olemaan ryyppäämättä itseään kaatokuntoon (missä tapauksessa muuten uhrin alkoholinkäytöllä on merkitystä silloin, kun puhutaan tutun tekemästä raiskauksesta sisätiloissa) on eri asia. Neuvo ei ole sidottu – eikä tutkimusten valossa sitä ole tarpeen sitoa – sukupuoleen tai raiskausvaaraan vaan ihan fiksusti tapaturma-alttiuteen; sama pätee tuohon vaaralliseen alueeseen pimeän aikaan. Lisäksi edes näissä tuttujen tekemissä raiskauksissa naisten alkoholinkäyttö ei suoraan korreloi raiskatuksi tulemisen todennäköisyyden kanssa; isossa osassa tapauksista uhri, tekijä tai molemmat ovat humalassa, sen tarkempaa erittelyä en ole saanut kaivettua esille.

    Tuntemattomien tai lähes tuntemattomien tekemien raiskausten kohdalla _tekijän_ humalatila on yhtä suuri tai suurempi riski esim. siitä johtuen, miten miehet kokevat alkoholin vaikutuksen itseensä. Miksi emme silti varoita miehiä liiallisesta alkoholinkäytöstä, etteivät raiskaa jotakuta baari-illan päätteeksi?

    1. Katri, moni muukin on esittänyt tuon saman päättelyketjun, jonka kirjoitit:

      ”jos raiskauksia ehkäistään kehottamalla olemaan kulkematta yksin kännissä yöllä, raiskattu on varmaankin tehnyt näin –> oma vikansa”

      Tämä on kuitenkin virheellinen päättelyketju. Ei kukaan looginen ja tolkullinen ihminen väitä noin. (Ja jos joku tosissaan noin väittää, hän kyllä keksii uhrista muitakin ”syitä” ja ”vikoja”.)

      Olemmeko siis valmiita rajoittamaan hyvää tarkoittavaa toimintaamme (varoitusta) sen takia, että joku hörhö luulee sen olevan lupa raiskaukseen? Jos lähdemme tuolle tielle, emme voi tehdä yhtään mitään, koska joku hörhö luulee sitä luvaksi. Me kaikki joutuisimme lopettamaan koko feministisen keskustelun, koska joku urpo voi pillastua ja kostaa raiskauksella.

      1. Valitettavasi “loogiset ja tolkulliset” eli tavalliset ihmiset ovat jokseenkin tunnettuja virheellisistä päättelyketjuista ja epäloogisuudesta. (Nyt rakensit itse aika pahan pillastuneen olkiukon.) En väittänyt, että “hörhö” tulkitsee varoituksen luvaksi, joten kukaan ei ole pyrkinyt rajoittamaan “hyvää tarkoittavaa toimintaa” sen perusteella. (Hyväntahtoisuus ei muuten ole mikään maaginen ominaisuus, joka tekee asiasta ongelmattoman tai todellisuudesta erillisen ilmiön, johon ei vaikuta mikään ja joka ei vaikuta mihinkään.)

        Sen sijaan sinulla tai kenelläkään muullakaan ei ole “oikeutta” päästä esittämään varoituksia naisille; naisilla _on_ oikeus liikkua julkisesti tasan siihen aikaan kuin haluavat. Tässä kohtaa yleensä rasistit ja huolitrollit vetoavat sananvapauteen, toivottavasti sinä et.

        Linkittämäsi uhrin syyllistämistä käsittelevän Wikipedia-artikkelin ensimmäinen lähde esittelee haavoittumattomuusteorian (Invulnerability Theory), jonka mukaan on hyvin yleistä tulkita uhrin olevan jotenkin syyllinen rikokseen, koska sillä tavoin voimme ajatella itse tekevämme toisin ja ylläpitää omaa turvallisuuden tunnettamme. Ihmiset myös olettavat, että maailmassa on merkitystä, se on hyväntahtoinen ja ihminen itse on sen arvoinen. (Assumptive World Theory ei ole valittavissa oleva ajattelutapa, enemmänkin psykologinen mekanismi.) Kiinnittäisin huomiota tähän:

