Laadukasta rekrytointia ja luottamuksellisia keskusteluita

Katleena Kortesuo

Istuin tänään junassa ja kuulin väkisinkin takanani käydyn kovaäänisen puhelinkeskustelun. En taatusti ollut ainoa, joka kuuli sananvaihdon, koska vaunu oli tupaten täynnä väkeä.

Keskustelu meni tähän tapaan. Olen tietenkin poistanut tunnistettavat nimet ja korvannut ne yleisemmillä termeillä.

Juu meillä on tosiaan se [tukkufirman] paikka rekryttävänä. Siinähän toimenkuva on uusasiakashankinta B2B-puolelle Etelä-Suomen ja erityisesti Pirkanmaan alueelle. Sun pitää kontaktoida uusasiakkaita ja siitä sä saat oman asiakassalkun, joka jää sun vastuulle. Missä sä oot nyt töissä? Ai [mediayrityksessä]. Entä mikä sun työkokemukses on? Siis [numeropalvelussa] puhelinmyyjänä 4 vuotta, [ruokabrändillä] tuotepäällikkönä ja lisäksi [tapahtumayrityksessä]. Sanotko vielä sun nimen? Kuinka [sukunimi] kirjoitetaan? Entä oliko se Nina yhdellä vai kahdella i:llä? Ai Minna! Mä kuulin huonosti täällä junassa. Okei, mä en sano [sukunimen etunimelle] mitään siitä, että sä haet tätä työtä. Nythän se on ongelmallinen tilanne, että me ei saatais rekrytä ketään meidän asiakkaalta, kun me vasta puoli vuotta sitten saatiin sut [mediayritykselle]. Mun täytyy soittaa tästä asiasta johtoryhmä ja toimitusjohtaja läpi. Millainen muuten sun ruotsin kielen taito on? Niin että kaipaa petrausta?

Seuraavaksi tämä kovaääninen rekrytoinnin ammattilainen soitti kollegalleen, niin että koko vaunu kuuli:

Siitä [tukkufirman] paikasta. Nyt mulle soitti Minna [sukunimi], joka on koulutukseltaan restonomi. Hän haluaisi siirtyä [mediayrityksestä] pois, mutta mehän rekryttiin hänet sinne vasta puoli vuotta sitten. Mitä mä sanon sille? Niin mun pitää sit sanoo joku syy asialle. Otanko mä vaikka sen huonon ruotsin kielen taidon? Kun se [tukkufirma] periaatteessa haluaa hyvää ruotsin kielen taitoa. OK, mä soitan sille Minnalle takaisin ja sanon syyksi sen riittämättömän kielitaidon. Ai niin tosiaan! Enhän mä heti voi soittaa takasin. Joo, mä soitan huomenna ja sanon jutelleeni toimarin kanssa.

Tässä vaiheessa oma pulssini oli kiukun vuoksi katossa. Miten joku kehtaa olla noin asiaton ja epäammattimainen ja hoitaa toisten yksityisasioita junassa? Junassahan on näitä asioita varten äänieristetty puhelinkoppi.

Oli aika soittaa oma puhelu. Onneksi oikea yhteystieto löytyi helposti [mediayrityksen] sivuilta henkilöstön kohdalta:

Moikka, tässä on Katleena Kortesuo. Soititko sä äsken eräälle rekrytointifirmalle? Se tyttö nimittäin puhui sun asiasi täyteen ääneen koko junalle. Mä olen innokas bloggaaja, joten saanko mä postata tästä aiheesta mun blogiin? Mä en tietenkään paljasta sun nimeä tai työpaikkoja. Ei oo totta, sä olit kaiken lisäksi varmistanut kesken puhelun, että onko oikeasti hyvä hetki puhua, kun kuulit junan kuulutukset? Sanotko vielä, mikä rekryfirma oli kyseessä? Ai Empore. Miten se kirjoitetaan? Siis Empore. Se rekrytyttö muuten soittaa sulle huomenna ja sanoo, että et saa työpaikkaa muka kielitaidon takia. Oikeasti kyse taisi olla siitä Emporen asiakassuhteesta [mediafirmaan]. Ja se tyttö ei sitten soittanut toimaria ja johtoryhmää läpi, vaan jutteli vain kollegansa kanssa. Kiitokset ja onnea työnhakuun!

Edit 22.10.2010 klo 7.55:
Jos olet uusi lukija etkä ehdi lukea pitkää kommenttiketjua läpi, niin suosittelen lukemaan erityisesti 21.10. klo 23.39 tulleen Emporen hallituksen pj:n Joakim Honkasalon kommentin. Hän ottaa siinä rakentavasti kantaa tilanteeseen.

Jatkoedit 22.10.2010 klo 10.08:
Suosittelen lukemaan myös Emporen toisen, laajemman vastineen, joka saapui 22.10. klo 10.00. Hienoa, että firma esiintyy nimillä ja yhteystiedoilla.

92 kommenttia

  1. Uskomatonta! Miten tällaista oikeasti voi tapahtua?Muuten, soititko siis oman puhelusi sieltä junasta? Kuuliko rekryfirman lörppä ynnä muut matkustajat? 🙂

  2. Mun teki kyllä mieli soittaa kuuluvasti, mutta hoidin asian junan puhelinkopissa. :)Pitäisiköhän tästä postauksesta ilmoittaa kohteliaasti Emporelle, vai löytävätköhän he tämän ihan itse?Minna muuten lupasi lukea postauksen ja kommentoida asiaa myös rekrykonsultille, kun tämä soittaa huomenissa.

  3. Kuten huomasit laitoin tästä pari tweettiä Twitteriin + jaoin Facebookissa ja GReaderiin. En yleensä sellaisia raportoi kommenteissa, mutta jos Empore tutustuu kirjoitukseen, niin näkyy että juttu läksi jo ikäänkuin "lentoon".Samoin Twitterissä mm. " Löytääköhän se Emporen HR-lörppö ja toimari tän ihan itse? Ovat mediassa :D( http://bit.ly/c0OYSU ) @katleena "

  4. Hrr kun nousee karvat pystyyn noin epäammattimaisesta käytöksestä! Hyvä kun soitit Minnalle ja kerroit, miten Empero näyttää asiat hoitavan. Eipähän tarvinne uudestaan saman firman palveluja käyttää, ainakaan ennen kuin hoitavat sinne asianmukaisen palvelun ja oikeasti osaavan henkilökunnan.

  5. Kiitos nopeista kommenteista!Olisin tosiaan halunnut meilata tämän postauksen tiedoksi Emporelle, mutta heidän nettisivunsa ovat alkeelliset. Meiliosoitteen kaava on muka etunimi.sukunimi@empore.fi, mutta yhdenkään henkilön nimeä ei ole näkyvillä. Tarjolla oli vain yleisiä meililaatikoita, joihin en viitsi meilata tällaisia asioita.

  6. Koin tarpeelliseksi kommentoida tätä, sillä herätti jotenkin niin negatiiviset mielikuvat ja myötätunnot kyseistä työnhakijaa kohtaan. Joutua nyt suoranaisesti noin kaksinaamaisen ihmisen kanssa tekemisiin, eikä siinä – näitähän löytyy, mutta toisen tehdessä koko junavaunulle selväksi asianomaiset ja itse asian on lähinnä vain oikein (ja toivottavaa), että siitä seuraisi jotain.Toivon kovasti, että tämä herättäisi vähintäänkin riittävästi huomiota, jotta ainakin asianomainen Emporen työntekijä saisi riittävät sanktiot toiminnalleen.Hyvin valitettavaa.

