Kirjoitan paraikaa kahta uutta kirjaa, joiden nimiä ei tosin vielä ole julkaistu. (Palataan siihen myöhemmin.) Toinen kirjoista käsittelee Vastaamoa ja toinen puhe- ja viestintätaitoja. Kirjoitan käsikset Googlen Docsilla Googlen Driveen, kuten aina.

Nyt jaan supersalaisen ja megamysteerisen kirjoitusvinkkini, josta käytän nimeä blaa ja äksät.

Aina kun teen kirjaa, päässäni risteilee kymmeniä ajatuksia yhtä aikaa. On niin paljon muistettavaa, ja uusia ideoita pomppaa esiin jatkuvasti. Niinpä kun kirjoitan alalukua 3.2.4, mieleen tulee asia, joka pitää muistaa lisätä alalukuun 2.5.1.

Aikaisemmin tein niin, että kirjoitin mieleen tulevan asian ylös irralliseen lehtiöön ja sen jälkeen jatkoin kirjoittamista kesken olevasta kohdasta. Ongelmaksi tuli se, että paperilaput hukkuivat, enkä aina saanut selvää käsialastani saati muistiinpanon sisällöstä. Mitä helkuttia tarkoittaa ”kuulalaakeri 123 viuh” tai ”mennen tullen eestaas pingpong”, ja mitä niille pitäisi tehdä?

Nykyään tekniikkani on blaa ja äksät.

Aina kun tulee mieleen muistettava asia tai uusi lähde, teen seuraavasti: jätän kesken tekeillä olevan kohdan ja kirjoitan siihen kohtaan käsikseen ”xxx”. Sen jälkeen menen alalukuun 2.5.1, merkkaan sinne ydinajatuksen parilla sanalla ja lisään mukaan ”blaa”. Kuvakaappauksessa näkyy esimerkiksi tajunnanvirtaheitto ”blaa kasvatus, parisuhde, kehut, rakastan sinua”.

 

Käsikirjoituksessani on tällä hetkellä 65 blaa-sanaa.

 

Tämän jälkeen homma toimiikin tekstihaulla:

  • Kun haen ”xxx”, pääsen tekeillä olevaan kohtaan.
  • Kun haen ”blaa”, pääsen mihin tahansa keskeneräiseen kohtaan, jossa on paikattavaa ja jatkettavaa.

Olen valinnut signaaleiksi nimenomaan blaan ja äksät, koska niitä ei yleensä esiinny käsiksessä sinällään. Sen sijaan jos kirjoittaisin käsikseen merkkisanaksi ”kesken”, niin todennäköisesti sama sana esiintyisi kymmenissä muissakin paikoissa osana leipätekstiä.

Tällä tekniikalla nopeakin muistiinpano on kirkas, koska minun ei enää tarvitse etsiä kadonneita paperisia muistilappuja eikä tulkita omaa käsialaani. Kaiken lisäksi alaotsikko kertoo oikean asiayhteyden. Tiedän aivan tasan tarkkaan, mitä tarkoittaa ”blaa kasvatus, parisuhde, kehut, rakastan sinua”, koska se sijoittuu alaotsikon Kun perhe puhuu alle.

Tässä tekniikassa on sekin hyvä puoli, että kun ajatukset tai lähteet loppuvat kesken jostain kohdasta, jätän sinne merkinnän ”blaa” ja etsin toisaalta uuden blaa-kohdan, josta pystyn jatkamaan tekstiä. Näin kirjoittaminen on aina mielenkiintoista, koska voin valita kaikista blaa-kohdista juuri sen, joka tällä hetkellä kiinnostaa eniten. (Tämä on todennäköisesti ainoa tapa, jolla kaltaiseni adhd-orava saa kirjoja valmiiksi: välillä voi syventyä tuntikaupalla yhteen asiaan, ja välillä saa pomppia minuutin välein sinne tänne.)

blaa motivaatio ekologisuus nopeus säilyvyys

 

 

2 kommenttia

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.