        [P]eople have three ways in which they evaluate themselves: 1) self-worth, 2) self-controllability, 3) luck. — 2. [I]f outcomes are the result of one’s own actions, viewing oneself as capable of exercising forethought and sound judgment should result in diminished perceptions of vulnerability. If you were the victim of a crime the result would be thinking you had done something (an action) wrong. … This results in feelings of guilt according to self blame theories (behavioral self blame). (Dalrymple, 2004) http://www.ibiblio.org/rcip/invuln.html

        Eli turvallisuuden tunnetta suojellakseen ihminen ajattelee kykenevänsä ennakoimaan ja arvioimaan tilanteita ja vaikuttamaan niihin omalla käytöksellään. (Toiset vaihtoehdot ovat 1) “olen niin hyvä ihminen, ettei minulle mitään satu”, ja 3) kaikki on arpapeliä.) Jos jotakin sitten tapahtuu, uhri syyttää itseään. Näin tapahtuu riippumatta siitä, oliko varauduttu ja varoitettu ja otettu riskit huomioon. Varoittelu vahvistaa tätä ajattelutapaa, koska se antaa pseudo-neuvoja siitä, miten asiat voi tehdä “oikein” välttääkseen rikosta, vaikka niillä ei ole mitään merkitystä, koska rikoksen syy on aina tekijässä.

        Jotta varoittelussa olisi mitään mieltä, sen on perustuttava edes johonkin faktiseen, jolla uskotaan olevan vaikutusta. Yleisesti ottaen tämä faktinen on osin todellisten raiskausten uhrien tekemiset – eli varoittelun kaavassa uhri on osasyyllinen, koska tekemiselle tai tekemättömyydelle annetaan merkitys tuloksen kannalta – ja osin ihmisten mielikuvat asiasta, jota vältellään. Esimerkiksi yleinen “puskaraiskaus tapahtuu yöllä kun uhri on yksin ja kännissä” juontaa selkeästi juurensa haavoittumattomuusteoriaan. Tavallinen ihminen keskimäärin liikkuu useammin päivällä ja selvinpäin, joten on helpompaa turvautua virheelliseen mielikuvaan todennäköisyyksistä kuin edes potentiaalisesti myöntää olevansa vaaralle ihan yhtä altis. (Koska se puskaraiskaaja voi raiskata päivälläkin.)

        Oikeusministeriön mukaan 2006-09 tapahtui 16 puskaraiskausta (tuntemattoman ulkosalla tekemää), joista tuli tuomio. Jos arvioidaan mukaan ne, joista ei tullut, joita ei ilmoitettu tai jotka jäivät yrityksiksi, luku jää silti alle neljänkymmenen. Kymmenen raiskausta tai sen yritystä vuodessa, _koko Suomen alueella_, joista mahdollisesti puolessa uhri on saattanut olla päihtynyt. (Oikeusministeriö ei muuten tilastoi raiskausten tekoaikoja.) Suomessa on lähes kaksi miljoonaa potentiaalista uhria eli sen ikäistä naista, että he saattavat vuosittain silloin tällöin kävellä yksin kotiin ja jopa humalassa; rikoksen tai sen yrityksen uhreja on viidestä kymmeneen.

        Olenko sitä mieltä, että yksikin on liikaa? Totta kai. Onko sillä, mistä varoitellaan, mitään merkitystä uhriksi joutumisen todennäköisyydelle? Ei. Syyllistääkö varoittelu uhreja? Kyllä. Onko sillä positiivisia vaikutuksia?

        Ehkä, ehkä ei – niitä ei yksikään vastaan tullut tutkimus ole todentanut. Sen sijaan tutkimuksia on varoittelun negatiivisista seurauksista kuten uhrien syyllistymisestä (mistä sinulle seksuaalisen ahdistelun ja väkivallan uhrit ovat huomauttaneet; heitä kannattaisi ehkä tässä asiassa kuunnella) ja varoittelun vaikutuksesta siihen, miten ”tolkun” ihmiset suhtautuvat uhreihin (spoileri: syyllistävät).

        1. Katri, kirjoitit seuraavasti: ”Hyväntahtoisuus ei muuten ole mikään maaginen ominaisuus, joka tekee asiasta ongelmattoman tai todellisuudesta erillisen ilmiön, johon ei vaikuta mikään ja joka ei vaikuta mihinkään.”