  7. Näitä enemmän (jos mahdollista) mua harmittaa ne ajattelemattomat hölmöt, jotka hoitaa puhelimitse pankkiasioitaan lähijunassa. Tulee sitten kovaan ääneen kailotettua ja toisteltua sotut ja tilinumerot ja muut. Vassokuu varkaat.

  8. Tätä tapahtuu valitettavan usein, että suuren ääneen julkisella paikalla puidaan muiden ihmisten yksityisaiheita :/ Hatun nosto sinulle, että puutuit asiaan!

  9. Tästälähtien taitaa Emporen "johtajat" ajaa yrityksen autoilla ja puhella (ajon aikana) puhelunsa yksityisesti. Ja varat autoihin otetaan tietysti työntekijöiden selkänahasta.

  10. Laitoin menemään kaikkiin mahollisiin kanaviin! Todella hienoa toimintaa. Arvostan sitä, ettet jäänyt vain voivottelemaan tilannetta vaan otit härkää sarvista ja teit maailmasta taas vähän paremman paikan 🙂 Hyvä Katleena!

  11. Henkilöiden nimiä löytyy emporen sivustolta "avoimet työpaikat"-sivulta löytyvien ilmoitusten alta, jokaisen pestiä tarjoavan sivun lopussa on näkyvillä sähköpostiosoite.

  12. Hienoja uutisia! Emporen hallituksen pj Joakim Honkasalo soitti mulle juuri ja pahoitteli vilpittömästi tapahtunutta. Hän oli niin nolo ja hämillään, että ei edes heti löytänyt sanoja ilmaistakseen asiaa.Pyysin häntä vielä kommentoimaan tänne kirjallisesti, jotta kaikki lukijat ja keskustelijat pysyvät kärryillä tapahtuneesta. Joakim kertoi, että hän ei vielä tiedä, miten toimii kyseisen rekrykonsultin kanssa.Joakimin sanoin: "Tämä on Emporelle kasvun paikka."

  13. Hei Katleena, kiitos Emporen ja itseni puolesta asiaan puuttumisesta sekä Emporen ja yrityksen toimivan johdon tietoon saattamisesta. Harmittavaa puolestamme kuitenkin, että tämä kyseinen asia tulee esille näin. Olet kirjoituksessasi oikeassa, rekrytointikonsulttimme toiminta kyseisen tilanteessa ja vielä julkisella paikalla on ollut ehdottoman epäkorrektia ja sietämätöntä. Kirjoitustasi lukiessani harmittelen kovasti, että et ole kuullut keskustelun toista osapuolta. Viittasit kirjoituksessasi siihen, että vetoaisimme rekrytointiperusteissammeasioihin, jotka eivät ole täysin oikeellisia (viittauksesi ruotsin kielen tasoon rekrytoinnin perusteena).Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole, perustamme rekrytointikriteerimme aina asiakkaidemme antamiin tarkkoihin toiveisiin ja kriteereihin.Toimitusjohtajamme ja kyseisen vast'ikään aloittaneen rekrytointikonsultin välinen puhelinkeskustelu päättyi yhteisymmärrykseen siitä, että työnhakijalle tuodaan esille rekrytoivan yrityksen rekrytointikriteerit ja hakija tekee itsenäisen päätöksen halustaan osallistua hakuun. Emporen toiminta perustuu pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin, jonka vuoksi on moraalisesti arveluttavaa rekrytoida työntekijöitä eri asiakasyritysten palvelukseen lyhyellä aikavälillä. Emporen toiveena tämän kaltaisissa tilanteissa on aina, että työntekijä avaa itse keskustelun nykyisen työnantajansa kanssa, jolloin mahdollinen työpaikan vaihto voidaan suorittaa hyvässä hengessä, kaikki osapuolet huomioon ottaen. Emporen toiminnan tulee nyt ja jatkossa perustua luottamuksellisuuteen, eikä missään nimessä ole sallittua käyttää henkilötietoja tai asiakasyritystemme nimiä julkisilla paikoilla. Emporen toimiva johto on käynyt erittäin vakavan keskustelun kyseisen rekrytointikonsultin kanssa, joka on rikkonut yrityksen yhtä tärkeintä toiminnan edellytystä – luottamuksellisuutta. Asian käsittely jatkuu Emporen organisaation sisällä, ja asiaan tullaan reagoimaan sen vakavuuden vaatimalla tasolla.Empore tulee olemaan yhteydessä välittömästi kaikkiin osapuoliin, jotka ovat joutuneet tämän asian kanssa tekemisiin.Joakim HonkasaloHallituksen pjEmpore Oy0400-229 946joakim.honkasalo@empore.fi

  14. Nolo törttöily kieltämättä, vaikka jokainen töppäilee, mokaa tai ainakin sössii joskus. Peukku johdon nopeasta ja asiallisesta reagoinnista. Hyvä case siitä, miten törttöilyt tulevat nykyään julki. Itse toivotan tällaisen avoimuuden tervetulleeksi. Hieno esimerkki myös siitä, miten kysymys "pitäisikö sinne sosiaalisen mediaan vai ei", ei ole mielekäs yrityksille. Siellä ollaan jo.

  15. Ikävä keissi firman ja työnhakijan kannalta – mutta tosiaan peukku ylös Joakimin reagoinnista. Kun moka sattuu, parasta on myöntää se avoimesti, rehellisesti ja ennen kaikkea nopeasti (=ei älähtää vasta sitten, kun se on levinnyt kaikkiin ip-lehtiin). Tosiaan, yritys ei voi enää päättää, haluaako olla sosiaallisessa mediassa vai ei. Kriisien varalta on tärkeää, että on mietitty, miten osataan toimia. Ja ennen kaikkea seurata, mitä omasta firmasta puhutaan siellä.

  16. Minusta Emporen pitäisi nyt päättää, onko se työntekijöitä palkkaava yritys vaiko työpaikkoja työnhakijoille etsivä yritys.Tuo työnhakija ainakin tuntuu olevan siinä käsityksessä, että yritys olisi hänen puolellaan ja pyrkisi etsimään hänelle sopivaa paikkaa. Hallituksen pj taas tuntuu olevan siinä käsityksessä, että yritys on nimenomaan työntekijöiden palkkaustehtävässä eli asiakasyritysten puolella.Kuten puhelinkeskusteluista käy selville, näiden roolien välillä on selvä ristiriita, joka pitää joko ratkaista vetämällä yrityksen sisälle rajoja tai sitten edustettava osapuoli pitää selkeästi tuoda esille. Muuten käy kuten nyt kävi, että työnhakijaa kustaan silmään – joko tahallaan tai tahattomasti.

  17. Minulta jäi nyt tämänkin blogikirjoituksen mieli ymmärtämättä. Järkevä ihminenhän olisi tilanteessasi keskeyttänyt puhelun, ja sanonut asianosaiselle paikan päällä, ettei tämä taida olla sopiva keskustelu tässä paikassa käytäväksi. Viesti olisi mennyt perille ja luottamuksellinen tieto olisi jäänyt ainakin osin luottamukselliseksi. Olisit lisäksi säästänyt kummasti omaa vaivaasi asian äärellä.Jos olet blogiesittelyn mukaisesti kolmikymppinen konsultti, niin mihin olet menettänyt kykysi toimia mielekkäästi tosielämän tilanteissa? Tilanneherkkyys on mielestäni yksi keskeisimpiä konsulttien ominaisuuksia. Itse en saanut mitään irti tästä kirjoituksestasi; sen sijaan hieman ihmettelen ystävääni, joka piti tätä Facebookissa mainostamisen arvoisena.

