Postasin äsken mainoksesta, jossa oli runsaasti kirjoitusvirheitä. Postauksen loppuun tuli kommentti Tuulikilta, joka totesi osuvasti:
Paimennan työkseni aikuisia ihmisiä, jotka kirjoittavat tekstejä julkisesti luettavaksi. Kukaan heistä ei ole alan ammattilainen, enkä minäkään ole, [- -] mutta ihmettelen kyllä suuresti muutamia asioita. [- -] Aivan päivittäin joku on 3-vuotta tai 30 vuotias. Tai pahimmillaann 30 kymppinen. Siis 300-vuotiasko?! Olen yrittänyt takoa perusasioita heidän päähänsä, mutta ei vaan tunnu menevän jakeluun. [- -] Toinen ihmetykseni aihe ovat yhdys_sana_virheet. Tulee kieltämättä todella amatöörimäinen fiilis, jos esim. palaverimuistion joka ikinen yhdys_sana on kirjoitettu erilleen. Miten se voi olla niin vaikeaa? En toki itsekään ole täydellinen, mutta perusasiat ovat sentään hallussa.
Tuulikki on aivan oikeassa: on pahoja mokia ja pieniä mokia. Niinpä päätin jakaa kirjoitusvirheet kahtia. Jos teet ison mokan, herätät myötähäpeää. Jos teet pikkuvirheen, maailma ei siihen kaadu.
1. Pahat mokat
1a) Päätteiden kirjainten tuplaaminen on syntiä. Yksi kirjain riittäisi.
EI NÄIN: sinullekkin, meneppä, teillekkö
VAAN: sinullekin, menepä, teillekö
1b) Tavalliset yhdyssanat on osattava. Niissä ei ole monimutkaisia poikkeuksia.
EI NÄIN: rauta tie asema, erikois tarjous, johtamis harjoitus
VAAN: rautatieasema, erikoistarjous, johtamisharjoitus
1c) Jos kirjoitat sanat kirjaimin erikseen, kirjoita ne myös numeroin erikseen. Ei yhteen, ei viivalla.
EI NÄIN: 13-vuotta, 13€, 13%
VAAN NÄIN: kolmetoista vuotta, 13 vuotta, kolmetoista euroa, 13 €, kolmetoista prosenttia, 13 %
Vrt: kolmetoista koiraa, 13 koiraa
1d) Jos käytät sivistyssanaa, se on kirjoitettava oikein. Jos et osaa, käytä suomalaista vastinetta.
EI NÄIN: agressiivinen metaboolinen reagtio
VAAN: aggressiivinen metabolinen reaktio
2. Pikkuvirheet, joilla ei oikeasti ole väliä
2a) Maailma ei kaadu lyöntivirheisiin.
talospäällikkö, srtategia, päivämärä
Aivan sama, paitsi jos lyöntivirhe on joka toisessa sanassa.
2b) Kukaan ei voi muistaa kaikkia poikkeusyhdyssanojen kirjoitusasuja.
Ani harva vai aniharva? Päin vastoin vai päinvastoin?
Aivan sama, paitsi jos tekstin oikeellisuudella on erityinen painoarvo.
2c) Julkisen sektorin nimien kirjoittaminen on yhtä arvausleikkiä.
Onko se Korkein oikeus vai korkein oikeus, Rajavartiolaitos vai rajavartiolaitos, Viestintävirasto vai viestintävirasto?
Aivan sama, paitsi jos olet töissä kyseisessä puljussa.
Itse arvottaisin kirjoitusvirheet käytännöllisyyden perusteella näin (pahasta vähemmän pahaan):
1. Mokat, joiden takia lauseen merkitys muuttuu (monet pilkkuvirheet, merkittävät yhdyssanavirheet)
2. Mokat, jotka vaikeuttavat viestin ymmärtämistä, mutta eivät muuta sitä
3. Mokat, jotka pilkkaavat kieltämme niin räikeästi, että ala-asteikäinenkin sen huomaa
4. Mokat, joilla ei juurikaan ole väliä
Mutta tämä luokittelu ei autakaan niitä ihmisiä, jotka näitä mokia tekevät. Siinä mielessä sinun on parempi. 🙂 Tämä puolestaan tuo esille lukijan näkökulman, joka itselleni on läheisempi.
