”Jos ei jännitä yhtään, niin esityksestä tulee velton rutinoitunut.”
”Kyllä vähän pitää jännittää, koska muuten ei löydy oikeaa virettä esiintymiseen.”
Kukkupuhetta.
On käsittämätöntä, että tällaista puppua löytyy myös esiintymisen oppaista yleisenä totuutena.
Koska jokainen meistä on erilainen, niinpä myös jännittäminen – tai sen puute – vaikuttaa meihin eri tavoin. Pieni jännitys ei takaa hyvää esitystä, mutta se ei myöskään estä sitä.
Luulen, että tässä asiassa on käynyt haksahdus: on sekoitettu jännitys ja intensiteetti, jotka ovat kaksi eri asiaa.
En osaa suomentaa kunnolla intensiteettiä. Ajattelen sen olevan läsnäoloa, keskittyneisyyttä ja kiinteää yhteyttä osallistujiin. Intensiteetti on tietynlaista skarppiutta tai epävelttoutta.
Jännityksellä ja intensiteetillä on selkeä ero:
– Jännitys on esiintyjän oma tunnetila.
– Intensiteetti on yhteys tai tunnetila esiintyjän ja osallistujien välillä.
– Jännitys lisää intensiteettiä, mutta esitys voi olla intensiivinen myös ilman jännitystä.
– Liika jännitys pilaa esityksen aina.
– Liian vähäinen intensiteetti pilaa esityksen aina.
– Näistä kahdesta tekijästä intensiteetti on se, jonka perusteella esitys on hyvä tai huono.
Väkersin tällaisen kuvan ajatuksistani:
Esiintyjät voi jakaa esityksen aikaisen jännittämisen ja intensiteetin suhteen* kahdeksaan päätyyppiin (tai yhdeksään, mutta oikeassa alakulmassa makaa pyörtynyt ihminen, jota ei ehkä voida laskea esiintyjäksi).
Esiintyjät voi jakaa esityksen aikaisen jännittämisen ja intensiteetin suhteen* kahdeksaan päätyyppiin (tai yhdeksään, mutta oikeassa alakulmassa makaa pyörtynyt ihminen, jota ei ehkä voida laskea esiintyjäksi).Jokainen meistä liikkuu tällä kentällä tilanteiden mukaan. Esiintymisen pituus, aihe ja osallistujat vaikuttavat siihen, millaisen intensiteetin kykenemme luomaan ja kuinka voimakas jännitys nousee pintaan.
Vaihdamme paikkaa tässä kentässä myös yhden ja saman esityksen aikana. Joku saattaa aloittaa Haparoijana, mutta kun jännitys laantuu, hän parantaa esitystään Luennoijaksi. Toinen taas aloittaa Itsevarmana, mutta kun hän veltostuu ja intensiteetti laskee, Itsevarmasta tuleekin Rutinoitunut.
Mitä tästä kuolemattomasta kaaviosta voi oppia?
Jos haluaa kehittyä esiintyjänä, on tiedostettava, mitkä tilanteet heikentävät omaa suoritusta. Tekeekö provosoiva osallistuja minusta Haparoijan? Jos joudun pitämään samaa puheenvuoroa monta kertaa peräkkäin, tuleeko minusta helposti silloin Rutinoitunut? Mikä laukaisee minussa Hermoilijan?
Kun tunnistaa omat laukaisijansa, osaa myös torjua niitä paremmin.
* Huomaathan, että vertailen nyt vain näitä kahta tekijää: jännitystä ja intensiteettiä. Esityksen onnistumiseen vaikuttaa toki moni muukin osa-alue (esimerkiksi sellainen pikkujuttu kuin sisältö).
