Juttelin kaverini kanssa lapsuudesta. Tajusin siinä yhteydessä kaksi kullanarvoista evästä, jotka olen saanut kotoani.
1) Kateus on turhaa
Meillä kotona vanhemmat eivät kadehtineet muita. En koskaan kuullut ikävänsävyistä ”miksi tuollakin tyypillä on tuollainen” -ihmettelyä. Niinpä en ole itsekään oppinut kadehtimaan.
Kun ensimmäisen kerran törmäsin naapurikateuden käsitteeseen jossain kirjassa, en tiennyt mistä oli kyse. Minulle oli aivan käsittämätön ajatus, että joku vahtaisi naapurin pihaa, taloa tai autoja ja tuntisi niistä katkeruutta. Meidän perheessämme kukaan ei edes tiennyt, montako autoa naapureilla oli ja mitä merkkiä ne mahtoivat edustaa.
2) Kaikki kropat ovat hyviä
Vanhempani eivät koskaan seisseet peilin edessä ja surkutelleet vartaloitaan. Niinpä minä ja siskonikaan emme oppineet sitä. En koskaan tajunnut, etten muka voisi kelvata maailmalle.
Yllätyin, kun joku ilmoitti yläasteella, että minulla oli kuulemma ”iso perse”. Toki se kiukutti, mutta samaan aikaan tajusin, että moittijassa oli jotain vialla, ei minussa. Ei ole normaalia, että tuntee tarvetta arvostella ääneen toisen kroppaa.
* * *
Näitä eväsleipiä olen tarjoillut myös lapsilleni. En ole koskaan heidän kuullensa kadehtinut toisten parempia mahdollisuuksia tai hienompaa omaisuutta. En myöskään ole surkutellut omaa habitustani saati arvostellut muita. Olen halunnut rakentaa lapsilleni terveen itsetunnon, johon ei kuulu toisten kadehtiminen tai oman ruumiin kritisointi.
Tietenkin olen etuoikeutettu: kasvoin ydinperheessä, joka tajusi tehdä minulle helkutin hyvät eväät.
Parasta silti on, että jokainen meistä voi tehdä samat eväsleivät koska tahansa. Jos et pysty tekemään niitä vielä itsellesi, tee ne toisille.
Sitä elää itsekukin helposti pitkälle aikuisuuteen ennen kuin tajuaa, että toiset ovat tosiaan saaneet elämäänsä ihan toiset eväät. Paljon on sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet ”ole tyytymätön ja valita kaikesta”-leikkeleen, ”kritisoi kaikkea”-lisukkeen ja ”arvostele muita”-levitteen sinne eväidensä väliin. Itse olen saanut tuon kritisoinnin ja arvostelun jossin määrin omissa eväissäni ja kyllähän se töitä teettää poimia ne pois nyt, kun tietää, kuinka epäterveellisiä eväitä ne ovat ihmisen omalle mielelle.
Hyvin puhuttu. Mä olen seurannut sivusta, kuinka muutamissa perheissä lapset ovat oppineet poimimaan vanhempiensa johdatuksella just nuo leikkeleet, lisukkeet ja levitteet.
Lopputulos on tosi surullista katseltavaa. Ulkopuolisen on turha huomauttaa tilanteesta, sillä perheelle itselleen se on ainoa looginen valinta.
Sama juttu ykköskohdan osalta. En muista itsekään kuulleeni kotona koskaan kitinää jonkun tuloista, enkä sellaista omille lapsillenikaan ole opettamassa. Se tietysti on syytä oppia miten erilaiselta maailma näyttää 20 000€ tienaavan silmin kuin 200 000€ tienaavan, mutta hieman eri juttu tietysti kyseessä.
Kakkoskohta onkin sitten vähän haastavampi, koska a) vaikka kuinka yrittäisit asiaa opettaa, joku kuitenkin loukkaantuu esimerkiksi ”iso perse” kommentista, b) vaikka kuinka olisit sitä mieltä, että 70kg ylipaino on hyvä kroppa siinä missä normaalipainonenkin, kymmenen-viidentoista vuoden jälkeen vaivat ja sairaudet kyllä palauttavat maanpinnalle (tai, no, kyllähän näitä näkee keiden mielestä se, että lääkäri kehottaa laihduttamaan on syrjintää).
Totta turiset.
Mä olen yrittänyt viestiä tossa kakkoskohdassa muksuille mieluummin sellaista, että ”ei kannata syödä kaikkia herkkuja, joita tarjolla on” sekä ”jokaisella pitää olla ainakin yksi liikuntaharrastus, niin saa elää terveempänä”. Silloin huomio menee mieluummin terveyteen kuin kropan muotoon. Mutta onhan se ilman muuta vaikeaa, koska painoindeksillä ja terveydellä on aika vahva yhteys toisiinsa.