Viime aikoina olen joutunut ikäväkseni asioimaan erään IT-konsultin kanssa, jolla mm. yhdyssanat ja pilkut ovat vähintäänkin hakusessa. Tällä viikolla sain sähköpostin, josta en ymmärtänyt juurikaan mitään. En kehdannut alkaa taas inisemään, etten ymmärrä mitä hän tarkoittaa, joten yhdistelin hetken kaikkia sanoja toisiinsa ja kokeilin lisäillä pilkkuja sanojen väleihin ja sain kuin sainkin koottua materiaalistani järkevähkön viestin. Mutta voit kuvitella, että otti päähän käyttää aikaa sellaiseen! Tulevaisuudessa, jos mitenkään pystyn asiaan vaikuttamaan, en tule tekemään yhteistyötä kyseisen henkiön kanssa.
Hyvä huomio! Tein vain karkean kahtiajaon, mutta tarkempi jako olisi juuri tuollainen.
On tosiaan kiduttavaa yrittää tulkata epäselvän kirjoittajan tekstiä. Pahimmassa tapauksessa lukijan tulkinta on erilainen kuin mihin lähettäjä on pyrkinyt.
Olen kerran saanut tekstiviestin, jossa minua pyydettiin kouluttajaksi erääseen tapahtumaan – tai niin luulin. Oikeasti viestin lähettäjä oli pyytänyt minua *osallistumaan* koulutukseen, mutta hänen tekstinsä oli niin kammottavan epäselvää, että viestin merkitys kääntyi päälaelleen.
Tämä oli oivallisen kiintoisa postaus! Petran kommentti oli erittäin asiaa ja hyvä jaottelu sekin.
Minä tuumaan, että päätteiden kirjainten tuplaaminen ei olisi A-luokan synti. Se näyttää aina tyhmältä, mutta ei vaikeuta ymmärtämistä ja on toisaalta tosi inhmillinen virhe. Ihminen suusta tulee ”katsoppa”, joten siten sen kovin helposti myös kirjoittaa.
Minua mietityttää ain se, miten ihminen, joka ei saa esim. yhdyssanoja oikein, kokee hankalan, virheitä vilisevän tekstin. Eikö tällaista ihmistä ihan oikeasti häiritse, että tekstissä lukee ”karkki pussi” tai ”kolme kymmentä vuotias”? Eikö sitä koe lukemista hankaloittavana? Vai onko tosiaan niin, että jos ei osaa yhdyssanoja (tai muita kielen perusasioita) itse, ei näe virheitä muuallakaan?
Kiitos kommentista! Jaoin kielivirheet kahtia yleisyyden mukaan: Pahimpia mokia on tahkottu äidinkielen tunneilla vaikka kuinka, eivätkä kaikki silti osaa korjata niitä. Pikkuvirheet taas tulevat harvoin vastaan tai ovat sellaisia, että ihminen itsekin tietää ne virheeksi (jos huomaa ne).
On ihan totta, että "jonnekkin" ei haittaa ymmärtämistä, mutta se on vain typerän näköistä.
Minulla on muuten teoria "yhdys sana virheisiin": jos ihminen on auditiivinen (eli kuuloaisti on hänelle voimakkain aisti), hän ei erota visuaalisia kirjoitusvirheitä – luettunahan "johtamis koulutus" ja "johtamiskoulutus" kuulostavat samalta.