          Itse asiassa oikeuskäytännössämme tehdään nimenomaan ero tahallisen ja vahingossa tehdyn välillä (esimerkiksi murha vs. kuolemantuottamus).

          Ihmisen intentioilla *on* merkitystä, kun pohditaan teon oikeutusta tai hyvyyttä.

  38. Kaveria voi varoittaa jättämästä lompakkoa pöydälle, koska lompakon pöydälle jättäminen tarjoaisi mahdolliselle varkaalle tilaisuuden. Tilaisuus tekee varkaan.

    Vastaavasti, puskaraiskauksen voi välttää olemalla liikkumatta ulkona. Koska nainen ulkona tarjoaisi mahdolliselle raiskaajalle tilaisuuden.

    Koska naisilla on kuitenkin oikeus liikkua ulkona, voimme neuvoa vain lompakkojen haltijoita.

    Mielestäni on yleensäkin erittäin haitallista varoitella ”pahamaineisista” alueista ja pimeässä kulkemisesta. Tämähän juuri johtaa siihen, että kuuliaiset ja näennäistä turvallisuuttaan vaalivat jättävät kulkematta noilla alueilla pimeään aikaan. Lopulta vain harvat rohkelikot enää liikkuvat siellä – niiden oletettujen kriminaalien kanssa. Pikkuhiljaa yleinen mielipide kääntyy pitämään aluetta aina vain yhä kammottavampana ja vaarallisempana. Jos joku sinne joskus erehtyy kävelemään ja jos jotain sattuu, niin ”mitäs menit sinne pahamaineiselle alueelle, oma vikas” Eli varoitukset alkavat toteuttaa itse itseään. Haitallista kehitystä.

    Ja Mikolle tiedoksi, minä ainakin olen insinööri.

    1. Toinen Anna, olen jo tuon olkiukon kumonnut moneen kertaa keskustelussa: en ole ketään kieltänyt menemästä ulos. Sen sijaan olen valmis varoittamaan, että älä jätä lompakkoa ravintolan pöydälle äläkä kävele humalassa ravintolasta yöllä kotiin.

      Sen toki ymmärrän, että pahamaineiset alueet syntyvät usein epäluuloista. Se on kuitenkin kehitys, jota emme voi ehkäistä. Aina tulee olemaan ”arvostettuja” ja ”huonoja” alueita, sillä osatekijöitä on niin monta. Kysymys ei ole vain varoittelusta, vaan myös kokemuksista: ”kaveri osti sieltä kämpän, ja heti tuli murtovaras” tai ”parkkeerasin autoni sinne, ja se töhrittiin”. Minun varoitteluni on siis äärimmäisen pieni tekijä siinä sopassa, jossa asuinalueesta tulee huonomaineinen.

  39. Katleena, missä vaiheessa hame on niin lyhyt tai asu paljastava, että se nostaa riskiä raiskaukseen? Joillekin se mitta voi olla näkyvä sääri, reisi, nilkat, hiukset tai ylipäätään naisen kasvot. Kuka määrittelee sopivuuden – potentiaalinen uhri vai potentiaalinen raiskaaja? Entä jos enenevässä määrin naisia vaaditaan yhä enemmän kontrolloimaan pukeutumista ja käytöstään, etenkin kun uutiset ja kokemukset puskaraiskauksista lisääntyvät? Tyydymmekö passiivisesti toteamaan että tällainen maailma nyt vain on ja pelaamme uusilla annetuilla säännöillä? Vai haluammeko edes yrittää vastustaa tällaisen sairaan asenteen leviämistä – sekä vanhana että uutena normina kulttuurissamme? Miksei miehiä varoitella pukeutumisen vaaroista? Koska on normi että nainen on potentiaalinen raiskauksen uhri? Pitääkö tulevaisuudessa jokaiseen mieheen suhtautua potentiaalisena raiskaajana?

