Postasin viime viikolla kulttuurisista metaforista. Ne ovat siis vertauskuvia, jotka vaikuttavat ajatteluumme pelottavan paljon.
Kulttuurisia metaforia ovat esimerkiksi aika on rahaa ja sana on ase. Me siis puhumme ajan tuhlaamisesta, vaikka voisimme puhua myös ajan käyttämisestä. Vastaavasti puhumme sanojen terävyydestä, vaikka voisimme puhua myös sanojen vaikuttavuudesta.
Löysin tänään jälleen uuden metaforan, joka on erityisen hätkähdyttävä: iso on paha. Käytämme nimittäin kasvusta ja isosta koosta omituisen arvottavaa retoriikkaa – ja suorastaan pelottelemme kasvulla:
iso yritys söi pienen
liikakasvu, kasvukivut
pitää varoa liian nopeaa kasvua
iso paha [taho]
isokenkäinen, herra isoherra
no siitä päättävät meitä isommat
ei saa tavoitella jatkuvaa kasvua
iso käyttää valtaa ja kiusaa pienempäänsä
ei pieni ihminen voi mitään, kun iso talo jyrää
isomman oikeudella tehdään epäreiluja päätöksiä
Jos näitä yrittää vaihtaa vastakohdiksi, ne tuntuvat absurdeilta. Kulttuurissamme asustelevat vakiintuneet oliot iso paha taho ja pieni viaton taho, eikä kukaan ei puhu pienestä pahasta tahosta tai isosta viattomasta tahosta. Ne tuntuvat jopa humoristisilta, koska eihän sellaisia oikeasti ole.
Huomasin tämän tänään taksissa, kun olin menossa äänestämään Etelä-Hämeen Osuuspankin syntymisestä. Siinä yhdistymistä kaavailevat Hämeenlinnan Seudun Osuuspankki, Hauhon Osuuspankki, Lopen Osuuspankki, Janakkalan Osuuspankki ja Riihimäen Seudun Osuuspankki. Käsittääkseni on näiden kaikkien viiden pankin yhteinen esitys ja toive, että liitos toteutuisi.
Kannatan itsekin liitosta, mutta taksikuski ei kannattanut. Hän argumentoi seuraavasti:
Eikös se Hämeenlinnan Seudun Osuuspankki ole jo nielaissut muutkin pienemmät pankit? Ei siinä ole pienillä mitään sanottavaa, kun iso käyttää ylivaltaa ja määrää.
Jostain syystä hän näki neutraalin liittymisen ”nielaisemisena” ja ”ylivaltana”.
Mitä jos suhtautuisimme kaikkiin liittoihin ja liitoksiin yhtä negatiivisin kielikuvin?
Sulhanen nielaisi morsiamen puolisokseen. Nielaisin itselleni yrityskumppanin. Kakkutaikinassa jauhot nielaisivat sokerin. Pipo nielaisi pääni.
Kaikki tämä kuulostaisi omituiselta, mutta silti kielikuvissamme iso yritys nielaisee pieniä. Neutraalimpaa olisi puhua ostamisesta, liittymisestä tai fuusiosta – mitä se kulloinkin sattuu olemaan.
Mutta emme me halua puhua neutraalisti, koska iso on paha. Sehän on fakta.
No näinhän se menee, ison pahuus on itsestäänselvyys. Pienyritykset ja ehkä keskisuuretkin voivat olla hyviä. Mutta miltä kuulostaisi, jos KANSAINVÄLINEN SUURYRITYS tahtoisi perustaa Suomeen jonkinlaista liiketoimintaa? Sehän on paha asia, koska, öö, no se firma on suuri, joten se on varmasti PAHA.
Ellen ihan väärin muista, Tuomas Enbuske kirjoitteli tästä Ajatusten Alennusmyynti -pamflettiinsa…
Kyllä, iso on ilman muuta paha. Koska se on iso. Joten se on paha.
Hyvä kun viittasit Enbusken pamflettiin. En ollut lukenut sitä, mutta nyt olen sivistyneempi. 🙂