Minä taas olen voimakkaasti visuaalinen. Olen pienestä pitäen lukenut paljon ja oppinut näkemään sanat oikeassa muodossaan. Jos en tiedä, kuinka jokin sana kirjoitetaan, tekstaan paperille molemmat vaihtoehdot. Silmäni kertoo lähes aina, kumpi on oikein.
Mitä luulet – olisiko yhdyssanojen väärinkirjoittamisen syy ihmisen auditiivisuudessa ja huonossa näkömuistissa?
Auditiivisuus ja visuaalisuus kirjoitusvirheitä selittävänä tekijänä on mielenkiintoinen teoria, mutta pienen mietinnän jälkeen en aivan usko siihen. Kaksi seikkaa puhuvat teoriaa vastaan. Ensinnäkin ”johtamis koulutus” ja ”johtamiskoulutus” eivät kuulosta minun korvaani samalta. Sanapaino muuttuu kirjoitustavasta riippuen: kou-tavulle tulee enemmän painoa erilleen kuin yhteen kirjoitettaessa. Toinen juttu on se, että monet taitavat (ja voimakkaasti visuaaliset) graafikot kamppailevat yhdyssanojen kanssa jatkuvasti.
Tuokin on totta. Entäpä jos täsmennän tätä ajatusta visuaalisuudesta:
Jos kirjoittaja on visuaalinen ihminen, hän kykenee näkömuististaan kaivamaan sanojen oikeat kirjoitusasut. Tässä tuleekin se joidenkin graafikkojen rajoitus: Jos ei ole koskaan lukenut paljoa – tai jos on lukenut vain huonolaatuista tekstiä – näkömuistiin ei ole jäänyt niitä oikeita muotoja lainkaan.
Tämän teorian mukaan yhdyssanojen oikeinkirjoitus vaatii kahta asiaa:
a) visuaalisuutta ja näkömuistia
b) runsaasti lukukokemuksia laadukkaista teksteistä.
Jos jälkimmäinen puuttuu, niin ensimmäisestä ei ole hyötyä. Mitä tuumaat tästä ajatuksesta?
Auditiivisten kohdalla perustan väitteeni joihinkin kavereihini, jotka lukevat paljon mutta ovat auditiivisia. Niinpä heille ei jää päähän sanan visuaalinen kirjoitusasu. Sanavarasto voi olla valtavan laaja, mutta he kirjoittavat "jonnekkin" tai "johtamis harjoitus", koska ääntäen sanat saattavat kuulostaa siltä. Sen sijaan he eivät koskaan kirjoita "reagtio" tai "bedagogiikka", koska heidän kuuloaistinsakin kertoo, että se on väärin.
Tämä on tietenkin vain mututeoriaa, joka on kerääntynyt ihmisten kirjoitusvirheitä tarkkailemalla. 😀
Itse hyvin auditiivisena ihmisenä en ole koskaan kokenut yhdyssanoja vaikeina. Päin vastoin: Kuulostavathan sanat erikseen kirjoitettuna yleensä ihan erilaisilta kuin yhteen kirjoitettuina. On ollut helppoa ymmärtää kahden eri sanan ja yhdyssanan ero.
Itse olen homannut, omaksi harmikseni, että yhdyssanat ovat alkaneet hajota. Liian usein. Siihen nähden asia on erityisen harmittavaa, että tuolla saralla pidin aina tärkeänä että homma toimii. Nyt onneksi on luotettavan lähteen arviointi saatu ja kuulemma syynä on suhteellisesti vähäinen suomeksi kirjoittaminen. Eli olen käytännössä 90% kaikesta kirjoittamastani kirjoittanut englanniksi viimeisen viiden vuoden aikana. Jotta asia olisi vielä erikoisempi, olen kirjoittanut ns. US-kieliopin mukaan. Eli väliviivat, jne. tulevat sieltä jo kotimaisemmallekin tontille.