    En suostu nyt enkä ikinä hyväksymään ajatusta raiskauksesta normina, tapahtuipa sitä kuinka paljon tai missä tilanteissa vain. Olen itse koko ikäni saanut kokea paitsi huorittelua ja halventavia sekä miehiltä että naisilta, myös fyysisen koskemattomuuden loukkaamista ja jopa seksuaalista hyväksikäyttöä. Viimeksi mainittu asia tapahtui ensimmäisen kerran ollessani 5-6-vuotias lapsi. Rintoihin / takapuolelle / yritykset työntää kättä housuihin / hinkuttaminen vasten vaatteet päällä penis erektiossa ovat tapahtuneet ulkonäöstä / vaatetuksesta huolimatta. Eräs ”kutsu” ihmisille on ollut suuret rintani. Niitä vain ei oikein voi riisua tai jättää kotiin. En ole myöskään hommannut silikoneja, jostain syystä vain synnyin tällaiseksi. Onneksi ikä ja ihmisten sekä sosiaalisten tilanteiden karttelu on mitä ilmeisimmin auttanut hieman ongelmaa, vaikka asenne ei ole kadonnut minnekään tästä maailmasta.

    Toisaalta kokemuksistani huolimatta en myöskään suostu ajattelemaan miehiä potentiaalisina raiskaajina. Kuten itsekin olet täällä todennut, raiskaus on vain ja ainoastaan tekijän syy sekä aktiivinen valinta. Se ei vain tapahdu eikä siihen ajauduta. Raiskauksen ensisijaisena ennaltaehkäisynä näkisin tärkeimpänä asenneilmapiirin muutoksen, lasten ja nuorten (ja nykytilanteessa myös ihan aikuisten ihmisten) kasvatuksen ja valistuksen sekä rikosoikeudellisen remontin lainsäädäntöön. Tämän lisäksi parempi uhrin suoja ja turva oikeudellisesti.

    1. Diipadaaba, tähän kysymykseen olen vastannut jo muutaman kerran toisaalla kommenttiketjussa.

      Kyse ei ole hameesta, vaan tekstissäni oli kolmen tekijän kombinaatio: humalatila, minihame ja kävely yöllä. Näistä minihame on varmasti se mitättömin osatekijä, ja humalatila suurin.

      Kirjoitit näin: ”Raiskauksen ensisijaisena ennaltaehkäisynä näkisin tärkeimpänä asenneilmapiirin muutoksen, lasten ja nuorten (ja nykytilanteessa myös ihan aikuisten ihmisten) kasvatuksen ja valistuksen sekä rikosoikeudellisen remontin lainsäädäntöön. Tämän lisäksi parempi uhrin suoja ja turva oikeudellisesti.”

      Olen tismalleen samaa mieltä, että tuo on ensisijainen ehkäisytapa.

      Se on kuitenkin hidas prosessi, joka kestää vuosia. Arjessa ja ystäväpiirissä ainoa konkreettinen tapa ehkäistä on varoittaa läheistä etukäteen – ja vaikkapa tarjota taksikyyti.

      1. Jos poistaisit tuon alkuperäisen kirjoituksesi kommentin minihameesta ja myöntäisit, että nyt tuli tehtyä päättelyvirhe, tällaiseen kommentointiin ei olisi enää tarvetta. Toisekseen mainitsemani kokemukset ovat tapahtuneet sekä opiskelupaikoissa, työyhteisöissä, kadulla, puistossa, baarissa, yksin, seurassa, päivällä, aamulla, illalla ja töissä. Et myöskään vastannut kysymykseeni missä vaiheessa se hame on liian lyhyt tai entä sitten, kun joku toinen määritteleekin sopivuuden rajat vaikka burkaan? Pitääkö silloin vain sopeutua yhteiskunnalliseen tilanteeseen? Kertoa naisille että älä mene ulos ilman saattajaa tai verhoamatta itseäsi päästä varpaisiin?

        Entä kaltaiseni isorintaiset / muuten luontaisesti ”provosoivan” näköiset ihmiset? Pitäisikö mennä skalpellin alle ettei kukaan vahingossakaan luule että olen tämän näköinen koska kerjään tulla raiskatuksi / ahdistelluksi? Aikoinaan nuorempana edes löysä ja säkkimäinen vaatetus ei estänyt ahdistelua. Kun puhun ahdistelusta, tarkoitan täysin suoria ehdotuksia vierailta kadulla tai jopa suoraa kourimista / kähmimistä. Kerrotko miten olisin voinut ennaltaehkäistä näitä tilanteita?

        1. Diipadaapa, korostan vielä, että kyse ei ole minihameesta. Kyse on kombinaatiosta, jossa oleellisin tekijä on humalatila (eli alentunut toiminta- ja harkintakyky).

