Only fans -testini jatkuu: uusin jaksoni on täällä. Olen luvannut tehdä neljän viikon ajan jaksot maanantaisin ja perjantaisin Only Fans -sivustolle. Aiheet ovat politiikkaa ja yhteiskuntaa. Kahdeksan jakson jälkeen päätän, jatkanko vai lopetanko.

Jo nyt olen tehnyt kiinnostavia huomioita Only Fans -jaksojen jakamisesta somessa. Monet somepalveluthan olettavat, että OF on aikuisviihdettä, ja siksi ne näyttävät linkkejä hieman pienemmälle yleisölle.

Kiinnostavaa silti on, että vaikka OF-linkkiä näytetään seuraajilleni Twitterissä hieman harvemmin kuin yleensä, OF-tviitti saa prosentuaalisesti enemmän sitoutumisia.

Muiden tviittien sitoutumisaste on 1,2-3,3 prosenttia, mutta OF-tviitin sitoutumisaste on 8,6 prosenttia.
Toki voisi olettaa, että jo pelkkä Only Fans -kanavan maininta lisää uteliaisuusklikkauksia, mutta toisaalta kerron kyllä tviitissä, että kyse on audiosta. Ei siis tälläkään kertaa tuhmia kuvia. 🙁

 

Niinpä päätin, että somejaot kannattaa tehdä näin blogipostauksen muodossa. Ehkä OF-linkit ovat liian epäilyttäviä somejättien näkökulmasta.

Se on Only Fansissa selkeä miinus, että jos joku haluaa seurata kanavaani, hänen on pakko antaa luottokortin tiedot saitille. Tämän takia seuraaminen jää monelta kesken. Lompakko ei ole lähellä tai luottokorttitietojen antaminen epäilyttää. Olin luullut, että ilmaisen kanavan seuraaminen olisi ollut helpompaa, mutta eipä näytä siltä.

Uusin OF-jakso siis täällä. Aiheena kehysriihi. Katso ja anna palautetta!

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.