Kuulemma jonkun tekstiä enemmän lukemalla voi päätellä onko kyse kielellisestä ”unohduksesta” vai jostain muusta. Kuulemma kaikessa kirjoittamassani virheet ovat hyvin pitkälle samoja ja helposti englantiin seurattavissa. Silti päädyin ottamaan itseäni niskasta kiinni ja palaamaan ”äikän” opiskeluun.
Noista virheistä: tunnustan että teen ”aina” virheitä noissa 13€ vs 13 € ja 13% ja 13 % asioissa. Nämä virheet ovat pesiytyneet pieneen päähäni jo ennen kuin osasin mitään vieraita kieliä.
Olen sitä mieltä että sisältö on tärkein, muttoa nuo pahat mokat tekevät lukemisesta niin vaikeaa, ettei sisältö mene perille. Vähän kuin seuraisi loistavaa asiaa puhuvaa luennoitsijaa joka esimerkiksi änkyttää pahasti jokaisen sanan kohdalla jossa on ensimmäisessä tavussa kaksi vokaalia peräkkäin… 😉 Pikkuvirheistä olen samaa mieltä jos esimerkiski <– kaksi kirjainta vaihtavat paikkaa, ei se maailma siihen kaadu. Tietenkin aina pitää ottaa huomio asiayhteydestä ja tekstin käyttökohteesta.
Karri, kiitos kommentista: olet aivan oikeassa. Se kieli, jota luemme ja kirjoitamme eniten, vaikuttaa myös muihin käyttämiimme kieliin:
– Englannin käyttö pistää suomen kielen yhdyssanat sekaisin.
– Minkä tahansa vieraan kielen käyttö tuo suomenkieliseen tekstiin kankeita rakenteita.
– Virkakielen lukeminen saa ihmisen kirjoittamaan kapulakieltä.
Tärkeintähän on, että itse tunnistaa tämän kielellisen tarttumisen.
Mikä lääkkeeksi? En sentään kehota välttämään englanninkielisiä tekstejä, mutta vastaavasti pitää lukea paljon myös suomen kielellä kirjoitettua materiaalia. Näin saa jonkinlaisen tasapainon kielikorvalleen.
Tässä on muuten yksi iso syy, miksi en ole mennyt mihinkään firmaan töihin, vaikka aika ajoin pyydetään. Oman organisaation kielelle sokeutuu – eikä sen jälkeen enää pysty sanomaan, missä menee tolkullisuuden raja. Sen sijaan ulkopuolinen kykenee näkemään omituiset rakenteet (kielessä, prosesseissa ja organisaatiossa).
tässä oli nyt yllättävä mukavaa se että (käsittääkseni?) suomenkielen tai kirjoittamisen asiantuntija sanoi kerrankin suoraan että jotkut virheet ei ole tärkeitä. itse en ole kovin hyvä kirjoittamaan mutta en tykkää kun nihkeillään oikeasti pikkuasioista. tässä oli nyt ihan hyvä jako tärkeisiin ja väjemmän tärkeisiin.
lisään vielä että toi 13€ ja 13% oli jotain uutta mulle (kai), olen kovin harmissani siitä että se onkin virhe jos ei ole välilyöntiä siinä. näyttää vaan jotenkin paremmalta ilman, etenkin jos kirjoittaa 13 € ja 13 % eli 26 $ eli lyhyitä sanoja ja useita numeroita niin siinä menee silmät ihan sekaisin… erikoismerkit sopii hyvin numeroiden jatkeeksi! tossa pitäis suomen kielioppia muuttaa ehkä…
Jenni, kiitos kommentistasi! Jos minun pitäisi sanoa, mitkä ovat suomalaisten isoimmat mokat kirjoittamisessa, niin tämä on isoin:
Ei uskalleta kirjoittaa, koska pelätään virheiden tekemistä.
On siis parempi kirjoittaa vaikka virheidenkin kanssa, koska virheistä voi oppia vähitellen eroon. Sen sijaan vaikeneminen virheiden pelossa on kaikkein vaarallisinta.
