Lupasin viime viikolla fiilistellä tulevia keskiaikamarkkinoita, mutta nyt täytyy tehdä se jälkikäteen.

Hämeen Keskiaikamarkkinat pääsi jälleen kerran yleisöennätykseensä: 19 000 kävijää kahden päivän aikana on melkoinen saavutus. Tietenkään ennätyksen rikkominen ei ole itsetarkoitus, mutta kyllä se silti mieltä lämmittää.

Suosittelen tapahtumaa jokaiselle, joka on kiinnostunut historiasta. Markkina-alueella saa varsin autenttisen kuvan keskiajasta. On viikinkitelttoja, käsityöläisiä, räävittömiä kerjäläisiä, ritareita, anekauppiaita, paiseruttoisia, linnanneitoja, haisevia juoppoja, hevosia ja kylähulluja. Myös iltapitojen ruoka on suoraan 1300-luvulta: sikaa, lanttua, lintua, ruisleipää, uunijuustoa ja olutta.

Kuvia tapahtumasta löytyy ainakin Ylen kuvagalleriasta. Myös Facebookissa on kuvia muun muassa Faravidin Susien, Rohanin tallien ja Vaskikorun sivuilla.

Oma roolini on ollut jo monen vuoden ajan rääväsuinen ö-luokan maksullinen nainen. Tunnuslauseitani ovat muun muassa

Kuppa kaupan päälle!
En ole puhtain, mutta olen halvin.
Olen parasta mitä saa – tässä hintaluokassa.

Lupaan, että en päästä näitä suustani työelämässä.

5 kommenttia

  1. Bongasin sut taistelukuvasta yhden tuttavan facebook profiilista, hänen teini-ikäinen tyttärensä oli kuulemma vihannut sua yli kaiken, joten tainnut olla onnistunut roolisuoritus ;D

  2. Arn, tilannekomiikka on parasta. Kiitos itsellenne hyvästä setistä!Junglehouse Mom, mun roolihahmo on aivan varmasti ärsyttävä, ja erityisesti siitä tuntuvat hermostuvan jotkut nuoret naiset. 😀 Ehkä on tosi omituista kohdata nykyaikana rääväsuinen itseään kauppaava akka.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.