  18. Komppaan edellistä kirjoittajaa. Tuomalla tämä julkisuuteen yrityksen nimen kera korostuu ainoastaan kirjoittaja, ei tarinan opetus.

  19. Minäkin komppaan edellisiä. Rekrytointikonsultin käytös oli toki asiatonta, mutta mielestäni ei kaiken tämän lietsonnan väärti.

  20. Nimimerkki Anonyymi on väärässä. Yksittäistapausten korjaaminen on työlästä, mutta kun tällaisista tapauksista levittää tietoa, niin useampi toivottavasti oppii käytöstapja ja yksityisyyden suojan kunnioitusta.Samaa ongelmaa on niin paljon eri aloilla että tästä on syytä rummuttaa enemmänkin.

  21. Lämmin kiitos kaikille keskustelijoille! Erityisesti kiitän Joakimia, joka uskalsi laittaa nimensä ja numeronsa jakoon firmansa puolesta.Kolme viimeisintä Anonyymiä (klo 0.17, 0.33 ja 0.38) saavat ilman muuta olla eri mieltä toimintatavoistani. Rohkenen silti väittää, että rekrykonsultin moka oli vakava ammattietiikan rikkomus, kun oma toimintamallini oli vain vaihtoehto muiden joukossa. Toki jos olette kyseisen rekrykonsultin kavereita, ymmärrän empatianne.Nyt meidän kaikkien on aika mennä nukkumaan ja jatkaa huomenna uusin silmin. 🙂

  22. Olen itse ollut työllistettynä eri rekrytointifirmojen kautta muutamaan otteeseen, sekä vuokratyöntekijänä että suorarekryttynä. Kokemukseni vuokratyöfirmoista ovat valitettavan surullisia, paikoitellen kammottavia. Urbaani legenda siitä, että vuokratyöntekijöitä kohdellaan kuin koiria ei olekaan niin urbaania legendaa, vaan arkipäivää valitettavan monelle.Olen aiemmin ollut työllistyneenä myös kyseisen Empore Oy:n kautta. Empore ei siis käsittääkseni välitä lainkaan vuokratyövoimaa, vaan rekryää työnhakijat suoraan vakituisiin työsuhteisiin, mikä mielestäni on erittäin tervetullutta nykypäivänä niin kovin suosittuun vuokratyövoiman käyttöön. Toki vuokratyön käyttö joissakin tilanteissa on perusteltua mutta se onkin sitten aivan oma lukunsa.Omakohtaiset kokemukseni rekryprosessistani Emporen kanssa olivat mitä mainioimmat. Vaikuttivat fiksuilta ja asiansa osaavilta tyypeiltä ja rekryprosessi sujui hienosti, ei mtään moitittavaa. Tämän vuoksi onkin mielestäni kovin surullista, että yksittäisen tapauksen vuoksi leimataan koko yritys.Jäinkin miettimään bloggaajan agendaa. Onko tarkoitus leimata Empore yrityksenä vai pelkästään tapauksen rekrytointikonsultti? Todella eräammattimaista käytöstä kyseiseltä konsultilta kyllä, sitä en kiellä, mutta en voi olla haistamatta tässä hieman turhaa draaman hakua. Onko tässä nyt oikeasti aihetta tämän mittaluokan lietsontaan?

  23. Huhhei, vielä en taida päästä nukkumaan. :)"Tämän mittaluokan lietsonta" ei ole lähtenyt omista käsistäni. Tapanani on postata omista ja muiden mokista blogini lukijakunnalle, joka on yleensä noin 250 lukijaa päivässä.Tämä tapaus on siis lietsoutunut itsestään lähinnä kai siksi, että tilanne oli niin poikkeuksellinen.Anonyymi klo 0.53, on hienoa, että kerrot positiivisista kokemuksistasi Emporesta. Erilaisten kokemusten kautta saamme ehjän kokonaiskuvan.Joakim muuten sanoi puhelussaan aika hyvin: "Toisaalta olen [tästä postauksesta] äärimmäisen iloinen, koska muuten emme olisi koskaan saaneet tätä tietoomme. Toisaalta olen äärimmäisen surullinen, että näin on päässyt käymään."Lainaus on tietenkin ulkomuististani heitetty, mutta Joakimia harmittaisi siis sekin, että tällainen ammattimoka ei olisi koskaan tullut hänen tietoonsa.

  24. On halpamaista vihjailla, että olisin kenenkään asiaan liittyvän kaveri. Oma edellinen kirjoitukseni on ajalta 0.17 ja perustui pelkästään siihen, että ystäväni oli Facebookissa mainostanut tätä blogiartikkelia, johon pettymyksekseni menin tutustumaan. On melko uskomatonta, ette pysty ottamaan kielteistä palautetta vastaan. Jos henkilöttömyyteni ahdistaa muilta osin, on blogi ilmeisesti heikko väline viestinnällisiin tarpeisiisi. Anonyymi kommentointihan on blogien suola. Hyvää jatkoa ja parempia aiheita tuleville blogeillesi!

  25. Minusta aivan loistava esilletuonti ja Emporen pitäisi juurikin kiittää Katleenaa, koska hän hän teki heille palveluksen. Jos case ei olisi tullut tällä tavalla esille, kyseinen konsultti tai muutkin yrityksen konsultit olisivat voineet jatkaa samanlaista linjaa vielä pitkäänkin. Empore sai todella harvinaisen loistavan palautteen, josta tietävät 100% aidosti, missä pitää tehdä kehitystä. Koulutuksissa ei ole ilmeisesti painotettu tarpeeksi, että julkisilla paikoilla ei tuommoisia tietoja levitetä, vaikka maalaisjärkeäkin voi käyttää.Joku mainitsikin, että Katleena olisi voinut mennä keskeyttämään kyseisen puhelun ja neuvonnut häntä lopettamaan. En usko, että sillä olisi ollut juurikaan vaikutusta, kun kuinka moni suomalainen mies ottaisi tuntemattomalta naiselta (kuulostaa kovin sovinistiselta) neuvon vastaan, joka ohjaa lopettamaan työpuhelun ja olemaan hiljaa? Tällä julkisella tavalla Katleena saa krediitit, hallituksen pj ja toimitusjohtaja mietittävää, yrityksessä pieni korjaus koulutukseen ja konsultille annetaan anteeksi, koska kaikki tekevät mokia. Siitä on hyvä jatkaa.

  26. No mutta, en ollut kuullutkaan Emporesta aikaisemmin. Nyt olen ja saattaa olla, että Emporen työntekijöiden toiminta on ainakin sisäisen suurennuslasin alla. Ainakin hetken.Virheitä tekevät kaikki. Fiksut oppivat niistä. Ne toiset vain kitisevät ja puolustelevat.

  27. Ei tästä löydä lietsontaa edes hakemalla, yhdeltä pahaiselta veppi-sivulta, pöydällä on läjä faktoja joita vaunullinen matkustajia kuuli, suurin osa tahtomattaan. Töissä kun ollaan, niin firmaahan siinä edustetaan ja loppupelissä se on se firma joka kaiken loan joutuu vastaanottamaan työntekijöidensä toimista. Toimitusjohtaja reagoi perin asiallisesti, soittamalla ja jopa kirjoittamalla tänne – asiahan on jo loppuunkäsitelty puolin ja toisin, mitä siitä enää vääntämään vai lietsotko Sinä kenties?