          Käytät olkiukkotekniikkaa, jossa liioittelet väitteeni burkaan ja rintaleikkaukseen asti, minkä jälkeen pyydät minut perustelemaan nämä kuvitteelliset teesit. En kuitenkaan voi puolustaa mitään, mitä en itse ajattele.

          En myöskään pysty ottamaan kantaa kokemiisi tilanteisiin, mutta toivon, että syylliset ovat saaneet rangaistuksen. Tekijä on aina syyllinen.

          1. Se ei ole mikään olkiukkotekniikka. Oikea olkiukko on väite minihameen vaikutuksesta tässä ”yhdistelmässä”. Et ole kenenkään pyynnöistä huolimatta esittänyt mitään konkreettista todistetta tämän iänikuisen väitteen todenperäisyydestä – ei kuulustelupöytäkirjoja, tutkimuksia tms. On ainoastaan sinun väitteesi. Koska et suostu kommentoimaan missä vaiheessa minihameen pituus lisää raiskauksen riskiä (mainitsemassasi ”kombissa” tai ilman), esitän aiheellisen vastakysymyksen kuka määrittelee sopivuuden rajat. Joillekin minihame on se mitta, toiselle näkyvät kasvot / hiukset. Kerroin konkreettisia oman elämän kokemuksiani vuosien varrelta, joissa kuvailin ulkonäön / pukeutumisen vaikutusta tilanteisiin. Pyysin vielä neuvoa sinulta miten olisin voinut ennaltaehkäistä näitä tilanteita, koska siitähän tässä kirjoituksessasi oli väitteesi mukaan kyse – rikosten ennaltaehkäisystä, ei uhrien syyllistämisestä. Jos emme voi keskustella itse pointista, eli raiskauksien ennaltaehkäisystä tai mitkä tilanteet lisäävät riskiä, miksi ylipäätään edes julkaisit koko tekstin?

            Olen todella pettynyt että sinulle mitä ilmeisimmin on tärkeämpää suojella omaa egoasi tai tunne kokea olevasi oikeassa kuin vilpitön kiinnostus ja huoli itse asiaan. Joskus on ihan hyvä mennä itseensä, myöntää argumenttinsa tai logiikkansa virhe reilusti ja jatkaa siitä eteenpäin keskustelua. Ei se tee sinusta tyhmää tai huonompaa ihmistä. Olen aika pettynyt ettet tähän kykene.

      2. Asiasta kukkaruukkuun. Victim blaming yhdistetään tässä keskustelussa aika suoraan raiskauksissa taphtuvaan syyllistämiseen. Tosiasiassa se on kaikkea syyllistämistä, jossa uhria syyllisteään tapahtumasta. Esimerkiksi työttömiä syyllistetään työhaluttomuudesta, vaikka ihmisellä saattaa olla satoja hakemuksia tehtynä. Tai silloin oikeastaan syyllistetään siitä, ettei osaa hakea oikein.

        Ja siitä päästään hyvään analogiaan. Ylipainoista miestä, joka menee hajonneen polven takia lääkäriin syyllistetään siitä, että polvi ei olsisi hajonnut jos painoa olisi ollut vähemmän. Niin väitetään vaikka polvikierukka olisi revennyt hallitsemattomassa kiertoliikkeessä. Ja se on tuota syyllistämistä, victim blamingia. Ihaa samaa kuin raiskaustapauksissa.

        Mutta polvikierukkatapahtumassa kaikki pitävät täysin järkevänä etukäteen opastaa miestä siitä, että ylipaino saattaa aiheuttaa polven hajoamista ja painoa pitää pudottaa. Eli ylipaino on terveydellinen riski. Tuo kuullostaa täysin järkevältä ja kukaan ei väitä sitä syyllistämiseksi.

        Vaikka kyseessä on täysin sama asia kuin opastamisessa ettei raiskattaisi. Eli käytännössä pyritään poistamaan toiselta itsemääräämisoikeus omiin toimiinsa. Ylipainoisella se kohdistuu liian hyvään syömiseen ja nauttimiseen. Naisella taasen liian lyhyeen hameenhelmaan.

        Eli kummasta oikeastaan on kyse. Siitäkö että hameen pituus vaikuttaa raiskauksiin. Vaiko siitä, että ohjeistamisella puututaan itsemääräämisoikeuteen ja se kiukku siitä peitetään muiden asioiden taakse.

