[Varoitus ääripään lukijoille:
- Jos vihaat kielioppia koko kropallasi, kannattaa lopettaa lukeminen. Tämä on kuiva kielioppipostaus. Tekstissä esiintyy suomen kielen morfologiaa, joka saattaa aiheuttaa ihottumaa kokemattomille.
- Jos rakastat kielioppia koko kropallasi, muistathan, että tämä teksti on suunnattu myös ei-ammattilaisille. Oikaisen hieman yksityiskohdissa, jotta perusperiaate välittyy.]
Aamulla Hesarin uutisissa pisti silmään erikoinen sana. Lihavointi on minun:
Pelkkä käveleskely ei toki riitä liikunnaksi, koska sydän ja lihakset vahvistuvat lähinnä raskaammassa liikunnassa.
Teksti on Virve Rissasen artikkeli seisomatyöstä ja kävelytaukojen merkityksestä. Juttu oli sinänsä mainio, mutta miksi ”käveleskely” tuntuu niin kankealta sanalta?
Syy on johdoksissa. Johdos on kielen pieni elementti, jolla sanasta tehdään uusi sana. Esimerkiksi näin voit käyttää –llinen– ja -uus-johtimia:
kirja + llinen = kirjallinen
kirjallinen + uus = kirjallisuus
Usein johdos muuttaa sanan sanaluokkaa, mutta ei aina. Äskeisessä esimerkissä substantiivi vaihtui adjektiivin kautta takaisin substantiiviksi. Voimme myös tuunata substantiivista suoraan uuden substantiivin:
kirja + sto = kirjasto
Ja toki myös verbin väkerrys luonnistuu:
kirja + oittaa = kirjoittaa
Miksi sitten käveleskely kuulostaa oudolta? Sen pohjana on kävellä-verbi, joka jo itsessään on –lla-johdos, joskin aika vakiintunut. Käveleskely on muodostettu näin:
kävellä + skella = käveleskellä
käveleskellä + ly = käveleskely
Ensimmäinen rivi paljastaa syyn sanan kankeuteen: siinä on kaksi kertaa lla-johdin. Verbistä tulee käveleskellä, joka maistuu suussa melko vieraalta. Yhtä hyvin voisimme puhua juoksenteleskelusta, autoileskelusta ja ratsasteleskelusta.
Mitä toimittajan olisi sitten kannattanut kirjoittaa? Vaihtoehtoja on useita:
Pelkkä kävely ei toki riitä liikunnaksi, koska sydän ja lihakset vahvistuvat lähinnä raskaammassa liikunnassa.
Pelkkä käyskentely ei toki riitä liikunnaksi, koska sydän ja lihakset vahvistuvat lähinnä raskaammassa liikunnassa.
Pelkkä satunnainen kävely ei toki riitä liikunnaksi, koska sydän ja lihakset vahvistuvat lähinnä raskaammassa liikunnassa.
Käveleskelevä ihminen muuttuu käveleskelyllisemmäksi, mikä takaa hänen käveleskelyllisemmyytensä.
Vaihtoehdot ovat oikein kivoja, mutta vähän puutteellisia:
* ”Pelkkä kävely” ei ota kantaa kävelyn laatuun — sitä on rivakkaa ja käveleskelyä…
* ”Pelkkä satunnainen kävely” voi olla kovin kuormittavaakin, juuri suomalainen ajattelee, että kävelen ehkä vain silloin tällöin, mutta teen sen silloin niin, että pumppu saa kunnolla kyytiä!
* ”Pelkkä käyskentely”: käyskentely viittaa monille kävelyn sijaan epämääräiseen haahuiluun vähen kuin eksyneenä.
Esimerkiksi ”kevyt kävely” saattaisi kenties ehkä olla asiaa enemmän vastaava ilmaus.
Matti, se ei ollut tämän postauksen pointti. En vain ryhtynyt listaamaan *kaikkia* suomentamisvaihtoehtoja.
Tästä tosin huomaa, miten vaarallista on käyttää erikoista johdosta. Lukijat tulkitsevat sen eri tavoin, koska sana on vieras, ja sen merkitys on vakiintumaton.
Kävelehtiminen? Kai se oikea sana on?
Hahaa, en ole ihan varma. 🙂
Oih! Vihaan kielioppia, mutta rakastan sanojen vääntelyä. Tosin arvostan samalla myös ammattitaitoista journalismia ja ehdoton mielipiteeni on että sanojen vääntely tai väärin kirjoittaminen sopii ehkä juuri ja juuri kolumniin ja silloinkin pitää erikseen selittää miksi on päädytty käyttämään värikkäämpää kieltä. Ettei tule mieleen 40-luvun uutisointi. Tai iltalehtisanomien otsikot.
Sitäpaitsi käveleskely kuulostaa kamalalle. Kuin nuoleskelu mikä kuulostaa aina myös inhan lipevälle, huolimatta siitä mikä nuoleskelun kohde on. Sanalla on jo ällö sointi, sitä ei paranna vaikka kyseessä olisikin vain viaton jäätelön nuoleskelu.
Hyvän jutun sait kuitenkin taas aikaiseksi. Yhdestä sanasta. Niin hyvä että ylitti minun kommentointilaiskuuskynnykseni.
Kiitos Katri! Sehän on tosiaan totta, että tuo johdos olisi hyvin käynyt pakinaan tai kaunokirjallisuuteen, mutta ei uutistekstiin.