Mitä tulee noihin symboleihin ja numeroihin, niin kysymys on tosiaan sekä loogisuudesta että helppolukuisuudesta. Jos kirjoitamme nämä sanat kirjaimin erilleen, miksi kirjoittaisimme ne numeroin yhteen? Ainakin omasta mielestäni seuraavissa pätkissä yhteenkirjoittaminen on hankalampi hahmottaa kuin erillään olevat sanat:
Talousosasto huomasi, että 21,11%:n kasvu johtuikin oikean reunan sarakkeiden vaihtumisesta. Siis 304002,99€ piti olla 12899,99€.
Talousosasto huomasi, että 21,11 %:n kasvu johtuikin oikean reunan sarakkeiden vaihtumisesta. Siis 304 002,99 € piti olla 12 899,99 €.
Tulee kirjoitettua luvut ja niiden yksiköt yhteen, siitä yksinkertaisesta syystä, jotta ne pysyvät automaattirivityksissä samalla rivillä. Minun silmissä se on todella hassun näköistä, jos rivitys siirtää yksikön yksinään seuraavalle riville ja se myös vaikeuttaa lukujen merkityksen hahmottamista tekstistä.
Tässä tilanteessahan kannattaa käyttää sitovaa välilyöntiä. Se korjaa rivitysongelman.
Milloin voidaan puhua kielellisestä joustamattomuudesta? Ihmisistä, jotka vahtaavat pilkkuja kuin DDR:ssä vahdattiin ihmisiä? Missä tilanteessa kielenviilauksen säännöt tulevat tärkeämmiksi kuin viestin perillemeno? Minkälaisia rangaistuksia pitäisi määrätä väärissä paikoissa olevista pilkuista tai yhdyssanavirheistä? Saako niille nauraa porukalla ja kiusata toista, jos toinen ei oikeasti osaa? Pitääkö pitää turpansa ja näppiksensä kiinni, jos ei osaa tuottaa muodollisesti puhdasaoppista viestiä?
Hyviä kysymyksiä. Jokaisella on oikeus kirjoittaa miten tykkää. Kirjoittajan kannattaa kuitenkin ottaa huomioon seuraavat seikat:
1) Jos tekee runsaasti virheitä, ne saattavat viedä huomion pääasiasta.
2) Jos tekee runsaasti pahoja mokia, ne saattavat ohjata lukijan väärään tulkintaan. Tässä keskustelussa on jo tullut esiin tilanteita, joissa viestin perillemeno estyy virheiden takia.
3) Jos pitää tuottaa tärkeä teksti ja tietää tekevänsä paljon virheitä, voin aina pyytää kaveria lukaisemaan tekstin ja korjaamaan pahimmat mokat.
4) Jos kirjoittaa ei-tärkeää tekstiä, virheet eivät haittaa.
Sitä en ole missään vaiheessa väittänyt, että tekstin pitäisi olla puhdasoppista tai että rangaistuksia pitäisi määrätä. Päinvastoin: postaukseni pointti oli juuri se, että pienillä mokilla ei ole väliä.
Mitä pitäisi sanoa ihmiselle, joka välttämättä haluaa kirjoittaa yhdistyksen lehteen artikkeleja, tiedotteita ja jopa tehdä maakunnan lehtiin mainoksia, kun ei osaa alkeellisimpiakaan yhdyssanoja. Räikein virhe oli edellisessä lehdessä mainostettu ”syys kokous”. Lisäksi hänen lauseensa alkavat aina pienellä alkukirjaimella ja lyhenteissä ei ole päätä eikä häntää. Hän esimerkiksi väitti, että jos numero päättää lauseen ei siihen saa laittaa pistettä perään, koska silloin se muuttuu järjestysnumeroksi…
Muuten asia ei haittaisi ja ihmiset saavat laittaa Facebookiin yms. paikkoihin mitä tykkävät, mutta jättäisivät esimerkiksi artikkelit muiden kirjoitettaviksi.