  28. Facebookin mainostamana eksyin tänne. Nyt ihmettelen kuka on Katleena tuo innokas blogaaja? Miksi hän näitä mokia täällä jakaa niitä janoaville? Inhon kantapää, tuo ihana tekosyy. Julkinen nöyrtyminen ja anteeksipyyntö muiden virheistä, tuo äärimmäinen kasvun ja itsetutkiskelun hetki…saa minut taas kerran rakastamaan sosiopaattista mediaa ja käpertymään hyväntahtoisuuteeni. Tätä on inhimillisyys yhteisen hyvän nimissä. Turrun oikeamielisyyteni järkähtämättömään syleilyyn ja unohdan taas kerran kaiken tärkeän elämästä mitä äitini minulle koitti opettaa.

  29. Rakas Anonyymi 1.31, nyt joudun puuttumaan käytökseesi. Sallin henkilöönkäyvän ja ironisen kommentoinnin vain harvoin, silloinkin mieluummin oikean nimen takaa kuin anonyyminä. Jatkossa joudun poistamaan kommenttisi, jos ne eivät tuo aitoa lisäarvoa keskusteluun.Jos haluat tietää minusta enemmän, voit ilman muuta lukea blogini oikeasta sivupalkista esittelyni. Kirjaprojektini löydät otsikkopalkin alta kohdasta Julkaisut. Toki voit myös googlata lisätietoa minusta, jos kaipaat sitä. Twitterissä kuljen tunnuksella @katleena.

  30. "Facebookin mainostamana eksyin tänne. Nyt ihmettelen kuka on Katleena tuo innokas blogaaja?"Neiti on hyvä ja lukee. Blogi on ainakin tähän asti ollut sisällöltään avoin.Taitaa vain tälläkin kertaa olla helpompaa haukkua omin ennakkoluuloihin perustuen kuin ottaa asiasta selvää. Mahdoitkohan edes lukea *tätä* blogikirjoitusta ennen kommentointia?"Turrun oikeamielisyyteni järkähtämättömään syleilyyn"Taitaa olla niin että sanan "oikeamielisyys" merkitys on päässyt hämärtymään.

  31. Lisäarvo keskusteluun olkoon äitini toiseksi tärkein oppi: "ollaan nätisti"… ensireaktioni kirjoituksistasi oli karvojani nostattava…oppikirjamainen esimerkki yrityksen olemassaolosta sosiaalisen median armoilla…"oikeutettua" teloitusta seuraava toimitusjohtajan pahoittelu loukkaantuneita mieliä rauhoittamaan hurraavan yleisön jakaessa eriäviä mielipiteitään. Kun yksi onneton tunari tuhoaa monen muun tekemiset hetkessä, olen minäkin vihainen. Mutta. Kenties mietin myös seuraamuksia kaikille niille "viattomille" ennenkuin julistan vääryyttä toreilla. Toivon ainakin niin.

  32. Luettuani tämän postauksen minulle tuli ikävä olo. Ei niinkään kirjoituksen kohteiden vuoksi koska idiootteja maailmassa piisaa, vaan sinun toimintasi vuoksi. Olisin varmaan itsekin ottanut yhteyttä Minnaan ja kertonut tilanteen mutta miksi ihmeessä asiasta pitää kirjoittaa blogiin omalla nimellä, voiko kyseessä kertakaikkiaan olla mikään muu kuin itsekorostuksen tarve ja halu ilmaista oikeamielisyyttään? Ei ihmisen pitäisi tarvita kannustavia kommentteja palkkioksi siitä että on tehnyt oikein.

  33. Kaikille yrityksille ja ihmisille sattuu joskus mokia. Itse hain kyseisen firman kautta töitä ja olin haastattelussakin. Joakim unohti kertoa etten saanut työpaikkaa jota hänen välityksellään hain. Onneksi työllistyin sen jälkeen omin avuin. Olisikohan liian nopeasti kasvavan bisneksen kasvukipuja?

  34. No jos ei muuta, niin toimarilta hyvää kriisiviestintää. Sanahelinäähän tuosta todennäköisesti suurin osa on, mutta uskoisin, että tästä lähtien ottavat asian huomioon 🙂 Voisihan sitä seurata tilannetta, miten asia selvitetään kyseisen mokan kohteeksi joutuneen henkilön kanssa.

  35. Te jotka arvostelette blogaajaa tämän asian julkituonnista, hävetkää! Aivan oikein että henkilöiden ja yritysten epäeettiset, epärehelliset ja laittomat toimet tuodaan esille. Minua harmittaa vain se ettei tämä ole kymppiuutisten pääaiheita. Katleenalle propsit hyvästä toiminnasta!

  36. Henkilöt, jotka täällä moralisoivat aiheesta julkista tekemistä, taitavat olla juurikin niitä junassa kovaan ääneen toisten asioista kailottajia.

  37. Häpeä itse. Jos asia on julkistuksen arvoinen, sen voi lähettää vaikkapa kymppiuutisiin vinkkinä ja olla sekaantumatta asiaan omalla persoonallaan, Katleena tässä tienaa julkisuutta omalle firmalle ja oikein kerjää selkääntaputteluja kun on hyvin toimittu.

  38. Jos rekryfirman työntekijä mokasikin ja sen myötä yrityksen julkinen kuva sai kolauksen, mielestäni hallituksen pj reagoi erinomaisesti!Enpä viestintäkonsulttina osaisi juuri mitään muuta neuvoa tällaisessa tilanteessa tekemään. Loistava kirjoitus, Joakim! Yritykset toimivat julkisilla areenoilla ja ovat siten alttiita julkiselle arvostelulle. Kuinka paljon lokaa yritysten päälle heitetäänkään netin kaikenkarvaisilla keskustelupalstoilla? Siellä usein vielä mainitaan joku asiakasneuvojaparka nimeltäkin, mikä on täysin kohtuutonta. Nyt sentään Empore sai tiedon asiasta myös suoraan ja se pystyi puuttumaan asiaan.

  39. imo toi katleenahan teki melkeen palveluksen emporelle. Asiallisempaa olisi vielä ollut hakea blogikommenttiin suora mielipide ja tarinan toinen puoli emporelta etukäteen.

  40. Haluaistko Katleena mitalin toiminnastasi?En millään jaksa uskoa, että olet puhdas pulmunen kirkkaine omatuntoineen: yhteiskunnan pelastaja.Luuletko tosiaan kenenkään yritysmaailmassa toimivan "puhtain paperein"?Suosittelen käymään suurella rakennustyömaalla mikäli eettiset arvosi kestävät. Saisit varmasti novellin tai kaksi aikaiseksi.Tervetuloa tähän päivään.Ystäväsi Sampsa

  41. Olen yllättynyt miten moni kyseenalaistaa Katleenan motiivit tämä mokan julkistamisessa. Iso peukku minulta Katleenan toiminnasta ja toivottavasti Empore ottaa tämän julkisuuden sosiaalisessa mediassa oppimiskokemuksena ja parantaa jatkossa toimintakulttuuriaan. Joakimin esiintulosta myös peukku.

  42. Kyllä maailma, ja siinä sivussa myös Suomi, tarvitsee tarkkaavaisia ja rohkeita whistleblowereita.Nostan hattua Katleenalle. Nouse itsekritiikin kera marisioiden yläpuolelle.

  43. Kyllä maailma, ja siinä sivussa myös Suomi, tarvitsee tarkkaavaisia ja rohkeita whistleblowereita.Nostan hattua Katleenalle. Nouse itsekritiikin kera marisioiden yläpuolelle.

  44. @Sampsa: Onko ylinopeuden ajaminen sallittua "koska kaikki tekee niin"?Sama logiikka kuin tuossa puhtain paperein toimimisessa.