Hieman ihmetytti tämä mutkien suoriksi vetäminen, kuten se, että johtimien nimet ovat vääriä: esim. käveleskelemisessä on kyse -skele- ja U-johtimista. Toisekseen koen tällaisen sanojen arvottamisen keinotekoisena, koska kysessä on subjektiivinen kokemus. Minun suuhuni keveleskely on osuva ja luonteva sana tähän yhteyteen, koska skele-johdos kuvaa tässä teon satunnaisuutta ja epämääräisyyttä: ei kävellä, vaan tehdään jotain vähän sinne päin. Siis tismalleen samaa asiaa kuin käyskentelyssä, joka taas on omaan suuhuni vanhahtavampi ja nykylukijalle merkitykseltään hämärtyneempi. Jos halutaan ilmaista, ettei minkäänlainen kävely ole riittävää liikuntaa, kävely olisi pätevä ilmaus.
Lueskelija, luitko alun disclaimerin? Tämä postaus on tarkoitettu myös maallikoille. Siksi en voi puhua ”-U-johtimesta”, koska se ei avaudu kenellekään.
Lähtökohtaisesti journalistisessa tekstissä ei voi käyttää omintakeisia johdoksia. Ne kuuluvat kaunokirjallisuuteen, pakinoihin ja vapaamuotoisiin blogeihin.
Ei kai saman johtimen käyttäminen kahdesti tai useammastikin peräkkäin ole sinänsä ongelma? Vrt. tehdä > teettää > teetättää > teetätyttää. (En nyt väitä, että noita teonsanoja osattaisiin aina käyttää oikein.) Kyllä käveleskely näin ensi lukemalla vähän oudolta sanalta kuulostaa, mutta voisihan tuohon tottuakin.
Itse asiassa otit esille juuri sen esimerkin, jonka kielenhuoltajat korjaavat. ”Teetättää” on kankea muoto, joka korjataan aina asuun ”teettää”.
Yleistajuisen asiatekstin kielenhuollossa pyritään aina yksinkertaiseen asuun. Esimerkiksi ”olettamus” korjataan muotoon ”oletus”, ”teknillinen” muotoon ”tekninen” ja ”mekanistinen” muotoon ”mekaaninen”.
Voiko mennä askeleen taaksepäin, onko ”kävellä” johdettu sanasta ”käydä” ?
Tismalleen. Kävellä ja käydä ovat samaa kantaa. Vanhassa suomessahan ”käydä” tarkoittaa nimenomaan kävelyä. Vrt. Raamatun ”ota vuoteesi ja käy”.
Minusta käveleskely-verbi sopi tähän tekstiin ihan hyvin. Tällä sanavalinnalla kirjoittaja onnistuu helposti tavoittamaan tekemisen tavan; pelkkä tavallinen, kevyt kävely – käveleskely – ei riitä kuntoiluksi. Jossain perus-uutisessa sana voisi toki olla liikaa: ”Niinistö ja Putin käveleskelivät lähetystön pihalla…”
Mietin vielä tuota tuplausjohdinasiaa: Onhan noita muitakin vastaavia, joissa on kaksi kertaa -lla, mutta molempia tarvitaan. Vaikkapa piillä>piileskellä tai entä olla>oleskella? En näe ongelmaa. On tietenkin jokin raja siinä, montako johdinta sanaan voi lisätä, ennen kuin sana alkaa olla liian mutkikas. Mielestäni se raja ei tässä ylity.
Vielä on jatkettava: Olisihan se tylsää, jos terveys- tai minkä tahansa hippusen kevyemmän artikkelin kirjoittajalla ei olisi vapauksia käyttää muuta kuin kuivaa perussanastoa!
Anne, nyt ei kyse ole tylsyydestä. Ihminen voi käyttää tuttuja ja olemassaolevia sanoja, jotka silti ovat elävää kieltä.
Vieras sana ei poista tylsyyttä, mutta se aiheuttaa nykivän lukukokemuksen. Sen sijaan tylsyys poistuu elävällä kielellä – vaikka joka ikinen sana olisi sanakirjasta.
Äänestän käveleskelyn puolesta, vaikka automaattikorjauskin täristää punaista sen alle. Mun korvaan ja epäsovinnaiseen ajatusmaailmaan se istuu ihan hyvin.
Mieleeni juolahti myös se käyskentely, mutta kyllä se paremminkin seisomatyöskentelyn sijaan sopisi Suomi-Filmin kartanonpuistoon neidille päivänvarjon alla! Tai herroille presidenteille.
Vakiintumattomista sanoista ei muuten ymmärtääkseni voi tulla vakiintuneita, jollei niitä kokeilla monissa jutuissa ja haeta sitä yhteisymmärrystä merkityksestä. Tässä tapauksessa vissiin oli suhteellisen vaaraton paikka kokeilla. Herrat presidentit (tai tulkkinsa) olkoot varovaisempia! Esimerkkinä erään kielen ääntämyksestä väännetty vitsi: Presidentti kysyi nuorikkonsa syntymäpäivälahjatoivetta ja sai vastaukseksi (jotakin kauneus-)voidetta: krem. Pian uutisista kuultiinkin, että määrätietoiset univormutunnuksettomat ”asemiehet” ottivat kohde kohteelta haltuunsa pientä niemimaata.
Henkilökohtaisesti olen kummastellut e-æ-i-ä -äänteiden ja kirjoitustapojen monimuotoisuutta sekä ennen kaikkea sitä, miten mun korvani ja kieleni eivät yrityksestä ja harjoituksesta huolimatta pääse niistä tolkkuun.