Olen hyvä kirjoittamaan. Olen tehnyt sitä harrastuksekseni nelivuotiaasta asti ja työkseni 19-vuotiaasta asti. Äidinkielessä olin aina ysin tai kympin oppilas, ja nyt olen kouluttanut kirjoittajia kohta kymmenen vuotta.
Ikävä kyllä huomaan usein, että paljon on vielä oppimista. En aina havaitse omasta tekstistäni monitulkintaisuuksia, ja joskus kirjoitukseni päättyy eri teesiin kuin mistä se alkoi. En osaa millään valita parasta tyylilajia varsinkaan silloin, kun saman ajatuksen saisi tuotua esille parodiana, tarinana tai kärkevänä väitteenä. Tekisi mieli kirjoittaa ne kaikki.
Ostin ensimmäisen läppärini vuonna 1998. Se oli mustanharmaa Compaq, ja se painoi 4,5 kiloa. Kirjoitin muistin täyteen muutamassa vuodessa: kolumneja, käsikirjoituksia, artikkeleita, runoja, oppimispäiväkirjoja, esseitä ja keskeneräisiä ideoita.
Koko ajan huomaan, että voisin olla parempi kirjoittaja. Olen hyvä, mutten läheskään täydellinen. Joskus tekstieni aloitukset lähtevät aivan liian kaukaa liikkeelle. Jollen ole tarkkana, julkaisen ingressin, joka alkaa muinaisista roomalaisista.
Joskus taas intoilen liikaa. Erityisesti netissä päästän käsistäni turhan helposti huolittelemattomia innon- tai ärtymyksenpurkauksia.
Jotain olen oppinutkin: hyvä teksti ei kaadu kirjoitusvirheeseen, eikä ole väliä, kirjoitanko omatunnon vai omantunnon. Toisaalta yhdys sana virheet tekevät tekstistä ääliömäisen näköistä, ja arrogantti briljeeraus anglismeilla on säälittävää.
Sukuni on täynnä äidinkielen opettajia ja joitain vähemmän tunnettuja kirjailijoita. Olen perimäni ja kasvatukseni yhteinen tuotos, enkä kai karvoistani pääse. Silloin tällöin haluaisin tehdä ammatikseni jotain muutakin, mutta päädyn aina kirjoittamaan.
Olen aivan varma, että kuolen aikanaan näppäimistöni päälle ja jsidij ci hhhhhhhhhhhhhh
Hei Katleena! Hauska juttu!Kirjoitat: "Ikävä kyllä huomaan usein, että paljon on vielä oppimista." Eikö tämä ole myös lohdullista tai suorastaan tarpeellista ja kivaa?
Kiitokset! Oppiminen on kyllä hyödyllistä, mutta se ei aina ole kivaa. Joskus kun huomaa julkaisseensa ääliömäisen tekstinpätkän, sitä häpeää – vaikka samalla oppii.
Sopisiko uuteen luennointia käsittelevään kirjaan kappale *Lainatut termit, joita luennoitsijakaan ei ole miettinyt mutta surutta siteeraa*.Esimerkiksi aasin silta, nostetaan kissa pöydälle, reivataan kurssia, savupiipputeollisuus, jopa pk-yritys ja palataan sorvin äärelle.Käytit viimemainittua äskettäin, vaikka olen melko varma, että sinulla ei ole todellista kuvaa siitä mitä sorvari tekee. Ps. onko kyseessä manuaali- vai cnc-sorvi?Savupiipputeollisuus kutkuttaa mieltäni, koska valmistamme myös savupiippuja, mutta emme varsinaisesti ole yritys, jollaista termillä "savupiipputeollisuus" tarkoitettanee.Pk-yrityksistä paljon puhutaan, vaikka muu esitelmä koskee mikro- ja pienyrityksiä.
Parrakas, kiitos kommentista! Sanontoja on maailmassa paljon, ja niitten ideana on verrata (ei-konkreettista) tilannetta johonkin konkreettiseen. Niiden käyttö on hyvää ja elävää kieltä, niin kauan kuin sanontoja käyttää oikein.Palata sorvin ääreen tarkoittaa työhön tai vakiotehtävään palaamista. Sanonta on niin vanha, että alun perin on todennäköisesti tarkoitettu sähköistämätöntä sorvia.Kielemme olisi aika paljon surkeampaa, jos emme käyttäisi sanontoja ja vertauskuvia. Budjettiriihessä ei puitaisi, vaan olisi vain budjettineuvotteluja. Sanavarasto ei köyhtyisi vaan pienenisi. Aikaa ei tuhlattaisi vaan käytettäisiin.Kieli rakentuu yllättävän paljon vertauskuville, ja sanojen käyttöala laajentuu helposti. On sitä paitsi hienoa, että kuolemassa olevat sanat ja käsitteet jäävät eloon uuden merkityksen tai sanonnan ansiosta. Moni olisi unohtanut, mikä on naskali, ellei olisi vertauskuvaa naskalinterävä. Moni ei myöskään tiedä, mikä on sysi, mutta sana elää sysimustassa sekä sanonnassa meni syteen tai saveen.Sanonnat ja fraasit ovat kamalia silloin, jos niitä käytetään väärin tai ristiin. Luin äskettäin, että joku oli kehunut suunnitelmansa "saaneen jalat alleen" – eli suunnitelma oli muka karannut! Tarkoitus oli ollut kuitenkin sanoa, että suunnitelma "sai maata jalkojensa alle" tai "seisoi tukevasti omilla jaloillaan" eli suunnitelma oli ollut hyvä, ja kenties sitä oli lähdetty toteuttamaankin.
Entä kun keski-ikäinen nainen luennossaan sanoo että hänellä joku juttu "meni reisille". Ymmärrän sen tarkoittavan epäonnistumista. Kuitenkin alkuperäinen spermamerkitys on niin voimakas, että ei sanonta vaan naisen suuhun sovi.
Kiitos kommentista! Tässä juuri on rajatapaus: onko sanonta jo riittävästi irtautunut merkityksestään vai sopiiko se vain miesten suuhun?Myös minun mielestäni "mennä reisille" -sanonta kuuluu alatyyliseen mieskulttuuriin. Jos kyseinen luento oli tyylilajiltaan ronski, ehkä sanonta sopi tilanteeseen, mutta en osaisi kuvitella itseäni päästämässä moisia suustani.
Hyviä esimerkkejä. Siinähän se taito on, että joskus miettii, mitä lainasanonnat tarkoittavat, niin osuvat nasevammin kohdalleen. "saaneen jalat alleen" on juuri sitä kamaalaa paatosta, jota tarkoitan. Puhuja puhuu, muttei kuuntele itseään, luulee onnistuvansa hyvin ja värikkäästi, vaikka sanonta on ristiriidassa tarkoituksen kanssa."mennä reisille" sanonta ei käsittääkseni voi oikein esiintyä miesten puheissa.Meitäkin on, jotka emme syydä moisia karkeuksia puheen höystöksi, kun taas ronskimpaa tyyliä vaahtoavat eivät uskalla myöntää, että olisivat ko. toimissa epäonnistuneet.