  45. Empore Oy:n johto haluaa tässä vastineessaan esittää pahoittelunsa tapahtuneesta palveluvirheestä. Haluamme esittää syvimmät pahoittelumme kaikille niille osapuolille, joita tämä on koskettanut. Asia käsitellään henkilökohtaisesti kaikkien niiden kanssa, jotka ovat olleet osallisia tilanteessa. Kiitoksemme haluamme esittää asian tietoomme saattajalle, joka mahdollisti asiaan puuttumisen sekä oman toiminnan tarkastelemisen sekä kehittämisen.Haluamme tässä vastineessa myös selventää, että kyseinen toimintatapa ei missään olosuhteissa edusta yhtiön toimintaperiaatteita, prosesseja eikä annettuja ohjeistuksia. Tämän keskustelun mukainen palveluvirhe kyseisenä ajankohtana on vastoin kaikkia hyvän toimintatavan mukaisia menettelyjä sekä yhtiön palvelu- ja toimintakonseptia.Yhtiö vaalii toiminnassaan laatua, luottamuksellisuutta ja ammattimaisuutta. Tämän uskomme olleen myös edellytys sille, että olemme onnistuneet saavuttamaan kumppanuuden eri asiakas- ja sidosryhmien kanssa. Yhtiö pahoittelee palveluvirhettään ja takaa, että kyseinen tapahtuma käsitellään organisaation sisällä perinpohjaisesti ja että käytämme kaikki mahdolliset resurssimme siihen, ettei vastaavaa tule tapahtumaan vastaisuudessa.Kehittävin terveisin Empore Oy:n hallituksen puolesta:Markus HuhdanpääToimitusjohtajaGSM: 0400 417 783markus.huhdanpaa@empore.fiJoakim HonkasaloHallituksen puheenjohtajaGSM: 0400 229 946joakim.honkasalo@empore.fi

  46. Melkoinen kämmi. Olemme huomanneet omien palveluumme rekisteröityneiden työnhakijoiden kohdalla, että eräs suurimmista epävarmuustekijöistä ovat juuri salassapitoon liittyvät kysymykset. Lupaus siitä, ettei tietoja luovuteta kolmannelle osapuolelle miten sattuu pitäisi olla lunastettavissa kaikissa olosuhteissa. Toivotaan, ettei junassa törppöillyt rekrytointikonsultti tehnyt karhunpalvelusta koko rekry-rintamalle…

  47. Aikamoista. Katleenalle pisteet asian esilletuonnista niinkuin pitääkin, ja Emporen johdolle myös pisteet asiallisesta ja ammattimaisesta reagoinnista. Harvinaista suoraselkäisyyttä.

  48. Työvoiman välitys,- ja rekrytointifirmat ovat seurausta sosiopaattisesta liberaalista kapitalismista. Nämä firmat tekevät tilinsä yksinkertaisesti kiertämällä TES sopimuksia. Jos valitat kerrankin maksamatta jääneistä ylitöistä tai alimerkatuista tunneista kenkää tulee syyllä: "Asiakasyritys ei enää tarvitse palveluitasi" eikä mitään valitusoikeutta eikä irtisanomisaikaa ole.

  49. Päädyin itse tänne sivulle facebookin suosittelemana ja täytyy sanoa, että tulen lukemaan kirjoittajan blogia tulevaisuudessakin. Mikäli tämä tapaus olisi esitelty anonyymisti, se olisi ollut yhtä helppo sivuutettava kuin anonyymin kommentoijan vihapostit. Kiitos kirjoittajalle informatiivisesta ja myös viihdyttävästä blogikirjoituksesta.Yst. Terv.Sakari Penttinen

  50. "Siitä huolimatta harmittaa, että blogissa suojataan yksilöiden nimiä, mutta yritysten nimet voi laittaa noinkin julkisiksi."Yksilöiden nimien julkaisu ei ole lain mukaan sallittua, ellei kyseessä ole julkisuuden henkilö. Henkilön nimien julkaisu voi johtaa syytteeseen "Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä".Mielestäni yrityksen konkurssiin meno tai työpaikkojen menetys ei ole validi perustelu millekään – jos markkinat päättävät, että näin menetelleen yrityksen kuuluu mennä konkurssiin, niin sehän menee :-).

  51. Kirjoitin äskeisen kommenttini miettimättä sen enempää. Kahvikupposen ääressä tulin tosiin aatoksiin. Enpä tiennyt että blogiin jää poistetun kirjotiuksen kohtaan merkintä, oppia ikä kaikki. Kiitos kaiken kaikkiaan hyvästä blogista. Ajatuksiasi on ilahduttavaa lukea :)Laitan takaisin vielä sen osuuden kommentistani, jonka takana vielä seison:Esimerkki on sinänsä hyvä. Juuri siltä kannalta, että yritysten pitäisi huomioida ajatus että ei sinne sosiaaliseen mediaan vain "mennä" siellä ollaan jo, haluttiin tai ei.Emporelta aivan loistavaa yritysviestintää vastineissa. Herättää luottamuksen ja kiinnostuksen ja uskon, että tapauksen kokonaissaldo on plussan puolella yrityksen markkinoinnin näkökulmasta.

  52. Mielenkiintoinen kirjoitus ja mielenkiintoiset seuraukset. Emporen johto ainakin pelasti henkilökohtaisen julkikuvansa. Tapahtumaketju on myös kiintoisa esimerkki sosiaalisen median potentiaalisesta vaikutusvallasta ja -nopeudesta.Blogin ylläpitäjää kehun siviilirohkeudesta puuttua asioihin, vaikka asian toki olisi voinut hoitaa elegantimmin, mikäli rekryfirman yhteystiedot olisivat sivuilla olleet paremmat.En tiedä mitä olisin itse tehnyt vastaavassa tilanteessa – tuskin olisin vastaavaa uskaltanut toteuttaa (mm. jo siitä syystä, että ammattini puolesta hankaloitan ihmisten elämää tarpeeksi jo muutenkin).Rekryfirmat ovat vaikea kysymys ja niiden laadussa on suuri ero (jopa saman työvoima-alan sisällä). Alan rooli työmarkkinoissa tulevaisuudessa lienee pysyvä ja kasvava ja tullee kehittämään selkeät yhteiset pelisäännöt yhteiskunnan kanssa ja tällaisilta virheiltä voidaan jatkossa välttyä.Sitäpaitsi eiköhän jokaisella ole omassa blogissaan oikeus taputtaa itseään välillä selkään…

  53. Eikun JUURI NÄIN asioihin pitäisi puuttuakin maailmassa – vain tällä tavalla voi ottaa opikseen.Eikä Empore tähän kaadu – päin vastoin – saa nyt mainetta ja mainion tilaisuuden "aloittaa puhtaalta pöydältä jo kuitenkin ammattilaisena".Hyvää jatkoa Katleenalle, Minnalle ja Emporelle!

  54. Hyvä kirjoitus, ja firman vastausten perusteella myös hyvä lopputulos! Firma on selkeästi osoittanut myös kantavansa vastuuta sekä huolta maineestaan ja toimintatavoistaan, mikä kertoo firmasta ainakin minulle siis hyvää.Valittajia en ymmärrä: näillä näkymin ikävät seuraukset koituvat ehkä lähinnä junassa kailottaneelle konsultille, mutta syy on hänen omissa toimintatavoissaan, jotka rikkoivat sekä yhtiön käytäntöjä että yleisiä hyviä tapoja vastaan. Virheitä sattuu kaikille, eikä hänkään toivottavasti joudu kohtuuttomasti kärsimään sattuneesta, mutta jokainen niittää sitä mitä kylvää jne.