—
Tässä on kyllä vahvaa asiaa, vaikka jotenkin kovin pelkistetyltä tuo kaavio tuntuu. Mutta no joo, sehän nyt onkin vain havainnollistus eikä mikään impressionistinen psykologinen tutkielma.Itse en juurikaan tunne "jännitystä" sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta esiintymistilanteessa minut valtaa aina jonkinlainen kiihtynyt hurmostila, joka sitten aiheuttaa esityksen hajoamisen, muistiinpanojen totaalisen ignoroinnin ja kiinnostavimpaan asiaan jämähtämisen (arkikielellä "vaahtoaminen"), joskin taatusti yleisöönvetoavalla temmokkuudella…Olisikohan nyt sitten sitä hermoheikkoutta, vai onko se vain sitä, kun "intensiteetti menee takalaittomaksi". Jotenkin kun en tunne oikeastaan jännitystä ja pingotusta. Toivoisin olevani satsaaja, mutta suoraan sanoen en osaa sijoittaa itseäni tuohon kaavioon…
Hihii! Jos tunnistan itsessäni piirteitä Hajamielisestä ja haparoijasta, tekeekö se minusta pyörtyneen vai luennoitsijan? :o) Mahtava, hihittelin kippurassa! Toimisiko kaavio paremmin, jos nuo negatiiviset olisivat molemmat origon tuntumassa? Silloin voisin hyvin uskotella itselleni, että olen luennoija ja suorastaan syntynyt siihen tehtävään! :o)
Soitin lapsena pianoa, ja minulla oli usein esiintymisiä. Eniten ärsyttivät ihmiset, jotka tulivat kysymään, jännittääkö, ja sitten kielteisen vastauksen kuullessaan alkoivat lässyttää, kuinka jännittäminen on ihan normaalia eikä sitä tarvitse hävetä.Lapsena en tosiaankaan osannut jännittää, mutta jostain syystä minustakin on nyttemmin tullut jännittäjä. Mielestäni jännittäminen ei todellakaan ole välttämätön edellytys hyvälle esitykselle. Ainakin omalla kohdallani jännitys helposti syö intensiteettiä, koska se saa keskittymään epäolennaisuuksiin.Venla
Lämmin kiitos kommenteista!Mömmö, kuvailuasi ei tosiaan saa kovin hyvin uppoamaan tähän teoriakehikkooni. Voisi ehkä sanoa, että intensiteetti menee takalaittomaksi. (Olit keksinyt hyvän määritelmän.)Toisaalta jos intensiteetti on esiintyjän ja osallistujien välistä, ehkä kuvailemasi toiminta ei ole intensiteettiä vaan innostusta, ja se on taas sitten eri asia.Sari, jos olet välillä Haparoija ja välillä Hajamielinen, voit hyvin olla myös Luennoija. Yritin sillä termillä kuvata varmaa perusosaajaa, joka jännittää vähän mutta ei liikaa. Luennoija saa aikaan kohtalaisen intensiteetin, vaikka se ei ehkä aina ole voimakas. Toivottavasti et silti pyörry. :)Venla, itse olen törmännyt samanlaisiin kysymyksiin ja oletuksiin. Aivan kuin kaikkien olisi pakko jännittää. (Jos joku ei muka jännitä, niin sehän valehtelee.)Jännittämisen määrä vaihtelee iän, aiheen ja tilanteen myötä. Itse aikanaan jännitin kohtuullisen paljon, mutta nykyään en juuri hermoile.
Loistokirjoitus!Erottelusi jännittämisen ja intensiteetin välillä on mitä käyttökelpoisin. Olen aiemmin huomannut, että jos välitän siitä, mitä teen, niin jännitänkin jonkin verran, kun taas silloin, jos esiintyminen ei liity itselleni tärkeään asiaan, tulee homma hoidettua rutiinilla. Intensiteetti on toki ihan omaa luokkaansa edellämainitussa tapauksessa.Mutta aiemmin olen aina vähän huolestunut, jos huomaan, etten jännitäkään jotain tärkeää esiintymistä. Esittelemäsi erottelun nojalla tällaisesta perusteettomasta huolesta pääsee heittämällä eroon. Keskittyy vaan intensiteettiin.Tällaisista otsikkosi pyydystämistä napakasti keskuuteemme pesiytyneistä harhauskomuksista on erittäin hyvä tehdä selvää. Kiitos siitä!Mitä mieltä olet muuten intensiteetin ja flow-kokemuksen suhteesta? Onko niillä jotain tekemistä keskenään?
Hyvä kaavio! Saakos sitä käyttää, jos tulee sopiva tilaisuus eteen? Blogissasi ei ole mitään mainintaa avoimesta lisenssistä tms.Ja hyvin täydentää mielestäni tuota itse piirtämääni kuolematonta kuviota, jossa vertaan esiintymistekniikkaa ja viestiä. Täysin eri näkökulma. Saisikohan nuo yhdistettyä 4-ulotteiseksi häkkyräksi?
Kiitokset kommenteista!Lauri, hieno juttu, jos häkkyrästäni oli hyötyä. Tuo flow'n* ja intensiteetin suhde on kyllä mielenkiintoinen. Toisaalta flow luo intensiteettiä, mutta intensiteettiä voi olla myös ilman flow'ta.Voisiko sanoa niin, että jos flow syntyy yhdessä osallistujien kanssa, se takaa intensiteetin? Tosin intensiteetin voi luoda myös muilla keinoilla.Sen sijaan jos flow on puhujan omaa, itseensäkäpertyvää monologia ja osallistujat jäävät ulkopuolisiksi, niin intensiteetti muistuttaa lähinnä pannukakkua.*Flow-sanan suomentaisin keskittyneeksi tekemiseksi tai sellaiseksi tilaksi, jossa työ etenee kuin virta, siis lähes itsestään. Flow ei koskaan synny jännittäen tai stressissä, vaan se vaatii rentoutta ja luottamusta omaan osaamiseen.Tarmo, ilman muuta kaaviotani saa käyttää, jos mainitsee lähteenä nimeni ja Ei oo totta -blogin osoitteen.Oma kaaviosi oli mielenkiintoinen, ja kävinkin sitä itse asiassa katsomassa jo pari päivää sitten. Olen siitä täysin samaa mieltä – varsinkin jos akseli esiintymistekniikka ei pidä sisällään vain datatykkiä, vaan mitä tahansa havainnollistamisen tekniikkaa. 🙂