Nimim. ”Kyllästynyt oikolukija”
Oletpa pahassa välikädessä. Jos kyseinen ihminen saisi työstään palkkaa, hänen esimiehensä voisi antaa hänelle sopivampia tehtäviä.
Harrastusmaailmassa asia on vaikeampi. Nähdäkseni sinulla on muutama vaihtoehto:
1) Huolehdi siitä, että tekstit korjataan, ennen kuin ne pääsevät julkiseen levitykseen. (Voit vedota siihen, että ammattikirjailijoillakin on kielenkorjaajat.)
2) Siirrä tiedottajan tehtävät muille. Tätä siirtoahan voi perustella sillä, että on olemassa joku osaavampi, ja kaikkien kannattaa tehdä sitä, missä he ovat parhaita.
3) Kehu kirjoittajan hyviä ominaisuuksia ja anna sinnikkäästi palautetta kehityskohdista. Vaikka kielioppikirjan kanssa, jos on tarvis.
Mä olen visuaalinen ihminen ja ”näen” yleensä, miten kirjoitetaan oikein. Tuo Katleenan teoria kuulostaa mun kohdalla täysin uskottavalta siis. Olen lukenut tosi paljon pienestä pitäen ja unohtanut jo kaikki säännöt, mutta tuppaa ainakin yhdyssanat sun muut menemään suunnilleen oikein. Tekstin sujuvuudessa ja tolkullisuudessa sitten voi falskata välillä, etenkin kun kynä välillä pääsee vallan tylsymään pitkillä kirjoitustauoilla.
Heidi Maaria, kiitos kommentista ja tervetuloa EOT-blogiin!
Hyvä kuulla vahvistusta teorialleni. Itsellänikin näkömuisti toimii melko hyvin monen kielioppisäännön kanssa.
Sen sijaan auditiivinen ihminen ei hahmota, pitääkö kirjoittaa "kunpa" vai "kumpa", koska lausuessa jälkimmäinen kuulostaa oikealta.
Onko käsky ”Ojennus!” Jako kahtia” otettu armeijamaailmasta? Jos, niin kyseistä käskyrakennetta ei pysty toteuttamaan, eikä sitä ole siis olemassa. Pisti vain silmään 🙂
Äärimmäisen hyvä juttu, että kantahenkilökunta on tarkkana. 🙂 Tämä käsky tuli kenties jostain alitajunnastani nuoruusvuosien liikuntatunneilta.
Vähän vanhaa kirjoitusta olen kommentoimassa, mutta eipä tämä asia ole ehtinyt kuukausien aikana hävitä kielestä minnekään.
Oletko nähnyt tutkimusta siitä, millaisia kirjoitusvirheitä suomen kielessä tehdään? Olisi mielenkiintoista nähdä joku artikkeli aiheesta. Miten iso osa sanoista sisältää virheen sanomalehdissä, yritysviestinnässä, muualla? Millaisiin ryhmiin kirjoitusvirheet luokitellaan ja mitkä ovat tyypillisimpiä tapauksia?
Sakari, ilman muuta vanhojakin tekstejä saa kommentoida.
Silmiini ei ole osunut tutkimusta kirjoitusvirheistä. Se johtunee siitä, että tekstintutkimus ja kielentutkimus ovat nykyään kiinnostuneempia ymmärrettävyydestä, vaikuttamisesta, kielellisestä manipulaatiosta ja keskustelunanalyysistä kuin kielivirheistä. (Ja tämä on varmastikin hyvä asia.)
Käytännössähän jo sana ”kielivirhe” tai ”kirjoitusvirhe” on epämääräinen. On toki olemassa selkeitä virheitä kuten ”enään” tai ”jonnekkin”, mutta lisäksi on olemassa iso tukko ilmaisuja, jotka ovat yhden tutkijan mielestä virheitä ja toisen mielestä kielen luonnollista variaatiota.