  55. En oikein ymmärrä miksi täällä kiukutellaan firman nimen esillelaittamisesta. Minä ainakin ymmärrän alkuperäisestä Katleenan tekstista niin, että alun perin hän jätti kaikki nimet pois, mutta tapahtumien edetessä nimet saatiin laittaa mukaan. Vai ymmärsinkö jotenkin ihan päin seinää??Olenko ihan väärässä ja enkö vain ymmärrä kirjoitettua sanaa?T. Sanna K.

  56. Hyvä Katleena! Näpsäkästi toimittu.Huomaa kyllä, kun Emporen työntekijät, ehkä juuri kyseinen puhelimeen papattaja tai toimitusjohtaja, käyvät täällä "puhdistamassa" imagoaan arvostelemalla toimintaasi. Sen huomaa samanlaisesta kirjoitustyylistä, samoista kielioppivirheistä ja tietysti ajankohdasta.GO INTERNET! Ilman nettiä tämäkään ei varmaan olisi tullut esille.T. Milli

  57. Yksittäistä konsulttia voi helposti syyttää, mutta olisi mukava tietää, millä perusteella konsultit valitaan? Ja miten heidän perehdytys hoidetaan?

  58. Hyvä kirjoitus, hyvin reagoitu ko. firman puolesta ja hyvä case yksityisyydestä, julkisuudesta ja sosiaalisesta mediasta. 🙂

  59. Hyvä että yritysten tietoturva puhuttaa!Kyseinen konsultti syyllistyi vakavaan tietosuojarikkomukseen ja täällä vielä löytyy puolustajia?Tuomalla asian esiin teit mielestäni palveluksen kaikille osapuolille:- yritykselle, ilman asian esiintuloa sama konsultti TODENNÄKÖISESTI toistaisi menettelynsä seuraavalla työmatkallaan.- muille matkustajille, ei enään kiusallista sivusta kuuntelua.- kirjoittajalle, enemmän lukijoita blogille- meille lukijoille, kiitos loistavasta esimerkistä. Tuot asian esiin kiihkottomasti ja kärsivällisyytesi riittää myös asiattomaankin kritiikkiin vastaamiseen. Kyllä meilläkin asia herätti keskustelua työntekijöiden ohjeistuksesta ja toimintatavoista. (EMME OLE rekry-alalla)

  60. Entisenä rekrytointikonsulttina pöyristyin Katleenan kuvaaman hölöttäjän ammattitaidottomuutta. Ainakin siinä yrityksessä, jossa aiemmin työskentelin, oli kandidaattien tietosuoja ehdottoman tärkeä, kaikissa muodoissaan. Ei olisi tullut pieneen mieleenikään käydä moista keskustelua ulkopuolisten kuullen. Mokia sattuu kaikille, mutta kyseessä ei ole pieni moka silloin, kun voisi olettaa henkilön ammattinsa puolesta tajuavan jotain. Myöskään firman roolia ei pidä unohtaa työntekijänsä perehdyttäjänä ja ohjeistajana. Sekin lienee mennyt pieleen. Ja siitä on hyvä oppia muidenkin.Päivittäin junassa matkustavana minäkin kuulen usein melko arkaluontoisia keskusteluja työyhteisöjen asioista. Jokaisen kannattaa miettiä kuinka laveasti seuraavan kerran höpöttää tehtävistään, pomoistaan, työkavereistaan, asiakkaistaan jne. eri foorumeilla. Maailma on yllättävän pieni.

  61. Minä päädyin tänne blogiin sunnuntain Hesarin tuomana. Hienoa, jos tästä saataisiinkin keskustelua aikaan ja sen myötä rekryfirmojen toiminnan tarkastelua. Hyvä Katleena!Itse olen ollut vuokratyössä vuoden ajan ja hakenut töitä rekryfirmojen kautta. Näinköhän minuakin on käsitelty työnhakijana? Vuokratyöntekijä on "toisen luokan ihminen" asiakasyrityksessä, mutta on selvinnyt, että sitä se on myös palkan maksavalle vuokrafirmalle. Työntekijä turhautuu ja työn tulos on huonompaa, mitä motivoitunut ja sitoutunut työntekijä oikeasti saisi aikaan.Kuka tästä vuokratyöstä oikeasti hyötyy?

  62. Itsekin päädyin tänne blogiin sunnuntain Hesarin tuomana. Yksi syy miksi juttu jäi sen verran paljon mieleen oli se, että olin itse hakenut kyseistä tehtävää. En tiedä oliko kyseessä sama rekrytointi-konsultti, mutta kyseisen yrityksen työntekijä oli yrittänyt tavoitella minua kahdesti ajankohtana, jolloin en päässyt vastaamaan puhelimeen ja havaitsin sen vasta muutaman tunnin päästä. Ensimmäiselle kerralla en vaivautunut selvittämään numeron omistajaa, koska puhelinmyyjätkin soittelevat kännykkänumeroista. Seuraavan kerran samasta numerosta oli soitettu muutaman päivän päästä samaan kellon aikaan enkä tuolloinkaan pystynyt vastaamaan puhelimeen. Pistin kuitenkin numeron hakuun ja selvisi, että se oli tullut kyseisestä rekrytointifirmasta. Koska kello oli siinä vaiheessa, niin paljon ja puhelusta oli aikaa, niin en viitsinyt soitella takaisin. Odotin, että yrityksestä otetaan vielä kerran yhteyttä ja tällä kertaa ehkä virka-aikaan tai edes sähköpostilla, mutta ei kuulunut. (tiedän kyllä, että jos tosissaan hakee työpaikkaa, niin kannattaa itse olla aktiivisempi). minun työnhakuni ei ollut kuitenkaan kirjoitukseni pointti (vaikka odottelenkin sitä formaalia sähköpostivastausta, että valitettavasti et ollut sopiva tähän tehtävään jne.), vaan se, kuinka suoraselkäisesti Empiren toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja hoitivat kyseisen mokan. Ilman turhia selittelyitä ja nopeasti. Tästä voisi ottaa esimerkkiä moni muu yritys. Juuri heidän reagointinsa takia, pidän cv:täni edelleen aktiivisena. Toivon mukaan asiakasyritys saa myös pian pätevän työntekijän. (minä se en taida olla, ehkä juuri puutteellisen ruotsin kielen taitoni takia 🙂 )

  63. Iloitsen siis olen hyvilläni, että Suomessa on mahdollista käydä tämän kaltaista keskustelua. Avoimuus kunniaan jatkossa vieläkin enemmän! Avoimuus ei ole ikävien asioiden mässäilyä vaan erilaisten näkökulmien tuomista yhteiseen keskusteluun ja siten päätöksentekoon.

  64. Minäkin iloitsen tällaisten asioiden avoimesta käsittelystä enkä yhtään ymmärrä miksi asiaa olisi pitänyt hyssytellä. Oppia ikä kaikki!En myöskään tajua vastuun siirtämistä perehdyttämiselle, mielestäni tuollainen asia olisi aikuisen ihmisen ymmärrettävä ihan arkijärjellä. Ennemmin ihmettelen miten joku voi hölmöillä noin, uskomatonta.

  65. Empore, tehty mikä tehty. Turha sitä enää on selitellä. Ehkä voitte itse katsoo peiliin millaisia tyyppejä rekrytoitte 😉 Ne kun ovat rekryfirman paras käyntikortti. Tsekatkaa http://www.mol.fi avoimet työpaikat ja loistavaa tulevaisuutta!t. Työnsä puolestakin rekryfirmoja käyttävä

  66. Firman työntekijät tekevät yrityksen maineen. Jos autokuski kaahailee niin kyllä se yrityksen nimi autossa jää mieleen. Ja tosiaan, yritysten tietoturvan heikoin lenkki ovat työntekijät.

