Vein eilen kirjoja postiin. Kun olin ostanut pahvikuoren ja merkin, keskustelu eteni näin:
Myyjä: Tarvitsetko postimerkkejä?
Minä: Ei kiitos, mulla on tarpeeksi.
Myyjä: Tarvitsetko ensi vuoden kalenteria?
Minä: En kiitos, mulla on jo.
Myyjä: Tuossa on muuten isänpäivälahjaideoita.
Minä: Kiitos mutta mä en hanki niitä vielä…
Myyjä: Nyt meillä on Muumi-korttejakin. Niitä ei yleensä ole tähän aikaan vuodesta.
Minä: Ahaa, nyt mun on pakko jo lähteä palaveriin. Kiitti hei!
Kaikki kunnia myyjän sinnikkyydelle, mutta joku tolkku myynnissäkin on oltava.
Ihailen aina postikäynnillä tuota. En koe sitä lainkaan ärsyttävänä, vaan osaavat usein tarjota sellaista, jota tarvitsee.
Olen kehunut samaa ilmiötä toisaalla, jos se pysyy kohtuuden rajoissa: http://www.eioototta.fi/2011/03/viisi-rivia-viikinkia-ja-rulla-kakkosluokkaa.html
On kuitenkin molempien osapuolten ajan haaskausta, jos myyjä roiskii ehdotuksiaan mielivaltaisesti. Jos en olisi lähtenyt paikalta, keskustelu ei olisi päättynyt ikinä.
On tosi hyvä, että Postin myyjät ovat oma-aloitteisia, mutta ehdotus tai pari riittää. Neljä on jo tolkutonta.
Taitaa postin(kin) henkilökunta olla provisiopalkalla. Samaan ilmiöön törmää mm. R-kioskeissa asioidessaan
Tai sitten oli jokin myyntikilpailu päättymäisillään, ja myyjältä puuttui viisi euroa tavoitteesta.
Oma-aloitteinen tarjoaminen on hyväksi kerran tai toisenkin, mutta jossain vaiheessa se muuttuu tyrkyttämiseksi.
Voin tunnistaa ainakin yhden postitädin tuon keskustelun perusteella…Monesti mulla tuppaa oleen hieman kiire kun asioin postissa (mistä lie johtuukaan) ja juuri silloin eniten ärsyttää tuollainen pakkomyynti. Tunnustan, että tietyissä toimipisteissä vältän joitakin myyjiä aiempien kokemuksien perusteella. 😀
Mä teen aivan samaa postissa ja marketeissa: välttelen hitaita tai tylyjä kassoja ja menen iloisille ja reippalle kassoille.