Eduskunnan puhemiehelle

Suomen valtionyhtiö Itella aikoo julkaista syksyllä 2014 eläineroottisia joulupostimerkkejä. Postimerkit tulevat leviämään ympäri maailmaa. Itellan arvoihin kuuluu mm. ”huolehtiminen toisista, ympäristöstä ja yhteiskunnasta.”

Postimerkin alastomalla eläinseksuaalilla porohahmolla on päässään sarvet, ja se katsoo pientä tonttutyttöä himoitsevasti. Sarvethan ovat tunnetusti paholaisen symboli. Näin Suomen valtionyhtiö Itella syyllistyy satanismiin. Tämä on edelleen koko Suomen kannalta erittäin häpeällistä. Valtionyhtiö Itella siis hyväksyy satanismin ja on eläinerotiikkamyönteinen.

Itella on arvojensa vastaisesti unohtanut lapset ja nuoret. Ei ole mitenkään perusteltua, että tällaiset eläineroottiset kuvat päätyvät heidän käsiinsä, puhumattakaan kenenkään muun käsiin, joka ei halua niitä katsella. Postimerkkilehti Gibbons Stamp Dailyn toimittaja muistaakseni kertoi Guardianissa, ettei ole koskaan aiemmin nähnyt eläineroottista postimerkkiä, eikä ylipäätään eroottista postimerkkiä.

Ei ole mitään syytä Suomen toimia tässä pioneerina. Postimerkit vahingoittavat Suomi-kuvaa. Niistä on uutisoitu ympäri maailmaa. Voimme vain kuvitella, kuinka voimakkaan negatiivisia reaktioita se saa aikaan konservatiivisissa maissa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin ministeri ryhtyy, että Itella saadaan perumaan eläineroottisten ja satanististen postimerkkien julkaiseminen?

Hämeenlinnassa 23. päivänä huhtikuuta 2014

Katleena Kortesuo / EOT

* * *

(Jouduin poimimaan asiallisen kysymyksen mallin Teuvo Hakkaraiselta, koska en osannut tehdä yhtä osuvaa itse.)

17 kommenttia

  1. Särähti silmään niin pahasti, että jaanpas tuntemuksen ihan ääneen:

    Ymmärrän, että yritetään nauraa Hakkaraiselle ja/tai homofobialle (ja nauran mielelläni mukana), mutta en ole varma onko kirjoittajan kuvitteleman (ja epänormaalin) eläimiinsekaantumisteeman rinnastaminen ToF-merkkien todelliseen* (ja täysin normaaliin) homoerotiikkateemaan se sulavin tapa.

    En mahda mitään, mutta retorisena keinona kuulostaa aivan samanlaiselta mauttomalta hyperbolalta kuin Pentti Oinosen hauvelijutut.

    (* = Samaten koppalakin natsikuvastoyhteys on ihan todellinen)

    1. Erkka. Jos tuota kuuluisaa koppalakkia katsoo tarkemmin niin ainoa yhteys ToF-merkkiin on lintu. Se, että onko se kotka niin en tiedä (Birdlife voisi jopa tunnistaa). Kyseisen linnun siipien asento on kaartaen alaspäin kun taas ToF-merkissä se on särmästi kohti suoraan sivuille. 😉

    2. Erkka, ehkä myöhäinen ajankohta aiheutti särähtämisen.

      En tiedä, mitä rinnastuksia löysit minun ja Teuvon tekstistä, mutta kertaan vielä tarkoitukselliset yhteiset tekijät:

      1) Molemmat kirjeet löytävät mörköjä sieltä, missä niitä ei ole: antisemitismiä koppalakista ja satanismia poronsarvista.

      2) Molemmat kirjeet kuvittelevat, että postimerkit vahingoittavat Suomi-kuvaa. (Laaja kansainvälinen uutisointi ei kuitenkaan ole maabrändin haavoittumista – tässä tapauksessa jopa päin vastoin.)

      3) Molemmat kirjeet kuvittelevat, että lapset saavat joitain vaikutteita *postimerkeistä*. Mikä on tietenkin täysin humpuukia.

      Tekstin tyylikeinona ei ollut hyperbola eli liioittelu, vaan parodia. Parodia syntyi siitä, että sanamuoto oli identtinen Hakkaraisen tekstin kanssa. Liioittelussa olisin liittänyt tekstiin yliadjektiiveja ja vetänyt kaiken överiksi. Nyt otin vain esille toisen postimerkkityypin ja tein sille samanlaisen ”analyysin” kuin Hakkarainen oli tehnyt.

      Btw, hyperbolakin on toki täysin toimiva tekstin tehokeino, mutta siitä joskus toiste.

      1. Heps!

        Ymmärsin kyllä tarkoitukselliset tekijäsi oikein hyvin 🙂

        Pointtini olikin vain, että niin tehdessäsi tulit rinnastaneeksi eläimiinsekaantumisen homoseksuaalisuuteen. Vaikutelmaksi jää, että eläimiinsekaantuminen on jotenkin yhteismitallista homoseksuaalisuuden kanssa.

        Et tietenkään tätä tarkoittanut, kuten sanoit, niin kärkesi olisi moraalipaniikin järjettömyydessä.

