Kun tulen aamuisin tänne Hämeenlinnan rautatieasemalle, täällä on aina kaksi laitapuolen veikkoa nukkumassa.
Toinen on harmaatukkainen mies, jonka vakiopaikkana on aulan kulmapenkki, heti patterin kyljessä.
Toinen lienee nuorempi, mutta hänellä on huppu kasvoillaan. Nuorempi nukkuu aina keskimmäisen penkin päädyssä.
Nämä herrasmiehet ovat ilmestyneet asemalle talven mittaan. He eivät räyhää, eivät haise, eivät röhnötä leveästi. He vain tulevat asemalle nukkua kököttämään, kun ovet avataan aamulla kello 5.15. En tiedä, missä he sinnittelevät yönsä.
Heput näyttävät vaatteistaan päätellen olevan vasta äskettäin repsahtaneita. Molemmilla on perussiistit vaatteet ja kengät. Nuoremmalla on reppu mukanaan, vanhemmalla usein muovikassi.
Ajattelin haastatella heitä joskus. Keitä he ovat ja missä he yöpyvät? Tuntevatko he toisensa? Miten asemasta tuli heidän kotinsa?
Täytyy vain odottaa, että he heräävät.
Tai että yhteiskunta herää.