        Pohdin vain, en näistä mitään tiedä.

        1. Tämä on erittäin hyvä kysymys – ja erinomainen vertaus.

          Mä itse en näe, että *etukäteisellä* ohjeistamisella tai varoittamisella puututaan itsemääräämisoikeuteen (jos siis neuvo on neutraali eikä esimerkiksi alentuva). Jokainen meistä voi nimittäin itse valita, ottaako neuvoa vastaan ja pitääkö neuvoa hyödyllisenä.

          Sen sijaan *jälkikäteinen* neuvominen on monesti vähintään ärsyttävää: ”olisit ottanut varmuuskopiot, olisit muuttanut pois ajoissa, olisit katsonut eteesi”.

        2. Älä ainakaan minua sotke näiden kolmannen aallon feministien kommentteihin ja suoraan sanottuna typeriin anglistisiin termeihin (kuten victim blaming). Olen ainoastaan pyytänyt konkreettista todistetta vaatetuksen (jollaiseksi minihame laskettaneen) vaikutuksesta raiskauksen riskiin.

          1. Diipadaaba, meillä ei ole mitään tutkimustulosta siitä, mikä ehkäisee puskaraiskauksia. Sitä on nimittäin mahdoton kerätä. Meillä ei ole tietoa siitä, mikä raiskaus jäi tapahtumatta ja miksi. (Yhtä mahdoton on yrittää todistaa, miten Suomi olisi voinut pärjätä vuoden 1900 olympialaisissa, koska Suomea ei silloin vielä ollut.)

            Sen vuoksi minä en pysty osoittamaan tutkimustiedolla, että asia X ehkäisisi raiskauksia, mutta sinäkään et pysty todistamaan tutkimustiedolla, että asia X *ei* ehkäisisi raiskauksia.

            Niinpä meidän on pakko vedota maalaisjärkeen. Oma maalaisjärkeni sanoo, että ikävä kyllä puskaraiskaus sattuu helpommin, jos uhri on humaltunut, kulkee yöllä ja hänellä näkyy paljasta pintaa. (Ja yhä korostan, että tekijä on tietenkin syyllinen.)

            Toki jos oma maalaisjärkesi sanoo toisin, sinulla on luonnollisesti oikeus toimia oman maalaisjärkesi mukaan.

            Ja korostan vielä, että en ole kieltänyt ketään käyttämästä minihametta. Itsekin käytän lyhyttä hametta joskus töissä, joskus kotona ja joskus kesällä terassilla.

          2. Harmi että sinun maalaisjärkesi ei estänyt aikoinaan huppari päällä kulkeneen teinin ja nuoren aikuisen ahdistelua. Ihmisen on vaikea elää vain neljän seinän sisällä tai eristää itsensä täysin kaikenlaisesta vuorovaikutuksesta ympäröivän maailman kanssa.

            Toistelet vain samoja asioita mitä olet aiemminkin sanonut, et perustele tai vastaa lisäkysymyksiin. Jälleen kerran – se käsitys ”paljaasta pinnasta” on ihan helkkarin laaja ja täysin subjektiivinen määritelmä. Ei objektiivinen, ei varsinkaan ”maalaisjärkeen” perustuva. Raiskauksen tai ahdistelun motiivit eivät mitenkään perustu omaan maalaisjärkeeni.

          3. Diibadaapa, en ole väittänyt, että neuvoni estäisi sataprosenttisesti puskaraiskauksia. Sen sijaan väitän, että riski pienenee.

            Minäkin huomaan, että maalaisjärkemme eivät kohtaa. Siksi suosittelen, että sinä toimit omasi mukaisesti ja minä toimin omani mukaisesti.

          4. Eli sinun täysin subjektiivinen ja pelkkään tunteeseen, ei faktaan, perustuva mielipiteesi on mielestäsi parempi kuin toisen ihmisen empiiriset oman elämän kokemukset? Ei varmaan kannata ihmetellä enää miksi esimerkiksi monet jättävät ilmoittamatta tai kokonaan kertomatta seksuaalisesta ahdistelusta tai jopa raiskauksista. Aiheeseen liittyy niin typerä ja täysin irrationaalinen tunneperäinen sekä subjektiivisiin uskomuksiin liittyvien myyttien sotku, että aiheesta kokemuksen omaaville se on vain yksi lisätaakka omien kokemuksiensa päälle. Aika harva haluaa vapaaehtoisesti kantaa tällaista lisätaakka muiden asenneongelmista.

