Lähetin juuri kahdelle eri asiakkaalle tarjouksen samasta asiasta. Molemmat haluavat julkaista tietokirjan niin, että minä olen tiimin kanssa tekemässä sitä, mutta nimeäni ei tule kirjan kanteen.

Kyse on siis haamukirjoittamisesta, mutta höystettynä vähän laajemmalla toimenkuvalla. Tiimini pitää myös hoitaa projektinhallinta ja etsiä kirjalle hyvämaineinen kustantaja. (Omakustannehan ei toimi tässä tapauksessa.)

Julkaisen ohessa toisen tarjouksen sinällään, niin näet mitä kaikkea prosessi vaatii. Teksti on melko rentoa, koska kirjoitin sen tutulle ihmiselle.
* * *

1) Tietokirjan julkaisemisen idea ja hyödyt


Kun asiantuntija tekee tietokirjan tunnetulle kustantajalle, se tietty paaluttaa hänen asemansa alan johtavana asiantuntijana. Kirjan teko tuo lisää kauppaa ja tunnettuutta. Tietokirja on niitä harvoja markkinointivälineitä, jonka asiakas haluaa ostaa.

Mulla jokainen kirja on tuonut uusia asiakkaita. Isoimmillaan yhden ainoan kirjan tekemä myyntityö on tuottanut 34,3 prosenttia koko vuoden liikevaihdosta.

2) Haamukirjoittamisen työnjako ja -vaiheistus

  • helmikuu: kirjan nimi ja kärki (mietitään yhdessä)
  • helmikuu: kustantajien kilpailutus ja hankinta (ensisijaisesti minä)
  • maaliskuu: aineiston* keruu ja sisällysluettelo (ensisijaisesti te, minä tukena)
  • huhti-toukokuu: kirjan koostaminen aineistosta (minä ja tiimini)
  • kesäkuu: täydentäminen ja lisätekstit (me tilaamme, te kirjoitatte)
  • kesäkuu: kirjan yhtenäistäminen (minä ja tiimini)
  • elokuu: kirja kustannustoimittajalle (kustantaja)
  • elokuu: käsiksen korjauskierrokset (te, kustantaja ja minä)
  • syyskuu: kirja taittajalle (kustantaja)
  • syyskuu: taiton korjauskierrokset (te, kustantaja ja minä)
  • lokakuu: kirja painoon ja julkkarit (te ja kustantaja)

* Aineistoksi käyvät aiheeseen liittyvät blogipostaukset, diaesitykset, ranskalaiset viivat, sisäiset dokumentit ja muut teidän tuottamat tekstit. Tarvittaessa tarkennamme sisältöjä haastatteluilla.

3) Kirjaprosessin hinta

  • Firmani osuus on 4000 e + mahdolliset matkakulut + alv.
  • Valmiin käsikirjoituksen pituus on noin 120 sivua kuvineen.
  • Hinta sisältää projektinhallinnan ja aikatauluttamisen – me siis piiskaamme teitä, ei toisinpäin.
  • Haamukirjoittajiemme nimiä ei näy valmiin kirjan kannessa, vaan siinä on vain teidän nimet.
  • KKOY mainitaan vain kirjan etulehdellä painon ja kustantajan kanssa.
  • Te saatte kustantajan kanssa sovitun provision, eli KKOY ei tule siihen väliin.
  • Te säästätte kirjoitustyötunteja arviolta 70-100. Säästetyn stressin määrä on moninkertainen.

* * *

Ja nyt pakollinen disclaimer: tässä tarjouksessa on alin mahdollinen hinta. Euroja ropsahtaa lisää, jos

  • aihepiiri on tiimilleni täysin vieras ja joudumme tekemään enemmän taustatutkimusta
  • valmis aineisto on niin suppeaa, että haastatteluja on pakko tehdä enemmän
  • firmani nimeä ei näy edes etulehdellä
  • et ole niin tuttu kuin se, jolle tämän tarjouksen lähetin.

Ja toinen disclaimer: en voi tehdä kirjaa, jos kirjoittajalla itselläänkään ei ole käsitystä siitä, mitä kirja koskee, mikä on sen ydinteesi, kuka sen haluaisi lukea ja miksi kukaan olisi kiinnostunut kustantamaan sitä.

Kahdella tämänaamuisella asiakkaallani nämä asiat olivat kunnossa.

4 kommenttia

  1. Tulkitsen tämän niin, että tietokirjaa ei ole mitään mieltä kirjoittaa, ellei osaa vastata toisen disclaimerin kysymyksiin.

  2. Se saattaisi vielä mennä omakustanteessa läpi, mutta tavoitteellisessa kirjoittamisessa ”Mä haluun” on vasta ensimmäinen, joskin välttämätön askel. Oikeastaan kaikessa tekemisessä.

  3. Toinen disclaimeri on todella hyvä. Tärkeä.

    Siitä on vähän kiero sovellus esillä huomenna. Tulee potentiaalinen asiakas kuuntelemaan esittelyämme ja tutustumaan, josko voisimme auttaa heitä vastaamaan lähivuosien viranomaisvaatimuksista selviämiseen. He eivät vielä tarkasti tiedä mitä heidän itsensä tulisi haluta. Ja heillä on kiire, koska siirtymäaika on jo loppuvaiheessa. Sitä he eivät kuitenkaan voi tuoda esille, koska ylpeys heillä oman alansa edelläkävijänä ei kestä loppukiritarpeen tunnustamista.

    Me tiedämme tilanteen.

    Koska olimme osaltamme vahvasti vaikuttamassa siihen mitä alalla nyt ja lähivuosina palvelutoimittajilta vaaditaan. Kyse on ehdottomista vaatimuksista, joita kaikkia tietomme mukaan huominen vieraamme ei ole tunnistanut.

    He rakentavat kilpailutilanteessa markkinoille vastaustaan, jolla selviävät reilusti seuraavalle vuosikymmenelle, mutta haluavat säilyttää strategisesti tärkeän tiedon kilpailuedun nimissä itsellään. Tenttaavat kovasti pystymmekö hahmottamaan heidän perustarpeensa ja ratkaisemaan keskeiset ongelmat.

    Meidän haasteemme on pystyä esiintymään asiakasta kuunnellen ja malttaa keskittyä ratkomaan heidän näkemystään tarpeesta, jonka olemme itse alalle luoneet. Riskinä on, että teemme tarjouksemme oman näkemyksemme pohjalta ja hukkaamme asiakkaan näkemyksen ylimielisyyttämme. Asiakas voikin haluta enemmän eli isompaa kauppaa, koska samassa on mahdollisuus muuttaa heidän rutiinejaankin tehokkaammaksi.

    Toisaalta tässä on helppo esittää vastauksia ja ohjatakin potentiaalista asiakasta oikeaan suuntaan.

    Valittavana ollako ilkeä vai ahne. Haluammeko, että edelläkävijä saa meidät kiinni?

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.