Enkeli-Elinan koulukiusaamistarinasta syntyi kohu: onko se totta vai ei? Vesa Linja-aho listasi blogissaan Kuukausiliitteen toimittajan argumentit sille, että tarina on keksitty.
En puutu nyt siihen, onko tarina tosi vai ei.
Sen sijaan minulla on torjuntakeino itse ongelmaan, kiusaamiseen.
Älä kasvata lapsia, jotka tietävät, ettei saa kiusata. Heistä tulee passiivisia sivustaseuraajia.
Maailma on täynnä ihmisiä, jotka tietävät, että kiusaaminen on väärin. Kun he näkevät kiusaamista (tai ilkivaltaa tai tappelun tai varkauden), he tuntevat suurta sympatiaa ja moraalista närkästystä, mutta he eivät tee yhtään mitään.
Kasvata sen sijaan lapsia, jotka puuttuvat kiusaamiseen. Aikuisinakin nämä lapset estävät kiusaamisen ja suojelevat arempia.
Yhteiskuntamme tarvitsee enemmän väkeä, joka on aktiivisesti läsnä ja puuttuu epäkohtiin. Passiivisia kuiskuttelijoita ja pöyristelijöitä on ihan tarpeeksi.
Edit 21.7.2012 klo 9.10:
Myös Hesarin pääkirjoituksessa vaaditaan enemmän vastuunkantajia.
Minua yritettiin moneen otteeseen kiusata ala- ja yläaseella. Minua eivät kiusaajien kommentit tai toiminta kiinnostaneet, joten jäin kiusaamisesta paitsi. Kiusaaja: ”Vittu miten rumat vaatteet!”. Minä: ”Aha.”
Kasvattakaa lapsia myös siihen, ettei jokaista sanaa kannata pelätä ja siihen, että esimerkiksi ulkonäön arvostelijoilla onkin sitten jotain isompaa ongelmaa itsensä kanssa.
Muinoin kuuntelin hienojen ameriikanihmisten (joku professori ja FBI:n eläköitynyt profiloija) luentoa kiusaamisesta. Oli mielenkiintoista nähdä suomalaisen ja amerikkalaisen ”kiusaamismaailman” kohtaaminen, sillä monet heidän erityisinä esittämänsä toimintatavat olivat suomalaiskouluille itsestään selviä. Jotkut jutut nousivat ihan käytäntöjen erilaisuudesta. Meillä ei kouluruokailussa kiusata ketään ainakaan sen takia, että on köyhemmät eväät.
Mutta asia, joka tuosta luennosta jäi lähtemättömästi mieleeni ja jäsentyi omassa päässäni lopullisesti suureksi oivallukseksi oli juuri tämä kiusaajan ”hovi”. Kiusaamisen mahdollistavat ne, jotka eivät itse kiusaa, mutta mahdollistavat kiusaamisen: varoittavat kun opettaja on tulossa, suojaavat kiusaajaa, ehkä ihailevatkin, eivät millään tavalla ilmaise paheksuntaansa yms. Nämä ameriikanviisaat olivat sitä mieltä, että tuloksekkaampaa kuin veivata asioita kiusaajan kanssa on puuttua tähän hoviin ja heidän toimintaansa. Kun kiusaamisesta tulee yleisesti paheksuttua, ei kenenkään kannata kiusata.
Ympyräkuvio lienee suunnilleen se, että keskellä on kiusaaja, ympärillä enemmän tai vähemmän aktiivinen hovi ja sitten uloimpana ne, jotka näkevät mutteivat reagoi. Josta päästään siihen, että pitää miettiä MITEN me kasvatamme lapsistamme ja nuoristamme rohkeita puuttujia, rohkeita pahanvastaisen mielipiteensä ilmaisijoita. Joskus tuntuu, että kasvatuksemme ja ohjauksemme on tasoa ”kerron teille että kiusaaminen on rumaa” sen sijaan että opettaisimme keinoja toimia hyvän puolesta, auttaisimme itsetunnon vahvistumista yms. Kun lapsi ja nuori saa tällaista ”perusvahvuutta”, hän tilanteen tullen kykenee reagoimaan myös kiusaamiseen. Tarkoitan että tuntuu usein tyhjältä kaikki se oppi, joka annetaan otsikolla ”tällä tavalla toimit kun näet kiusaamista” vaan että nämä asiat voisivat sujuvammin olla otsikon ”näin eletään hyvää elämää” alla.
Tämmöistä pohdintaa, nimimerkillä Pöyristelijä ;))
Ymmärtääkseni KiVaKoulu-hankkeessa pyritään vaikuttamaan juuri tuohon kiusaajan hoviin (olin kerran ryhmäviestinnän luennolla, jossa aihetta käsiteltiin). Eli toivon mukaan oikeilla jäljillä suomalaisissa kouluissa ollaan!
Tuossa mainitsemassani tilaisuudessa tuli Kivakoulu-hankekin tutuksi itselleni – monesta asiasta on ihan pihalla sen jälkeen kun omat lapset lähtevät peruskoulusta – ja olikin vähän huvittavaa kun nämä ameriikanviisaat näitä juttuja selittivät ja keskusteluosuudessa sieltä nousi suomalaisopettajia ja muita ja sanoivat ”niin no, me jo tehdään näitä juttuja…” 😉