            On muuten täydellinen olkiukko antaa ymmärtää että minä näkisin kännissä, yksin ja minihameessa liikkumisen jonakin vaihtoehtona. Kertaakaan en mitään sinne päinkään ole kirjoittanut. Ainoastaan että käsitys pukeutumisen / ulkonäön ”provokatiivisuudesta” on subjektiivinen – kuin myös ylipäätään motiivit puskaraiskaukselle. Jollekin se voi olla se yksin humalassa liikkuva nuori nainen minihameessa, toiselle taas sinä mitä odottamattomimmassa tilanteessa. Se raiskaus / seksuaalinen häirintä voi tapahtua jopa julkisessa joukkoliikenteessä päiväsaikaan muiden katsellessa.

          5. ”Toki jos oma maalaisjärkesi sanoo toisin, sinulla on luonnollisesti oikeus toimia oman maalaisjärkesi mukaan.” (Kommenttisi minihameen käyttämiseen / raiskausta lisäävään riskiin.)

            Älä edes yritä vihjaillakaan mitään tämän suuntaista.

            Alunperin luulin että tässä blogipostauksessasi on vilpitön halu miettiä miten raiskauksia voitaisiin ennaltaehkäistä. Oma kommentointisi ja reaktiosi ovat todistaneet toisin. Et välitä tippaakaan raiskauksien uhreista tai hyväksikäyttöä kokeneista, et halua selvittää tietoa tai faktoja, etkä etenkään oppia lisää aiheesta. Eli olet vain yksi ihminen ja pisara meressä siinä joukossa, joille nämä rikokset ja niiden uhrit ovat pelkkä väline. Vastenmielistä, muttei harvinaista.

          6. Aaa, nyt ymmärrän kiukkusi. Olet alun perinkin käsittänyt postaukseni tarkoituksen väärin.

            Tekstini tarkoitus ei ollut keksiä keinoja, joilla ehkäistään puskaraiskauksia. (Toki hyvä juttu, jos niitä tässä keskustelussa keksitään.)

            Tekstini tarkoitus oli muistuttaa, että varoittaminen ei ole victim blamingia, koska uhria ei vielä ole. Varoittamisesta ei siis saisi syyllistää ihmisiä, kunhan neuvot on annettu hyvässä tarkoituksessa.

          7. Joku voi hyvässä tarkoituksessa myös väittää että avainten kilisyttely karkottaa raiskaajan. Minihame-heitto on siksi täysin absurdi, koska se perustuu vain tunteeseen, ei faktaan. Toisaalta se voi osaltaan ylläpitää mielikuvaa että tietyllä tavalla pukeutuva nainen olisi sallitumpaa riistaa – asiaa pitäisi tutkia ja havainnoida onko näin. Omia kokemuksiani en voi yleistää tieteelliseksi faktaksi, mutta pointti on nimenomaan siinä että se ”paljastava pukeutuminen” voi tai ”kutsu” tulla kähmimään voi tarkoittaa jopa löysiin vaatteisiin verhottuja isoja rintoja. Siksi on haitallista, jopa vaarallista antaa ymmärtää että tietynlainen pukeutuminen voisi jotenkin suojella raiskaukselta. Siksi se vääristää sinun argumenttiasi tuossa luettelemassasi ”kombossa”.

          8. Diipadaaba, on ihan OK, jos olet eri mieltä varoitukseni sisällöstä.

            Postaukseni pääpointti on kuitenkin yhä sama: varoitus ei ole victim blamingia.

  40. Poistin tästä kommentin, jossa väitettiin, että ”kotona tapahtuvat raiskaukset ovat molemminpuolisen älyvapaan toiminnan tuottamia”. Väite oli yleistävä ja epätosi.

  41. Poistin tästä päällekkäisiä kommentteja, jotka olivat tulleet kommentoijan heikon nettiyhteyden vuoksi.

    Puran juuri kommenttisumaa – pieni hetki. 🙂

Kommentointi on suljettu.