Luin Hesarin verkkosivuilta uutisia. Silmiin osui Iltasanomien linkki:
Omituisinta oli, että lähes klikkasin linkkiä. Reaktio oli vaistomainen. Kehotus aktivoi, vaikka Rihannan nännit kiinnostavat minua yhtä paljon kuin kilo kylmiä kaalikääryleitä.
En onneksi ehtinyt klikata, kun jo havahduin. Mitä hiivattia? En ymmärtänyt itsekään, mitä oikein olin tekemässä.
Mikä minua aktivoi? Kirkas väri? "Katso kuvat"? Rihanna? Nännit?
Ehkä toimintani oli kuitenkin lähinnä refleksinomaista.
Vastaava refleksi käy, kun menee vessaan heittääkseen jotain roskakoriin. Lähtiessä vetää pöntön automaattisesti, vaikka ei olisi siihen koskenutkaan.
Jos roskamedian isot lukijamäärät perustuvat vastaavanlaisiin reflekseihin, iltapäivälehdet ottavat aikamoisen riskin. Itse en uskaltaisi perustaa yritystä refleksien varaan.
Tai kenties asia on päinvastoin. Ehkä luotettavin yritysstrategia on juuri reflekseihin perustuva. Ihminen ei ajattele, kun hän ostaa iltapäivälehden, klikkaa nänniotsikkoa, pistää tupakan suuhunsa tai nappaa pahvisen kahvimukin mukaansa. Niinpä myyjän kassaan kilahtaa mukavasti rahaa asiakkaiden ajattelemattomuuden vuoksi.
Millähän keinolla saisin kirjan tai koulutuksen ostamisen samanlaiseksi refleksiksi? Ehkä laitan tarjouksen etusivulle vinkin: "Katso nännikuvat!"
Voisit laittaa ”katso kännikuvat”.
Pitäisikö tässä nyt sanoa että luin tämän postauksen otsikon takia?
No, joka tapauksessa asiaan ehkä liittyy netistä löytämäni juttu roskapostiviestien otsikoinnista:
http://www.symantec.com/connect/blogs/word-usage-spam
Postauksesta löytyi määrittely ”popular words are fairly generic but all seem to be geared towards encouraging an immediate reaction, trying to get some sense of urgency”. Siis pyritään jonkinlaiseen refleksinomaiseen aktivaatioon.
Oletan että monet tahot tekevät aika tarkkaakin tutkimusta siitä, mitkä otsikot, sanavalinnat jne. tuovat lukijoita. Tässä on roskapostiviestien otsikoilla ja uutispalveluilla paljonkin yhteistä.
Toisaalta on mainiota, että nettiavaruudessa voi kohtuullisessa määrin säätää asioita. Google Readeriin olen kelpuuttanut vain sellaiset uutispalvelut jotka ovat asiallisia, ja Amppareissa voi suodattaa pois sellaisia aihepiirejä joita ei kerta kaikkiaan halua nähdä. Ja mainosbannerien kieltosoftat ovat ehdottoman käteviä.
Kiinnostava linkki! Tuosta tuli muuten mieleen saman tien uusi postausidea – kiitos ajatuksesta. 🙂
Mutta asiaan: aivan varmasti "Katso kuvat!" -otsikoita käytetään juuri siksi, että ne toimivat. Epäilen, että houkuttimena täytyy lisäksi olla jokin tehosana. Kukaanhan ei klikkaisi otsikkoa "Uusi maksalaatikkoresepti – katso kuvat!"
Tehosanan pitää todennäköisesti olla jokin seksuaalisuuteen tai rikokseen liittyvä (kuten tässä se perhanan nänni) tai sitten huomiotaherättävä adjektiivi tai etuliite (kohu, öky tai vaikka skandaali).
Onkohan suomenkielisistä otsikoista ja niiden klikkausmääristä tehty tarkkaa tutkimusta? Olisi kiinnostava tietää, miten sanajärjestykset ja sanavalinnat vaikuttavat klikkauksiin.
Olen itse huomannut, että ihmisiä on vaikeampi saada ajattelemaan kuin nauramaan turhien julkkisten turhille jutuille. Siinä on varmaan suuri syy roskamedian suosioon: sitä ei tarvitse ajatella. Vakavan ajattelun sijaan voit avata IS:n etusivun ja tuntea itsesi Einsteiniksi Tuksun kohellusten rinnalla. Tai sen sijaan itkeä Afrikan nälkää näkeviä ja pohtia Talebanien uutta liikettä.
Nappiin meni. Ajattelu on rankkaa, ja päätä alkaa särkeä.
Paljon mukavampi on hihitellä rinnoille ja nänneille ja tuntea itsensä paremmaksi kuin tunarijulkkikset.
Ei vissiin ihan turhaan aikoinaan leipä ja sirkushuvit pitäneet kansan riittävässä turtumuksen tilassa, jotta isommat ongelmat pidettiin taustalla. ”Jo muinaisessa Roomassa…”
Rihannan nännit, tositv-idiotismi ja tyhjästä nyhjästyt lööppiotsikot muistuttavat keskiaikaisista markkinoista, kun taviskansa sai tuntea itsensä onnekkaaksi ja fiksuksi, kun oli naureskeltavana ja osoiteltavana kaksipäisiä vasikoita, partaisia naisia jne.
Sanavalinnoista: vilkaisin nopeasti tuota linkkiä ja osui silmiin se, että spämmiotsikoissa pyritään luomaan kiireen tuntua esim. huutomerkein. Onkohan samoilla linjoilla nämä ”Katso kuvat” -käskytykset imperatiivimuotoineen?
Hyvä vertaus. Roskalehdet ja tosi-tv ovat ilman muuta nykymaailman leipä ja sirkushuvit.
Kuten sanoit, lööppien ilmaisuissa pyritään varmasti hoputtamaan lukijaa: "Klikkaa nyt, koska huomenna tämä linkki on jo kadonnut!" Kun surffaaja toimii nopeasti, hän ei ehdi ajatella, onko koko hommassa mitään järkeä.
Entä jos kyse on myös siitä, että me median kuluttajat haluamme pysyä kärryillä kuumimmissa juoruissa? Mitä jos jätän nännilinkin klikkaamatta, ja vielä tänään joku kysyy minulta, olenko nähnyt hyvät nännikuvat? Olenko tietämätön? Enkö ole pysynyt ajan tasalla? Juuri Rihannan nännit ovat tänään puheenaihe, eikä siinä tilanteessa ole hyötyä siitä, että olen nähnyt nännejä aivan tarpeekseni.
Pelottavaa.