  67. Minun arvostus Emporea kohtaan kyllä vain kasvoi kirjoituksesi johdosta. Jos Isopomo ottaa noin asiallisesti ja nopeasti kantaa asiaan – on firmalla hyvät johtajat. Hyvä kirjoitus, parasta oli, että otit yhteyttä työnhakijaan. 10+Ekaa kertaa sana konsultti ei saanut kylmiäväreitä aikaan.Petra

  68. Hyvä Emporen johto! Tarkoitan hyvää ja asiallista kriisinhallintaa.Esimerkillisesti toimittu.Tästä keissistä tulee varmaan aika paljon käytetty esimerkki monille kriisiviestinnän ja viestinnän kursseille.

  69. Oletteko käyneet Emporen nettisivuilla? Siellä on tyylikäs tiedote asiasta.Kyllähän tässä loppujen lopuksi kävi Emporen kannalta hyvin, kiitos hallituksen pj:n erinomaisen kriisiviestinnän.

  70. Hienoa toimintaa Emporen johdon tasolta ja ko. Emporen tyontekijän osalta emämunaus. Hyvän työyhteisön tunnusmeristöön kuitenkin kuuluu se että isotkin virheet sallitaan kerran. Toivottavasti johdon ohella myös ko. työntekijä kykenee kasvamaan tilanteen edellyttämällä tavalla, eikä tee enää tulevaisuudessa vastaavia virheitä. Toivottavasti ko. (ex?)numeropalveluihminen löytää paikkansa maailmassa myös.

  71. Nautinnollinen blogi kommentteineen. Olen itse toiminut vuosikausia rekrytoijana yksityisellä sektorilla sekä yritysviestinnän tehtävissä. Ymmärrän Katleenan puolustajia. Ymmärrän myös Katleenan torujia. Emporen Joakimille nostan peukkua asiallisesta reagoinnista, oli se sitten sanahelinää tai ei. Rekrytoijalle siinä missä kenelle tahansa organisaatiossa toimivalle pitäisi olla itsestään selvää, että edustamaansa yritykseen ja työhönsä liittyviä asioita ei kailoteta suureen ääneen junissa, busseissa, kassajonoissa, lenkkipoluilla jne. Etenkään käyttämällä yrityksen ja henkilöiden oikeita nimiä. Sama pitäisi päteä, kun pulistaan henkilökohtaiseen elämään liittyvistä asioista. Se nyt vain on niin, että olemme ihmisiä eikä meille kaikille ole kauhalla tarjoiltu. Siksi tällaisia ikäviä tilanteita ilmenee. Olen usein kuullut miten xx-yrityksen Kalle-pomo on täys paska, miten xx-yrityksessä palkkaa ei ikinä makseta ajallaan, miten xx-yrityksen henkilöstöpäällikkö xx veti toimarille lap dancet pikkujouluissa, miten naapurissa Jussi xx ryyppää ja hakkaa muijaansa, miten meidän lukion jumppamaikka Maija pettää miestään fyssanmaikka Villen kanssa tai miten mä vaan en jaksa enää tätä parisuhdeshowta oman ukkoni kanssa. Ihan jokapäiväistä tuttua näytelmää heille, jotka säännöllisesti liikkuvat julkisilla kulkuvälineillä. Itse olen muutaman kerran huomauttanut ihan suoraan hölöttäjälle, kun hän on kailottanut arkaluontoisia asioita nimillä. Sen voi tehdä tavalla ja äänensävyllä, joka ei anna syytä sylkeä silmille, mutta pistää noloksi ja oppikin saattaa mennä perille. Ihan selkeä huijaaminen on yksi hyvä tapa. "Hei mäkin olen töissä siinä firmassa, et viitsisi julkisesti kertoa noita juttuja" "Hei mä olen teidän asiakas, noinko teillä tosiaan toimitaan" "Hei mä tunnen sen firman toimarin, onko siellä tosiaan asiat noin perseellään, täytyykin pirauttaa heti huomenissa" "Mä muuten tunnen Meikäläisen Maijan, olipa sulla mielenkiintoiset jutut, vienkö terveisiä?" Katleena toimi tilanteessa aika räväkästi. Itse en olisi voinut välttää kiusausta antaa jo paikan päällä rekrytoijallekin kommenttia tyyliin "kiitos blogivinkistä, menenkin saman tien soittamaan tälle työnhakijalle, tuonne äänieristettyyn koppiin". Olisin yksinkertaisesti halunnut nähdä reaktion. Toisaalta nenänpää nuuhkii Katleenan toiminnassa myös draamahakuisuutta ja itsekorostuksen tarvetta. Pieni inhimillinen heikkous, jonka mielestäni voi antaa tilanteen räikeyden huomioiden anteeksi. Olen sitä mieltä, että tilanteesta kuitenkin hyötyvät kaikki osapuolet. Katleena sai blogistaan melkoisen palautevirran sekä palstatilaa maamme vaikuttajamedioissa, muun muassa Suomen Kuvalehti ja HS => hän on varmasti mielissään ja valveutuneena kansalaisena ottaa myös opin kritiikeistä. Empore sai tietoonsa ammattitaidottoman rekrytoijan käytöksen ja sai tilaisuuden reagoida asiaan => alkuharmistus negatiivisesta julkisuudesta muuttuu varmasti hyödyksi ja opiksi, ja onhan yrityksen asiallinen reagointi poikinut positiivista palautetta jo tälläkin foorumilla. Minna sai tietoonsa, miten mauttomasti rekrytointifirma toimi => hän oppii varovaisemmaksi ja varmistaa jatkossa tarkemmin missä kapulan toinen pää keskusteluhetkellä liikkuu. Hölösuinen rekrytoija sai ammattitaidottomuudellaan aikaan melkoisen vyöryn => hän ottaa takuulla opikseen ja katsoo vast'edes missä kailottaa mitäkin. Lukijat saivat herkullisen tarinan illanistujaisiinsa ja varsin monet myös katsovat peiliin ja miettivät omaa puhelinkäyttäytymistään. Koskaan et tiedä kuka on takanasi ja missä ovat kuulevat, ei-toivotut korvat. Muut yritykset varmasti tarkentavat henkilökuntansa puhelinkäytöksen perehdytystä, jotta välttävät vastaavanlaisen julkisuuden. Olen myös aivan varma – ollaan Katleenan toiminnasta mitä mieltä hyvänsä – että hänen ansiostaan jatkossa ilmenee huomattavasti vähemmän uusia Minnoja ja hölösuisia yritysten edustajia.