        Mutta jos keksit sekä tulkittavan teeman, että sen tulkinnan, niin tahaton vaikutelma on, että pidät teemoja yhtä tosina.

        Jos mörkötulkinta tehtäisiin, jostain muissa merkeissä oikeasti olevista teemoista, ei parodia varmaankaan astuisi tähän pommiin.

        * * *

        En muuten sanonut, että sinun tekstisi olisi hyperbola. Hyperbola oli se Pentti Oinosen yleisesti loukkaavana pidetty kalteva pinta -argumentti, jossa hän rinnasti eläimiinsekaantumisen ja homoseksuaalisuuden. Yritin vain havainnollistaa, että sinun rinnastuksesi kuulosti kovasti samanlaiselta.

        Enkä nyt edelleenkään tarkoita, että olisit sitä niin tarkoittanut.

        Ja mitä siihen lakkiin tulee, niin ToF otti fetissikuvastoon vaikutteita natsiunivormuista. Se lienee taidehistorioitsijoiden moneen kertaan toteama fakta. Se ei millään muotoa tarkoita, että hän tai Itella olisi antisemitistinen saati ToF-hahmot natseja (ToF ymmärtääkseni kuvastoissa jopa pilkkaa natseja).

        Mutta se ei myöskään tee kuvastojen yhteydestä samalla tavalla keksittyä kuin poronsarvi-satanismi -yhteys. Siis sama outous kuin edellä, joskin satanismin ja natsismin rinnastus ei ole niin ongelmallista.

        Ajattelin vain, että viestinnän nyansseja arvostavana ihmisenä sinua mahdollisesti kiinnostaa tämä näkökulma/kritiikki 🙂

        * * *

        PS. Äh, merkkien ennakkomyynti sai Postin verkkokaupan kaatumaan. Toivottavasti ei ole rajoitettu erä, niin saan varastot täyteen.

        1. Erkka, hyvä kun täsmensit yöllä kirjoittamaasi viestiä. 🙂

          En itse asiassa ole rinnastanut homoseksuaalisuutta ja eläimiinsekaantumista – mikä olisikin absurdi yritys. Vedin homman vielä absurdimmaksi: visioni mukaan *poro himoitsee tonttua*. Siis eläin himoitsee satuolentoa.

  2. Joskus armeija-aikana kiersi komppaniassa sellainen kirjemalli, joka oli asettelultaan virkakirje, mutta sisällöltään morsiantaan kaipaavan varusmiehen kirjoittama.

    Sen oli tarinan mukaan kirjoittanut komppanian toimistossa kirjurina toiminut varusmies. Hän oli huomannut, että vääpeli oli niin huononäköinen ettei saanut kirjaimista selvää.

    Näin näppärä varusmies sai purkaa kaipuutaan ”työajalla”. Vääpeli olan yli kurkistaessaan tunnisti vain kirjeen muodon ja käski jatkamaan.

    Tarina johdatteli asiaan.
    a) jos muoto on oikein, niin sisällöstä ei kovasti innostuta tai siihen ei kiinnitetä edes huomiota
    b) muotoilemalla asia oikein menee huonompikin läpi ja varastaa tärkeämmiltä huomion
    c) huonosti muotoiltu tärkeä asia hukkuu ”tökeryyteensä”, kun keskitytään ulkoasuun.

    Kansanedustajan oikeus tehdä kysymyksiä on varmaan hyvä ja demokratiaa vahvistava asia, mutta kysyjänkin olisi hyvä miettiä, ainakin se klssinen 15 sekuntia, ennenkuin esittää kysymyksensä. Tai oikeastaan jo ennen sen kirjallista muotoilua, se miettiminen.

    Mielestäni ylläoleva ”Kysymys puhemiehelle..” on oivaltava esimerkkinä muodosta yli sisällön merkityksen. Sopivasti kerrottuna lähes mistä tahansa asiasta saa vääristellyn.

    1. MattiKo, kiitos kommentista!

      Olet aivan oikeassa: joskus vakiintunut muoto peittää alleen täydellistä soopaa. Vakuuttavuus tulee tällöin ikävä kyllä vain muodon kautta, ei sisällön.

  3. Heh, tekisi mieli testata Postin rajat postimerkkien suhteen.

    Jos tekisin Tom of Finland tyyppisiä omakuvapostimerkkejä (tupakointia, paljaita pakaroita yms), niin mahtaisivatko mennä sensuurista läpi? Postihan on ollut aika tarkka niiden kanssa, edellyttävät kuvilta ”hyvää makua”.

    Tämä siis vain yleisenä kommenttina, mun mielestä Tom of Finland piirrokset on hienoja.

      1. Kuvissa pitäisi tietenkin olla mukana joku vähemmistön edustaja, jotta hylkypäätöksen sattuessa voisi nostaa metelin että VALTIONYHTIÖ SYRJII XXXX:ä).

  4. Teuvohan on kopioinut tekstinsä sisällön käytännössä suoraan tunnetulta nettitrollilta Niilo Paasivirralta.

  5. Missähän vaiheessa Teuvo tunnustaa, että kyse oli kopiotekstistä ja omasta typeryydestä? Perussuomalaisten tapaan tuskin milloinkaan.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.