Ihmiset tulevat koulutustilaan.
Hei kaikki ja tervetuloa!
Koulutustilan ovi sulkeutuu, ja ihmiset ovat ansassa sisällä.
Kattokaa nyt näitä ihmisiä. Ei saatana. Eihän tää etene ollenkaan. Sä siellä voisit koukata vasemmalta ohi, niin ei synny ruuhkaa ihan tähän ovensuuhun.
Ja datatykin lamppu on palanu. No pitihän se arvata. Miten tässä voi tehdä työtään, kun ei välineet toimi? Ja tossa fläppitelineessä on ihan liian vähän paperia. Kuka tästä koulutustilasta vastaa? Jos mä oisin tämän tilan vahtimestari, järjestäsin kyllä kulkureitit ihan eri tavalla. Kaupunki on taas palkannu toistaitosia tunareita. Kyllä tässä taas vaan halutaan vaikeuttaa meidän ammattilaisten työtä.
Tässäkin koulutustilassa häärää vittu vaan amatöörejä, jotka sotkee paikat. Antasivat meikäläisen hoitaa hommat. Jos et osaa, niin käytä ammattilaista. Ammattilaista! Se on niin helppoo, eikä sun tarvi täällä toisten tiellä käkkiä.
Ja täällä on roskakorikin tyhjentämättä! Hohhoijaaperkele näitä ihmisiä.
Koulutus päättyy, ja ihmiset lähtevät.
Se teki sitten kolme tonnia. Kiitos paljon, ja tervetuloa uudelleen!
Näissä jutuissasi on usein jotakin, mikä muistuttaa omista töistäni. Siksi joskus huvittaa ja, kuten nytkin, kommentoiduttaa.
Usein ne tussit ovat kuivat ja kyllä se fläppivihkokin on ohut. Itselläni on pari sarjaa taulukyniä repussa, samoin teippiä ja puukko. Jatkojohtoja ja sitä lehtiötä en kuitenkaan ole kuljetellut.
Muutamia ajatuksia aiheesta yleensä.
Taksikuski on ilmeisesti ammattilainen. Hän on havainnut paljon epäkohtia työympäristössään ja kenties välineissäänkin. Lisäksi jänellä on käytännön näkemystä ns. isommasta kuvasta eli liikennepolitiikasta ja väyläratkaisuista.
Mutta hänellä ei ole kykyä päästä irti rutinavaiheesta. Eikä välineitä saada näkemyksiään eteenpäin.
Joskus, kun olin töissä, törmäsin tarpeeseen olla sosiaalinen ja jutella kollegoiden kanssa. Keskustelu oli aina helppo viritää, kun otti esille jonkin epäkohdan. Vilkkaasti rutistiin ja parjattiin, porukkaakin kertyi vikakinkereihin.
Sitten viimeistään kolmantena päivänä ne rutinat on kaikki käyty läpi ja jutut alkavat kiertää kehää. Uusia asioita ei enää tule, vaan jauhetaan paikallaan. Kun tästä haluaa taas rauhassa päästä tekemään työtään, niin oma keinoni oli kysyä: Mitä tekisimme, että korjaantuisi? -Tilanne ohi, hajaannutaan.
On yllättävän iso kynnys lähteä aidosti korjaamaan vinoutumia ja ratkaisemaan ongelmia. Ensin pitää tunnistaa se ongelma, sitten pähkiä sen syntyä ja sen jälkeen päästään pohtimaan kohtia joissa, jotakin tekemällä voidaan vaikuttaa. Lopuksi tietysti pitää tehdä jotakin.
Tämä kirjoitukseni saattaa nyt ola kokonaan ohi otsikkosi, mutta tuli tuntu, että taksikuskillasi oli sen ratkaisun hakemisen kanssa keinot vähissä. Menossa oli rutina ja pääsit siihen rinkiin osalliseksi.
Esimerkiksi nämä netissä olevat systeemit, blogit, tuittivirat ja palautekanavat ovat nykyajan keinoja nostaa ongelmia esille ja tiedoksi niille, jotka voivat niitä paremmin ratkoa. Kuljettajan maailmankuvaan ei ehkä mahdu nämä mallit. Vielä. Se on harmittavaa ammattilaisen kokemuksen hukkaamista.
Tiivistän ylläolevan. Rutina on sosiaalinen tapahtuma, ratkaisu on työtä. Ongelmaan ei saa jäädä makaamaan.
Kiitos Matti! Vedit tosi osuvasti yhteen tuon rutinaprosessin.
Rutina on usein alku ratkaisulle, mutta joskus rutinavaihe jää päälle. Pahimmillaan siihen kierteeseen vedetään mukaan viattomat asiakkaatkin, joilla ei ole osaa eikä arpaa liikennejärjestelyissä tai ruuhkissa.
PS. ”Vikakinkeri” on äärimmäisen kuvaava ilmaisu!