  72. Nautinnollinen blogi kommentteineen. Olen itse toiminut vuosikausia rekrytoijana yksityisellä sektorilla sekä yritysviestinnän tehtävissä. Ymmärrän Katleenan puolustajia. Ymmärrän myös Katleenan torujia. Emporen Joakimille nostan peukkua asiallisesta reagoinnista, oli se sitten sanahelinää tai ei. Rekrytoijalle siinä missä kenelle tahansa organisaatiossa toimivalle pitäisi olla itsestään selvää, että edustamaansa yritykseen ja työhönsä liittyviä asioita ei kailoteta suureen ääneen junissa, busseissa, kassajonoissa, lenkkipoluilla jne. Etenkään käyttämällä yrityksen ja henkilöiden oikeita nimiä. Sama pitäisi päteä, kun pulistaan henkilökohtaiseen elämään liittyvistä asioista. Se nyt vain on niin, että olemme ihmisiä eikä meille kaikille ole kauhalla tarjoiltu. Siksi tällaisia ikäviä tilanteita ilmenee. Olen usein kuullut miten xx-yrityksen Kalle-pomo on täys paska, miten xx-yrityksessä palkkaa ei ikinä makseta ajallaan, miten xx-yrityksen henkilöstöpäällikkö xx veti toimarille lap dancet pikkujouluissa, miten naapurissa Jussi xx ryyppää ja hakkaa muijaansa, miten meidän lukion jumppamaikka Maija pettää miestään fyssanmaikka Villen kanssa tai miten mä vaan en jaksa enää tätä parisuhdeshowta oman ukkoni kanssa. Ihan jokapäiväistä tuttua näytelmää heille, jotka säännöllisesti liikkuvat julkisilla kulkuvälineillä. Itse olen muutaman kerran huomauttanut ihan suoraan hölöttäjälle, kun hän on kailottanut arkaluontoisia asioita nimillä. Sen voi tehdä tavalla ja äänensävyllä, joka ei anna syytä sylkeä silmille, mutta pistää noloksi ja oppikin saattaa mennä perille. Ihan selkeä huijaaminen on yksi hyvä tapa. "Hei mäkin olen töissä siinä firmassa, et viitsisi julkisesti kertoa noita juttuja" "Hei mä olen teidän asiakas, noinko teillä tosiaan toimitaan" "Hei mä tunnen sen firman toimarin, onko siellä tosiaan asiat noin perseellään, täytyykin pirauttaa heti huomenissa" "Mä muuten tunnen Meikäläisen Maijan, olipa sulla mielenkiintoiset jutut, vienkö terveisiä?"

  73. Jatkoa edelliseen…Katleena toimi tilanteessa aika räväkästi. Itse en olisi voinut välttää kiusausta antaa jo paikan päällä rekrytoijallekin kommenttia tyyliin "kiitos blogivinkistä, menenkin saman tien soittamaan tälle työnhakijalle, tuonne äänieristettyyn koppiin". Olisin yksinkertaisesti halunnut nähdä reaktion. Toisaalta nenänpää nuuhkii Katleenan toiminnassa myös draamahakuisuutta ja itsekorostuksen tarvetta. Pieni inhimillinen heikkous, jonka mielestäni voi antaa tilanteen räikeyden huomioiden anteeksi. Olen sitä mieltä, että tilanteesta kuitenkin hyötyvät kaikki osapuolet. Katleena sai blogistaan melkoisen palautevirran sekä palstatilaa maamme vaikuttajamedioissa, muun muassa Suomen Kuvalehti ja HS => hän on varmasti mielissään ja valveutuneena kansalaisena ottaa myös opin kritiikeistä. Empore sai tietoonsa ammattitaidottoman rekrytoijan käytöksen ja sai tilaisuuden reagoida asiaan => alkuharmistus negatiivisesta julkisuudesta muuttuu varmasti hyödyksi ja opiksi, ja onhan yrityksen asiallinen reagointi poikinut positiivista palautetta jo tälläkin foorumilla. Minna sai tietoonsa, miten mauttomasti rekrytointifirma toimi => hän oppii varovaisemmaksi ja varmistaa jatkossa tarkemmin missä kapulan toinen pää keskusteluhetkellä liikkuu. Hölösuinen rekrytoija sai ammattitaidottomuudellaan aikaan melkoisen vyöryn => hän ottaa takuulla opikseen ja katsoo vast'edes missä kailottaa mitäkin. Lukijat saivat herkullisen tarinan illanistujaisiinsa ja varsin monet myös katsovat peiliin ja miettivät omaa puhelinkäyttäytymistään. Koskaan et tiedä kuka on takanasi ja missä ovat kuulevat, ei-toivotut korvat. Muut yritykset varmasti tarkentavat henkilökuntansa puhelinkäytöksen perehdytystä, jotta välttävät vastaavanlaisen julkisuuden. Olen myös aivan varma – ollaan Katleenan toiminnasta mitä mieltä hyvänsä – että hänen ansiostaan jatkossa ilmenee huomattavasti vähemmän uusia Minnoja ja hölösuisia yritysten edustajia.

  74. Hei, paljon erilaisista työnhakutilanteista ja sitä kautta myös rekrytointikonsulteista kokemusta omaavana minulla nousi mieleen pari seikkaa.Miten joku kehtaa olla noin epäammattimainen ja myös epäkiinnostunut omaa työtään kohtaan ja valehdella noin törkeästi!Endimmäinnen fakta on se, että rekrytointi on nykyään mieletön bisnes. Ihmisten frekvenssi vaihtaa työtä on tihentynyt ja lyhyiden / pätkätöiden määrä on kasvussa. Tämä tuo allalle valitettavan paljon yrittäjiä, eikä se tarkoita, että uudet olisivat tässä suhteessa ammattitaidottomampia kuin vanhat. Voisin nimetä heti muutaman alalla pidempään toimineen, joita en pidä toimintatavoiltaan niin kovin korkeassa arvossa.Surullisinta tässä on minusta se, että työnhaku on yksi elämämme suurimpia ja raskaimpia prosesseja, joka voi kestää joissakin tapauksissa useamman vuoden ja kattaa monta eri peräkkäistä ja päällekkäistä hakua. Työnhaulla ihminen tähtää mielekkään elämän tavoitteluun, jonka osana on mielekäs työ. Hakuprosessiin henkilö laittaa itsensä persoonana ja prosessi on yleensä hyvin pitkä ja sen edetessä persoona kuorii itseään, kuin sipulia konsanaan.Valitettavan usein tänä päivänä osa rekrytointikonsulteista ei ole kiinnostunut tämän prosessin haasteista työnhakijan näkökulmasta. Juuri tämänkaltaiset – väärät argumentit ja asioiden pelaaminen ja vitkastelu sekä luonnollisesti tämän tapauksen törkeä luottamuksen puuttuminen täydellisesti – ovat ajanhukkaa, mielipahaa ja ylimääräistä turhaa ammattimaisessa rekrytointiprosessissa. Eivät myöskään sen maksavan asiakkaan etu.

  75. Ei mitenkään yllättävää HR-sektorilta oman kokemukseni perusteella. Tuntuu olevan ties mitä helppoheikkejä ja täysin soveltumattoman koulutuksen saaneita "HR-konsultteina". En nyt tarkoita juuri tätä tapausta, vaan yleisesti. Ja mitä salassapitoon tulee, niin eräs entinen työnantajani sai tietää siitä, että hain uutta paikkaa vaikka painotin hakemuksissa erikseen luottamuksellisuudesta. Eli kyllä näista ikävä kyllä keskustellaan.OTM

  76. Etteikö Empore olisi mitenkään muuten olisi voinut saada tietää mokasta? – Noh. Katleenahan olisi voinut jättää postauksessa mainitsematta yrityksen nimen, kuten hän ei maininnut muitakaan nimiä yksilöidysti. Asia olisi tullut selväksi ja todennäköisesti kirjoitus olisi silti lähtenyt ”lentoon”; opetukseksi muille vaitiolovelvollisille, vastaisen varalle. Noin koko kirjoituksesta olisi jäänyt parempi maku.
    että mitenkö Empore olisi sitten saanut tietää työntekijänsä ala-arvoisesta toiminnasta? Noh. Katleenahan olisi voinut soittaa tai kirjoittaa Emporeen suoraan, kuten soitti Minnallekin…

  77. Itse pidän siitä, että tuodaan reilusti faktat esiin, koska ne olivat saatavilla noinkin helposti.

    Tämä ei tosiaankaan ole ainutlaatuinen tapaus. Itse olen kuullut junassa lähes saman kaltaisen stoorin, olisi pitänyt olla yhtä aktiivinen. En ymmärrä tuollaista toimintatapaa lainkaan.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.